Kiitoksia kumpaisellekin! Ja, Sinu, nyt minuakin alkoi pelottaa. Toimimmeko samalla aaltopituudella tai jotain, pelottavaa. Mutta noin, toivon onnistuvani tässä ettet sitten harmittele kun minä ehdin ensin ja pilasin koko jutun.
Nah, toinen osa. Tästä tuli aika pitkähkö ja tällä kertaa pääosassa ovatkin sitten miehet. Pyydän jo heti aluksi anteeksi, että jokainen ei oikein näy joukosta. Oli muutenkin vaikea kirjoittaa, kun tiesi että huone on täynnä miehiä joista kaikilla on ihan omat mielipiteensä asiaan ja osaa ei varmasti kiinnosta yhtään, joten muutamat hahmot vain nousivat paremmin esille joukosta. Niin, ja laitoin Kiinan puheenvuoroihin aru-loput, koska se vain on niin hauska.
2. osa: Maailmankokous, jota ei koskaan pidetty
”Ah, hyvää huomenta, Saksa”, Itävalta tervehti vaaleaa miestä, joka kahvikuppi kädessään etsi takkiaan olohuoneesta.
”Huomenta, Itävalta”, hän vastasi ja samalla kumartui katsomaan pöydän alle. Takki ei ollut sielläkään, ”paljonko kello on?”
”Yhdeksän”, kuului pirteällä äänellä vastaus Italia ilmaantuessa paikalle. Hänellä oli Saksan etsimä harmaa takki toisella käsivarrellaan ja toisella hän kannatteli täyttä voileipätarjotinta, ”huomenta Itävalta ja… Missä Unkari-neiti on?”
”En tiedä”, hän sanoi suoraan ja nappasi tarjottimelta yhden leivän, ”häntä ei ole näkynyt. Ehkä naiset valvoivat myöhään ja tulevat sitten yhdessä kokoukseen”. He kaikki tiesivät, että Unkari oli järjestänyt edellisenä iltana tapaamisen naisille. Hän oli pitänyt siitä sen verran paljon ääntä edellisinä päivinä.
”Tai sitten hän on vain vihdoin tajunnut, miten nössö olet ja päättänyt karata”, Preussi ilkkui ja varasti Italian tarjottimelta kokonaiset kolme leipää, ”minun mahtavuuteni verrattuna sinä oletkin pelkkä mustetahra historian kirjoissa, kirjoittajan ikävä pikku vahinko”. Itävalta tuhahti ja oli sanomassa jotain takaisin, mutta hän ei ehtinyt edes avata suutaan kun Saksa talon ovi potkaistiin voimalla auki.
Sveitsi rynnisti sisään kasvot vihasta vääristyneinä ja tarttui kiinni Itävallan paidan kauluksesta. Mies tömähti seinää vasten ja tajusi pian Sveitsin lähes kuristavan häntä ja pitelevän samalla aseen piippua hänen ohimoaan vasten.
”Mitä olet tehnyt hänelle!” Sveitsi huusi, ”kerro heti niin ehkä säästän kurjan henkesi”.
”Sveitsi!” Saksa huudahti tyrmistyneenä samalla kun Italia hiipi takavasemmalle ja Preussi yritti peitellä hekotustaan huonolla tuloksella. Hän nimittäin oli nähnyt ikkunasta erittäin vihaisen Sveitsin lähestyvän ja osannut odottaakin jotain tämän tapaista.
”Mitä tarkoitat?” Itävalta ähkäisi Sveitsin kuristavasta otteesta.
”Liechtensteinia”, hän vastasi edelleen vihaisena ja välittämättä mitään muista ympärillään, ”sinä estät häntä tulemasta kotiin, minä tiedän sen!” Saksa tarttui kiinni Sveitsin käsivarresta ja kiskoi hänet irti Itävallasta.
