Uutta lukua, kiitokset kaikille kommentoijille
Betauksesta kiitos little-monkeylle
Tämän jälkeen tulee sitten vielä kaksi lukua + epilogi
Luku 42 – Raskaus Loistavan häämatkamme aikana päädyimme käyttämään Emmettin New Yorkia varten antamia mustaa nahka-asua ja korkeita saappaita. Kävimme myös lävitse suurimman osan alusvaatteistani ja Edward oli riemuissaan saadessaan repiä niitä päältäni – eikä minullakaan ollut syytä siitä valittamiseen. Joka yö nukuin rauhallisesti, uneksien kaksostyttäristämme.
Olimme Esmen saarella, kunnes minulla alkoi olla aamupahoinvointia, eli noin 18 päivää sapumisemme jälkeen. Nopea puhelu Alicelle varmisti sen, mitä olimme toivoneet ja arvelleet – lapset olivat saaneet alkunsa hääyönämme. Kun aloin oksennella Edward varasi meille lennot ja raahasi minut Forksiin varmistaakseen, että pysyisin mahdollisimman terveenä odotusaikana. Alice vakuutti meille, että hänen näkynsä tyttäristämme olivat varmat ja että, hän pystyi näkemään raskauteni ja tyttärien syntymän. Tieto teki meidät erittäin onnelliseksi ja juhlistimme tapahtumaa omalla intiimillä tavallamme. Oli miten oli, tiesimme, että kaksospuolivampyyrien kantaminen tulisi olemaan rankaa ja, että pian tulisin tarviamaan Cullenien minua ja lapsiamme varten rakentamaa veripankkia.
Edwardin mieliala ailahteli onnellisuuden ja huolestuneisuuden välillä. Alicen näyistä huolimatta tiesimme, että moni asia saattoi mennä vikaan. Edward oli pitänyt itsensä kiireisenä sillä välin, kun olin nukkunut häämatkallamme, lukemalla odotus- ja vanhemmuuskirjoja. Joka aamu herätessäni olin löytänyt hänet lukemassa uutta kirjaa. Hän tiivisti minulle tärkeimpiä kohtia ja luimme jotain yhdessä, kun ehdimme rakastelulta ja saaren tutkimiselta.
Edward kokkasi minulle koko häämatkamme ajan, hän tyrkytti minulle suuria annoksia herkullista ruokaa, jolle en vain voinut sanoa ei. Hän väitti, että minun täytyi lihoa, että odotusajasta tulisi helpompaa, enkä voinut kieltääkään – varsinkaan, kun ruoka oli niin herkullista.
Saapuessamme lentokentälle koko perhe oli odottamassa: innostunut odotus ja jännitys oli käsin kosketeltavaa heidän ympärillään. Alice pomppi ylös alas innostuksesta ja Rosalie naputti jalkaansa maahan levottomana etsien meitä väkijoukosta. Kun hän huomasi meidät, hänen kasvonsa kirkastuivat ja muutama mies pysähtyi hänen lähettyville tuijottamaan tyrmäävän kaunista näkyä.
Heidän kaikkien silmät putosivat mahalleni lähestyessämme heitä. Hiuksenhienon kummun pystyi jo erottamaan. Edward ja minä olimme huomanneet sen muutama päivä sitten ja olinkin vitsaillut, että olin vain lihonnut hänen syötettyään minua niin paljon, mutta Alicelle soiton jälkeen olimme vain seisoneet peilin edessä tuijottaen kumpua, jossa pienet ihmeemme olivat.
Emmett oli ensimmäinen, joka onnitteli meitä. Hän löi Edwardia selkään, ”Hyvin tehty, jätkä, pamautit vaimosi paksuksi!” He löivät leikkisästi nyrkit yhteen minun pyörittäessä silmiäni Edwardin itsetyytyväiselle ja kopealle ilmeelle – hmph miehet. Muut onnittelivat meitä vähemmän tökeröllä tavalla, kaikki sädehtien iloa.
Pian kiihdytimme jo takaisin Forksia kohti Carlislen ja Esmen kanssa. Carlisle alkoi tulittaa minua kysymyksillä voinnistani. ”No, olen ollut hyvin pahoinvoiva ja minulla on ollut ongelmia, pitää muutamat viime ateriat maltillisina, mutta muuten oloni on hyvä”, vastasin rehellisesti.
”Hyvä, heti kun pääsemme kotiin, saat verta. Toivottavasti se auttaa sinua ja lapsia saamaan ravinteita”, Carlisle suunnitteli. Nyökkäsin hyväksyvästi ja laskin käteni takaisin Edwardin käteen, pienen kumpuni päälle. Aina silloin tällöin pystyimme tuntemaan nopeasti kehittyvien lastemme liikkeet.
Päästyämme kotiin kerroimme kaikille häämatkastamme kuvailimme muun muassa kaunista saarta. Soitimme myös Volterraan kertoaksemme hyvät uutiset ja Alice ilmoitti heille lapsien syntymäpäivän, jonka oli nähnyt jo näyissään. Erityisesti Aro ja Didyme olivat riemastuneita uutisesta. He kehuivat myös ihania häitämme, jotka kaikki olivat nähneet. ”Se oli niin kaunista, Bella”, Didyme sanoi ääni tavallista korkeampana.
