Ficin nimi: Hänen sydämensä oli rikki
Kirjoittaja(t): jenob
Tyylilaji/Genre: Draama, Het
Ikäraja: K-11
Paritus: Ginny/Harry, Ginny/Voldemort
Summary: Harryn ja Ginnyn seurustelusuhde on päättynyt. Ginny on pettynyt tilanteeseen. Kun hän joutuu kuolonsyöjien käsittelyyn, palaset loksahtavat vihdoin kohdilleen.
A/N: Ensimmäinen ikinä julkaisemani HP –fanfic. Oikeastaan, myös ensimmäinen ikinä loppuun asti kirjoittamani. En ole tuotokseeni täysin tyytyväinen, mutta jotta osaisin kehittyä kirjoittajana parempaan suuntaan, kaipaan teidän kommenttejanne arvon finiläiset! Joten, jenob ei-niin-ylpeänä esittää:
Hänen sydämensä oli rikki
”Bellatrix, minä en oikeasti tarkoittanut sitä!” ääni vaikersi hätääntyneenä, vaikkakin hän tiesi näiden sanojen olevan viimeisiään. Hän olisi tahtonut kuolla rohkeasti ja uljaasti kuin aito rohkelikko konsanaan. Silti hän ei kyennyt estämään huuliltaan karkaavia aneluita. Hän tiesi olevansa viheliäinen ja heikko, mutta hän kiemurteli kuolemantuojansa jalkojen juuressa senkin edestä.
”Bella, minä teen mitä vain. Mitä ikinä pyydät tai tahdot. En koskaan unohda lupauksiani ja lupaan palvella sinua ikuisesti jos vain annat minun elää.”
Kolkko, sydämetön nauru kaikui pitkin käytäviä, eikä kukaan muu Bellatrixin, hänen uhrinsa ja erään pienen ja viattoman hiiren lisäksi ollut sitä kuulemassa. Hiiren sydän hyppäsi kurkkuun ja naurun aina vaan jatkuessa sekä muuttuessa säälimättömämmäksi, se lopetti lyömisen kokonaan. Hiiri kaatui kuolleena maahan.
”Oi, kyllä sinä tarkoitit, minä tiedän sen”, Bellatrix hykerteli huumaantuneena.
”Millaista vihaa sinä koitkaan tehdessäsi sen. Se viha sai kätesi vapisemaan ja sielusi pakahtumaan. Sinä olit elävämpi kuin koskaan aiemmin, olit kauniimpi kuin ikinä eläessäsi. Sinä tarkoitit sitä niin paljon, että minä kuulin heleän äänesi kirkuvan niitä rumia sanoja päässäni.”
”Ole hiljaa”, vartalo Bellatrixin jalkojen juuressa kavahti. Bellatrix nauroi jälleen.
”Vai ei pikkuneiti tahtoisi kuunnella Bella – tädin kertomia totuuden sanoja.”
”En. En tahdo. Siispä ole hiljaa.”
”Minä voin olla hiljaa, mutta sinä et voi olla kuuntelematta itseäsi. Ja jos avaat silmäsi, huomaat minun puhuneen totta. Se viha, ilkeys, pahuus ja julmuus, jota äsken koit, oli täydellistä. Se teki sinusta kauniimman ja voimakkaamman kuin mitkään hyvät ja jalot teot ikinä. Sinä olet kuin tehty murhaamaan moukkamaisesti käyttäytyneitä velhoja tai saastuneita kuraverisiä. Ja millaista mielihyvää se tuottaisikaan sinulle! Jok’ikinen solusi kihelmöisi. Sinä hengittäisit ilmaa, kuin se olisi puhtainta ja ylellisintä ikinä. Ja tuntisit kuinka viattoman uhrin lämmin veri valuisi käsistäsi lattialle. Sinä tuntisit itsesi voittamattomaksi, olisit prinsessa.”
