Astorian ruusuisen kitkerä päiväkirja, osa 76 || K-11

[NeitiMusta]

Astoriahan on kunnon leidi. Toisaalta olisin toivonut, että neiti olis haukkunut Traceyn ihan lyttyyn ja antanut sen kuulla kunnolla kunniansa, mutta ehkä on ihan hyvä että se piti imagoaan yllä. Toivottavasti Traceylla on tarpeeksi älyä antaa Astoria rauhaan.

Tracey on Pansy kakkonen. Ihankun yhdessä Pansyssä ei olisi tarpeeksi. :/ Nyt niitä on sitten kaksi.. ja tietysti kaikki muut jotka haluaa seurata Pansyä, kun neiti Parkinson on niin "sydämmellinen ihminen".

NeitiMusta.

[Belsissa]

Lavinia:

Jep, saa nähdä miten Daphnen käy. Hän ei ole nyt toiminut kovinkaan fiksusta, vaan tunteelliselle höpsölle tyypillisellä tavalla. Daphne ei tarkoita pahaa, mutta menee tunteidensa mukaan.

Draco ei välttämättä ole kuuntelijatyyppi, mutta ovela kettu hyvinkin. Pojalle saattoi olla hyvinkin hyödyllistä neuvoa Astoriaa päätöksissään - omien tavoitteidensa hyväksi. Se jää nähtäväksi.

Rouva Greengrass on mielenkiintoinen tapaus. Ulospäin nainen varmasti näyttää hienostuneelta seurapiirirouvalta, mutta omalle perheelleen ja palvelusväelleen noita voi olla kovinkin tökerö. Käytössäännöt unohtuvat siinä sivussa. Pääasia on näyttää ulospäin hyvältä.

Tästä pikkuporvarillisesta tavasta ostella Louis Vuittonin tyypillisimpiä laukkuja yms yms me muistaakseni yksäreillä jo keskustelimmekin. On muuten naurettavaa touhua. Samoin on nyt Traceyn kohdalla, voi voi, tyttö-raukka. Eipä taida juuri ymmärtää pukeutumisen päälle, saati sitä, että moisella hän vain korostaa alempaa asemaansa.

NeitiMusta: Hieno leidi ei tosiaan auo päätään julkisesti, vaan hoitaa sen hiljaisella halveksunnalla. Siihen asti emme tosin vielä Astorian ja Traceyn suhteessa ole päässeet. Tyttöjen suhteesta lisää tässä osassa.

Kiitokset kommenteistanne!

Part 34 - Eksynyt lammas
29.05.1998

Yllätyin aamulla totaalisesti, kun huomasin saaneeni kirjeen Traceyltä. Tavallaan mieleni teki vain heittää mokoma saman tien pois, mutta uteliaisuuttani kuitenkin pääsyin avaamaan sen. No, kuten saattoi arvata, kuori sisälsi anteeksipyynnön. Ei kuitenkaan mitään parin lauseen pahoittelua vaan muutaman sivun mittaisen romaanin. Olin ällikällä lyöty, enkä uteliaisuuteni tähden kyennyt millään heittämään kirjettä pois vieläkään. Oletin toki aluksi sen sisältävän vaikka minkälaista pahoitteluliirumlaarumia, mutta totuus osoittautui toiseksi.  Sain selityksen tytön toiminnalle hyvin monessa kohtaa, sekä uusia näkökulmia hänen persoonansa tarkastelemisen. Kiinnitän tähän muutaman katkealman tupatoverini viestistä:

”Olen kovin pahoillani, että loukkasin sinua puhumalla huonoon sävyyn hyvästä ystävästäsi. Minulla kun ei koskaan ole ollut Malfoysta erityisen hyvä kuva – anteeksi vain. Pojalla on ollut tapana olla kovin koppava, eivätkä minunlaiseni hieman alempaan kastiin kuuluvat ihmiset merkinneet hänelle yhtään mitään. Sinä taas olet ollut kovin erilainen verrattuna muihin ylhäisten sukujen jäseniin ja ajattelin, ettei Malfoy voinut mitenkään olla mies sinun makuusi.”

Tämä kappale kumosi käsitykseni Traceysta Pansyn kaltaisena onnenonkijana. Luulin hänen ennen palvoneen Dracoa, mutta nyt kääntäneen takkinsa muiden tavoin. Nähtävästi tyttö ei kuitenkaan koskaan olekaan ollut osana Malfoy juniorin ihailijakerhoa, eikä sinänsä mikään ihme, sillä Dracon käytös itseään reilusti alempia kohtaan on yleensä juuri tuollaista.

”Pidät minua varmaankin ihan kamalana ihmisenä. Ajattelin sanomisiani tarkemmin ja ymmärsin niiden kuulostaneen Dracon tilanteelle nauramiselta. En voi väittää, etten olisi tuntenut aluksi vahingoniloa hänen tilanteestaan, mutta loppujen lopuksi en toivo pojalle pitkää rangaistusta. Nuorempi Malfoy ei kuitenkaan koskaan vaikuttanut pahalta – ainoastaan hieman koppavalta, joten en usko hänen voineen syyllistyä murhiin tai muihin vastaaviin rikoksiin.”

Ehkä tällaiset kappaleet todistavat Traceyssa ehkä olevankin enemmän, mitä aikaisemmin olin kuvitellut. Minähän en oikeastaan koskaan antanut tytölle mahdollisuutta näyttää oikeaa itseään, vaan tuomitsin saman tien vain sen perusteella, että tupatoveri sattui puhumaan paljon leningeistä, tanssiaisista ja miehistä. Kyllähän minä loppujen lopuksi itsekin harrastan vastaavaa, joten oli ehkäpä hieman kaksinaismoralistista puhua tytön keskustelunaiheista niin negatiiviseen sävyyn. Toisaalta ymmärrän kyllä reaktioni, kun oma elämäntilanteeni sai moiset asiat näyttämään naurettavan pinnallisilta.

Ehkä voisin antaa Traceylle vielä yhden mahdollisuuden, käyttäkööt sen sitten miten itse haluaa. Tyttö on kuitenkin viimeistään kirjeensä kautta osoittanut olevan erilainen kuin Pansy jengeineen. Ei sitä tiedä, vaikka jonakin päivänä saisin hänestä joko hyvän ystävän tai arvokkaan liittolaisen.

[L!na]

Kiva luku Jännää milleen Daphne valitsee ja miten Astoria pääsee pulasta valiten Dracon

[Glorisablet]

Ylimielisyys ja jäinen eleganssi viehättää minua Malfoyn perheessä, mutta tiedän heidän kanssaihmistensä voineen tympääntyä, kyllästyä ja ärtyä heidän ylemmyyteensä.

Tämä merkintä laittoi minut miettimään perusteellisemmin noiden puolten kaksijakoisuutta, porautuvan syvemmin DH:n ensimmäiseen lukuun. Minä olin ennen sitä mieltä että muut kuolonsyöjät nauroivat vain sen takia Malfoylle että näitä nöyryytettiin kerrankin, eivätkä nämä saaneetkaan enää olla velhomaailman kuninkaallisia. Dracohan seurasi tunnetusti kaikessa isältään omaksumia tapoja, josta kopea suhtautuminen alempiin on hyvänä esimerkkinä. Malfoyt – ensisijaisesti Lucius on varmaankin naureskellut muille kuolonsyöjille heidän epäonnistuessaan ja katsellut heitä aristokraattisen suoraa nenänvarttaan pitkin.

Draco loukkasi monia ihmisiä kirjoissa eikä varmasti ollut pahoillaan. Tavallaan hammas hampaasta, silmä silmästä ja veri verestä toteutuu hänen loukkaamiensa ihmisten nähdessä kerrankin hänellä menevän huonosti. Mikäli Tracey olisi edelleen vahingoniloinen, hänellä olisi jonkinlainen syy siihen. Parempi kuin onnenonkiminen, vaikka vahingonilo ei ole eettisesti oikeutettua.

[NeitiMusta]

Toisaalta toi Traceyn anteeksipyyntö oli todella ihanaa ja olen vain iloinen, jos Astoria saa siitä itselleen ystävän, tai sitten tarpeen tullen liittolaisen, mutta samalla en voinut olla miettimättä, että entäs jos.. Mulla pyörii aina mielessä tälläisiä ihmeellisiä salaliittoteorioita siitä, että ehkä Traceylla ei olekaan puhtaat jauhot pussissa ja se haluaakin vain Astorian kautta johonkin parempaan asemaan tai jotain. Voihan olla, että mun salaliittoteorioita rakastava mielikuitukseni teki pikkuisen tempun, eikä Traceyn anteeksipyynnön takana ole mitään muuta kuin viaton ja oikeasti pahoillaanoleva nuori nainen.

En kyllä malta odottaa, että tulee taas lisää Astoria/Dracoa. Olen ehodottomasti koukussa siihen, ja on oikeasti jännä nähdä, että miten normaalisti niin kopeasta ja ylimielisestä nuorukaisesta tulee niin hyvin läheinen Astorian kanssa. Tiedän, toi lause kuulostaa oudolta, mutta tarkotan lähinnä sitä, että jotenkin olen aina ajatellut, että ehkä Draco ei niin mielellään päästä ketään lähelleen. Ehkä sen tilanteessa sillä ei kuitenkaan ole kauheasti vaihtoehtoa, varsinkin kun kaikki sen "ystävät" on kääntänyt sille kelkkansa.

Odotan kyllä ehdottomasti jatkoa!

NeitiMusta. ♥

[Belsissa]

L!na: Mukavaa, että pidät tästä!

Lavinia: Jokaisella arvonsa tuntevalla puhdasverisellä suvulla on ylpeytensä, joka aiheuttaa ongelmia yhteisössä. Suurimmat ovat usein niitä kaikista kadehdituimpia ja vihatuimpia, vaikka heitä näennäisesti kunnioitetaankin hyvin paljon. Monesti erilaisien etuuksien toivossa. Näin vahvimpien ego kasvaa kasvamistaan, joka vain lisää muiden todellisia tunteita heitä kohtaan. Kun suurimmalle käy köpelösti, käy helposti niin, että tämä jää täysin yksin pelkkä entisten "ystävien" pilkkanauru seuranaan. Mukavaa, että olit pannut merkille tuon, sillä sitä halusin tässä korostaa.

NeitiMusta: Traceyn motiiveja on helppo epäillä. Tyttö on ollut sen verran epäilyttävä, että varmasti Astoriakin pitää hänet nyt suurennuslasin alla. Saa nähdä, miten tyttöjen tuttavuuden käy.

Minulle tuotti totta puhuen jonkin verran ongelmia yrittää keksiä sopiva tapa saada nuoret lähentymään luontevasti. Olisi tuntunut jotenkin kliseiseltä vain kirjoittaa normaali suhteen alku, jossa pari sitten rakastuu ja sen kautta lähentyy hetki hetkeltä enemmän... Ja lässyn lässyn lää. Ei Dracon kaltaisen jääprinssin ihon alle pääse niin helposti. Tarvitaan jotakin suurempaa aikaansaamaan läheinen suhde häneen. Heikossa tilassa vahvakin saattaa sortua ja tällaisen tilanteen silminnäkijästä tulee usein kovan kuoren omaavan kanssa joko todella läheinen tai sitten entistä etäisempi vahvan yrittäessä etäännyttää liian intiimin kosketuksen saanutta henkilöä itsestään. Tässä tapauksessa ensimmäinen vaihtoehto oli parempi, sillä Draco oli menettänyt lähes kaiken ja tarvitsi varmaankin edes jonkun todistaakseen itselleen, ettei ole täysi hylkiö.

