Nimi: Rain
Kirjoittaja: Chiida
Genre: Slash, songfic, romance
Ikäraja: K-11
Paritus: Remus/Sirius
Disclaimer: Maailma ja hahmot kuuluvat Rowlingille. Kursivoidut lyriikat ovat Breaking Benjaminin kappaleesta Rain
A/N: Kaikenlainen (ja mielellään rakentava) palaute olisi mieluista
Haluaisin tietää mitä pidätte tästä
Sade piiskasi ikkunaa välillä yltyen, ja välillä laantuen kuin voimiaan kerätäkseen. Käännyin poispäin ikkunasta vastahakoisesti. En olisi halunnut katsoa noihin kultaisiin silmiin, jotka olivat nyt huolta ja odotusta täynnä. Odotusta minun uutisistani. Edellisenä päivänä olin kirjoittanut hänelle viestin:
”Remus, minun täytyy saada puhua kanssasi. Ole kiltti ja tule käymään huomenna, James ja hänen vanhempansa ovat poissa, joten sinun ei tarvitse pelätä ongelmia.
Sinun, Sirius””Sirius…” Remus aloitti.
”Odota, älä sano mitään, kuuntele vain. Tiedän, että olen aiheuttanut sinulle jo enemmän kuin liikaa harmia. Siksi olenkin lähdössä pariksi kuukaudeksi pois, minulle ei ole enää paikkaa tässä talossa.”
”Take a photograph,
It'll be the last,
Not a dollar or a crowd could ever keep me here”Huomasin muutoksen Remuksen kasvoilla, kun tieto saavutti hänen tajuntansa. Nuo kauniit silmät kostuivat kyyneleistä, ja melkein huomaamattani kyyneleet tulvivat myös omiin silmiini.
Olin itkenyt ja nähnyt Remuksen itkevän usein viimeisen kuukauden aikana. Ehkä se johtui siitä, että molemmat tiesimme tämän olevan lopussa. Kuukausi sitten elämäni oli hajonnut silmieni edessä juuri kun olin ajatellut kaiken olevan hyvin. James sai sattumalta tietää suhteestani Remukseen. Hän järkyttyi ja loukkaantui, eikä syyttä. Olimmehan salanneet asian parhaalta ystävältämme.
Viikkoon James ei puhunut sanaakaan kummalekaan meistä. Hän vältteli katsomasta meihin päin ja vaihtoi paikkaa luokissa, vaikka tunteja olisi ollut jäljellä enää muutama.
”I don't have a past
I just have a chance,
Not a family or honest plea remains to say”Jamesin vanhemmat olivat kuulleet asiasta ennen kuin tulimme kesäksi kotiin, huomasin sen heti kun näin heidät. He eivät suhtautuneet samalla tavalla kuin James, he vain näyttivät vaivaantuneilta, kun eivät tietäisi mitä sanoa.
”Kiva olla kotona”, mutisin ja menin omaan huoneeseeni. Suljin oven ja istuin sängyn reunalle. Painoin pään käsiini. Ajattelin Remusta, joka oli ottanut Jamesin oikuttelut raskaammin kuin minä. Minä olin jo tottunut olemaan silloin tällöin riidoissa Jamesin kanssa, vaikkakin tämä oli kaikkia edellisiä kertoja pahempi.
Palasin takaisin tähän päivään, kun kuulin salaman lyövän ulkona. Sade jatkui yhä saaden kaiken ulkona ja sisällä näyttämään entistäkin synkemmältä.
”Rain rain go away,
Come again another day,
All the world is waiting for the sun”Remus istui sohvalle ja minä istuin hänen viereensä.
”Eli… Mihin sinä sitten lähdet?” Remus kysyi vaimeasti.
”En ole ihan varma. Luultavasti Lontooseen. Siitä olen varma, että en halua viettää kesää täällä. En kestä tätä painostavaa ilmapiiriä.” Yritin pitää ääneni normaalina, vaikka kuulin itsekin siinä katkeruutta. Olin aina rakastanut kesiä Pottereilla. Odotin vain koko ajan Jamesin sanovan jotain ja lopettavan tämän. Hän ei enää täysin vältellyt minua, mutta ei hän viettänyt seurassani aikaansakaan.
”Tulethan kuitenkin takaisin kouluun syksyllä?”
”Enköhän. James on päässyt luultavasti jo silloin koko jutusta yli.” Kumpikaan ei sanonut sitä ääneen, mutta molemmat tiesivät, että meidän juttumme olisi joka tapauksessa ohi.
