kiitoksia kaikista kommenteista
Arosalie: Kiva tietää, että suomennos on sujuvaa
Embuu: Mahtavaa, että pidät
katriqqq: Kiva, että pidit
CandyApple: Mahtavaa, että pidit
mellonami: Jep 29 kappaletta
Ja käyn tuon virheen korjaamassa, kiitoksia että ilmoitit
Ja sitten vielä mahtavaa, että pidit siitä videosta
E_Bella: Jep noin sen todellakin pitäisi olla
Käynpäs korjaamassa, kiitos, että ilmoitit
särkyvä kynä: Jep tulossa
kuppi_kahvia: Kiva, että pidät
Ja enkun kielisessä on tällä hetkellä 36 kappaletta
Joo mutta tässäpä on 10. kappale
Toivottavasti pidätte
Kappale 10: Shoppailua
Seuraavana aamuna olin valmistautumassa koululle lähtöön, kun kuulin koputuksen ulko-ovella. Avasin se varovasti, ja näin Alicen kuistillani kirkas hymy kasvoillaan. ”Tajusimme että autosi on edelleen koululla, joten voimme antaa sinulle kyydin”, hän selitti. Hänen takanaan näin muut. Kaikki istuivat kirkkaan punaisessa BMW M3 avoautossa, jonka katto oltiin laskettu.
Tartuin laukkuuni, ja suljin ja lukitsin oven. ”Kiitos”, sanoin kun lähestyimme autoa. ”Arvostan tätä todella”, sanoin aidosti liikuttuneena siitä kuinka kilttejä he olivat.
”Ei tässä mitään Bella”, Rose vakuutti minulle kun hyppäsin autoon takapenkille Jasperin ja Alicen viereen. ”Talosi on kuitenkin koulumatkamme varrella”, hän jatkoi samalla, kun hän käynnisti auton ja lähti koululle. ”Itse asiassa, jos autosi joskus hajoaa soita vain meille niin me viemme sinut kouluun”, hän tarjosi ja kääntyi hymyilemään minulle. Auto ei heilahtanutkaan kaistallaan vaikka hänen silmänsä eivät olleet tiessä.
Hymyilin takaisin. ”Kiitos. Kun me menemme Seattleen Rose sinun täytyy näyttää minulle mihin kultasi pystyy”, sanoin.
Hän nauroi. ”Sanotaan vain että matka Seattleen ei tule olemaan pitkä.”
Saavuimme koululle ja minä yritin olla välittämättä tuijotuksista, kuiskutuksista, joita sain osakseni, kun nousin ulos Rosen autosta. Olin erittäin kiitollinen, että Rosen auto oli niin räväkkä, koska monet pojista jotka olivat tuijottaneet, huomasivat millaisesta autosta olimme tulleet. He unohtivat minut nopeasti, kun kiirehtivät katsomaan autoa tarkemmin.
Sillä aikaa onnistuin karkaamaan ensimmäiselle tunnilleni.
***
Olin ylpeä itsestäni kun olin vältellyt Mikea lounaaseen asti ja olin kertonut Jessicalle ei-vastauksia Culleneista matikantunnillamme. Valitettavasti kaikki hyvät asiat loppuvat joskus ja kun kävelin ruokalaan Mike otti kädestäni taas kiinni. ”Bella, kultaseni mitäpä jos menisimme illalliselle tänään?” hän kysyi. ”Anna minun näyttää kuinka kaunis sinä olet”, hän yritti kehrätä, mutta kuullosti enemmänkin ruohonleikkurilta.
”Päästä irti. Äläkä enää koskaan koske minuun Mike”, sanoin. Ääneni myrkkyisyys oli aivan selvä.
Hänen silmänsä loistivat päättäväisyydestä. ”Kulta sinä tiedät että, haluat mennä kanssani ulos”, hän sanoi. ”Lopeta leikkimästä vaikeastisaatavaa”
Purin hampaani yhteen estääkseni itseäni heittämästä häntä ikkunan läpi. ”Sanon tämän vain kerran Mike. Minä. En. Pidä. Sinusta”, sanoin hitaasti
Miken käsi oli edelleen kädelläni, ja hän avasi suunsa sanoakseen jotain, kun suuri ja kylmä käsi laskeutui hänen olkapäälleen. Hän värisi ja päästi kädestäni irti kääntyäkseen kohtamaan käden omistajaa.