”Rauhoitu”, hän käski, ”minä en salli sinun häiriköidä tällä tavalla minun talossani”. Sveitsi rimpuili vastaan pyrkien käymään uudestaan Itävallan kurkkuun kiinni. Saksa ja Preussi, joka ei suhtautunut asiaan edelleenkään oikealla vakavuudella, joutuivat lopulta kahdestaan pidättelemään miestä ja takavarikoimaan häneen aseensa. Lopulta Sveitsi rauhoittui vasta, kun Saksa istui hänen rintansa päällä ja Preussi piteli jaloista kiinni. Italia ja Itävalta kumartuivat vangitun miehen puoleen. Itävalta uteliaana ja kaulaansa varovasti hieroen, ja Italia epäröiden mutta varmana siitä, että kaikki olisi hyvin niin kauan kun Saksa olisi paikalla.
”Onko Liechtensteinille tapahtunut jotain”, Itävalta kysyi pahojen aavistusten herätessä hänen mielessään, ”Unkariakaan ei ole näkynyt sitten eilisen”.
”Sille naiselle ei voi tapahtua mitään pahaa. Hän itse on paha”, kommentoi Preussi, joka oli tarpeeksi monta kertaa sattunut paistinpannun maalitauluksi. Muut ohittivat hänen sanomansa huomioimatta.
”Hän ei ole palanut kotiin tai soittanut, kuten sovimme”, Sveitsi vastasi. Hän näytti rauhoittuvan hieman, joten Saksa ja Preussi nousivat pois hänen päältään.
”Minä vannon, että en ole tehnyt sisarellesi mitään. En ole edes nähnyt häntä aikoihin”, Itävalta sanoi. Sveitsi mulkoili häntä vähän aikaa mutta sitten ilme lientyi vain normaalin ärtymyksen asteelle ja mies huokaisi.
”Jos sinä et ole tehnyt mitään, niin kuka sitten”, hän sanoi ja tarkasteli synkästi paikalla olijoita. Italia väisti katsetta mutta Saksa nosti kätensä sovittelevasti ylös.
”Meistä kukaan ei ole tehnyt mitään”, hän sanoi, ”olimme kaikki koko yön täällä”.
”Paitsi hän, joka juoksi taas kerran alueitteni läpi keskellä yötä”, Sveitsi korjasi kärkevästi ja osoitti Italiaa.
”Mutta hänestä ei olisi sieppaamaan ketään”, Itävalta totesi ja Sveitsi nyökkäsi myöntävästi.
”En minä häntä epäilytkään”, mies mutisi. Hänen äänensä oli muuttunut vihaisesta enemmän harmistuneeksi ja myös hiukan epätoivoiseksi, ”tahdon vain löytää Liechtensteinin”. Näin sanottuaan Sveitsi nousi lattialta, jonne hänet oli tyrmätty, ja paineli takaisin ovelle.
”Mistä aiot etsiä?” Saksan kysymys sai Sveitsin jähmettymään paikalleen, ”menetelmäsi tuntuu aika hakuammunnalta”.
”Pidä sinä huoli omista asioistasi!” Sveitsi ärähti takaisin.
”Sveitsi, eikö olisi järkevintä tulla kokoukseen. Ehkä naiset ovat vain nukkuneet myöhään ja tulevat paikalle yhdessä”, Itävalta sanoi. Asetta kantava mies jurotti hetken paikallaan mutta sitten hän myönsi mielessään muiden olevan oikeassa.
”Hyvä on”, hän tokaisi, ”mutta äkkiä sitten”.
Maailmankokouksen paikka vaihtui koko ajan. Osittain sen takia, että olisi ollut epäreilua jos se olisi pidetty yhdessä maassa joka kerta, ja myös sen takia, että näin tarjoilun ja majoituksen järjesteleminen ei ollut aina yhden henkilön vastuulla. Tänään kokous pidettäisiin Englannissa, Ranskan vastalauseista huolimatta. Mutta, koska Ranska vastusti aina kaikkea Englantiin liittyvää ja Englanti vastaavasti kaikkea Ranskaan liittyvää, kukaan ei välittänyt heistä.