”Mekko oli ehdottomasti täydellinen sinulle”, Heidi suitsutti, ”ja rakastin kakkua.”
Kulutin muutaman tunnin vain heidän kanssaan juttelemiseen ja kuulumisten vaihtoon. Kun viimein sanoin hyvästit, Carlisle tuli alakerrokseen kupin kanssa. Nuuhkaisin ilmaa ja tunnistin veren ruosteisen suolaisen hajun. Joskin tällä kertaa pyörtymisen sijaan tunsin haluavani tuota kirkkaanpunaista nestettä.
Kurotin sitä kohti ja Carlisle ojensi kupin minulle hitaasti. Huomasin, että koko perhe oli ympärilläni seuraamassa tilannetta keskittyneesti. Nuuhkaisin uudestaan nyt jo herkulliselta tuoksuvaa nestettä ja otin pienen siemauksen. Veren saavuttaessa kurkkuni voihkaisin hurmiosta. Tämä oli parempaa kuin suklaa! Kulautin loput alas mahdollisimman nopeasti ja ojensin kupin takaisin Carlislelle. ”Lisää?” kysyin toiveikkaasti anovin silmin. Hän otti kupin kädestäni ja naurahti, silmät täynnä mielenkiintoa ja lumousta.
Emmett nauroi, ”Siinäs näit Bella – tiesin, että tulet rakastamaan harmaakarhuja!”
Punastuin tajutessani, että he kaikki olivat nähneet sairaan hurmioni verestä. Carlisle lähti takaisin ylös ja palasi hetken päästä kuppi täytettynä. Nielin senkin ja viimein tunsin, että olin saanut tarpeekseni. Äkkiä tunsin, että nyt halusin palavasti kananmunia. ”Nyt minulla on nälkä”, huomautin.
Edward oli hetkessä paikallaan vieressäni sohvalla. ”Mitä haluaisit, rakas?”
”Munia, kiitos”, sanoin hymyillen.
Hän valmisti hetkessä annoksen ja minä hyökkäsin sen kimppuun hotkien koko lautasellisen nopeasti. Tällä kertaa en voinut pahoin. Kerroin tästä muille ja Carlisle hymyili. ”Näyttää siltä, että tarvitset molempia, jotta lapset pysyisivät iloisina.” Edward näytti tyytyväiseltä siihen, ettei minun tarvinnut tällä kertaa juosta vessaan oksentamaan hänen laittamaansa ruokaa. Pystyin näkemään pienen huojennuksen pilkahduksen hänen silmistään.
Auringon laskeutuessa Alice alkoi pomppia innostuneena ympäriinsä. Edward kurtisti kulmiaan. ”Alice, piilotteletko sinä jotain?” Alice hymyili viattomana ja kieltäytyi vastaamasta.
Esme nousi sohvalta ja hymyili, silmät hohkaten innostunutta odotusta. ”Meillä on teille kahdelle yllätys”, hän julisti johdattaen meidät sitten ulos. ”Se on pienen matkan päässä, joten sinun täytyy kantaa Bellaa, Edward.” Se oli kaikki, mitä hän ehti sanoa, ennen kuin löysin itseni turvallisesti Edwardin käsivarsilta singahtaessamme metsän läpi Esmen kintereillä. Loppu perhe seurasi jäljessämme.
Pysähdyimme ja Edward laski minut varovaisesti alas. Käännyin ympäri ja olin tyrmistynyt nähdessäni kivisen mökin, jota pienet kukkapenkit ympäröivät. Rakastuin siihen oikopäätä. ”Onpa se kaunis”, hengähdin ihastuksesta.
“Se on häälahjamme teille”, Esme sanoi sädehtien, “Me ajattelimme, että haluaisitte omaa rauhaa – ainakin ennen kuin muutamme muualle.”
Halasin häntä tiukasti. ”Kiitos Esme, se on mahtava!” Astuin takaisin Edwardin käsiin ja katsoin mökkiämme kunnioittavasti.
”Siirsimme jo tavaranne, kun olitte poissa, joten voitte asettua mökkiin jo tänään – saatte tutustua siihen itseksenne”, Carlisle sanoi ja ajattelevaisesti johti muut takaisin talolle.
Heidän mentyä nappasin Edwardin kädestä innokkaasti kiinni ja kävelin ovelle. Pysähdyin siihen ja käännyin häntä kohti, ”Haluatko avata sen?”
Vastaukseksi hän nappasi minut käsivarsilleen ja kantoi minut kynnyksen yli. Sisäpuolelta talo oli kaunis ja kodikas. Pystyin jo selkeästi näkemään minut, Edwardin ja lapsemme asumassa siinä. Se oli täydellinen. ”Vau”, hengähdin.
Edelleen pitäen minua sylissään Edward nyökkäsi. ”Minulla ei ollut aavistustakaan, että he remontoivat tätä meille”, hän myönsi, ”heidän on täytynyt salata se erittäin hyvin.”
