Naruto: Sadoilla sanoilla ninjailua, max. K-11

[Lunella]

Kirjoittaja: Lunella
Nimi: Sadoilla sanoilla ninjailua
Ikäraja: K11
Fandom: Naruto

//Snoop. lisäili alkutiedot! 

A/N: Tajusin viimein minäkin, että varmaankin kannattavinta on tehdä mun Naruto -raapaleille oma topic, eikä vain tehdä miljoonia uusia aiheita. Täällä siis Naruto-raapaleita, ikärajoiltaan maksimissaan K-13. Osallistuu Fandom10'een.

Vastuuvapautus: En omista hahmoja, vaikka haluaisin, vaan ne ovat Kishimoton.

SISÄLTÖ yht. 24 kpl.
Kaikuja pään sisällä
Eräänä sateisena päivänä - Neji/Hinata
Hirviö ihmisen kehossa
Lumen sataessa maahan
Kylmänä talviyönä - Naruto/Sai
Vääristyneitä muistoja
Äidin sana on laki
Särkynyt peilikuva
Sadepisaroita - Naruto/Sai
Aamuauringon valaisemaa - Kakashi/Minato, Minato/Kushina
Hiljaisina hetkinä - Gaara/Kankuroo
Vaietuista totuuksista - Kakashi/Iruka
Tieto lisää tuskaa - Naruto/Sasuke
Rakkaudentäyteisiä tunnustuksia - Kakashi/Iruka
Muuttumattomia tunteita - Kakashi/Obito
Suruntäyteisiä hymyjä - Sakura/Naruto
Kirjoitetuista sanoista - Gaara/Naruto
Toteutuneita toiveita - Gaara/Kankuroo
Pelastaja
Ajatuksistani - Gaara/Naruto
Hautakivessä on totuus
Kerro minulle, mitä tarkoittaa rakkaus - Naruto/Sai
Tule takaisin - Kakashi/Obito
Keskiyön toivomuksia


Kaikuja pään sisällä
Genre: Angst
Ikäraja: S
A/N: En tiedä. Tämä idea vain putkahti päähäni jostain. Sasuken PoV. Hän ei ole vielä ninja, mutta kuitenkin opiskelee ninja-akatemiassa... jostain syystä tykkään kirjoittaa Naruto -hahmoista, kun he ovat vielä pikkuisia. :3

*

Jos vahingossa naurahdan ääneen, se soi päässäni vielä huomennakin. Jos vahingossa kolautan varpaani pöydän kulmaan, kipu sykkii vielä yölläkin. Hiljaisuus rauhoittaa mieltä, vaikka minun mieleni on raunioina jo ennestään.

Koulu on yhtä kuin helvetti.

Ääniä, jotka poukkoilevat pääni sisässä ja toistuvat aina uudestaan ja uudestaan. Puren hampaat yhteen, jotta en huutaisi ääneen tätä mieletöntä tuskaa.

Sasuke! Joku huutaa ja mulkaisen äänen suuntaan.

Ajatukset poukkoilevat päässäni, sekoittuvat muiden ihmisten sanoihin. Viha ja kostonhimo ovat ainoat tunteet, joka pitävät minut kaukana hulluudesta. Suru hukuttaisi minut. Ilo kuristaisi.

Tämä on hänen syytään. Veljeni syytä, jonka takia en enää koskaan voi nukkua öitäni rauhassa.

[Ruskapoika]

Vaikka en raapaleisiin osaakkaan vastata kunnolla, yritän nyt väkertää silti jotain

Angst on se oma suosikki genre ja Sasuke on niin angst aina muutenkin, että se sopii sille Olit saanut hyvin Sasuken vihan tunteen Itachia kohtaan esille ja pidän kirjoitustyylistäsi

Koulu on yhtä kuin helvetti.

