Ficin nimi: Maailman paras ystävänpäivälahja
Kirjoittaja: mälså
Paritus: Neville/Pansy + muita ei-niin-tärkeitä pareja
Ikäraja: S
Genre: lievä angsti, hieman romantiikkaa
Tiivistelmä: Neville viettää yksin ystävänpäivää tähtitornissä, kunnes Pansy tulee torniin...
Maailman paras ystävänpäivälahja
Istuin yksin tähtitornissa ja katselin järvelle päin. Näin Ronin ja Hermionen vierekkäin järven rannalla suutelemassa kiihkeästi. Lähes täysikuu valaisi pareittain, käsi kädessä kulkevia oppilaita. Pihamaa oli täynnä pareja, jopa suurimmalla osalla ekaluokkalaisista oli joku, jonka kanssa viettää ystävänpäivää. Harry oli mennyt Malfoyn kanssa, Seamus Lavenderin ja Dean Parvatin kanssa. Crabbe ja Goylekin olivat saaneet parit. Olin meidän vuosiluokalta ainut, kellä ei ollut ketään. Saisin viettää tänäkin vuonna tämän typerän juhlan yksinäni. Viimevuonna, olin Minnien, viitosluokkalaisen rohkelikon kanssa. Hänen kanssaan oli ihan mukavaa ja tyttö suuteli ihan hyvin. Seuraava päivänä sain tietää, että tyttö oli lyönyt viidestä kaljuunasta vetoa, että viettäisi kanssani ystävänpäivää. Pahaoloni vain kasvoi viime vuotta muistellessani. Jopa oma rupikonnani oli jossain muualla. Trevor, minun lemmikkini, otus kelle kerroin salaisuuteni. Varmaan olisin voinut Harryllekin kertoa, mutten kehdannut häiritä häntä. Tai Hermionelle. Tai Ginnylle. Mutta heillä kaikilla oli joku muu, kelle he kertoivat salaisuutensa. En halunnut olla kenellekään riippakivi, joka valittaisi asioistaan. Niinpä kerroin kaiken Trevorville, joka ei ainakaan vielä ollut kertonut kenellekään murheitani. Säpsähdin, kun kuulin portaista askelia. Nousin niin hiljaa kuin pystyin ja aioin mennä varjoihin piiloon. Harmikseni minun taskustani sattui tippumaan punainen, sydämen muotoinen peltirasia äänekkäästi kolisten. Nostin katseeni ja näin Parkinsonin edessäni. Tyttö katsoi minuun hiljaa, sanaakaan sanomatta. Melkein odotin toisen alkavan pilkkaamaan minua, mutta mitään ei tullut. Hitaasti tyttö astui askeleen minua kohti, kuin kysyen lupaa. Nielaisin ääneen. Olin ennenkin ihaillut tuota tummatukkaista tyttöä, joka Ronin mielestä näytti mopsilta. Minä olin erimieltä, minusta Parkinson oli oikeastaan aika kaunis. Tyttö tosin oli liemitunneilla tehnyt erittäin selväksi, ettei pitänyt minusta. Mutta ei kai kukaan muukaan, joten mikään yllätys se ei minulle ollut. Kukapa nyt pitäisi kömpelöstä, yksinäisestä, tyhmästä, lihavasta ja rumasta rohkelikkopojasta?
”Hei”, Parkinson kuiskasi hiljaa, ”Miksi olet täällä yksin?”
Emmin hetken, ennen kuin päätin vastata rehellisesti, ettei minulla ollut ketään kenen kanssa olisin ystävänpäiväiltaa viettänyt. Parkinson ei vastannut heti mitään, katseli minua vain pää kallellaan. Sitten tyttö aukaisi suunsa ja kuiskasi hiljaa yöilmaan:
”Haluaisitko viettää tämän illan kanssani?”
Mykistyin täysin ja katsoin tyttöä silmät suurina. En ollut uskoa korviani. Varmaan joku luihuisten lapsellinen pila tämäkin. Katsoin tytön tummia silmiä, jotka yleensä olivat kylmät. Nyt niissä välkkyi leikkimielisyys ja lempeys. En vieläkään kyennyt vastaamaan, joten tyydyin nyökkäämään. kaivoin peltirasian taskustani ja ojensin sen tytölle. Parkinson otti rasian vastaan ja hymyili ujosti. En ollut koskaan nähnyt tyttöä sellaisena. Yleensä niin kylmä ja kova tyttö oli muuttunut täksi illaksi kiltiksi ja lempeäksi tytöksi. Parkinson painoi päänsä ja puraisi kevyesti alahuultaan. Sitten tyttö astui pari askelta minua kohti, nousi varpailleen ja antoi minulle hellän suukon. Laitoin käteni varovasti tytön lantiolle ja suudelma syventyi hieman. Hitaasti työnsin meitä kaidetta kohti, niin että Parkinsonin selkä painui sitä vasten ja huomasin tytön sulkevan silmänsä. Se suudelma oli paras ystävänpäivälahjani koskaan ja itse asiassa myös ensimmäinen.
***
AN: Tämä oli yhtäkkinen päähän pisto, ilman kummempia suunnitelmia. Kommentteja?
HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ! <3