Saksa kulki pienen joukkonsa edellä. Itävalta ja Sveitsi kävelivät hänen perässään yrittäen vältellä katsekontaktia toisiinsa ja Preussi hiippaili jonon hännillä. Hänen ei oikeastaan olisi edes tarvinnut osallistua, koska Saksa edusti veljensäkin puolesta, mutta Preussi oli vain seurannut muiden mukana. Italia oli jo lähtenyt etsimään omaa veljeään ja tämän mukana tullutta Espanjaa.
”Hyvää päivää”, Saksa tervehti ohi mennessään seinään nojailevaa Hongkongia. Hän ei ollut koskaan ollut kunnolla tekemisissä miehen kanssa ja siksi hän myös hieman yllättyi, kun tämä vastasi tervehdykseen.
”Samaa sinullekin”, Hongkong sanoi, ”hmm, oletteko nähneet Taiwania?”
”Eivätkö naiset ole vielä tulleet?” Itävalta kysyi ja pysähtyi. Hongkong pudisti päätään ja katseli mitäänsanomattomasti vastapäistä seinää. Mies näytti täysin menettäneensä kaiken mielenkiinnon heitä kohtaan, joten Saksa kohautti olkiaan ja jatkoi matkaa. Ehkä naiset olivat tosiaan nukkuneet enemmänkin kuin vain hieman myöhään.
Paikat pöydän ääreltä alkoivat täyttyä hyvään tahtiin. Pohjoismaat istuivat vierekkäin ja heidän vieressään olivat baltit ja seuraavana Aasia. Taiwanin paikka Hongkongin vierestä oli vielä tyhjänä, samoin Unkarin paikka Itävallan vierestä, ja Valko-Venäjän ja Ukrainan paikat Venäjän kummaltakin puolelta. Sveitsi istui jäykästi tuolillaan etsien koko ajan sisartaan katseellaan saapuvien joukosta ja näyttäen siltä, että voisi koska vain käydä jonkun kimppuun. Aikaa kului ja pian muutkin alkoivat huomata puuttuvat jäsenet.
”Missä Unkari on?”
”Onko kukaan nähnyt Belgiaa?”
Kuiskuttelu yltyi, kunnes Englanti tämänkertaisen kokouksen puheenjohtajan roolissa löi puisella nuijalla pöydän pintaa.
”Aloitetaan kokous”, hän ilmoitti ja istuutui alas paikalleen.
”Englanti, kaikki eivät ole vielä paikalla”, sanoi Japani ilmaisten kaikkien ajatukset ääneen, ”naiset näyttäisivät puuttuvan”.
”Missä he sitten ovat?” Englanti kysyi harmistuneena, ”kokouksiin pitää tulla ajoissa”. Miehet vilkuilivat toisiaan kysyvästi ja nopeasti selvisi, ettei kukaan heistä tiennyt vastausta.
****
”No niin tytöt”, Unkari sanoi reippaasti naisjoukolle, ”kello alkaa olla sen verran, että kokous on jo alkanut”. Kaikkien kasvoilla oli innostunut ja odottava ilme, paitsi Liechtensteinin joka näytti hiukan huolestuneelta. Mutta hän kuitenkin hymyili urheasti muiden mukana.
”Joko soitamme?” Belgia kysyi ja Unkari näytti tuumivan hetken.
”Odotetaan vielä hetki, jotta he ehtivät tajuta tilanteen kunnolla”, hän lopulta vastasi ja hymyili, ”ei tehdä tästä liian helppoa”.
****
”Tarkoitatte siis, että kaikki naiset ovat kadonneet ja teistä kukaan ei tiedä mitä on tapahtunut?” Englanti varmisti, ”onko kukaan yrittänyt soittaa heille?”
”Taiwan ei vastannut puhelimeen, aru”, Kiina sanoi
”Sitä minä en ihmettele. Te päädytte aina vain riitelemään”, Japani totesi tyynesti ja Kiina vilkaisi häntä harmistuneena mutta ei kuitenkaan sanonut mitään.
