Nimi: Ystävänauha
Kirjoittaja: Vyra
Fandom: Axis Powers Hetalia
Tyylilaji: One-shot, draama.
Ikäraja: Sallittu
Päähenkilöt: Italia, Saksa ja Japani
Disclaimer: En omista Hetaliaa eikä myöskään ystävänpäivä ole minun keksintöni.
A/N: Hyvää ystävänpäivää kaikille! Tahtoisin antaa kaikille oman nauhan mutta joudutte nyt tyytymään ficciin. Tänään on todella kaunis päivä, eikö olekin?
”Saksa! Täällähän sinä olet”, Italia huusi ja kapsahti suoraan yllättämänsä miehen kaulaan.
”Italia…?” Saksa kysyi hämillään, hän ei ollut vieläkään ehtinyt tottua Italian läheiseen ja vilpittömään käytökseen. Ei, vaikka he olivat tunteneen toisensa jo pitemmän aikaa ja tällainen halailu oli lähes joka päiväistä.
”Hyvää ystävänpäivää!” Italia toivotti hymyillen ja irtaantui miehen kaulasta välittämättä kuitenkaan lainkaan tämän hämmennyksestä, ”ojenna kätesi”. Saksa kohotti hiukan kulmiaan mutta ojensi kuitenkin tottelevaisesti oikean kätensä. Italia kaivoi takkinsa taskusta nauhan ja solmi sen hänen ranteensa ympärille.
”Mikä tämä on?” Saksa kysyi ja tarkasteli uutta rannekettaan. Se oli solmittu mustasta, punaisesta ja keltaisesta langasta eikä siinä ollut lukkoa vaan Italia oli kiinnittänyt nauhan solmimalla lankojen päät yhteen.
”Ystävänauha. Niitä annetaan ystäville ystävänpäivänä lahjoiksi”, Italia selitti, ”hei, Japani! Minulla on sinullekin nauha”. Tummahiuksinen mies oli juuri ilmestynyt paikalle nurkan takaa Italian äänen kuultuaan ja hän sai ranteeseensa valko-punaisen nauhan. Saksa kummasteli vielä omaa rannekettansa Japanin kiittäessä kohteliaasti Italiaa lahjasta ja tarjotessa tälle tekemiään makeisia.
”Saksa, Saksa”, Italia sanoi ja ilmestyi takaisin miehen vierelle. Hänellä oli vielä kolmas nauha käsissään, tällä kertaa vihreästä, punaisesta ja valkoisesta solmittu, ”laitatko tämän minun ranteeseeni?” Italia katsoi pyytävästi Saksaa ja tämä tunsi punastuvansa kevyesti katseen alla. Hän rykäisi mutta solmi kuitenkin Italian rannekkeen tämän vasempaan käteen. Italia hypisteli sitä ja hymyili leveästi Saksalle ja Japanille heidän jatkaessa matkaansa kävellen katua pitkin.
”Onko tänään tosiaan ystävänpäivä?” Saksa kuiskasi Japanille hiljaa, jottei jo edelle ehtinyt Italia kuulisi. Japani vilkaisi häntä ja olisi varmasti pyöritellyt silmiään, jos vain olisi kehdannut.
”Kyllä”, hän vastasi. Enempää he eivät ehtineetkään puhu kun Italia ilmestyi taas jostain paikalle kadottuaan hetkeksi näköpiiristä. Nyt hänellä oli käsissään pieni läpinäkyvä pussi, jonka hän oli kaivanut takkinsa alta. Saksa ja Japani pystyivät helposti erottamaan pussin sisältävän monenlaisia ja värisiä nauhoja.
”Hei, tehän voitte auttaa minua. Eikö niin?” Italia sanoi ja heilutti nauhapussiaan, ”jaetaan nämä kaikille!” Saksa avasi suunsa mutta Japani oli häntä nopeampi.
”Tottakai”, hän sanoi ja sai palkkiokseen riemunkiljaisun ja hymyn Italialta. Saksa tyytyi nyökkäämään myöntymykseksi.
”Montako noita on?” hän kysyi. Italia hiljeni ja kallisti hiukan päätään kuin miettisi vastausta.
”Jokaiselle oma. Tein kaikki itse omin käsin”, hän lopulta sanoi, ”lähdetään nyt niin ehditään käydä jokaisen luona”. Italia noudatti omaa kehotustaan ja lähti iloisena hypähdellen kulkemaan eteenpäin. Saksa ja Japani seurasivat perässä huomattavasti rauhallisempaan tahtiin.
”Tiedätkö, että tähän menee koko päivä ja varmasti enemmänkin”, Saksa totesi.
”Tiedän, mutta se on sen arvoista”, Japani vastasi ja hänen huulilleen kohosi hymy, ”näethän, kuinka onnellinen hän on”. Saksa ei sanonut mitään ääneen mutta myös hän hymyili, ja se oli aivan riittävä vastaus.