Virnistin kiitokseni Emmetille, joka tuijotti Mikea vihaisena. Näin nopean vilauksen huumorista hänen silmissään, kun ne kohtasivat minun, ennen kun hän käänsi kylmän tuijotuksensa takaisin Mikeen. ”Kuuntele Mike”, hän murisi uhkaavasti. ”Jos sinä koskaan kosket Bellaan vielä, jos sinä edes tulet lähellekkään häntä, minä tulen muotoilemaan kasvosi uudestaan henkilökohtaisesti”, hän varoitti. Mike tärisi nyt näkyvästi. ”Ymmärrätkö sinä?” Emmett kysyi häneltä.
Mike nyökkäsi ennen kun juoksi pois ruokalasta. Emmett ja minä selvisimme pöytämme luokse ennen kun puhkesimme nauruun. Jasper, Alice ja Rose,jotka olivat katsoneet tapahtumaa huvittuneina, yhtyivät pian mukaan. ”Kiitos Emmett”, sanoin kun he olivat vihdoinkin rauhoittuneet. ”Olet kuin se mahtava isoveli jota minulla ei koskaan ollut”, sanoin. Hän näytti tyytyväiseltä.
”Näen miksi olit niin halukas karkaamaan Mikea eilen”, Rose sanoi. Hänen inhonsa Mikea kohtaan oli selvä kun hän lausui Miken nimen. Minä värisin inhosta ja nyökkäsin. Kiiressäni päästä Mikesta eroon, olin unohtanut ottaa ruokaa itselleni, joten minä vain otin ruokaa muiden tarjottimilta. He eivät kuitenkaan söisi sitä. He katsoivat minuun yllättyneinä, mutta minä vain kohautin olkiani. ”Olen liian laiska nousemaan ylös ja hakemaan ruokaa itselleni, joten toivon että te ette välitä jakamisesta”, sanoin.
”Ei se mitään Bella. Ota ihan rauhassa. Me otamme muutenkin aina liika ruokaa”, Alice vakutti minulle. ”Itse asiassa sinun pitäisi syödä aina meidän tarjottimiltamme; otamme aina liikaa ja tuhlaamme sen”, hän sanoi. Hymyilin mielessäni. Alice oli selvästi tajunnut että se auttaisi heitä näyttämään enemmän ihmisiltä, jos ruoka heidän tarjottimiltaan katoaisi oikeasti, eikä olisi vain uudelleen järjestettynä.
”No jos te ette välitä...” sanoin epäröivästi.
”Ei se mitään haittaa”, he sanoivat. Aloin popsimaan innokkaasti. Olin yllättynyt että he kaikki olivat onnistuneet valitsemaan hyviä ruokia. Alice, Rose ja minä rupattelimme shoppailuretkestämme samalla kun minä söin. Charlie oli ollut iloinen siitä että sain ystäviä ja hän oli hyväksynyt nopeasti suunitelmani. Hän menisi Billyn kanssa kalastamaan sinä viikonloppuna.
***
Sinä iltapäivänä Alice sai minut kiinni ennen kun ehdin autolleni. ”Bella sinun täytyy tulla meille nyt iltapäivällä”, hän kerjäsi. ”Esme haluaa kuollakseen tavata sinut.”
Huokaisin. Tajusin etten koskaan voittaisi väittelyä häntä vastaan; hyväksyin hänen ehdotuksensa ja seurasin heitä heidän talolleen autossani.
Oli vuoden suurin vähättely kutsua heidän kotiaan taloksi. Se oli valtava kolmikerroksinen kartano. Tunsin oloni hieman ällistyneeksi, talon kauneuden takia, kun astelin sisään.
Oven lähellä odotteli kaunis vampyyri, jolla oli äidilliset piirteet sekä vaaleanruskeat laineille kaartuvat hiukset. ”Hei”, hän tervehti minua. ”Olen Esme. Sinun täytyy olla Bella, lapseni eivät ole muusta puhuneetkaan”, hän sanoi hymyillen lämpimasti minulle.
Hymyilin kirkkasti takaisin ennen kun astuin eteenpäin ja halasin häntä. Hän jähmettyi hetkeksi ennen kun vastasi halaukseeni. ”Mukava tavata sinut Esme. Sinulla on ihana koti ja hurmaava perhe”, sanoin.
”Kiitos Bella. Näen miksi kaikki lapseni ajattelevat sinun olevan niin mielenkiintoinen”, hän sanoi kun punastuin nolona. Mutisin nopean kiitoksen, kun katsoin ympäri suurta huonetta jossa olimme.
