Kiitos ihanista kommenteista (:
Tässä olisi 30. luku. Toivottavasti pidätte (:
Kappale 30: Kuninkaallinen
Edwardin näkökulma
Saavuimme Volterran linnaan hieman huolissamme; suurin osa sisarusteni ajatuksista oli levottomia. Carlisle oli edelleen huomattavan rauhallinen. Kun pääsimme sisälle, tajusin hätkähtäen, etten voinut lukea kenenkään linnassa olevan ajatuksia – ei kuulunut edes kuiskausta. Jopa perheeni ajatukset oltiin ryöstetty minulta. Jäykistyin ja Carlisle katsoi minua huolestuneesti. ”Mikä hätänä Edward?”
Rypistin otsaani. ”En voi lukea kenenkään linnassa olevan ajatuksia – voin edelleen lukea ulkopuolella olevien, mutten vain kenenkään täältä.”
Tunnistaminen selkeni hänen silmissään, kun hän nauroi hiljaa. ”Uskon, että se on Volturien prinsessan aikaansaannosta – olen varma, että olet tietoinen huhuista siitä kuinka vahva hän on.”
Nyökkäsin hämmentyneenä siitä, että tällä tuntemattomalla prinsessalla oli kyky estää lahjani. Carlisle virnisti ja hänellä oli huvittunut ilme kasvoillaan. ”Olen varma, että tulet toimeen hänen kanssaan”, hän sanoi.
Tuijotin häntä yllättyneenä. ”Oletko tavannut hänet?” kysyin epäilevästi. Hän ei vastannut, vain jatkoi meidän johdattamista vastaanottoalueelle. Siellä oli yksi ihminen, aika kaunis ihmiseksi, mutta ei mitään Bellaan verrattuna. Hän hymyili meille ja rypistin otsaani, kun tajusin, etten voinut lukea edes hänen ajatuksiaan. ”Tervetuloa Volterraan, jos menette ovesta läpi oikealle, löydätte Alecin, joka saattaa teidät valtaistuinsalille.” Seurasimme Carlislea, joka muisti edelleen paikan ja pian löysimme Alecin, kalpean teinivampyyrin, jolla oli enkelimäiset piirteet. Hän tervehti meitä, mutta pysyi hiljaa johdattaessaan meitä suuren linnan läpi.
Kävellessämme tarkkailin hiukan perhettäni. Carlisle poikkeuksena, kaikki näyttivät enemmän huolestuneilta nyt, kun he tiesivät, ettei lahjani toimisi täällä. He luottivat lahjaani, kuten Alicenkin lahjaan, vaikeissa tilanteissa mittaamaan olimmeko mahdollisessa vaarassa vai emme. Kuitenkin Carlisle oli selvästi tiennyt, että tämä tulisi tapahtumaan ja nyt enemmän kuin koskaan toivoin pystyväni lukemaan hänen ajatuksensa ja saamaan selville, miten hän tunsi prinsessan ja miksei hän ollut koskaan ennen maininnut siitä.
Lähestyessämme toisen käytävän päätyä, Alicen silmät muuttuivat lasimaisiksi hetkeksi ja me kaikki tuijotimme häntä uteliaasti. Hänen silmänsä lukittautuivat Carlislen silmiin ja hän nyökkäsi. ”Kaikki menee hyvin”, hän kuiskasi riemuisasti nyt innostus äänessään. Hän hyppelehti onnellisesti Alecin perässä, hänen innostuneisuutensa oli nyt palannut.
Nyt halusin epätoivoisesti lahjani toimivan. ”Alice”, anoin, ”Mitä sinä näit?”
Hän yksinkertaisesti virnisti omahyväisesti. ”En mitään mistä sinun pitäisi huolestua rakas veli, vaikkakin sinua odottaa aika suuri järkytys.” Hän iski silmäänsä Carlislelle salaliittolaismaisesti. ”Sinä tulet tulemaan melko hyvin toimeen Volturien kanssa Edward, varsinkin prinsessan.”
