Kiitos ihanista kommenteista (:
Sori, tässä on taas kestänyt aika pitkään. Kaikenlaisia kiireitä ja sellaista, jotka ovat estäneet koneelle pääsyn. Ja seuraavassakin luvussa tulee kestämään, koska se on ihan kesken. Minulla ei ollut lainkaan intoa suomentaa kesällä.
Mutta tässä kuitenkin 32. luku. Toivottavasti pidätte (:
Kappale 32: Paluu ja muutoksia
Edwardin näkökulma
Matkatessamme takaisin Volterrasta makasin onnellisena Bella sylissäni. Hän oli nukahtanut vain pari tuntia nousun jälkeen ja oli käpertynyt viereeni käärittynä pehmeään peittoon. Aina välillä hän huokaisi nimeni ja sydämeni halkesi onnesta.
Aikamme Volterrassa oli saanut minut erittäin helpottuneeksi. Tiesin nyt, että Volturit eivät sattuttaisi Bellaa koskaan. Olin kuunnellut heidän ajatuksiaan kahden viikon ajan ja olin nyt varma, ettei heillä ollut mitään salattuja motiiveja Bellaa kohtaan. He kaikki rakastivat ja ihannoivat Bellaa – hän oli heidän perheensä sydän kuten hän oli sydän meidänkin perheessämme. Oli selvää, että Bella oli ollut erittäin onnellinen siitä, että olimme tulleet niin hyvin toimeen hänen toisen perheensä kanssa. Meillä oli paljon yhteistä Volturien kanssa ja olimme tulleet toimeen erittäin hyvin.
Tietenkään se, että me kaikki pidimme toisistamme, ei tarkoittanut, että kolme johtajaa päästäisivät minut menemään ilman varoitusta. Itse asiassa, kun Bella oli ollut kiireinen kiistellessään Alicen kanssa, hänen pakatessa Bellan matkatavaroita, Aro, Marcus ja Caius olivat ajaneet minut nurkkaan.
Takauma
”Voimmeko keskustella kanssasi Edward?” Aro kysyi kohteliaasti. He kääntyivät yksinkertaisesti luottaen siihen, ettei ollut mahdollisuuttakaan, että sanoisin ei. Seurasin heitä kirjastoon ja suljin oven. Heidän ajatuksistaan tajusin, että minulle annettaisiin tavallinen ’mitkä ovat aikomuksesi Bellaa kohtaan’-puheen, jonka kaikki mahdolliset poikaystävät saivat tytön isältä. Nähtävästi he olivat olleet hieman surullisia siitä, etteivät he olleet saaneet uhata minua ennen kuin vein Bellan ulos. Minua yllätytti se, että Bella oli luvannut, että he voisivat tehdä sen, kun olin täällä. He olivat selvästi odottaneet tätä pitkään.
”Edward”, Caius aloitti, ”tiedän, että tiedät miksi olemme täällä joten aion kysyä suoraan: Mitkä ovat aikomuksesi Bellaa kohtaan?”
Aron ajatukset olivat huvittuneet – heillä ei ollut koskaan ennen ollut mahdollisuutta tehdä tätä ja he harvoin löysivät mitään uutta elettyään vuosituhannen. Bellan saapumisen jälkeen heidän elämänsä olivat muuttuneet paremmaksi.
”Vakuutan teille, ettei minulla ole muita kuin kunniallisia aikomuksia Bellaa kohtaan.” Olin itse asiassa aika hermostunut – Bellan perheen tämän osan hyväksyntä oli paljon tärkeämpi kuin Charlien hyväksyntä ihan vain sen takia, ettei Charlie voinut satuttaa minua. Olin luodinkestävä. Sitä vastoin Volturit voisivat tappaa minut hetkessä, jos he eivät pitäneet minusta. ”Aion olla hänen kanssaan ja rakastaa häntä ikuisesti”, vakuutin heille.
