Kiitos kommenteista
katriqqq: Kiva, että pidit
kuppi_kahvia: Ootan aina hetken ja laitan sitten uuden
Olen katsos ehtinyt toiselle foorumille jo postata 30 lukua. En vain viitsi kaikkia kerralla laittaa tänne.
Vaivaiskoivu: Kiva, että pidät
kuriwe: Mahtavaa, että pidät
E_Bella: Mahtavaa, että pidät
Takku: Ihanaa, että pidät
-jjassuu: Ihanaa, että pidit
mellonami:
En aio spoilata lainkaan nyt. Juu on mulla betaa
särkyvä kynä: Eihän Alice saa olla aivan voittamaton
Tässäpä on nyt 12. luku
Ilmoitan nyt, että minulla on tällä hetkellä aika vaikeaa... En nyt ala tähän vuodattamaan, mutta siis voi olla että en jaksa tulla koneelle niin paljon seuraavan viikon aikana... Mutta joo toivottavasti pidätte tästä luvusta
Kappale 12: Takaisin kouluun
Edwardin näkökulma
Seuraavana aamuna, kun tulin alakertaan, huomasin olevani sekä huolestunut, että halukas menemään kouluun ja tapaamaan Bellan virallisesti. Kun Rose ja Alice saapuivat kotiin, he täydensivät tarinan shoppausretkestään Bellan kanssa, ja olin shokissa kuullessani, että jopa aina niin varuillaan oleva Alice oli melkein paljastanut kykynsä nähdä tulevaisuuteen. Nähtävästi he molemmat tunsivat olonsa niin mukavaksi hänen kanssaan, että hän olisi voinut kävellä heidän kanssaan aurinkoon eivätkä he olisi huomanneet mitään. Rypistin otsaani ja vannotin heitä olemaan varovaisempia.
Alicen äärimmäiseksi ärtymykseksi olimme kaikki nauraneet runsaasti eräälle Rosen ottamalle valokuvalle. Siinä Alice ja Bella tekivät toisilleen täysin samanlaiset surullisen koiranpennun ilmeet, kun molemmat yrittävät saada tahtoaan läpi. Kun Rose kertoi mukaan kuuluvan tarinan, Jasper putosi sohvalta shokissa ja epäuskoisena, että joku oli kääntänyt Alicen mutristuksen häntä vastaan. Emmett ja minä olimme vaikuttuneita – emme koskaan olleet onnistuneet käyttämään Alicen mutristusta häntä itseään vastaan.
Olin edelleen huolissani Bellan tuoksusta, mutta olin salaa lainannut yhtä Bellan paidoista ja yrittänyt saada itseni tottumaan hänen tuoksuunsa, joten olin aika varma, että pystyisin vastustamaan houkutusta. Vihasin ajatusta seurauksista, jos en pystyisi vastustamaan. En vain itse vihaisi itseäni, mutta koska koko perheeni oli kiintynyt häneen, he varmaan vihaisivat minua myös. En antaisi sen tapahtua, jos voisin siihen vaikuttaa.
Loput perheestäni liittyivät seuraani alakerrassa, hyppäsimme Volvoon ja suuntasimme kohti koulua. Saavuimme niin, että ehdimme nähdä Bellan poistuvan autostaan, ja minä parkkeerasin Volvon sujuvasti hänen autonsa viereiselle paikalle.
Poistuimme autosta, ja Rose ja Alice kiirehtivät heti Bellan luokse. Emmett, Jasper ja minä seurasimme heitä hillitymmällä vauhdilla. Kun Bella kääntyi ja huomasi minut, Jasper huomasi hänen tunteidensa muutoksen. Hän oli tuntenut olonsa täysin mukavaksi, mutta nyt hän oli hieman huolissaan ja sympaattinen. Rypistin otsaani; olisi ihanaa jos kuulisin mitä sellaista hän ajatteli minusta mikä sai hänet olemaan pahoillaan puolestani. Sen jälkeen miten olin viime viikolla käyttäytynyt, oletin, että hän pelkäisi minua enkä tosiaankaan ajatellut, että hän olisi huolissaan minusta. Tämä ei ehdottomasti ollut normaalin ihmisen tapa reagoida. Hänen pitäisi juosta pakoon huutaen tai ainakin hänen pitäisi kyyristyä pelosta.
Sen sijaan hän antoi yksinkertaisesti kauniin hymyn. Hänen kirkastuneiden silmien, kylmyydestä punastuneiden poskien kanssa ja upeiden mahongin väristen hiusten rajatessa kasvot, hän näytti sensaatiomaiselta, ja tunsin hengitykseni pysähtyvän hetkeksi. Jasper nosti kulmakarvaansa minulle Mikä ihme sinuun on mennyt?
