Kirjoittaja: lanoliini
Ikäraja: S
Tyylilaji: Drama
Hahmot: Neville, Peter, George
Vastuuvapaus: Potter-hahmot kuuluvat Rowlingille, minä vain leikittelen niillä, enkä saa tästä minkäänlaista korvausta.
Tiivistelmä: Neville halaa äitiä, ja äiti halaa takaisin.A/N: Jep! Pitkästä aikaa aivoni suostuivat purkamaan jotakin paperille ( tai no, näytölle
), ja tällä kertaa näköjään jotakin melkoisesti omasta kirjoitustyylistäni poikkeavaa. Tekstin tyyli on minusta outoa (kyllä, sen kuuluu olla töksähtelevää), en yleensä kirjoita mitään tämän tyylistä, joten olisi kiva kuulla mielipiteitänne
Tämä osallistuu
Poista hahmo -haasteeseen ja minäpä päätin poistaa
(joo tiedän, tämä kuulostaa pahalta) Voldemortin.
Kuolema ei noussutkaan siivilleenPeter seisoo takan vieressä ja katsoo Siriusta, joka paketoi ostamaansa leluluudanvartta yönsiniseen lahjapaperiin. Paperi on revennyt yhdestä kulmasta, ja kun Sirius huomaa sen, hän kiroaa hiljaa. Peter naurahtaa ja rauhoittelee Siriusta, vielä ei ole kiire. Remus astelee huoneeseen. Hän haroo ruskeita hiuksiaan ja huomattuaan rikkinäisen paperin, hän korjaa sen loitsulla. Sirius kiittää. Miehet hymyilevät toisilleen, ja Sirius kumartuu kirjoittamaan korttiin. Sulkakynän musteesta kostea terä raapii vaaleansiniseksi värjättyä pergamenttia.
Hyvää 3-vuotissyntymäpäivää kummipojalle!Peter vilkaisee ranteessaan olevaa hopeakelloa. Kaavun hiha on peittänyt sen osittain, ja hän joutuu vetämään hihaa ylemmäs nähdäkseen viisarit, puoli kolme jo. Lattialla Peterin jalan vieressä on kirjavaan paperiin kääritty paketti, sen hän veisi Harrylle. Remus tökkää Siriusta kylkeen, tämä kirjoittaa liian hitaasti. Sirius nauraa ja sanoo olevansa valmis, Remus nyökkää hyväksyvästi.
Peter seisoo edelleen takan vieressä, paketti jalkojensa juuressa. Sirius ja Remus ovat jo eteisessä. ”Tule jo, Peter!” Remus huudahtaa, ja Sirius avaa ulko-oven. Peter vilkaisee kädessään pitelemäänsä vaaleanpunaista pakettia, se ei ole Harrylle, vaan tämän pikkusiskolle.
Hänen kummitytölleen.
Remus huutaa uudelleen, ja Peter puristaa pakettia tiukemmin kädessään.
Kädessä on viisi sormea.Neville halaa äitiä, ja äiti halaa takaisin. Isä pörröttää poikansa hiuksia ja sanoo olevansa ylpeä. Neville hymyilee isän sanoille. Tylypahkan pikajuna lähtee kahden minuutin kuluttua, sen pilli huutaa kimeästi. Oppilaita nousee junaan, pian Nevillenkin on mentävä. Joku vilkuttaa junan ikkunasta vanhemmilleen ja jossain itkee lapsi.
”Nähdään jouluna”, äiti sanoo. Hänen äänensä on pehmeä ja kaunis.
”Hyvää ensimmäistä kouluvuotta”, isä toivottaa, ja Neville huomaa isän silmien kiiltävän kosteina.
Karhea käsi koskettaa Nevillen poskea ja laskeutuu sitten hänen olalleen. Isä yskäisee karkottaakseen ääneensä hiipineen karheuden ja suoristaa ryhtinsä. Neville nyökkää, hänen kurkkuaan kuristaa, eikä hän saa sanaakaan suustaan. Äidin silmissä näkyy rakkaus, kun hän tarttuu isää kädestä ja katsoo Nevilleä lempeästi. Nevillen silmiä kirvelee, hänen tulee ikävä.
”Kirjoita meille heti, kun olet perillä”, äiti pyytää. Neville lupaa tehdä sen. Sitten hän kääntyy ja kävelee kohti junaa.
Nevillen taskussa ei ole yhtäkään makeispaperia.George kiipeää portaat yläkertaan. Kolmatta porrasta hän varoo, sen narahdus saattaa herättää äidin. Ginnyn huoneen ovi on raollaan ja hetkeksi George pysähtyy kuuntelemaan siskon rauhallista hengitystä. Jostakin kuuluu rasahdus, ehkä hiiri juoksi lattian poikki. George ei näe, sillä rappusissa on hämärää.
Hän on varomaton ja rappusen narahdus saa äidin kääntämään kylkeään. Pojan sydän takoo rinnassa, kuin villipedon ahdistamalla kaniinilla, mutta pian se rauhoittuu. Äiti ei herännyt. George henkäisee helpottuneena. Hän painaa huoneen oven messinkikahvan alas, se naksahtaa hiljaa. Huoneessa on pimeää ja poika kiirehtii vetämään verhoja auki, valoja hän ei tohdi sytyttää. Kuunvaloa tulvii huoneeseen, vaikka vielä hetki sitten satoi. George istuu sängylle ja riisuu mutaisen kengän jalastaan. Toivottavasti lattiaan ei olisi jäänyt jälkiä, niistä äiti ei ilahtuisi. Hänen katseensa osuu vastapäiselle seinälle.
Fredin sänky ei ole tyhjä.***