Kiitokset kommenteistanne!

Part 35 - Pakkopaitaa kiristäessä
30.05.1998

Hermoni ovat jälleen täysin riekaleina. Traceyn eilinen kirje vei ajatukseni hetkeksi pois Dracosta ja hänen oikeudenkäynnistään, mutta toivuttuani tytön anteeksipyynnön aiheuttamista tunteista stressi hiipi jälleen mieleeni. On sangen järkyttävää ajatella, että huominen on päivä, joka ratkaisee Malfoyden kohtalon. Toki perhe on nyt paremmassa asemassa, kun Harry Potter tukee heitä, mutta se ei tarkoita, että tuomioilta olisi vältytty. Voihan olla, että Potterin tuki ei loppujen lopuksi vaikuta ollenkaan – niin monella on koko heidän sukuaan kohtaan suuria kaunoja. Olen pyrkinyt rauhoittamaan mieleni lukemalla muutamia Säilästä & Imupaperista ostamiani romaaneja, mutten oikein ole kyennyt keskittymään niihinkään. Sen sijaan ahmin rasiallisen suklaakonvehteja ja nyt yököttää. Valitettavasti tällainen käyttäytyminen on ollut minulle aikaisemmin tyypillistä, mutta luulin jo päässeeni siitä eroon. Edellisen kerran ahmin kunnolla isän tullessa vierailulle.

Perheemme pää nimittäin asuu suurimman osan ajasta Skotlannin Edinburghissa sijaitsevassa kartanossaan, joten en näe häntä kovinkaan usein. Oikeastaan olen siitä iloinen, sillä isäni vierailut ovat aina kovin stressaavia, sillä minun ja sisareni täytyy silloin näytellä mallityttäriä entistä ankarammin. Tämä sen vuoksi, että äitimme kiertelee kuin haukka ympärillämme pitääkseen huolen, ettemme vahingossakaan likaa harhakuvaa hänestä mallikasvattajana. Totuushan on, että äiti palvoo isää, mutta mies ei suuremmin huomioi hänen vaivannäköään. Meillekin hän lausuu vain muutaman laiskan sanan tervehdykseksi ja pakenee sitten omaan huoneeseensa. En osaa sanoa, mitä isä siellä tekee, mutta enhän tiedä hänestä juuri muutakaan. Oikeastaan vain sen, ettei hän suuremmin taida meistä välittää. Velvollisuuttaan vanhempani täällä käy, ei siksi, että varsinaisesti tahtoisi tavata perhettään.

Minulle hänen motiivinsa ovat oikeastaan yhdentekevät, sillä en oikein osaa rakastaa miestä, jota en koskaan ole tuntenut. Äidin taas olen monta kertaa kuullut kyselevän Daphnelta, luuleeko tyttö isän viihtyvän täällä tai tulevan taas pian uudelleen. Häntä pitäisi kai sääliä, mutten oikein osaa. En kaiken sen vuoksi, mitä hän on minulle aiheuttanut. Daphne puolestaan vihaa miestä juuri hänen välinpitämättömyytensä tähden. Tytön hymyillessä isälleen huomaan tämän aina samalla puristavan käsiään nyrkkiin silkasta raivosta. Varmaankin sisarelleni on rankkaa, kun vastaan tulee kerrankin ihminen, joka ei huomioi häntä…

Joka tapauksessa isäni on kuitenkin taas huomenna tulossa kotiin, sillä tanssiaiset ovat jo ylihuomenna. Niinpä äidillä on kaksin verroin stressattavaa ja myös minä olen hyvin ahdistunut. Väkeä juoksee taloon ja ulos minuutin välein, enkä minä halua olla osa hullunmyllyä. Mieluummin eristäydyn huoneeseeni päiväkirjani kanssa, toisin kuin Daphne, joka sovittelee uusia leninkejään vaatien ammattilaisten sanovan mielipiteensä niistä. Sisarellenihan ei nimittäin kelvannut koulun tanssiaisiin tarkoitettu puku, vaan hän tahtoi kokonaan uuden. Saa nähdä, kuinka monta miestä hän tällä kertaa hurmaa Blaisen ja Theodoren lisäksi.

Mutta nyt minun on käytävä naistenhuoneessa, kuvotus sai vallan.

***

Nyt täytyy sanoa, että minua pelottaa todenteolla. Minulle iski taas se kamala tunne, sama kuin ennen lopputaistelua. Olen varma, että huomenna sattuu jotain pahaa, en vain tiedä mitä. Pelkään, että se liittyy jollakin tavalla oikeudenkäyntiin. Voisiko olla, että Draco saisi pitkän tuomion? Vai tapahtuuko jotakin muuta kamalaa? Mitä tahansa, mutten voi enää olla huomioimatta tätä ahdistavaa tunnetta. Unohdin koko asian, tämän omituisen kykyni, sodan loppumisen jälkeisen hullunmyllyn seurauksena, mutta nyt ihmettelen jälleen, että mitä tämä tällainen on? En voi uskoa enää, että epäilykseni olisivat vain sattumaa, sillä tätä on tapahtunut aivan liian usein. Pahinta on, etten voi muuta kuin odottaa tämän ahdistukseni kanssa ja toivoa, että tajuan tarpeeksi ajoissa jonkin olevan vialla ehkäistäkseni sen ennen kuin on liian myöhäistä. 

[NeitiMusta]

Enää pitkään ei saa pitää mua jännityksessä. En malta odottaa, että tanssiaisia käsittelevä luku tulee ja sitten samalla valotat, mitä kaikkea Astoria siellä joutuukaan näkemään. Jotenkin.. tää tarina on ihanasti kehittynyt. Ensin Astoria oli vaan vähän sellanen hissukka, mutta sitten nyt.. siitä on tullut tollanen arvokas leidi.

Okei, on totta, että Astorian ja Dracon suhde kehittyy hitaasti, mutta ehkä niidenkin aika kohta tulee. Mä oon vähän kärsimätön ihminen, enkä malta oottaa, että saan lukea niitä lukuja, joissa kerrotaan niiden suhteesta vähän tarkemmin. Ja.. kun niiden välillä oikeesti tapahtuu jotain. I can't wait!

Mä oon aina jotenkin kuvitellu, että Astorian isä asuis niiden kanssa, ja että se ois ehkä vähän kivempi sen perhettä kohtaan. Ehkä Astoria on kuitenkin sen verran ilosessa asemassa, ettei siihen kiinnitetä (ainakaan vielä) niin paljoa huomiota. Sillä ei ainakaan ole yhtä vaikeaa kun Daphnella: siihen ei kohdistu niin valtavia paineita, ja samalla se ei ole tottunut siihen, että kaikki aina huomio. Ja nyt kun niiden isä ei huomioi Daphnea, o-ou.. Not good!

NeitiMusta.

[Glorisablet]

Arvasinkin omien mielikuvieni takia Astorian alkavan käyttäytyä vainuamieni ennemerkkien perusteella syömishäiriöisen tavoin. Tunnesyöminen hermojen ollessa riekaleina ei todellakaan ole tervettä. Mutta nyt minun on käytävä naistenhuoneessa, kuvotus sai vallan. ← Tuo on enemmän (semi)bulimikon kuin BED-potilaan käytöstä. Minusta tuntuu ettei Astoria ole syönyt itseään ähkyyn vaan ajatus suklaarasiallisen syömisestä kuvottaa niin paljon että hän haluaa vapautua omatuntonsa syytöksistä tunkemalla sormensa tai hammasharjan kurkkuunsa.

Herra Greengrass paljastui kyllä aivan erilaiseksi kuin olin kuvitellut. Olin kuvitellut herra Greengrassin asuvan saman katon alla perheensä kanssa ja olevan vähän niin kuin Lucius Malfoy kultaisena kautenaan. Kaikissa seurapiiritilaisuuksissa kiertelevä aristokraatti, jolla on vaimonsa lisäksi elämäntyyliin sopiva rakastajatar. Hän onkin erittäin erakkomainen luonne sulkeutuessaan mahdollisimman pian pakollisten muodollisuuksien jälkeen omiin huoneisiinsa. Kyseinen piirre tekee hänestä mielenkiintoisen ihmisten, josta haluan tietää ehdottomasti enemmän, vaikka hän aiheuttaakin käytöksellään pahaa mieltä Astoria-raasulle.

[Audrina]

Part 34 -  Olen aina pitänyt Traceytä sellaisena henkilönä, joka seisoo vahvasti mielipiteidensä takana. Yllätyin siis (positiivisesti), kun hän lähetti Astorialle pitkän anteeksipyyntökirjeen. Varmasti Astorian käsitys Traceysta muuttui, Pansyn perässä kävelevä tyttö ei kuulunutkaan nuoriherra Malfoyn ihailijakerhoon - päinvastoin. Kun hän tähän ilmestyi, veikkailin jo alussa, että olisi mahdollista että Astoria saisi Traceysta ehkäpä ystäväinkin. En ole varma, näyttääkö veikkaukseni käyvän toteen, koska toki mahdollista on että jokin komplikaatio iskee Astorian mielipiteeseen Tracysta - tosin päin, tuskinpa.

Part 35 - kuten edelliset kommentoijat, minäkin olin kuvitellut että Astorian isä asuisi perheensä kanssa. Ajattelin hänen olevan osa Greengrassejen idyllistä perhe-elämää. Kuitenkin mies asuu muualla, ja näyttää siltä, että hänen läheisyytensä tyttäriä kohtaan ei ole mikään maksimaalinen. Ymmärrän Astorian isäsuhteen ja sen miksi hän stressaa isäukon saapumista kotiin, ei ole varmasti kovin kivaa esittää tytär-mannekiinia. Herra Greengrassin kotiinpaluu, Dracon oikeudenkäynti, sekä muu ympärillä oleva hullumylly varmasti aiheuttaa stressin Astorialle. Neiti näyttää olevan ehkä suuremmankin hermoromahduksen partailla.

Uutta osaa odotan kuitenkin ja kiitos piristyksistä koeviikkoon!

[Belsissa]

NeitiMusta: Seuraavaksihan se olisi luvassa, joten et joudu odottamaan kauan. Hienoa kuulla, että olit pannut Astorian kehityksen suunnan merkille, sillä se on tärkeä osa ficciä.

Kyllä ne Astorian ja Dracon kuviot siitä vielä selkenevät, kun vähän jaksat odottaa. Molempien henkilöiden elämä on nimittäin juuri nyt sellaista hullunmyllyä, ettei taida romantiikka tulla juuri kysymykseenkään.