”En halua tulla toimeen prinsessan kanssa Alice”, murisin turhautuneesti. ”Haluan, että tämä on ohi ja palata Bellan luo mahdollisimman nopeasti!” Ääneni oli noussut nyt kovaksi kuiskaukseksi ja silmäkulmastani näin Alecin virnistävän omahyväisesti minulle. En vain voinut ymmärtää miksi. ”Mitä niin erityistä tässä prinsessassa on muutenkaan?” nurisin. ”Vain, koska hän voi estää lahjani toimivan, ei tarkoita, että hän on erityinen.”
”Luota minuun Edward, vaihdat äänensävyäsi, kun tapaat hänet”, Alice vakuutti minulle ja Carlisle nyökkäsi myöntävästi. Muut katsoivat meitä hämmentyneinä ja huvittuneina. Jasper luotti täysin Aliceen ja nyt, kun hän oli vakuuttanut meille, ettei meille kävisi mitään, Jasper oli rentoutunut ja katsoi tyytyväisenä heidän ärsyttävän minua.
Minun täytyi myöntää, että olin huonommalla tuulelle Bellasta erossa olon takia. Kaipasin häntä niin paljon. Sain tehdä kaikkeni, etten juoksisi takaisin lentokentälle ja nousisi seuraavan koneeseen, joka lähtisi Forksiin. ”Minä en tekisi tuota, jos olisin sinä Edward”, Alice varoitti. ”Luota minuun, sinun täytyy olla täällä.” Huokaisin ja nyökkäsin hyväksyvästi.
Saavuimme viimein suurille, koristeellisille oville. ”Valtaistuinsali”, Alec julisti työntäessään ovet auki. Sisällä oli yhdeksän vampyyria. Tunnistin heistä kolme Carlislen maalauksesta Aroksi, Caiukseksi ja Marcukseksi. Tarkkailin naisia miettien kuka heistä olisi prinsessa, mutta kukaan ei tuntunut sopivan kuvaan ja olin epäedullisessa asemassa ilman lahjaani.
Aro tervehti meitä iloisesti. ”Tervetuloa Volterran linnaan!” hän huudahti. ”On mukava nähdä sinua taas Carlisle ja tavata viimeinkin perheesi.” Hän asteli luoksemme ja käteltyään Carlislea hän kääntyi katsomaan meitä muita. Hänen katseensa viipyi minussa pisimpään.
”Aro, on mukava nähdä sinua taas”, Carlisle tervehti häntä. Sitten hän tervehti muita vampyyreita ja minä opin heidän nimensä: Santiago, Renata, Sulpicia, Didyme, Jane, Heidi. Yhtäkkiä tajusin, ettei prinsessa ollut huoneessa vielä. Vieressäni Alice pomppi edelleen odottaen, kun Carlisle esitteli meidät Arolle. Kun hän ojensi kättään minulle, tartuin siihen huolissani. Carlisle oli kertonut meille Aron kyvystä, mutta Carlisle oli jo kätellyt Aroa eli en voinut enää oikein tehdä mitään. Toivoen, että Alice oli oikeassa, tartuin hänen käteensä epäröivästi.
Hän oli hetken hiljaa koko elämäni ajatusten ja muistojen välähtäessä hänen edessään. Kun hän viimein päästi kädestäni irti vain parin sekunnin kuluttua, hän purskahti rämeään nauruun. ”Edward tässä ajatteli, että haluaisimme vahingoittaa hänen ihmiskumppaniaan, Bellaa, kun saisimme tietää hänestä”, hän sai sanotuksi. Alice ja Carlisle, joilla oli huvittunut ilme kasvoillaan, poikkeuksena, perheeni katsoi hämmentyneenä, kun kymmenen huoneessa olevaa Volturi vampyyria nauroi.