Napsahdin ulos siitä ja keräsin itseni, ja vastasin hänen hymyynsä. Me kaikki kuulimme hänen sydämensä kiihtyvän, kun hänen poskensa värjäytyivät syvän punaisiksi, ja minä tunsin myrkyn suussani. Nielaisin sen takaisin huomaten että olin oikeasti alkanut tottua hänen tuoksuunsa.
Ojentaessani kättäni hänelle sanoin ”Hei Bella, olen Edward. Olen pahoillani etten ehtinyt tavata sinua viime viikolla, mutta olin poissa kaupungista henkilökohtaisten syiden takia” Olin yllättynyt, kun hän ojensi kättään ilman epäröintiä. Vetäisimme henkeä saman aikaisesti, kun kätemme koskivat toisiaan ja kipinä kulki niiden välillä. Katsoin alas yhtyneisiin käsiimme hämmästyneenä. En ollut koskaan aiemmin tuntenut sitä.
Sisaruksistani ei ollut lainkaan apua. Jasperin ajatukset olivat omahyväisiä, mutta hän ajatteli harkitusti sisällissotaa. Rose ja Emmett eivät olleet nähvästi huomanneet mitään, ja Alice lauleskeli yhden Britney Spearsin laulun melodiaa ajatuksissaan.
Katsoin Bellaan jolla oli hämmästynyt ilme kasvoillaan, ja joka katsoi myös yhtyneitä käsiämme. Oli selvää että hänkin oli tuntenut sen. Huomasin yhtäkkiä muiden oppilaiden ajatuksista että olimme seisoneet siinä jo pari minuuttia ja päästin hänen kädestään irti hämmentyneenä tuntiessani katumuksen piston, sekä halun ottaa hänen kädestään taas kiinni. Pystyin kuulemaan Jasperin nauravan minulle ajatuksissaan, joita hän piti varovasti piilossa minulta.
Bella näytti kokoavansa itsensä heti, kun olin päästänyt hänen kädestään irti ja hänen hymynsä palasi, kun hän katsoi minuun. ”Mukava tavata sinut vihdoinkin. Sisaruksesi ovat kertoneet sinusta paljon” Rypistin otsaani samalla, kun käännyin epäluuloisesti sisaruksiani kohti. He kaikki yrittivät näyttää viattomilta, vaikka huvittuneisuus melkein valloitti heidän kasvonsa.
”Mitä he ovat kertoneet?” kysyin varovaisena.
Hän puhkesi nauramaan. ”Ei oikeastaan mitään. He ovat tuskin maininneet sinua, mutta Rose sanoi että reagoisit näin jos kertoisin heidän sanoneen jotain” Sisarukseni tuskin hengittivät nyt kun he nauroivat minulle.
”Ei kivaa” murisin heille, saaden heidät nauramaan vieläkin enemmän. Tuijotin heitä vihaisena kunnes kello soi ja meidän piti mennä tunneillemme. Kävelin luokkaan otsa rypyssä, kun sisarukseni jatkoivat minulle nauramista ajatuksissaan. Totesin ylpeänä, että olin onnistunut vastustamaan Bellan verta, itse asiassa vaikka kurkkuni vielä tulessa, huomasin sen tulevan jo paljon siedettävämmäksi.
***
Lounaalla saavuin ruokalaan, otin tarjottimelleni ruokaa lavasteeksi, ja istuin tavalliseen pöytäämme. Olin tullut ensimmäisenä ja loput liittyivät seuraani pian. Bella tuli ruokalaan pian sen jälkeen. Hän liikkui linjaston läpi nopeasti ennenkuin tarttui johonkin ruokapalaan, jonka hän avasi paketista ja laittoi taskuunsa. Vastapäätäni Alice värisi innokkuudesta, ja minä rypistin otsaani, kun hän esti minua lukemasta ajatuksiaan. Katsoin, kun Bella käveli luoksemme itsevarmana, täysin pelkäämättömänä, ja säpäshdin mielessäni, kun Miken kateelliset ajatukset osuivat minuun.
Bella istahti pian viereeni, ja minä hymyilin hänelle epävarmana. Hän hymyili takaisin, ja avasi suunsa puhuakseen, kun Emmett keskeytti hänet. ”Bella eikö sinulla ole buffet asua tänään?” hän hekotti hänen mielensä palasi takaisin siihen tapahtumaan viime viikolla, kun Bella oli saanut päällensä kahden tarjottimen ruuat kömpelyytensä takia.