Olin näköjään onnistunut yllättämään monet sillä, ettei herra Greengrass asukaan muiden kanssa saman katon alla. Olen siitä iloinen, sillä tiedän ylltäyksien tuovan lisää elävyyttä lukukokemukseen.

Lavinia: Niinhän tyttö teki... Saa nähdä, mitä moisesta vastaisuudessa seuraa.

Halusin tarkoituksella tehdä herra Greengrassista hieman erilaisen aristokraatin. Tässä ficissä on jo aika monta tyypillistä sellaista, joten erikoisemmalle hahmolle oli tarvettakin.

Audrina: Minun kuvani Traceystä on ehkä hieman erilainen, ei nyt läheskään mikään vastakohta, mutta kuitenkin jonkin verran poikkeava. Mutta en halua paljastaa tytöstä liikaa, sillä muuten hänen tuleva käytöksensä olisi helpommin tulkittavissa.

Astorian ja hänen isänsä suhde on tosiaan ollut olematon, mutta katsotaan mihin suuntaan uusi osa sitä vie.

Kiitokset kommenteistanne!

Part 36 - Sokerikiteitä
31.05.1998

Tänään on sellainen päivä, kun ei oikein tiedä, onko pää täynnä ajatuksia vaiko täysin tyhjä. Saatan tuijottaa kattoni kristallikruunua monta minuuttia kuin transsissa, täysin irrallaan muusta maailmasta, mutta sitten tajuan pelkojen kuin varkain hiipineen mieleeni uudelleen.

En tiedä, mistä kirjoittaisin ensiksi. Ajatukset virtaavat erillisinä haivenina esiin, mutta minä haluan saada aikaan selkeää jälkeä. Ensiksi mietteeni kohdistuvat Dracon tuomioon, mutta pian ovatkin jo kohtapuoliin saapuvassa isässä. Seuraavaksi tiensä päällimmäiseksi raivaavat pelot tanssiaisista, yleinen ahdistus marionettinäytelmästä, sekä ennustukseni mahdollinen toteutuminen. Mitä tässä täytyisi pelätä eniten?

Miksi kaikki asiat tapahtuvat juuri nyt? Miksi huomisen pitää sisältää niin paljon pelättävää? Tällaisina päivinä minun tekisi mieli vain käpertyä sänkyni pohjalle ja jäädä sinne makaamaan. Ehkä tarpeeksi kauan nukuttuani tämä kaikki kamaluus olisi ohitse.

***

Voin uskoa muistavani isän tämänkertaisen saapumisen lopun ikääni. Alakerrassa viettämäni minuutit olivat nimittäin hyvin, hyvin hämmentäviä. Tilanne tuli lisäksi niin äkkiä, etten juurikaan ehtinyt valmistautua siihen. Daphne vain huikkasi yllättäen oveltani, että minun täytyisi juosta kipin kapin vastaanottosaliin, sillä isän vaunut olivat saapuneet pihaan. Tuolloin vatsassani kouraisi epämiellyttävästi, enkä kerjennyt sysätä edes runokirjaani syrjään, kun tunsin kuvotuksen nousevan pintaan. Niinpä en voinut muuta kuin juosta läheiseen kylpyhuoneeseen ja antaa pahan olon valua itsestäni ulos. Onnekseni vastaanottosali on sen kanssa eri kerroksessa, sillä olisihan ollut suorastaan järkyttävää, jos isä olisi kuullut, mitä läheisessä kylpyhuoneessa tapahtui. Se oli kuitenkin ainut helpotus tilanteeseeni, sillä mies oli varmasti jo ehtinyt tulla sisälle taloomme. Aavistukseni paljastuivat muutamassa sekunnissa paikkaansa pitäviksi, kun Daphne juoksi hengästyneenä käytävään. Minulle tuli kiire siistiä itseni, sillä en todellakaan halunnut sisareni sääliä osakseni sillä hetkellä.

Daphne suunnilleen raahasi minut vapaasta kädestäni vastaanottosaliin. Toisella puristin nimittäin edelleenkin runokirjaani rintaani vasten. En ollut kerjennyt edes viedä sitä huoneeseeni siinä kaikessa kiireessä. Yritin huikata asiasta rauhattomalle sisarelleni, mutta tämä ei ottanut kuullaksensakaan, vaan ainoastaan puristi otettaan ranteestani.

Saapuessamme vastaanottosaliin äitimme oli niin keskittynyt isämme paapomiseen, ettei hän juuri huomannutkaan myöhästymistäni. Missä tahansa muussa tilanteessa olisin saanut osakseni nuhteita, mutta isän läsnä ollessa kaikki oli toisin. Silloin äiti ei edes huomannut moisia asioita. Vasta miehensä kääntyessä meitä kohden pani nainenkin tyttärensä merkille.

Kuten arvelinkin, mokoma hapannaama ei ollut erityisen innostunut asuvalinnastani, yksinkertaisesta, tummanpunaisesta leningistä. Oletettavasti minun olisi täytynyt laittaa mieluummin jokin niistä uusista, järkyttävistä, persikansävyisistä hirvityksistä. Kaikkien yllätykseksi isä kuitenkin kääntyi puhuttelemaan minua, eikä kaikin puolin moitteetonta sisartani. Etkä saata uskoa, mitä hän sanoi! Kehui minua kauniiksi! Olin kuin ällikällä lyöty. Eihän isällä ollut tapana sanoa minulle mitään sellaista. Oikeastaan yhdellekään meistä.

Punnitessaan minua katseellaan hän sattui huomaamaan jo hieman kuluneen runokirjani. Äidille se oli varmaankin katastrofi, sillä eihän hänen ensiluokkaisten tyttäriensä sopisi kanniskella mukanaan kulahtaneita vihonhirvityksiä. Greengrassin tytöille sopisi käteen vain jokin siro soitin kuten huilu tai sitten jokin hyvin hempeä ja suloinen rakkausrunovihko.

Isäni ei kuitenkaan näyttänyt ajattelevan samoin, sillä pyysi ystävälliseen sävyyn vihkoni nähtävilleen. Epäröiden ojensin sen hänelle äidin vastusteluista huolimatta. Ei niin, että äitini sanat olisivat mitään merkinneet, mutten vain oikein osannut uskoa, että joku todellakin tahtoi lukea runojani.

Saimme jälleen kaikki yllättyä, kun isän happamat kasvot saivatkin pientä piristystä hymynhäivähdyksestä hänen selaillessaan kirjaani. Muutaman minuutin hiljaisuuden jälkeen sain sen takasin ystävällisten sanojen kera. Ajatella, hän sanoi, että minulla on lahjoja! Olen isän mukaan kuulemma kuin hiomaton timantti. Pienellä koulutuksella minusta saisi vielä kelpo runoilijan! En oikein osannut sanoa mitään, vaan niiasin vain asiaankuuluvasti. Tämän jälkeen isä esitti vielä äidilleni muutaman kysymyksen yleiseen elämänmenoon liittyen ennen kuin poistui omaan huoneeseensa.

Täytyy sanoa, että olen hyvin yllättynyt. Isä ei ole koskaan sanonut minulle montakaan sanaa, saati sitten kohdellut tyttärenään, mutta nyt kun ilmestyn paikalle vallan sopimattomassa asussa ja kuluneen runokirjan kera saankin osakseni erityiskohtelua. Tämä ällistytti myös äitini, puhumattakaan Daphnesta. Hän järjesti jonkinlaisen kohtauksen, alkoi vain itkeä isän poistumisen jälkeen ja juoksi omaan huoneeseensa. Vielä nytkään hän ei puhu minulle, vaikka tapahtuneesta on kulunut jo monta tuntia. Olkoot typerä, jos on kerran pakko. Minä en halua pilata hyvää oloani moisella. Sillä vaikka asiat ovat kovin sekaisin, on ihanaa kuulla onnistuneensa jossakin. Eikä sitä tiedä, vaikka asiat kääntyisivät parhain päin kuten isäni vierailukin. Minusta tuntuu, että luvassa voi olla vielä jotakin parempaakin.

[Glorisablet]

Vaikka Astoria stressasi, stressasi, stressasi aina isänsä tapaamista tämänkertaisesta kohtaamisesta muodostui yllätyksellinen. Nytkin neiti riensi suoraan kylpyhuoneesta vastaanottosaliin runokirjoineen odottamatta liikoja isänsä vierailuilta. Pikemminkin hän odotti maalanneensa etukäteen tarpeeksi piruja seinille.

Yksinkertainen, punainen leninki ja kulunut runokirjanen varmaan saivat herra Greengrassin kiinnittämään sen takia enemmän huomiota nuorempaan tyttäreen, että tämä näki ensimmäistä kertaa Astorian yksilönä. Ei pelkkänä persikanväriseen kermakakkumekkoon puettuna seurapiirineitokloonina. Henkevänä ja taiteellisena ihmisenä herra Greengrass kaivannee henkeviä, älykkäitä ja persoonallisen viehättäviä ihmisiä ympärilleen. Astoriahan oli päiväkirjan alussa seinäruusunen, joten hänen isänsä ei kiinnittänyt häneen kunnolla huomiota. Nuorimmainen oli vain miehelle elävä todiste suvun päämiehen ja aviomiehen velvollisuuksien hoitamisesta. Rouva Greengrass ja Daphne-neiti eivät ole henkisesti jälkeenjääneitä, mutteivät henkeviä puhekumppaneita ja taiteilijasieluja. Kummatkin ovat taiteilijoita ja yksinäisiä susia ikävystyttäviä. (Olisin yhtä hapan kuin Astorian isä joutuessani olemaan kanamaisten naisihmisten seurassa.)

Viisitoista tai kuusitoista vuotta on kulunut, mutta ehkä toisilleen sukua olevat sukulaissielut ovat löytämäisillään toisensa. Herra Greengrassin ja aatelisneidon voisi kuvitella keskustelemaan tunnettujen runoilijoiden teoksista ja ensiksi mainitun antaman rakentavaa kritiikkiä runojen kirjoittamisesta.

[Belsissa]

Lavinia: Päättelysi osuivat aivan oikeaan. Herra Greengrass ei suuremmin arvosta tavallisia seurapiirineitoja. Voisin oikeastaan sanoa, ettei hän näkemykseni mukaan suuremmin arvosta naisia yleensäkään, kun on tottunut näkemään heidät tuossa valossa. Astorian poikkeuksellisuus saattaa muuttaa monia asioita, mutta se jää nähtäväksi.

Part 37 – Muuttuvien tuulien risteyskohdassa
1.6.1998

Olen kertakaikkisen pöllämystynyt. Tanssiaiset nimittäin olivat hyvin, hyvin erikoislaatuiset todella monella tavalla. Jotta muistan sanoa kaiken, täytyy varmaankin aloittaa siitä hetkestä, kun astuin saliin. Olin yhdessä palvelijoiden kanssa valmistanut itseni juhlia varten lopputuloksena poikkeuksellisen hyvännäköinen Astoria. Löysin itsestäni paljon paranneltavaa, mutten kuitenkaan tuntenut itseäni rumaksi. Siihen varmasti vaikutti upea tanssiaismekkoni, joka on täysin käyttämätön peruuntuneiden päättäjäisten vuoksi.

