Violet: Luin ensimmäistä osaa kirjoittaessani FK:ta ja täytyy sanoa, että näin Siriusksen ja Harryn suhteen aivan erilaisena kuin joskus ensimmäisellä lukukerralla
Se oli kyllä aika motivoivaa!
Ja sori kun tän toisen osan kanssa kesti, olin päässyt kolmannessa osassa paljon pitemmälle kuin toisessa ja nyt piti yrittää sovittaa kaikki tapahtumat sen mukaan. En taida koskaan oppia kirjoittamaan järkevässä järjestyksessä
2. – Sirius?
Puhuteltu kääntyi ympäri poispäin ovesta, jonka lukkoa oli juuri ollut tiirikoimassa auki. Hän suoristautui nopeasti ja loihti kasvoilleen parhaan en-se-minä-ollut –ilmeensä. Harry lähestyi häntä toruva katse silmissään, mutta huulillaan tällä oli kujeileva hymy.
– Meinasitkos lähteä omille teillesi? Harry kysyi ja astui vieläkin lähemmäs Siriusta.
– Tarkistin vain, että lukot varmasti pitävät, Sirius valehteli ja katsoi Harryn silmiä, jotka olivat vain kahdenkymmenen sentin päässä hänen omistaan.
– Ja sinä kuvittelet, että uskon tuon? Harryn ääni oli rauhallinen, mutta määrätietoinen, suorastaan seksikäs.
– Pitihän minun edes yrittää, Sirius hymähti ja huomasi samassa olevansa ansassa selkä seinää vasten.
Se ei kuitenkaan haitannut häntä lainkaan, päinvastoin. Harrykaan ei tuntunut panevan tilannetta pahakseen, vaan kuroi lopunkin välimatkan umpeen heidän väliltään. Sirius värähti tuntiessaan nuoren pojan vartalon omaansa vasten ja tämän hengityksen kaulallaan.
– Luulen, että minun pitää ilmiantaa sinut Dumbledorelle, Harry kuiskasi huulet Siriuksen korvaa hipoen. – Sinä et jätä minulle vaihtoehtoja.
– Enkö voi tehdä mitään välttääkseni sen? Sirius kysyi ja vihreät silmät lumosivat hänet taas Harryn nostaessa katseensa. – Ainakin voin luvata, etten karkaa minnekään.
– Voitko tosiaan? Harry kysyi.
– Voin.
– Miten voin varmistua siitä? Harry kysyi ja Sirius tunsi polviensa miltei pettävän pojan nostaessa kätensä hänen rinnalleen ja liu’uttaessa sitä hitaasti alaspäin.
– En voisi lähteä luotasi, Sirius kähisi.
– Etkö? Harry kysyi ja tämän huulet hipoivat vanhemman miehen huulia.
Sirius sulki silmänsä ja valmistautui suudelmaan. Harryn käsi poltteli hänen lantionsa alueella, tämän hengitys suorastaan huumasi hänet. Jotain outoa kuitenkin tapahtui. Sirius tunsi lipuvansa suoraan oven läpi, häntä huimasi……ja hän mätkähti huoneensa lattialle pudottaen mukanaan yöpöydällä olleen lampun, jonka jalka hajosi ja varjostin vieri huoneen poikki ja pysähtyi ovelle. Sirius katseli ympärilleen ja ymmärsi sitten nähneensä unta. Todellisuus kouraisi hänen sydäntään kovemmin kuin koskaan ennen, suorastaan raa’asti. Hän ei kyennyt estämään kyyneliä, jotka pakottautuivat purkautumaan hänen silmistään. Sirius itki kaipaustaan ja häpeää, joka tuntui murtavan hänet palan kerrallaan. Hän nosti käden kasvoilleen ja kyyneleet valuivat pitkin rannetta, sotkuiset hiukset liimaantuivat niiden vaikutuksesta ihoon. Sirius puri huultaan estääkseen äänekkään nyyhkäyksen.
Samassa hän kuuli oven ulkopuolelta vaimeita, mutta ripeitä askelia ja veti nopeasti peiton alastoman vartalonsa suojaksi. Tunteenpurkaukselleen hän ei mahtanut mitään. Ovi avautui ja huolestuneen näköinen Lupin astui sisään. Tämä seisoi hetken ovella kartoittamassa tilannetta, mutta riensi sitten Siriuksen viereen, polvistui lattialle ja halasi ystäväänsä lujasti.