”Erinomaista!” Aro huudahti. ”Olen niin iloinen, että Bella löysi noin hyvän kumppanin. Näin ajatuksistasi, että olet täydellinen Bellalle. Itse asiassa, en tiedä mainitsiko Bella siitä, mutta muutama vuosi sitten kerroin hänelle perheestäsi ja vihjasin, että sinä kuulostit hyvältä kumppanilta hänelle”, hän nauroi. ”Olen niin iloinen, että se onnistui.”
Katsoin häntä yllättyneenä. ”Kiitos Aro”, sanoin muodollisesti.
”Tiedän, että pidät hyvää huolta hänestä Edward”, Marcus sanoi pehmeästi. ”Näen teidän välisenne suhdesidoksen ja se on uskomattoman kirkas – vahvin sidos, jonka olen nähnyt kumppanien välillä.”
Nyökkäsin myöntävästi. Caius oli kuitenkin hieman ärtynyt, hän oli odottanut innolla tilaisuutta uhata minua. ”Haluamme sinun tietävän Edward, että jos sinä koskaan satutat Bellaa, me tapamme sinut. Olet nähnyt, mitä Jane voi tehdä, luota minuun, se kipu, mitä aiheutamme sinulle, jos jokin tai joku, sinut mukaanlukien, satuttaa häntä, olisi sata kertaa pahempaa kuin se.” Hänen uhkauksensa ei ollut tyhjänpäiväinen.
”Ymmärrän herra”, vastasin kunnioittavasti. ” Usko minua, jos jotakin sattuu Bellalle, mikään mitä voisitte tehdä minulle, ei voittaisi kipua siitä, että häntä on satutettu.” Tiesin, etten ikinä selviäisi maailmassa ilman Bellaa – jos hän kuolisi, toivottaisin kuoleman tervetulleeksi seuraten häntä niin nopeasti kuin mahdollista.
Caius huomasi sanojeni vilpittömyyden. ”Hyvä”, hän sanoi. ”Olen iloinen, että ymmärrämme toisiamme.”
”Niin, loistavaa”, Aro sanoi. ”Niin, sinähän ajattelit mennä naimisiin Bellan kanssa pian, eikö niin?” hän kysyi.
Olin yllättynyt. ”Öö.. Kyllä, ajattelin kosia häntä pian.” Hieroin niskani takaosaa tuntien oloni kiusaantuneeksi. Olin kysymässä häneltä kuinka hän tiesi, kun tajusin, että hän olisi nähnyt sen, kun hän kosketti kättäni.
”Hyvä”, Caius totesi. ”Älä odota liian pitkään. Bellassa on monta ominaisuutta, mutta kärsivällisyys ei ole yksi niistä.”
Nyökkäsin myöntävästi; kärsivällisyys ei todellakaan ollut yksi Bellan vahvoista puolista, mutta en ollut varma halusiko hän mennä naimisiin niin nuorena – minä halusin, mutta näinä päivinä suurin osa ihmisistä vihasi ajatusta mennä naimisiin nuorena. Toisaalta, ajattelin, Bella ei todellakaan ollut kuten suurin osa ihmisistä – onneksi. Ajattelin, etten voisi tietää ennen kuin kokeilisin. Toivoin, ettei Bella torjuisi kosintaani.
Lopetimme keskustelun pian tullessani levottomaksi, halusin päästä takaisin Bellan luokse. ”Huomaamme kuinka onnelliseksi teet Bellan ja toivomme teille kaikkea hyvää. Bella pitää sinua todellakin varuillasi – hän on täynnä yllätyksiä”, Aro sanoi.
Nauroin – tiesin sen. Bella yllätti minua edelleenkin jatkuvasti – hän ei koskaan tehnyt niin kuin odotin ja koska en voinut lukea hänen ajatuksiaan, ellei hän antanut lupaa, jäin usein pohtimaan syitä hänen odottamattomiin tekoihinsa.
