Kaksi yhdessä, S

[Eeyore]

Nimi: Kaksi yhdessä
Ikäraja: S
Genret: Angst, triplaraapale
Paritukset: Ei ole
Varoitukset: Hmm, kuolemaa ei mainita, mutta tulee kuitenkin tietyllä tavalla esille. Siitä siis.
Yhteenveto: Vain toinen kaksosista on enää fyysisesti jäljellä, mutta henkisesti he molemmat elävät yhdessä.

A/N: Mietin joskus, etten todennäköisesti kirjoittaisi Fredin kuolemasta ficciä, mutta sorruinpa sitten siihen. Halusin kuitenkin tehdä tästä sellaisen, että molemmat ovat jollain tapaa paikalla. Osallistuu Weasleyn perhepotrettiin (George) ja Vuosi raapalehtien II:n.


Kaksi yhessä

Huoneen toinen puoli oli toisen puolen peilikuva, mutta tarkkasilmäiset huomasivat sitä peittävän synkän varjon; aurinko ei tuntunut enää koskaan yltävän sille puolen ahdasta huonetta ja varjot hukuttivat alleen ennen sitä puolta asuttaneen muistot.

Hiljainen koputus kuului ovelta ja se aukeni raolleen. "George?" Molly sanoi kysyvästi ja astui huoneen puolelle. "Siinähän sinä."

Punahiuksinen poika istui varjoisammalla puolella huonetta ja kohotti katseensa oveen.
"Vain minä äiti", tämä vastasi hiljaisella äänellä. "George on ulkona, hän kai ruokkii kanoja."

Molly tunsi paineen kurkussaan, mutta esti kyyneleiden ilmaantumisen silmiinsä; se oli tapahtunut taas, eikä hän koskaan tulisi tottumaan siihen.

"Ruoka on valmiina... Fred", hän sanoi niin vankalla äänellä kuin pystyi. Hän oli oppinut siihen näiden kuukausien aikana ja tunsi huijaavan itseään. "Tulisitko syömään, ettei se jäähtyisi?"

Poika katsoi ikkunasta hämärtyvään iltaan ilmeettömänä. "Ei, en vielä. Odotan, että George tulee sisälle ja syömme sitten yhdessä, kun hän tulee. Haluan olla seurana."

Molly pusersi hymyn väkisin naamalleen pyöritellen käsiään ja nyökkäsi. "Kuten haluat. Jätän teille vähän ylimääräistä uuniin, että se pysyy lämpimänä."

Poika nyökkäsi katsoen äitiinsä ja sulki silmänsä hetkeksi aikaa; Molly astui askeleen lähemmäs toista, elossa olevaa kaksosta ja kohotti hieman kättään tätä kohti vetäen sen sitten nopeasti pois. Poika taivutti niskojaan, mutta avasi sitten silmänsä ja katsoi häntä jopa hieman yllättyneenä.

"Hei äiti", hän sanoi pirteästi. "Missä Fred on?"

Molly veti syvään henkeä ja nielaisi, se oli tapahtunut nyt nopeammin kuin viimeksi. "Hän on ulkona, George. Ruoka on valmiina, tulisitko syömään?"

Poika nyökkäsi. "Minulla onkin jo kova nälkä. Mitä ruokaa siellä on?"

"Tein lihapataa ja perunoita, tehän pidätte siitä."

"Se on lempiruokaamme. Joko Fred on syönyt?"

"Ei vielä", Molly vastasi ja poika nousi seisomaan hieroen käsiään.

"Hyvä, jääpähän minulle sitten enemmän. Syököön sitten, kun tulee."

Poika asteli ohi äitinsä ja Molly jäi vielä hetkeksi paikoilleen miettien, kumpi pojista olisi paikalla, kun hän menisi takaisin alakertaan.

[roxanne]

Hui kauhee, luin tän kolme kertaa peräkkäin.

Punahiuksinen poika istui varjoisammalla puolella huonetta ja kohotti katseensa oveen.
"Vain minä äiti", tämä vastasi hiljaisella äänellä. "George on ulkona, hän kai ruokkii kanoja."

Tässä kohdassa oikee nousi pala kurkkuun heti ku tajusin idean. Ja luin loppuun ihan tippa linssissä.
Anteeksi, etten osaa sanoa mitään järkevää ja rakentavaa. Tämä oli älyttömän hieno ja kaikkea mahdollista. Olen kiitollinen itselleni siitä, että valitsin juuri tämän ns. iltasaduksi minulle.
Ja kiitos vielä, oli upea :---))

[Tyynis]

Tämä oli omalla tavallaan ihana. Pidin tästä ideasta todella paljon, vaikka se sai palan nousemaan kurkkuun.

"Ruoka on valmiina... Fred", hän sanoi niin vankalla äänellä kuin pystyi. Hän oli oppinut siihen näiden kuukausien aikana ja tunsi huijaavan itseään

Minulle tuli ihan hirveä sääli Mollya, joka joutuu katsomaan vierestä lapsensa tuskaa.

Kiitos tästä.

[Fairytale]

Aivan ihana. Idea on hyvä ja luulisin, että se on toteutettu hyvin En löytänyt virheitä.

[Meryl]

Loistava. Loistava. Loistava. Ei oo muita sanoja kertomaan mun ihastusta.

[Vanilje]

Heipsan, raapalepiiristä huomentapäivää!

Kaksosista, ja etenkin Fredin kuolemasta kertovia angstificcejä on tosiaan täällä finissäkin aika paljon, mutta siitä huolimatta tykkäsin tästä kovasti. Tämä oli tosiaan vähän erilainen. Ainakaan itse en muista koskaan lukeneeni tämän kaltaista ficciä Fredin kuolemasta. Ja voin kyllä sanoa, että tykkäsin tästä oikein kovasti. Idea ja toteutus oli kumpikin ihania.

