Author: Haava
Beta: Ei käytetty, syyttäkää mua ja Wordia.
Genre: slash, angst, triplaraapale
Pairing: Remus/Sirius
Rating: S
Summary: Sirius puhui liian paljon ja liian vähän, kertoi kaikesta muttei mistään.
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa maailman ja hahmot, enkä saa tästä rahaa.
Warnings: Eei.
A/N: Oikeasti tässä on 301 sanaa, mutta kukaan ei varmaan syö mua jos nimitän tätä silti triplaraapaleeksi? :'D
Halpaa pussiteetä
Äkkiä eräänä yksinäisenä iltana keittiönpöydän ääressä Remus huomasi kyllästyneensä. Hän ei jaksanut enää odottaa, ei enää hetkeäkään. Aina pelkästään Siriusta varten olemassa ollut vino ja vähän ilkikurinenkin hymy kuoli hänen kasvoiltaan, hienot nokkosenlehtiteet hänen yläkaapistaan olivat nähneet jo parasta ennen -päivänsä ja ne korvattiin tavallisella lähikaupan halvalla pussiteellä, jonka olisi kai kuulunut maistua mansikoilta ja kanelilta. Remus ei ollut oikeastaan edes tiennyt, että teekin saattoi mennä vanhaksi, mutta kun roskis keittiöntason alla alkoi haista, kalliit ja hyvät Siriusta varten säästetyt teenlehdet löysivät paikkansa kaatopaikalta.
Ja oli ehkä kohtalon ironiaa tai sitten vain puhdasta sattumaa, että juuri silloin Sirius tuli. Hän koputti oveen keskellä yötä joutumatta herättämään Remusta, joka istui keittiönpöytänsä ääressä juomassa halpaa pussiteetä ja katselemassa, miten yksinäinen varis levitti mustat siipensä kuun edessä. Sekin olisi kohta täysi. Eikä Remus hymyillyt vinosti raottaessaan tavallisenruskeaa ulko-oveaan niin kuin vielä viikko sitten olisi tehnyt, hän vain päästi retkillään rähjääntyneen Siriuksen sisään ja iski tälle käteen ruskean teekupin, jonka reuna oli haljennut kahdesti.
Sirius puhui liian paljon ja liian vähän, kertoi kaikesta muttei mistään. Selitti turhanpäiväisyyksiä ja itsestäänselvyyksiä, muttei sanonut mitään mistään, mikä olisi voinut saattaa heidät kaksi takaisin samalle polulle niiltä kahdelta omaltaan, jotka olivat erkaantuneet liian kauan aikaa sitten ja koukanneet jo liian kaukaa toisistaan voimatta palata enää yhtenäiseksi. Siriuksen ääni nousi ja laski, puhe kiemurteli niin kuin heidän vierekkäiset, mutta silti toistensa ulottumattomissa olevat polut, eikä Remus erottanut sanoja enää selostuksesta, joka oli täysin vailla päätä ja häntää vähän kuin polut yleensäkin olivat. Hän kuuli vain, kuinka Siriuksen puhe puuroutui väsymyksestä, lopulta lakkasi kokonaan teen jäähtyessä kuppeihinsa ja kuppien tarttuessa pikkuhiljaa kiinni vahakankaiseen pöytäliinaan. Kun kupit kiskaistaisiin pienen plopsahduksen saattelemana irti, liinaan jäisi kaksi ruskeaa rengasta ja Remuksen pitäisi pestä se. Ehkä hän heittäisi sen vain yksinkertaisesti pois muistojen mukana.
Ikkunasta näkyi, miten lehdenjakaja kävi rivitalopätkää läpi ohittaen Remuksen postilaatikon taas.