”Minun sisareni eivät myöskään ole vastanneet”, Venäjä sanoi ja viimeistään se sai kaikki huolestuneeksi. Venäjän sisaret olivat kuitenkin suhteellisen hyvissä väleissä veljensä kanssa ja tuntui oudolta, ettei kumpikaan heistä halunnut vastata puhelimeen.
”Nyt riitti!” Sveitsi ärähti ja nousi ylös niin rajusti, että tuoli kaatui rämähtäen lattialle, ”minä haen hänet takaisin”. Mies ei kuitenkaan ehtinyt ottaa kuin pari askelta ovea kohti kun puhelimen pirahtava ääni katkasi kaiken hälinän. Englanti epäröi hetken mutta nosti sitten luurin ja painoi sen korvaansa vasten.
”Englanti”, hän vastasi ja hetken kuunneltuaan laski puhelimen pöydälle, ”se on Unkari”.
”Hyvää huomenta kaikille”, naisen ääni toivotti kaiuttimesta, jonka Englanti oli kytkenyt päälle jotta kaikki kuulisivat asian kerralla, ”ihmettelette varmaan, missä me olemme”.
”Unkari, mitä tämä tarkoittaa?” Itävalta kysyi jähmeällä äänellä, ”lopettakaa tämä leikkiminen ja tulkaa tänne”.
”Me emme leiki”, naisen ääneen ilmaantui teräksinen sointi, ”olemme vain kyllästyneet teidän käytökseenne”. Miehet katsoivat toisiaan hämmästyneenä ja hetken hiljaisuuden jälkeen Unkari jatkoi: ”meillä on muutama vaatimus, jotka teidän pitää täyttää, ennen kun suostumme taas osallistumaan kokouksiin”.
”Mitä, jos emme tottele?” Englanti kysyi.
”Yksinkertaista, ette näe meitä enää koskaan”, Unkari vastasi, ”tahdotteko kuulla ehdot?”
”Kerro”, Itävalta pyysi.
”Selvä”, Unkari sanoi, ”Liechtenstein, ole hyvä”. Sisarensa nimen kuullessaan Sveitsi syöksyi puhelimen luokse.
”Liechtenstein”, hän sanoi huolestuneella äänellä ja haparoi puhelinta käsiinsä aivan kuin voisi sitä kautta koskettaa sisartaan, ”missä sinä olet?”
”Veli…”, Liechtenstein vastasi epäröiden, ”minä tulen kotiin vasta kun teet, mitä pyydän”. Sveitsi epäröi hetken ennen kuin vastasi. Muut miehet katsoivat häntä odottavasti, sillä he tiesivät että järkähtämättömän Sveitsin ainoa heikko kohta oli hänen sisarensa.
”Minä teen ihan mitä tahansa”, hän lopulta myönsi.
”Minä… Minä pyydän, että sinä liityt kanssani Unioniin”, Liechtenstein sanoi nopeasti tukahdutulla äänellä, ”anteeksi, veli”. Sveitsi tuijotti järkyttyneenä puhelinta, josta kuului muutama kolahdus ja sitten uusi naisääni alkoi puhua.
”Kiina, oletko siellä?” Taiwan kysyi.
”Taiwan, mitä tämä pelleily on, aru?” Kiina vastasi. Sveitsi oli rojahtanut alas tuolille ja nojautui nyt pöytää vasten kasvot piilossa käsiensä takana.
”Kuuntele tarkasti”, nainen sanoi ohittaen kysymyksen, ”sinä saat jättää Japanin tästedes rauhaan kaikissa asioissa ja myöntää, että minä olen yhtä tasavertainen kuin sinäkin”. Kiina aukoi suutaan ja hänen kasvoilleen kohosi ärtynyt ilme, mutta ennen kuin hän ehti sanoa mitään, puhuja vaihtui taas.