Mökissä oli hirsistä tehty sisäkatto, maalaismainen takka ja pehmeät kivilattiat. Olohuoneen sisustukseen kuului divaani, nojatuoleja ja sohva, sekä kirjahylly, joka oli täytetty jo kirjoillani. Piirrustuksiani oli tuotu Charlien talolta ja ne riippuivat seinillä saaden mökin tuntumaan vielä enemmän kodilta.
Seuraava huone oli suuri lastenhuone. Siellä oli jo kaksi yhteensopivaa kehtoa ja paljon muita tarpeellisia lastenhoitotarvikkeita. Ei ollut vaikea arvata, että Alice oli sisustanut tämän huoneen, koska sen yhteydessä oli suuri vaatehuone täynnä tyttövauvojen vaatteita. Naureskelimme Edwardin kanssa vaatehuoneelle ja katselimme toiveikkaina tyhjiä kehtoja, molemmat hieroen kumpuani.
Meidän huoneemme oli suunniteltu näyttämään melkein samanlaiselta kuin makuuhuone saarella. Siellä oli matala, vaalea hirsisänky ja lasiovet, jotka johtivat terassilla olevalle vuodesohvalle. Sohvalta oli kauniit näkymät pieneen aidoitettuun puutarhaan ja lammelle. Se oli täydellinen. Huokaisin onnellisena. Elämä ei voisi muuttua enää paremmaksi. Minulla oli mahtava, rakastava aviomies ja perhe, täydellinen koti sekä kaksi lasta tulossa.
Tietenkin Edwardin lähellä oleminen herätti minussa pian nälkää sanan toisessa merkityksessä. Käännyin ympäri ja tein aloitteen suudelmalla, joka pian muuttui kuumaksi ja kosteaksi. Edwardilta ei kestänyt kauaa tajuta tilannetta. En vastustellut yhtään hänen repiessä mekon ja alusvaatteet yltäni. Hänen vaatteensakin olivat pian tipotiessään ja kohta jo testasimme intohimoisesti uutta sänkyämme.
Seuraavana aamuna Edward yllätti minut verestä, pihvistä, munista ja tomaateista koostuvan aamiaisen jälkeen. Olin Cullenien talolla ja katsoin televisiota rentoutuen, kun Edward katosi äkkiä ja ilmestyi sitten takasin suurten kuulokkeiden ja iPodinsa kanssa. Katsoin häntä hämmästyneenä. ”Mitä nuo ovat?”
“Vauvat pystyvät kuuntelemaan musiikkia”, hän selitti innostunut hymy huulillaan. ”Tutkimukset ovat osoittaneet, että he pystyvät kuulemaan jo melko aikaisessa vaiheessa kehitystään ja että he pitävät siitä – sillä näyttää olevan hyödyllisiä vaikutuksia. Ajattelin, että he voisivat kuunnella joitakin sävellyksiämme.” Kyyneleet nousivat silmiini, kun Edward asetti kuulokkeet hellästi mahalleni ja painoi iPodinsa päälle. Ensimmäinen laulu, jonka lapsemme kuulivat oli kehtolauluni. Heidän liikkeensä tuntuivat lisääntyvän musiikin soidessa. Katseemme lukkiutuivat Edwardin kanssa kyyneleiden valuessa poskilleni. Hänen silmänsä olivat täynnä ihastusta, onnellisuutta ja rakkautta.
Siitä lähtien aina, kun istuin paikoillani, Edward valitsi kanssani lapsillemme musiikkia. Halusimmehan sentään, että heillä on hyvä musiikkimaku, kun he kasvaisivat. Puhuimme myös lapsillemme jatkuvasti, jotta he tottuisivat ääniimme. Tietenkin, kun loput perheestä huomasivat, hekin kerääntyivät ympärillemme puhumaan lapsille.
Iltaisin Edward kantoi minut takaisin mökillemme. Jos ei ollut pilvistä, minä lepäsin usein terassin vuodesohvalla sähköpeiton alla katsellen kuun heijastuksia puutarhalammessamme ja luin lempitarinoitani lapsillemme Edwardin sylissä. Hän hieroi hellästi tasaisesti kasvavaa kumpuani.
Aamuisin minulla oli edelleen hirveää pahoinvointia, mitä mikään verimäärä ei hellittänyt. Huomasin kuitenkin pian, että uusi himoni inkiväärillä maustettuun suklaaseen auttoi pitämään aamupahoinvoinnin siedettävänä. Se tarkoitti sitä, että Emmett ja Jasper lähetettiin etsimään minulle inkiväärillä kuorrutettua suklaata jokaisesta kauppakeskuksesta 300 kilometrin säteellä, sillä tilaamamme suurempi paketti tulisi vasta viikon kuluttua.