En kuitenkaan odottanut ollenkaan sellaista vastaanottoa kuin oli luvassa. Oletin kaiken olevan samanlaista kuin yleensä vastaavissa tilaisuuksissa – minua ei huomatakaan, mutta Daphne saa suuresti kiitosta. En vieläkään usko, että siinä kävi juuri toisin päin. Astuessamme saliin siellä suorastaan kuohahti ja hyvin pian minulle sateli tanssikutsuja sieltä ja täältä. Lisäksi monet rouvat ja neidit tulivat kehumaan ehostustani. Daphne ei ollut tästä ollenkaan innoissaan vaan suorastaan itkun partaalla, etenkin, kun jopa hänen Blaisensa pyysi minua ensimmäiseen tanssiin. En tosin suostunut, sillä se olisi tuntunut turhankin epäkohteliaalta sisartani kohtaan.

Hetken olin niin pöllämystynyt, etten muistanut huolistani yhtäkään. Tanssin vaan ymmälläni milloin kenenkin kanssa ja äitini tuijotti silmät lautasina toiselta puolelta salia. Isäni sen sijaan palautti minut maan pinnalle ilmestyessään näkökenttääni. Hän ei tietenkään hämmästynyt ollenkaan, sillä eihän hän tiennyt, mikä seinäruusu olen yleensä. Isä ainoastaan hymyili hieman jäykähköä hymyä ja lähti kävelemään minua kohden kappaleen loputtua. Oletukseni mukaisesti mies pyysi minua seuraavaan tanssiin. Se oli suhteellisen hidas kappale, joten kykenimme juttelemaan samanaikaisesti. Se keskustelu muuttikin kaiken. En tiedä vielä mihin suuntaan, mutta aion joka tapauksessa käyttää isäni tarjoaman tilaisuuden hyväkseni. Hän nimittäin pyysi minua muutamaksi kuukaudeksi vierailulle luokseen Edinburghiin. En olisi uskonut, että hän haluaa kumpaakaan tytärtänsä jalkoihinsa ja nyt hän yllättäen pyysikin minua ja vain minua. Perusteluksi velho sanoi tahtovansa tutustua paremmin minuun ja myös runoihini. Hän kertoi itse harrastavansansa kaikenlaista kirjallisuutta ja tuntevansa paljon ihmisiä, joista saattaisi olla hyötyä minulle. Olin pöllämystynyt. Olen edelleen. Isä puhui kuin hän olisi leipomassa minusta runoilijaa, ei kotirouvaa. Itsenäistä naista, joka elättää itsensä omalla työllään. En ollut koskaan uskonut, että minun runoistani olisi siihen, mutta hän totesi minun olevan äärimmäisen lupaava. Nyt kun makaan sängylläni kampaus jo purettuna, valmiina käymään nukkumaan, olen yhä jännittynyt. Isäni nimittäin puhuu tällä hetkellä äidilleni ja Daphnelle aikeistaan. Vaikea sanoa, kuinka he suhtautuvat, mutten usko äitini loppujen lopuksi kieltävän isältäni mitään.

Tapahtui myös jotakin, mikä saa minut sekä surulliseksi, että äärimmäisen iloiseksi. Kesken tanssiaisten vanhempani pyydettiin vastaanottoaulaan, jossa he viipyivät sangen kauan. Aloin huolestua pahojen aavistuksieni vuoksi, joten lähdin muutamien kymmenien minuuttien kuluttua heidän peräänsä. Aulasta löysin jotakin, mitä en olisi ikinä uskonut löytäväni. Draco ja Narcissa Malfoyn. Aluksi nämä eivät huomanneet minua lainkaan, mutta kun kävelin lähemmäs, pani poika minut merkille. Hänen kasvoilleen nousi saman tien vilpitön hymy enkä voinut itsekään estää hyvää oloani näkymästä. Draco oli siis vapautettu kaikista syytteistä, huudahdin mielessäni. Olisin tahtonut kiljua riemusta.

Vanhempamme hiljenivät täysin nuoren Malfoyn astellessa luokseni ja selittäen, kuinka heidät kaikki oltiin päästetty pälkähästä. Potter oli esittänyt niin vankat todisteet perheen tukalista oloista, Narcissan äärimmäisessä tilanteessa tehdystä uroteosta ja halusta vaihtaa puolta, ettei niitä vastaan ollut väittämistä. Nyt Malfoyt olivat jälleen vapaita ja saattoivat keskittyä elämänsä uudelleenrakentamiseen. Olin jo pyytämässä heitä mukaan juhliin, mutta äitini älähti vastalauseeksi. Olin melkein unohtanut hänen Malfoy-vastaisen kantansa. Käännyin isän puoleen ja yritin luoda häneen vetoavan katseen, mutta yllätyksekseni myös hän oli samaa mieltä vaimonsa kanssa. Malfoy eivät astuisi tanssisaliin jalallakaan. Olin jo vaatimassa selitystä, kun isäni hiljensi minut tiukan varoittavalla katseellaan. Ehkä minulla ei ollut oikeuttakaan vaatia liikoja, sillä muuten minulle juuri tarjottu tulevaisuus saattaisi romuttua.

Vanhempani siis heittivät sekä minua tapaamaan tulleen Dracon, että hänen äitinsä tylysti ulos. He eivät selvästikään olleet enää tervetulleita kartanoomme. Tunsin raivoa, mutten voinut isän takia näyttää sitä ulospäin vaan minun piti keskittyä näyttämään tyyneltä ja välttää katseita Dracoon. En tiennyt, miksi hän tahtoi tulla juuri minun luokseni ja miksi tähän aikaan. Ymmärrän, että poika tahtoi kertoa uutisestaan saman tien, mutta mistä kumman syystä hän ei lähettänyt vaikka kirjettä? Minun täytyy varmaankin kirjoittaa hänelle itse ja tiedustella asiaa, sekä pyytää anteeksi vanhempieni tylyä kohtelua.

Pahat aavistukseni eivät sittenkään käyneet toteen. Onko kykyni sittenkin vain kuviteltu vai onko kyse jostakin muusta? Tänään tapahtui kaikenlaista erikoista, muttei varsinaisesti mitään pahaa. Voisiko siis olla, että kummalliset tuntemukseni koittavat siis aina ennen elämäni suuria muutoksia?

[Glorisablet]

Herra Greengrass olikin kirjallisuuden harrastajan oloinen, joka lukee, kirjoittaa ja viettää aikaa toisten kirjallisuusihmisten kanssa seuraa halutessaan. Tiedä vaikka herrasmiehellä olisi kirjoitusprojekti meneillään pöytälaatikossa, johon nuorempi tytär pääsisi tutustumaan Edinburghiin saapuessaan.

Huojennus oli saattanut Malfoyt tolaltaan, kun he unohtivat arvokkuutensa ja syöksyivät Greengrasseille näyttäytymään, eivätkä kirjoittaneet samasta asiasta. Ajat ovat olleet poikkeukselliset Malfoylle, ja siinä riittää syytä etteivät he pidä malfoy-etiketistä kiinni. Mitenköhän Draco ottaa sen että hänen ihastuksensa osoittivat tylysti hänelle ja Narcissa-rouvalle ovea aivan kuin he olisivat olleet ylhäisön ovelle kiirehtineitä kerjäläisiä? Onkohan siinä rattaisiin heitetty kapula?

[Belsissa]

Lavinia: Jep, Malfoyt tekivät erittäin typerästi ja lähes kolhivat Greengrassien mainetta tempauksellaan. Ylepys on kuitenkin heilläkin ja perheen ajatukset saamastaan kohtelusta voivat olla hieman enemmänkin negatiivisia. Saa nähdä, kuinka Draco suhtautuu Astorian yhteydenottoon.

Part 38 –  Esimerkkejä mykistä lauseista
02.06.1998

Olin oikeassa siinä, ettei äiti kieltäisi minulta matkaa Edinburghiin.  Hän oli tosin koettanut maanitella isää jäämään tänne meidän luoksemme. Sehän ei tietenkään käynyt toiselle vanhemmalleni, sillä hän ei viihdy kovin hyvin kartanossamme. Sitä en kyllä ihmettele ollenkaan. Äidin suhtautumisesta poiketen Daphne järjesti kammottavan kohtauksen. Hän olisi tahtonut mukaan, vaikka voisi luulla, että Edinburghiin lähteminen lähinnä kauhistuttaisi häntä.  Lontoo on nimittäin paljon vilkkaampi seuraelämältään kuin koko Skotlanti yhteensä, eikä Daphne kestänyt olla ilman kunnon seurapiirejä. Hänhän joutuisi sitä paitsi jättämään kosijansakin tänne, jolloin joku toinen tyttö voisi napata heidät.

Minusta tuntuu, että sisartani loppujen lopuksi närkästyttää vain se, että isä esitti pyynnön mieluummin minulle kuin hänelle. Koko eilinen päivä oli raukalle täyttä helvettiä, kun minua huomioitiin reilusti häntä enemmän. En kyllä ymmärrä miksi, sillä omasta mielestäni olen hieman lihonutkin. Minusta kuitenkin tuntuu, että isää kiinnosti kutsua minut nimenomaan, koska meillä on yhteinen kiinnostuksenkohde – kirjallisuus. Sellaisesta Daphne ei tajua hölkäsen pöläystäkään. Olen itse asiassa sitä mieltä, että sisareni on ylipäänsä hieman yksinkertainen. Tämä on pahasti sanottu hänen ollessaan minulle hyvin läheinen, mutten voi tosiasioille mitään.

Olkoot Daphne yksinkertainen älyllisesti tai ei, mutta luonteen puutteesta häntä ei voi syyttää. Olisit vaan nähnyt miten hän huusi ja raivosi minulle, kun olimme kahden! Luulin hetken, että tyttö oli tullut aivan hulluksi. Tavarat lentelivät ja sisar kirkui kuin viimeistä päivää minulle loukkauksia. Minusta on hänen mukaansa tullut ”aivan kauhea, ylimielinen ja kevytkenkäinen”. Sisareni mielestä olen kuulemma muuttunut järkyttävän koppavaksi sen jälkeen, kun Draco huomioi minut ensimmäisen kerran. Minulla on siis näin rahvaanomaisesti ilmaistuna noussut kusi päähän. Pah, hän onkin paras puhumaan asiasta. Draamakuningatarsisareni ei ole ikinä itse tietenkään sortunut mihinkään luettelemistaan synneistä. Ei tietenkään. Kaikista naurettavinta on, että Daphnen mukaan yritän varastaa häneltä isän ja Blaisen – hänelle tärkeiden ihmisten huomion. Kuinka naurettavaa! (Missäköhän välissä isästä muuten tuli hänelle niin tärkeä? Ennen tämänkertaista vierailuahan hän suorastaan vihasi toista vanhempaamme!)