Yhdyn Sasukeen, se on hyvin usein helvettiä (ainakin ruotsin tunnit )

Anteeksti lyhyt kommentti, mutta ilmoitinpahan, että tykkäsin

~Ruskapoika

[Lunella]

Oi, kiitoksia kommentistasi, Ruskapoika! Lyhyetkin kommentit piristävät kivasti, ja oon samaa mieltä kanssasi, vihaan ruotsia! :'D


Eräänä sateisena päivänä
Genre: fluffy?
Paritus: Neji/Hinata
Ikäraja: S
A/N: Hih, sain haasteeksi kirjoittaa Neji/Hinata angstia, mutta jostain syystä en ollut yhtään angstisella tuulella, joten... tässä tulos.  :p

*

”Hinata-neiti”, Neji sanoi eräänä päivänä, kun ulkona satoi ja hän istui Hinatan kanssa tämän huoneen lattialla tekemättä oikeastaan mitään.

”Niin?” tyttö kysyi hieman hämmentyneenä siitä, miksi Neji edes oli tullut hänen luokseen. Poika oli tullut varta vasten kaatosateessa päätalolle, sanoen että hänellä oli tärkeää asiaa Hinatalle. Päätalolla ei ollut sinä päivänä muita kuin Hinata, sillä he olivat suorittamassa jotakin hyvin tärkeää tehtävää.

Neji pysyi hiljaa sen verran kauan, että Hinata nosti katseensa vaaleanharmaasta matosta serkkuunsa. Pojan katse harhaili huoneen seinillä, mutta pysähtyi lopulta Hinatan silmiin.

”… Ei mitään”, Neji lopulta vastasi rikkoen hiljaisuuden. ”Halusin vain tulla katsomaan, että voit hyvin.”

[Lunella]

Hirviö ihmisen kehossa
Genre: angst
Ikäraja: S
A/N: Ja taas kirjoitan pikku-Narutosta. Mutta kun siitä on niin kiva kirjoittaa angstia! Ja sain isnpiraation... se on taas ollut vähän kateissa ja kaikista kirjoittamistani ficeistä on tullut saman kaavan mukaisia, joten en ole edes julkaissut niitä tänne... :') Kommentointi ois enemmän kuin mukavaa.

*

Oli rauhallinen iltapäivä Konohassa ja suurin osa lapsista oli leikkimässä vasta rakennetussa leikkipuistossa. Punaista monen metrin korkuista liukumäkeä pienimmät lapset katsoivat uteliaasti ja miettivät, uskaltaisikohan siitä mennä laskemaan. Rohkeimmat laskivat jo ties kuinka monetta kertaa ja jotkut olivat ehtineet kyllästyäkin. Osa lapsista tyytyi rakentamaan Konohan hiekkaversiota hiekkalaatikolla ja muutamat muut keinuivat upouusissa keinuissa, jotka eivät natisseet sitten lainkaan.

Leikkipuiston reunalla seisoi vaaleahiuksinen poika, joka mietti. Hän mietti ja epäröi pitkän aikaa ja päästi lopulta syvän huokauksen ilmaan. Hänellä ei ollut rohkeutta mennä mukaan leikkimään, kun ei kukaan pyytänytkään. Ja hän tiesi, että leikkipuisto tyhjenisi ihmisistä hetkessä, jos hän ottaisi askeleenkin kohti puistoa, sillä hän oli kuullut kuinka lasten vanhemmat olivat puhuneet. Puhuneet hänestä, Naruto Uzumakista.

Mitä tuo ketunpenska täällä tekee? Kuolisi pois, kun ei kukaan sitä kaipaa kuitenkaan. Vanhemmatkin hylkäsivät sen, kun eivät kestäneet katsella tuollaisen hirviön naamaa.

Naruto ei ymmärtänyt mistä he puhuivat, mutta hän oli tottunut siihen. Jokainen ihminen hänen ympärillään tuijotti häntä vihaisesti minne hän menikin. He puhuivat hänestä selän takana, kun luulivat ettei hän kuule.  Äidit ja isät piilottivat lapsensa selkänsä taakse ja käskivät varoa hirviötä, joka oli ihmisen kehossa.

Naruto oli tottunut siihen, mutta joskus hän erehtyi toivomaan, että voisi olla tuolla leikkimässä toisten lasten kanssa.

[Ruskapoika]

Eräänä sateisena päivänä oli suloinen. Hinatasta ja Nejistä en tavallisesti Naruto-sarjassa tykkää, mutta tuossa he olivat aivan ihania. Lempikohtaani quotetutan:

”Halusin vain tulla katsomaan, että voit hyvin.”