Himoitsin melkein koko ajan inkivääriä, aivan kuin se olisi jokin juoma. Edward oppi nopeasti, ettei hänen kannattanut tulla minun ja inkiväärini väliin, sillä muutuin nopeasti arvaamattomaksi. Käytin inkivääriä itseni rauhoittamiseen. Välillä saatoin suutahtaa Edwardille, varsinkin jos hän huolehti liikaa – mitä hän teki paljon. Mielialojen heittelehtimiseni aiheutti myös sen, että purskahdin itkuun, jos Edward oli poissa kymmentä minuuttia kauemmin, ja aloin surra, ettei hän ehkä palaisikaan. Onneksi Edwardilla ei ollut mitään aikeita jättää minua, vaikka hänen täytyi välillä lähteä metsästämään. Vastentahtoisesti erosin hänestä ja suostuin viettämään päivän Carlislen ja Rosalien tiukassa valvonnassa, molemmilla heillä oli lääketieteen tutkinto suoritettuna. Edward ei kuitenkaan suostunut ja loppujen lopuksi Jasper ja Emmett ottivat kiinni muutaman hirven ja toivat ne talon lähettyville. Edward tapasi heidät vajaan kahden kilometrin päässä minun ympäröidessä hänet koko ajan kilvellä, etta pystyisin tuntemaan hänet.
Verikokemuksieni kasvaessa tuli selville, että minä ja lapset jaoimme Edwardin maun: puumasta tuli pian suosikkini. Ollakseni rehellinen on kuitenkin pakko sanoa, että harmaakarhu tuli hyvänä kakkosena.
Yllättävää oli, että viikon kuluttua häämatkaltamme palaamisesta huomasin, että himosin Edwardin myrkkyä. Edward oli aina hellä suudellessaan minua, mutta seksielämäämme kuumensivat nyt raivopäiset seksihormonini ja Edward antoi minulle ennennäkemättömiä vapauksia kanssansa. Usein heräsinkin keskellä yötä hyökätäkseni liian halukkaan aviomieheni kimppuun, joten oli hyvä, ettei hän väsynyt koskaan. Minulla oli aina ollut terveet halut, mutta yhdistettynä raskaushormooneihini ne nousivat pilviin – eikä haitannut, että Edward oli niin hyvännäköinen. Tuloksena huomasimme pian, että himoitsin hänen myrkkyään jopa verta enemmän. Joka päivä imin hänen suustaan kaiken hänen tuottamansa myrkyn – mikä osoittautui olevan nautinnollinen tehtävä, mikä taas johti siihen, että revimme vaatteet innokkaasti toistemme yltä.
Carlisle keksi, että ehkä nielemäni myrkky teki minut vahvemmaksi ja auttoi puolivampyyrilapsiamme kasvamaan, koska aina saatuani myrkkyä lapsemme olivat aktiivisempia.
Kasvoin niin vauhdilla, että eron pystyi huomaamaan päivittäin. Alice ja Rosalie vaativat saavansa kuvata ja mitata kumpua vähän väliä. Nukuin nyt noin kaksitoista tuntia päivässä ja aina herätessäni huomasin Edwardin laulavan tai puhuvan lapsille. Tyttövauvoistamme tuli myös aktiivisempia – ne pyörivät mahassani kuin se olisi nyrkkeilykehä.
Soitin pari kertaa Charlielle ja Renéelle ja vakuutin heille omatunto kolkuttaen, että olimme asettumassa Edwardin kanssa asumaan uuteen kotiimme Darthmouthin lähistöllä. Lähetimme heille muutamia kuvia saarelta, joissa meillä itse asiassa oli vaattee päällä. Olin jo kirjautunut suorittamaan Dartmouth-kursseja internetissä, koska en halunnut hukata hetkeäkään seuratessani lapsiemme kehitystä – tulisi olemaan helppoa opiskella, kun lapsemme nukkuisivat ja Edward auttaisi minua. Toivoimme, että muutaman vuoden sisällä, kun jo ehkä pystyisin olemaan ihmisten lähellä, voisin kutsua Renéen ja Charlien seuraamaan valmistujaisiani Dartmouthista ja he näkisivät minun saavan tutkinnon. Siihen mennessä pienellä pronssisella meikillä he ehkä uskoisivat muutokseni vanhenemisen piikkiin.
Olin hieman huolissani muutoksesta – en ollut kivun suuri ystävä ja itseni vapaaehtoinen heittäminen liekkeihin ja kivussa palaminen ei ollut kovin houkutteleva ajatus. Mutta halusin olla Edwardin ja lapsieni kanssa ikuisesti ja tiesin, että heidän takiaan kestäisin mitä tahansa – palaisin mieluusti vaikka vuoden heidän vuokseen, mutta onneksi se veisi vain kaksi päivää.
Olin myös hieman kateellinen ensimmäisestä kahdesta päivästä, kun muuttuisin, sillä en näkisi lapsiamme sinä aikana. Pakotin koko perheen lupaamaan, että he ottaisivat videoita ja kuvia heistä jatkuvasti. En ollut huolissani siitä, että vahingoittaisin heitä tultuani vampyyriksi – ensinnäkin, he olivat lapsiani ja rakastin heitä nyt jo niin paljon, että tiesin, joten koskaan voisi satuttaa heitä. Toiseksi Volturit olivat vakuuttaneet minut, että muutamat puolivampyyrit, joita he olivat tajunneet, eivät olleet tuoksuneet ruualta.
Lähestyessäni raskauden loppua, Edward vahti minua haukan lailla, enkä voinut enää piilotella sitä, että olin niin suuri, että se kävi jo epämukavaksi. Kokoni kävi selälleni ja jaloilleni ja kaksoset – jotka olivat osoittautuneet olevan innokkaita potkijoita – painoivat pahasti rakkoani. Eräänä päivänä maatessamme vuodesohvalla tunsin ennennäkemättömän kovan potkun. Minun oli painautua sykkyrälle ja hieroa kohtaa, josta kipu säteili.
