Nimi: Kipinästä räjähdys
Ikäraja: S
Genre: romance
Paritus: Ron/Hermione
Summary: Harry voitti Voldemortin, ja sen kunniaksi Kotikolossa on meneillään suuret juhlat. Ron ja Hermione ovat kokeneet ensisuudelmansa, mutta heidän suhteensa ei ole vielä täysin selkeä… vai onko? Kenties kliseinen.
(Lyhyt) Oneshot
Sinä iltana Hermione ei voinut olla huomaamatta, että taivaalla räjähtelevät raketit olivat Fredin ja Georgen aikaansaannoksia. Weasleyn welhowitsi-tuotteet poukkoilivat sinne tänne ja muodostivat tummalle taivaalle upeita kuvioita.
”Samppanjaa!” huudahti Herra Weasley ja kannatteli suurta tarjotinta, joka oli täynnä kuplivia laseja. Hän jakoi jokaiselle paikalla olijalle oman lasin.
”Kohotetaan lasi kaikille niille urheille velhoille ja noidille, jotka uhrasivat henkensä hyvyyden puolesta!” Herra Weasley huudahti. Noin kaksikymmentä samppanjalasia kohosi ilmaan. Hermione näki kyynelten vierivän Herra Weasleyn poskille.
Hermione joi kitkerän makuisen samppanjan loppuun ja katsoi taas taivaalle. Joukko vaaleanpunaisia porsaita juoksi ympyrää ja katosi sitten poksahtaen. Hermione tärisi hienoisesti, johtuen koleasta ilmasta ja kylmästä tuulesta.
”Haluatko mennä sisälle?” kysyi huolestunut ääni, jonka Hermione olisi tunnistanut unissaankin. Hän kääntyi ja vastasi Ronille:
”Juhlat ovat ulkona.”
Tuo pitkä, punatukkainen ja pisamanaamainen poika astui pari askelta lähemmäs häntä.
”Minusta tuntuu, että koko velhomaailma juhlii nyt, olimme sitten ihan missä tahansa”, Ron sanoi kuin puhuisi säästä.
Hermione kohautti olkiaan ja nyökkäsi. Hänellä oli hämmentynyt olo: Voldemortin kuolema tuntui helpottavalta, mutta tuttujen ihmisten kuolemat vetivät häntä väkisin takaisin masennuksen kaltaiseen kurjuuteen.
”George nauroi äsken ensimmäistä kertaa… sen jälkeen”, Ron kertoi ja pakotti kasvoilleen hymyntapaisen. ”Minusta tuntuu, että sitä Fred olisi halunnut, hauskaa elämää meille kaikille…”
Ron vaikeni ja kääntyi katsomaan muualle. Hermione astui aivan Ronin eteen ja tarttui hänen käteensä. Ron pyyhki käsillään kyyneleet pois kasvoiltaan.
”Mennään sisälle”, Hermione sanoi lohduttavalla äänensävyllä. Ron nyökkäsi ja lähti kulkemaan edeltä kohti kotikolon etuovea, pitäen kiinni Hermionen kädestä. Sanaakaan sanomatta he siirtyivät rappusia ylös ja astuivat Ronin huoneeseen, joka oli tapetoitu oransseilla Kadlein kanuuna-julisteilla. Hermione saattoi kuulla ulkona pamahtelevat raketit.
”Se on ohi”, Ron huokaisi rikkoen hiljaisuuden. ”Osataankohan me enää elää normaalisti, ilman pelkoa tulevasta?”
Hermione katsoi ympärilleen Ronin huoneessa. Hän muisti, kun oli nähnyt sen ensimmäisen kerran: se oli tapahtunut ennen huispauksen maailmanmestaruuskisoja. Hermione muisteli kaikkia niitä kertoja, kun hän oli ollut tässä samassa huoneessa. Silloin he olivat olleet vain ystäviä ja pohtineet, miten maailma pelastuisi. Monesti he olivat olleet siellä kahdestaan ja Hermione oli tuntenut suurta halua olla jotain muuta kuin pojan ystävä.
”Tuskin käsitteelle ’normaali elämä’ löytyy selitystä sanakirjasta”, hän sanoi keveästi. "Joskus kauan sitten luulin, että elämäni oli sellaista siihen asti, kun täytin yksitoista. Tämä on kuitenkin nyt minun normaalia elämääni."
Hän kosketti kasvojaan. Ron hymähti.
”Joka tapauksessa koko velhomaailma voi nyt elää ilman... ilman tiedät… ilman... Voldemortia”, Ron sanoi nimen hiljaa, mutta vakaalla äänellä. Hermione hymyili hänelle kannustavasti.
”Et sinä turhaan ole rohkelikko.”
Ron haroi hiuksiaan vaivaantuneena. Ilme hänen kasvoillaan sai erään käsittelemättömän asian putkahtamaan Hermionen mieleen.
”Haluatko muuten kertoa lisää siitä, miten tuhosit Luihuisen medaljongin?” Hermione kysyi uteliaana. Hän ei ollut koskaan kuullut, mitä medaljongin sisällä oli.
”Ei se ollut mitenkään ihmeellistä”, Ron vähätteli ja huitaisi toisella kädellään ilmaa. ”Tom Valedron silmät tuijottivat minua ja hän yritti hermostuttaa minua, mutta – ”
Ron vaikeni hetkeksi ja muisteli selvästikin jotain kauheaa.
”Mitä hän sanoi sinulle?” Hermione kysyi kuiskaten ja laski toisen kätensä Ronin olkapäälle. Ron vilkaisi häntä nopeasti.
”Tiivistettynä: hän sanoi minua säälittäväksi ääliöksi”, Ron sanoi vakavana, mutta naurahti päälle. ”Ja hän näytti minulle… harhakuvia.”
Ron kääntyi katsomaan Hermionea kunnolla silmiin.
”Hän yritti vedota siihen, miten paljon mahtavampi Harry on minuun verrattuna. Hän laittoi sinun… harhakuvasi sanomaan sen minulle.”
Ron hymyili heikosti.
"Hän näytti minulle pahimmat visioni."
Hermione pudisti päätään.
”Vo – Voldemort ei kuitenkaan tainnut tietää, millaista ystävyys oikeasti on”, Ron sanoi lopulta.
”Tai rakkaus”, Hermione lisäsi.
Taas ulkoa kuului kovaa ilotulitteiden räiskintää ja ulvontaa. Hermione katsoi syvälle Ronin sinisiin silmiin, hän olisi voinut vaikka upota niihin…
”Minä olen rakastanut sinua kauan”, Ron sanoi ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen. Hän kietoi kätensä Hermionen ympärille.
”Minä olen rakastanut sinua kauemmin”, Hermione vastasi.
Taas yksi ilotulitusraketti räjähti kuuluvasti.
”Sovitaanko, että yhtä kauan?” Ron ehdotti hymyillen. Hermione nyökkäsi ja tuijotti pojan pisamia. Jokainen niistä oli niin suloinen.
Lopulta Ron kumartui hieman ja painoi huulensa Hermionen huulille. Samaan aikaan ulkoa kuului ainakin kymmenen erilaisen räjähtävän raketin korvia vihlova ääni, joka kieli niiden olevan taatusti peräisin Weasleyn welhowitseistä.