// Alaotsikko: K11, Draama, Vincent Crabbe/Draco Malfoy
Ficin nimi: Luulo
Kirjoittaja(t): Nukkemestari
Tyylilaji: Draama, Hurt/Comfort, oneshot
Ikäraja: K11 //zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
Paritus: Vincent Crabbe/Draco Malfoy
Yhteenveto:
Lintu: ruokaa.
Raasto auki.
Rautaa, veren haju.
Höyheniä, Sulkia.
Tuoretta lihaa.
Varoitukset: Linnun tappo, mutta ei mitään vakavampaa. (K15 tuntui vähän liioittelulta ja Eeyoren kanssa keskusteltuani päädyin tähän)
A/N: Sairaushaasteeseen ja ff100:seen sanalla 036. Haju. Kirjoitustyyli kokeilua.
En tiedä onko Crabbe kovinkaan itsensä oloinen… Ehkä liian älykäs?
”Öh… Pomo?”
”Mitä nyt, Goyle? Etkö näe, että yritän nukkua?”
”Sitä vaan, että ruoka… et ole syönyt mitään koko päivänä.”
”Ei huvita.”
Draco Malfoy käänsi kylkeä jottei näkisi Goylen hitaita kasvoja.
Olisipa se ollut edes ollut Crabbe, joka olisi tullut kysymään hänen vointiaan. Goylen aivokapasiteetti ei riittänyt käsittämään tätä. Draco mietti usein oliko tämä sukua jättiläisille.
Malfoyn vatsaa väänsi. Joka paikkaa kolotti ja kuumotti. Häntä ahdisti.
Ruoka sai hänet jo ajatuksena yökkimään.
Mikä helvetti minulla on?
Hän kiersi kostean lakanan tiiviimmin ympärillensä, kylmän hiipiessä hänen niskaansa. Eipä se paljon auttanut.
Sulkee silmänsä. Toivoo voivansa nukkua.
Helvetti tosiaan.
Draco hätkähti horteestaan.
Vittu.
Oli hänen ensimmäinen ajatuksensa.
Nälkä oli toinen, vaikka hän ei hevillä sitä uskonutkaan. Murina.
Välittämättä ihon alla pistelevästä kivusta hän laski jalkansa kivilattialle ja hypähti lähimmälle matolle. Liian kylmä.
Lähti nilkuttamaan pois.
Makuuhuone, tupa, kellari. Tylypahkan aula.
Ruuan tuoksu, poltettua lihaa: Kiemursi sieraimeen kuin myrkky.
Värinää. Poltettuna. Ei.
Karkaus ulos ilmaan.
Nelinkontin. ruohoa, multaa. Aurinko, kirvelee.
Juoksuun.
Kielletty metsä. Täällä se olisi rauhassa.
Valo vihreä, ei päällekäyvä. Ei silmiä särkevä.
Lintu: Livertää.
Hiipiminen kohti.
Matalana, matalana, matalana. Maata viistäen.
Hyppy.
Lintu: Kuollut.
***
”Hän ei tullutkaan syömään?”
”Ei. Jää meille enemmän.”
Crabbe nousee.
”Mitä nyt, Crabbe? Tiedät millainen hän on.”
”Tulen pian takaisin.”
***
Lintu: ruokaa.
Raasto auki.
Rautaa, veren haju.
Höyheniä, Sulkia.
Tuoretta lihaa.
***
”Hän ei ole täällä”, Crabbe ajatteli avatessaan Luihuisten makuuhuoneen ovea.
Ja nappi arvaus se olikin.
”Mihin hän on mennyt?”
Kenties se oli kuudes aisti, mutta epäröiden hän vaelsi pikkuhiljaa ulos.
Ulkona olikin jonkinlaisia merkkejä.
Nurmikossa ja hiekassa oli omituisia käsien ja jalkojen painanteita ikään kuin joku olisi kulkenut nelinkontin.
***
Keskeyttää syömisen.
Tuttu haju yli veren lumon.
Se oli se!
Uikahdus, perääntyminen saniaisiin.
***
Crabbe vannoi kuulleensa äännähdyksen. Jotain vaaleaa näkyi puskassa.
”Draco?”
Murinaa.
”Draco, mikä sinun on?”
Ja hänellä välähti: Lykantropia.
Sairaus, jossa ihminen luulee itseänsä eläimeksi.
Susiluulo.
Mistähän hän tämän muisti?
Ehkä tämä oli juuri sitä, Dracohan oli valittanut oloaan sairaaksi koko päivän.
”Draco?”
Crabbe painui matalaksi ja ryömi eteenpäin.
”Draco, älä pelkää. Sinä tunnet minut, etkö? Olen typerä ystäväsi, Crabbe.”
Pelkäävä tuijotus.
Vaalea poika oli jossain välissä tiputtanut paitansa ja tämän iho oli kanalihalla.
”Draco…”
Draco astui suden askeleen eteenpäin ja Crabbe ojensi kätensä hitaasti.
Pieni silitys, Draco nuuhki.
”Sinä tunnet minut…” Crabbe toisti.
”Draco, tule lähemmäksi. Riisun tuon sudennahkan sinulta.”