”Sinun paikkasi on minun vierelläni, Herramme palvelijana, prinsessa”, Bellatrix lopetti ajettuaan itsensä kiihkon partaalle.
Hänen mustat silmänsä välkehtivät vaarallisesti ja hänen vartalonsa tärisi kuin suuresta tunteiden purkauksesta. Hän käänsi katseensa uhrin ruskeisiin silmiin, tuuheisiin ripsiin, itsepäiseen nykerönenään, vallattomiin pisamiin ja tulenpunaisena liehuvaan tukkaan.
”Mitä sanot lapseni?” Bellatrix kysyi vietellen.
”Tuletko minun kanssani, nousetko sinua varten rakennetulle pahuuden alttarille itsensä Herrani vasemmalle puolelle, minun ollessa oikealla? Sillä Herrani on odottanut sinun saapuvan siitä päivästä lähtien jolloin synnyit. Hän on valmistanut sinua eri koitoksilla ja nyt hän on todennut sinun olevan valmis ottamaan paikkasi Hänen morsiamenaan.”
Hiljaisuus oli korvia raastava tytön kuunnellessa hurmaantuneena Bellatrixin sanoja. Pahuuden valtakunta. Paikka prinsessana. Nousu kuningattareksi…
”Vai valitsetko kuoleman, jolloin kaikki Herrani tekemä työ on valunut hukkaan. Jolloin kaikki sinulle annettu kauneus voima ja pahuus jäisivät käyttämättä. Jolloin tulevaisuudessa sinua odottaisivat vain musta kuoppa ja madot.”
”Mitä valitset tyttäreni, mitä valitset?”
Pohdinta ei kestänyt kauaa. Valinta oli selvä, palat loksahtivat kohdalleen.
”Valitsen sinut. Valitsen Herramme. Valitsen elämän hänen rinnallaan, hänen vaimonaan, kuolonsyöjien kuningattarena.” Silmät loistivat määrätietoisuutta ja voimaa. Hän oli valintansa tehnyt ja seisoisi sen takana aina kuolemaansa saakka.
”Hyvin valittu, Ginerva Weasley.”
---
”Ron, mikä hätänä? Sain pöllösi äsken ja sen viesti vaikutti kovin hätäiseltä, mitä sinä—”, Harryn huolestunut puhetulva loppui kuin seinään hänen nähdessään ystävänsä kasvoilla kyyneleet.
”Ron?” ääni oli epävarma ja kysyvä. ”Mitä on tapahtunut?”
Ron ei saanut sanaa suustaan. Järkytys oli vienyt kaikki hänen voimansa. Hän näytti siltä kuin hänen maailmansa oli romahtanut. Hän ei miltei kyennyt edes istumaan vihreällä sohvalla, jonka kangas oli niin kauhtunut, että väristä tuli ensiksi mieleen harmaa eikä vihreä. Ron kohotti kätensä voimattomasti ja hän sai puserrettua huuliensa välistä yhden sanan: ”Ginny.” Harry kavahti kuin sähköiskun saaneena. Hänen vahvat sormensa pusertuivat nyrkkiin ja veri pakeni hänen kasvoiltaan.
”Onko Ginny kuollut?” hän kysyi hiljaa. Ron ei vastannut, vaan kiersi kätensä ympärilleen ja alkoi heijata itseään.
”Onko Ginny kuollut?” Harry korotti ääntään. Hän kuulosti kylmältä ja säälimättömältä. Ron ei sanonut sanaakaan, vaan tuijotti vastapäistä seinää. Hiljaisuuden rikkoi vain seinäkellon tikitys.
”Jumalauta Ron! NYT SINÄ KERROT ONKO GINNY KUOLLUT VAI EI!” Harry karjaisi ja tarttui Ronin paidan rinnuksista kiinni väkivaltaisesti. Hän ravisteli poikaa lujasti.
”Ei!” Ron huusi ja häneltä karkasi epätoivoinen nyyhkäisy.
