Kohtalon vuosi / L♡J, K-11 / UUSI LUKU ILMESTYNYT!!!

[Charity]

Ikäraja:  Korkeimmillaan k-11

Paritukset: James ♡ Lily + muut asiaankuuluvat sivujuonet ;)

Tyylilajit: Romantiikka, draama, huumori, seikkailu

Yhteenveto: Lilyn, Jamesin ja heidän vuosikurssinsa viimeinen syksy Tylypahkassa alkaa, eikä kukaan tietenkään välty rakkaushuolilta ja jännittäviltä tilanteilta, myöskään uusia PVS-opettajia unohtamatta.

A/N: Rahallista korvausta tästä ficistä en saa, vaan kirjoittelen itseni ja muiden iloksi.

Huomio! Ensimmäiset luvut ovat huomattavasti vanhempia kuin viimeisimmät, joten kirjoitustyylikin on ehtinyt siinä ajassa muuttua huomattavasti. Alku on hyvin kliseinen (mistä olenkin saanut palautetta) ja tarkoituksena olisi kirjoittaa se uudestaan, kunhan vain ensiksi saan tarinan päätökseen. Kannattaa lukea siis eteenpäin eikä vaipua epätoivoon, sillä taso paranee huomattavasti loppua kohden ;)

Luvut:

Luku 1 - Alku
Luku 2 - Yllättävä paljastus
Luku 3 - Suhdesotkuja
Luku 4 - Suuria käänteitä
Luku 5 - Hyökkäyksen jälkeen
Luku 6 - Valoa pimässä
Luku 7 - Jälki-istunto
Luku 8 - Suudelma
Luku 9 - Rakkautta ilmassa
Luku 10 - Kirje
Luku 11 - Mustasukkaisuutta
Luku 12 - Vakooja
Luku 13 - Paluu
Luku 14 - Tanssiaiskutsu
Luku 15 - Menneisyyden verho
Luku 16 - Salatut tunteet




Ensimmäiset kolme lukua siis ilmestyvät yhdessä, olkaapa hyvät!




1. luku - Alku




Oli syyskuun ensimmäinen päivä ja Lily Evans käveli King’s Crossin asemalla laiturilla 9 ja ¾. Auringon ensimmäiset säteet leikkivät tytön punaisilla hiuksilla hänen etsiessään smaragdinvihreillä silmillään ystäviään Susan Jonesia ja Annie Grayta. Yhtäkkiä hänen takaansa kuului huuto: “LILYYY!!!” Samassa Lily tunsi, kuinka hänen ystävänsä Susan kapsahti hänen kaulaansa.
“Ihana nähdä sinuakin, Sus, mutta sinä kuristat minut!”

Susan oli Lilyä hiukan pidempi, hänellä oli puoleen selkään asti ulottuvat mustat, pitkät hiukset, tummansiniset silmät ja hän oli ruskettunut kesällä ollessaan lomalla etelässä. Hänellä oli yllään muodikkaat valkoiset caprit -housut, jotka korostivat hänen rusketustaan, ja hänen silmiensä värinen sininen toppi. Yhtäkkiä Lily huomasi, että hänen toinen ystävänsä, Annie oli saapunut paikalle.
“Oliko teillä kiva kesä?” kyseli Annie halatessaan Lilyä. “Tulkaa, mennään junaan, varisin meille jo oman vaunuosaston”

Susanin kertoessa kesälomastaan etelässä tytöt lähtivät kohti junaa Annien kävellessä edellä, ja Lilyn ja Susanin raahatessa matka-arkkujaan perässään. Kun he lähestyivät vaunuosastoaan, he kuulivat sieltä iloisen naurunremakan.
“Voi ei! Joku on vienyt meidän vaunuosaston!” huudahti Annie. Susan ehti ensimmäisenä vaunuun ja näki Sirius Musta, James Potterin, Remus Lupinin ja Peter Piskuilanin istuvan vaunussa.
“Mitä te täällä teette? Tämä on meidän vaunu!” Susan sanoi vihaisena.
“Anteeksi, mutta muualla oli täyttä ja ajattelimme, että voisimme istua teidän kanssanne”, sanoi Remus, jolla oli vaaleanruskeat hiukset ja meripihkanväriset silmät.
“Hyvä on, kai me kaikki tänne mahdumme”, sanoi Annie. Lily ja Susan vaihtoivat merkitseviä katseita Annien selän takana, koska Annie oli jo kauan ollut ihastunut Remukseen, vaikkei sitä myöntänytkään. Sitten tytöt menivät sisään vaunuun. Remus teki Annielle tilaa viereensä ja he alkoivat heti keskustella tulevasta vuodesta. Penkille ei kuitenkaan enää mahtunut muita, sillä Remuksen toisella puolella istui Peter, joten Lilyn ja Susanin täytyi ahtautua Jamesin ja Siriuksen väliin.
“Annie, miksi sinun täytyi antaa noiden jäädä tänne?” Susan valitti istuessaan ahtaasti puoliksi Siriuksen sylissä. Annie ei kuitenkaan kuullut, koska oli syventynyt keskusteluun Remuksen kanssa.
“Eikös seura kelpaa neidille?” Sirius virnisti.
“Ei sinun seurasi, Musta!” Susan tiuskahti.

