Hei ! Eli olen siis tämän ficin uusi suomentaja
Yritän saada suomennettua sellaista luku/viikko tahtia. Ja ainakin, kun kesä tulee niin luulisi aikaa riittävän Niin ja kiitos little-monkeylle betauksesta.
Luku 35 - JuhliaBellan näkökulmaKahdeksannentoista syntymäpäiväni lähestyessä Alice oli joka päivä yhä innokkaampi, hän pomppi koulussa pirteänä ja tuli esittämään minulle uusia ideoita juhliin keskellä yötä. Edwardin täytyi usein sättiä häntä minun herättämisestäni, sillä hänen huolensa vajaista yöunistani kasvoi. Lopulta luovutin yrittämästä hillitä Alicen innokkuuta ja hyväksyin sen, että minun täytyi vain luopua määräämisoikeudestani juhlissa ja antaa Alicen tehdä juhlilleni, mitä halusi. Voisin ainakin nukkua sitten kunnolla ja Edwardin ei tarvitsisi huolehtia uneni määrästä.
Koulu oli edelleen melko yksitoikkoista - aivan niin kuin olin olettanutkin. Ilman Emmettin naurua se vain oli tylsää, vaikka Alice ja Edward tekivät siitä edes jotenkin siedettävää. Opiskelu oli naurettavan helppoa. Olin siitä usein kiitollinen, koska Edward oli kaikilla tunneillani ja hän oli suuri häiriötekijä. Joskus vietän kokonaisen tunnin ällistellen omaa yksityistä kreikkalaista jumalaani ja ihmetellen hyvää onneani. Tietenkin Edward sai usein minut kiinni hänen katselemisestaan ja hänen vino hymynsä sytytti sydämeni ilmiliekkeihin paljastaen ihailuni sen kuuluvilla epätasaisilla lyönneillään. Olen onnistunut selviämään useista yksitoikkoisista koulupäivistä uneksimalla Edwardista ja elämästämme yhdessä, sekä erilaisista mahdollisuuksista, joita tulevaisuus pitäisi sisällään. Monista niistä Edward ei varmasti ollut koskaan uneksinutkaan.
Emmett ja Rose saapuivat takaisin Afrikan matkaltaan pari päivää ennen juhliani ja jekkuni toimi täydellisesti. Me kaikki olimme odottamassa malttamattomina heidän tuloaan sisällä. Jaloissani oli valtava laukku, jonka sisältöä Edward oli ihmetellyt siitä lähtien, kun olin saapunut muutamaa tuntia aikaisemmin. Olin kieltäytynyt kertomasta hänelle ja Alice oli ilmeisesti blokannut hänet mielestään - ilkikurinen virne hänen naamallaan paljasti minulle hänen tietävän suunitelmistani.
Lopulta kuulimme Rosen auton pysähtyvän talon eteen ja kahden auton oven aukenevan ja menevän kiinni. Aloin hymyillä ja käytin kilpeä pitääkseni laukkua ilmassa siinä, missä yletyin siihen. Avasin laukun vetokejun kuulessani heidän kävelevän kuistin portaat.
Aivan niin kuin olin suunnitellutkin Rosalie tuli ensin ja minä kietaisin nopeasti kilpeni hänen ympärilleen siirtäen samalla häntä muutaman metrin sisemmälle taloon ja vasemmalle. Jätin huomiotta hänen yllättyneet vastustelunsa keskittyen tarkemmin saaliiseeni. Emmett astui ovesta sisään ja pysähtyi yllättyneenä katselemaan vaimonsa nopeaa lentoa ilman halki. Nappasin erään esineen laukusta ja heitin sen kovaa Emmettiä päin. Vesi-ilmapallo, täytetty hyytelömäisellä yhdisteellä jauhoja, vettä ja suosikkinani valkosipulipulveria, läsähti kaikkialle Emmettin hiuksia ja kasvoja. Shokin ja inhon ilme hänen kasvoillaan oli koominen jatkaessani hänen pommitustaan erikoistäytteisillä vesi-ilmapalloillani.