Kun Aro viimein rauhoitti itsensä, hän katsoi minua anteeksipyytävästi. ”Voit olla varma Edward, ettemme ajattelisi vahingoittavan sinun rakasta Bellaasi.” Mietin päässäni, jos tämä olisi jonkinlainen huijaus – ilman lahjaani en voinut tietää, mutta hän näytti vilpittömältä. Rentouduin hieman. ”Minun täytyy antaa sinulle kunniaa siitä, että olet jatkuvasti vastustanut laulajasi houkutusta. Näen muistoistasi, että se on uskomattoman vaikeaa. Monilla ei ole sen tason itsehillintää, että he voisivat saavuttaa mitä sinulla on, puhumattakaan siitä mitä sinä olet tehnyt ja pitänyt hänet niin lähellä sinua”, hän huomautti mietteliäästi. ”Sinun rakkautesi häntä kohtaan on voimakkainta, mitä olen koskaan nähnyt kaikista muistoista, joita olen viimen kolmen vuosituhannen aikana nähnyt.” Nyökkäsin samanmielisesti. Tiesin, että rakkauteni Bellaa kohtaan oli voittamatonta.
Kun meidät oltiin esitelty, Aro esitteli vuorostaan huoneen muut vampyyrit ja kertoi heidän lahjansa. Suurin osa heistä katsoi minua pohdiskelevasti kuin he tietäisivät minusta jonkin salaisuuden, jota minä en tiennyt. Olin varuillani.
Esittelyjen päättyessä huomasin toivovani, että Bella olisi kanssani, mutta sitten haukuin itseäni sillä en halunnut vetää häntä pidemmälle vampyyrimaailmaan kuin hän jo oli. Vetäisin syvään henkeä karkottaakseni nuo ajatukset ja olin hämmentynyt, kun haistoin pienen häivähdyksen Bellan tuoksusta. Rypistin otsaani, se oli tuskin siellä ja kulunut kuin hän olisi ollut tässä huoneessa vuosia sitten – mahdottomuus. Totesin, että minun täytyi hallunisoida, koska kaipasin häntä. Mieleni loihti hänen tuoksunsa. Pudistin päätäni tyhjentääkseni sen näistä ajatuksista ja keskityin ympäristööni. Kaikki vaikuttivat enemmän rentoutuneilta sillä Volturit eivät selvästikään aikoneet tappaa meitä – ainakaan vielä.
”Nyt, olen varma, että te kaikki mietitte miksi olette täällä – Carlisle ja Alice poikkeuksena tietenkin, jotka tietävät jo”, Aro aloitti. Nyökkäsimme. ”No aika yksinkertaisesti, toivomme teidän tapaavan meidän Volturien prinsessan”, hän totesi ja silmäni levisivät. Kukaan ei ollut koskaan tavannut häntä Volturien pääjoukkion lisäksi ja nyt me olimme tapaamassa. En voinut muuta kuin pohtia miksi. ”Vaikka tämä saattaa tulla järkytyksenä suurimalle osalle teistä, olette oikeasti jo tavanneet hänet.” Rypistin otsaani ja kävin mielessäni läpi listan naisvampyyreista, jotka olin vuosien aikana tavannut. Victoria, Charlotte, Maria, Tanya, Kate, Irina, Carmen... kukaan heistä ei tuntunut sopivan siihen – en ollut todellakaan tavaanut ennen ketään, jonka ajatuksia en voisi lukea – paitsi Bellan tietenkin. Pysähdyin tuohon yhtäkkiä. Ei. Bella ei voisi olla prinsessa, hän oli ihminen. Mutta en voinut muuta kuin pohtia outoa sattumaa, että Bella ja Volturien prinsessa pystyi estämään minua lukemasta heidän ajatuksiaan.
Huomioni kääntyi pois ennen kuin pystyin jatkamaan tuota ajatusta Aron jatkaessa puhumista. ”Ja nyt haluan esitellä teille virallisesti meidän Volturien prinsessan.” Noille sanoille ovi huoneen takana aukesi ja sisään asteli pieni ja uskomattoman kaunis hahmo. Hän oli viehättävä pitkässä valkoisessa puvussaan, hänen askeleet olivat varmat ja loisteliaat hänen lähestyessä meitä. Hänen kaulansa ympärillä oli suuri, golf-pallon kokoinen timantti, joka oltiin kiinnitetty paksuun kultanauhaan. Hänen mahongin väriset hiukset olivat vapaina ja ne laskeutuivat lainehdellen hänen selkäänsä pitkin ja hänen päänsä päällä oli pieni platinatiara, joka oli peitetty timanteilla. Toisin kuin muilla Voltureilla – jotka pitivät yllään hiilen mustia viittoja, hänen oli syvänsininen ja huppu oli laskettu alas. Se oli Bella. Tunsin leukani valahtavan hieman auki ja vieressäni tunsin suurimman osan sisaruksistani jähmettyvän järkytyksestä – paitsi Alice, joka hyppi innostuneena. Bellan tuoksu huuhtoutui ylitseni antaen minulle hieman tuttua polttavaa janoa.
