alaotsikko: Synttärificci Remukselle, paritukseton draama, S
Nimi: Hän tajusi, että kannattaa varoa mitä toivoo
Kirjoittaja: Minä, Mustalupiini
Tyyli: Draama, ehkä vois sanoa lievä angsti
Paritus: noup
Ikäraja: S
//zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajojaSummaus: Mä
haluun! Eiku emmä sittenkään eiku...
Vastuuvapaus: Pottermaailma on edelleen Rowlingin, enkä minä hyödy tästä taloudellisesti.
KK: Remuksen 50v synttärit on 10.3. eli ihan kohta, ja koska olen silloin netittömässä tilassa, julkaisen tämän jo nyt. Tuli siis tarve kirjottaa Rempalle synttärificci jonka piti olla hyväntuulinen ja kaunis, ja pieleenhän se meni niin että humahti. Mutta synttärificci anygays
Palaute on kovasti paljon tervetullutta.
Hän tajusi, että kannattaa varoa mitä toivooTavallinen pieni poika, Remus Lupin, oli vinkunut vanhemmiltaan koiraa syntymäpäivälahjaksi jo pitkään. Maaliskuun kymmenes päivä oli jo lähes kosketusetäisyydellä, ja Remus alkoi käydä epätoivoiseksi kun hän ei tuntunut saavan vastakaikua toiveelleen.
”Minä tahdon, minä haluan, minä
tarvitsen koiran!” Remus huusi ja valitti, ja silmiä kirvelsi. Isä käski hänen mennä äidin luo ja äiti käski hänen mennä ulos leikkimään. Remus yritti itku kurkussa selittää, että koiran kanssa olisi kivempaa leikkiä, mutta äiti ei kuunnellut. Poika kiskoi päälleen takin, pipon ja lapaset ja paukautti oven kiinni lähtien kädet nyrkissä ulos käveleksimään.
Mutta kun hän kuljeksi autiota metsätietä väistellen kuralammikoita ja kuunnellen puiden huminaa ja narinaa, hän sattui vilkaisemaan vasemmalle sivulleen metsään ja näki siellä kellertävät silmät, likaisen kuonon ja kookkaan tumman susimaisen vartalon. Remus tuijotti, alkoi hitaasti vapista ja astella taaksepäin, kompasteli muttei uskaltanut kääntää selkäänsä pedolle, ja toivoi, ettei hirviö tulisi perässä. Sen pää kääntyi ja sen silmät seurasivat häntä, mutta paikoillaan se pysyi. Remus henkäisi, pysähtyi muutamaksi kauheaksi sekunniksi ja lähti sitten juoksemaan niin kovaa kuin pääsi. Eräs oksa löi häntä kasvoihin ja repäisi pipon hänen päästään, ja kengät täyttyivät vedestä ja mudasta joka likasi lahkeetkin, mutta poika juoksi.
Hengästyneenä hän ryntäsi takaisin sisälle ovesta jonka oli vähän aikaa sitten jättänyt äänekkäästi taakseen, ja lysähti eteisen matolle. Äiti tuli katsomaan mitä hän oikein teki, ja sanat pysähtyivät tämän kurkkuun kun hän näki poikansa kyyneleet. Äidin hoitaessa hänet puhtaaksi, kuivaksi ja lämpimäksi Remus soperteli ettei enää halunnut koiraa, ja äiti hyssytteli ja rauhoitteli häntä.
Niin Remus sai kuusivuotissyntymäpäivälahjaksi akvaarion ja muutamia kauniita kaloja, ja kesti monia pitkiä vuosia ennen kuin yksi hänen parhaista ystävistään sai taottua hänen tajuntaansa, ettei useimpia koiria tarvinnut pelätä.
