Kirjoittaja Aihe: Twilight: Carlisle/Bella, So small and fragile K11 | Viimeinen luku ilmestynyt 1.9  (Luettu 51411 kertaa)

mai.

  • bakteerivaltias
  • ***
  • Viestejä: 90
  • 呼吸 空ろな体
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #180 : 12.07.2010 13:40:53 »
Tämä on hieno.
Mää aijoin, etten lue tätä koska Bella/Carlisle. Mutta nyt oon niin rakastunut tähän.
Alku varsinki oli tositosi hieno, koska kolarikuolenohocarlisleonkomea oli vaan jotenki niin nappiosuma. (eiku..?)
Mutta kuitenki, jatkoa pian!

kiitos paljon,
mai.

Kiera

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #181 : 12.07.2010 14:43:45 »
Hayles, ihanaa että rakastat tätä ficciä vieläkin!  :-* Ja tän ei ainakaan pitäis loppua vielä vähään aikaan.. :D
phoebeZ, ihana kommentti, kiitos  :-*
Vanamo, tollanen kommentti on hyvä - se sai mut oikeesti hymyilemään ja kirjotusinnon heräilemään, kiitos !
mai., vau, uusi lukija - kiitos mahtavasta kommentistasi!  :)

Jatko on työn alla..  ;)
Whispering secrets

Kuva täältä: http://www.dolliecrave.com , en omista.

Kiera

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #182 : 16.07.2010 13:56:38 »
24. luku olisi sitten tässä - se on vähän lyhyempi viime lukuun verrattuna, tää on tavallaan tärkeä luku jatkon kannalta, ja tästä ei saanut muotoiltua pidempää. Toivottavasti silti tykkäätte, kommenttia vaan taas  :-*


24. luku

 Minä vain tuijotin puhelimen ruutua, ja puristin typerää kännykkääni kädessäni kuin riivattu. Edward ei pilaisi tätä kaikkea. Toivottavasti hän tajuaisi soittaneensa täysin väärään numeroon ja sulkisi puhelimen. Pian.  Hänen nimensä kuitenkin välkkyi ruudulla, ja minä hengitin hyvin nopeasti nenäni kautta – aloin jälleen panikoimaan. Kuulin kuinka Carlisle nousi myöskin, astellen taakseni vilkaisemaan ruutua. Hänen suupielensä kiristyivät asteen, mutta silti hän varovaisesti kampesi puhelimen pois tiukasta otteestani. Minä huoahdin helpottuneena, mutta hyvä etten pian kirkaissut ääneen – Carlisle vastasi puhelimeen! Horjahdin ja istuin sohvalle panikoiden – käteni tärisivät ja minun oli pakko painaa pää kiinni polviini. Kuuntelin, sanoisiko hän mitään, mutta hiljaisuus jatkui. Minua pelotti niin kovasti, että tunsin kuinka oksennus alkoi tehdä tuloaan. Seuraavaksi minä juoksinkin täysillä vessaan, ja kumarruin pöntön päälle – oksentaen. Pitelin hiuksiani ylhäällä, mutta samalla otin toisella kädellä tukea lattiasta. Minua ei ollut koskaan, ei koskaan heikottanut näin pahasti. Mietin, mahtoiko se riippua raskaudesta vai siitä että olin säikähtänyt niin pahasti. En tiennyt. Ehkä molemmista. Carlisle ilmestyi sekunnissa taakseni, pidellen vuorostaan pitkiä hiuksiani. Minua tärisytti yhä, ja tunsin kuinka uusi pahanolon aalto oli lähestymässä. Ei kiva. Ei lainkaan. Jouduin jälleen kumartumaan vessanpöntön päälle, ja kurkustani kuului inhottava ääni – en ollut syönyt vähään aikaan mitään, joten oksentaminenkin sattui kamalasti. Carlisle hieroi selkääni, ja mietin sumeasti minne hän oli laittanut puhelimeni, ja oliko hän sanonut mitään Edwardille. Tai oliko Edward puolestaan puhunut mitään. Hengittelin rauhallisesti, ja lopulta minusta tuntui että voisin ihan hyvin nousta ylös. Carlisle auttoi minua, ja huuhdeltuani suuni hän painoi minut vasten kivikovaa rintaansa, silitellen selkääni rauhoittavasti – hän taisi huomata että olin yhä kiihtynyt.

-   Edward tunnusti sotkeneensa testitulokset… Aivan kaikki.
   
   Olin kuin puulla päähän lyöty – en ollut uskoa tuota! Miten Edward saattoi?Ja miksi? Avasin ja suljin suutani ja minun oli pakko painaa käteni kovakouraisesti suulleni etten oksentaisi jälleen. Olinko siis raskaana? Tai sairaana? Pelko humahti sisimpääni ja käänsin panikoivat silmäni kohti Carlislen kasvoja, jotka rauhoittivat minua heti aavistuksen. Saatoin jopa ottaa käden pois suultani, ja rykäisin pienesti.

-   Olen siis sinunkin testiesi mukaan raskaana? Entä sairauteni? Kysyin heiveröisellä äänellä.

-   Olet tosiaan raskaana, mutta mitään tavallisesta poikkeaavaa ei muissa testeissä näkynyt, joten olet täysin terve, Carlisle sanoi hieraisten ohimoitaan. Hän taisi olla rasittunut.

  Se oli iloinen uutinen. Suupieleni kaartuivat pieneen, väsyneeseen hymyyn, ja Carlisle nosti minut kepeästi syliinsä. En jaksanut marista vastaan, vaan annoin hänen kantaa minut sängylleni. Hän kävi makaamaan viereeni, kuitenkin pitäen vain kädestäni kiinni – hän ei halunnut että minä jäätyisin. Suljin kiitollisena silmäni ja koitin nukkua, mutta uni ei tuntunut tulevan, vaikka tiesin jo voivani nukkua täydellisesti. Olin stressaantunut. Vihdoin sain rentoutettua itseni niin paljon, että häilyin unen rajamailla. Carlisle taisi luulla minun nukkuvan, sillä hän vaihtoi varovaisesti asentoa ja laski käteni sängylle. Hitsi. Olisin halunnut hänen pitävän minua kädestä koko ajan. Olin kuitenkin liian tokkurassa osoittaakseni että olin oikeasti hereillä. En edes säpsähtänyt, kun kuulin ovelta koputuksen – olin juuri nukahtamassa mutta palasin takaisin todellisuuteen ärtyneenä. Hiton hotellinomistaja, nyt Carlisle joutuisi maksamaan huoneen hinnan. Tunsin kuinka Carlisle nousi ja asteli avaamaan ovea. Olin jo nousta itsekin, kunnes kuulin oven avautuvan ja harvinaisen tutun äänen. Edward oli tullut. En uskaltanutkaan nousta, mutta käteni puristuivat nyrkkiin – tunsin kynsieni uppoavan kämmeniini ja minä purin huultani, sillä tiesin ettei kukaan olisi näkemässä. Pian pystyin taas esittämään nukkuvaa, mutta vetäisin ohutta peittoa paremmin ylleni.