Alice astui nopeasti viereeni ja liittyi mukaan. Kun Edward ja Jasperkin olivat tajunneet mitä tapahtui, hekin alkoivat pommittaa Emmettiä. Yhteensopivat hymyt koristivat kasvojamme. Roselta kesti hieman kauemmin toipua yllätyksestä, mutta kun olin heittänyt viidennen palloni, hänkin alkoi heitellä palloilla miestään.
Emmett seisoi hiljaisena ottaen kaikki ammukset vastaan inhon ilme kasvoillaan. Kun olimme viimein saaneet heitetyksi kaikki ammukset, hän tuijotti minua murhaavasti, naama valuen vahvasti haisevaa hyytelöä. Minä virnuilin hänelle: ”Piti vain varmistaa, että vampyyrien allergisuus valkosipulille oli myytti.” Tiesin, kuinka pahalta sen täytyi haista Emmettistä, koska olin vuosia sitten tehnyt saman Felixille ja Demetrille. Ilmeisesti järkyttävä haju häviäisi vasta viikon kuluttua.
Hän tuijotti minua uhkaavasti. “Minä kostan sinulle tämän”, hän uhkasi. Epäonnekseen hän ei näyttänyt pelottavalta, koska hyytelö valui hänen naamallaan. Me kaikki nauroimme hänen tömistellessään yläkertaan ottamaan suihkua.
“Älä huoli Emmett!”, huusin hänen peräänsä portaisiin, “haju katoaa noin viikossa.” Repesin nauramaan ja kaikki alakerrassa liittyivät mukaan Emmettin jupistessa itsekseen.
Alice hihitti: ”Hän tulee vihaamaan valkosipulin hajua seuraavan vuosisadan.” Minä virnistin voitokkaana ja me kaikki hykertelimme.
Hän palasi pitkän ja todella huolellisen suihkun jälkeen huvittunut hymy kasvoillaan. Vaikka tiesin hänen jo suunittelevan kostoa, tiesin myös, että hän osasi nähdä hauskan puolen pienessä pilassani. Hän ja Rose kertoivat meille matkastaan ja Emmett jopa antoi minulle ohuen tupsun, jonka hän oli nypännyt leijonan harjasta. Ylpeänä hän vakuutti minulle, ettei ollut satuttanut tai tappanut leijonaa, vaikka olikin tapellut sen kanssa.
Loppuviikon jokaisen niukan vapaanhetken vietin Cullenien talossa innokkaana kuuntelemassa jokaista yksityiskohtaa Emmettin ja Rosen matkasta. Edward huomasi mielenkiintoni ja lupasi söpösti viedä minut omalle matkallemme tulevaisuudessa.
Kahdeksannestoista syntymäpäiväni saapui nopeasti. Onnellisena heräsin Edwardin käsissä ja vaadin ensimmäisen syntymäpäiväpusuni ennen kouluun valmistautumista. Koulussa kaikki toivottivat minulle hyvää syntymäpäivää – toiset aidommin kuin toiset. Angela ja Ben antoivat minulle jopa ihanan kortin.
Alice oli onnistunut noudattamaan toivettani ja oli jättänyt lahjansa kotiin, jotta saisin sen illalla juhlissani. Minulla oli kuitenkin vahvoja epäilyjä siitä, että hänen ainoa syy siihen, ettei hän ollut tuonut lahjaansa kouluun oli se, ettei se mahtunut mukaan. Alice ei ollut sitä tyyppiä, että hän ostaisi pieniä lahjoja.
Päivä kului nopeasti ja tajusin olevani jännittynyt tietäessäni, että näkisin Alicen työn tulokset kohta. Edward tuli talolleni muutamaa tuntia koulun jälkeen, jotta Alice voisi viimeistellä kaiken. Me tapoimme aikaa kirjoittamalla sähköpostia äidilleni. Kiitin häntä kamerasta, jonka hän, Charlie ja Phil olivat ostaneet minulle yhdessä. Soitin myös Volturiperheelleni jutellakseni heille ja jotta he voisivat toivottaa minulle tavanomaiset syntymäpäiväonnittelut.