Lily katseli ulos junan ikkunasta ja kuunteli,, kuinka Annie ja Remus pohtivat, kuka olisi uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja, eikä Lily voinut olla ajattelematta, kuinka suloinen pari nämä olisivatkaan: Remus rauhallisena ja hieman ujona herrasmiehenä, ja Annie auttavaisena ja aina iloisena ystävänä. Kumpikin näistä oli vain liian ujo tehdäkseen aloitetta. Samassa Lily havahtui, koska tajusi, että hänen täytyisi olla pian valvojaoppilaiden vaunuosastossa.
“Minun täytyy lähteä valvojaoppilaiden vaunuosastoon. Muuten, tiedättekö te, kuka on tämän vuoden johtajapoika?” Lily kysyi kiinnittäessään johtajatytön merkkiä kaapuunsa.
“Minä!” sanoi James iloisena.
“Sinä?” kysyi Lily järkyttyneenä.
“Minä”, James sanoi uudelleen etsiessään johtajapojan merkkiä tavaroistaan.
“Mutta ethän sinä edes ollut valvojaoppilas”, sanoi Lily.
“En niin, mutta ilmeisesti se ei ollut ongelma. Sinusta en tiedä, mutta minusta tämä järjestely on oikein mukava”, James sanoi virnistellen ja lähti vaunusta typertynyt Lily perässään. Pian Lilyn ja Jamesin lähdettyä ruokakärry saapui ja loppujunamatka sujui syöden makeisia, pelaten räjähtävää näpäystä ja rupatellen niitä näitä.

Paljon myöhemmin illalla juna pysähtyi Tylyahon asemalle, mistä oppilaat matkasivat hevosettomilla vaunuilla Tylypahkaan. Ulkona satoi kaatamalla ja kelmit ja tytöt juoksivat nopeasti sisälle eteishalliin, mistä he jatkoivat matkaansa Suureen Saliin ja Rohkelikon tupapöytään. Hetken päästä, kun kaikki oppilaat olivat asettuneet istumaan tupapöytien ääreen, salin ovet aukenivat ja muodonmuutosten opettaja ja Rohkelikon tuvanjohtaja professori McGarmiva astui saliin perässään pitkä jono ensiluokkalaisia, jotka olivat märkiä kaatosateen jäljiltä.

Professori McGarmiwa johti ensiluokkalaiset salin eteen ja kävi sitten hakemassa lajitteluhatun, joka lajittelisi hetken kuluttua uudet oppilaat tupiinsa. Sitten hatun lierin repeämä avautui ja se alkoi tuttuun tapaansa laulaa laulua Tylypahkan perustajista ja näiden perustamista tuvista, jotka olivat Rohkelikko, Korpinkynsi, Puuskupuh ja Luihuinen. Kun hattu lopetti laulunsa, kaikki hurrasivat ja sitten lajittelu sai alkaa. Yksi toisensa jälkeen ensiluokkalaiset menivät istumaan kolmijalkaiselle jakkaralle ja professori McGarmiwa laittoi lajitteluhatun heidän päähänsä, minkä jälkeen hetken pohdittuaan hattu huusi ääneen tuvan, johon oppilas kuuluisi siitä hetkestä eteenpäin.