Edward katsoi ensin huolestuneena minua, mutta puhutteli sitten lapsia rauhoittavasti pehmeällä äänellä. He lopettivat potkimisen ja henkäisin helpotuksesta. Joka päivä he potkivat yhä kovemmin ja mahaani muodostui jo vaaleita mustelmia. Ainoa hyvä asia oli, että he olivat kohta valmiita tulemaan ulos.
Vain muutaman kuukauden päästä hedelmöityksestä Alice soitti meille innoissaan ja kutsui meidät heille. Alice ei suostunut kertomaan, mitä asia koski, mutta kaikki tiesivät, että jotain tärkeää oli tapahtumassa tavasta, jolla Alice pomppi paikoillaan silmät hehkuen innostuksesta. Hän käski meidän pysähtyä ensin ja otti kuvan. Sitten hän ohjasi minut ovesta sisälle ja istutti sohvalle vetäen sitten Edwardin viereeni. ”Istukaa alas”, hän käskytti muita. Kun kaikki olivat totelleet, hän istui viereeni ja vilkaisi kelloa. Hän nyökkäili ja näytti tyytyväiseltä. ”Nyt, Bella, ympäröi kaikkien muiden ajatukset Edwardilta. Muut; olkaa hiljaa.”
Tein kuten käskettiin, ympäröiden kaikki paitsi Edwardin kilpiini. Sitten pysyin paikoillani vilkuillen Alice epäluuloisesti. Äkkiä Edward veti nopeasti henkeä ja me kaikki käännyimme häntä kohti. Hänen silmänsä loistivat ihmetystä ja hymy lähenteli yhtä leveää kuin hääpäivänämme. Hän tuijotti keskittyneesti mahaani silittäen sitä pehmeästi. ”Hei, ihanat tyttäreni, pystyn kuuleman teidät”, hän kuiskutti. Hengähdin nopeasti ja Edward nosti katseensa silmiini. Säteilin varmasti niin leveää hymyä, että se veti varmasti vertoja hänen ilmeelleen. Hän pystyi kuulemaan lapsiamme.
”Mitä he ajattelevat?” kysyin. Kaikki Cullenit katselivat meitä haltioituneina.
”He rakastavat meitä kaikkia, erityisesti sinua ja minua. He näyttävät tietävän, että sinä olet heidän äiti ja minä isä ja he tunnistavat jo äänemme. He rakastavat meitä todella paljon ja ovat onnellisia.” Hänen kasvoillaan oli jumaloivan isän ilme hänen silitellessä kumpua kauniiden pienten tyttäriemme päällä.
”Tottakai olette”, kuiskutin lapsille, ”kuinka ette voisi olla onnellisia, kun teillä on maailman ihanin isä ja perhe ympärillänne.” Häidemme ja kuherruskuukautemme jälkeen olin miettinyt, voisinko koskaan olla onnellisempi kuin niinä kuukausina, mutta tämä voitti jopa ne.
”Vau”, Jasper hengähti. ”En ole huomannut aikaisemmin, mutta nyt kun kaikki ovat rauhallisesti paikoillaan pystyn tuntemaan heidän tunteensa. Sinusta kumpuaa tavallinen rakkautesi ja onnellisuutesi, mutta nyt pystyn tuntemaan kaksi muutakin rakkauden, onnellisuuden, jumaloinni nja uteliaisuuden lähdettä.” Hän hymyili suorastaan kylpien onnellisissa tunteissa, jota meistä huokui. Olin sanaton. Älykkäät lapseni osasivat jo ajatella ja tuntea.
“He tunnistivat sinunkin äänesi – he rakastavat teitä ja he eivät voi odottaa, että tapaavat meidät kaikkia”, Edward sanoi hiljaa.
Alice nyökkäsi hyväksyvästi. ”Kaksi päivää”, hän lupasi. Olin äkkiä yllättynyt, kuinka nopeasti raskauteni oli edennyt ja tunsin oloni äkkiä nostalgiseksi. Tietenkin olin tiennyt, että raskauteni tulisi olemaan lyhyt lapsiemme nopean kasvun takia. Enkä todellakaan tulisi koskaan ikävöimään aamupahoinvointia, mutta äkkiä olin huolissani. Lapseni eivät olisi enää turvassa sisälläni – he olisivat ulkona, jossa monet yliluonnolliset olennot saattaisivat yrittää satuttaa heitä. Sitten rauhoitun. Tiesin, etteivät Cullenit taikka Volturit antaisi ikimaailmassa tapahtua mitään pahaa kaksosille.
”Kaksi päivää”, toistin ja nyökkäsin. Kahden päivän päästä näkisin lapsemme ensi kertaa. Äkkiä kaikki huoleni väistyivät innostuneisuuden tieltä. En jaksanut odottaa heidän näkemistään – tietenkin se olisi vain vilaus ennen kuin minut pitäisi muuttaa, mutta se olisi tarpeeksi, että kestäisin palavan kidutuksen.