Aron viimeiset ajatukset lähtiessäni huoneesta saivat minut kääntymään nopeasti ympäri. "Voi, että kuinka häntä odottaa yllätys, kun Bella näyttää hänelle kirjat, jotka Bella varasti kirjastostani”, hän ajatteli nauraen hiljaa itsekseen. Käännyin katsomaan häntä uteliaana, mutta hän kohautti olkiaan. ”Hän kertoo sinulle, kun on sen aika.” Hän keskittyi tahalteen hankalaan matematiikkaongelmaan tuon jälkeen; kieltäytyen antamaan minulle mitään vihjeitä kirjoista, jotka Bella
oli pakannut yhteen matkalaukuistaan.
*Nykyaika*
Ajattelin hetken, että vilkaisin niitä, kun hän nukkui, mutta päätin etten tekisi niin - luotin, että Bella kertosi minulle, kun aika oli oikea.
Bella heräsi hetkeä ennen kuin saavuimme Port Angelesiin. Suukotin hänen otsaansa pehmeästi. "Olemme melkein kotona, rakas", sanoin hänelle. Hän ei vastannut. Hän vain kääntyi ja käpertyi lähemmäs minua painaen lämpimät huulensa kylmää kaulaani vasten suudellakseen minua, joka lämmitti minua.
Kun me laskeuduimme, Bella halasi Santiagoa ja Alecia ja loput meistä kättelimme heitä. Oli keskipäivä ajaessani Forksiin Bellan kanssa. Bella oli edelleen hieman uninen, joten hän antoi avaimensa Alicelle ja Jasperille ja oli kanssani Volvossa matkustajan paikalla, muut olivat Carlislen Mercedeksissä.
Charlie ei odottanut Bellaa kotiin ennen huomista iltapäivää, mikä antoi minulle loistavan mahdollisuuden viettää enemmän aikaa hänen kanssaan.
Saavuimme viimein pitkän pihatiemme päätyyn, pysähdyin nähdessäni vieraan auton ja moottoripyörän parkkeerattuna talomme viereen. Tutkin ympäristöä, mutten voinut kuulla kenenkään muun ajatuksia kuin perheeni, jotka seurasivat meitä. Menin ulos hämmentyneenä ja menin autojen luo. Bella liittyi seuraani.
Bellan näkökulma
Katsoin huvittuneena, kun Edward katsoi hitaasti kirkkaan keltaista Porschea ja hopeista Ducattia, jotka odottivat Cullenien pihatiellä.
Yhtäkkiä Alice tuli kiihdyttäen autossani pysähtyen jarrut kirskuen ennen kuin hän hyppäsi ulos ja syöksyi luokseni. ”Kiitos, kiitos, kiitos”, hän lauloi halaten minua ja hyppien ympäriinsä innokkaasti.
Virnistin. ”Ole hyvä, Alice. Toivottavasti pidät väristä.”
”Rakastan sitä!” hän kiljaisi. ”En voi uskoa, että hankit minulle keltaisen Porschen enkä minä nähnyt sitä ennen kuin saavuimme pihalle!” Tunsin oloni ylpeäksi, kun olin onnistunut käyttämään ajan, jolloin Alice oli keskittynyt Voltureihin, hänen lahjansa toimitukseen.
Tällä aikaa loput Culleneista olivat saapuneet ja katsoivat kahta uutta kulkuneuvoa arvostavasti.
Virnistin heille. ”Jasper, tuo moottoripyörä on sinun.” Osoitin sitä nyökkäämällä.
Hän hymyili ja yhtäkkiä meihin kaikkiin iski kiitollisuuden ja onnellisuuden aalto, joka sai meidät virnistämään kuin idiootit. Hän halasi minua ja olin onnellinen, että kykyni pienen demonstraationi jälkeen hän ei enää pelännyt niin paljon satuttavansa minua. ”Kiitos, kulta”, hän sanoi etelän murteella.