Harryn kädet putosivat alas. ”Ei ole kuollut? Mitä on tapahtunut?”
Ron hilasi itsensä sohvan nurkkaan ja otti jälleen kiinni polvistaan. Hän näytti surulliselta, murtuneelta ja pahoinvoivalta. ”Ginny on… jättänyt meidät. Hän otti sen teidän juttunne epäonnistumisen melko raskaasti. En olisi ikinä uskonut hänen voivan katkeroitua niin pahasti tai ylipäätänsä voivan tuntea niin suurta halua kostaa, sen että jätit hänet… Mutta kun avasin postin ja sain hääkuvan ja osoitteenmuutoskortin… Ginerva Valedrolta, niin silloin tajusin sen olevan totta”, Ron kuiskasi ja hänen käsistään leijui kirjekuori vanhalle puulattialle.
”Ginerva Valedrolta… Ginny ja… Voldemort?” Harry yritti saada asioihin jotain järkeä.
”Katso jos et usko”
Harry käveli kirjekuoren luo ja nosti sen silmiensä eteen. Kuoreen oli kirjailtu Ginnyn kauniilla, kaartuvalla käsialalla Ronin osoite. Harry avasi kuoren ja veti esiin valokuvan.
Hän ei ollut ikinä nähnyt Ginnyä niin kauniina ja eläväisenä. Hänen valkea hääpukunsa oli ohutta, läpinäkyvää ja tyköistuvaa pitsiä. Puku oli koristeltu sadoin hohtavin timantein. Hänen leiskuvan punaisissa hiuksissaan oleva tiara oli selvästi kääpiöiden käsityönä valmistama, parhainta laatuaan. Hänen suunsa oli hymyssä ja silmät loistivat. Hänen vasen kätensä oli tietenkin vihkisormuksen koristama, mutta myös kietoutunut toiseen, albiinon valkeaan käteen. Jos seurasi kättä ylöspäin, saattoi nähdä itsensä Voldemortin. Harryn oli järkytyksestä huolimatta todettava tyytyväisenä, että onnellisuus ei pukenut Tom Lomen Valedroa. Voldemortin hymy muistutti lähinnä epätoivoista irvettä. Mutta valitettavasti, hänkin näytti aidosti onnelliselta ja samalla erittäin tyytyväiseltä.
”Perkele!” Harry kirosi ja käveli lähimmän seinän luo. Hän tuijotti seinää yhtä välinpitämättömänä kuin Ron hetki sitten. Mutta se oli vain kuori, tunteet hänen sisällään kuohuivat. Miksi Ginny oli tehnyt niin? Eihän hän edes rakastanut Voldemortia. Eihän hän edes tuntenut Voldemortia! Oliko Harry ollut todellakin niin ilkeä jättäessään naisen, jota hän ei rakastanut ja joka ei rakastanut häntä? Rakastiko Ginny mainetta, rahaa ja kunniaa niin paljon, että hänen täytyi naida velhomaailman kuuluisin velho saatuaan pakit Harrylta?
Harry iski nyrkkinsä seinään koko ruumiinsa voimalla ja seuraavaksi hän tunsi luiden rusentuvan, seinän rikkoutuvan ja veren alkavan virrata. Jossain kaukana joku kirkui, mutta Harry kuuli sen vain epämääräisesti, sillä hänen päässään alkoi humista. Aivan kuin tuulitunneli, vaikka eihän hän edes ollut ikinä käynyt sellaisessa.
”Harry, sattuuko?”
”Ei”
”Mutta sinun kätesi meni äänistä päätellen seinän läpi suoraan naapurieni olohuoneeseen.”
”Ei satu.”
”Soitan Mungoon”
”Ei tarvitse”
Ron juoksi etsimään puhelinta toisesta huoneesta.
Harryyn sattui. Hän ymmärsi, että jos hän ei olisi luovuttanut Ginnystä helpolla, tätä ei olisi koskaan tapahtunut. Hänen sydämensä oli rikki.