Kun lopulta viimeinenkin oppilas oli lajiteltu, rehtori Dumbledore nousi ylös, toivotti oppilaat tervetulleiksi ja ilmoitti pidot alkaneiksi, minkä jälkeen ruoat ilmestyivät tyhjästä pöydille. Ruoka oli aina yhtä herkullista ja etenkin Sirius, James ja Peter innostuivat lastaamaan lautasensa täyteen ruokaa.
“Hyi, miten te voitte syödä noin paljon? Tuo on ällöttävää!” Susan sanoi inhoten, kun katseli Lilyn kanssa Jamesia, Siriusta ja Peteriä, jotka söivät kilpaa lihamureketta ja kanankoipia.
“Meiä o pohhahon vahha”, sanoi Peter suu täynnä ruokaa.
“Eihä me olla pyyehhy ehhä hihun pitäisi kahhoa meiä ku me syöään”, mumisi Sirius.
“Ei me nyh niin ihherahhaita ohha”, virnisteli James ällöttävän näköisesti kanaa suussa. Loppuillan Lily ja Susan suostuivat puhumaan vain Annien ja Remuksen kanssa.




2. luku - Yllättävä paljastus




Seuraavana aamuna Lily, Annie ja Susan heräsivät pirisevän herätyskellon aiheuttamaan meteliin. Lily haukotteli makeasti ja nousi ylös lämpimästä sängystään. Susanissa ja Anniessakin näkyi jo elonmerkkejä: Annie oli jo kampaamassa vaaleansävyisiä hiuksiaan ja Susan venytteli sängyssään mustat hiukset sotkuisena. Lily pukeutui ja meni pesemään hampaitaan kylpyhuoneeseen, ja Annie ja Susan seurasivat pian perässä. Hetken kuluttua he olivat valmiita lähtemään aamupalalle.

Suuressa salissa oli kova meteli, kun oppilaat rupattelivat syödessään aamiaista. Lily, Susan ja  Annie menivät istumaan Rohkelikon tupapöytään. Hetken kuluttua he saivat seurakseen myös Kelmit, jotka olivat tyttöjen ihmeeksi saaneet itsensä ylös ajoissa. Yleensä he nimittäin nukkuivat pommiin.
“Huomenta, neidit”, Sirius letkautti istuessaan vastapäätä Susania, joka mulkaisi Siriusta, muttei sanonut mitään.
“Nukuitteko hyvin?” James hymyili. “Lily, voinko istua viereesi?”
“Tuota, kai sinä voit” Lily sanoi hieman hämillään, kun James käyttäytyi yllättävän kohteliaasti, eikä siksi edes kehdannut huomauttaa etunimen käytöstä. Jamesin ja Siriuksen esimerkkiä seuraten myös Remus ja Peter istuutuivat pöytään, Remus Annien viereen ja tämä hymyili pojalle iloisesti. Vähän ajan päästä McGarmiwa jakoi heille lukujärjestykset.
“Kivaa, meillä on ensimmäisenä loitsuja korpinkynsien kanssa”, sanoi Annie tutkiessaan lukujärjestystään.
“Mennäänkö jo?” kysyi Lily ja kaikki nousivat pöydästä ja he lähtivät kävelemään kohti loitsuluokkaa.

Korpinkynnet olivat jo paikalla, kun Kelmit ja tytöt saapuivat luokkaan. Loitsuja opetti pikkuinen professori Lipetit, joka piti ensiksi nimenhuudon ja jakoi sitten oppilaat pareiksi. Lily sai parikseen Jamesin ja oli tavallaan iloinen, sillä James oli hyvä taikomaan. Sirius ja Peter saivat pareikseen korpinkynteläiset tytöt, Remus ja eräs poika Korpinkynnestä ja Susan ja Annie olivat parit. Melkein kaikilla oli hauskaa: Lily yllättyi, kuinka helppoa Jamesin kanssa oli jutella, ja Peter jutteli ja nauroi iloisesti parinsa, Sarah Charlesin kanssa, mutta Susan pälyili aina välillä siihen nurkkaan, missä Sirius ja hänen parinsa, Marissa Harrison harjoittelivat loitsuja, ja Susanin ilme synkkeni aina kun Marissa hihitti kovaan ääneen jollekin Siriuksen kertomalle vitsille.
“Sus, onko kaikki hyvin?” kysyi Annie, kun Susan taas kerran tuijotti Marissan ja Siriuksen suuntaan.
“Erinomaisesti”, Susan tiuskahti. “Minua vain ärsyttää, kun - tai siis ei mitään. Jatketaan harjoittelemista”, hän hymyili Annielle pikaisesti ja vilkaisi viimeisen kerran Siriusta ja Marissaa.

