Nimi: Änglavakt
Kirjoittaja: Vyra
Fandom: Axis Powers Hetalia
Genre: Draama, songfic
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Pohjoismaat
Disclaimer: En omista Hetaliaa enkä myöskään yhtäkään mainituista valtioista. "Änglavakt" -laulun alkuperäinen esittäjä on Nanne Grönvall, ja sen sanat kuuluvat säveltäjälle.
A/N: Tämä songficci on itseasiassa aika vanha... Kirjoitin tämän joskus Viidennen pyörän jälkeen. Olen vain tähän päivään asti tapellut itseni kanssa julkaisemisesta. Jotenkin tämä vain tuntuu niin perinteiseltä, Pohjoismaista kuitenkin on aika paljon tekstiä, ja varsinkin Suomesta ja Ruotsista, juuri tälläistä ensitapaamistyylistä. Mutta antaa nyt sitten mennä. Toivon, että pidätte kuitenkin vaikka kappalekkin on ruotsiksi.
Jag har ett hem dit jag alltid längtar
Jag har ett hus där min kärlek väntar
Se på mig, se på mig
Du måste lova att du aldrig ångrar dig
Laiva keinui voimakkaasti aaltojen tahtiin ja tasapainoton liike sai Tinon voimaan pahoin. Hän oli ensimmäistä kertaa laivassa ja tunsi jo vihaavansa sitä kaikkein eniten maailmassa. Nuorukainen kyhjötti laitaa vasten tynnyripinon vieressä ja yritti vältellä tuimakatseisia miehiä ympärillään.
Tino vihasi heitä jopa laivakin enemmän. He olivat kaapanneet hänet, siepanneet omasta kodistaan ja raahanneet mukaansa tälle matkalle, siksi hän vihasi heitä. Tino sulki silmänsä hetkeksi ja yritti keskittyä pitämään pahanolonsa loitolla. Siteet hiersivät ranteita ja nilkkoja, ja hänen vyötärölleen solmittu köysi kahlitsi pojan vielä kiinni laivaan. Ehkä hänen vangitsijansa pelkäsivät Tinon hyppäävän laidan yli. Ainakin hän oli heti alusta asti osoittanut selvästi, ettei tahtonut olla heidän mukanaan. Nuorukainen oli potkinut ja huutanut ja vielä köysissäkin rimpuillut vastaan.
Tino joutui lopettamaan vihaiset mietteensä tajuttuaan jonkun pysähtyneen aivan hänen lähelle. Vaistomaisesti hän käpertyi paremmin piiloon laivan laitaa vasten ennen kuin aukaisi silmänsä ja tuijotti vihaisesti miestä yläpuolellaan. Nuorukaisen raivostunut katse ei juuri tuntunut hetkauttavan Berwaldia, joka juomapullo kädessään kumartui häntä kohden ja tarjosi juotavaa. Vastaukseksi Tino käänsi mielenosoituksellisesti päätään poispäin. Hän toivoi, että mies vain lähtisi pois ja jättäisi hänet rauhaan.
Ruotsi oli erimieltä. Hän laski juomapullon kannelle ja tarttui kiinni nuorukaisen käsiin. Suomi loi mieheen tulistuneen katseen ja yritti kiskaista kätensä irti. Kaikista sieppaajistaan hän vihasi eniten juuri tätä miestä. Hän oli vaatinut Tinoa omakseen, kuin esinettä tai voitonmerkkiä joka vain poimittiin mukaan ja jota vain ihailtiin. Nyt Berwald ei sanonut kuitenkaan mitään. Hän vain piteli tiukasti kiinni nuorukaisen käsistä välittämättä tämän rimpuilusta ja veti köydet poikki puukolla. Sitten hän lykkäsi kuivan leivän viipaleen Tinon käteen ja kohotti taas juomapulloa. Suomi katsoi häntä vihaisena ja nyt osittain vapautettuna. Yhtäkkiä hänen päässään naksahti.
”Lopeta! Minä en tahtonut tätä!” hän huusi suomeksi niin kovaa kuin vain keuhkoista sai irti. Samalla hän ponkaisi ylös ja löi pullon Ruotsin käsistä. Se lensi mereen yhdessä leivän kanssa, ”Minä tahdon kotiin, päästä minut pois!” Berwaldin ilme ei värähtänytkään vihaisen suomalaisen edessä ja lopun matkaa Tino sai viettää käsivarret kylkiinsä köytettynä.
Hän vihasi sitä miestä, vihasi enemmän kuin mitään. Vihasi, koska tämä vei häneltä vapauden.