Nejiltä tuo oli jotenkin niin aaws :)

Rakastan angstia ja tuossa Hirviö ihmisen kehossa se tulee niin suloisella tavalla esiin(voiko noin sanoa?), että saat minut kahdehtimaan kirjoitustaitojasi! Inhoan melkein kaikkia Konohan asukkaita tuon Naruton kaltoin kohtelun takia >( Eihän se koskaan tehny ees mitään pahaa niille, vaan Kyuubi!

Naruto oli tottunut siihen, mutta joskus hän erehtyi toivomaan, että voisi olla tuolla leikkimässä toisten lasten kanssa.

Pidän tuosta lopetuksesta ihan hirmuisesti. Se sai pienen surumielisen hymyn nousemaan huulilleni. Tuo kuvaa niin hyvin sitä, ettei kukaan jaksa olla aina yksin ja syrjässä; vaan kaipaa seuraa ja hyväksyntää.

Lopetan tähän oudon selittämiseni, ennen kuin menee offailun puolelle :D Kiitos kaunis taas ihanista lukukokemuksista!

~Ruskapoika

[Jacchi]

Ah, enpä ollutkaan huomannut näitä!

Kaikuja pään sisällä on jännästä ja erilaisesta kulmasta ajateltu. Toi on niiiin angst.

Eräänä sateisena päivänä vaan on niin ihana.

Hirviö ihmisen kehossa on todella narutomainen. Tuollainen kohta voisi olla vaikka itse mangassakin. Tosiaan, pikku-Naruto (ja monet muutkin pikkuset... : D) on ihana.

Näin vielä vähän tiivistettynä: kerrassaan ihania raapaleita! Kiitän!

[Lunella]

Eh, sainpas viimein kirjoitettua uuden raapaleen. En oikeasti tajua mihin tää vuosi on kadonnut, kun edellisen raapaleen kirjoitin joskus maaliskuussa. o_ô


Lumen sataessa maahan
Genre: draama
Ikäraja: S
A/N: Naruto on n. 4-vuotias ja joka joulu hän saa erityisen vieraan, joka vie hänet katsomaan lumista metsää Konohan ulkopuolelle. (Ja miks mä taas kirjotan tälleen Narutosta pikkusena? :'D)

*

Vaaleahiuksinen poika katsoi lumisadetta silmät sähdehtien. Hän otti ensimmäisiä askeliaan lumihangessa tänätalvena ja vilkaisi vähän väliä taakseen nähdäkseen, seuraisinko minä perässä.

Kun hän oli jälleen kerran katsomassa taakseen avasin suuni varoittaakseni Narutoa, mutta liian myöhään. Hän kaatui lumihankeen ja huudahti hämmästyksestä. Sitten hän nousi istumaan ja pudisteli hiuksistaan enimmät lumet pois. Hän ei hymyillyt vaan mutristi huuliaan ja pelkäsin hänen suloisen hymynsä jo kadonneen tältä päivältä.

Sitten hän nauroi. Hän nauroi ja nosti katseensa kohti taivasta. Hiljalleen lumihiutaleet tipahtelivat hänen kasvoilleen. Ja lopulta Naruto oli taas pystyssä, pyydästämässä lumihiutaleita kielellään.

Riemunkiljahdukset täyttivät lumisen aution metsän, missä olimme vain me kaksi. Muut konohalaiset olivat perheittensä seurassa viettämässä joulua, avaten paketteja ja saaden toinen toistaan turhempia tavaroita. Vaikka tuo pieni vaaleahiuksinen poika ei saanut yhtäkään pakettia, hän näytti silti sillä hetkellä maailman onnellisimmalta lapselta.

"Hei setä", Naruto huudahti ja juoksi luokseni. Hän otti kädestäni kiinni ja tuijotti minua sinisillä silmillään surullisena.

"On aika lähteä", sanoin ja hän nyökkäsi. Naruto tiesi, etten viipyisi enää kauempaa.

Hiljaisuudessa kävelimme kohti Konohaa, kohti tämän pienen pojan vankilaa, jonka sisällä ei ollut muuta kuin yksinäisyys.

"Setä", poika avasi viimein suunsa Konohan porteilla. "Tuletko taas seuraavan kerran kun lumi sataa maahan?"

