Jep, tosin joskus myötäelämisestä saa kärsiä. Syökööt sitten kiisseliä.
En eilen ehtinyt päivittämään tänne, koska nettiyhteyteni oli mitä oli. Tässä siis elisen ja tämän päivän osat.
VärityskirjaIstun Korpinkynnen oleskeluhuoneessa, katselen takkatulta. Se lämmittää mieltä, ulkona sataa lunta ja se onnistuu laskemaan keväistä mielialaani. Vieressäni kai ensimmäisen, korkeintaan toisen vuoden oppilas, joka värittää värityskuvia.
”Anteeksi tyttö, mutta minkä värisiä paprikoita on olemassa”, pikkutyttö kysyy. Rapsutan päätäni. Mietin vastaustani.
”En suosittele syömään sinisiä.”
”Sinisiä? Vau. Oletko aivan varma? En ole ikinä nähnyt sinistä paprikaa.”
” Isäni varoitti niistä, ne kuulemma kasvavat vain kellareissa, ja ovat kovia piilottelemaan.”
”En minä taida uskoa sinua. Minkä muun värisiä paprikoita on? Ainakin punaisia, mutta olen kadottanut punaisen liituni.”
”Loitsulla paprikasta saa minkä värisen vain”, vastaan, ja tyttö värittää onnellisena kirjansa paprikaa violetiksi.
***
Poika on siis Draco.
TinasotamiesVaellan pihalla, en jaksa mennä oppitunnille. Pilvet tiputtavat kevyitä lumihiutaleita maahan, ne leijailevat kauniisti alas. Ulkona on hiljaista. Jos minulla olisi maalaustarvikkeet, ikuistaisin tämän maiseman, niin kaunis se on. Huomioni kiinnittää poika, joka seisoo keskellä valkeaa hankea. Hän vain katselee, kuin tinasotamies konsanaan.
Menen hänen luokseen, hän taitaa olla eksynyt.
Hanki on upottavampaa kuin muistan.
”Oletko eksynyt? Linna on tuolla”, kysyn, ja osoitan kohti linnaa. Poika painaa kädet puuskaan.
”Sauvani katosi tähän pahuksen lumeen.”
”Pahoitteluni. Auttaisin, etsinnöissä, jos ehtisin.”
”Jaa.”
Tuo vaalea poika katsoo minua ylimielisesti. Tuossa katseessa on jotain tuttua, en kuitenkaan muista pojan nimeä. Joku hiukan vieraampi se taisi olla, sellainen, jota ei voi lausua tuntematta halua halveksia. Poika kuitenkin vaikuttaa mukavalta. Hänellä on kauniit silmät, tavallaan hän muistuttaa maanpäälle tipahtanutta enkeliä.
”Voin kyllä olla muuten avuksi.”
”No? Aiotko kutsua tänne lauman olemattomia örkkimörkkejä auttamaan etsinnöissä?”
”Ei, aioin lainata sinulle lapasia.”
”Todellako? Tai siis, jaa.”
Nyökkään. Poika hymyilee. Jos hän hyväksyisi sen, että hän on onnellinen, hänellä voisi olla kaunis hymy.
Otan lapaset pois kädestäni. Poika hieroo jäätyneitä käsiään yhteen.
Toinen lapaseni on violetti, siinä on kukkanen. Toinen lapanen on oranssimusta, se näyttää tiikeriltä. Ojennan ne pojalle. Hän katsoo hämmentyneenä.
”Toivottavasti löydät sauvasi”, sanon hymyillen, lähden takaisin koululle.