Sen sijaan että hän olisi muuttunut nolona punaiseksi kuten olin ajatellut, hän kaiveli nopeasti taskuansa, kurkotti pöydän yli ja pamautti ruokansa Emmettin suuhun, levittäen sitä hänen kasvoillensa.
Emmett hiljeni nopeasti. Hänen kasvonsa vääristyivät inhosta, kun hän sylki ulos ruokaa, jonka tunnistin nyt suklaakakuksi. Me muut katsoimme häntä nauraen. ”Mmm Emmett, näytät todella herkulliselta”, Bella sai sanotuksi naurahdustensa välillä.
Emmett tuijotti häntä vihaisena. ”Tulen kostamaan sinulle tämän Bella”, hän uhkasi.
Bella muuttui vakavaksi. ”Tämän tapaisia asioita tapahtuu, kun pilailet kanssani Emmett”, hän varoitti hänen kasvonsa ja äänensä uhkaavaana. Silmäni levisivät, kun Emmett kyyristyi hieman pelosta. ”Jos sinä yrität vielä kerran saada minut nolostumaan, satutan sinua enkä todellakaan ole pahoillani siitä”, hän murisi.
Me kaikki nauroimme puoliääneen ajatuksesta, että Bella, pieni ihminen satuttaisi supervahvaa Emmettiä. ”Kuka tiesi että ihminen voisi olla niin pelottava”, Emmett mutisi puoliääneen, ja minun täytyi olla samaa mieltä hänen kanssaan. Tämä ihminen oli niin outo. Hän käyttäytyi enemmän kuin vampyyri kuin ihminen.
Jasperista pystyin näkemään, että Bella tunsi olonsa omahyväiseksi, kun oli voinut kostaa Emmettille, ja minun täytyi myöntää että olin enenmmän kuin vaikuttunut. Hän ei olisi voinut valita parempaa tapaa kostaa Emmettille jos hän olisi tiennyt että olemme vampyyreja jotka pitivät ruokaa inhottavana.
Pysähdyin siihen ajatukseen hiljaa miettien, jos hän tiesi mitä olimme.. hänen oli varmasti pitänyt huomata että olimme erilaisia, kun hän oli viettänyt niin paljon aikaa perheeni kanssa. Hylkäsin sen idean pian. Jos hän tietäisi mitä olimme, hän juoksisi pakoon huutaen, vaikka hän reagoi eri tavalla kuin tavalliset ihmiset, olisi mahdotonta ettei hän juoksisi pois pelosta ja inhosta, jos tietäisi millaisia hirviöitä olimme.
Pohdiskeluni keskeytettiin kun Bella, joka oli lopettanut Emmettille nauramisen ja oli asettunut takaisin tuolilleen, tarttui minun bageliini ja otti siitä ison haukun. Samalla kun hän pureskeli sitä, katsoin häntä shokissa huomaten etteivät sisarukseni olleet ajatelleet mitään hänen oudosta käytöksestään kun Rose ja Alice rupattelivat Bellan kanssa, ja Emmett sekä Jasper kiistelivät videopelistä.
Jasper huomasi shokkini ja keskeytti keskustelunsa Emmettin kanssa. Hän virnisti minulle, kun huomasi Bellan pureskelevan bageliani, On aika hauskaa katsoa hänen varastavan ruokaasi eikö niin? hän kysyi. Nyökkäsin hieman ja jatkoin Bellan katsomista hämmentyneenä, kun hän söi puolet bagelistani ennen kuin laittoi sen takaisin tarjottimelleni. Hän otti Rosen hedelmäsalaatin seuraavaksi syöden siitä suunnilleen puolet ennenkuin siirtyi Jasperin sipsipussiin. Hän oli avannut sen jo, ja Bella otti niitä kourallisen. Muut eivät edes kiinittäneet huomiota hänen ruokavarasteluunsa, vaan he näyttivät olevan aivan tottuneilta siihen, ja minä arvelin sen olevan päivittäinen tapaus, että hän söi heidän ruokiaan.
Kun Bella kurkotti Emmettin tarjotinta kohti, Emmett tarttui siihen nopeasti ja piti sitä suojelevasti itsellään. ”Ei ei Bella”, hän kiusoitteli. ”Minä olen kasvava poika ja tarvitsen ruokani”, hän totesi hänen silmiensä loistaessa huvista.
