Kirjoittaja Aihe: Muisto vain ~ K11 (Severus angst)  (Luettu 3752 kertaa)

Penber

  • Vieras
Muisto vain ~ K11 (Severus angst)
« : 09.04.2010 21:36:56 »
Title: Muisto vain
Author: Penber
Genre: Darkfic, angst, deathfic
Raiting: k11
Disclaimer: Kiitos Row-tädille, hänelle kaikki kunnia ja muu, minä vain lainailen! (:

Summary:
Sevvie angstaa ):

A/N:
Osallistuu siis yhtyeen tuotanto-haasteeseen, bändillä Three Days Grace, jonka uuden levyn "Bully"-biisistä tämä idea lähti. Osallistuu myös Genrehaaste kakkoseen (genrellä darkfic). Idean sain siskoltani, kiitos hänelle! ^^


Severus Kalkaros seisoi hatarana ajatuseulan edessä, vilkuillen sen sisällä olevan aineen pintaa kulmiensa alta. Raskas hengitys täytti hiljaisen kammion, miehen vetäessä ilmaa keuhkoihinsa. Hän vapisi, eikä tiennyt johtuiko tämä kylmästä vaiko jostain muusta. Oli helpompaa ajatella syyn olevan ensimmäiseksi mainittu. Mitä muutakaan se voisi olla? Pelkuruutta kenties?

“Ruikuli, ruikuli, ruikuli!” huusi mustatukkainen poika, tanssien outoa tanssiaan Kalkaroksen muistoissa, irvistäen naamansa mitä oudoimpiin irvistyksiin.
“Lopeta!”
“Ruikuli, ruikuli, ruikuli!” lällätti tämä hassusti keikaroiva olento.
“Lopeta!” Kalkaros huusi, yrittäen tukkia korvia käsillään. Hän valahti maahan, tuntien oksennuksen etovan maun suussaan.

“Severus.. On koston aika. Saat sen, mitä olet aina halunnut.”

Uusi ääni. Muttei kovinkaan. Siinä oli jotain tuttua, joka kutsui lämpimänä luokseen. Kalkaros nosti katseensa, aivan kuin olisi nähnyt tuon puhujan edessään, mutta näin ei ollut. Ääni oli ollut vain kaiku. Muisto pään sisällä. Mies hänen edessään oli ollut kukas muukaan kuin pimeyden lordi Voldemort.

Yö oli ollut kylmä ja myrskyisä. Severus saattoi vieläkin kuulla suurten pisaroiden hakkaavaan kattoa vasten. Hänen omien askeliensa kaiun seinillä, jotka itkivät menetystään. Jamesin makaavaan maassa silmät tyhjyyttään ammottaen. Voldemortin liukuvan hiljaa eteenpäin ja lopulta.

“Severus, älä tee tätä!”

Suloisen Lilyn huudon.

“Severus, minä rukoilen!”

Kaikki tapahtui niin nopeasti. Severus juoksi ulos sateeseen, Voldemortin huutojen säestämänä sekä Lilyn anova katse takaraivoonsa pinttyneenä. Mutta mies juoksi, juoksi niin kovaa, että lopulta jalat pettivät alta. Severus lensi suoraan mutaan, hengitys epätasaisesti pihisten sekä suurten kyynelten valuessa poskille.

Kun Severus havahtui jälleen todellisuuteen, hän vapisi ja itki. Käpertyen huoneen nurkkaan, hän yritti unohtaa. Unohtaa rakastamansa naisen viimeiset huudot.

“Severus, minä rukoilen.”

He wakes huanted
With voices in his head
Nobody know it but today
He won't go unnoticed
He can't forget
Can't forgive
For what they did
He's never been
So hurt but
Today the screaming
Is over

Blame the family
Blame the bully
Blame it on me
Maybe he needed to be wanted
Blame the family
Blame the bully
Blame it on me
Maybe he needed to be wanted



A/N2: :3
« Viimeksi muokattu: 20.02.2015 05:53:00 kirjoittanut Beyond »

Glorisablet

  • vampyyritar
  • ***
  • Viestejä: 792
Vs: Muisto vain
« Vastaus #1 : 14.06.2010 17:11:49 »
Lainaus
“Ruikuli, ruikuli, ruikuli!” huusi mustatukkainen poika, tanssien outoa tanssiaan Kalkaroksen muistoissa, irvistäen naamansa mitä oudoimpiin irvistyksiin.
“Lopeta!”
“Ruikuli, ruikuli, ruikuli!” lällätti tämä hassusti keikaroiva olento.
“Lopeta!” Kalkaros huusi, yrittäen tukkia korvia käsillään. Hän valahti maahan, tuntien oksennuksen etovan maun suussaan.
Kalkaroksen katkerat muistot eivät olleet ehtineet muuttua vuosienkaan kuluessa kauniiksi muistoiksi. Hän oli liian takertunut vihaan voidakseen antaa anteeksi Jamesille ja muille kelmeille. Maailma on kova, julma ja armoton paikka, jossa sivistyneisyyteen naamioituneet pedot etsivät heikompiaan sortaakseen näitä mitä erilaisimpia julmuuden muotoja käyttäen. Viha on tiettyyn pisteeseen asti voimavara, joka antaa uskomattomasti fyysistä ja henkistä energiaa, mutta jossain vaiheessa korventavasta liekistä on pakko päästää irti, ellei halua kärventyä tuhkaksi.

AU:ta, mutta mielenkiintoista että pimeyden lordi tarjosi Severukselle koston mahdollisuutta tässä muodossa. Tappamalla Kalkaroksen elämän rakkauden. Kirjoissahan Voldemort olisi suostunut säästämään Lilyn, vaikka punapään suonissa virtasi kuraverta vailla pisaraakaan puhdasta verta. Lilypa oli niin typerä ettei suostunut väistämään, jolloin vihreä valo kaatoi suojelevan äidin permannolle tyhjänä kuorena.

Tällaisen teon jälkeen kuka tahansa saisi elää loppuelämänsä syyllisyyden kanssa pystymättä ikinä antamaan itselleen anteeksi sitä, että oli janonnut lapsekasta kostoa miettimättä seurauksia. Severus sai varmasti yrittämällä yrittää, mutta Lilyn viimeinen huuto ei suostunut katoamaan hänen muististaan.