Hän liukui huoneen poikki meitä kohti, hänen kävelynsä oli varma ja määräävä. Hänen molemmilla puolillaan oli kaksi pitkää, vahvaa vampyyria, molemmat seurasivat häntä ehdottoman luontevasti. Niin varmalta kuin hän näyttikin, hänen silmänsä näyttivät hänen levottomuutensa. Jatkoin hänen tuijottamista hiljaisuudessa uskomattoman järkyttyneenä. Mahdotonta! Mieleni huusi minulle ja silti en voinut kiistää sitä, mikä oli silmieni edessä. ”Tämä on prinsessa Isabella Marie Swan Volturi”, Aro sanoi heilauttaen kättään suuresti Bellan lähestyessä meitä.
Hänen silmänsä näyttivät hänen epävarmuutensa hänen katsoessaan meitä hymyillen varovasti. En voinut liikkua, olin edelleen järkytyksestä jähmettynyt ja hänen varovainen hymynsä katosi.
BPOV
Olin kuvitellut monia eri reagointeja tähän varsinkin viime päivien aikana. Lähestyessäni Edwardia ja muita Cullenin perheestä huomasin, että Alice tiesi selvästi – hermojeni takia olin lopettanut päätösten tekemisen, kun suuntasin kohti valtaistuinsalia. Hän näytti suhtautuvan uutisiin hyvin. Edward toisaalta tuijotti minua järkyttyneenä, liikkumattomana. Epäuskoinen katse silmissään. Saavuin heidän luokseen ja hymyilin varovasti. Emmett virnisti ja kiirehti eteenpäin antaen minulle suuren karhuhalauksen. ”Hei Bella, kiva nähdä sinua pikkusisko. Kuka tiesi, että olit korkeammalla vampyyrimaailmassa kuin me?”
Hymyilin hänen innostuneisuudelle ja halasin häntä takaisin. Felix ja Demetri jäykistyivät. He eivät olleet tottuneet vampyyreihin, jotka halasivat minua noin. Päästin irti Emmettistä ja peräännyin hieman pyörittäen silmiäni vartijoilleni. ”Lopettakaa kaverit, hän ei satuta minua”, toruin heitä. Käännyin takaisin Culleneita kohti. ”Nämä ovat vartijani, Felix ja Demetri”, sanoin esittellen heidät. ”Kaverit, tämä on Culleneiden perhe: Carlisle, jonka te tunnette jo, Esme – hänen kumppaninsa, Emmett, Rosalie, Jasper, Alice ja Edward.” Pysähdyin, kun pääsin Edwardiin; toisin kuin muut hän tuijotti minua edelleen, jähmettyneenä. Hänen kasvojaan ei voinut lukea ja olin yhtäkkiä hermostunut. ”Edward?” kysyin pehmeästi. Kaikista kuvitelluista reaktioista tämä ei ollut ollut yksi.
Hän havahtui jähmettyneestä tilastaan ja hänen silmänsä muuttuivat surullisiksi. Tulin huolestuneeksi. ”Bella, miksi sinä valehtelit meille?” hän anoi pehmeästi, hänen äänensä tuskaisena. ”Oliko mikään mitä sanoit totta? Tarkoititko sitä todella, kun sanoit rakastavasi minua vai oliko se kaikki valhetta?” hän vaati.