-   Mitä sinä teet täällä? Carlisle kysyi ja kuulin miten pistävä sävy hänen äänessään oli. Pelottava.

-   Haluaisin pyytää Bellalta anteeksi, Edward sanoi aivan yhtä hiljaa kun Carlislekin – hänen vastauksensa oli todella outo minun korviini.

-   Etköhän ole jo hoitanut asiasi Bellan kanssa, Carlisle sanoi kylmästi ja jatkoi:

-   Sitä paitsi hän nukkuu.

   Hiljaisuus heidän välillään kasvoi, ja minusta tuntui että murtuisin pian – miksi Edwardin piti tulla pilaamaan kaikki? Hänhän pyysi jo anteeksi. Ehkä hän oli tullut tänne vain ärsyttääkseni minua ja Carlislea. Viha tihkui sisimpääni ja nousin, niin että he molemmat varmasti kuulivat. Vilkaisin itseäni makuuhuoneen peilistä, jota en hämmennyksekseni ollut ennen huomannut. Näytin oudolta. Erilaiselta kuin ennen. Ehkä… Tavallisemmalta. Haroin hiukan hiuksiani, ja astelin sitten sinne, missä he kaksi seisoivat hyvin jäykkinä, molemmat minua tuijottaen.

-   Mitä sinä täällä teet? kysyin ja äänestäni huokui piiloteltu viha.

-   Halusin tulla pyytämään anteeksi, hän sanoi kummaksuen ja katsoi minua toinen kulma koholla.

  Minä räjähdin.

-   SINÄHÄN OLET JO PYYTÄNYT ANTEEKSI, VAI OLETKO KENTIES SAANUT DEMENTIAN? JÄTIT SEN TYPERÄN LAPPUSI, ÄÄLIÖ! JA JOS TULIT TÄNNE VAIN HÄIRITÄKSESI MINUA JA CARLISLEA, VOIN KERTOA ETTET ONNISTU RIKKOMAAN VÄLEJÄMME – VAIKKA SINÄ IDIOOTTI VAIHDOITKIN TESTITULOKSENI!

  Olin hengästynyt huutoni jälkeen, ja rintakehäni kohoili vaarallisen tiuhaan tahtiin. Tuijotin Edwardia, joka näytti järkyttyneeltä. Carlisle oli hiljentynyt, ja hän asteli varoen viereeni, aikeenaan rauhoitella minua. Hänen jääkylmä kätensä hakeutui minun käteeni, ja hengitykseni rauhoittui hieman. Jouduin painamaan silmäni kiinni, ja hieroin toisella kädellä ohimoitani. Päänsärky oli palannut kahta kovempana. Kuulin kuinka vain oma kiivas hengitykseni halkoi ilmaa – he taisivat olla hengittämättä, syytä en osannut arvata. Avasin silmäni, kun kuulin Edwardin vihdoin vastaavan.

-   Bella… Minä en ole jättänyt mitään lappua, vaikka sekoitinkin testitulokset, hän sanoi kummeksuen ja katsoi ilmettäni.

-   Jätithän, minä kapinoin ja jatkoi nopeasti:

-   Kirjoitit kuinka suruissaan olet ja plaaplaa haluaisit itkeä ja että Carlisle kaipaa minua ja että otit Volvon.

  Hiljaisuus oli käsinkosketeltavaa. Edward näytti rypistävän kulmiaan, ja Carlislen täydelliselle otsalle ilmestyi huolestunut ryppy. Minä katsoin heitä kulmat koholla – pitivätkö he minua hulluna? Mutristin huuliani kapinallisesti ja olin juuri aloittamassa valitukseni, kun Carlisle sanoi jotain pysäyttävää.

-   Bella, olin kotona kun Edward tuli takaisin… Hän ei tullut Volvolla. Hän sanoi jättäneensä auton sinun käyttöösi. Ja sen verran vielä luotan häneen, että tiedän Edwardin jättäneen autonsa tänne kun hän poistui. Hän juoksi meille, käyden samalla metsästämässä.

-   Minne sinä laitoit tuon lapun? Edward kysyi ja astahti askeleen lähemmäs.

-   Tuota… Huuhdoin sen alas vessanpöntöstä, mutisin ja katsoin jalkoihini. Kuulin sydämeni sykkeen korvissani, ja tajusin että joku oli käynyt täällä. Joku vieras. Se sai ihoni kananlihalle – välittömästi.

-   Edward, tutki sinä hajujäljet – minä katson onko täällä näkyvää merkkiä tunkeilijasta, jota en vain aikaisemmin ole huomannut.

   Kas, hekin olivat samaa mieltä mieleni kanssa – täällä oli käynyt joku. Ja se joku oli jättänyt minut henkiin. Päähäni pälkähti eräs asia, ja askeleeni veivät minut ovelle, sieltä portaat alas ja ulos hotellin ovista. Tuijotin katua tyrmistyneenä. Se joku oli myös varastanut Edwardin Volvon.
Whispering secrets

Kuva täältä: http://www.dolliecrave.com , en omista.

Hayles

  • ***
  • Viestejä: 129
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #183 : 16.07.2010 16:25:06 »
woooooow. nyt meni jännäks O__o

Olikohan se tyyppi joku Voltureista? :O Toisaalta, miksi se olis pölliny Edwardin auton? Hm, taitaa olla lama iskeny Italiaankin ;D

Okei....