Minun huomioni kiinnittyin heti suuren flyygeliin, joka seisoi korokkeella. ”Ompa kaunis”, huomautin.
”Kiitos rakas, se on Edwardin”, Esme selitti. ”Soitatko sinä mitään soitinta?” hän kysyi.
Nyökkäsin ujona. ”Soitan pääosin harppua, mutta osaan soittaa paria muutakin soitinta mukaan lukien pianoa”, kerroin hänelle.
Hän suorastaan loisti minulle. ”Harppu, kuinka ihanaa. Sinun täytyy soittaa meille joskus”, hän julisti.
Hymyilin hänen innokkuudelleen. ”Valitettavasti minulla ei ollut tilaa konsertti harpulle, jota tavallisesti soitan”, selitin katuvana, ”ja minulla on vain pieni harppu jotta voisin harjoitella.”
Esmellä näytti olevan sama anteliaisuus, kuin hänen muulla perheelläänkin, koska hän vastasi heti tarjouksella. ”Voi Bella, sinä olet enemmänkin kuin tervetullut pitämään harppuasi täällä”, hän tarjosi. ”Meillä on tarpeeksi tilaa, ja itse asiassa uskon että se näyttäisi ihastuttavalta flyygelin vieressä”, hän selitti.
”Esme, minä en voisi pyytää teiltä niin paljoa”, sanoin yhtäkkiä tunsin itseni epämukavaksi tämän perheen anteliaisuuden takia. ”Olette tehneet jo niin paljon minulle enkä tiedä miten voisin kiittää siitä”, selitin.
”Höpöpuhetta”, Esme totesi,”Me olisimme onnellisia jos harppusi olisi täällä. Mutta jos haluat kiittää meitä, voisit soittaa meille kun se saapuu.”
Päätin ettei minun pitäisi ohittaa tätä tarjousta, joten hymyilin kiitollisena ja halasin häntä uudestaan. ”Kiitos Esme”, kuiskasin.
Alice vei minut kierrokselle taloon ennen kun Rosalie vei minut autotalliin. Hän näytti ylpeänä kalliiden autojen kokoelman jättikokoisessa autotallissa. Yksi osui erityisesti silmääni. Vislasin. ”Kiva Vanquish”, sanoin.
Rosalie hymyili. ”Se on Edwardin”, hän kertoi minulle. Olin yllättynyt. Kuulosti siltä että Edwardilla ja minulla oli paljon yhteistä. Olin pettynyt, että minun piti olla hänen laulajansa ja pelästyttää hänet pois.
Vietin jonkin aikaa heidän luonaan ennen kun suuntasin haluttomasti kotiin tekemään ruokaa Charlielle.
***
Torstaina Mike vältteli minua, jotain josta olin erittäin iloinen. Suunnitelmamme viikonloppua varten olivat valmiit. Lähtisimme seuraavan päivän puolivälissä ennen lounasta.
Yritin kovasti olla ajattelematta lounaalla tapahtunutta välikohtausta. Olin kompastunut juuri ennen pöytäämme, ja kaatunut maahan. Yritin turhaan pysäyttää itseäni, koska huitoessani käsiäni, olin onnistunut pudottamaan kaksi ruokatarjotinta päälleni Emmettin huvitukseksi ja minun täydelliseksi nolauksekseni.
Emmett oli kiusaillut minua siitä koko päivän, ja jälkeenpäin hänen viimeinen kommenttinsa oli saanut minut napsahtamaan. ”Bella, minun täytyy sanoa että näytät syötävän hyvältä!” Hän virnisti minulle. ”Tarvitset vain hieman kermavaahtoa ja kirsikan päälle niin olisit täydellinen”, hän totesi.
Punastuin ja tuijotin häntä vihaisena. ”Kostan tämän sinulle Emmett. Sinä. Tulet. Maksamaan”, varoitin. Hän nauroi epäuskoisena, ja minä käännyin pois suunnitelman muodostuessa mielessäni.
Alice alkoi nauramaan ja mutisi,”Voi Emmett, mitä sinä olet oikein tehnyt?” Hän veti Rosalien sivuun ja kuiskasi hänelle samalla kun he kävelivät pois. Pian molemmat virnistivät kuin irvikissat. Otin sen merkkinä että he hyväksyivät suunnitelmani.
***
Heräsin perjantaina aikaisin halukkaana aloittaa päiväni. Kiirehdin rutiinini läpi onnistuen saamaan Charlien kiinni ennen kun hän lähti töihin sanoakseni heihei ja toivottamaan onnea hänen kalaretkelleen.
