Kirjoittaja: Caer
Ikäraja: S
Paritus: Kia x Ella
Genre: Femslash, angst
Yhteenveto: Kuinka voi rakastaa jotakuta, jonka jokainen teko kertoo, että olet vain vaihtoehto ?
A/N: Ensimmäinen ficcini siis, syntynyt muutamassa tunnissa. Tähän voi toki mielellään kommentoida, jatkoakin saattaa tulla palautteesta riippuen :)
Tummiin pukeutunut tyttö potki vihaisena soraa edessään, mutisten aina välillä itsekseen niin, että puheesta sai selvää sanan sieltä, toisen täältä.
"Kesäloma... vai luulee se... Pariisi... tyttöystävä... PARIISI!"
Viimeinen sana tuli jo epätoivoisen lujaäänisesti. Miten toinen saattoi luulla että hän kestäisi koko kesäloman, korostaen, koko saatanan kesäloman, ilman tyttöystäväänsä? Pienemmästäkin sitä näkisi punaista. Nyt pitäisi sitten kiltisti odotella että hänen tyttönsä viettäisi laatuaikaa Pariisissa kaksi kuukautta ilman häntä, veljen ja sen jätkän kanssa?
Hampaat olivat pureutua mielipahasta läpi alahuulen kun ensimmäinen kyynel vierähti poskelle.
PIIP PIIP
Kia repäisi puhelimensa taskusta ja katsoi näyttöä. 1 uusi viesti. Tavalla, jolla hän oli äsken tyttöystävänsä luota lähtenyt, ei ollut epäilystä etteikö se olisi Ellalta. Nyrkki puristui kännykän ympärille ja tyttö näpytti tekstin esiin.
ÄLÄ NYT KIA. SÄ TIEDÄT ETTÄ MÄ OLEN HALUNNUT LÄHTEE PARIISIIN JO IHAN SAIRAAN KAUAN. MÄ RAKASTAN SUA, SULLA EI OO MITÄÄN SYYTÄ OLLA MUSTASUKKANEN KENELLEKÄÄN, EI VARSINKAAN NICLAKSELLE. JA MÄ OON SIELLÄ VAAN KESÄLOMAN. ME NÄHÄÄN TAAS SYKSYLLÄ. TUU TAKAS.
Kian silmät salamoivat tämän lukiessa viestiä. "Vaan kesäloman". Ella ei edes tajunnut, että tuo "vain kesäloma" oli Kian itsensä päähän rakennettu pienintäkin piirtoa myöten. Heidän ensimmäinen oikea kesänsä parina. Kaikki reissut, sukulaistapaamiset ja muu, kaikki oli kadonnut kun Ella oli pamauttanut uutisensa. Rakastelun tuoma hyvä mieli oli kadonnut samalla sekunnilla. Eikä tyttö edes ollut tajunnut, miksi Kia suhtautui asiaan niin kiukkuisesti. Sanoi vain ettei tarvinnut olla mustasukkainen ex-poikaystävälle. Välillä oli tuskallista seurustella seksuaalisuudestaan niin epävarman ihmisen kanssa, mutta mitä Kian olisi pitänyt tehdä? Hän ei voinut elää ilman tyttöystäväänsä. Kyyneleet valuivat taas vuolaana poskille ja putosivat siitä kevään ensimmäisille vihreille ruohotupsuille. Kesä olisi ihan pian.
PIIP PIIP
Alistunut huokaus pääsi huulilta. Mitä nyt?
KIA KILTTI, PUHUSIT MULLE. NICLAS ON VAAN MUN KAVERI, EI MITÄÄN MUUTA. SÄ TIEDÄT ETTÄ MÄ EN ALA ENÄÄ VINKUA SUA TÄNNE TAKASIN, JOTEN VOISITKO SÄ VAAN TULLA?
Linnut lensivät hädissään pusikoiden uumeniin lentävän puhelimen tieltä Kian marssiessa entistä kiukkuisempana kohti kotia. Ella voisi edes lakata jankuttamasta siitä Niclaksesta. Kyllä sen ilmeistä ja eleistä pystyi tyhmempikin näkemään, että se oli ihan kusessa entiseen kundiinsa. Ja kuka nyt ei olisi ollut ihastunut Ellaan? Se oli kaikkea mitä ketään tytöltä pystyi toivomaan. Se oli hauska, sosiaalinen, sillä oli hyvä kroppa ja kauniit kasvot. Pitkät kultaiset hiukset puoleen selkään. Kyyneleet olivat taas lähellä kun piti ajatella sen hymyä, hymykuoppia jotka ilmestyivät poskille ja suuria ruskeita silmiä jotka tuikkivat tietäväisesti aina kun tyttö tiesi jotain mitä hänen ei olisi pitänyt. Miten ilman sellaista voisi elää? Kia ei todella tiennyt vastausta tuohon kysymykseen, mutta tiesi, etteivät asiat voineet jatkua sellaisina kuin ne nyt olivat.