Mä tartten sitä jatkoa, multahan menee yöunet ku mietin mitä tapahtuuuuuuu!!!! (ei hemmetti, mitä mä oon syöny....) Okay, kunhan sitä jatkoa tulee :D jookosta kookosta? ;)) Ja mitään pahaa ei tapahdu Carlislelle tai Bellalle? Edwardilla ei niin väliä. Kiitoksia ;D

Love, Hayles
20/3/2011 Kill the party with me and never go home

Vanamo

  • tökkijämestari
  • ***
  • Viestejä: 951
  • HUDI
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #184 : 16.07.2010 16:38:48 »
Hui, jännäksi menee.
Ja Bella järkevänä on huuhtonut ainoan todisteen alas vessanpöntöstä. Tosin se oli sillä  hetkellä ihan ymmärrettävää.
Miksi ihmeessä Edward vaihtoi testitulokset!?
Ajattelin ensin että autovaras olisi joku ihan normi ihminen, mutta en mä kyllä enää niin usko.
Miten se muuten tietäisi Edwardin ja Bellan yöllisistä teekutsuista ym?
Volturit tulivat siis minunkin epäiltyjen listaani.
Jätit luvun taas jännään kohtaan, joten jatkoa olisi mukava saada pian!  :D
Päästä runot ja hyrinä  elämääsi.


 ♥ava by Haava, banneri raitakarkilta♥
 

phoebeZ

  • ***
  • Viestejä: 166
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #185 : 16.07.2010 21:51:58 »

Ohhoh! ihanaa kun tapahtuu taas! (;
jee, kukahan se ois? Volturit? joku random? james/victoria?
ääh, jatkoa nopeesti! ; >>
kiitoksia ♥

Kiera

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #186 : 18.07.2010 15:40:53 »
Hayles, haha, kiitosta piristävästä kommentista ;)
Vanamo, kiitos kommentista :)
phoebeZ, enpäs paljasta vielä mitään ;)
Pulina, joo, Volvot on kivoja :D Kiitos kommentistasi!


Jatkon kanssa saattaa tälläkertaa viivahtaa vähän pidempään, mutta katsotaan nyt :)
Whispering secrets

Kuva täältä: http://www.dolliecrave.com , en omista.

Kiera

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #187 : 25.07.2010 14:01:06 »
Tässä sitten 25. luku, joka ei ensin meinannut tulla tänne, mur! Mutta sainkin oikein kunnon inspiraation, ja tälläinen sen tuloksena sitten syntyi - toivottavasti tykkäätte :) Kommenttia taas rohkeasti, kiitos :-*


25. luku


  Seisoin siinä typeränä ja tuijotin katua, tajuamatta juuri mitään. Aurinko paistoi korkealta taivaalla, ja kadut olivat sulia – kuten vuodenaikaan kuului. Kevät. En ollut edes tajunnut koko asiaa, en ollut miettinyt mitään oikeastaan koko tänä aikana, kun ongelmat olivat alkaneet. Tai oikeastaan niitä oli ollut jatkuvasti. Ehkä se vain oli ironinen totuus, ettei minun elämäni kuuluisi olla helppoa, vaan hankalinta mahdollista. Sitten katseeni siirtyi jostain syystä jalkoihini – olin paljain varpain, ja asfaltti oli vuodenajasta huolimatta vielä kylmää. Jaloistani katseeni siirtyi vatsaani, ja järkytyksekseni huomasin sen jo pömpöttävän aavistuksen – en tosiaankaan ollut huomannut sitä aikaisemmin. Käteni siirtyivät olemattomalle vatsakummulleni ja kasvoillani käväisi hymy. Hymyni kuitenkin kuoli huulilleni nopeasti, ja minä istahdin jalkakäytävän reunalle voimattomana. Olin väsynyt tähän kaikkeen. Ehkä olisi ollut kuitenkin parempi, jos en olisikaan raskaana. Silloin Carlisle voisi koittaa muuttaa minut uudestaan. Miksi juuri minä satuin tulemaan raskaaksi yhden illan jälkeen? Purin huultani ja tuijottelin autiota katua näkemättä oikeasti mitään. Mietin tulisivatko Edward ja Carlisle koskaan ulos, kerta aurinko paistoi. Suurin huolenaiheeni taisi olla juuri nyt raskaus, sillä en tiennyt estikö se muuttamiseni. En jaksanut enää, sillä kaikki painoi niskaani, ja tuntui kuin koko maailma olisi nyt vain kadonnut ympäriltäni – istuin siinä ties kuinka kauan pää kiinni polvissani. En kuullut mitään muuta, paitsi aina vain vahvistuvan sydämeni sykkeen, joka ahdisti minua suunnattomasti. Tuntui kuin rintaani olisi puristettu kivuliaasti, ja haukoin happea kuin elämän ja kuoleman rajoilla. Mietin mikä minua oikein vaivasi. Olin saanut pettämisen anteeksi, olin jälleen unelmamieheni kanssa ja odotin hänen lastaan. Ei se voinut olla kenenkään muunkaan. Minun olisi kuulunut olla maailman onnellisin tyttö juuri tällä hetkellä, mutta en ollut sitä lähelläkään.

  Kuulin autonrenkaiden ulvaisevan lähelläni, ja havahduin. Nostin päätäni ja katsoin, miten autosta nousi kaunis, punahiuksinen nainen – vampyyri ilmeisesti, sillä hänen ihonsa kimalsi auringonpaisteessa ja erotin epäselvästi kirkkaan punaiset silmätkin. Pelottavaa, miten hän saattoi näyttäytyä ihmisten ilmoilla? Ja miksi hän tuli Edwardin autolla? Nousin seisomaan ja horjahdin aavistuksen taaksepäin, tuijottaen tuota vaarallista olentoa. Minun itsesuojeluvaistoni sai minut peruuttamaan kohti hotellin ovia, mutta naisen tuijotus sai aikeeni hiukan tavallista kömpelömmiksi. Hän näytti siltä, että haluaisi tappaa minut siihen paikkaan. Se minut pysäyttikin. Oliko väärin toivoa pientä kipua? Vain kertomaan että olin oikeasti elossa? En liikkunut, vaan tuijotin tuota naista punaisiin silmiin – en aikonut räpäyttää silmiäni ensimmäisenä, odotin vain hänen puhuvan jotain.