Loput perheestä kuiskuttelivat vielä vuorotellen lapsille. Edward naurahti pehmeästi, ”He ovat nälkäisiä.” Carlisle katosi heti yläkertaan ja palasi kupillisen kanssa. Join sen nopeasti ja hetken päästä Edward nyökkäsi. ”He ovat jo hieman tyytyväisempiä, mutta minusta tuntuu, että he haluavat jotain muuta.”
”Himoitsen kalkkunaa ja inkivääriä. Ehkä he haluavat sitä”, sanoin virnistäen.
Esme katosi huoneesta ja oli vampyyrimaisen pian takaisin ruokani kanssa. Hotkin annoksen kaikkien katsellessa ja jatkoimme sitten kaksosiin tutustumista. Myöhemmin lapsien liikkeet vähenivät. ”ilmeisesti he tarvitsivat juuri rakkautta ja he ovat nyt erittäin tyytyväisiä”, Edward kuiskasi, ”He nukkuvat nyt.”
Haukottelin ja Edward tajusi minunkin olevan väsynyt. Hyvästelimme mahdollisimman hiljaa muut perheenjäsenemme ja Edward kantoi minut takaisin mökillemme. Nukahdin sekunneissa hänen syliinsä ja heräsin myöhemmin sängystä Edwardin hyräillessä tytöillemme. Tyytyväisyyden aalto pyyhki ylitseni katsellessani häntä.
Myöhemmin illalla viimeistelin Volturien antaman ihmismuistoalbumin. Viimeisiin kuviin kuului kuvia häistämme – joissain poseerasimme muodollisesti ja toiset olivat hauskoja, kuten kuva, jossa iskin kakun Edwardin naamalle. Lempikuvassani me tanssimme yhdessä. Vartalomme olivat lähekkäin, emmekä välittäneet ympärillä olevasta maailmasta tuijottaessamme toisiamme silmiin. Hääkuvien jälkeen tuli vielä kuvia häämatkaltamme ja viimeisenä Alicen ottama kuva tältä aamulta.. Edward seisoi siinä takanani, kädet lukittuina yhteen suuren mahani päällä, molemmat hymyilivät onnellisena kameralle.
Seuraavat kaksi päivää viuhahtivat ohi yllättävän nopeasti ja pian olimme valmiita synnytykseen. Jasper ja Emmett olivat lähteneet, koska eivät olleet varmoja pystyivätkö kestämään tuoreen vereni tuoksua. Emmekä halunneet, että Jasper joutuisi kokemaan hirveät tuskat, joissa olisin, kun muuttuisin ja Emmett pitäisi hänet poissa.
Makasin pehmustetulla pöydällä ja Edward piti käsistäni kiinni, hänen silmissään loisti ahdistuneisuus. Hymyilin hänelle heikosti. ”Näytä nyt vähän iloisempaa ilmettä, Edward – pian näemme lapsemme ja parissa päivässä olen vampyyri ja mikään ei enää pysty erottamaan meitä – ei edes kuolema.” Hän hymyili vaisusti takaisin ja tiesin, että hän kiduttaisi itseään nähdessään jokaisen kivun vääntelyhteni ja kirkumiseni palaessani tuskissani. ”Pidä hyvää huolta tytöistä muuttuessani”, määräsin.
Hän nosti käteni huulilleen ja suuteli sormiani kevyesti. ”Tiedät, että pidän ja me kolme odotamme sinua, kun muutut.”
Carlisle tuli sitten sisään Rosalien kanssa. Kumpikin heistä oli hyvin vakavana. ”Oletteko valmiita?” Carlisle kysyi. Epäröin hetken ennen kuin nyökkäsi. “Emme tiedä, auttaako morfiini tai edes paikallispuudutus kipuihin, mutta yritämme niitä kuitenkin.” Nyökkäsin varovasti. Epäilin, ettei se auttaisi, mutta kannatti tietenkin yrittää.
”Okei, olen valmis”, sanoin ja puristin Edwardin käsiä tiukasti ennen kuin päästin niistä irti. Carlisle nyökkäsi ja he vetivät paidan mahani päältä. He vetivät eteeni pienen näköesteen, koska en todellakaan halunnut nähdä heidän vetävät lapsiamme ulos.
Tunsin nipistyksiä, kun minuun ruiskutettiin piikeillä puudutusainetta ja sitten turran olon alakehossani. ”Miltä tuntuu?” Carlisle kysyi.
”Jalkani ja koko alakehoni on täysin tunnoton”, mutisin hiljaa.
”Hyvä.” Ymmärsin siitä, että niin oli tarkoituskin.
En tuntenut Carlislen tekemää viiltoa, mutta tiesin mitä tapahtuisi seuraavaksi, kun Carlisle kutsui Edwardin luokseen. Tunsin kihelmöintiä, kun Edward upotti hampaansa kovaan suojaavaan kalvoon, joka ympäröi lapsiamme. Arolta olimme oppineet, että tuo kalvo oli yhtä vahva kuin vampyyrien iho ja vain lapsien terävät tai toisen vampyyrin hampaat voisivat rikkoa sen.