Bella nauroi, ja sitten järjesti ilmeensä. Hänen suunsa mutristui samalla tavalla kuin siinä kuvassa Alicen kanssa. ”Mutta Emmy, minä olen kuolemaisillani nälkään”, hän marisi. Hänen silmänsä kiilsivät yhtäkkiä kyynelten takia, jotka uhkasivat valua alas poskille. Katsoin tyrmistynyttä Emmettiä, joka katsoi Bellan ilmettä ja työnsi nopeasti tarjottimensa hänelle. Hän ei edes huomauttanut siitä että Bella oli kutsunut häntä Emmyksi – se oli todella jotain mitä hän vihasi.
Bella hymyili voitonriemuisena. Hänen kyyneleensä katosivat, kun hän otti pitsapalan ja haukkasi sitä. Hän voihkaisi tyytyväisenä. ”Emmett, sinä onnistut aina valitsemaan parhaat ruoat”, hän sanoi Emmettille, joka hymyili ylpeänä, ja minä tunsin hetkellistä kateellisuutta. Jasper katsoi minua yllättyneenä. Ravitsin sen itsestäni ulos miettien miksi olin kateellinen siitä että Emmett oli onnistunut valitsemaan kaikista houkuttelevinta ruokaa.
Lopuksi hän näpisti Alicen suklaavanukkaan. Hän hotki sen, kun katsoi kelloa ja tajusi sen soivan pian.
Hänen puhelimensa värisi, kun hän oli katsonut soittajan henkilöllisyyden, hän hyppäsi ylös anteeksipyytäen ja kiirehti ulos ruokalasta. Kuuntelin tarkasti ja pystyin saamaan selvää vain parista sanasta. "Kyllä Heidi...Minä tiedän...Joo menin shoppailemaan ilman sinua...älä huolehdi, minä olen kunnossa...puhutaan myöhemmin".
Hän tuli pian takaisin. ”Serkku Euroopasta”, hän selitti. ”halusi kuulla shoppailuretkestämme.”
***
Bellan näkökulma
Poistuin ruokalasta Edwardin kanssa, kun suuntasimme kohti biologian tuntia tunsin oloni aika ylpeäksi kun olin voinut kostaa Emmetille. Ruuan työntäminen pahaa-aavistamattoman vampyyrin kasvoille oli ollut lempitemppuni Felixiä ja Demetriä vastaan vuosien ajan.
Jatkoin matkaani käytäviä pitkin luokkaan salaa vaikuttuneena siitä kuinka hyvin Edward selviytyi tuoksustani varsinkin kun hän oli ollut niin lähellä minua. Istahdimme päytämme luokse, ja kuuntelimme kun Mr. Banner selitti päivän tutkimustyötä. Huokaisin kun tajusin että se oli jotain mitä Sulpicia oli opettanut minulle jo kun olin ollut seitsemän.
”Naiset ensin”, Edward sanoi kääntyen minua kohti. Huomasin katoavani hänen kultaisiin silmiin hetkeksi ennenkuin kokosin itseni punastuen voimakkaasti, kun vilkaisin nopeasti ensimmäistä näytettä mikroskoopilla.
”Profaasi”, sanoin varmana.
”Saanko katsoa?” hän kysyi. Kohautin olkiani ja työnsin mikroskoopin hänelle kuohuen vihaisena mielessäni sen vuoksi, että hän tunsi tarvetta tarkistaa vastaukseni. Typerä kaikkitietävä vampyyri.
Hän tarkisti sen ja huomattuaan vastaukseni oikeaksi hän kirjoitti sen ylös. Katsoimme näytteet läpi vuorotellen, ja olimme valmiita alle kymmenessä minuutissa. Kaikki muut olivat juuri ja juuri päässeet alkuun.
Tuijotimme toisiamme. Olin vieläkin hieman ärsyyntynyt kun hän oli alussa epäillyt tietoani, joten päätin ärsyttää häntä hieman, tietäen että hän olisi varmaankin turhaantunut kun ei voinut lukea ajatuksiani. ”Oletko hankkinut piilolinssit?” kysyin yhtäkkiä yllättäen hänet.
”En”, hän vastasi näyttäen hämmentyneeltä.
”Ai, olin varma että silmäsi olivat mustat viimeksi kun näin sinut, ja nyt ne ovat kultaiset”, sanoin tutkien hänen silmiään tarkasti.
Oivallus näkyi hänen silmissään ennenkuin hän kohautti olkiaan, ja kääntyi kohti Banneria, joka tuli kohti pöytäämme. ”Edward, etkö ajatellut että Isabella ansaitsisi vuoron mikroskoopilla?” hän kysyi ja tarkisti vastauksemme.