Lähetin Dracolle kirjeen, johon hän tosin ei ole vielä vastannut. Toivon, ettei eilinen loukannut häntä aivan hirvittävän paljon tai ettei poika ainakaan vihoittele minulle. Hänen ystävyydestään on tullut minulle kovin tärkeä, enkä missään nimessä halua menettää mitään niin kallista. Lisäksi mielessäni on alkanut taas heräämään toivo romanttisten tuntemuksieni suhteen. Poika ei ole seurapiirien suosiossa, mutta jälleen vapaalla jalalla. Se tekee asioista jo huomattavasti helpompia.

Hei Draco,

olen hyvin pahoillani eilisestä välikohtauksesta. En olisi tahtonut antaa vanhempieni kohdella sinua ja Narcissaa niin julmasti, mutta ymmärtänet, etten voinut tehdä mitään. Olen nimittäin lähdössä Skotlantiin isäni luokse muutamaksi kuukaudeksi ja pelkäsin menettäväni tilaisuuteni kapinoidessani isän tahtoa vastaan. Toivon, että voin hyvittää kaiken jotenkin.

Terveisin,
Astoria

PS. Jos annat minulle anteeksi, niin tahtoisin kuulla kaiken oikeudenkäynnistänne.

***

Part 39 – Vaaleanpunasävytteisiä kirjeitä
03.06.1998

Olin positiivisesti yllättynyt, kun huomasin herätessäni kirjeen odottavan avaamistaan pöydälläni. Draco oli vastannut yllättävän nopeasti ja odotin sydän pamppaillen repiessäni kuorta auki, millainen vastaus kysymyksiini olisi luvassa. Draco on hyvin ylpeä ihminen, joten hänen olisi voinut olettaa loukkaantuneen, mutta järkiperäisesti ajatellen se ei olisi hänelle lainkaan edullista. Olin nimittäin hänen ainut vaikutusvaltainen ystävänsä ja mahdollinen pääsy takaisin seurapiireihin.
   
No, nähtävästi poika oli päättänyt tehdä järkiratkaisun, sillä kirje näytti tältä:

Hyvä Astoria,

tietenkin annan sinulle anteeksi eilisen. Ymmärrän täysin, miksi sinun täytyi tehdä, kuten teit. Osoitit minulle ainoastaan olevasi vastuunsa tunteva nuori nainen, enkä todellakaan koe sinua miksikään petturiksi. Ethän kuitenkaan ole katkaissut ystävyyttäsi minuun mokomien asioiden takia. On vain hyvä, että pidät huolta maineestasi, mutta olisin kiitollisen, jos vähitellen toisit julkisuuteen sidettäsi minuun. Mitää kiirettä ei kuitenkaan ole. Eilisen kaltaiset pommit eivät ole sopivia toimintatapoja, olin vain niin innoissani oikeudenkäynnin lopputuloksesta, etten osannut suhtautua tilanteeseen järkevästi. Siispä minun täytyisi varmaankin sanoa olevani pahoillani, että melkein sain sinut menettämään kasvosi.

Oikeudenkäynti oli oikeastaan aika nopea. Aluksi syyttäjä luki syytteet, vaati minulle ja äidille muutamien vuosien tuomiota ja isälle kymmentä vuotta. Pelkäsin hirveästi, että meidät tuomitaan syyllisiksi, sillä todisteet olivat hyvin pitäviä. Sitten kuitenkin astui esiin Potter ja piti sangen vaikuttavan puheen siitä, kuinka perheemme ei ollut loppuaikoina aidosti lojaali Pimeyden lordille, kuinka me kärsimme ja lopulta autoimme oikeaa puolta merkitsevästi. Niinpä minä ja äiti emme saaneet tuomiota lainkaan, eikä isääkään tuomittu muuhun kuin korvauksien maksuun. Olihan se arvattavissa, että kun Potta – Potter avaa suunsa ja puolustaa sankari-imagossaan meidän vapauttamme niin häntä kuunnellaan. Eihän täydellinen Harry Potter voi olla väärässä! Tällä kertaa se tosin koitui eduksemme, mutten siltikään välittäisi nähdä sen maailmanpelastajan naamaa enää koskaan…

Että olet lähdössä Skotlantiin? Isäsi luokse? Sepä kummaa, olen aina pitänyt häntä hieman erakoituneena persoonana. En olisi olettanut, että hän tahtoo tytärtään mukaansa. Mutta hienoahan tuo on. Toivon, että voin tulla käymään luonasi aina välillä. Kartanoomme en sinua enää viitsi pyytää, sillä se ei ole enää ollenkaan entisensä. Muistat varmaan sen pyhäinhäväistyksen, mikä täällä vallitsi kotiarestimme aikaan? Sitä sotkua siivotaan parasta aikaa, mutta ongelma onkin omaisuutemme kanssa. Kartanon pystymme pitämään, mutta joudumme myymään jonkin verran irtaimistoa maksaaksemme korvauksemme ministeriölle. Myös monien kuolonsyöjien ja Pimeyden lordin majoittuminen kartanoomme on syönyt omaisuuttamme. Isä sanoo, ettei kyse ole mistään vakavasta, mutta joudumme joka tapauksessa elämään nyt hieman säästeliäämmin.

Näemmehän ennen kuin lähdet?

Ikuisesti sinun,

Draco

Ikuisesti sinun… Se kuulostaa korviini kovin miellyttävältä ja saa minut jopa punastelemaan typerästi. Lopetushan on varsin yleinen, mutta se saa silti minut hymyilemään kuin mikäkin mielenvikainen. Minun ei pitäisi käyttäytyä näin, eiväthän hienot ladyt käyttäydy kuin pikkutytöt…

Laatimani vastaus kirjeeseen on varsin asiallinen, eikä sisällä mitään sellaista sisältöä, joka voisi saada pojan arvaamaan typerän, pikkutyttömäisen ihastukseni:

Hei Draco,

olen iloinen, ettet ole minulle vihainen toiminnastani. Niin, minun tosiaan täytyi käyttäytyä niin kuin käyttäydyin, mutta omatuntoni silti soimaa minua hieman. Olet ollut minulle hyvin vilpitön ystävä, enkä tahtoisi antaa vastineeksi vain tylyä käännytystä kotini ovelta.

Minun mielestäni sinun kyllä täytyisi puhua Potterista hieman kunnioittavammin. En itsekään pidä pojasta suuremmin, mutta hän kuitenkin pelasti perheesi vankeustuomiolta. Ei sinun tarvitse palvoa maata hänen jalkojensa alla, mutta tuollainen selvä halveksunta on jo pikkuisen kiittämätöntä.

Mutta kyllä, olen lähdössä isäni luokse jo muutaman päivän kuluttua. Mielestäni on hyvä idea nähdä ennen sitä, vaikka voit toki tulla käymään Skotlannissa milloin haluat. Olin itsekin aika yllättynyt isäni kutsusta, mutta hän taisi innostua runoistani sen verran, että tahtoo nyt tutustua sekä minuun, että tuotantooni lähemmin.

Minun täytyy vielä sanoa, että tilanteenne on minusta hyvin ikävä. Mielestäni ministeriö olisi velvollinen maksamaan työntekijöidensä sikailun kotonanne. Eihän tuollainen käy päinsä, että he rellestävät minkä tykkäävät ja isäsi maksaa vahingot. Mutta minäkin kyllä uskon, että tilanteenne lähtee pian taas nousuun, onhan Lucius kuitenkin kekseliäs mies.

Sinun,

Astoria

***

Part 40 –  Mutta onko ratkaisu vain uusi ongelma?
04.06.1998

Daphne ei puhu minulle vieläkään, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, että hän olisi muuten hiljaa. Hän on  edelleenkin hyvin loukkaantunut Blaiselle siitä, että poika pyysi minua ensimmäiseen tanssiin juhlissamme. Hieman liiankin loukkaantunut. Monet päivät hän on saanut kummallisia itkupurkauksia ja revityistä kirjelappusista päätellen heillä on ollut hyvin raivoisiakin riitoja. En olisi kuitenkaan uskonut tytön voivan mennä niin pitkälle kuin hän lopulta meni. Hän nimittäin marssi saman tien äidin puheille todeten päättäneensä ottaa Theodoren aviomiehekseen. Päätös oli kuulemma mitä pitävin ja varmin. Äiti on totta kai innoissaan, kun hänen silmäteränsä on vihdoinkin tehnyt päätöksensä ja häitä päästään järjestämään, mutta itse en pidä tästä äkkinäisestä ratkaisusta yhtään. Tuntuu kuin sisareni pyrkisi kostamaan Blaiselle tämän toiminnan naimalla toisen. Kosto on Daphnen mielestä suloinen, kun hän saa astella koko Lontoon viehättävimpänä morsiamena hylätyn kosijan katsellessa vieraiden joukosta happamana. Omasta mielestäni hänen iskunsa vaan on täysin kohtuuton. Oli mieletöntä edes suuttua Blaiselle. Daphne tekee hallaa vaan itselleen, sillä Blaisen maineen tuntien hän löytää kyllä nopeasti jonkun toisen, kun taas sisareni jää varmasti itkemään pojan perään.

En kuitenkaan jaksa voivotella Daphnen asioita tämän enempää kerran neiti ei mielipidettäni tunnu kaipaavan. Ainoastaan mulkoilee minua kuin jotakin äärimmäisen vastenmielistä asiaa. En kuitenkaan jaksa välittää hänen typeryydestään juuri nyt, sillä minulla on tärkeämpääkin ajateltavaa. Sovimme nimittäin Dracon kanssa tapaamisen ylihuomiseksi. Olen hyvin jännittynyt, sillä tämä voi edistää asioita välillämme kovastikin. Saamme pitkästä aikaa mahdollisuuden keskustella kahdestaan ilman häiriötekijöitä. Perhoset riehuvat vatsassani, mutten uskalla toivoa liikoja. Pitää vain odottaa ja katsoa kuinka käy.

Dracon tämänkertainen kirje näytti tältä:

Astoria,

Potter on aina Potter. Pelasti hän henkeni tai ei, en pysty – enkä toisaalta haluakaan – unohtaa vuosien mittaista vihanpitoa.

Kirjoitatko sinä runoja? En tiennyt siitä. Voisin joskus olla halukas näkemään tuotoksiasi. Saattaisin jopa osata sanoa jotakin tähdellistä, sillä äitini järjesti minulle erääksi kesäksi kirjallisuudentuntijan opettamaan minua. Hänen mielestään on hyvä, että osaan monipuolisesti kaikenlaista.

Uusi ministeriö on valitettavan epäreilu, joten minkäänlaista avustusta ei heru. Ei tosin näyttäisi muutenkaan hyvältä, että he auttaisivat entisen pimeän puolen päämajan kunnostuksessa. Mutta kyllä me tästä nousemme.

Minusta olisi hienoa, jos näkisimme ylihuomenna, sopiihan se sinulle?

Draco


***
Part 41 –  Muutoksia matkan varrelle
05.06.1998

Tämä päivä on ollut hyvin, hyvin sekasortoinen! Tai oikeastaan ilta, päivähän sujui poikkeuksellisen rauhallisesti, kun Daphnekaan ei enää itkeskellyt kovaan ääneen Blaisen vuoksi. Nähtävästi hän on saanut kostostaan hetkellistä mielihyvää. Saa nähdä kuinka kauan se kestää.