– Taasko se painajainen? Lupin kysyi.
Sirius mietti hetken, mutta pudisti sitten päätään. Lupin tuntui menevän hieman hämilleen.
– Haluatko kertoa minulle? hän kysyi.
– Minä… olin… Sirius nyyhkytti, mutta muutti mielensä. – Olen niin turhautunut tähän piileskelyyn.
– Kuka tahansa olisi, Lupin taputteli häntä selkään. – Siitäkö tämä vain johtuu?
– Vain? Sirius nosti päänsä Lupinin hartialta ja hänen äänensä oli äkkiä uhmakas. – VAIN!
– En tarkoittanut sitä niin, Lupin puolustautui.
– Sinä tuntisit aivan samoin jos olisit itse minun tilanteessani! Sirius jylisi. – Tunnen itseni enemmän eläimeksi kuin koskaan, vangituksi rakiksi!
– Sirius…
– Äläkä keskeytä minua! Sinulla ei ole aavistustakaan millaista tämä on. Elän jo toista kertaa vankina tässä helvetissä! Voisinpa melkein sanoa, että Azkabanissakin tunsin itseni vapaammaksi, Sirius rähisi.
Miehet olivat nousseet seisomaan ja tuijottivat nyt toisiaan. Vielä hetki sitten Lupinin kasvot olivat olleet täysin tyynet, mutta nyt niillä oli vihainen ja pettynyt ilme. Sirius kuivasi kiukkuisesti kyyneleistä kosteita kasvojaan.
– No, sen kun menet sitten ja ilmiannat itsesi! Lupin ärisi välittämättä enää tippaakaan siitä, että heidän äänensä saattaisivat herättää koko talon. – Ministeriö ainakin olisi tyytyväinen…
– Älä sotke niitä vääräuskoisia hölmöjä tähän, Sirius murahti.
– Mitä täällä melskataan? Arthur oli ilmaantunut ovelle pyjamassaan ja silmät uupuneesti raollaan. – Herätätte koko kulmakunnan!
– Sirius tässä juuri ilmoitti olevansa valmis palaamaan vankilaan, Lupin sanoi ivaa äänessään.
– Minä olen vankilassa! Sirius karjaisi.
– Nyt kita kiinni kumpikin ja menette oitis takaisin peteihinne! Arthur sanoi topakasti. – Eikä mitään muttia!
Sirius oli avannut suunsa väittääkseen vastaan. Lupin mulkoili häntä hetken raivokkaasti, kääntyi sitten kannoillaan ja marssi ulos huoneesta. Arthur vilkaisi vielä Siriukseen ja poistui sitten hänkin. Sirius paiskasi oven kiinni heidän jälkeensä ja heittäytyi sängylle uskomatta hetkeäkään saavansa unta enää sinä yönä.
*********
Aamun sarastaessa Sirius tunsi itsensä väsyneemmäksi kuin nukkumaan mennessään. Hän oli torkahdellut yöllisen riidan jälkeen, mutta joka kerta herännyt miltei saman tien. Lupinin kasvot olivat välkkyneet hänen mielessään ja häntä kadutti suunnattomasti. Lupin oli aina ollut hänen tukenaan ja hänen puolellaan. Ei ollut kenenkään muun kuin petollisen Peter Piskuilanin syytä, että Sirius joutui piileskelemään Mustan sukutalossa. Eikä hän totisesti menisi mieluummin Azkabaniin, sanat vain olivat vyöryneet hänen suustaan. Sirius toivoi, että vielä jonakin päivänä hänestä tulisi kärsivällisempi ja hän osaisi hallita kiukkunsa paremmin. Kyllästyttyään turhanpäiväiseen loikoiluun ja tuhoon tuomittuihin nukahtamisyrityksiin, Sirius nousi sängystä ja pukeutui mennäkseen alakertaan aamiaiselle.
Ruokasalissa oli hiljaista. Ainoat äänet kantautuivat kananmunista, jotka paistuivat pannulla, jota Molly piti tiukasti silmällä. Naisen suu muuttui tiukaksi viivaksi Siriuksen saapuessa huoneeseen ja Sirius tiesi Mollyn heränneen yöllä hänen takiaan. Pöydässä istuvat Hermione ja Ginny toivottivat hyvää huomenta hieman arastellen. Siriuksen teki mieli pyytää anteeksi, mutta hän päätti odottaa kunnes muutkin heräisivät, jottei samaa tarvitsisi toistella loputtomiin.