"Tulen minä", lupasin hymyillen. "Aivan kuin ennenkin, Naruto."


*
A/N2: Niille, jotka haluavat tietää, tämä on kerrottu Jiraiyan näkökulmasta.

[Violetu]

Awwsies. Ihana ajatus, että Jiraya tuli Narutoa silloin pienenä aina jouluna katsomaan<3
NejiHinasta tykkäsin myös, jotenkin se on vaan niin suloinen paritus.
Se on kivaa kirjoittaa hahmojen lapsuudesta^^ tuli vähän samat ajatukset tuosta leikkipuistosta kuin Jacchilla, ehdottoman canon tilanne. Tykkään muutenkin Naruton surullisemmasta puolesta, kun se tuntuu sarjassa aina olevan niin hyperi. (siis surullisesta menemättä kuitenkaan sinne ihan itsemurha-tasolle  )
Ensimmäinen toimii hienosti, Sasuke on juuri niin vihainen ja angstinen kuin kuuluukin, ja mulkoilu, awws.

~Violet kiittää

[Ruskapoika]

Ui jui, tänne on tullu ihana uus raapale! Olen mahdottoman iloinen, koska nää naruto-raapaleet on olleet aivan mahrottoman sulosia. <3 Eikä tääkään jääny yhtään jälkeen nuista muista. Naruton lapsuudesta on paljastettu suhteellisen vähän niin ihan hyvä, että sie kirjottelet näitä raapaleita missä se on pieni poikanen. Koska mie ainakin oon ihan ihastunu näihin. Se on sillein mielenkiintosta miten kukakin sen nuoruuden näkee, koska toisaalta sarjassa vihjataan kovasti, että se on ollu sen koko lapsuuden yksin Mutta onneks näissä on tämmösiä sulosia ja onnellisia hetkiä. Jiraiyan näkökulma oli mahtava idea, muutenkin raapale oli vallan ihana idea (toistan itseäni? olen samaa mieltä). Tulee jotenkin ihan hihi-olo, kun ajattelee Jiraiyaa tapaamassa Narutoa aina, kun lunta sataa maahan.

Minä kiitän ja kumarran ja toivon, että saat kirjoiteltua taasen näitä söppänöitä

[Jacchi]

Aawww, ihana Naruto ^^ Kirjoitat pienestä Narutosta tosi suloisesti ja kivasti! En laita tähän suloisimpia kohtia, koska silloin joutuisin laittamaan koko ficin :D 

Kiitän ihanasta raapaleesta, ja toivon, että kirjoittelet lisää  taas joskus :)

[Lunella]

oaaaa, arvatkaa olinko iloinen, kun huomasin saaneeni kolme ihanaa kommenttia.<3 Ne piristi tosi paljon ja sain niitä lukemalla aikaiseksi uuden pikkuisen raapaleen. Kiitos kommenteista Violet, Ruskapoika ja Jacchi. :3


Kylmänä talviyönä
Genre: fluff
Paritus: Naruto/Sai
Ikäraja: S

*

Lumi myrskysi ikkunan takana, mutta me istuimme sisällä tummanpunaisella sohvalla. Takkatuli lämmitti kylmiä varpaitamme ja olimme yhdessä kietoutuneet lämpimään villakangaspeittoon. Välissämme ei ollut rakoa, niin kuin oli ollut joskus ennen. Olimme kiinni toisissamme, hakien lämpöä toistemme kehoista. Tunsin hänen kylmät sormensa vasten omiani, ne olivat kietoutuneet yhteen huomaamattani, ja kun huomasin sen, hymy karehti huulillani.

Vielä hetki sitten kuumat kaakaomukit seisoivat pöydällä, kaakaot kylmenneinä. Patteri, jonka olisi kuulunut lämmittää, oli jäätynyt pakkasen voimasta, ja kotini ikkuna päästi kylmyyden sisään raoistaan.

Seinällä oleva kellon minuuttiviisari otti askeleen eteenpäin, jolloin tunsin huulet vasten omiani.

"Hyvää joulua", Sai sanoi rakkautta äänessään.

Minulla oli lämmin. 
   