Silmäni avautuivat järkytyksestä hänen syytöksilleen ja katsoin tuskaisena hänen kääntyessään suunnatakseen ovelle. Tuntui siltä kuin hän olisi vetänyt sydämeni ulos ja repi sitä tällä hetkellä pieniksi paloiksi. ”Edward odota!” huusin epätoivosesti. Hän kääntyi vastahakoisesti minua kohti. Sysäsin mieleni kilven sivulle ja ensimmäistä kertaa päästin Edwardin mieleeni.
EPOV
Olin tuskissani. Bella oli valehdellut meille siitä asti, kun tapasimme ensimmäistä kertaa. Olin rakastunut Volturien prinsessaan. Mieleni mietti syitä miksi hän oli tehnyt sen. Oliko hänet lähetetty vakoilemaan meitä? Kääntyessäni vastahakoisesti takaisin häntä kohti odottaen hänen selitystään, minua pommitettiin kauniimmalla sisäisellä äänellä, jonka olin koskaan kuullut. Edward ole kiltti, kuuntele vain minua. Sitten, jos haluat edelleen mennä etkä nähdä minua enää koskaan, ymmärrän. Tulen silti rakastamaan sinua ikusesti. Hänen mentaaliäänensä oli edelleen melodinen ja niin kaunis kuin Bella jopa tuskan määrällä mitä siinä oli. Sitten hän alkoi keskittyä ja minua pommitettiin hänen muistoillaan.
Katsoin hiljaisuudessa hänen näyttäessä minulle kuinka hän tapasi Aron, Caiuksen ja Marcuksen. Säpsähdin nähdessäni heidän imevän vangitsijansa kuiviin hänen muistoissaan. Näin hänen tapaavan Felixin ja Demetrin ja heittävän heidät seinään. Hän näytti minulle muistojaan; auton ajamisen oppimisen Santiagon kanssa, musiikkisoittimien soittamisen oppimisen Didymen kanssa, shoppailua Heidin kanssa, shakkia Marcuksen ja Caiuksen kanssa, hänen kilpiensä kunnollisen käytön oppimisen ja taistelua Felixin ja Demetrin kanssa.
Opin viimein hänen kilpiensä – mukaan lukien hänen mentaalisen – täyden ulottuvuuden. Sitten hän näytti minulle syyt Forksiin muuttamiseen ja hänen yllätyksensä huomatessaan viisi vampyyria koulussa, hänen ensimmäisen virallisen tapaamisen kanssani – kipinän, jonka hän tunsi, kun hän koski minuun ensimmäistä kertaa. Hän kävi yhteisen aikamme muistojen läpi; kuinka onnelliselta ja rakastuneelta hän olonsa tunsi kanssani ja tunsin sydämeni kokoavan itsensä takasin yhteen. Tunteet, jotka hänellä oli, kun hän muisti meidän suutelevan, sopivat omiini – uskomattomasti rakkautta ja intohimoa.
Lopulta hän näytti minulle syyt miksi hän oli pitänyt tämän osan elämäänsä salaisuutena – uskomattoman syyllisyyden, jota hän tunsi tehdessään niin. Kun hän viimein lopetti muistonsa hän sanoi: Ole kiltti Edward, minä rakastan sinua. Sitten tunsin hänen mielen suojan napsahtavan paikalleen ja minä tuijotin häntä.
”Voi Bella”, huokaisin kiirehtien hänen luokseen ja nostaen hänet syliini. Hän hymyili minulle kumartaessani päätäni alas ja vangitsin hänen huulensa omillani. Pysyimme syleilyssämme kunnes Bellan täytyi lopulta hengittää. Kun erkanimme toisistamme, pystyin kuulemaan Emmettin huudot, joihin liittyi Felixin, Demetrin ja Santiagon huudot.
Bella kääntyi ja loi heihin leikkimielisen vihaisen tuijotuksen. ”Pää kiinni kaverit, ettehän haluaisi minun heittävän teitä seinään vieraiden edessä”, hän uhkasi. He mutristivat suitaan hänelle. Oli helppo nähdä, että he kaikki ajattelivat häntä osana perhettään.