Harry ja Ron tulivat aamiaiselle muutamaa minuuttia myöhemmin ja pian heidän jäljessään saapuivat Lupin ja Bill. Sirius pyöritteli ruokaansa lautasella ja katseli vaivihkaa Lupinia, joka kokosi aamiaistaan hieman liian temperamenttisesti ollakseen leppynyt. Lupin kääntyi tullakseen pöytään ja Sirius laski nopeasti katseensa. Bill istui Lupinin viereen ja he alkoivat keskustella kuiskaten. Sirius arvasi aiheen ja kolisteli hieman tarpeettoman paljon syödessään, jottei kuulisi.
– Remus, Sirius aloitti saatuaan ruokansa loppuun. – Voisimmeko puhua?
– En taida haluta kuulla, Lupin ilmoitti, viskasi lautasliinansa närkästyneenä pöydälle ja nousi lähteäkseen.
– Odota nyt, Sirius nousi ja kaikkien katseet kääntyivät heihin kun he poistuivat ruokasalista.
Lupin käveli kohti olohuonetta, kurkisti sisään ja jatkoi sitten matkaansa huoneeseen, joka oli aikoinaan kuulunut Regulukselle. Sirius seurasi perässä ja sulki oven jäljessään. Lupin vilkuili hetken ympärilleen ja istui sitten pöydälle Siriuksen jäädessä seisomaan vähän matkan päähän.
– Olen todella pahoillani, Sirius sanoi ja jatkoi kun Lupin ei puhunut: - En olisi saanut huutaa sinulle sillä tavalla.
– En välitä miten huudat minulle, mutta välitän siitä mitä huudat, Lupin sähähti ja katsoi seinästä irrallaan roikkuvaa tapetinpalaa. – Luulin että ymmärrät mitä minulle merkitsee, että olet turvassa.
– Ymmärränhän minä. Olen vain välillä niin turhautunut tähän kaikkeen, etten tiedä mitä tekisin, Sirius huokaisi. – Remus, kanssasi riiteleminen on aivan kamalaa.
– Eipä se minustakaan kovin mukavaa ole, Lupin tuhahti. – Haluaisin vain että tajuaisit, ettei meillä muillakaan kovin helppoa ole.
– Ei varmasti, mutta kuvittele että paras ystäväsi vaarantaisi parhaillaan henkeään jossakin etkä voisi tehdä muuta kuin odottaa, tuleeko hän takaisin, Sirius sanoi ja siirsi katseensa muka vaivihkaa pois Lupinista.
– Joku voi luulla sinua itsekkääksi, mutta aika harvoin ajattelet vain itseäsi, Lupin sanoi ja pieni hymy karehti hänen huulillaan. – Saat anteeksi, tämän kerran.
– Toivon ettei seuraavaa kertaa tulekaan, Sirius naurahti. – Minua hävettää aivan vietävästi.
– Etkä ole ainoa, Lupin hymähti, nousi pöydältä ja halasi ystäväänsä.
Sirius halasi lujasti takaisin ja hänen olonsa koheni huomattavasti. Nyt hän toivottavasti jaksaisi taas jonkin aikaa räyhäämättä kenellekään. Hän tunsi olonsa turvalliseksi siinä hetkessä ja äkkiä hän tunsi tarvetta kertoa Lupinille Harrysta. Sirius irrottautui halauksesta ja oli jo avaamaisillaan suunsa kun Lupin äkisti vakavoitui ja näytti mietteliäältä.
– Painaako jokin mieltäsi? Sirius kysyi.
– Dumbledore on jonkin aikaa kaavaillut minulle erästä tehtävää, Lupin aloitti. – Hän toivoisi että suostuisin, mutten ole vielä vastannut mitään, eikä hän halua vaatia minulta väkisin sellaista mitä en halua tehdä.
– Mikä se tehtävä on? Sirius uteli.
– Hän haluaa, että tarkkailisin ihmissusia ja selvittäisin kenen puolella he ovat, Lupin vastasi. – Hän toivoo, että soluttautuisin Harmaaselän laumaan.
– Harmaaselän?! Sirius huudahti. – Et kai aio suostua?
– Itse asiassa olen jo päättänyt ottaa tehtävän vastaan, Lupin kertoi.