Lopputunti kului leppoisasti ja nopeasti, vaikka kyseessä olikin kaksoistunti. Sen jälkeen Kelmeillä ja tytöillä olisi kuulunut olla pimeyden voimilta suojautumista, mutta uusi opettaja ei ollut vielä saapunut, joten heillä oli ennen lounasta hyppytunti. Sen he viettivät istuen auringonpaisteisella pihalla järven rannalla ja rupatellen edellisestä tunnista.
“Peter, sinulla näytti olevan hauskaa parisi kanssa”, sanoi Sirius kelmimäisesti ja virnisti vinosti.
“Ajattelitko pyytää häntä Tylyahoon ensi viikonloppuna?” myhäili James ja hymyili hänkin.
“Tuota - öö, en tiedä, kun olemme tunteneet niin vähän aikaa”, Peter sanoi ja punastui.
“Pyydä vain. Minä ehkä pyydän Marissaa”, Sirius mietti.
“Ai niinkö? Itse asiassa minä, Lily ja Annie olimme ajatelleet, että me kaikki menisimme sinne yhdessä”, sanoi Susan ja  katsoi Lilyä ja Annieta merkitsevästi. Lily kohotti kysyvästi kulmiaan ja Susan muodosti  huulillaan sanat 'selitän myöhemmin’.

Suunnilleen tunnin kuluttua kaikki lähtivät lounaalle Suureen saliin. Matkalla sinne Lily muisti Susanin halunneen kertoa jotain myöhemmin.
“Menkää te neljä edeltä. Minun, Susanin ja Annien täytyy käydä kirjastossa”, Lily sanoi yhtäkkiä.
“Mutta ei meillä ole vielä läksyjä”, sanoi James.
“Menkää nyt vain edeltä, me tulemme hetken kuluttua”, sanoi Lily painokkaasti. Kun pojat olivat menneet syömään, Lily, Annie ja Susan eivät menneetkään kirjastoon, vaan jäivät seisomaan käytävälle.
“Mitä halusitkaan kertoa?” kysyi Annie.
“Miksi sinä sanoit, että me muka olisimme suunnitelleet menevämme Kelmien kanssa Tylyahoon?” kysyi Lily.
“Minä en halua, että Sirius menee sinne Marissan kanssa, koska - koska minä ehkä taidan olla ihastunut Siriukseen”, Susan sanoi.




3. luku - Suhdesotkuja




Käytävällä oli hiljaista. Lily ja Annie katsoivat Susania uskomatta korviaan; tyttö oli juuri kertonut olevansa ihastunut Siriukseen. Lily ja Annie eivät olleet edes kuvitelleetkaan, että niin voisi käydä, sillä Susan ei ollut oikeastaan koskaan osoittanut lämpimiä tunteita Siriusta kohtaan, vaan enemmänkin vain tiuskinut ja käyttäytynyt jokseenkin koleasti tämän seurassa.

“Mutta ethän sinä ole koskaan tuntunut pitävän hänestä”, totesi Annie hieman epäilevän kuuloisena.
“En kai minä nyt niin tyhmä olisi, että näyttäisin hänelle tunteeni”, Susan sanoi.
“Kuinka niin?” Lily kysyi ymmärtämättä, mitä toinen tarkoitti.
“Poikaparan egohan kasvaisi niin suureksi, että se räjähtäisi kuin ylikypsä pollomuhku. Ja sitä paitsi hänellähän on aina joku uusi tyttöystävä, ja jos me nyt alettaisiinkin seurustella, en todellakaan halua, että hän sitten jättää minut parin viikon jälkeen taas jonkun uuden tytön takia”, Susan sanoi itsepäisen kuuloisena.
“Ei Sirius ainakaan tällä hetkellä ole kenenkään kanssa yhdessä”, Annie sanoi kannustavasti Susanille.
“Enpä oikein siltikään tiedä… Ja miksi hän edes pitäisi minusta, kun minä olen käyttäytynyt niin ikävästi häntä kohtaan?” Susan sanoi epäilevästi.
“Kyllä hän sinusta pitää, jos vain näyttäisit hänelle herkemmän puolesi”, Lily sanoi ja hymyili.
“Kuulkaa, kaikki muut ovat jo lounaalla, joten eiköhän mekin mennä, vai mitä?” Annie kysyi. Lily ja Susan nyökkäsivät, ja niin he lähtivät kävelemään kohti Suurta Salia.