Pystyin tuntemaan vain palavaa kihelmöintiä jossain alapuolellani, mutta olin liian tunnoton paikallistaakseni tarkalleen. mistä se tuli, joten vielä kipu ei ollut niin pahaa, etten sitä kestäisi. Kuuntelin huolestuneena ja viimein kuulin sen – äänekkäiden kaksosten huudon. Vedin nopeasti henkeä viimeisten kyyneleiden, joita tulisin ikinä vuodattamaan, vieriessä kasvoillani. Carlisle ompeli mahani ja peitti sen vetäen näköesteen tieltäni Edwardin ja Rosalien puhdistaessa lapsia.
”Kuinka voit Bella?”
”Olen niin onnellinen”, sanoin ja jätin huomiotta palavat kivut Edwardi ja Rosalien tuodessa sekuntteja vanhat lapset minulle.
Aivan kuten Alicen piirrustuksissakin, lapsemme olivat ehdottoman kauniita. Heillä oli päässään jo vaalean suklaaruskeita haituvia ja heidän avatessaan silmänsä pystyin näkemään heidän pähkinänruskeat silmänsä; täydellinen sekoitus maitosuklaata ja smaragdin vihreää. Hymyilin voitonriemuisena Edwardille. ”Me teimme sen Edward – katso pieniä ihmeitämme!”
Hän suorastaan loisti, kun hän katseli palvovasti heitä. ”Tiedän, rakas – he ovat täydellisiä.”
Hän asetti heidät kummatkin rinnuksilleni ja katsoi alas jumaloiden tyttäriämme. He olivat erittäin lämpimiä. ”Tervetuloa maailmaan Charlize Rosemary Cullen ja Jemma Renesme Cullen.” Kumpikin lapsista katseli meitä ja pystyin jo näkemään rakkauden heidän silmistään. Huokaisin ojentaessani heidät vastentahtoisesti Rosalielle ja Carlislelle. Pystyin jo tuntemaat lisääntyvän kivun mahassani. Minun oli aika muuttua. ”Nähdään pian, kullannupukat”, kuiskasin lapsille ennen kuin heidät vietiin tapaamaan muuta perhettä ja ruokittavaksi verellä.
Katsoin heidän peräänsä, kunnes he katosivat ja käänsin katseeni sitten Edwardiin. ”Rakastan sinua”, muistutin.
Hän hymyili takaisin pehmeästi, ”Ja minä sinua.”
Suljin silmäni hänen ruiskuttaessa lisää morfiinia ympäri kehoani ja tunsin muuttuvani erittäin uniseksi. Avasin silmäni ja Edward suuteli minua hellästi ennen kuin ruiskutti injektioruiskulla myrkkyä suoraan sydämeeni. Välittömästi palava kipu levisi liekkimeren tavoin rintakehääni. Puristin suuni kiinni pidätelläkseni huudon ja yritin parhaani mukaan lukittaa leukani kiinni. Yritin olla huutamatta Edwarsin purressa nopeasti ranteitani, sisäreisiäni, niskaa ja jalkoja. Kun hän oli lopettanut suljin silmäni, jottei hän pystyisi näkemään sitä kuolemantuskaa ja kärsimystä niistä. Olin päättänyt, etten päästäisi ääntäkään muuttumiseni aikana – en halunnut Edwardin kärsivän kanssani.
Säälimättömästi kipu vavisutti koko kehoani ja olin varma, että sain maksaa kaikkesta tuntemastani onnellisuudesta viimeisten kuukausien aikana äärimmäisen kovalla tuskalla.
Oli vaikeaa keskittyä mihinkään muuhun kuin kipuun, mutta onnistuin ajattelemalla Edwardia, Charlizea ja Jemmaa – kolmea tärkeintä henkilöä maailmassani. Hämärästi tunsin hänen nostavan minut ylös ja siirtävän minut huoneeseensa – olimme suunnitelleet tämän. Hän asetti minut makuulle ja puki ylleni hänen mukavia vaatteitaan. Sitten hän alkoi puhua – antaen minulle jotain vahvaa, johon pystyin keskittymään.
Edwardin näkökulma
Makasin hänen vieressään ja silittelin hänen hiuksiaan. Huolimatta siitä, ettei hän ollut huutanut, tiesin Jasperilta, että hän oli tuskissaan. Jasper oli kertonut minulle myös, että hän oli kuitenkin tajuissaan ja jopa tiedosti hämärästi ympäristöään.
”En tiedä, pystytkö kuulemaan minua juuri nyt, mutta muistan, mitä Rosalie ja Emmett ajattelivat, kun he muuttuivat ja joskus he pystyivät jopa ymmärtämään, mitä heille puhuttiin. Joten haluan sinun tietävän, että kuulen, mitä alakerrassa tapahtuu – Emmett ja Jasper ovat tulleet takaisin ja tavanneet kauniit tyttömme. Jasper onnistui tulemaan sisälle ja hän sanoi, ettei kipusi ole lähelläkään sitä, mitä vastasyntyneet tunsivat Etelän Sodissa – se sai minut tuntemaan oloni vähän paremmaksi.” Se todella auttoi kuulla, ettei Bella kärsinyt niin kuin minä muistan kärsineeni.