[Ruskapoika]

*suli fluffy annokseen*

Naruto/Sai on jotain aivan hemmetin suloista, varsinkin, kun Sai on kuvattu Naruton näkökulmasta noinkin lämpimäksi tunteiltaan. Joissain Naruto ficeissä Sai jää harmillisesti hyvin kylmäksi ja etäiseksi, mutta tässä kuvailu oli aivan ihanaa. Jouluista, kahden henkilön toisesta välittämistä ja ennen kaikkea sitä talvista. Tuli hieman kylmä, kun muisti kuinka viileä tuolla ulkona oikeasti on ja kun Naruton patterikin oli jäätyny. Toivottavasti Konohassa ei nyt niin paljoa ole pakkasta

Kiitos tästä suloisesta

[Jacchi]

Ooi, olipas tämäkin suloinen! Vaikka en kauheasti Naruto/Saista perusta, tästä tykkäsin. Komppaan Ruskapoikaa, minäkin tykkäsin siitä, että olet kuvannut Sain noinkin rakastavaksi ja muutenkin tunteelliseksi.

Awws, etenkin tuo loppu ^^

Kiitän tästä :)

[Lunella]

Kiitos teille kommenteista.<3 Sori, en osaa vastata teiän kommentteihin mitenkään syvällisesti, mutta oon kuitenkin tosi ilonen aina kun nään saaneeni kommentin. Ja luen niitä aina kun inspiraatio yrittää luikkia karkuun, kommentit innostaa kirjoittamaan lisää. :3


Vääristyneitä muistoja
Genre: angst
Ikäraja: S
A/N: Tästä ficistä en osaa oikein sanoa mitään... muuta kuin, että inspiraatio lähti tästä kuvasta. // ahaa, linkki näköjään kuoli, katsotaan jos löytäisin kys. kuvan vielä jostain :'d

*

            "Rasengan!"
                           "Chidori!"

Hiljalleen pilvet olivat lipuneet taivaalle ja ensimmäiset vesipisarat tipahtelivat verentahrimalle nurmikolle, pyyhkien pois sodan jälkiä. Konohalaiset kyynelehtivät menetettyjen puolesta ja iloitsivat, että itse olivat jääneet eloon.

Sota oli ohi, mutta suru pysyisi ihmisten mielissä vielä pitkään sen jälkeen. Kukaan ei voisi pitkään aikaan unohtaa yllä leijuvaa kuoleman uhkaa.

Kaikki muistelisivat Naruto Uzumakia, joka valoi toivoa ihmisten sydämiin. Kaikki muistelisivat vihalla Sasuke Uchihaa, oman klaaninsa viimeistä jäsentä. Sasuke Uchihan takia monet heistä olivat kuolleet.

Kukaan ei muistaisi Sasukea ajalta ennen kuin tämä lähti Orochimarun matkaan. Eivät he muistaneet, kuinka juuri tuo poika oli pelastanut Naruton hengen monta kertaa. Ja, että juuri tuon pojan takia Naruto oli jaksanut taistella ja elää elämäänsä ninjana.

Kukaan ei muistaisi Naruton ja hänen parhaan ystävänsä tarinaa.

He muistaisivat Naruton kamppailun Konohan petturia vastaan.

[Ruskapoika]

Miulle toi kuva ei näkyny, mutta ei se vienyt miulta mahdollisuutta nauttia jälleen hienosti kirjoitetusta raapaleesta. Se surumielisyys paistoi lävitse tänne ruudun puolelle, vaikka siinä oli pieni ripaus iloa mukana. Harmittaa oikeastaan poikien puolesta, ettei sitä hyvää puolta heidän väleistä muisteta lainkaan. Vain se lopun jäljelle jäänyt viha ja taistelu elämästä ja kuolemasta. Jotenkin ihon kanalihalle nostattava. Miten jotkut voivat tuolla tavalla vain muistaa sen huonon puolen. Toisaalta kai sitä itsekin muistaisi vain sen huonon puolen, mutta silti toi tuntuu pahalta: kummankin, Sasuken että Naruton puolesta.