”Tulkaa nyt kaverit, minulla on lahjat teille muillekin”, lupasin yllyttäen heitä sisään. Kaikki pojat ottivat matkalaukkunsa nopeasti autoista ja veivät ne vampyyrinopeudella ylös huoneisiin ennen kuin he tulivat olohuoneeseen, missä me naiset odotimme kärsimättömästi.
Kun he kaikki olivat asettuneet paikoilleen, kiedoin kilpeni suuren paperiin kiedotun maalauksen, joka odotti nurkassa, ympärille ja toin sitä eteenpäin, kunnes se leijui Carlislen ja Esmen edessä. Asetin sen hellästi maahan. ”Tämä on teille”, sanoin pehmeästi. Käperryin takaisin Edwardin syliin katsoessani Carlislen ja Esmen poistavan paperit valtavan taulun ympäriltä.
Esme henkäisi kunnioittavasti katsoessaan maalausta. ”Voi Bella, se on niin kaunis! Kiitos”, hän sanoi halaten minua ennen kuin hän kääntyi katsomaan maalaustaan.
Carlisle näytti myös vaikuttuneelta ja tyytyväiseltä. ”Kiitos Bella, se on todellakin mahtava”, hän sanoi kiitollisesti.
Hymyilin. Käännyin sitten ja levitoin pienen sohvapöydällä odottavan paperiin käärityn paketin Rosen luokse pudottaen sen kevyesti hänen syliinsä. Hän avasi sen henkäisten kunnioittavasti katsoessaan korvaamattomia koruja – rubiineja, jotka oltiin upotettu 24 karaatin kultaan. Yhteen sopiva riipus ja korvakorut. Hän katsoi minuun. Kiitollisuus oli kaikkialla hänen kasvoillaan. ”Bella, kiitos niin paljon. Tämä on uskomattoman kaunis.” Minä vain virnistin. Olin iloinen siitä, että kaikki olivat pitäneet lahjoistaan tähän mennessä.
Oli Emmettin vuoro ja johdattaessani heidät kohti pelihuonetta, Emmett alkoi tulla innostuneeksi. “Onko jo minun vuoroni Bella?” Emmett huudahti kärsimättömästi.
Pyöritin silmiäni. ”Kyllä Emmett, tässä se on”, sanoin avaten oven pelihuoneeseen, jotta hän näkisi uuden pelijärjestelmänsä.
Hän kiljaisi onnesta. ”Mahtavaa!” hän huusi. Hän juoksi luokseni ja nosti minut ylös pyörittäen minua ympäri järjettömän kovaa. ”Olet paras Bella!” hän sanoi viskaten minut iloisesti ylös ilmaan.
Onneksi olin suojannut itseni ennen kuin Emmett nosti minut ylös; tietäen hänen taipumuksensa puristaa liian kovaa energisyydessään. Yllätyksettömästi hän heitti minut liian kovaa ja päädyin menemään katon läpi ja toiseen kerrokseen – Carlislen työhuoneeseen. Onnistuin nappamaan itseni ennen kuin menin myös sen huoneen katon läpi kolmanteen kerrokseen. Levitoin itseni takaisin reiän läpi maahan. ”Emmett, sinä idiootti! Ei niin kovaa ensi kerralla!” moitin häntä.
Rosalie ojensi kättään ja löi Emmettiä takaraivoon. ”Typerys”, hän mutisi.
Esme vain huokaisi hyväksyvästi – tarinoista, joita olin kuullut, tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Emmett oli rikkonut tavaroita talossa. ”Emmett, sinä tiedät, missä korjaustarvikkeita pidetään”, Esme muistutti Emmettiä lempeästi.
Emmett piti kasvoillaan sopivasti hämillään olevan ilmeen, vaikka hänen silmänsä tanssivat edelleen ilosta. ”Kyllä äiti”, hän huokaisi. ”Kiitos mahtavasta lahjasta Bella”, hän sanoi ennen kuin kääntyi ja suuntasi kohti autotallia.
Carlisle ei näyttänyt vaikuttuneelta työhuoneen lattian uudistuksista. Hän huokaisi suuttuneesti.