Kun Charlie oli saapunut kotiin pitsan kanssa ja hän oli syönyt päivällisen, hän vilkutti minut ja Edwardin ulos ovesta mielissään siitä, että sai asettua katsomaan urheilua.
Me saavuimme Cullenien talolle löytääksemme sen kirkkaasti valaistuna. Koko kuisti ja porrasaskelmat olivat täynnä kauniita kukka-asetelmia ja etuovessa oli massiivinen kyltti, jossa luki: ”HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ BELLA!” Alice oli selvästi käyttänyt aikaa juhlieni järjestämiseen.
Edward ja minä lähestyimme hitaasti taloa ja kun tavoitimme etuoven, pystyimme tuntemaan kiihtymyksen, onnellisuuden ja innokkuuden aallot, joita Jasper lähetti ympäriinsä – ehkä ne olivat ylijäämää Alicelta ja Emmettiltä. Me avasimme oven tajutaksemme, että Emmett ja Alice syöksyivät minua kohti.
Juuri ennen kuin he tavoittivat minut, Emmett onnistui tönäisemään Alicen pois ja hän kauhaisi minut karhunhalaukseen. ”Hyvää syntymäpäivää, Bella!” hän huudahti innokkaana, pyörittäen minua ympäri ennen kuin laski minut viimein alas.
Nauroin: “Kiitos, Em.”
Alice tuuppasi kyynärpäällään hänet äkkiä pois tieltään, ärtymyksen Emmettiä kohti sykkiessä hänen kasvoillaan. Kiertäessään kätensä ympärille lujasti hänen vihainen katseensa katosi ja sen korvasi kaunis hymy. ”No, mitä mieltä olet, Bella? Pidätkö koristeista? Näitkö kakun, jonka Emmett hankki sinulle?”
Hänen mainitessaan kakun käännyin ympäri katsomaan huonetta. Me olimme kukkien ja pallojen ympäröimiä ja sivupöydällä oli suunnaton kakku. Se oli kolmikerroksinen ja siinä oli sininen kuorrutus. Päällimmäisessä kerroksessa oli 18 kynttilää ja alimmaisessa kerroksessa luki ”Paljon onnea, Bella.” Se olisi ollut tarpeeksi iso kakku 50 hengelle, ja koska olin ainoa, joka söisi, järkytyin, vaikka se näytti maukkaalta. Epäilin, että Emmett oli paneutunut kakkuni hankintaan, joten koska en halunnut satuttaa hänen tunteitaan, käännyin ympäri ja hymyilin Alicelle ja Emmettille. ”Kiitos kaverit, olette parhaita. Tämä on upein syntymäpäiväkakku, joka minulla on koskaan ollut. Ja rakastan palloja ja kukkia.”
Koko perheen kasvot muuttuivat riemukkaiksi. Tietenkin Alice ei voinut olla hiljaa liian kauaa ja kohta hän sieppasikin minut johdattaen minut pidemmälle huoneeseen. ”Avataan lahjasi ensin ja voit saada kakkuasi sitten myöhemmin”, hän huudahti iloisesti.
Emmett poimi suuren paketoidun laatikon, joka oli niin korkea, että se ylettyi vyötärölleni. Emmett laski sen eteeni ja sanoi: ”Tämä on Roselta ja minulta.” Hymyilin hänelle ja avasin kääreet paketin päältä. Avasin laatikon innokkaasti miettien, mitä he olivat hankkineet minulle, mutta hymyni muuttui pian kulmakarvojen kurtistukseksi, kun huomasin, että laatikon sisällä olikin toinen laatikko. Otin sen ulos ja avasin sen. Tietenkin siellä oli uusi laatikko. Mulkaisin Emmettiä, joka virnuili riemuitsevasti ja jatkoin laatikoiden avaamista, joista jokaisen sisällä oli uusi laatikko.