Purkaessani nutturaani syöksyi kuitenkin muutama kotitonttu sisään huoneeseeni hyvin säikähtäneen näköisinä. Koottuaan itsensä tontut onnistuivat änkyttämään minulle, että kartanomme vastaanottoaulassa on itkevä tyttö, joka kysyy Astoria Greengrassia. Olin hämmentynyt, sillä minulla ei ollut läheisiä ystäviä tai sukulaisia, jotka voisivat tulla itku kurkussa luokseni. En ollut kenenkään kanssa niin läheisissä väleissä, että nämä kehtaisivat näyttää minulle todelliset tunteensa. Paitsi ehkä Daphnen ja jossain määrin Draconkin.

Yllätyksekseni sain huomata, että vieraamme oli Tracey Davis. Hän oli selvästikin hoiperrellut kaatosateessa, minkä lisäksi hänen kasvonsa olivat punaiset ja turvoksissa itkemisestä. Kaiken kaikkiaan tyttö oli hyvin huolestuttava näky. Tästä syystä käskinkin palvelijoiden saman tien valmistaa ystävälleni kylvyn, sekä varata kaapistani kuivia vaatteita. Nämä tekivät työtä käskettyä ja pian olin kahdestaan vastaanottoaulassa Traceyn kanssa. Tilanne oli minulle hyvin outo, enkä oikein aluksi tiennyt miten lähestyä tyttöä, joten ensiksi yritin vain rauhoitella häntä.

Tracey oli aivan poissa tolaltaan, eikä tuntunut saavan järkevää lausetta suustaan. Hän vain änkytti loputtomia anteeksipyyntöjä ja hokemia siitä, ettei hänellä ollut muuta paikkaa minne mennä. Tupatoverini sairaalloisen kalpeuden ja heikon kunnon vuoksi huikkasin vielä saman tien keittiöön, että laittaisivat tälle jotakin syötävää ja kuumaa juotavaa.

Paikalle ehti myös äitini, joka oli kovin järkyttynyt hyvin epäsovinnaisessa varustuksessa nyyhkyttävästä Traceysta, mutta ymmärsi sentään mennä pois, kun viitoin hänelle. Sen keskeytyksen jälkeen saimmekin olla kahdestaan, kun äiti selvästikin oli ilmoittanut muillekin, ettei vastaanottoaulaan kannattaisi mennä. Rauhasta ja lohduttavista sanoistani johtuen Traceykin alkoikin rauhoittua. Hänen puheestaan sai jo selvää ja kävi ilmi, että hänen isänsä oli humalapäissään lyönyt tytärtään pahasti ja jahdannut tätä ympäri heidän pientä kartanoaan niin että Tracey-raukka oli aivan uuvuksissa. On yleisessä tiedossa, että Edward Davies on alkoholisti, mutta kukaan ei ollut ajatellutkaan hänen pahoinpitelevän tytärtään. Arvasin, ettei Traceyn äidistäkään ollut tainnut olla suurempaa apua. Nainen on sellainen hiirulainen, että voin kuvitella hänen menneen lukkojen taakse tutisemaan pelosta samaan aikaan, kun tytär pahoinpidellään pahasti. En kuitenkaan viitsinyt alkaa ruotimaan äidin toimintaa tyttärelle.

Yritin vain parhaani mukaan tukea Traceyta ja huolehtia, että hänellä olisi hyvä olla. Hän näytti kuitenkin olevan jatkuvasti suuren ahdistuksen vallassa, enkä ihmettele sitä ollenkaan, sillä hänhän varmasti pelkäsi hetkeä jona joutuisi jälleen isänsä kanssa kasvokkain. Minä itsekin tiesin, ettei siitä tulisi mitään mukavaa vaan suorastaan vaarallista. Siispä päätin, ettei tyttöä voi enää päästää isänsä luokse. Meidän olisi keksittävä jotakin, mutta mitä? Traceyllä kun ei ollut sukulaisinaan kuin raihnainen isoisä, joka oli katkeroitunut koko maailmalle, eikä varmasti huolisi pojantytärtään luokseen. Lisäksi vanhemmallakin Daviesin herralla oli alkoholiongelma.

Niinpä minulle ei tuntunut jäävän suuremmin vaihtoehtoja. Traceyllä ei hänen omien sanojensa mukaan ollut muita luotettavia ystäviä kuin minä, joten minun olisi otettava hänet mukaani Skotlantiin. Kotiinsa tyttöparkaa ei voinut enää päästää, eikä muita paikkoja ollut joten se olisi ainut vaihtoehto. En uskoisi järjestelyn itse asiassa olevan edes mahdoton, sillä hän voisi kulkea mukana ikään kuin seuraneitinäni. Ei aivan samansäätyisenä, mutta kuitenkin varteenotettavana keskustelukumppaninani. Isää nimittäin varmasti puistattaisi ajatus ystävättärestä, joka tulee mukaani, mutta seuraneiti olikin ihan eri juttu. Kuului ikään kuin pakolliseen kalustoon.

Niinpä jätinkin Traceyn hetkeksi palvelijoiden huomaan ja etsin käsiini isän, että voisin keskustella hänen kanssaan asiasta. Kuten arvelinkin, oli mies ensin negatiivisella kannalla. Hän ei halunnut nuorien tyttöjen laumaa juoksentelemaan jalkoihinsa ja tavallaan ymmärsin sen kyllä. Mutta kaunistellen hieman Traceyn persoonaa, korostaen hänen seuraneidin asemaansa ja vihjaten huonoihin perhesuhteisiin sain isän suostumaan. Hän myös lupasi lähettää heti seuraavana aamuna Traceyn siunauksen saatuaan tämän vanhemmille kirjeen, jossa kysyi lupaa matkaan. Mokomahan oli oikeastaan vain muodollisuus, sillä kukaan vähääkään omaa etuaan ajatteleva henkilö ei jättäisi käyttämättä tilaisuutta tutustua lähemmin Greengrassien kanssa. Vastaus olisi siis aika lailla varma.

Esittäessäni ideani Traceylle tämä ei meinannut uskoa korviaan. Hän oli hyvin epäuskoinen ja iloinen siitä, että pääsisi isästään eroon muutamaksi kuukaudeksi. Lisäksi tyttö oli hyvin kiitollinen, eikä oikein tuntunut uskovan, että tein todellakin hänelle tuon palveluksen ilman taka-ajatuksia. Mutta mitä muuta olisin voinut? Jättää hänet isänsä mukiloitavaksi? Etenkin tytön kylvyn jälkeen päätökseni varmistui, kun utelin palvelijoilta, miltä hänen vartalonsa oli näyttänyt. Iho oli ollut heidän mukaansa aivan täynnä punaisia ruhjeita ja eri sävyisiä, vanhoja ja uusia mustelmia. Eihän sitä tietäisi, vaikka se kamala ukko joku päivä tappaisi ystäväni!

Tällä hetkellä Tracey nukkuu huoneeseeni kannetulla toisella vuoteella. Pelkäsin, että koko yö menisi valvomiseksi hänen ahdistuksensa takia, mutta päivän tapahtumat olivat selvästikin uuvuttaneet hänet aivan loppuun. Minä puolestani käyn nukkumaan rauhallisin mielin. Traceyn elämän seuraavat pari kuukautta ovat pelastetut ja lisäksi mieltäni lämmivät tytön sanat siitä, kuinka hän oli saanut minusta erilaisen kuvan kuin kenestäkään muusta aatelistytöstä. Hänen mukaansa minä olin ainut luotettava, ainut jolla oli sydän paikallaan.

[Glorisablet]

Osasta 38

Daphne neidin käytöksessä on heijastumia äitirouvan ja esikuva Pansyn käytöksestä. Molemmat Greengrassit naiset osaisivat luotella seurapiirietiketin, vaikka umpiunessa, mutta kun he eivät saa olla huomiomagneetin asemassa siksi että jotain toista huomioidaan tilapäisesti enemmän, aatelisnaiset osoittavat mieltään. Kauniissa ja rohkeissa ja muissa saippuasarj- ei kun saippuapaskoissa on ollut monta monituista kertaa vastaavaa.

Alennun nyt tämän kerran antamaan hyvän neuvon Daphne-neidille, jos tämä haluaa edes yhden hymyn isältään. Kannattaa hankkia muutakin kuin käytössivistystä. Sekään ei ole tae siitä, että Daphnesta tulisi esimerkiksi kirjallisuuteen perehdyttyään (muuhunkin kuin velhomaailman hömppäromantiikkaan) aidosti sivistynyt. Hän voisi olla pelkkä apinoija, joka yrittää onnistumatta.


Osasta 39

Astoria osaa pitää sydämen sopivan kaukana kirjoittaessaan. Kirje oli sentään osoitettu nuorukaiselle, joka oli muutakin kuin hyvä ystävä. Ihastukselle ei ole helppoa kirjoittaa, puhua tai lähettää tekstiviestiä ja voi helposti sortua pikkutyttömäiseen lärpättelyyn. Pälätyksen vastustaminen on sama asia kuin alkoholiongelmainen henkilö yrittäisi pysyä kaukana riippuvuuden aiheuttajasta.


Osasta 40

Vedin suuta hymyyn silmieni hypähdettyä Dracon kirjeen ensimmäiselle riville. Niinpä Hartsa on aina Hartsa the Ylikehuttu Sankari eikä parane siitä. Tuo ”en aio unohtaa vuosien mittaista vihanpitoa” voisi olla lokeroitavaksi kirja-Dracon rehentelyksi, sillä kukapa nyt voisi inhota/vihata yhtä kuilumaisesti henkensä pelastajaa.


Osasta 41

Mietin tuota että Davisit asuvat kartanossa. Perhe/suku on kuitenkin puoliverinen eivätkä he ole rikkaimpia velhosukuja, koska Tracey yrittää ja pyrkii solmimaan sosiaalisia kontakteja, jotka nostavat hänen statustaan, sitä myötä mahdollisuuksia päästä viettämään hulppeissa puitteissa kissanpäiviä.

Hän on niitä ficin henkilöitä, joiden en arvaisi edes läpällä hoipertelevan kasvot punaisina ja turvonneina kaatosateessa hakemaan turvapaikkaa. Hänen vanhempansakin olivat täysin erilaiset. Isä humalassa väkivaltaan taipuvainen alkoholisti ja äiti kotihengettäreksi ja vuoteenlämmittäjäksi helposti alistettavissa oleva hiirulainen. Herra Davies herättää mielikuvan sangen vatsakkaasta mukamas haukasta miekkosesta ja rouva Davies lievästi ylipainoisesta rouva Bennetin tapaisesta kaakattajasta, joka kotkottaa miehelleen milloin mistäkin.


(Lopuksi: käypä teksti ajatuksella läpi. Toistit väärää taivutusmuotoa alkaa-verbin kanssa.)

[Belsissa]

Lavinia: Joo Daphne ja hänen äitinsä ovat tosiaan vähän kuin Kauniiden ja rohkeiden naikkoset. Hahhah. Kummatkin aivottomia seurapiirikanoja aina välillä.