Odotin ulkona, ja pian Rose tuli autollaan Alicen kanssa. Emmett ja Jasper olivat jeepissä heidän takanaan. Heitin kevyesti pakatun matkalaukkuni auton tavaratilaan ja kiipesin innokkaasti sisään. Alice lähes värisi onnesta takapenkillä. En ollut pakannut paljoa tietäen että mitä todennäköisemmin minulla olisi tarpeeksi tavaroita tullessani kotiin.
Aamu eteni hitaasti. En voinut uskoa kuinka hitaasti kello tikitti kun minä kärsimättömänä odotin sen soivan. Kun tuntui että aikaa olisi mennyt tunteja, kunnes kello vihdoinkin soi, ja minä kiirehdin luokasta ulos BMW:lle, jossa hyppelehtivä Alice ja rauhallinen Rose odottelivat. Jasper ja Emmett seisoivat heidän vierellään.
Sanoimme hyvästi pojille, ja lähdimme kohti Seattlea. Kuten Rose oli luvannut, matka Seattleen ei ollut pitkä ja olimme pian mukavilla ensimmäisen luokan istuimilla koneessa kohti Edmontonia. Asetuin mukavaan asentoon ja otin pienet torkut, tietäen että päästyämme Edmontoniin edessä olisi jatkuvaa shoppailua. Söin myös suuren aterian koneessa näpistäen ruokaa Roselta ja Alicelta ja täyttäen itseni, koska minulla oli tunne etteivät he olleet tottuneet syömään shoppailun keskellä.
Laskeuduimme ja otimme matkatavaramme. Suuntasimme heti vuokra-autossamme, sinisessä mustangissa, kohti hotelliamme, joka sijaitsi sopivasti ostoskeskuksen vieressä. Emme edes viitsineet käydä katsomassa hotellihuonettamme. Kirjoittauduimme vain sisään, ja jätimme tavaramme ja automme hotellille ennen kun astelimme sisään valtavaan ostoskeskukseen.
Alice huokaisi onnesta, kun menimme sisään. ”Tämä on taivas”, hän ilmoitti ennen kun hänen silmänsä alkoivat tutkimaan kauppojen nimiä. ”Oi, mennään tänne ensin”, hän päätti tarttuen meihin.
Minä vastustin. ”Hei Alice meidän ensimmäinen pysähdyksemme on elektroniikkakauppa”, sanoin tiukasti.
”Miksi?” hän kysyi hämmentyneenä.
”Jotta voisimme ottaa kuvia kaikesta hauskasta jota teemme. Meidän täytyy muistuttaa poikia heidän virheestään jotenkin”, selitin kuten se olisi maailman selvin asia. Rose ja Alice virnistivät.
”Pidän ajattelutavastasi Bella”, Rose ilmoitti kun suuntasimme kauppaan. Ostimme kolme digikameraa. Pyysimme myyjiä ottamaan ne pois laatikoista ja laittamaan ne kuntoon ennenkuin lähdimme kaupasta kolme kiiltävää kameraa käsissämme joilla voisimme dokumentoida retkemme.
***
Kuten olin ajatellutkin Rose ja Alice eivät pysähtyneet viiden tunnin aikana jolloin olimme siellä, ennenkuin kauppa suljettiin. Olin erittäin kiitollinen että olin tottunut pitkiin ostoskierroksiin pienenä, tai olisin uupunut heidän tauottomasta shoppailustaan. Onneksi minulla oli temppuja hihoissani edellisiltä ostosretkiltäni vampyyrien kanssa. Otin tavakseni istua alas säännöllisesti, kun he menivät muihin kauppoihin, ja kannoin vesipulloa sekä energiapatukoita mukanani laukussa.
Riitelin aikaisin Alicen kanssa siitä että hän maksoi kaiken. Alice näytti ajattelevan että hän pystyisi maksamaan kaiken minulle, ja minä pysäytin hänet sen jälkeen kun hän oli maksanut tavarani kun olin ollut ensimmäisen kaupan pukuhuoneessa. Seuraavassa kaupassa varmistin, että olin kassalla kun tavaramme hinnat laskettiin, ja kun loppusumma ilmoitettiin, annoin sulavasti luottokorttini. ”Bella”, Alice valitii, ”minä olin maksamassa tuon.”
Katsoin häntä tulisesti. ”Alice, minulla on runsaasti rahaa ja te olette jo maksaneet lennot ja hotellihuoneen ettekä antaneet minun maksaa osuuttani, joten minun pitäisi ainakin saada ostaa teille vaatteita”, sanoin.