Kiitos taas tästä

[Lunella]

Kiitos siulle Ruskapoika, kun jaksat kommentoida. <3 Tuo linkki näköjään kuoli samantien, enkä sitten enää jaksanut etsiä sitä löytänyt enää samaa kuvaa mistään. Kiva kuitenkin, että tunnelma välittyi tekstistä, kun mua vähän pelotti tuon lisääminen, enkä ollut ollenkaan niin varma että oliko se onnistunut vaiko ei.


Äidin sana on laki
Genre: draama, varmaankin
Ikäraja: S
A/N: Shikamarusta oli yllättävän hauska kirjoittaa ficciä. Osallistuin muutes FF50'een Naruto-fandomilla. Sanokaa, että olen hullu, en tiedä miten tulen selviytymään tästä kirjoitusurakasta. :'D Osallistuu FF50'een sanalla 030. Kevät.

*

Shikamaru ei pitänyt keväästä. Se oli vuodenaika, jolloin hänen äitinsä intoutui siivouksesta aivan uudella tavalla. Yleensä hän sanoi jotakin sellaista kuin 'Nyt siivotaankin koko perhe ja toivotetaan aurinko tervetulleeksi siistiin kotiin'. Silloin ei auttanut vedota muihin kiireisiin, sillä äidin sana oli heidän talossaan laki.

"Olet ihan tossun alla", Shikamaru mutisi isälleen, kun tämä pyysi suorastaan anoen poikaansa siivoamaan keittiön, jotta Yoshino olisi tyytyväinen.

Shikamaru ei pitänyt keväästä toisestakaan syystä. Jos talvella oli satanut lunta, ne lumet sulivat auringon paisteessa jättäen Konohan kadut loskaisiksi. Jos ei ollut loskaa, oli vesilätäköitä. Siinä säässä tarpoessa sukat kastuivat ja vesi lotisi inhottavasti kengissä.

Se oli yksinkertaisesti rasittavaa, kun sukat joutui vaihtamaan useammin kuin kerran päivässä. Shikamaru ei myöskään pitänyt äitinsä valituksesta, kun pyykkikori oli täynnä märkiä sukkia. "Se tuskin on paljoa vaadittu ripustaa märät vaatteet kuivumaan", hänen äitinsä aina sanoi.

Jos Shikamaru olisi saanut valita, hän ei olisi poistunut huoneestaan kertaakaan kevään aikana. Silloin hänen äitinsä kuitenkin tulisi oven taakse valittamaan ja se puolestaan olisi aivan liian rasittavaa.

Shikamaru ei voinut kevään tulolle mitään, muttei se silti estänyt häntä huokailemasta turhautuneena vaihtaessaan samalla sukkiaan kuiviin. Hän kuuli äitinsä äänen kantautuvan keittiöstä kysyen, miksei keittiötä vielä oltu siivottu. Shikamaru huokaisi ja toivoi kevään olevan pian ohi.

[Lunella]

Särkynyt peilikuva
Genre: angst
Ikäraja: S
A/N: Öhömm. Inspiraatio yllätti? Kirjoitin tän jo oikeastaan tunti ylläolevan raapaleen jälkeen. Ajattelin julkaista tän myöhemmin, mutta en sitten malttanutkaan olla julkaisematta. Ja tarviiko mun edes sanoa, että kirjoitan jälleen Narutosta vähän nuorempana? :'D Osallistuu FF50'een sanalla 010. Keltainen.

*

Naruto katsoi kalpeita kasvojaan peilistä ja mietti. Hän mietti, mikä noissa kasvoissa oli niin erilaista muiden kasvoihin verrattuna. Miksi vain hän sai osakseen jakamattoman halveksunnan ja vihan?

Laihat ja pitkät sormet haroivat vaaleankeltaista tukkaa, joka sojotti itsepäisenä jokaiseen  suuntaan. Sormet kiertyivät epäröivinä vaalean hiussuortuvan ympärille, tunnustelivat karheaa pintaa. Naruto mietti, tuntuvatko muiden ihmisten hiukset erilaisilta. Hän oli kyllä nähnyt neljännen hogaken kuvan ja tiesi, että heillä oli samanlaiset hiukset. Silti Minato Namikaze sai osakseen jokaisen kyläläisen kunnioituksen.

Kyse siis ei ole hiuksista, Naruto ajatteli, kun sormet vaelsivat kasvoilla tunnustellen jokaista yksityiskohtaa iholla.