”Tuota”, sanoin rikkoen hiljaisuuden. ”Edward, sinun lahjasi ovat huoneessasi. Halusin näyttää ne sinulle yksin”, vihjasin. Muut lähtivät hienotunteisesti ulos huoneesta.
Kun he olivat poissa, käännyin ja nojauduin häneen nousten varpailleni antaakseni pehmeän suukon. ”Tule nyt”, mumisin. ”Mennään.”
Otin hänen kädestään kiinni ja johdatin hänet ylös portaita. Hän kohottiti kulmakarvaansa. ”Lahjat?” hän kysyi. Nyökkäsin ja pysähdyin sitten epäröivästi hänen ovensa ulkopuolelle ja rukoilin, että hän pitäisi lahjastaan. Avasin oven ja siirryin syrjään antaen hänen mennä ensiksi. Seurasin häntä ja suljin oven hiljaisesti.
Edward katsoi hiljaa suurta kehystettyä kuvaa meistä, joka roikkui hänen seinällään ja kääntyi sitten minua kohti. Hänen silmänsä olivat täynnä lämpöä, onnellisuutta ja rakkautta. ”Rakastan sitä”, hän sanoi pehmeästi. ”Kiitos, rakas.”
Hymyilin hänelle ja suutelin häntä suloisesti. ”Ole hyvä. Rakastan sinua”, mumisin. Peräännyin hieman ja kurotin kohti pientä lahjaa, jonka olin jättänyt hänen yöpöytänsä päälle. ”Öö”, aloitin hermostuneesti. ”Tämä lahja on varmaan enemmän minulle kuin sinulle”, myönsin hieman nolona. Ojensin sen hänelle.
Hänen silmänsä säteilivät uteliaisuutta, kun hän istui sängyllä ja avasi toisen lahjansa. Istuin hänen vieressä ja katsoin. Hän avasi rasian nähdäkseen nahkaisen rannekkeen. Nahkaan upotettuna oli platinajoutsen ja yhdellä puolella nahkaan painettuna oli kopio Cullenien tunnuksesta. Toisella puolella oli minun henkilökohtainen tunnukseni Volturien prinsessana. Hän katsoi minua ja hymyili ymmärtäen heti. ”Omistatko sinä minut, Bella?” hän kysyi huvittuneisuutta ja hieman ylpeyttä sekä omahyväisyyttä äänessään.
Nyökkäsin. ”Tiedän, että se vaikuttaa jollain tavoin hieman vanhanaikaiselta, mutta haluan jokaisen vampyyrin, joka sinua katsoo, tietävän, että olet minun – ja Volturien prinsessa ei jaa”, ilmoitin hänelle. Odotapa, kunnes saan myös kihlasormuksen hänen sormeensa niin, että ihmisetkin tietävät hänen olevan minun, ajattelin itsekseni.
Hän virnisti ja laittoi sen käteensä. ”Mielestäni se on mahtava, rakas. Rakastan sitä kuinka omistushaluinen olet minusta”, hän kertoi minulle vetäen minua lähemmäs ja kietoen kätensä ympärilleni. ”Nyt, voisitko kertoa, miksi tunsit yhtäkkiä tarvetta antaa meille kaikille lahjat?”, hän kysyi.
Kohautin olkiani. ”Te olette tehneet niin paljon hyväkseni ja minä halusin todella antaa teille edes jotain takaisin”, selitin. ”Sitä paitsi mainitsit, että te ette oikein vietä syntymäpäiviä, mutta tiedän, että suunnittelette pitävänne juhlat minulle, joten ajattelin antavani lahjat teillekin, kun ette kerran halua viettää syntymäpäiviänne.”