Över land över hav
Skall vi färdas du och jag
Det vi lovat och sagt
Blev min änglavakt
Jag vill leva och bo
På vår framtid vill jag tro
Sorger bort vi lagt
Min änglavakt
Norja kulki kevein askelin metsän halki ja hentosiipiset keijut leijailivat uteliaana hänen ympärillään yrittäen jokainen lähestyä nuorukaista vuorollaan.
”Vieraita… Täällä on vieras”, ne kuiskuttelivat kuorossa, ”outo mies… hyvin outo. Sytytti nuotion ja nukkuu nyt. Ehkä vaarallinen, oi, ole varovainen. Outo mies…”. Norja kuunteli metsänhenkiä vain puoliksi, hän nimittäin oli ennenkin kuullut huhuja tästä miehestä ja halusi nyt nähdä keijujen hämmennyksen kohteen omin silmin. Kuu valaisi taivaalla aivan riittävästi, jotta hän näki kulkea tuttuja polkuja heikon nuotion hohteen johdattamana.
Norja asteli varoen nuotion luo. Vieras tosiaan nukkui eikä edes värähtänytkään Norjan tullessa paikalle. Nuorukainen tarkasteli häntä hetken ilmeettömänä. Keijut olivat olleet ainakin yhdessä asiassa väärässä, sillä vieras mies oli selvästi suurin piirtein samanikäinen nuorukainen kuin Norjakin tai ehkä vain hiukan vanhempi. Hän nukkui takkiinsa kääriytyneenä ja reppu tyynynään. Vaaleat hiukset hapsottivat villinä joka suuntaan ja niihin oli takertunut jostain neulasia ja puiden lehtiä.
”Aika typerää nukkua noin huolettomana vieraassa maassa”, Norja tuhahti puoliääneen itsekseen, ”ja sytyttää vielä nuotio. Koko metsä olisi voinut palaa”. Hän nousi ylös ja siirtyi nuotion luo. Ajatuksissaan hän alkoi vähitellen lieventää liekkejä. Norja oletti jo ensivaikutelman perusteella, ettei oudosta vieraasta voinut ollut haittaa. Keijujen varoittava säkätys havahdutti nuorukaisen vain hetki ennen kuin kirveen terä ilmaantui hänen eteensä.
”Kuka sinä olet?” vieras kysyi ja piteli asettaan vakaasti. Jostain kumman syystä hän kuitenkin hymyili leveästi, vaikka oli juuri herännyt ja tavannut tuntemattoman henkilön leiristään.
”Minun pitäisi kysyä tuota ensin”, Norja vastasi tyynesti ja mulkaisi uhkailijaansa, ”mutta olen Norja”.
”Norja?” asetta pitelevä nuorukainen toisti yllättyneenä, ”todellako?”
”Tietääkseni kyllä”, Norja vastasi. Ilmeisesti outo vieras siis todella oli mieleltään keskinkertainen tai sitten vain yksinkertaisesti tyhmä, hän mietti.
”Mahtavaa! Olen etsinyt sinua jo joka paikasta!” vieras nuorukainen vastasi ja laski kirveensä pois Norjan kaulalta, ”minä olen Tanska”. Hän ojensi kätensä ja hetken epäröinnin jälkeen Norja tarttui siihen.
”Etsinyt minua?” hän kysyi ja Tanskan kasvoille levisi vieläkin leveämpi hymy.
”Totta kai. Ja mehän olemme nyt ystäviä, eikö niin?”, hän vastasi, ”tiedätkö, tämä metsä on todella pelottava. Aivan kuin joku tarkkailisi minua koko ajan”. Puhuessaan Tanska vilkuili sivuilleen, ilmeisesti hän ei nähnyt ympärillään lenteleviä keijuja jotka säkättivät vieläkin ärtyneinä. Norja naurahti, kun yksi niistä lensi heristelemään sormeaan Tanskan naaman eteen. Kirvestä kantava nuorukainen katsoi häntä ensin kummissaan mutta nauroi sitten itsekin.
Jag ser ett ljus som för alltid brinner
Jag ser en hjälte som alltid vinner
Du och jag, du och jag
Därför vi skall leva här tillsammans varje dag
Norja ja Tanska kulkivat kahdestaan rannikkoa kiertävällä polulla. He olivat vasta äskettäin saapuneet tälle saarelle muutaman vuoden poissaolon jälkeen. Tanska oli oikein hyvällä tuulella, hän selitti Norjalle jotain ja heilutti käsiään puheen tahtiin. Norja taas vastaili lyhyesti aina silloin tällöin, mutta oikeasti hän oli uppoutunut omiin ajatuksiinsa eikä juuri kuunnellut toista miestä. Vasta Tanskan äkillinen hiljentyminen herätti Norjan huomion. Hän nosti katseensa maasta ja vilkaisi ihmetellen miestä, joka oli jähmettynyt paikoilleen ja tuijotti jotain edessään. Norja seurasi hänen katsettaan ja kohtasi nuoren miehen, joka seisoi polulla heidän edessään. Hopeaiset hiukset heiluivat tuulen mukana ja siniset, hiukan violettiin vivahtavat, silmät vastasivat kahden valtion tuijotukseen järkähtämättömän. Lisäksi hän seisoi aloillaan kädet tiukasti puuskassa, kuin torjuakseen heidän etenemisensä.