Naruto katsoi itseään silmiin. Silmistä kuvastuivat kaikki ne tunteet, joita Naruto tunsi. Hän tunsi yksinäisyyttä, vihaa, pelkoa ja surua. Hän vihasi yksinäisyyttä ympärillään, pelkäsi ihmisten vihaisia katseita itsessään. Hän oli surullinen, koska ei omistanut yhtään ystävää.

Kädet kohtasivat arvet poskilla. Ne olivat viikset, vähän niin kuin kaikilla söpöillä eläimillä. Naruton poskilla viikset eivät kuitenkaan näyttäneet söpöiltä. Ne olivat karu muistutus siitä, että hän oli erilainen. Muilla ihmisillä ei ollut samanlaisia viiksimäisiä arpia poskillaan. Arvet olivat rumia.

Naruto raapi kynsillään poskiaan. Hän halusi arpien katoavan, lähtevän pois. Hän ei halunnut joka aamu peilistä katsoessaan muistutusta siitä, että oli erilainen, hyljeksitty.

Seuraavana aamuna Naruto katsoi peilikuvaansa särkyneen peilin palasista lattialla.

[Ruskapoika]

Totta kai jaksan kommentoida, kun näin suloisia raapaleita kirjotat. Sitä paitsi kommentit on kivoja lukee ja niitä on kiva kirjottaa.

Äidin sana on laki. Hihkuin täällä miltein onnesta, kun huomasin siun kirjottaneen Shikamarusta. Shikamaru on mielenkiintonen hahmo Narutosta, mutta miusta sitä ei oteta siinä tarpeeks esille sarjassa. Tai onhan se mukana suhteellisen usein, eikä koko sarjan tarina niinkään keskity sen ympärille, mutta aina ois voinu kertoa enemmän. Tai paljastaa kunnolla erilaisia puolia Shikamarustakin. Kuitenkin pointti oli se, että oli ihanaa lukea hieman Shikamarusta siun kuvailemana, koska jollain tasolla tossa on jotain uutta puolta herrasta saatu tuotua mukaan. Ja tuo inhoaa kevättä, en muista onko moista asiaa koskaan mainittu missään kohtaa sarjaa, mutta se oli kuitenkin loistava veto tuohon väliin. Se miten siivoaminen on hirveää ja äidille ei vaan pysty väittämään vastaan. Jotenkin se on aika monesti totta. Äidille ei pysty kovin usein väittämään vastaan tai livistämään moisista tilanteista.

Särkynyt peilikuva, olenko maininnut, että rakastan tapaasi kuvailla Naruto nuorena? <3 Kirjoissa ei todellakaan kerrota turhan paljoa siitä tai ylipäätään mistään osaa Naruton elämästä. Miten se päätyi ylipäätään asumaan yksin asuntoonsa tai miten se sai rahaa ruokaan? Tai sitten miulta on menny taas kerran jotain todella pahasti ohitte. Kuitenkin sin tyyli kuvailla tunteita on herkkä. Sie päästät lukijan tekstin kautta hahmojen pään sisälle ja tekstiin on todella helppo eläytyä mukaan. Jokaiseen tunteeseen ja ajatukseen. Ja varsinkin noihin Naruton tunteisiin on helppo eläytyä mukaan, vaikkei täydellisesti ole koskaan moiseen tilanteeseen ole itse joutunut. Yksinkertasesti sie saat noi tilanteet kuulostamaan niin realistisilta. Sekä sie osaat lopettaa järkevästi, eikä noi lopu mitenkään tyhjään jotenkaan.

Kiitos näistä kahdesta.

[Lunella]

Ruskapoika, kiitos taaas superihanasta kommentista. ♥ Ja tohon Shikamaru-ficciin taisin saada innostuksen ihan omasta elämästäni, kun mun ois tota kirjoittaessani oikeasti pitänyt siivota, koska äiti käski. :'D


Sadepisaroita
Genre: fluff, angst
Paritus: Naruto/Sai
Ikäraja: S
A/N:  FF50:een sanalla 033. Sade.

*

Sadepisaroita tippui taivaalta kastellen sateessa seisovan pojan läpimäräksi. Mustat hiukset liimautuivat kalpeille poskille ja silmät katsoivat kauas horisonttiin.