25 laatikon jälkeen saavutin lopulta viimeisen laatikon ja avasin sen vain tajutakseni sen olevan typötyhjä. Purin hammasta ärsyyntyneenä Emmettin hihittäessä vieressäni. Kaikki muut yrittivät pidättää nauruaan. ”Kiitos lahjastasi, Emmett”, sanoin hillitysti, ”Se on epäilemättä yksi mielenkiintoisimmista, joita olen koskaan saanut.” Liimasin kasvoilleni tyytyväisen ilmeen.
Se teki sen; he kaikki alkoivat nauraa raikuvasti. Minä hihitin myös; pystyin näkemään huumorin tässä tilanteessa. Kun he lopulta rauhoittuivat Rose selitti, että hän ja Emmett olivat hankkineet äänentoistojärjestelmät kahteen autooni. ”Asensin yhden jo Maseratiisi, ja asennan toisen sinun 370z viikonloppuna”, hän vakuutti minulle.
Halasin heitä kumpaakin tiukasti. “Kiitos kaverit, se on erinomainen lahja!” He näyttivät tyytyväisiltä.
Esme ja Carlisle antoivat minulle seuraavaksi petollisen yksinkertaisen kirjekuoren. Avasin sen ja vedin ulos joitakin papereita. Vilkaisin sitä nopeasti ja kun tajusin, että pidin käsissäni lentolippuja Phoenixiin, kiljahdin alicemaisesti ja heitin käteni heidän ympärilleen. ”Paljon kiitoksia! En voi odottaa vierailua äidin luona ja sitä, että hän tapaa Edwardin.” He hymyilivät iloisesti minulle ja vastasivat halauksiini.
Käännyin Edwardiin päin. Hymyilin valoisasti, innokkaana mietin jo millaista olisi viedä Edwardin tapaamaan pirteää äitiäni. Hän hymyili takaisin, silmiinpistävän onnellisena siitä, että olin niin innostunut.
Alice ja Jasper olivat seuraavat. Alice tanssi luokseni pitäen kädessään pelkistettyä valkoista kirjekuorta. Katsoin sitä ja uteliaasti nostin kulmakarvoja. Kiusasin häntä vähän: ”Minun täytyy sanoa, että olen yllättynyt. Olin varma, että olisit antamassa minulle paljon suurempaa lahjaa kuin sellaista, mikä mahtuisi kirjekuoreen.” Kaikki seitsemän Cullenia hymyilivät tietäväisinä saaden minut entistä uteliaammaksi siitä, mitä kirjekuoressa oli.
Liu’utin yhden sormen kuoren alle avastakseni sen ja yritin repäistä kirjekuoren auki. Sormeni liukui paperia vasten ja tunsin kirpaisun sormessani. Samassa huomasin pienen paperihaavan sormessani. Pisara verta nousi iholle. Ja sitten se tapahtui: suojausmekanismiosa kilvestäni aktivoitui vaistomaisesti itsestään. Se oli toiminto, jota en ollut käyttänyt lähes 10 vuoteen. Olin jo melkein unohtanut sen kokonaan.
Vaistonvarainen kilpeni heitti itsensä ulos ympäröiden minut noin kolmen metrin säteiseen kuplaan. Kilpi paiskasi vampyyrit seinille. Minulta vei muutaman sekunnin käsitellä, mitä oli tapahtunut niin yhtäkkiä. Kaikki tuijottivat minua shokissa – taas, selvästi he eivät olleet tajunneet, että minulla oli vielä eräs kyky, josta en ollut heille kertonut.
Emmett oli nyt seisomassa keskellä seinää ja Jasper liukui alas kuplan päältä. Todellinen yllätys tosin oli Edward. Hän seisoi edelleen vierelläni, kilpeni sisällä. Tätä ei ollut koskaan tapahtunut, ilmeisesti en ollut alitajuntaisesti rekisteröinyt Edwardia vaaraksi. Jasperin tavoittaessa lattian vedin kilpeni takaisin ja huomasin tyytyväisenä, ettei kellään vampyyreistä ollut ongelmia nähdä pientä määrää verta. Panin sormen suuhuni, ettei se enää vuotaisi. Kaikki katsoivat minua saadakseen selityksen.