”Bella”, Edward korjasi. ”Ja hän tunnisti kolme viidestä”, hän ilmoitti.
Bannerin kulmakarvat kohosivat. ”Oletko tehnyt tämän aiemmin?”
Nyökkäsin. ”Kävin Phoenixissa ylempää tasokurssia”, selitin. Ei ollut mitään tarvetta mainita erittäin älykästä vampyyriperhettäni.
”Teistä tulee varmaan hyvä työpari”, hän mutisi lähtiessään pois.
Istuimme hiljaa kunnes Edward alkoi puhua. ”Sääli että alkoi satamaan eikö niin?”
Käännyin häntä kohti yllättyneenä. Hän oli kysymässä minulta säästä? Hän varmaankin viittasi siihen että ulkona oli satanut ennen lounasta, sillä siellä nyt satoi pilaten kaikkien lumisota aikeet. Lumi oli ollut syy siihen että olin tullut myöhässä lounaalle, olin yrittänyt välttää kaikkia lentäviä lumipalloja. ”Öö ei, ei oikeastaan”, mutisin.
”Et pidä kylmästä?” hän kysyi.
Ravistin päätäni. ”En oikeastaan”, vastasin rehellisesti.
"Miksi sitten muutit Forksiin?” hän kysyi uteliaana.
”Se on...” Mietin hetken. ”Monimutkaista”, lopetin kehnosti toivoen että hän jättäisi sen siihen.
Hän ei jättänyt. ”Enkähän minä pysy kärryillä”, hän sanoi.
Huokaisin. Totesin että voisin kertoa melkein koko totuuden. ”Äitini meni uusiin naimisiin”, huokaisin.
”Ja sinä et pidä miehestä”, hän kysyi. Jos en olisi hermostunut siitä mihin nämä kysymykset johtaisivat, olisin nauranut hänelle. Oli selvää ettei Edwardin tarvinnut usein puhua muille saadakseen haluamansa tiedot. Oli selvää, että häntä ärsytti se ettei hän voinut lukea ajatuksiani.
”Ei se siitä johdu, Phil on mukava”, vakuutin Edwardille. ”Mutta hän matkustaa paljon, koska pelaa baseballia alemmassa sarjassa, ja tiesin että äitini halusi mennä hänen kanssaan sen sijaan että olisi jäänyt kotiin kanssani. Joten päätin tulla Forksiin viettämään aikaa isäni kanssa”, selitin nopeasti. ”Nyt molemmat vanhemmistani ovat onnellisia”, sanoin.
Hän rypisti otsaansa, ja tiesin että hän tiesi että olin jättänyt osan tarinasta kertomatta. Kirosin itseni mielessäni sen vuoksi että olin niin huono valehtelija. Samalla kun pystyin itse sanomaan että joku, jopa vampyyri, valehteli ilman mitään ongelmaa, olin kuitenkin aina itse ollut kaamean huono valehtelija.
”Ja oletko sinäkin onnellinen?” hän kysyi.
Kohautin olkiani. ”Ei sillä ole oikeastaan väliä. Elämän ei ole tarkoitus olla reilua”, kerroin hänelle.
Hän hymyili. ”Tiedän mitä tarkoitat”, hän mutisi.
”Sitä paitsi”, jatkoin, ”En ole onneton täällä. Perheesi on ollut erittäin mukava”, sanoin kiitollisena hymyillen takaisin hänelle.
Hän avasi suunsa vastaakseen kun joku seuraavassa pöydässä pamautti kirjansa pulpetilleen luoden ilmavirran joka heilautti hiuksiani lähettäen tuoksuni suoraan Edwardin suuhun. Hän jännittyi, ja minä käännyin nopeasti poispäin kietoen itseni kilpeen ja esittäen että kuuntelin Banneria, joka oli taulun edessä puhumassa.
Katsoin Edwardia sivusilmällä loppu tunnin ajan tuntien sääliä häntä kohtaan, ja erittäin tietoisena hänen kivustaan. Onneksi tunti päättyi pian ja Edward kiirehti ulos luokasta. Minä lähdin luokasta hitaasti ja suuntasin kohti liikuntaa – voihkaisu.
Aika onnistuneen liikunta tunnin, jossa en loukannut itseäni tai toisia, jälkeen hyvästelin Alicen ja Rosen sekä vilkutin Emmettille, Jasperille ja Edwardille, jotka odottivat Volvossa. Sen jälkeen suuntasin kohti kotia.