Edelleen käsiini kiedottuna hän kääntyi perhettäni kohti. ”Uskon, että minulla on paljon selittämistä tehtävänä”, hän sanoi häpeävästi. He nyökkäsivät; uteliaisuus selvänä kasvoillaan. ”No, jos seuraatte minua torniini, selitän kaiken siellä. Emme tarvitse kaikkia keskeyttämään joka viiden sekunnin välein kertomaan teille noloja tarinoita.” Hän astui syleilystäni pois ottaen käteni ja johtaen meidät ulos valtaistuinsalista. Hänen kaksi vartijaansa seurasivat, heti hänen askeleidensa jälkeen.
”Äää Bella”, Emmett valitti seuratessamme Bellaa linnan läpi. ”Haluan kuulla ne tarinat.”
Felix ja Demetri virnistivät. ”Älä huolehdi, me kerromme myöhemmin.”
Bella mulkoili heitä vihaisesti. ”Sitten minun täytyy kertoa heille kaikista kerroista, joina olen hakannut teidät”, hän uhkasi.
He kohauttivat olkiaan. ”Olet varmaan jo kertonut Edwardille muutenkin”, Felix sanoi.
Bella vain tuijotti vihaisesti ja jatkoi kävelyä, yhtäkkiä hän pysähtyi hetkeksi. ”Ai Edward, olen pahoillani, sinusta täytyy tuntua oudolta, kun et voi kuulla kenenkään ajatuksia. Lopetan kaikkien mielten suojauksen nyt”, hän pyysi anteeksi syyllisesti.
Hän jatkoi matkaansa ja yhtäkkiä minua pommitettiin kaikkien ajatuksilla. Alice oli innoissaan, Esme oli sulattanut kaiken ja odotti nyt innolla nähdä Bellan tornin, Jasper oli varautunut, mutta hän pystyi tuntemaan, että Volturit rakastivat Bellaa aidosti eivätkä he ajatelleet satuttavan meitä. Rosalie oli hieman epäröivämpi, mutta hän oli muistanut autot, jotka Bella oli sanonut omistavansa ja odotti nyt innolla, että pääsisi viettämään aikaa hänen kanssaan. Carlisle tietenkin tiesi jo kaiken ja oli tiennyt ennen kuin tulimme – olin hieman ärsyyntynyt siitä, etten ollut tajunnut sitä hänen oudoista reaktioistaan viime päivien aikana. Emmett oli, kuten saattoi odottaa, pohtimassa voisiko hän haastaa Felixin ja Demetrin taisteluihin. Muut Voltureista olivat vain onnellisia, että suuri paljastus oli mennyt hyvin ja että Bella oli tyytyväinen. Marcus ja Caius miettivät, voisivatko he ottaa esille erään Bellan tarjouksista ja uhata minua kuin isät – nähtävästi Bella oli puhelinsoitossa luvannut, että he voisivat ennen kuin hänellä olisi ensitreffit kanssani.
”Kaikki on hyvin rakas”, vakuutin hänelle. ”Rehellisesti sanottuna, oli aika mukava saada rauhaa mieleeni edes kerran.” Jos en olisi ollut niin huolestunut etukäteen, olisin nauttinut siitä.
Saavuimme lopulta pitkän käytävän päähän ja Bella työnsi oven auki paljastaakseen valtavan, pyöreän huoneen. Se oli tornin pohja. Koko tila oli kauniisti sisustettu ja niin-Bellamaista. Emmett huomasi heti hänen valtavan TV:n ja pelijärjestelmän ja juoksi sen luokse. ”Bella tämä on niin siistiä”, hän intoili.
Bella hymyili hänelle. ”Mistä sinä luulit, että opin niin hyväksi peleissä Emmett?” hän kysyi. ”Vartijani ja minä pelasimme pelejä koko ajan”, hän sanoi nyökäten Felixiä ja Demetriä kohti, jotka katsoivat Emmettiä miettivästi ja pohtivat ajatuksissaan kuinka hyvä hän oli.
Esme ja Alice ihastelivat koristeluja, huonekaluja ja maalauksia. Alice jatkoi katsomista, otsan rypistys kasvoillaan. Lopulta hän kysyi: ”Bella, missä sinun huoneesi on?” Bella virnisti ja osoitti ylöspäin. Korkealla päittemme yläpuolella oli pieni aukko, kolmen jalan reunus ja ovi. Sinne ei ollut portaita ja se oli liian korkealla, että vampyyri olisi voinut hypätä sinne.