Sai varoi päästämästä tunteita valloilleen, mutta tunsi niiden poltteen sisällään. Oli vain ajan kysymys, milloin kaikki patoutuneet tunteet pyrkisivät ulos muiden nähtäville. Tunteettomuus ei ollut lainkaan helppo asia, sen Sai oli näiden vuosien aikana huomannut. 

"Sai, ala tulla!" kärsimätön ääni kuului mustahiuksisen pojan takaa, jolloin Sai vilkaisi hämmästyneenä taakseen.

Naruto katsoi poikaa läpitunkevasti sinisillä silmillään ja Sai tunsi hengityksensä salpautuvan. Vaikka vettä satoi kaatamalla, oli Naruto silti tullut hänen luokseen. Vatsanpohjassa tuntui hassulta ja Sain kasvoille levisi ilahtunut hymy.

"Tullaan, Naruto."

[Ruskapoika]

Hah, kuka muka jaksais siivota? :DD Miusta hallittu kaaos on parempi, mutta min huoneen teema nyt onkin kaatopaikka. En löytäis täältä varmaan mitään, jos siivoisin. Epälooginen järjestys menisi pilalle! Hih, kiva jos pirät min kommenteista. <3

Naruto/Sai. ♥ Se on paljon ihanempaa ja parempaa, kuin Naruto/Sasuke, koska mie en toisaalta osaa ajatella Narutoa ja Sasukea yhteen. Se on niin massa ja ne oli niin paljon toistensa kurkuissa, ettei ne vaan onnistuis päätymään yhteen. Mutta Sai ja Naruto. Ne sopii hyvin yhteen, vaikka alku taival on rosoinen ja hieman vastoinkäymisiä täynnä. Mutta niistä tulee ystäviä tai tuttuja tai kavereita tai jotain lähempää kuin Narutosta ja Sasukesta. Sitä paitsi Naruton ja Sasuken välit on enemmän veljellisiä. Mutta end of that story.

Täytyy mainita heti ensimmäiseksi toi, kun et ollu yhtään käyttäny hän-pronominia. Se sopi tähän todella upeasti. Joskus nimittäin häirittee, kun ei käytetä ollenkaan hän-pronominia vaan pelkkiä nimi, koska se alkaa helposti kuulostamaan toistolta, varsinkin lyhyessä tekstissä. Tässä silti se toimi miusta yllättävän hyvin, enkä ees tajunnu sitä ensimmäisellä lukukerralla (aivan, luin ton ainakiin kolmeen tai neljään kertaan, enneko osasin avata sanaisen arkkuni). Sitten vasta toisella tai kolmannella huomioin sen. Mutta siis sopi tuohon hyvin. (: Samoin toi aavistuksen koruton tyyli kuvailla. Oli siellä pari semmosta ns. hienompaa sanaa (tai miun mielestä hienompaa lausunnaltaan ja kirjoitusasultaan, kuten; horisontti ja patoutuneet. ne on vaan jotenkin kivoja), mutta pidin tosta hieman karummasta tavasta. Ja päälle ryöppyävä sade. <3 Sateessa on vaan kiva istua, kävellä tai muuten vaan olla. Se on virkistävää. Ja tässä se tuli nätillä tapaa esiin virkistävyydellään, ja sillä semmosella pienellä ahdistavuudellaan. Tunteiden näyttäminen on varmasti kovaa hommaa, mutta Saikin on selkeesti tässä jo murtumassa, koska tossa lopussa se anto ilahtuneen hymyn päästä kasvoilleen. Sulonen mielikuva tuli tosta kohtauksesta päähän.

Vaikka vettä satoi kaatamalla, oli Naruto silti tullut hänen luokseen.

Älä kysy miksi, mutta miusta tää on hirmu sulonen lause. Jotenkin kuvaa niin Narutoa. Vaikka ois lumimyrsky, niin olisi muuten varmasti kiivennyt vaikka vuorelle toista hoputtamaan.

Miks nää venähtää aina tämmösiks, vaikka on raapale kommentoitavana? Kiitos tästä ja toivottavasti min omat höpääjämiset ei kovasti haitanne.