Astoria on tosiaan ihan toinen juttu - hänellä on hieman älyä päässään. Daphnen voisi kuvitella liirkuttelevan ihastukselleen Astorian tapauksessa, mutta pikkusiskolla on sentään jonkinlaista itsekunnioitusta.

Draco ei tosiaan ole unohtanut vihanpitoa, joka on minusta ihan luonnollista. Ehkä pistin hänet raapustelemaan liian kärkkäästi, mutta voisin kuvitella hänen myös tavallaan inhoavan Harrya enemmän pelastamisen ja siitä seuraavan nöyryytyksen vuoksi. Dracolla on varmasti hyvin ristiriitaiset tunteet pelissä, jolloin toisaalta tuollainen kärkäs ilmaisu on luonnollistakin.

Daviesien kartano ei todellakaan ole mikään Malfoyn kartanon tapainen iso ja loistelias. Se on aika pieni ja rapistunut, jopa laho. Herra Davies kuitenkin osti sen lähinnä pönkittääkseen imagoaan. Nyt hän voi sanoa olevansa oikein kartanonherra.

Minun käsitykseni Traceystä on hieman erilainen kuin sinun. Hän ei juuri puhu asioistaan muuten, mutta nyt kun hän kokee omaavansa luotettavan ystävän on tilanne toinen. Tytöstä paljastuu lisää tarinan edetessä - myös siitä, miksi isä hakkaa tytärtään.

Kiitokset kommentistasi!

***

Part 42 – Köyhtyneitä suudelmia
06.06.1998

Valitettavasti Tracey oli aamullakin vielä kovin järkyttynyt tapahtumista. En oikein tiennyt, kuinka suhtautua hänen tilaansa, sillä minulla ei ole hajuakaan, miten vanhempiensa pahoinpitelemät nuoret yleensä käyttäytyvät. Onko se aina yhtä suuri järkytys, vai voiko lyönteihin peräti tottua? Minusta kyllä tuntuu, että tällä kertaa ystäväni oli hakattu tavallista pahemmin – jäljet olivat sen verran näkyviä. En voinut olla välillä tuijottamatta niitä, vaikka pyrkimykseni oli käyttäytyä tytön seurassa mahdollisimman normaalisti. Ehkä olin tahditon, muttei kukaan voi olla katsomatta jos toisen raajat ovat täysin punavioleteilla ruhjeilla.

Minun oli jätettävä Tracey muutamaksi tunniksi yksin, sillä minun oli tavattava Draco. Pyysin, että sillä aikaa isäni keskustelisi tytön kanssa matkasta ja että Daphne pitäisi hänelle seuraa. Sisarelleni suoraan en voinut puhua, mutta pyysin äitiä hoitamaan asian puolestani. En voinut kertoa heille suoraan minne olin menossa, siispä valehtelin lähteväni pitkälle kävelylle selvittämään ajatuksiani. Sellainen ei varmastikaan ihmetyttänyt ketään eilisten tapahtumien tähden. Juuri niiden takia omatuntoani hieman kolkutti jättää Tracey perheeni huomaan, mutta minun oli kuitenkin pakko saada tavata Draco. Olin odottanut tätä liian kauan peruakseni sen nyt.

Niinpä puin päälleni erään persikansävyisistä puvuistani ja otin suunnakseni kartanon portin, josta ilmiintyisin Malfoyn kartanolle. Draco oli sanonut, ettei tahtonut minun ilmestyvän sinne, mutta päätin kuitenkin tehdä niin. Ehkä voisin jotenkin auttaa perhettä ahdingossaan, mutta sitä ennen minun olisi nähtävä vahingot.
 
Ei kestänytkään kauaa, kun olin jo Malfoyn kartanon pihamaalla. Ulkoa rakennus ei ollut muuttunut suuresti ja puutarhassakin vipelsivät kotitontut entiseen malliin hoitamassa sitä. Tiesin varsin hyvin, että pian ministeriö säätäisi lain, jossa kotitontuille määrättäisiin maksettavaksi palkkaa. Se tarkoittaisi varmaankin, että Malfoyden olisi irtisanottava osa palveluskunnastaan. Minulla ei ollut mitään hajua, kuinka paljon Luciuksella oli omaisuutta jäljellä, mutta varmasti siitä oltiin jouduttu luovuttamaan huomattava osa pois.

Vieraitakaan kartanossa ei ollut nähtävästi juuri käynyt, sillä minut huomatessaan kotitontut suorastaan häkeltyivät. Selvittyään järkytyksestään muutama niistä juoksi sisään kartanoon, varmaankin ilmoittamaan perheelle tulostani.

Hetken kuluttua Draco ilmestyi oviaukkoon hapan ilme kasvoillaan. Hän oli varmastikin arvannut minun tulleen käymään sillä hetkellä, kun palvelijat olivat ilmoittaneet hänelle aatelistytöstä. Pojan suhtautumisensa tulooni ei ollut paras mahdollinen, mutta lopulta hän kuitenkin päästi minut sisään kartanoon.

Ymmärrän tavallaan Dracon häpeän, sillä kartanon arvokkaista tauluista ja veistoksista oli kadonnut huomattava osa. Osan olivat varmastikin pilanneet aurorit vankeuden aikana, mutta varmasti monet olivat menneet myyntiinkin. Yleinen siisteys ei ollut toistaiseksi kärsinyt kotitonttujen ansiosta. Tosin kotitonttujen palkkalain astuessa voimaan niistäkin lähtisi osa. Narcissa saattaa joutua itse tekemään huomattavan osan kotitöistä. Saa nähdä, miten hän oppii siihen.

Dracon mieliala parani vähitellen, kun hän huomasi, etten pitänyt kartanon uutta ilmettä mitenkään vastenmielisenä. Hänelle saattoi olla kauhistus, miten joka paikka ei ollutkaan täynnä arvoesineitä, mutta minä en jonkin verran köyhemmän perheen tyttärenä pitänyt sitä mitenkään epänormaalina. Malfoyt olivat kuitenkin aina olleet kaikkia muita rikkaampia, joten muutos kartanossa tuntui radikaalilta vain, koska se oli niin suuri ja tyhjää tilaa oli sen vuoksi paljon. Meidän talomme olisi ollut vielä täpötäysi heidän tavaramäärällään. Pienemmässä kodissa Malfoyt voisivat varmasti elää yltäkylläistä elämää, mutta Lucius ei varmasti luopuisi sukukartanostaan.

Draco kuitenkin käänsi ajatukseni muualle alkaessaan puhua Skotlannista ja kokemuksistaan siellä. Huomasin, että tarkoituksena oli pitää keskustelu poissa heidän taloudellisesta tilanteestaan, mutta se ei oikeastaan haitannut minua.  Skotlanti oli minulle ajankohtainen aihe ja oli hyvä tietää sen kulttuurista lisää.

Vierailuni kartanossa oli hyvin viihdyttävä, mutta sen huipentuma koitti vasta Dracon saattaessaan minut porteille. Nimittäin juuri kun olin lähdössä, hän otti minua ensin kädestä ja suuteli. Voitko kuvitella? Draco Malfoy otti minua kädestä ja suuteli! Olen erittäin pöllämystynyt nyt ja kenenkään on turha kysyä miltä se tuntui, sillä minä en totta puhuen kykene muistamaan. Olen vain niin häkeltynyt koko suudelmasta edelleen. En tiennyt olisiko minun pitänyt itseään kunnioittavan naisen tavoin lyödä häntä käsilaukulla naamaan vai peräti suudella uudestaan. Päädyin sitten tekemään ehkä typerimmän teon mitä vain voi. Sopersin jonkinlaiset hyvästit ja ilmiinnyin takaisin kotiin. Nyt oloni on sekä hattarainen että nolostunut. Käyttäydyinpä taas kuin oikea lady...

[NeitiMusta]

Awww!! ♥ Sori etten oo kommentoinu pitkään aikaan.

Ekana mun täytyy sanoa sitä, että olin ihan yllättyny siitä, millanen Astorian isä oli.. Olin jotenkin odottanu siitä vähän enemmän sellasta erakkomaista "luolamiestä", mutta sitten se olikin yllättävän mukava. Ja jotenkin oon tosi ilonen Astorian puolesta, kun se on saanu paljon enemmän huomioo. Vaikka ensin mulle tulikin vähän mieleen se, että Astorian isän ilmestyminen ja se, että neiti on saanu niin paljon huomiota tuntu musta aluks hämmästyttävältä yhteensattumalta..

Jei, vihdoin Astorian ja Dracon välillä tapahtu jotain! ♥ Ne on äärettömän sulosia yhessä.. Ei sille vaan voi mitään. Ja vähän käy sääliks Malfoyn perhettä kun ne joutuu luopuun niin paljosta ja myymään niiden tavaroita, mutta silti ehkä ne pärjää kuitenkin ihan hyvin. Ja varsinkin kun Dracolla on Astoria, ehkä niillä on iloinen tulevaisuus edessä. ♥

NeitiMusta.

[Glorisablet]

Astorian ja Dracon ensisuudelma olisi voinut tapahtua toisessa tilanteessa ja kestää pidempään. Minä odotin sen tapahtuvan huolella hoidetussa puutarhassa. Astorian pitelevän pitsistä päivänvarjoa päänsä päällä, Dracon tarttuvan kevyesti neitoa vyötäröltä ja vetäisevän vähän lähemmäs itseään, ennen kuin nuorukainen taivuttaisi päätään vähän alemmas painamaan suunsa toisen huulille.

Yksinkertainen suudelmakuvaus on (minusta) parempaa kuin suutelemisen nostaminen jollekin helkkarin jalustalle suurena ihmeellisyytenä. Se on ihan kivaa olematta sen enempää, että siitä pitäisi kirjoittaa pateettisesti. ”Hän tunsi auringonsäteiden lävistävän ruumiinsa ja enkelten siipien havinan täyttävän korvansa. Yhdessä he nousivat omaan taivaaseensa jumalina.”

[Belsissa]

Minulla on nyt ollut pient taukoa kirjoittamisesta, mutta yritän vastaisuudessa julkaista näitä pätkiä säännöllisemmin. Pahoitteluni!

NeitiMusta: Mukava kuulla, että pidit tästäkin luvussa! Malfoyn perhettä käy tosiaan sääliksi. Mutta he ovat sitkeitä ja saattavat hyvinkin keksiä keinon, jolla palauttaa ainakin osa vanhasta loistostaan.

Lavinia: Astoriakin odotti jotakin vähän erilaista ensisuudelmalta, mutta Draco päätti nyt toimia näin. Mutta joo, minulla oli joskus tapana kuvata suudelma juuri tuollaiseksi ihmeellisyykdeksi. Mutta se oli jonkin verran nuorempana, joka oikeastaan on ymmärrettävää. Silloin suutelukin tuntuu isommalta asialta. Nykyään en suuremmin jaksa suutelua hehkutella. Astorialle suudelma on toki suuri juttu, kun hän ei ole vastaavaa ennen kokenut.

Kiitokset kommenteistanne!