-   Kas, Isabella… Mukava tavata, hän sanoi täysin neutraalilla äänellä, jonka alta kuulsi viha. En vastannut, vaan odotin hänen jatkavan.

-   Minä olen Victoria, ja voin kertoa sinulle että tänään sinä kuolet.

  Oho. Kovaa puhetta. Minä rypistin kulmiani ja kirosin sitä, että vampyyriyteni pienetkin muruset katosivat juuri tänään. Sehän oli naurettavaa. Juuri kun kohtasin vihollisen, jonka voisin tappaa. Rykäisin ja hymähdin pienesti.

-   Saanko kysyä miksi? Utelin ja naputtelin jalallani jalkakäytävää, joka pysyi yhä täysin autiona.

-   Koska sinun pieni rakkaasi tappoi Jamesin, jos satut muistamaan, hän sanoi ja näin kuinka viha kiristi hänen leukapieliään.

-   Voin toki kertoa, etten ole yksin tässä jutussa – myös Aro, volturi, on tässä hyvin kiinnittyneenä. Hän pitää ajatuksesta, että sinä olit puolivampyyri… Niin, ja hän pitää sinua kauniina. Aro oikeastaan palkkasi minut hakemaan sinut hänen luokseen Italiaan, mutta en taida onnistua siinä. Minun on nimittäin hieman nälkä, ja… Vihaan sinua. Mutta, tosiaan, eilen saavuin tänne, vain todistaaksemme sinun syrjähyppysi – olin vähällä ottaa kuvan Arolle, mutta ajattelin vain sinun siveyttäsi-

  En tajunnut mikä minuun meni – päässäni napsahti ja huusin jälleen kurkku suorana.

-   SINULLA EI OLE MITÄÄN OIKEUTTA, EI MITÄÄN OIKEUTTA PUUTTUA MINUN ELÄMÄÄNI, SENKIN PASKIAINEN, SAATIKAAN SITTEN-
  
  En kerinnyt saada lausettani loppuun, kun Victoria oli jo edessäni ja puristi rannettani kivuliaasti – kuulin kuinka luut napsahtelivat poikki ja suustai karkasi vaikerrusta, ja vaikka kipu tuntui osaksi hyvältä, se myös sattui. Paljon. Olin itse saanut itseni tähän jamaan, mutta se tuntui oudolla tavalla hyvältä. Mietin oliko tämä sittenkin Alicen näky minun itsemurhastani, ärsyttää nyt verenhimoista vampyyria – taisin olla aika idiootti. Se sai minut kikattamaan kuin pikkutyttö, ja tajusin että olin tosiaan hieman… turtunut kipuun, niinkö? Tai sitten vain sekaisin. Ei murtuneessa kädessä ja verenhimoisessa vampyyrissä ollut mitään hauskaa. Ironista.

-   Vielä sinua naurattaa, mutta pian, kun kidutan sinua, voin taata, että tuo typerä nauru kyllä haihtuu kasvoiltasi…

  Ja sitten Victoria väänsi murtunutta rannettani niin, että napsahduksia alkoi kuului vain lisää – ja minun suustani pääsi tuskaisia huutoja. En tajua miten sain käteni irti hänen otteestaan, se vain tapahtui, ja minä pinkaisin sisälle – juoksin portaita ylös pidellen murtunutta rannettani, vilkaisten samalla aulaa. Hotellinomistaja makasi verilammikossa lattialla, ja minun pelkoni vain lisääntyi.

-   CARLISLE? EDWARD? Minä karjuin käheällä äänellä ja kompuroin portaita, toivoen vain että Victoria ei seuraisi minua.  
  
  Ei vastausta. Pelkoni pisteli sydäntäni, ja painauduin vasten seinää peläten Victorian vain ilmestyvän jonkun kulman takaa. Minne Carlisle ja Edward olivat menneet? Oliko heille sattunut jotain? Tuska viilsi sisimpääni kun hiivin kohti huonettani. Vilkuilin ympärilleni vauhkona ja juoksin kohti ovea, joka oli aavistuksen raollaan. Oliko tämä ansa? Hengitykseni takkuili ja oli hyvin raskasta, pelokasta kuin linnulla. Carlisle. Carlisle. Carlisle. Joka sydämenlyönnilläni vain hänen nimensä kaikui päässäni ja halusin tietää hänen olevan kunnossa. Edwardilla ei ollut mitään väliä. Ei mitään. Vaikka Victoria repisi hänen päänsä irti, en välittäisi jos minun Carlisleni olisi kunnossa. Pala nousi kurkkuuni kun saavuin huoneen ovelle. Se aukesi narahtaen, ja minä astuin sisään. Tyhjää. Ei ketään. En uskaltanut avata suutani,ja vaikka olisinkin avannut, tuskin sanaakaan olisi karannut suustani – hampaani kalisivat kuin olisi ollut kylmä. Ei, se johtui vain suunnattomasta pelosta, huolesta ja kivusta.

  Kun hiivin kohti makuuhuonetta, joku vihdoin paljasti olemassaolonsa pienellä rasahduksella selkäni takana. Kirkaisin korviahuumaavasti ja käännähdin. Siellä minua tuijotti silmiin nuori poika, ehkä noin viiden vanha – hän tärisi ja hänen kätensä puristivat punaista leikkiautoa kuin pelastusrengasta. Minä tuijotin häntä kauhuissani. Kuka hän oli, ja miksi hän oli joutunut keskelle tätä helvettiä? Pojan silmät olivat kauhusta ammollaan, ja hänen huulensa väpätti.

-   Auta minua, hän kuiskasi pienesti ja sen sanottuaan suorastaan juoksi minuun kiinni. Juoksi. Hänen pelosta tärisevä ruumiinsa painautui omaani vasten ja äidillinen suojeluvaistoni heräsi.

-   Mikä sinun nimesi on? Minä kysyin heiveröisesti, painaen ehjän käteni suojaamaan hänen selkäänsä. Se oli halausote, turvallinen. Vaikka minuun sattuikin kamalasti – henkisesti sekä fyysisesti, koitin jaksaa tuon pienen, elävän ihmeen takia.