Koko ficin tapahtumat oli jotenkin jopa liikuttavan realistisia. Minusta ainakin tuntuu, että Georgelle näin olisi vaikka voinut käydä oikeastikkin Fredin kuoleman jälkeen. Noi tapahtumien kuvailut oli vaan tietyllä tavalla niin onnistuneita. Vaikka tämä teksti olikin yksinkertainen, tuli koko tekstin ajatus ja tunnelma tosi selvästi esille. Ja se oli oikeastaan minusta kiva. Yksinkertaisuudestaan huolimatta tämä oli varsin kaunis ja liikuttava. Kävi ihan sääliksi sekä Georgea, että Mollya tätä lukiessa. Georgea, kun se selvästi kärsii paljon veljensä kuolemasta. Ja sitten Mollya taas, kun toinen joutuu katsomaan oman lapsensa tuskaa voimatta oikeastaan tehdä asialle mitään. Varmasti koko perheen tilanne on rankka kaikille, mutta ehkä etenkin Mollylle, kun tämä on vaan niin kovin rakastava ja huolehtivainen koko perhettään kohtaan. Ja sitten kun Mollynkin pahin pelko on käynyt toteen, eli oma lapsi on kuollut. Ja siitä hu0limatta pitää vain jaksaa. Tässä ficissä tämä sekä Georgen että Mollyn kipu ja ikävä tuli minun mielestä ainakin tosi hienosti esille. Kokonaisuuten oikein kaunis teksti.

Kiitokset vielä tästä surullisen kauniista angstitriplaraapaleesta.

[Lunella]

Terveisiä raapalepiiristä. (:

En ole tainnut ikinä lukea ficciä, jossa George surisi Frediä (vaikka niitä onkin), mutta oon lukenut miljoonittain ficcejä, joissa joku suree kuollutta henkilöä. Tämä oli jotain uutta kyseisestä asetelmasta ja sai kyllä ajatukset heräämään, kun yleensä on sellainen olo, ettei millään keksisi mitään sanottavaa. Georgen koko olemus sai lukijan, minut ainakin, tuntemaan sellaista ahdistavaa tuskaa ja pystyin hyvin samaistumaan Mollyyn, joka koittaa urheasti kestää Georgea, joka on täysin murtunut Fredin kuolemasta. Tähän olisi helposti voinut laittaa Mollyn sanomaan, että Fred on kuollut, mutta se, ettei sitä sanottu, toi mukaan sitä Mollyn välittämistä ja sitä, että hänkin oli suruissaan ja ahdistunut tilanteesta.

"Vain minä äiti", tämä vastasi hiljaisella äänellä. "George on ulkona, hän kai ruokkii kanoja."

Meinasinko edes alkaa itkemään, kun luin ja tajusin tämän kohdan. Tuo 'vain minä äiti' on tosi koskettavasti sanottu George-Fredin suusta ja jotenkin juuri tämä kohta ja se, että George on siellä varjoisammalla puolella niin fyysisesti kuin henkisestikin sai tajuamaan ja kokemaan sen tuskan. Mun mielestä tämä toi myös mukavasti mukaan sitä tosiasiaa, että nämä kaksi olivat kaksoset ja George on alkanut ajatella hetkittäin, että on Fred - ilmeisesti koska ei kestä tietoa tämän kuolemasta. Ja nuo hetkittäiset heräämiset 'todellisuuteen' Georgena, jossa hän kuitenkin ajattelee Fredin olevan hengissä, eikä tällä näkynyt olevan mitään mielikuvia sodasta ja Fredin kuolemasta.

Kokonaisuudessaan, niin idealtaan kuin toteutukseltaan, todella koskettava ja ahdistava ficci, johon pystyi hyvin eläytymään. Henkilöt olivat todellakin IC'itä ja vaikka tämä oli vain triplaraapale, henkilöt olivat hyvin syvällisiä ja moniulotteisia. Tykkäsin tästä tosi paljon, kiitos. ♥

[Koiranruusu]

Raapalepiiristä tervehdys,

Auts, Fredin kuolema seiskakirjassa oli yksi kipeimmistä ja vaikka Georgen menetyksestä on kirjoitettu paljonkin niin tällaiseen ideaan en ainakaan muista törmänneeni. Omalla tavallaan tekstissä kuvattu tilanne on aavistuksen lohdullinen ainakin Georgelle, mutta toisaalta se taas on kaksosten läheisille varmasti taas tuskallisempi kokemus, kun menetyksestä tulee aina uusi muistutus Fredin ilmaantuessa Georgen tilalle

Tarina oli koskettava ja täydensi kirjojen tarinaa aidon tuntuisesti, hahmot olivat omia itseään, vaikka Fred olikin tavallista surumielisempi, mutta sen voi kuvitella sopivan tilanteeseen. Georgen luonnollisuus ja iloisuus selittyy hyvin sillä, että hän ei ainakaan sisimmässään koe menettäneensä veljeään, joka on aina mukana jossain lähellä<3

Mollya kävi ehkä eniten sääliksi tässä ja teki mieli itkeä hänen puolestaan, kun hän joutui kyyneleensä kätkemään 

Onnistunut pieni tarina, joka jätti miettimään oliko Georgen mieli järkkynyt vai oliko kaksosten side oikeasti niin vahva, että se esti toisen sielua irtautumasta veljestään, vaikka ruumis kuolikin?

Kiitoksia ajatuksia herättävästä lukukokemuksesta

[Schattenjäger]

Vau.

Todella surullista lukea Fredin kuolemasta, mutta tää oli silti tosi ihana.
Kaunista tekstiä, Mollyn puolesta tuntuu tosin pahalta...

Kiitos tästä.

Schattenjäger