”Lapsemme ovat selvästi perineet makutottumukseni, koska he pitävät jo nyt enemmän puumasta kuin peurasta.” Oli ihmeellistä kuulla tyttäriemme ajatukset, kun he ensi kertaa maistoivat verta ja heidän ihannoivat ajatukset sisaruksistani ja vanhemmista, kun he kaikki kerääntyivät lapsien ympärille. ”Carlisle yrittää antaa heille juuri nyt äidinmaidonkorviketta, mutta he näyttävät ajattelevan, että se haisee kauhealta”, naurahdin ja alakerrasta kuului lisää naurunpurskahduksia, kun he kuulivat sanani.
Jatkoin alakerran tapahtumien kertomista muutaman tunnin, kunnes tytöt nukahtivat Rosalien ja Esmen käsivarsille. Sitten keskityin enemmän Bellaan. Tunsin jo hänen ihonsa kovettuvan ja näin muitakin muutoksia.
Alice ryntäsi yhtäkkiä huoneeseen hymyillen iloisesti. Nostin kulmakarvaani hämmästyneenä, mutta hän ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota, vaan otti Bellan kädestä kiinni. ”Hyviä uutisia Bella. En tiedä miksi tai miten, mutta tähän aikaan huomenna muutoksesi on ohi – enää alle 20 tuntia kestettävänä.”
Pääni nousi ylös yllätyksestä ja toivosta. ”Oikeasti?” Alakerrasta pystyin kuulemaan perheen epäuskoiset ajatukset.
Alice hymyili. ”Kyllä." Sitten hän näytti minulle näkynsä Bellasta vampyyrinä huomenna.
Huokaisin helpotuksesta. Se tarkoitti, ettei Bellan tarvitsisi kärsiä palavaa kipua liian kauaa.
Carlisle ilmestyi huoneeseen – silmät sädehtien uudesta havainnostamme. ”Ehkä kaikki lisämyrkky ja se, että hän on niellyt myrkkyäsi jo pari kuukautta nopeuttaa muutosta.”
”Totta”, Alice myönsi. ”En nähnyt tätä aiemmin, koska kun viimeksi näin näyn Bellan muutoksesta, se oli ennen kuin hän aloitti myrkkysi juomisen. Nyt kun katson, se kestää alle vuorokauden.”
“En itse asiassa välitä miksi tai miten, olen vain kiitollinen, että hänen muutoksestaan tulee nopea”, sanoin tyytyväisenä.
Heidän palatessa takaisin alakertaan katsomaan lapsiamme käänsin äänilaitteet päälle ja valitsin Bellan kehtolaulun. Toivon, että se hellittäisi hänen kipuaan, mutta se rauhoitti ainakin minua. ”Kulta, olen varma, että olet iloinen, kun kerron, että kummatkin lapsemme näkevät unta perheestämme, varsinkin meistä. He ovat hyvin onnellisia ja tyytyväisiä ja he nukkuvat rauhallisesti. Luullakseni he eivät ole perineet sinun mielikilpiäsi, eivätkä minun ajatustenlukutaitoa, koska pystyn kuulemaan heidän ajatuksensa, mutten pysty kuulemaan muiden ajatuksia heidän ajatustensa kautta. Olen iloinen siitä – ei ole helppoa kuunnella ajatuksia kaiken aikaa, mutta minulle sinä teet sen paljon helpommaksi, rakas. En tiedä, kuinka onnellisia tyttäremme tulevat olemaan ja pystyn silloinkin kuulemaan heidän ajatuksensa, joten olen varma, että on asioita, joita he eivät halua minun tietävän. Joten jos he koskaan löytävät kumppaninsa, lupaa, että ympäröit heidät kilvelläsi, koska on asioita, joita en halua koskaan kuulla tyttölapsieni mielistä”, puhelin ja nauroin kuivasti.
Pidin hänet ajan tasalla ja puhelin hänelle kaiken aikaa. Kun kaksoset heräsivät seuraavana päivänä, kahdeksan tunnin sikeän unen jälkeen, annoin Bellalle kommentteja heidän ja lopun perheen ajatuksista. Kerroin hänelle kuinka lapsemme näyttivät jo viikkojen ikäisiltä ja kuinka Carlisle mittaili lapsia säännöllisesti, jotta meillä olisi tietoja heistä ja yleensäkin puolivampyyreistä, koska ainoat aiemmat tiedot olivat Aron keräämiä tietoja Etelä-Amerikan vampyyreiltä.
Kuten Alice oli sanonut, pystyin kohta jo kuulemaan Bellan sydämenlyöntien tihenevän hänen muutoksensa loppusuoralla. ”Olet kohta valmis, rakas”, vakuutin. Alakerrasta Jasper, Emmett ja Carlisle tarjoutuivat tulemaan avuksi ylös siltä varalta, että Bella villiintyisi, mutta minä ja Alice vakuutimme heille, ettei tarvitsisi. Bellan sydämen tykytys nopeutui nopeutumistaan ja sitten pysähtyi. Seurasin huolestuneena vierestä, kun Bella veti ensimmäisen hengäyksen vampyyrina.
Sitten hän aukaisi hitaasti verenpunaiset silmänsä.