-   B-Brian, poika sopersi ja jatkoi sitten samaan hengenvetoon:

-   Tänne tuli j-joku nainen, se … voi, minun vanhempani, he, he…

  Tiesin jo mitä hänen vanhemmilleen oli tapahtunut. Se sai minut vihastumaan, niin että otteeni Brianista kiristyi. Vihasin vampyyreja. Kaikkia. Paitsi… Niin. Carlislea oli hankala vihata, mutta nyt tämä uusi elämänmuoto sai minun leukapieleni kiristymään. Vihasin oli tosiaan oikea sana. Samalla tajusin, että tämän pienen pojan vanhemmat eivät olisi kuolleet, jos minä en olisi päättänyt yöpyä tässä hotellissa. Syyllisyys pisteli inhottavasti, mutta kun kuulin ääniä ovelta, painoin sormeni pojan huulille ja lähdimme hiipimään poispäin. Tämä oli kuin kauhuelokuvasta – keskellä päivää tosin. Hän tarrautui minuun kiinni, puristi kättäni ja koitti samalla pitää huolta leluautostaankin. Se olisi ollut hyvin hellyyttävää, jollemme olisi olleet suuressa vaarassa.

  Olimme jo lähellä olohuonetta – tiesin että se oli hyvin lähellä eteistä. Olin vähällä kompastua kylpytakkini pitkään helmaan, ja minua nolotti ohikiitävän hetken olla kylpytakissa. Pian se kuitenkin hälveni. Huomasin sohvalla vaatteeni, yllätyksekseni – tajusin että joku oli siirtänyt ne siihen, vihjeenäkö? Pysäytin Brianin ja osoitin vaatteita, ja sitten itseäni. Pikkupoika ymmärsi vihjeen, ja irrotti tärisevän otteensa minusta. Pukeuduin pikavauhtia, farkut jalkaan ja paita päälle – heti sen tehtyäni Brian palasi kylkeeni kiinni. Murtunutta kättäni särki, mutta pidin voihkaisut poissa puremalla huultani.

  Saavuimme ovelle, ja meidän olemuksemme rentoutuivat, kunnes ovi aukesi. Se sai minut kiljaisemaan ja peruuttamaan – riuhdoin Briania taakseni ja koitin etsiä pakokeinoa. Nyt vasta kuitenkin tajusin, kuka ovella seisoi.

-   Edward, minä kuiskasin helpottuneena ja hyvä etten purskahtanut hysteeriseen itkuun nähdessäni hänet.

-   Missä Carlisle on? Kysyin ja ääneeni hiipi levottomuus. Edward näytti niin… kylmältä.

-   Anteeksi Bella, minun on pakko tehdä tämä…

  Edward lähestyi meitä valkoinen riepu kädessään, ja tiesin mitä se tarkottaisi. Hän huumaisi meidät. En tajunnut. Sydämeni alkoi jälleen sykkiä tiheämmin, mutta jalkani eivät liikkuneet. Oliko… Oliko Carlislella jotain hätää? Pelko kipristeli vatsanpohjassani ja minä puristin Brianin kättä kovemmin. Poika oli liimautunut minuun ja nyyhkytti pienesti. Minä olin jo omalla tavallani hyvin kiintynyt tuohon pienokaiseen, joka etsi minusta turvaa. Äidilliset vaistot, muistutin itselleni ja sain siirrettyä jalkaani taaksepäin.

-   Miksi? Minä kysyin ja ääneni petti lopussa.
 
  Edwardin kasvoilta ei kuvastunut mitään, kun hän hitaasti läheni minua. Minä en saanut otettua enempää askelia, mutta Brian ei tahtonut irrottaa otettaan minusta. Sitten meitä olisi kaksi. Kaksi niitä särkyneitä, jotka päätyisivät jonnekkin. Tuntemattomaan. Sitten Edwardin pokerinaama tuntui murtuvan, ja tuska tihkui hänen maskinsa läpi.

-   Minun on pakko, hän kuiskasi selvästi kauhuissaan.

-   Muuten hän tappaa perheeni!

  Sitten valkoinen liina painui kasvoilleni, ja tahtomattani henkäisin sen imelää tuoksua sisääni. Jalkani pettivät, ja valuin lattialle kohti pimeyttä. Brian oli pienempi, joten hän meni tajuttomaksi miltein heti. Käteni haparoivat, kunnes löysivät tuon pienen pojan vielä lämpimän käden. Minua pelotti. Katsoin Edwardin sumeisiin kasvoihin, ja pakotin sanani ulos suustani.

-   Sinä särjit minut Edward, kuiskasin, ja niitä sanoja todella tarkoitin vaipuessani pimeyteen.





A/N: Ja Brian on tosiaan omakeksimä hahmoni, pojastakin olisi kiva siis saada jotain kommenttia :)
« Viimeksi muokattu: 25.07.2010 14:05:28 kirjoittanut Kiera »
Whispering secrets

Kuva täältä: http://www.dolliecrave.com , en omista.

jennumiu

  • ***
  • Viestejä: 234
    • We still are made of greed
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #188 : 25.07.2010 16:45:12 »
aw. mitä tähän nyt voisi sanoa? sanotaan vaikka että MITÄ piip EDI OIKEIN AJATTELEE ?  :o ärrinmurrin.
Brian muuten oli syötävän söpö <3 upeaa tekstiä, lievää paniikkia tuntui Bellan puolesta.
ää, ei nyt keksi oikein mitään rakentavaa, mutta kiitos, ja jatkoa taas pian  :)

- loveya, jennumiu
This is the way the world ends
Not with a bang but a whimper

Hayles

  • ***
  • Viestejä: 129
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #189 : 25.07.2010 19:23:50 »
Mä otin menin ja rakastuin Brianiin <3 :D

Ooookei Edward, tää oli viimenen pisara. Mä tuun ja potkin ******* ulos siitä.... Mikä oli pointti? Jos Edwardilla ei ole hyvää selitystä tohon, turpiin tulee. Ja missä Carlisle?????????? :(

Hämmentävää. Mutta pakko myöntää, pissat tuli melkein housuun, pelotti Bellan puolesta aiiiiiiiiika paljon. Joo, mä oon aina vähän liiankin täysillä mukana.... mitää mä selitän?