”Onko hän joku sukulaisesi”, Tanska kysyi ja kääntyi Norjaan päin, ”ihan samanlainen ilme kuin sinulla joskus”.
”Nyt ei ole hyvä hetki miettiä tuollaista”, Norja vastasi. Niin Tanskan tyylistä kysyä ensimmäisenä jotain aivan turhaa. Eikö olisi järkevämpää tiedustella aluksi, mitä ihmettä nuorukainen teki tällä saarella jonka Norja oli jo aikoja sitten katsonut kuuluvan itselleen.
”Minä olen Islanti”, vieras vastasi itse ennen kuin Norja ehti kysyä, ”ja te saatte häipyä täältä”.
”Hetkinen, me olemme olleet täällä kauemmin kuin sinä!” Tanska ärähti lähes vaistomaisesti ja astui eteenpäin, ”sinä olet se, joka saa häipyä”. Hän olisi saman tien käynyt epäröimättä oudon hopeahiuksisen nuorukaisen kimppuun, mutta Norja esti aikeen tarttumalla hänen käsivarteensa.
”Odota”, hän sihahti Tanskalle ja osoitti sitten sanansa Islannille, ”en tiedä, millä oikeudella vaadit meitä poistumaan, mutta tämä saari kuuluu nyt minulle”.
”Minä olen tämä saari”, Islanti vastasi, ”enkä minä tarvitse teitä, Norja ja Tanska”.
Över land över hav
Skall vi färdas du och jag
Det vi lovat och sagt
Blev min änglavakt
Jag vill leva och bo
På vår framtid vill jag tro
Sorger bort vi lagt
Min änglavakt
Ruotsi suoritti normaaleja jokapäiväsiä tehtäviään omassa talossaan, mutta tällä kertaa jopa niinkin tavallinen asia kuin ruuan valmistaminen tuntui oudolta ja monimutkaiselta. Ja syy oli sinisilmäisessä nuorukaisessa, joka istui hiljaa tuolillaan ja näytti tuijottavan ulos ikkunasta syksyistä maisemaa, kun Ruotsi vilkaisi häntä silmäkulmastaan. Nyt Suomi näytti rauhalliselta, ehkä hän oli jo kyllästynyt vastustelemaan. Mutta Berwald tiesi, että jos hän menisi lähemmäs nuorukaista tai edes sanoisi ääneen jotain, Suomen kasvoille kohoaisi välittömästi vihainen ja syyttävä ilme. Siksi Ruotsi pysyi hiljaa, hän ei halunnut nähdä sinisiä silmiä vihaisena tai epätoivon kyyneleillä täyttyneinä niin kuin ne joskus olivat, kun kenenkään ei pitänyt katsoa.
Hiljaisuus läheni jo painostavaa, jopa Ruotsi alkoi tuntea sen vaikutuksen vaikka hän oli jo aikoja asunut yksin. Mutta vaalean Suomen läsnäolo tuntui tekevän kaikesta hankalampaa. Se vaivasi Ruotsin mieltä ja hiukan myös ärsytti häntä, nuorukainen oli vain vanki. Maa, joka oli hävinnyt ja kuului nyt hänelle eikä tässä ollut mitään sen kummempaa. Berwald huokaisi huomaamattaan ajatusten pyöriessä hänen päässään ja Suomi käänsi katseensa mieheen äänen kuultuaan. Hänen surulliset siniset silmänsä kohtasivat Ruotsin sinivihreät vain pienen katoavan hetken, mutta jo se sai Berwaldin säpsähtämään ja kääntämään katseensa.
Hetken hän oli nähnyt Suomen katseessa jotain muutakin kuin surua tai vihaa.
I dina ögon ser jag stjärnorna
Som alltid leder mig till dig
A/N: Heh, minulla olisi kokonainen jatkoficci Pohjoismaiden nuoruudesta, mutta en taida koskaan kehdata julkaista sitä. Laulun sanat olivat ruotsiksi, mutta minulla on niistä myös suomenkielinen käännös jossain. Voin etsiä sen, jos joku haluaa.