Hän katsoi minua tarkasti, ja tutki päättäväisyyttäni silmistäni. Hän huokaisi. ”Hyvä on”, hän sanoi. ”Vaihtelemme maksajaa kaupoittain jos se tekee sinut onnelliseksi”, hän sanoi.
Olisin ollut onnellisempi jos olisin saanut maksaa kaiken, mutta totesin että tämä olisi paras sopimus jonka saisin. ”Kiitos Alice”, sanoin.
Meidän piti lähteä, kun ostoskeskus suljettiin yhdeltätoista illalla. Suuntasimme hotellille ylelliseen huoneeseemme. Tilasimme huonepalvelusta ruokaa, ja istahdimme sohvalle katsomaan televisiota ja näyttämään ottamiamme kuvia kaikista kaupoista. Nauroimme itsellemme joidenkin asujen takia.
Menin sänkyyn aikaisin. Huomenna kaupat olisivat auki neljätoista tuntia putkeen, ja minulla oli sellainen tunne ettemme lähtisi ostoskeskuksesta koko tuona aikana.
***
Heräsin aikaisin seuraavana aamuna ja tilasin aamiaista samalla kun valmistauduin. Alice ja Rose olivat tietenkin hereillä ja halukkaita aloittamaan päivän urakka. He sanoivat minulle syöneensä jo aamiaista kun olin nukkunut. Kohautin olkiani samalla kun popsin valtavaa aamiaista, joka oli todennäköisesti viimeinen kunnon ateria jonka söisin neljäntoista tunnin aikana.
Ennen kun lähdimme, Alice ja minä jouduimme kiistelyyn kenkien takia, ja minun oli pakko käyttää salaista asettani.
Alice ajatteli että asuni tarvitsi korkoja, ja hän oli huomannut että minulla ja Rosella oli sama kengänkoko. Hän oli rynnännyt Rosen matkalaukulle ja hän oli pian tullut takaisin roikottaen mustia vaarallisen näköisiä stilettejä.
”Alice, minä en missään nimessä voi pitää noita korkoja koko päivän ajan”, sanoin rauhallisena. ”Jalkojani särkisi monta päivää sen jälkeen.”
”Mutta Bella, nämä korot näyttäisivät paremmilta asusi kanssa kuin nuo tasapohjaiset kengät mitä aiot nähtävästi pitää”
”Ei missään nimessä!” toistin. Katsoin hänen päänsä yli sanoakseni Roselle ”Auta”. Rose näytti vain huvittuneelta. Hänellä ei ollut aikomustakaan tulla Alicen ja hänen päämääränsä väliin.
Katsoin takaisin Aliceen, jonka huomasin mutristavan suutaan minulle. Hänen kasvonsa näyttivät täysin surun murtamilta. ”Bella hyvänä ystävänä haluan sinun näyttävän parhaaltasi tänään”, hän sanoi. ”Ole killti ja käytä näitä korkoja”, hän anoi. ”Ajattelen vain parastasi.”
Minä melkein sorruin hänen toiveisiinsa, ja olen varma että olisin ellen olisi jo aiemmin joutunut tähän tilanteeseen Heidin kanssa. Kuitenkin minun oli pakko myöntää, että Alice sai minut tuntemaan oloni syylliseksi paremmin, kuin Heidi. Huokaisin hiljaa tajuten että minun piti näyttää hänelle kuinka hyvä olin vastamaan samalla mitalla vampyyreja kohtaan.
Laitoin päälle oman mutristukseni, lähes täydellinen jäljennös Alicen omasta. ”Alice minun jalkani tulevat olemaan kivuliaat jos joudun pitämään noita kenkiä koko päivän”, sanoin surun murtamalla äänellä. ”Ethän sinä halua että minulla on vain muistoja kivusta tästä ostosreissustamme?” kysyin. Silmäni kyynelehtivät tahallisesti, ja kyyneleet uhkasivat valua alas poskiani pitkin. Sivusilmällä näin Rosen ottavan kuvan.
Alice räpsäytti silmiään. ”Öö.. en? Enpä varmaan?” hän sanoi saaden sen kuulostamaan kysymykseltä.
Huomasin tilaisuuteeni. En kuluttanut aikaa halaukseen. ”Kiitos Alice”, huusin kun juoksin hakemaan mukavat kenkäni.
Huoneestani kuulin Alicen. ”Mitä juuri tapahtui?” hän kysyi hämmentyneenä.