Okkkei, ÄKKIÄ jatkoa, mä kuolen tänne jos en saa tietää mitä käy!!!!! :D

Love, Hayles
20/3/2011 Kill the party with me and never go home

Kiera

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #190 : 25.07.2010 21:26:08 »
jennumiu, kiitos kommentista, se piristi mun päivää :)
Hayles, okei, ihana kommentti jälleen - kiiitos :-*

Ja pikkuisesta Brianista mahdollisesti lisää tietoa ensi luvussa, ehkä ;) Jatko työn alla.
Whispering secrets

Kuva täältä: http://www.dolliecrave.com , en omista.

sajusa

  • ***
  • Viestejä: 231
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #191 : 28.07.2010 12:31:20 »
Aaw! Brian on sulonen... Hemmetin Victoria meni nirhaamaan sen iskän ja äiskän!  >:(

Mutta jatkoa odotan taas innolla! :D

~sajusa

Kiera

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #192 : 28.07.2010 13:20:02 »
sajusa, kiitos kommentistasi :)

Jatkon kanssa tosiaan taitaa tälläkertaa viivästyä, mutta yritän saada sen tällä tai ensiviikolla tänne ;)
Whispering secrets

Kuva täältä: http://www.dolliecrave.com , en omista.

phoebeZ

  • ***
  • Viestejä: 166
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #193 : 29.07.2010 10:17:33 »

hyi Edwardia! mutta tuo Brian on tosi sulonen (:
leikkiauto ; >>
jatkoa vaan..
kiitoksia ♥

Kiera

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #194 : 31.07.2010 18:23:50 »
phoebeZ, kiitos kovasti kommentistasi (:


Sain jatkon odotettua nopeammin valmiiksi, ja tässä se nyt sitten olisi ;) Kaikilta lukijoilta sitten vaan kommenttia, kiitos :-*


26. luku


-   Anna minun Edward lastoittaa hänen kätensä! Tiedätkö, siinä on avomurtuma ja varmasti muutakin – ole kiltti, minä olen sinun luojasi-

-   Turpa kiinni nyt Carlisle!

  Kuuntelin sananvaihtoa sumuverhon läpi – liikuimme, varmaan autolla, en tiennyt millä. Olin heräilemässä, vihdoinkin, ja tunsin yhä Brianin käden omassani. Se sai oloni paremmaksi. Carlisle oli siis turvassa, ja Edward vahti meitä täällä. Vihasin Edwardia. Ei se voinut olla väärin. Suussani maistui kummalliselle ja koitin liikuttaa jäseniäni – kankeasti mutta varmasti jalkani liikkuivat aavistuksen. Vihdoin sumuverho alkoi liikkua pois, ja sen tilalle tuli raastavaa kipua. Suustani karkasi tuskaisia parahduksia, vaikka koitin pitää ne omana tietonani.

-   Bella!? Oletko kunnossa? Kuulin Carlislen äänen epäselvänä, mutta sain silti avattua silmäni. Pimeää.

-   Carlisle…

  Ääneni halkeili ja kuulostin hyvin kummalliselta – käheältä ja olemattomalta. Irrotin otteeni Brianista ja nousin hitaasti terveen käteni varassa istumaan, kivun jyskyttäessä takaraivossa. Rannettani särki. Enemmän kuin särki. En voinut edes hipaista rannettani, sillä jos satuin tekemään niin, suustani pääsi sama tuskan älähdys. Kuulin murinaa, kun Carlisle selvästi tappeli Edwardin kanssa – vihdoin tunsin hänen viileät kätensä omillani. Se auttoi heti. Hieman.

-   Anteeksi, hän kuiskasi ja istui viereeni, vetäisten minut tottuneesti kainaloonsa.

-   Ei, ei se … Ei mikään ollut sinun vikasi, sopersin ja koitin olla irvistämättä tuosta pienestä liikkeestä.

  Ja silloin, pitkästä aikaa tunsin hänen huulensa omillani. Kipu katosi himon tieltä, ja meidän huulemme liikkuivat toisensa täydellisesti tuntien. Vatsanpohjassani olevat perhoset saivat minut tuntemaan itseni pikkulapseksi, mikä tosiaan oli hieman naurettavaa. Suupieleni kaartuivat hymyyn, ja Carlisle tunsi sen – hänenkin kasvoilleen levisi hymy, jota en tosin pimeän takia erottanut, tunsin vain. Sitten satuin laskemaan murtuneen käteni maahan – olisin ottanut siitä tukea, ja silloin kipu palasi pahempana kuin koskaan. Kirkaisu karkasi suustani ja pian siihen sekottui myös hätäisiä nyyhkäyksiä. Carlisle nosti minut istumaan viereensä,toiselle puolelle ja koitti rauhoitella minua parhaansa mukaan.

-   Hengitä, hän neuvoi ja silitti poskeani rauhallisesti.

  Hengittäminen ei tuntunut olevan niin helppoa juuri tällä hetkellä. Kipu – en pystyisi kuvailemaan sitä sanoin vaikka haluaisinkin, en lainkaan, ja jos sanoisin : ” No, se tuntuu vähän siltä kun kädellesi olisi tipahtanut kivenjärkäle”, ei sekään riittäisi kuvaamaan tätä tarpeeksi hyvin. Suuni vääntyi irveeseen Carlislen ottaessa murtuneen  käteni hellästi omaansa, tutkien selvästi pelkän tuntoaistin avulla.

-   Eikö tänne saisi valoa? Minä voihkaisin ja koitin huultani puremalla olla huutamatta.

-   Edward? Carlisle kysyi ja kuulin hänen hillityn äänensä alta kuultavan metallisen sävyn. Se oli vihaa.

-   En minä… En tiedä saako mistään valoa, Edward takelteli ja minä hämmennyin – en ollut koskaan kuullut vampyyrin takeltelevan sanoissaan.

  Tuhahdus. Sitten hyvin pitkä hengähdys, ja lopulta epämääräistä mutinaa. Carlisle mietti, mietti hyvin kovasti miten voisi auttaa minua. Kuulin myös Edwardin liikehtivän pakettiautossa, jossa oli tosiaan paljon tilaa. Ja kylmä. Minun hampaani kalisivat, ja tälläkertaa kylmästä – kivusta alkoi tulla osa minua. Samalla hetkellä, mahdollisimman huonolla sellaisella, Brian heräsi.

