Title: 3 Dracon lempisuudelmaa.
Author: Angelina Anturajalka.
Paring: Harry Potter / Draco Malfoy.
Rating: K-11
Genre: Sisältää slashia ja melkoisesti fluffya. You have been warned!
Summary: Niin no, tuo nimi nyt kertoo aikalailla kaiken.
A/N: Tämä on siis tehty vastauksena tuohon 3 kertaa-haasteeseen. Kun näin sen topicin ajattelin heti, että tästä täytyy nyt vääntää jonkinlainen typerä, fluffyinen H/D. Tällainen tästä nyt tuli, kirjoitettu about puolessa tunnissa.Sen huomaa, I know. Ei betaa, lukuisista virheistä saan siis syyttää vain ja ainoastaan itseäni.
3 DRACON LEMPISUUDELMAA
KOLMANNEKSI PARAS.Draco Malfoy käveli ylväästi, nenä pystyssä pitkin Tylypahkan käytäviä yrittäen paikantaa pahaa-aavistamattomia oppilaita, joilta voisi napsia tupapisteitä. Tähän mennessä hän oli saanut nalkkiin vasta yhden puuskupuhin ja kaksi korpinkynttä. Ehei, se ei riittänyt alkuunkaan. Draco tähyili odottavaisena ympärilleen, mutta joutui harmikseen toteamaan käytävän autioksi.
Hän oli jo kääntymässä takaisinpäin, etsiäkseen uhreja toisesta suunnasta, kunnes hän kuuli läheisestä luokkahuoneesta kovan kolauksen, jota seurasi sarja lähes epätoivoista kiroilua.
Ääni kuullosti epäilyttävän tutulta, eikä Draco yksinkertaisesti voinut olla astumatta sisälle luokkaan. Hänen silmänsä tottuivat hetkessä pimeään, ja hänen itsetyytyväinen virneensä leveni entisestään kun hän huomasi lattialla istuvan Harry Potterin.
"Hahaa, Potter. Kymmenen pistettä Rohk-"
Dracon lause katkesi kuin seinään, kun tummahiuksinen poika kääntyi katsomaan häntä.
Potterin hätkähdyttävän vihreät silmät kimmelsivät, ja ilme hänen kasvoillaan oli järkyttävän surullinen, lähes murtunut. Draco ei ollut koskaan nähnyt häntä sellaisena. Niin hauraana, niin
kauniina.
"Jätä minut rauhaan, Malfoy. Häivy!" Harry niiskaisi, pyyhkäisten samalla nenää hihaansa.
"En", Draco töksäytti. Hän ei voinut, hän ei halunnut lähteä. Potter näytti niin säälittävältä, niin pieneltä.
Jossain syvällä Dracon sisällä heräsi outo tunne. Hän halusi lohduttaa Harrya, tarjota hänelle olkapäätä, jota vasten toinen voisi purkaa pahaa oloaan.
Ennenkuin Draco ehti käsittää mitä oli tekemässä, hän oli kävellyt Harryn luo, tiputtautunut polvilleen ja ottanut hänet syleilyynsä.
Harry vavahti hiukan, mutta ei käskenyt hänen painua helvettiin, eikä sysännyt häntä pois. Ei, vaan siinä, Draco Malfoyn syleilyssä Harry Potter itki.
Ensimmäistä kertaa elämässään hän kunnolla itki. Itki Siriusta, itki Dumbledorea, itki vanhempiaan, itki ennalta määrättyä kohtaloaan... Itki oikeastaan vähän kaikkea.
Eikä Draco nauranut hänelle. Itseasiassa, Harryn niiskausten voimistuessa Draco kiersi käsiään tiukemmin hänen ympärilleen.
Draco ei tiennyt, miksi hän istui siinä luokkahuoneen lattialla lohduttamassa Potteria. Ei, hänellä ei ollut aavistustakaan.
Ja vielä vähemmän hän ymmärsi sitä, mitä teki seuraavaksi.
Harryn nyyhkytyksen loputtua Draco vetääntyi hieman kauemmas. Harry katsoi häntä kasvot punaisia, silmät turvoksissa, eikä Draco ollut
koskaan nähnyt mitään yhtä hellyyttävää.
Hän vei kätensä Harryn hiuksiin, silitti niitä ja painoi sitten äkkiarvaamatta huulensa toisen pojan huulille.
Eikä Harry epäröinyt muutamaa sekuntia kauempaa.
~**~
TOISEKSI PARAS.Draco Malfoy seisoi hievahtamatta valvojaoppilaiden kylpyhuoneen ovella. Hänen suunsa oli loksahtanut auki, ja hänen silmänsä tuijottivat herkeämättä edessä avautuvaa näkymää.
Harry Potter oli juuri noussut ylös altaasta. Siinä hän seisoi, selkä Dracoon päin, täysin alastomana, eikä vaalea poika osannut muuta kuin tuijottaa.
Harry kietoi altaan reunalla odottaneen kylpypyyhkeen alavartalonsa peitoksi, kääntyen sitten ympäri. Huomatessaan suu auki toljottavan Dracon, hän punastui rajusti.
"Draco, mitä ihmettä sinä-"
Harry ei saanut lausettaan loppuun. Draco oli harpponut nopein askelin hänen luokseen, lukinnut kätensä hänen lanteilleen ja upottanut hänet siltä seisomalta kiihkeään, himokkaaseen suudelmaan.
~**~
PARAS.Valojen välähdyksiä. Sekasortoa, kirkunaa...
Ihmiset juoksivat päämäärättömästi, lähettivät loitsujaan mihin sattui. Kaikki tuntui olevan yhtä suurta, sairasta sirkusta, jolle ei näkynyt loppua.
Draco Malfoy juoksi epätoivoisena ihmisjoukon seassa, yrittäen paikantaa mustahiuksista, vihreäsilmäistä poikaa.
"Harry! HARRY!"
Ei ainuttakaan selvää vastausta. Vain kauhistuneita huutoja, ja lisää kirouksia.
Draco alkoi vaipua toivottomuuteen. Se typerys, lähteä nyt yksin etsimään pimeyden lordia... Entä jos hän oli...?
Draco sysäsi ajatukset äkkiä pois mielestään.
"HARRY!"
Hän ei saanut olla kuollut, hän ei voinut...
Draco silmäili edelleen vauhkona ympärilleen, ja juoksi. Hän ei tiennyt minne oli oli juoksemassa, mutta hän juoksi silti.
Hän yritti etsiä Harrya katseellaan vastaantulevien ihmisten joukosta, mutta turhaan.
Missään ei näkynyt vilaustakaan tutuista, komeista kasvoista...
"DRACO!"
Huuto sai Dracon pysähtymään kuin seinään. Hän kääntyi nopeasti ympäri, ja erotti sotkuisen, mustan hiuspehkon vähän matkan päässä.
"Harry..."
Harry juoksi, Draco juoksi. Kumpikaan ei pysähtynyt ennenkuin he olivat saavuttaneet toisensa. Luihuinen tarrasi kiinni Rohkelikon rinnuksiin, painaen kasvonsa hänen olkapäälleen.
"Minä luulin... Pelkäsin jo..."
"Rauhoitu Draco, olen tässä nyt."
Muuta ei tarvittu. Draco oli niin uskomattoman helpottunut.
Harry oli siinä, hän oli elossa, täysin kunnossa...
Ja sitten, välittämättä lainkaan ympärillään vallitsevasta sekasorrosta, he suutelivat.
Suutelivat kuin maailmassa ei muita olisikaan, ja se suudelma oli täynnä helpotusta, onnea, toivoa, sekä tietenkin rakkautta.