”Ranska ja Englanti”, sanoi kepeältä kuulostava tytön ääni. Puhutellut miehet jännittyivät paikallaan ja tuijottivat puhelinta. Itse asiassa jokainen huoneessa olija oli viimeistään nyt keskittänyt huomionsa siihen. ”minun vaatimukseni on seuraava. Te kaksi saatte viettää kokonaisen päivän kahdestaan, ettekä saa poistua yli viittä metriä kauemmas toistenne luota sinä aikana”. Sekä Ranskan että Englannin kasvoille kohosi yhtä järkyttynyt ja vihainen ilme kuin Kiinallekin aikaisemmin Taiwanin puheista.
”Ai niin, ja ette saa tapella yhtään”, tämän sanottuaan Seychellit luovutti puhelimen seuraavalle. Belgia vaati Alankomaita luopumaan tulppaanin viljelystä ja Ukraina käski Venäjää laskemaan maakaasun hintaa. Pitkä mies ei välittänyt tästä juurikaan mutta Valko-Venäjän vaatimus sai hänenkin ilmeensä vaihtumaan kauhistuneeksi.
”Mene naimisiin kanssani”, nainen sanoi yksinkertaisesti lähes uhkaavan synkällä äänellä ja hetken hiljaisuuden jälkeen Unkari vastasi taas puhelimeen.
”Saatte käyttää niin paljon aikaa ehtojen toteuttamiseen kuin vain haluatte”, hän sanoi ystävällisen kuuloisella äänellä, ”hyvää päivän jatkoa”. Puhelu katkesi vaimean naksahduksen saattelemana.
”Tämä on järjetöntä, aru!” ärähti Kiina, joka sai ensimmäisenä äänensä taas toimimaan, ”miten he voivat vaatia jotain tuollaista?”
”Niin”, myönteli Ranska, ”ehdot ovat mahdottomia”. Kaikki muut, paitsi edelleen tuolillaan lamaantuneena retkottava Sveitsi, alkoivat äänekkään väittelyn ja syyttelyn. Lopulta meteli yltyi niin äänekkääksi, että Englanti joutui huutamaan ja lyömään nuijallaan pöytää saadakseen jonkinlaisen järjestyksen aikaan.
”Kysymys on se, mitä me teemme seuraavaksi”, hän sanoi muiden rauhoituttua hieman, ”naiset ovat jo kertoneet ehtonsa”.
”Ei tehdä mitään. Antaa naisväen olla keskenään”, Tanska ehdotti Pohjoismaiden joukosta, mutta hänet vaiennettiin nopeasti Ruotsin ja Norjan toimesta sillä Suomi oli huolestunut naisten vuoksi.
”Itävalta saa pyytää Unkarilta anteeksi. Koska hän tämän aloitti, niin sinun on täytynyt loukata häntä jotenkin”, totesi Ranska, mikä sai Itävallan nousemaan ylös paikaltaan.
”Minä en ole tehnyt mitään väärää”, hän sanoi jäykästi, ”ja, jos huomasitte, minulle ei saneltu ehtoja kuten teille, joten vian täytyy olla muualla”. Keneltäkään ei jäänyt huomaamatta hänen sanojensa taakse piilotettu tarkoitus ja se sai miehet taas väittelemään äänekkäästi keskenään.
”Julistetaan heille sota!” Amerikka huudahti. Hän oli tähän asti pysytellyt yllättävän hiljaa, mutta nyt hän onnistui saamaan kaiken liikenevän huomion itseensä kertaheitolla. Muut valtiot nimittäin tuijottivat häntä hämmästyneenä.
”Typerys, se ei ainakaan auttaisi asiaa”, Englanti tiuskaisi, ”meidän täytyy yrittää jotain hienovaraisempaa”.
”Niin, ja teistä kenestäkään ei olisi vastusta Unkarille”, Preussi totesi naureskellen. Hän näytti olevan ainoa joka nautti tilanteesta, aivan kuin tietäisi jonkin vitsin jota kukaan muu ei olisi tajunnut, ”hän pärjää jopa minua vastaan”.