”Nähdään sitten silloin”, Remus sanoi ja nousi. Hän käveli ovelle, ja juuri hänen astuessaan ulos James tuli kotiin. Hän ei sanonut mitään, katsoi vain Remuksen kyyneleisiä kasvoja. Sisään tultuaan hän katsoi minuun. Luulin hänen sanovan jotain, mutta kuin mielensä muuttaneena hän pudisti päätään ja nousi portaat yläkertaan.
Kesä oli kulunut, ei hitaasti eikä nopeasti, kulunut vain. Olin kierrellyt suurimmaksi osaksi Lontoossa ja sen lähettyvillä. Palasin kotiin Pottereille noin puolta viikkoa ennen koulun alkua. Juuri, kun olin pakkaamassa matka-arkkuani, oveen koputettiin.
”Sisään!” Sanoin ja kohotin katseeni nähdäkseni tulijan. James astui huoneeseen hieman aran näköisenä.
”Hei taas. Minusta… minusta on kiva että olet taas kotona.” Tiesin ettei Jamesin ollut helppo sanoa noita sanoja, tai ylipäätään puhua tunteistaan kovin syvällisesti tai avoimesti, joten osasin antaa sille arvoa.
”Minustakin on kiva olla taas täällä”, sanoin ja mietin hetken ennen kuin jatkoin: ”Oletko muuten… jutellut Remuksen kanssa?” Yrityksistäni huolimatta ääneni ei kuulostanut niin huolettomalta kuin olisin halunnut sen kuulostavan.
”Joo, hän oli minun ja Matohännän kanssa kesällä pelaamassa huispausta. Oli siellä muitakin. Hänelle näytti kuuluvan ihan hyvää.” Olin Jamesin kertomasta iloinen, mutta samalla tunsin pienen kateuden piston. Muut olivat viettäneet täällä yhdessä aikaa samalla, kun minä olin paennut ongelmia. Olin myös hieman surullinen siitä, että Remukselle ”näytti kuuluvan ihan hyvää” samalla kun minä olin yhä surullinen.
Jamesin lähdettyä makasin pimeässä miettien yhä Remusta. Oli vaikea uskoa, että hän oli niin pian unohtanut minut. Ehkä alun perinkin vain kuvittelin kaiken?
”Is it you I want,
Or just the notion
Of a heart to wrap around so I can find my way around”Lähdön aamu oli vielä lämmin ja kesäinen. Se oli päivä jona näin Remuksen uudelleen, joskin hyvin erilainen kuin se sateinen päivä jona hyvästelin hänet. Tahtomattani sydämeni alkoi takoa nopeammin kuin näin hänen tulevan vaunuumme. Pakotin kasvoilleni iloisen virnistyksen kun hän istui minua vastapäätä olevan Jamesin viereen.
Matkan aikana James piti yllä iloista ja tyhjänpäiväistä keskustelua. Minä, Remus ja vieressäni istuva Matohäntä osallistuimme kaikki siihen. Tunnelma oli hieman varautuneempi kuin normaalisti, mutta kukaan ei maininnut asiasta.
Ensimmäisten kouluviikkojen aikana tilanne hellitti. Pystyin keskustelemaan normaalisti ja varauksettomasti Remuksen ollessa huoneessa, mutta välttelin jäämästä hänen kanssaan kaksin. Onneksi James tarjosi muuta ajateltavaa, nimittäin Lily Evansin. James ei nykyään muusta puhunutkaan. Oli hän jahdannut Lilyä edellisenäkin vuonna, mutta nyt hän oli saanut uutta virtaa iskuyrityksiinsä. Seuratessani Jamesin puuhia sain ajatukseni irti Remuksesta. En näyttänyt apeuttani Jamesille, en halunnut hänen tietävän tunteistani. Halusin hänen luulevan niitä hetkellisiksi ja jo ohi menneiksi. Katselin oleskeluhuoneen poikki noita kauniita kultasilmiä, jotka keskittyneesti tuijottivat velhoshakkilautaa.
Päätin mennä aikaisin nukkumaan, joten lähdin oleskeluhuoneesta ennen muita. Juuri kun olin vaihtamassa pyjamaa ylleni kuulin oven avautuvan. Kohotin katseeni ja näin Remuksen.
”Hei”, hän sanoi.
”Hei, kiva nähdä sinua.” Olimmehan me toisemme tietenkin nähneet, mutta kumpikin tiesimme mistä puhuin.
”Samoin sinua. Minulla on ollut sinua ikävä. Harmi että sen piti mennä näin.”
