Pelikorteista (J/S, K-11)

[Renttu]

Nimi: Pelikorteista
Kirjoittaja: rentunlupiini
Beta: murokippo
Genre: romance, angst, one-shot
Ikäraja: K-11
Paritus: Sirius/James
Vastuunvapaus: Pottermaailma kuuluu J.K. Rowlingille Siriuksineen päivineen, en saa tästä minkäänlaista taloudellista hyötyä, saati muutakaan, ellen nyt sitten kirjoituskokemusta.
A/N: Osallistuu Fanfic 100 sanalla 15. Sininen. Arvostan aina kommentteja.


Pelikorteista


Jossain helvetin kaukana myrskysi, löi salamaa. Täällä ei ollut mitään, hiljaisuutta vain, jota pelätä. Halu itkeä ja unohtaa alkoi käydä ylivoimaiseksi. Ei ollut lupaa.
    Mitä hän teki täällä. Lapsuudenkoti ei todellakaan menetä vaikutustaan vuosien aikana. Useimmille se suo turvan. Toisilla ei.
    Kylmä ja pimeä huone oli tuhottu hänen viime käyntinsä jälkeen. Revitty. Silputtu, viipaloitu, sotkettu, sirpaleiksi nekin hyvät muistot, jota paikasta oli hänellä joskus ollut. Ei enää tauluja seinillä, ei Rohkelikon lippuja, ei valokuvia, kaikki oli päätynyt tunnistamattomiksi kasoiksi lattialle ja sängyn alle ja varmaan ulos ikkunastakin. Hän yritti kasata palasia kokoon, tunnistaa hetken siitä huoneesta, siitä turvapaikasta, joka hänellä joskus oli maailmaa vastaan ollut. Yksi lyhyt kirje, ainoa ehjä asia.

    Sirius,

Näin alkuun, kai olet tulossa huomenna? Lily on menettämässä järkensä juhlien takia, mutta kaiketi hänellä on oikeus siihen. Harry ei anna meille hetken mielenrauhaa, aina kyselemässä. ”Isä, mikä tämä on? Isä entäs sitten tuo? Isä, miksi taivas on sininen?” Saat luvan tulla auttamaan meitä vastailemaan niihin kysymyksiin, koska en minäkään tiedä, miksi taivas on sininen. 
    Voinko tulla pikaisesti piipahtamaan sinun ja Remuksen luona ensi viikolla? Taisin jättää paremman viittani sinne viime kerralla, enkä tule töissä toimeen ilman sitä, Vauhkomieli on nimensä veroinen jopa mitä tulee vaatteisiin. Luulisi, että aurorilla olisi välillä lupa näyttää kulahtaneemmaltakin.
    Mutta lähetä vastaus pikaisesti, saan vaimoni rauhoittumaan. Ota pelikortit mukaan, tiedät kyllä miksi.

Rakkaudella, James
     
Kyllä hän tiesi, tiesi edelleen miksi pelikortit piti ottaa mukaan. Yksi rivi oli Sirius Mustan elämän suurin ristiriita. Eikä hän vuosienkaan jälkeen tiennyt todella miksi taivas oli sininen. Ei hän olisi osannut vastata, vaikka olisi voinut.
    Ja mitä kipu oli. Se oli Sirius, kuolemanväsynyt Sirius, makaamassa vanhan huoneensa lattialla, menetetty elämä silppuna kuluneiden käsien välissä. Hän muisti etäisesti sen hetken, kun hän oli ensimmäisen kerran katsonut Jamesia korttipakan yli, nähnyt tämän kunnolla. Elämä oli uhkapeliä, miksi pelata varman päälle, me emme koskaan kuole. Hän oli paiskannut pojan seinää vasten, painanut vastustelevat kädet ranteista ylös, suudellut niin, että keuhkoihin sattui. Eikä James koskaan harannut vastaan.
    Tuikkivat, sillä sanalla oli James hänen silmiään kuvannut ja hymyillyt. Istunut ikkunalaudalla alasti, sellainen virne suupielissä, joka piti Siriuksen paikallaan paljon paremmin kuin köydet ja käsiraudat. Ja aina sen kaiken piti alkaa korteista, voittaja sai määrätä tahdin. Olisivatko he ilman peliä tienneet, kumpi vei ja kumpi vikisi, kirjaimellisesti.     
    Koulun loputtua James päätti mennä naimisiin, ja Sirius sai olla onnellinen bestman. Kyllä hän piti Lilystä, todella piti, mutta juuri sillä hetkellä hänen olisi tehnyt mieli pistää nainen tukehtumaan omaan turhan hienoon timanttisormukseensa. Saamarin perintökalleudet, yksi sellainen kurkussa kyllä veisi kenet tahansa mukanaan. Ehkä Jamesin silmissä näkyi rahtu anteeksipyyntöä, kun hän painoi sormuksen uuden vaimonsa sormeen, tai sitten ei. Ja vaikka olisikin ollut, se varmasti katosi, kun bestman löydettiin aamulla vaatteitta Lilyn serkun kanssa juhlapaikan sohvalta. 