”Nyt teemme näin”, Saksa sanoi jämäkästi ja nousi paikaltaan. Jokainen katsoi vaistomaisesti häntä ja kuunteli tarkkaan, siis Preussia ja Sveitsiä lukuun ottamatta. Preussi siksi, että häntä ei huvittanut tai kiinnostanut kuunnella veljeään, ja Sveitsi siksi, että hän näytti vieläkin olevan kovasti poissa tolaltaan. Itse asiassa mies näytti sen verran epävakaalta, että Japani oli katsonut parhaaksi poimia kaikki aseeksi kelpaavakin pois hänen lähettyviltä.
”Jokainen saa aikaa viisi minuuttia. Sinä aikana päätätte, oman kantanne tässä asiassa, ja sen lisäksi ne, joita naisten vaatimukset koskevat, päättävät haluavatko toteuttaa omat ehtonsa vai ei. Aika alkaa nyt”, Saksa sanoi ja vilkaisi rannekelloaan, ”Japani, viitsisitkö auttaa minua siirtämään Sveitsin tuolle sohvalle? Hän ei näytä kovin terveeltä tällä hetkellä”.
Viiden minuutin kuluttua järjestettiin äänestys Saksan toimesta eivätkä tulokset yllättäneet ketään. Yksikään miehistä ei suostunut toteuttamaan asetettuja vaatimuksia, tosin Sveitsi ei ollut sanonut mitään mutta hänen äänensä ei olisi kuitenkaan muuttanut lopullista tulosta. Lisäksi yhteisessä äänestyksessä selvisi, että reilusti yli puolet oli sitä mieltä, että jotain pitäisi kuitenkin tehdä.
”Seuraavaksi päätämme, mitä aiomme tehdä tämän asian suhteen”, Saksa julisti luettuaan äänestystulokset ääneen häntä seuraavalle yleisölle.
”Vastaamme tietenkin samalla mitalla”, Amerikka ilmoitti lähes innoissaan, ”ja minä olen tietenkin tämän hankkeen johtaja”.
”Ole hiljaa”, Englanti komensi lyhyesti, koska hän ei jaksanut alkaa vängätä Amerikan kanssa asiasta, ”eikö ensin pitäisi keksiä, miksi naiset tekevät näin? Meidän on helpompi toimia, jos tiedämme heidän päämääränsä”.
”He tahtovat vain nolata meidät, aru”, Kiina mutisi kiukkuisesti, ”miksi muuten he vaatisivat näin mahdottomia asioita”. Seurasi jälleen pieni hiljainen hetki miesten pohtiessa asiaa.
”Miksemme lähettäisi jotakuta tarkkailemaan heitä”, sanoi Alankomaat, joka heilui kärsimättömänä paikallaan, ”eivätkö naiset kuitenkin ole Unkarin luona? Ainakin Belgia sanoi menevänsä sinne”.
”Eli lähettäisimme vakoojan ottamaan selvää, mitä naiset suunnittelevat?” Englanti varmisti ja Alankomaat nyökkäsi myöntävästi.
”Se olisi ehkä järkevintä”, Saksakin totesi ja katseli ympärilleen miettiessään, ”mutta, kuka olisi sopiva… Preussi”. Kyseinen mies oli juuri näpistämässä tomaatteja Romanon mukanaan tuomasta korista. Saksa ei tahtonut edes arvata, mitä hänen veljensä olisi niillä tehnyt, tai miten vihainen Romano olisi ollut huomattuaan eväittensä katoamisen.
”Mitä nyt, Länsi?” Preussi kysyi pettyneenä yrityksensä epäonnistumisesta. Myös Espanja nimittäin tajusi hänen havittelevan tomaattikoria ja siirsi sen taktisesti turvaan pöydälle eteensä.
”Tahtoisitko olla hyödyksi välillä?” Saksa kysyi, ”tämä on tärkeä tehtävä”. Preussi käveli lähemmäs ja kumartui epäilevänä veljensä puoleen katsoen häntä silmiin.
”Tässä on jotain ikävää takana”, hän sanoi, ”minä tiedän sen, joten en suostu”.