”Huoneeni on tuolla ylhäällä”, hän selitti. ”Olen ainoa, joka voi päästä sinne.”
Alice mutristi suutaan, äärimmäisen ärsyyntyneenä. ”Kuinka minä voin nähdä vaatekaappisi sitten?” hän kysyi.
Bellan vastaava virnistys oli voitonriemuinen. ”Sinä et voi”, hän totesi yksinkertaisesti.
”Mitä?” Alice kysyi, hänen äänensä kuulosti toivottomalta.
Bella antoi periksi. ”Hyvä on Alice, kun olen selittänyt loppuun vien sinut ylös sinne”, hän lupasi.
Alice virnisti ja näytti sitten mietteliäältä. ”Miten?”
Vastaukseksi Bella yksinkertaisesti levitoi itsensä ja Alicen maasta ja ilmaan siirtäen heidät ylös hänen ovelleen. Sitten hän toi heidät alas maahan. ”Tuolla tavalla”, hän sanoi omahyväisesti.
”Siistiä”, Emmett kommentoi tehden olonsa mukavaksi Bellan olohuoneessa. Muut meistä asettuivat Bellan aloittaessa kertomaan tarinaansa. Istuin hänen vieressään katsoen Felixin ja Demetrin muistoja Bellasta linnassa, kun hän kertoi kaiken perheelleni. Leikkiessäni hänen hiuksillaan ja nähdessäni hänen rentoutuvan viimein nyt, kun totuus oli sanottu, tajusin, että pidin siitä tai en, Bella oli nyt minun ikuisuuden – hänen ajatuksensa olivat kertoneet minulle niin paljon. Muutin hänet tai en noin vuoden sisällä hän olisi vampyyri. Toisaalta en ollut enää niin huolestunut kuin ennen – Bella tiesi selvästi kaiken mitä vampyyrina olemisesta voi tietää – hän tiesi niistä enemmän kuin minä. Hänellä oli ollut myös yli kolmetoista vuotta aikaa harkita sitä, että hänestä tulisi vampyyri ja hänellä ei selvästikään ollut mitään katumuksia. Tiesin, että kaikki menisi hyvin.
***
Ja sitten se lyhyt pätkä seuraavasta luvusta (:
Kun oli viimein aika mennä nukkumaan, häädin huoneestani kaikki muut pois paitsi Edwardin. Pystyin kuulemaan Caiuksen nurinat alakerrasta. ”En pidä vieläkään siitä, että poika on hänen huoneessaan öisin.” Pyöritin silmiäni Edwardille menessäni peiton alle ja käperryin häntä vasten.
Uni ei tullut heti, joten käännyin Edwardia kohti ja suutelin häntä intohimoisesti näyttäen hänelle, kuinka paljon olin ikävöinyt häntä viime päivien aikana. Hän suuteli minua takaisin samalla kiihkeydellä. Jatkoimme muhinointihetkeämme, kunnes kuulimme Jasperin alhaalta. ”Vau”, hän totesi selvästi puhuen toisille. ”Himon määrä mikä tuolta ylhäältä tulee on uskomatonta.”
Lopetimme kuullessani Caiuksen ja Marcuksen yhteiset kauhistuneet karjaisut. ”Mitä!” he murisivat.
Felixin selvästi huomattava vihellys oli seuraavana. ”Vuhuu, Bella saa viimein!” hän huusi.
”Mahtavaa”, Emmett huusi. ”Nähtävästi Edward ei ole neitsyt enää.”
Huokaisin haudaten pääni Edwardin rintaan. ”Onpa teilläkin tapa pilata tunnelma!” huusin alas heille. He vain nauroivat minulle.
”Bella, jos et osaa käyttäytyä, Edward ei tule viettämään enää öitä huoneessasi”, Caius varoitti.
”Setä Caius”, nurisin. ”Me eletään kaksituhattalukua!”