Part 43 – Vaaleanpunainen horisontti
07.06.1998

Täytyy sanoa, että nyt minua hävettää suuresti reaktioni Dracon suudelmaan. Olin kuin säälittävä pikkutyttö! Mitä lie hänkin ajattelee? Varmaan naureskelee minulle kotonaan tälläkin hetkellä. Mutta mitäs suuteli äkkiarvaamatta hieman kummallisenpuoleisessa tilanteessa! Enhän minä ole koskaan ollut kuin Daphne, joka ajattelee, että parin ensisuudelman on oltava täydellinen kaikkine rakkaudentunnustuksineen ja romanttisine ympäristöineen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mielestäni arkisen tapaamisen päätteksi vaihdettu pikkuinen pusu olisi ihanteellinen ensisuudelma.

Mitäköhän tästä eteenpäin? Suudelman jälkeen olettaisin väliemme muuttuvan. Harmi, että hänen täytyi ottaa ensimmäinen askele kohti romanttista suhdetta juuri nyt, kun olen lähdössä Skotlantiin. Toki pääsemme matkustamaan toistemme luokse helposti porttiavainten avulla, mutta tiettyjä asioita on vaikea järjestää Skotlannista. Kuten mahdollista avioliittoa. En tiedä, onko turhan aikaista puhua sellaisesta, mutta kaikkeen täytyy olla varautunut. Enää minun ei onneksi tarvitse kiirehtiä sen vuoksi, että joku veisi hänet minulta, mutta pelkään äitini naittavan minut pian jollekin muulle. Siksi minun täytyisi nopeasti selvittää, mitä Draco haluaa. Daphnen häihin ei ole enää pitkä aika ja tiedän varsin hyvin, ettei omiinikaan enää niiden jälkeen.

Hääasian lisäksi minun pitää vielä stressata tämänpäiväisestä lähdöstäni. Etenkin Traceyn osalta. Tyttö ei tunnu enää niin järkyttyneeltä, mutta ei hän toipunutkaan ole. Raukkaparka. On varmasti kummallista lähteä minun kanssani toiseen maahan, vaikka nyt olemmekin lähentyneet viime aikoina. Emme me kuitenkaan toisiamme tunne läheskään täysin. Hän ainakin on minulle täysi mysteeri. Miten kevytkenkäisen ja pinnallisen Traceyn kävi? En oikein vieläkään osaa uskoa, ettei hän oikeasti ole sellainen. Vielä vaikeampaa on uskoa, että hänellä on noin kamalan rankkaa, vaikka herra Daviesin alkoholistin maineen tuntien hänen käytöksensä ei sinänsä ole mikään yllätys. Koulussa Tracey vaikutti aina niin onnelliselta…

Toivoin kuitenkin, että opimme hänen kanssaan tuntemaan paremmin. Tavallaan kutsuisin meitä jo nyt ystäviksi, sillä olemme kuitenkin kokeneet yhdessä jo paljon sellaista, mikä ystävyyteen olennaisesti liittyy, mutta vielä on paljon opittavaa. Tämä saa Traceyn kuulostamaan korvikkeelta, mutta Daphnen pitäessä mykkäkoulua on ehkä hyväkin, että minulla on edes joku seuranani.

***


Part 44 – Prinsessakertomuksen prologi
08.06.1998

Isän kartano – vai pitäisikö ennemminkin sanoa linna – on aivan upea! Hyvin vanha tosin, mutta toisaalta se on kiehtovaakin. Asuminenkin on ihan käytännöllistä, kun isä on pitänyt huolen kotinsa kunnosta. Ihmettelen suuresti, miksemme asu täällä. Onhan isän asumus paljon omaa kartanoamme loisteliaampi. En oikein tohdi kysyä asiaa häneltä, sillä isä ei suuremmin pidä utelusta.

Olen kuitenkin iloinen, että olen täällä nyt. Ympäristökin on erittäin inspiroiva runojeni kannalta. Perheemme kartano sijaitsee Lontoossa paikalla, jossa luonto on kyllä läsnä, muttei kuitenkaan samalla tavalla kuin täällä. Olemme nimittäin keskellä usvaista ja salaperäistä satumetsää. Isä kertoi paikasta hieman lisää, muun muassa että jossain metsän kätköissä piilevästä niitystä ja lammesta. Minunlaiselleni aatelistytölle ei sopisi metsässä kirmailu, mutten varmaankaan voi olla käymättä etsimässä niitä. En voi mitään sille, että olen addiktoitunut kauniisiin maisemiin. Ei kukaan saa tietää retkestäni, jos teen sen kaikessa hiljaisuudessa vaikka yöllä.

Vielä minuakin vaikuttuneempi tästä kaikesta on Tracey. Varmasti tyttö oli hyvin helpottunut jo siitä, että isä onnistui saamaan hänen vanhempansa suostumaan tähän matkaan, mutta selvästikään hän ei ollut tullut ajatelleeksi elintason mahdollista muutosta. Olemmehan huomattavasti Traceyn perhettä varakkaampia. Nyt kun hän toimii seuraneitinäni niin perheeni myös kustantaa hänelle joitakin uusia pukuja, kauneudenhoitotarvikkeita sekä tietenkin elämisen luonamme. Toivon vain, että me kaikki sopeudumme järjestelyyn. Itse en ole koskaan perustanut vieraista kummemmin, mutta se johtuu pitkälti siitä, keitä äiti on yleensä kotiimme kutsunut. Traceyn seurasta saatan hyvinkin nauttia.

Suurempi ongelma on isä. Toivottavasti Tracey ymmärtää, että asumme käytännössä erakoituneen miehen luona. Isä ei todellakaan pidä häiriötekijöistä, jonka vuoksi tytön täytyy hallita matala profiili erittäin hyvin. Onhan meillä tilaa linnassa, voimme elää aika normaalisti, mutta liika pinnallinen kälätys, vieraiden tuominen ja talouden asioihin puuttuminen voisi johtaa siihen, ettei isä jaksaisi Traceyta täällä. Pahimmillaan hänen toilailunsa saisivat isän lähettämään minutkin kotiin. Päätös on kuitenkin jo tehty, enkä voi enää lähettää Traceyta kotiin. Toivon vain, että hän on luottamukseni arvoinen ja käyttäytyy kunnolla.

[Belsissa]

Part 45 - Takeltelevia tunnustuksia
09.06.1998

Täytyy sanoa, että rakastan tätä paikkaa. Tiluksiin en ole kerjennyt vielä kunnolla tutustua, mutta huoneeni – voi tämä on niin uskomaton! Minä rakastan violettia – ja tämä huone on melkein kokonaan verhoiltu tummanvioletilla silkillä ja sametilla. Hopeakin näyttelee suurta roolia sisustuksessa. Sitä on käytetty peilinkehyksissä, sängynpäädyissä ja ovenkarmeissa. Alas, satumaiseen puutarhaan avautuu upea näkymä. Se ei ole ollenkaan samanlainen kuin kotona Lontoossa, paljon villimpi ja siten romanttisempi. Lontoon kartanomme vastaava on enemmänkin kaavamainen ja symmetrinen.

Traceyn huone on omani vieressä. Sen sisustus ei ole mielestäni aivan yhtä hulppea kuin omani, mutta toki erittäin hieno tumman puun ja sinisen yhdistelmä. En menisi haukkumaan. Tracey on aivan rakastunut siihen ja näyttää saaneen hieman muuta ajateltavaa kuin kotiolonsa. Hyvä niin, hänestä on ollut nyt huomattavasti enemmän seuraakin.

Isä on jälleen vetäytynyt omiin oloihinsa. En sinänsä ole yllättynyt. Toki hän syö kanssamme ja vaihtaa muutaman sanan, mutta sitten hän hautautuu huoneeseensa. Ehkä parempi antaa hänelle nyt hieman omaa aikaa ja alkaa kysellä vasta sitten mieheltä, milloin hän tahtoisi katsoa runojani tarkemmin. Uskon isän olevan erittäin väsynyt vierailun jälkeen – sisälsihän se aivan liikaa toimintaa minunkin makuuni. Erakolle sellainen on voinut ottaa hyvinkin koville.

Dracolta tuli kirje, enkä ole vielä koskenutkaan siihen. Olen yllättynyt, että hän kirjoitti näin pian. Eihän meidän tapaamisestamme ole kuin muutama päivä ja minä olen vasta asettunut uuteen kotiini. Ymmärrän toisaalta hänen käytöksensä viimekertaisen tapaamisemme takia. Sen suudelman… Ehkä hän haluaa tietää, mitä ajattelen asiasta. Tai sitten hän pyytää anteeksi, ehkä se oli pojasta vain suuri virhe. Äh, en tiedä. Minua jännittää hirveästi.

***

Sain kirjeen luettua ja täytyy sanoa, että olen aika mielissäni. En olisi uskonut, että hänen suhtautumisensa olisi noin positiivinen. Pelkäsin, että joko hän katui koko asiaa – että hän pitää minua ihan pikkutyttönä ja suudelma olisi ollut vain hetken mielijohde – tai sitten olin tehnyt jotain väärin, muun muassa sen että olin vain lähtenyt karkuun. Käytökseni hävettää minua vieläkin.

Rakas Astoria,

olen pahoillani, että säikäytin sinut edellisellä tapaamisellamme. Minun täytyy tunnustaa, että olen jo jonkin aikaa tuntenut sinua kohtaan muutakin kuin pelkästään ystävyyttä ja se sai minut käyttäytymään, kuten käyttäydyin. Toivon, että voit antaa minulle anteeksi röyhkeyteni.

Tahtoisin kuitenkin tiedustella, mitä sinä tunnet minua kohtaan? Asetan itseni nyt täysin sinun armoillesi. En pidä tällaisista tilanteista, joissa joudun tuomaan itseni ja tunteeni julki. Toivonkin siis, että kohtelet minua pitäen tunnustukseni arvon mielessäsi. Jollekin muulle teko ei välttämättä olisi ollut mitään, mutta minulle nämä sanat ovat hyvin vaikeita kirjoittaa ollessani täysin tietämätön sinun tunteistasi.

Draco

Olen erittäin innoissani, mutten saa antaa sen näkyä liiaksi. Pojan tunnustuksen jälkeen minun täytyy suhtautua asiaan kypsästi, sillä noiden sanojen kirjoittaminen on ollut hänelle hyvin vaikeaa. Minun täytyy kirjoittaa Dracolle, kuinka paljon arvostan hänen sanojaan ja että en säikähtänyt hänen suudelmaansa lainkaan. Toki minun täytyy myös muistuttaa poikaa hänen tekonsa ajattelemattomuudesta tai kuulostan kevytkenkäiseltä. En halua näyttää Dracon silmissä tytöltä, joka suutelee jokaista vastaantulevaa miestä.

Toki minun on myös tunnustettava omat tunteeni poikaa kohtaan. Olisi kuitenkin typerää kertoa hänelle, kuinka olen tuntenut niin jo pitkään ja katsellut häntä jo silloin, kun olin hänelle vain mitätön pikkukakara. En sano siitä asiasta mitään, vaan kerron Dracolle vain tämänhetkisistä tunteistani – enkä hehkuta niitäkään liiaksi.