Hän virnisti logiikalleni. ”Tuo on erittäin anteliasta sinulta, rakas”, hän sanoi. ”Luota minuun, he kaikki rakastivat lahjojaan. Olet todellakin erinomainen valitsemaan lahjoja.” Hymyilin erittäin tyytyväisenä lahjoihini. Tulin aina onnelliseksi, kun muut pitivät lahjoista, joita olin heille antanut ja pidin tärkeänä valita asioista, joista uskoin heidän pitävän.
Olimme hetken hänen huoneessaan onnellisina, kun saimme viettää aikaa yhdessä sen jälkeen, kun olimme Volterrassa olleet niin paljon muiden kanssa. Lopulta kuitenkin nousimme vastahakoisesti ja autoimme toisiamme purkamaan matkatavaramme. Tietenkin Alice tuli auttamaan minua matkatavaroideni kanssa, sillä oli hänen vikansa, että olin tuonut niin paljon tavaraa. Onneksi kuitenkin Alicen ja Edwardin avulla matkalaukkuni sisällys oli purettu siististi. Varmistin, että se matkalaukku, jota en halunnut purkaa viedäkseni sen huomenna kotiin, oli se, missä olivat ne kirjat, jotka olin pihistänyt Arolta.
Menimme alakertaan ja söin lounasta ennen kuin lähdin Rosen ja Alicen kanssa testaamaan Alicen uutta Porschea. Jasper tietenkin ajoi vieressämme kokeillen Ducanttinsa rajoja. Hänen kasvoillaan oli onnellinen hymy. Tuuli piiskasi hänen hiustensa läpi. Kun pääsimme tarpeeksi kauas kaupungista, ettei olisi mitään mahdollisuutta törmätä poliisiin – olisi todella kiusallista, jos törmäisimme Charliehen tänään, kun minun oli tarkoitus olla edelleen Volterrassa, Jasper ja Alice pääsivät todella vauhtiin. He kilpailivat keskenään pujahdellen niukan liikenteen välissä ja yllyttäen toisiaan. Nojasin penkkiini tyytyväisenä ja nautin nopeudesta, kun Rose ja minä katsoimme heitä huvittuneina.
Lopulta Alice kuitenkin keskeytti pelin ja me käännyimme takaisinpäin sen jälkeen, kun hän oli nähnyt, että Jasper voittaisi. Paluumatkalla Alice varmisti, että Rose ymmärsi, että hänen piti parantaa Alicen autoa, kunnes se olisi paljon nopeampi kuin Jasperin pyörä – hän todella vihasi häviämistä. Rose vain nauroi ja myöntyi onnellisena, että hänellä oli uusi auto, jota hän voisi muokata.
Kun pääsimme talolle, huomasin heti, että maaalaus, jonka olin antanut Esmelle ja Carlislelle, riippui nyt olohuoneen seinällä. Hymyilin sille ja menin Edwardin luo.
Löysin hänet Emmettin luota. Hän auttoi Emmettiä testaamaan hänen uutta pelijärjestelmäänsä. Istuin alas heidän luokseen. Pelasin välillä ja joskus vain katsoin kahden veljeksen taistelevan ja kiistelevän kuten ihmisetkin tekisivät.
Yhtäkkiä kuitenkin heidän pelatessaan ammuskelupeliä, Edward jäätyi ja näytti hämmentyneeltä. Emmett tarttui mahdollisuuteensa ja tappoi Edwardin. ”Jes! Minä tapoin sinut!” hän huusi voitokkaasti.
Edward vain rypisti otsaansa ja näytti huolestuneelta; tiesimme, ettei hänen huomionsa ollut enään pelissä. ”Mikä on?” kysyin uteliaana.
”Alice sai näyn”, hän sanoi synkästi. ”Denalit ovat alueella ja päättivät vierailla. He ovat täällä parin tunnin päästä.” Emmettin riemukas ilme muuttui vakavaksi; outo ilme hänen usein riemukkailla kasvoilla.
Sanaakaan sanomatta me kaikki siirryimme olohuoneeseen, missä Alice ilmoitti toisille. ”Tuota”, Carlisle huokaisi. ”Tästä voi syntyä ongelmia.”