– Remus, se on…
– Vaarallista, tiedän. Mutta mikä nykyään ei ole? Lupin hymähti surullisesti. – Haluan tehdä kaikkeni, jotta Voldemort pystyttäisiin jonakin päivänä kukistamaan.
– En kestäisi jos menettäisin sinutkin, tiedäthän sen? Sirius sanoi jalkoihinsa katsellen.
– Luuletko sitten että minä kestäisin menettää sinut? Lupin kysyi hymähtäen ja tarttui häntä kevyesti leuasta nostaakseen hänen katseensa.
Kaikkien kuultua Siriuksen ja Lupinin anteeksipyynnöt, tunnelma talossa oli jälleen entisellään. Mollykin jätti murjottamisen sikseen ja rentoutui nyt olohuoneen nojatuolissa katsellen Ronin ja Georgen shakkipeliä. Villisilmä ja Arthur väittelivät hiljaisella äänellä jostakin, mitä kukaan ei kunnolla kuullut, Mundungus harjoitti jonkinnäköistä kaupankäyntiä Fredin kanssa kirjaimellisesti tämän äidin selän takana ja Lupin, Sirius, Harry ja Hermione keskustelivat Tylypahkasta.
– Eikö kukaan teistä tosiaan opiskellut numerologiaa tai riimuja? Hermione päivitteli Lupinin ja Siriuksen kerrottua valitsemistaan (ja samalla myös Jamesin valitsemista) kouluaineista.
– Kukaan meistä ei ollut tarpeeksi ahkera tai fiksu, Lupin vastasi. – Ja meidän päämääränämme taisi olla lähinnä koulun läpäiseminen mahdollisimman vähällä työllä.
– Jamesin tavoitteena oli lisäksi murskata mahdollisimman monta sydäntä, Sirius muisteli.
– Luulin, että se oli sinun tavoitteesi, Lupin naurahti ja tönäisi Siriusta kyynärpäällään kylkeen.
– Ei suinkaan, tytöt vain hullaantuivat luonnollisen viehätysvoimani vaikutuksesta, Sirius mahtaili ja Hermione löi häntä sohvatyynyllä päähän.
– Jokos teillä molemmilla on morsiamia ja sulhoja joka sormelle? Lupin kysyi ilkikurisesti ja Sirius tunsi äkisti, miten hänen sisuksensa tekivät voltin.
– Minä keskityn opiskeluun ja mietin seurustelua vasta sitten kun siihen sattuu olemaan aikaa, Hermione vastasi tunnolliseen tapaansa ja katseet kääntyivät Harryyn.
Siriuksen mielessä alkoi pyöriä viimeöinen uni ja hän käänsi katseensa muihin huoneessa oleviin. Hän ei halunnut kuulla Harryn vastausta, sillä jos hän saisi kuulla tämän olevan kiintynyt johonkuhun, hän ei pääsisi ajatuksesta eroon. Mutta toisaalta, jos Harry ei myöntäisi olevansa kiinnostunut kenestäkään, hänen kielletty toivonsa kukoistaisi.
– Jos luulet minun vastaavan tuohon, olet kyllä kovin väärässä, Harry hymyili ja Sirius ei tiennyt, pitäisikö huokaista helpotuksesta vai ei.
*********
Sirius tunsi käden olkapäällään ja kääntyi hätkähtäen katsomaan taakseen. Hän kohtasi Harryn silmät ja huokaisi.
– Anteeksi, Harry sanoi.
– Ei se mitään, Sirius hymyili vaisusti. – Etkö sinäkään saa unta?
– En, Ron on alkanut kuorsata, Harry naurahti ja istui nojatuoliin Siriuksen tuolin viereen.
Hetkeksi huoneen valtasi hiljaisuus, lukuun ottamatta takkatulen rätinää. Sirius ja Harry tuijottivat molemmat lieskoja, jotka kohosivat kuumina ja kesyttöminä. Sirius tunsi liiankin selvästi Harryn läsnäolon, hän oli tietoinen tämän jokaisesta liikkeestä ja hengenvedosta. Hänen sisällään roihusi vielä vahvempi tuli kuin se, minkä hän näki edessään. Se poltti häntä jatkuvasti, raastoi hänen sisintään, mutta hän ei voinut antaa periksi. Vastaus kaikkeen siihen kipuun istui hänen vieressään, mutta se vastaus oli auttamattomasti väärä. Sirius ei koskaan antaisi itselleen anteeksi…
– Oletko istunut täällä kauankin? Harry kysyi rikkoen hiljaisuuden.