Rose nauroi. ”Uskoisin että sinut lyötiin juuri omalla tempullasi”, hän selitti.
Kuten arvelinkin, vietimme koko neljäntoista tunnin ostoskeskuksen sisällä. Pysähdyimme vain kerran wc tauolle ja lounaalle ennen kun aloitimme shoppailun uudestaan. Monien ostosten takia joita ostimme mukaan lukien lahjoja pojille ja Esmelle, olin erittäin kiitollinen ostoskeskuksessa oli palvelu, joka lähetti kaikki ostoksemme hotellillemme. Monien laukkujen kantaminen olisi hidastanut shoppailuamme paljon.
Kun sulkemisaika lähestyi, muistin erään asian jonka olin unohtanut ostaa ennen huomista, jolloin luopuisimme shoppailusta ja viettäisimme päivän huvipuistossa ja muissa ostoskeskuksen vetonauloissa.
Juuri kun muistin Alice sanoi kimeällä äänellä, ”Oi, olen niin iloinen että muistit Bella. Tietenkin meidän pitää ostaa bikinit huomiseksi. Pojat tulevat olemaan niin kateellisia, kun näytämme heille kuvia meistä vesiliukumäissä.”
Nostin kulmakarvaani hänelle ja odotin että hän tajuaisi etten ollut sanonut mitään. Rose tajusi sen nopeammin. ”Alice”, hän sihisi hiljaa ”Bella ei sanonut mitään bikinien ostosta.”
”Ai, tarkoitan, mm... että me tarvitsemme bikinit huomiseksi. Rose ja minä emme tuoneet niitä”, hän sanoi yrittäen epätoivoisesti korjata virheensä.
”Minäkään en tuonut”, myösin näytellen, etten ollut huomannut mitään epätavallista.
Onnistuimme löytämään bikinit joista pidimme. Sitten suuntasimme takaisin hotellille, jossa kaikki ostoksemme odottivat.
Olimme ostaneet viisitoista matkalaukkua, ja illallisen jälkeen Alice ja Rose alkoivat pakkamaan kaikkia ostoksiamme valmiiksi Forksiin vietäväksi. He karkottivat minut sänkyyn vakuutellen etteivät he olleet väsyneitä. Minä uskoin heitä.
***
Sunnuntai aamuna minulla oli hauskempaa kuin mitä minulla pitkään aikaan oli ollut. Sen jälkeen kun olin katsonut Rosen ja Alicen esittävän sulavasti jäällä temppuja, he raahasivat minut jäälle ja opettivat minua luistelemaan, jotain mitä en ollut koskaan kokeillut. Se oli erittäin viihdyttävää, koska Rose ja Alice teeskentelivät olevansa ihmisiä, ja aina kun kaaduin (kilpeni esti minua loukkaantumasta) ja kun he pitivät käsistäni kiinni, heidän piti kaatua kanssani saaden sen näyttämään siltä että olin vetänyt heidät alas. Tämä päätyi siihen että istuimme jäällä nauramassa – he nauroivat minulle sekä kömpelyydelleni ja minä nauroin heille kun heidän piti kaatua kanssani.
Sen jälkeen kun kyllästyimme luisteluun, meillä oli mahtavaa vuoristoradassa, ennen kun pukeuduimme bikineihimme ja suuntasimme kohti vesipuistoa.
Saimme oskasemme monta tuijotusta kun kävelimme bikineissämme, varsinkin Rose jolla oli punaiset nyöribikinit. Minun siniset niskalenkkibikinini ja Alicen violetit olivat hieman säädyllisempiä, mutta se ei estänyt poikia tuijottamasta meitä nälkäisinä ja tyttöjä tuijottavan meitä vihaisina kateudesta.
Otimme monia kuvia meistä eri vesiliukumäissä ennen kun rentouduimme aalto altaassa kunnes oli aika palata hotelliin.
Lähdimme haluttomasti, hieman pettyneinä siitä ettei meillä ollut tarpeeksi aikaa testata muita laitteita, ja vierailla minigolf radalla tai mikroauto radalla ja akvaariossa. Päätimme että tulisimme tänne ensi kerralla viikoksi ja ottaisimme pojat ja Esmen mukaan. Alice mainitsi että Edward olisi tullut takaisin siihen mennessä.
Keskipäivällä olimme koneessa matkalla takasin Seattleen. Alicen shoppailuhimo oltiin tyydytetty, ainakin hetkeksi.
