Title: Tapahtui lammen rannalla
Author: Spider
Disclaimer: Rowling omistaa Pottereiden maailman ja kaiken siihen liittyvänkin. Spider vain leikkii, ilman palkkiota tietenkin.
Rating: Sallittu
Characters: Sirius ja Regulus
Genre: Drama
Summary: Siriusta ja Regulusta on kielletty leikkimästä lammen rannalla. Sirius on kuitenkin tottelematon ja onnistuu vetämään pikkuveljensäkin mukaan.
A/N: Heh, otin itseäni niskasta kiinni ja julkaisin peräti toisenkin tiedostoissa pölyttyneen ficin. Itse jollain tapaa jopa pidän tästä, mutta en tiedä... Jotenkin tämä vaikuttaa ehkä hiukan keskeneräiseltä. Osallistuu FF100:n sanalla 051. - Vesi sekä Lapsuushaasteeseen, jossa henkilönäni on Regulus.
Tapahtui lammen rannalla
”Sirius!”
Mainittu poika hätkähti ja kääntyi ympäri kasvoillaan syyllinen ilme.
”Äiti on kieltänyt meitä leikkimästä lammen rannalla”, hänen pikkuveljensä Regulus muistutti äänessään himppusen verran kyseiseltä naiselta opittua ankaruutta.
”Tiedän”, Sirius tokaisi. ”mutta katso nyt noita kiviä. Eivät ne ole yhtään märkiä”, hän vakuutteli. Regulus näytti hieman epäileväiseltä.
”En minä liukastu”, Sirius naurahti ja kyykistyi koskettamaan veden pintaa. ”Tule, niin näytän sinulle tosi hienon simpukankuoren”, hän houkutteli, mutta pikkuveli näytti empivän.
”En”, hän sanoi ja pudisti päätään. ”Äiti sanoi, ettei saa. Ja mitä jos äiti onkin oikeassa? Entä jos me pudotaan veteen?”
Sirius nauroi ylimielisesti ja loiskautti vettä pikkuveljensä päälle.
”Lopeta!” tämä tiuskaisi. Sirius vain virnuili.
”Ei me pudota”, hän sanoi ja ikään kuin sanansa todistaakseen hyppäsi kiveltä, jolla oli kyykkinyt toiselle.
”Kyllä me voidaan”, Regulus totesi ja katseli isoveljen temppuilua. ”Eikä me kumpikaan osata uida”, hän lisäsi.
”Ai, nyt minä tajuan”, Sirius totesi kasvoillaan viekas ilme. ”Et uskalla!”
Regulus polkaisi harmistuneena maata.
”Uskallanpas!” hän väitti vastaan.
”Mammanpoika”, Sirius lällätti. ”Mammanpoika, mammanpoika!”
Toinen seisoi edelleen pienen matkan päässä loukattuine tunteineen, käyden sisäistä kamppailua. Toisaalta Regulus oli aina ollut – tai no, melkein aina – tottelevainen poika, josta vanhemmat sattoivat tuntea jonkinlaista ylpeyttä. Mutta toisaalta Reguluksessakin asui pieni sisäinen seikkailija, jota kiehtoivat kielletyt asiat. Ja tuo seikkailija halusi myös todistaa Siriukselle, ettei pelännyt.
Vielä hetken ajan kuuliainen poika ja seikkailija taistelivat nuoren Mustan mielessä. Lopulta seikkailija kuitenkin vei voiton ja päättäväisesti Regulus käveli rantaan ja Siriuksen viereen kivelle.
”No, näytä se simpukka”, hän sanoi ja tunsi hiukan voitonriemua todistettuaan Siriuksen väitteet pelosta vääriksi.
”Okei, tule perässä”, Sirius sanoi - tyytyväisenä saatuaan pikkuveljensä mukaan temppuiluunsa - ja alkoi harppoa rantakiviä pitkin kohti sitä paikkaa, jossa oli kyseisen simpukankuoren havainnut ollessaan uittamassa uuden uutukaista kaarnavenettään. Regulus seurasi perässä aivan yhtä varmajalkaisena ja vain aavistuksen verran huolestuneemmin.
Lopulta Sirius pysähtyi. Hän kumartui ja osoitti vesirajaan.
”Tuo iso tuossa”, hän sanoi. ”Näetkö?”
Regulus tunki hänen viereensä. Poika nyökkäsi.
”Tuo, missä on ruskea viiru?” hän varmisti.
”Se”, isoveli vahvisti.
Regulus ojensi kätensä poimiakseen simpukan vedestä. Hän värähti hieman tuntiessaan aaltojen kylmyyden ihollaan, eikä jäänyt enää liottamaan sormiaan saatuaan hauraan kuoren poimittua hiekkapohjalta.
”Nätti”, Regulus mumisi tarkastellen simpukankuorta valoa vasten.
”Niin on”, Sirius sanoi. Hetken ajan jokin näytti vaivaavan poikaa.
”Regulus?” hän kysyi epävarmasti.
”Niin?” toinen vastasi.
”Ethän kerro äidille?”
Regulus mutristi huuliaan. Toisaalta hän saattaisi laittaa kaiken Siriuksen niskoille joutumatta itse pulaan. Mutta toisaalta…
”En kerro”, poika lupasi. Veljekset hymyilivät toisilleen sopimuksen sinetiksi.