– Siitä asti kun Remus meni nukkumaan, Sirius vastasi.
– Onko kaikki hyvin? Harry kysyi. – Remuskin tuntuu olevan sinusta huolissaan.
– Kaikki on hyvin, välttelen vain painajaisia, Sirius vastasi.
– Haluaisitko kertoa niistä? Harry kysyi.
Kysymys mursi padon Siriuksen sisällä ja hän ryhtyi kertomaan unestaan, jonka pääosissa esiintyivät Harry ja Voldemort. Hän muisti sen jokaista yksityiskohtaa myöden, niin monesti se oli häntä piinannut. Unen herättämät tunteet ja kauhut heijastuivat hänen kertomuksessaan ja Harry kuunteli keskeyttämättä kunnes Sirius päätti tarinansa raskaaseen huokaukseen. Harry laski kätensä kummisetänsä kämmenselän päälle.
– Onko yhtään parempi olo? tämä kysyi.
– Hieman, Sirius hymyili. – Tiedäthän että rakastan sinua, tapahtuipa mitä tahansa.
– Tiedän, ja minäkin rakastan sinua, Harry hymyili sen sanoessaan. – Ehkä enemmänkin kuin on sallittua.
Kylmät väreet kulkivat pitkin Siriuksen selkää aina jalkapohjiin asti. Hän unohti hengittää ja tuijotti vain nuorta poikaa vieressään. Niin nuori, liian nuori. Sirius toivoi kuulleensa väärin.
– Mitä sanoit? hän kysyi tahtomattaankin.
– Että rakastan sinua, rakastan kovasti, Harry toisti. – En kuten poika rakastaa kummisetäänsä, vaan kuten…
– Lopeta! Sirius huudahti.
– Miksi? Harry hämmästyi.
– Etkö ymmärrä että se on väärin? Sinä olet vasta lapsi! Sirius oli melkein hädissään ja nousi ylös tuolistaan.
– Iällä ei ole mitään merkitystä, Harry sanoi.
– Tässä tapauksessa sillä on paljonkin merkitystä. Harry, se olisi laitonta, ymmärrätkö? Sirius tuskaili.
Harry nousi ylös ja otti Siriusta kädestä. Sirius veti kätensä pois ja astui muutaman askeleen taaksepäin. Seinä kuitenkin tuli vastaan eikä hän päässyt edemmäs. Harry kuroi jälleen etäisyyden umpeen estelyistä huolimatta. Sirius sulki silmänsä ja yritti koota itseään, mutta ennen kuin hän ehti tehdä mitään, Harry oli jo painanut huulensa hänen huulilleen. Kaikki muu pyyhkiytyi Siriuksen mielestä heidän suudellessaan, hänen vastarintansa murtui täysin ja hän antoi tunteilleen vallan. Harry nosti kätensä Siriuksen poskelle ja liu’utti siitä niskaan koskemaan tämän pitkiä, takkuisia hiuksia. Siriuksen päässä pyöri, hän tunsi olevansa taivaassa. Aika menetti merkityksensä. Hetki oli täydellisempi kuin Sirius olisi koskaan uskaltanut kuvitellakaan.
Äkkinäinen koputus kuitenkin herätti heidät todellisuuteen ja Harry astui nopeasti taaksepäin hämmentynyt ilme kasvoillaan. Sirius katsoi poikaa sekunnin murto-osan ajan ja kiiruhti sitten ovelle. Hän avasi sen ja kohtasi epämiellyttävät kasvot; oven takana seisoi Kalkaros.
– Mitä sinä täällä hiiviskelet? Sirius ärähti.
– Toin Dumbledoren kirjeen, hän haluaa että luet sen viipymättä, Kalkaros sanoi ja vilkaisi Harryyn. – Iltaa Potter, eikö olisi jo aika painua pehkuihin?
– Olin juuri menossa, Harry sanoi ja poistui miesten ohi kohti porraskäytävää. – Hyvää yötä, Sirius.
– Minä tästä poistunkin häiritsemästä, Kalkaros sanoi Harryn mentyä ja virnisti omahyväisesti. – Vai pitäisikö jäädä katsomaan, että Herra Musta löytää
omaan makuukamariinsa?