”Safe to say from here,
Your getting closer now,
We are never sad cause we are not allowed to be””Eihän sille enää mitään voi”, sanoin tavoitellen huoletonta sävyä.
”Niin, ei kai. Nuku hyvin, Anturajalka”, Remus sanoi vielä hymyillen ennen kuin lähti takaisin kohti oleskeluhuonetta. Yksin jäätyäni vajosin sängylle, huokaisin syvään ja vaivuin pian uneen.
Seuraavana päivänä ensimmäinen tuntimme oli taikuuden historiaa. Huomasin kuinka vieressäni istuvan Jamesin pää nuokkui hänen taistellessaan nukahtamista vastaan. Virnistin ja aloin hiljaa hyräillä unettavaa sävelmää hänen korvaansa. Pian James ei voinut enää vastustaa väsymystään, ja niinpä hän nukahti.
”Herra Potter, arvostaisin kovasti, jos voisitte antaa opiskelurauhan muille, vaikka itsellänne olisikin jäänyt nukkuminen vähemmälle. Kuorsauksenne häiritsee.” Professori Binnsin ilme oli nyrpeä. En voinut olla repeämättä nauruun, James näytti kummastuneelta katsellessaan ympärilleen muiden virnuillessa.
Toisella tunnilla sain Remukselta viestin:
”Haluaisin jutella, en ole saanut puhua kanssasi kunnolla pitkään aikaan. Tavataanko tarvehuoneessa viimeisen tunnin jälkeen?
-R”Nyökkäsin pienesti Remukselle vastatakseni hänen kysymykseensä. Loput tunnit kuluivat tuskallisen hitaasti, kun odotin vain pääseväni Remuksen luo. Kaipasin yhteistä aikaamme ja sitä huoletonta jutustelua, ja vakavampiakin keskusteluja.
Lopulta oli tapaamisemme aika. Koska olin joutunut jäämään luokkaan tunnin jälkeen keskustelemaan McGarmiwan kanssa siitä, miksen voi taikoa Severuksen tuolia porsaaksi kesken tunnin, oletin Remuksen jo odottavan minua tarvehuoneessa. Niinpä oikealle käytävälle päästyäni ajattelin Remusta, ja kuinka paljon tarvitsin hänen näkemistään. Miltei löin oven auki sen tultua näkyviin. Päästyäni sisään katselin ympärilleni. Tarvehuone oli kodikas, hieman rohkelikon oleskeluhuonetta muistuttava tila, jonka takassa paloi tuli, ja jonka kodikkaalta näyttävän sohvan toisessa päässä istui Remus hymyillen minulle.
”Hyvä että pääsit tulemaan, McGarmiwa näytti vihaiselta porsaan sotkettua hänen kirjansa.” Muisto McGarmiwan ilmeestä sai väkisinkin hymyn huulilleni.
”Ei aina voi miellyttää kaikkia”, totesin ja istuin sohvalle hänen viereensä. ”Oliko sinulla jotain erityistä asiaa, vai halusitko jutella muuten vain?”
”Oli minulla tämä”, hän sanoi ja suuteli minua pehmeästi, melkeinpä arasti. Vetäydyttyään taas kauemmas, hän jatkoi: ”En halua luopua sinusta, Sirius, olet minulle liian tärkeä. Haluan olla enemmänkin kuin vain ystäväsi.”
”Minäkään en haluaisi luopua sinusta”, sanoin. Samalla saatoin vain toivoa, että se olisikin niin yksinkertaista. Nyt halusin kuitenkin vain olla siinä, lähellä tuota ihanaa ihmistä, jota olin jo kauan kaivannut viereeni. Remus painoi minut hellästi makuulleni sohvalle, ja suuteli minua uudestaan.
”To lie here under you,
Is all that I could ever do,
To lie here under you is all,
To lie here under you is all that i could ever do,
To lie here under you is all”Tiesin, ettei kaikki olisi helppoa tai yksinkertaista, mutta tiesin myös, etten enää kovin helpolla luopuisi Remuksesta. James oppisi hyväksymään asian ajan myötä, olin varma, ettei hänkään halunnut luopua pitkästä ystävyydestä. Meidän maatessamme sohvalla toistemme sylissä, tuli ritisi hiljaa takassa, ja sade ropisi vasten ikkunaa. Toivoin hiljaa mielessäni auringon pian tulevan näkyviin, nyt ei ollut ankean sateisen harmauden aika.
”Rain rain go away,
Come again another day,
All the world is waiting for the sun”