-   Sattuu… Poika sopersi ja nousi kahahduksesta päätellen istumaan.

-   Brian, tule tänne – olen täällä, sain sanottua vaivalloisesti, ojentaen terveen käteni sinne missä kuvittelin pojan olevan.
  
  Brian löysikin käteni nopeasti, ja painautui jälleen kainalooni. Terve käteni eksyi silittelemään hänen hiuksiaan, ja tajusin vasta nyt että ne olivat kiharat. En ollut kiinnittänyt siihen mitään huomiota aikaisemmin. Poika teki olonsa mukavaksi ja pärinästä päätellen oli alkanut leikkiä autollaan. Minua hymyilytti. Tunsin Carlislen katseen itsessäni, ja olin miltein varma että se oli kummaksuva. Olin jo liian kiintynyt tähän lapseen, liian. En voisi jatkaa tätä, mutta en tahtonut lopettaa Brianista huolehtimista. Hänellä ei ollut muita kuin minut.

-   Mikä sinun nimesi on? Kuului pieni ääni kainalostani ja hämmennyin kysymyksestä. Mietin oliko nimeni tullut puheeksi missään vaiheessa, mutten muistanut.

-   Bella, vastasin ja painoin hänet kainalooni tiukemmin.

   Kuulin hänen avaavan suutaan, kuin hänellä olisi ollut jotain asiaa, mutta mitään ei kuulunut. Odotin kärsivällisesti, ja kuuntelin miten pojan raskas hengitys rauhoittui pikkuhiljaa. Carlisle otti minut kainaloonsa, ja tunsin kuinka hänen kätensä lepäsi myös Brianin selän takana, mutta poika ei tuntunut pelkäävän sitä lainkaan. Minä huokaisin helpottuneena ja painoin pääni vasten Carlislen rintaa. Hän suuteli minua otsalle, ja hetkeksi unohdin jopa missä me olimme. Kunnes todellisuus palasi. Kuului napsahdus, ja kirkkaankeltainen valokeila osoitti meitä.

-   Löysin taskulampun, Edward totesi ja me siristelimme silmiämme yllättävässä kirkkaudessa.

-   Voihan hel-

-   Bella, älä katso kättäsi, jooko? Carlisle sanoi ja kuulin kuinka hän yritti pitää pinnan alta kuultavaa pakokauhua poissa äänestään.

-   En, minä sanoin ja kuulin kuinka ääneni värähti. Brian vieressäni oli jo nousemassa parempaan asentoon, varmasti nähdäkseen käteni, mutta minä pudistelin päätäni.

-   Brian, älä sinäkään katso.

  Poika huokaisi harmistuneesti, mutta oli kiitollinen valosta – nyt hän ajeli autollaan pitkin omia lyhyitä jalkojaan. Minä jäin seuraamaan pojan ilmeitä ja tämän omaa höpötystä, joka kuulosti todella suloiselta. Hymyilin, vaikka samalla en voinut unohtaa kipua joka tuntui pahenevan, nyt kun Carlisle näki mitä oli tapahtunut ja pystyi liikuttamaan rannettani sekä sormiani miten halusi. Ja vaikka hänen viileät kätensä auttoivat kipuun, se oli kuitenkin sietämätöntä. Minä purin huultani ja tunsin kuinka kivun aiheuttama shokki viimeinkin väistyi, ja nyt tunsin kaiken. Ja kipu paheni. Minä räpyttelin silmiäni, mutta se vain sai silmissäni pistelleet kyyneleet vuotamaan poskilleni. Lupasin itselleni etten huutaisi, en inahtaisikaan, joten huulen puremisesta oli tullut ainoa keinoni pitää nuo kivun älähdykset sisälläni. Keskityin Brianiin nyt täysillä, ja kuulin vain sumeasti Edwardin auttavan Carlislea. He taisivat olla hyvissä väleissä jälleen.

-   Bella…

  Brian aloitti sanansa hyvin, ja sai minut heräämään horroksestani. Minä koitin hymyillä hänelle kannustavasti, sillä huomasin miten poika näpräsi hermostuksissaan paitansa helmaa ja vilkuili minua ripsiensä alta. Hänen tummanruskeissa silmissään kimalsi, ja se sai minut kietaisemaan käteni tukevammin hänen ympärilleen. Sormeni silittivät hänen käsivarttaan, ja Brian uskalsi katsoa minuun.

-   No mitä?

-   Minä tässä mietiskelin… Haluaisitko sinä ryhtyä minun äidiksi?  Brian kysyi ja näin miten yksinäinen kyynel karkasi hänen silmäkulmastaan. Se sattui. Poika pelkäsi vastausta.

-   Haluaisin, minä kuiskasin välittömästi tunnekuohun vallassa ja pyyhin pojan poskella valuvan kyyneleen pois hellästi.

-   Kiitos , hän mutisi helpottuneena ja painoi päänsä paremmin minun kainalooni, puhuen hieman epäselvästi – unisena.

-   Nuku vain.

  Pian Brian olikin nukahtanut, ja Carlislen avustuksella olin saanut siirrettyä pojan nukkumaan hieman kauemmas minusta, pehmeälle viltille jonka Edward oli auliisti antanut. Sydäntäni pisti, kun ajattelin lupaustani, jota en voisi pitää. En mitenkään. Brian kasvaisi aikuiseksi, ja minä olisin vampyyri – hän luisuisi sormieni välistä kuin hiekka. Ja pojan sukulaiset tahtoisivat Brianin varmasti takaisin. Fyysisen kivun sekaan liittyi nyt myös henkinen kipu, ja se sai minut nyyhkäisemään. Brian oli elänyt lasten maailmassa, kunnes kamalat taruolennot tulivat ja pilasivat hänen lapsuutensa. Poika aikuistuisi hämmästyttävän nopeasti, se olisi varma.

-   Bella, minun on pakko vetää sinun luusi paikalleen, se auttaa kipuun, Carlisle sanoi tuskaisesti ja näin miten hänen otsallaan oleva ryppy vain syveni.

