Nimi: Sinut työnsä kanssa?
Ikäraja: K-11
Genret: Draama, adventure vähäsen, jopa hieman angst, raapale kertaa 4
Päähenkilö: Charlie Weasley
Paritukset: Ei ole.
Varoitukset: Noo, eläimen kuolemasta/lopettamisesta.
Yhteenveto: Charlie ei juuri nyt jaksanut muistaa, miksi hän edes teki tätä työtä.Oma sana: Tällaiselta joskus tuntuu ainakin omassa työssäoppimisessani, töissäni tai koulussani, enkä taatusti ole ainoa, joiden tunteet loikkivat laidasta laitaan. Uskoisin, että myös Charliella on tällaiset fiilikset. Kirjoitin juuri hänestä, koska pidän yksinkertaisesti miehestä hahmona ^^ Mietin ensin, että olisin liittänyt tämän Weasleyn perhepotrettiin, mutta tulin siihen tulokseen, että tällä raapalerykelmällä en siihen vielä osallistu, koska minulla on Charlien varalle vielä myös jotain aivan muuta. Osallistuu kyllä muuhun elikäs Vuosi raapalehtien II:n. Hoh, muita ei tällä kertaa olekaan
Mutta puumerkin saa jättää luettuaan.
1.Tuuli tuiversi jo lähes myrskyn lailla ja pakkanen pisteli naamaa; lunta satoi niin paljon, ettei eteensä nähnyt laisinkaan ja hangessa tarpominen oli työn ja tuskan takana.
Charlie tarpoi raskaassa hangessa pinnistellen voimansa äärimmilleen; hän oli ollut ainoa terve henkilö heidän leirissään, jolla oli valtuudet, tiedot ja taidot kiertää alueella tarkistamassa, että lohikäärmeiden pesät olivat ehjiä ja että otuksilla oli tarpeeksi ruokaa ja voimaa säilyä hengissä. Hän oli vaeltanut jo useamman tunnin metsissä ja vuorilla näkemättä vilaustakaan alueen lohikäärmeistä, eikä ollut pitkään aikaan tuntenut sormiaan tai varpaitaan poskipäistä puhumattakaan.
Charlie ei juuri nyt jaksanut muistaa, miksi hän edes teki tätä työtä.
2.Violetinharmaa lohikäärme hengitti vaikeasti ja koetti päästä jaloilleen; se ei kuitenkaan onnistunut, koska oli menettänyt tasapainoaistinsa jo aikaa sitten eikä sen siivetkään enää olleet lentokunnossa. Charlie tuijotti surullisena kärsivää eläintä eikä ymmärtänyt, miksi salametsästäjät ensin haavoittivat lohikäärmeitä saadakseen näiltä heille jotain elintärkeää, kuten hampaan tai suomuja, ja sitten jättivät ne kitumaan.
Charlie, pelkäämättä eläimen aggressiivista käyttäytymistä, viritti hermomyrkkyä sisältävän nuolen ja ampui sen suoraan lohikäärmeen sydämeen, jotta tämän kivut loppuisivat yhdellä kertaa.
Hän kyykistyi lohikäärmeen vierelle ja katsoi vielä viimeisen kerran sen silmiin; viha niistä oli poissa ja jäljellä oli enää helpottuneisuus siitä, että sen ei tarvinnut olla kuollessaan yksin.
3.Paljain silmin ne kaikki kolme näyttivät samalta, mutta katsoessaan suomuja mikroskoopin läpi Charlie totesi, että yhdessä niistä oli epämuodostumia rakenteissa. Hän raapi mietteissään päätään ja ajatteli, että todennäköisesti se oli vain ainoa ja vaaraton, muttei tutkijana ja lohikäärmeidenkasvattajana voinut kuitenkaan jättää asiaa sikseen.
Charlie irrotti suomun muista ja laittoi sen erilliselle lasilevylle ennen kuin pudotti siihen muutamia kasvua nopeuttavia tippoja ja jäi odottamaan. Hän tiiraili mikroskoopista, kuinka suomu alkoi kasvaa yliluonnollista nopeutta ja sen rakenteet heikkenivät sitä mukaa ennen kuin murentuivat täysin.
Charlie huokaisi ja toivoi, että väliin olisi voinut jättää tutkimukset sikseen ja olla onnellinen ja tietämätön lohikäärmeitä vaivaavista sairauksista.
4.Kaikki tuijottivat hiljaa sinivihreää, jakkaralla olevaa valtavan kokoista munaa; hetki sitten se oli heilahtanut omalta paikaltaan ja vahtivuorossa ollut Charlie oli kutsunut kaikki koolle uuden tulokkaan vuoksi.
Hiljaisuus oli korvia huumaavaa, mutta pian munaan räpsähti ensimmäinen särö, joka sai kaikki haukkomaan henkeään. Joku kuitenkin sihahti ja kaikki jäivät taas jännittyneinä seisomaan paikoilleen, kun munankuori hiljalleen rikkoutui lisää.
Pian kuori halkesi kokonaan ja jakkaralla nökötti pohjaväriltään vihreä lohikäärme, jolla oli sinisiä laikkuja vatsassaan. Kaikki huokaisivat ihastuksesta pikkuisen rääkäistessä ensimmäisen kerran ja koettaessa kovasti hönkiä tulta heitä kohti.
Charlie ei voinut peitellä hymyään ja muisti taas, miksi olikaan valinnut tämän ammatin työkseen.