”Mutta sinä olet sopivin ehdokas”, Saksa vastasi, ”tunnet Unkarin talon ja osaat liikkua huomaamattomana. Lisäksi, Unkaria lukuun ottamatta, naiset eivät tunnista sinua”.
”En kuitenkaan suostu”, Preussi tuhahti, ”luuletko oikeasti, että haluaisin joutua tahallani sen hullun naisen paistinpannun kohteeksi? Hoitakaa itse omat ongelmanne”.
”Preussi”, Itävalta sanoi vakavasti liittyen keskusteluun ja käveli saksalaisveljesten luokse, ”sinä tiedät, miten vaikeaa minun on sanoa tämä, mutta sinä olet tällä hetkellä meidän ainoa toivomme”. Preussi tuijotti aristokraattista ja vakavaa miestä pitkään, mutta sitten hänen kasvoilleen nousi viekas hymy.
”Sano se vielä kerran”, hän pyysi. Itävalta huokasi, mutta kohotti sitten leukansa ylpeänä.
”Olet meidän ainoa toivomme”, hän sanoi, ”autatko meitä?” Hetken ajan oli hiljaista Preussin pidätellessä nauruaan, mutta lopulta hän ei enää kestänyt vaan romahti lattialle hekotellen kovaan ääneen. Miehen yrittäessä koota itseään huonolla menestyksellä, Itävalta loi Saksalle väsyneen katseen.
”Nyt toivon, että Unkari olisi täällä…”, hän sanoi ja Saksa ei voinut muuta kuin myöntyä.
”Hei, Länsi”, Preussi sanoi lattialta keskeyttäen naurunsa hetkeksi, ”minä suostun”. Sitten hän kömpi ylös hykerrellen edelleen itsekseen.
”Eli Preussi lähtee tarkkailemaan tilannetta Unkarin talolle”, Saksa ilmoitti muille, ”sitä ennen…”. Sveitsi keskeytti hänen puheensa ryntäämällä ylös sohvalta, jossa oli onnistunut pikkuhiljaa toipumaan järkytyksestään.
”Minä en salli hänen menevän lähellekään Liechtensteinia!” mies huudahti ja tapaili jo asettaan, jonka Japani oli onneksi siirtänyt parempaan talteen jo aiemmin.
”Huoh, menkää sitten vaikka kahdestaan, kunhan nyt asia vain etenisi johonkin päin”, Englanti huokaisi ja heilautti kättään välinpitämättömästi. Preussi ja Sveitsi mulkoilivat toisiaan vihaisesti.
”Eli Preussi ja Sveitsi lähtevät tarkkailemaan tilannetta Unkarin talolle”, Saksa korjasi.
”Ei hänen tarvitse tulla mukaan”, Sveitsi tokaisi.
”Te menette yhdessä”, Saksa vastasi, ”koska sinä et halua päästää Preussia yksin, mutta et kuitenkaan löytäisi itseksesi oikeaan paikkaan. Toisin kuin Preussi, joka on käynyt Unkarin luona ennenkin”. Sveitsi puri huultaan harmistuneena mutta joutui kuitenkin myöntymään perustelujen edessä. Myös Preussi, vilkuillen toista miestä halveksivasti silmäkulmastaan, nyökkäsi.
”Mahtavaa!” Ranska huudahti ja taputti vastentahtoisen vakoilijaparin muodostuttua, ”ja seuraavaksi teidät täytyy naamioida. Puola ja Espanja, saanko pyytää teitä tarjoamaan hiukan apuanne?” Jokin Ranskan sanoissa sai kylmät väreet kulkemaan sekä Sveitsin että Preussin selkää pitkin.
”Naamioida?” Sveitsi kysyi poikkeuksellisen hiljaisella äänellä, ja sai vastaukseksi vain Espanjan lämpimän hymyn miehen johdattaessa hänet sivuhuoneeseen.
A/N: Kaikki varmaan arvaa, minkälaista naamioitumista Ranska tarkoittaa. Hei, mutta oikeasti se on tärkeä ja olellinen seikka jatkon kannalta.