-   Sinulla ei ole antaa minulle kipulääkettä, totesin hieman järkyttyneenä, sillä tiesin miten paljon kipua se aiheutti. Yleensä potilaat nukutettiin, varsinkin sellaiset, joiden tapauksissa oli myös murtuneita luita.

-   Edward? Carlisle sanoi ja irvisti. En tajunnut kysymystä. Rypistin kulmiani.

-   Toimisitko hänen kipulääkkeenään?

  Edward nyökkäsi ja minä tuijotin häntä kauhuissani. Mitä Carlisle tarkoitti kipulääkkeenä toimimisella? Sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa kun Edward siirtyi hiukan lähemmäs minua. Vieressäni Carlisle tarttui ranteeseeni hellästi, samalla kuiskaten korvaani anteeksipyynnön. En tajunnut.
  Edward oli vieressäni, ja hänen sormensa hipaisivat kasvojani. Minä säpsähdin taaksepäin, vaikka se oli miltein mahdotonta, kerta olin ollut seinässä kiinni koko ajan. Mitä helvettiä tuo vampyyrinkuvatus kuvitteli tekevänsä? Minun silmistäni kuvastui pakokauhu, kunnes Edward vihdoin suvaitsi selittää.

-   Anna minun olla Carlisle vähän aikaa, hän mutisi ja jatkoi sitten:

-   Se tekee kivusta siedettävämmän.

  Nyt tajusin. Tajusin liiankin hyvin. Edward aikoisi suudella minua jälleen, ja minun pitäisi kuvitella hänen olevan Carlisle. Järkytykseni paistoi silmistäni, kun käänsin katseeni Carlisleen, joka tuijotti lattiaa. Tajusin kuinka paljon tämän täytyi sattua häneenkin.

-   Etkö sinä voisi? Minä mutisin ja tuijotin Carlislea, joka oli nostanut katseensa.

-   Edward ei osaa vetää luita paikalleen, hän sanoi pahoittelevalla äänellä.

  Sitten hän suuteli minua, nopeasti, kuin jättäen minulle muiston oikeasta hänestä, ja nyökkäsi Edwardille. En kerinnyt reagoida, sillä Edwardin huulet valtasivat omani, ja minä nipistin silmäni kiinni. Carlisle yritti vääntää rannettani paikalleen, ja nyt keskityin vain siihen, kunnes tajusin mitä pitäisi tehdä. Minä unohdin Carlislen ja käteni, ja kuvittelin Edwardin tilalle Carlislen, joka onnistuikin aika nopeasti. Käteni eksyi Edwardin hiuksiin ja tunsin kuinka hän veti minua lähemmäs itseään. Taisimme kaikki tietää, että Edward oli ainut joka kuvitteli tilanteen tälläisenä kuin se oli. Carlisle, Carlisle, Carlisle, minä muistutin itseäni ja kerta silmäni olivat kiinni, mielikuva muodostui nopeasti, Edwardin kädetkin kuin olivat yhtä kylmät kuin hänen.

  Sitten tapahtui jotain, mitä en ollut osannut odottaa. Huuleni aukesi, varmaan sen kaiken puremisen takia, ja veri virtasi suuhuni. Tunsin kuinka Edwardin ruumis jähmettyi paikalleen, ja minä koitin työntää häntä paniikissa pois läheltäni. Hän oli maistanut vereni, siitä olin varma. Sekunnissa hänen hampaansa olivat kaulallani, ja minä pystyin vain päästämään äänettömän huudon.





A/N: Ja Bellan huulihan halkesi siksi, koska neiti oli purrut sitä niin moneen kertaan, ja kovaa, koittaessaan pitää ne huudot ja muut kivun älähdykset omana tietonaan :)
Whispering secrets

Kuva täältä: http://www.dolliecrave.com , en omista.

Hayles

  • ***
  • Viestejä: 129
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #195 : 31.07.2010 20:40:51 »
nonni Edward, turpiin tulee .

Tai ehkä tämä on vain hyvä asia, jos Bellasta tulisi nyt kokonaan vampyyri eikä jotain siitä välistä? Vaikea päätös. Katsoo nyt seuraavassa luvussa. jos Bellasta ei tule vampyyri, Edward saa turpiinsa ja pahasti :D joo, mulla on hauskaa.......

Ja myönnän, olen syvästi rakastunut Brainiin <3 se on niiiiiiiiiiiiiiiiiiin sulonen ;)

Ja koska me kaikki tiedämme, että rakentavan kommentin kirjoittaminen on yhtä vaikeaa kuin Carlislen vihaaminen (eli siis täysin mahdotonta) lopetan tähän :)

ja sitä jatkoa vielä pyytäisin :DD joo, ei voi odottaa, pitää päättää oonko mä vihainen Edwardille vai en.... ;D

olipa siinäkin taas kommentti :D

Love, Hayles
20/3/2011 Kill the party with me and never go home

Kiera

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #196 : 31.07.2010 20:59:27 »
Hayles, sun kommentit on aina hyviä :D Piristi todellakin tätä iltaa, kiitos tuhannesti  :-*

Jatkoa tulossa, saa nähdä kuinka pian ;)
Whispering secrets

Kuva täältä: http://www.dolliecrave.com , en omista.

Rose-Mary

  • Lukutoukka
  • ***
  • Viestejä: 152
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #197 : 01.08.2010 14:05:11 »
oho. oho. oho. ei vaan muuta osaa sanoo muuten kun komppaamalla haylesia :D kieltämättä turpiin tulee ja olis tosi hyvä jos bellasta tulis kokonaan vampyyri::D brian on awwww<3<3 in love<3 ei muuta :D

rose
"Palvelimen mielestä pyyntösi on hämmentävä eikä se tiedä miten jatkaa"

sajusa

  • ***
  • Viestejä: 231
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #198 : 01.08.2010 14:20:14 »
Voiii... Brian on suloinen...<3 aaws! Ei Edward! Eiii!!! Joo mulla on ongelma...

Jatkoa taas odotan ;D

~sajusa

Kiera

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #199 : 01.08.2010 20:50:01 »
Rose-Mary ja sajusa, kiitos kovasti kommenteistanne :) Jatko on vielä suunnitteluvaihessa, mutta katsotaan nyt kuinka nopeasti saan sen ilmestymään.
Whispering secrets

Kuva täältä: http://www.dolliecrave.com , en omista.