Huokaisin, “Olen pahoillani, unohdin mainita kyvystäni, koska sitä ei tarvitse käyttää kovin usein – viime kerrasta onkin aikaa lähes 10 vuotta.” He kaikki katsoivat minua edelleen hämmennys kasvoillaan. ”Kilvessäni näyttää olevan sisäänrakennettu itsepuolustusmekanismi vampyyreita vastaan, mikä toimii automaattisesti heittäen kilven, jos ympärilläni on vampyyreita, kun vuodan verta” He kaikki näyttivät yllättyneiltä ja Carlisle katsoi minua kiinnostuneena. ”Kun viillän itseäni tai naarmuunnun jostakin, ja jos lähelläni on vampyyreita, näytän heittävän automaattisen kilven ympärilleni, joka työntää vampyyrit pois ja pitää minut suojassa. Ikävä kyllä se voi olla myös ongelma.” Nyt he näyttivät hämmentyneiltä. ”Nähkääs viimeksi, kun näin kävi olin seitsemän ja Voltureiden kanssa tietysti. Me olimme ulkona retkeilemässä, kun naarmutin käteni oksaan ja onnistuin viiltämään itseäni. Se vuosi aika paljon ja kilpeni heitti Felixin, Demetrin, Janen ja Alecin kauemmaksi minusta. Sitten pyörryin veren hajusta, eikä kukaan voinut tulla luokseni tyrehdyttämään verenvuotoa tai herättämään minua. He eivät pystyivät tekemään muuta kuin katsoa levottomina reilun kolmen metrin päästä. Ilmeisesti kesti 10 minuuttia ennen kuin heräsin.”
Kaikki rypistelivät kulmiaan tälle yllättävälle tiedolle ja näyttivät huolestuneilta. ”Nyt näyttää siltä, että Edwardista on tullut poikkeus”, viittasin edelleen vieressäni seisovaan rakkaaseeni. Ymmärrys ja helpotus pilkisti heidän silmissään, kun he tajusivat ettei kilpeni ollut työntänyt häntä pois.
Emmett rikkoi vakavan tunnelman naurahtamalla. ”Katsos Edward, sinä et ole ollenkaan pelottava. Jopa Bellan alitajunta pystyy erottamaan minut – suuren pelottavan ja voimakkaan vampyyrin sinusta – heiveröisestä ja vähän ruipelosta vampyyrista.” Me kaikki hymyilimme vitsille ja Edward ärähti leikkisästi.
Carlisle katosi hetkeksi ja palasi kohta laastarin kanssa, jonka laitoin nopeasti sormeeni.
”Noh”, Esme nyökkäili rikkinäisille seinille, ”Selvästi olet tehokas hajottamaan seiniä, kykysi tulee olemaan kätevä tulevaisuudessa remonteissa. Annoit minulle juuri hyvän syyn tämän huoneen uudelleen sisustukseen.” Hän hymyili samalla, kun hänen silmänsä arvioivat tarkkoina hajonneita kohtia.
Jasper hihitti: “Näyttää siltä, että menetit työsi, Emmett.”
Emmett mutristi suutaan: ”Mutta Esme, minä pystyn tuhoamaan talon aivan yhtä nopeasti kuin Bellakin!”
Minä hymyilin omahyväisesti. ”Et sinä pysty siihen, Emmett.”
Hän mulkoili minua leikkisästi. ”Meidän täytyy ehkä testata teoriaa joskus tulevaisuudessa Bells.” Pystyin näkemään kilpailun kipinän hänen silmissään ja virnistin sille.
Tunnelma oli palautunut tarpeeksi ennalleen ja ojensin Edwardille kirjekuoren avattavaksi, en halunnut toistaa äskeistä hässäkkää. Hän avasi sen ja veti ulos kuvan. Hän ojensi sen minulle ja käänsin sen ympäri. Se oli kuva Ducatista – samanlaisesta kuin Jasperin, mutta tummansinisen värisenä. Nostin kulmakarvojani. ”Oikeasti?” kysyin innostuneesti.
Alice nyökkäsi. ”Se on autotallissa, Esme ei antanut meidän tuoda sitä sisälle.”