 Aika tekee ihmisestä väsyneen. Voimattoman. Sirius kohottautui nojaamaan sänkyään vasten, pilvien takaa kajasti heikko välähdys valoa. Hän painoi kirjeen kevyesti rintaansa vasten, kuin peläten murskaavansa sen vahingossa. Eikö Harry elänyt vielä? Eikö hän itsekin ollut vielä elossa, vaan miksi ei tuntunut siltä.
    Kai hänen pitäisi tehdä jotakin muutakin, kuin maata hyödyttömänä. Selvittää asioita. Tavata kummipoikansa, joka todennäköisesti vihaisi häntä. Herätä viimeinkin. Saada vastauksia.
    Esimerkiksi, että miksi helvetissä se taivas oikein oli sininen.   

[puhpallura]

tää oli jotenkin suloinen.. tykkään siriuksesta tosi paljon.. kukapa voisikaan tietää miksi taivas on sininen

[Unohtumaton]

Kommenttikampanjassa näin loistavan tilaisuuden tarttua tähän ja nyt harmittaa, kun tämä ei ole aiemmin osunut silmiin.

Tämä oli kuvailultaan todella aito. Pystyin kuvittelemaan Siriuksen seisomassa entisen huoneensa keskellä kaiken sen tuhoutuneen rojun keskellä ja luonnollisesti muistelemassa Jamesia, jonka kanssa aika ei koskaan riittänytkään. Jamesin kirje oli ehdottomasti suosikkini tässä, koska siitä huokuu läpi elämä, jota Sirius ei ole enää moniin vuosiin päässyt kunnolla kokemaan. Vihjaus korttipakkaan oli tietenkin hieno ja antoi ymmärtää, että siihen liittyy jotain muutakin kuin pelkkää pelaamista, mikä sitten osoittautuikin oikeaksi arvaukseksi.

Sirius/James on mielestäni parituksena oikeasti todella toimiva. Jos Sirius/Remus tulee yhdistettyä sellaiseen melankoliseen ja surumieliseen suhteeseen (itse sorrun aina ajattelemaan näin), niin Sirius/James on ehdottomasti hyvin kiihkeää, nopeatempoista ja täynnä elämää, mikä varmaan onkin yksi syy siihen mikä parituksessa kiehtoo. Tässäkin tykkäsin tavasta, jolla Sirius syöksyi suutelemaan Jamesia, koska se sopi niin hyvin yhteen myös omien mielikuvieni kanssa. Molemmista miehistä on jäänyt juuri sellainen kuva, että elämä pitää elää täysillä (säännöistä viis) ja siksi sellainen tietynlainen kiihko sopii heidän välilleen.

Lopussa oli toivoa. Sirius tavallaan sai uutta kipinää elämäänsä, vaikka Jamesia ei enää ollutkaan ja pelkkä surkeuteen vajoaminen ei kuitenkaan enää ollut mikään vaihtoehto. Tykkäsin synkkyydestä, mutta vielä enemmän parituksesta, joka tässä eli koko ajan. Kiitän hyvästä oneshotista.