Minä säteilin ilosta ja halasin häntä. ”Kiitos! En voi odottaa, että pääsen kokeilemaan sitä!”
Emmett virnisti: “Emme mekään voi.” Hän viittasi kaikkiin muihin paitsi Carlisleen ja Esmeen, ”Me kaikki ostimme myös moottoripyörät, jotta voisimme ajaa sinun ja Jasperin kanssa.” Hymyilin kuvitellessani kaikkea hauskaa, jota voisimme tehdä yhdessä.
Edward oli viimeinen, joka antoi minulle lahjan. Hän ojensi minulle paketoidun ohuen nelikulmion ja hieman suuremman laatikon. Kumpikaan niistä ei ollut oikean kokoinen tai muotoinen ollakseen kihlasormus. Peitin pettymykseni ennen kuin Jasper pystyi huomaamaan sitä ja hymyilin Edwardille odottaen kärsivällisesti hänen avaavan pienemmän paketin minulle. Sisällä oli tavallinen cd-levykotelo sisällään. Levykotelon kansilehdessä oli sinisiä ja valkoisia pyörteitä ja siinä luki ”Edwardin sävellyksiä”. Hymyilin hänelle riemastuneena ja hyppäsin häntä kohti. Hän otti minut kiinni ja kallistuimme nopeaan, mutta intohimoiseen suudelmaan. ”Kiitos, Edward, rakastan sitä”, mumisin.
“Olen iloinen, että pidät siitä”, hän asetti minut takaisin lattialle ja avasi toisen lahjansa minulle. Sisällä oli suuri korurasia, jossa oli platinaketju, johon oli kiinnitetty timanttisydän.
Tuijotin sitä kunnioituksen vallassa. ”Se on kaunis”, kuiskasin kurkottaen koskettamaan sitä kevyesti.
”Se oli äitini”, hän selitti, ”Halusin, että sinä saisit sen.”
Hän otti kaulaketjun laatikosta ja asetti sen kaulani ympärille. Käteni kosketti ketjua varvistaessani ja tiivistäessäni kiitokseni, arvostukseni ja rakkauteni suudelman muotoon.
Viimeinen lahjani oli yhdistelmä Voltureilta. Mittaamattoman arvokas vesivärimaalaus, jota olin metsästänyt vuosia. Entinen omistaja ei ollut halunnut sanoa sille mitään tarkkaa hintaa. Pohdin, kuka perheestäni oli säikäyttänyt hänet myymään maalauksen. He olivat myös lähettäneet kauniin setin ensimmäisen painoksen Sherlock Holmes -kirjoja ja joitakin kauniita koruja, joista pidin paljon.
Kun lahjat oli pois tieltä, tein nopean käynnin autotalliin nähdäkseni uuden, komean moottoripyöräni ennen kuin Esme sytytti kakkuni kynttilät. He lauloivat minulle syntymäpäivälaulun täydellisessä harmoniassa, heidän musikaaliset äänensä täydellisissä sävelkorkeuksissa. Onnellisena puhalsin kynttilät sammuksiin ja toivoin, että minä ja Edward kihlautuisimme pian.
He kaikki katsoivat melkein lumoutuneina, kun otin ensimmäisen palan kakkua suuhuni. Se oli herkullista, täyteläistä ja turmelevan hyvää, kevyt kuorrutus tarjosi täydellisen vastakohdan. Inahdin makunautinnosta. ”Emmett, valitsit upean kakun, se on taivaallinen.” Koko perhe hymyili minulle. Minun täytyi ottaa vielä toinen pala ennen kuin tunsin itseni täydeksi ja oli pakko lopettaa.
Me jatkoimme juhlimista piñatalla, jonka Emmett pudotti yhdellä iskulla. Sitten siirryimme katsomaan elokuvaa, jonka aikana käperryin Edwardin syliin onnellisena suuren popcorn kulhon kanssa. Söi vielä yhden palan kakkua ja karkkia piñatasta. Se oli paras syntymäpäivä, joka minulla koskaan oli ollut ja kun kerroin sen Alicelle, hän kiljui ilosta.