Lounaan jälkeen rohkelikoilla oli puuskupuhien kanssa yrttitietoa. Oppilaat jakautuivat pieniin ryhmiin ja alkoivat istuttaa ecsblusive blobsahdus -nimisiä valtavia ja vaarallisia kasveja uusiin ruukkuihin. Työ oli siksi haastavaa, sillä kasvista singahtelevat siemenet räjähtivät helposti hankaloittaen istutusta huomattavasti. Lisäksi räjähdykset käräyttivät helposti esimerkiksi kulmakarvat.

“En ymmärrä, miksi meidän aina täytyy istuttaa tai siirtää ruukusta toiseen tällaisia epämääräisiä kasveja. Miksei me vaikka voitaisi kitkeä rikkaruohoja tai tehdä mitä tahansa helppoa ja harmitonta”, Susan sanoi väistäessään ecsblusive blobsahduksesta singahtanutta siementä, joka hetken kuluttua räjähti eräiden puuskupuhien jalkojen juuressa. Moni muukin oli samaa mieltä tunnin loputtua, kun kahdelta oppilaalta oli kärähtänyt kulmakarvat, muutaman puuskupuhin sukat olivat palaneet ja monien kaapuihin oli palanut pieniä reikiä. Kasvihuoneilta Sirius, James, Peter ja Susan lähtivät ennustustunnille, kun Lily, Annie ja Remus puolestaan suunnistivat kohti numerologian luokkaa.

Ennustusta opetti professori Lakhesia Bashianshi. Hän oli vanha ja ryppyinen, moniin päällekkäisiin huntuihin kietoutunut nainen, joka rakasti ennustaa muiden kohtaloita korteista.

Sirius, James, Peter ja Susan kiipesivät kierreportaita pitkin ennustusluokkaan, astuivat sisään ja menivät istumaan ennustusluokan perälle.. Luokkahuone oli sisustettu itämaiseen tyyliin: lattialla oli paljon tyynyjä, joille oppilaat istuivat, ja ilmassa leijui sankka suitsukkeen haju. Kaikki oppilaat olivat jo saapuneet ja professori Bashianshi istui luokan keskellä suurella samettityynyllä.

“Tänä vuonna me kertaamme edellisinä vuosina opittuja asioita, sillä kuten kaikki tietävät, te suoritatte keväällä ennustuksen S.U.P.E.R. -tutkinnon. Surukseni kortit ovat kertoneet minulle, että kolme henkilöä tästä luokasta tulee saamaan arvosanaksi peikon. Mutta älkäämme välittäkö siitä, vaan syventykäämme tunnin aiheeseen, kädestä ennustamiseen”, professori sanoi. “Jakautukaa pareiksi ja avatkaa oppikirjasta sivu 327, jos ette enää muista, miten kädestä ennustetaan”

Sirius ja Peter olivat pari, samoin kuin Susan ja James. James ennusti, että Susan kompastuisi seuraavana päivänä Peteriin. Susan puolestaan vakuutti Jamesille, että seuraavana aamuna James joutuisi aquatulio -loitsun kohteeksi.

Tunnin loputtua Sirius, James ja Peter lähtivät etsimään Remusta, ja Susan lähti kirjastoon uskoen löytävänsä Lilyn ja Annien sieltä. Kirjastossa oli joitakin oppilaita, jotka olivat tekemässä läksyjään. Susan ei kuitenkaan nähnyt ystäviään. Hän oli jo lähtemässä pois, mutta kuuli yhtäkkiä jonkun tytön puhuvan Siriuksesta. Susanin mielenkiinto heräsi ja hän hiipi lähemmäs kuullakseen, kuka puhuja oli ja mitä tämä puhui pojasta.
“… ja siis ajattelit kysyä, lähtisikö hän sinun kanssasi huomenna Tylyahoon?” jonkun tytön, jota Susan ei tuntenut, ääni kysyi.
“Niin, miksei? Meillä oli niin hauskaa tänään loitsuissa. Emily, luuletko, että hän voisi olla ihastunut minuun?” toisen tytön ääni kuului. Susan tunsi äänen kuuluvan Marissalle, joka oli ollut aamupäivällä Siriuksen pari loitsutunnilla.
“Voihan se olla mahdollista. Minä ainakin luulen niin”, Emily sanoi.
“Oi, se olisi ihanaa! Tiedätkö, voisin kysyä Siriukselta päivällisellä, jos hän lähtisi”, Marissa sanoi. Susan tunsi sisällään kuohahtavan. Hän kyllä muisti, että Sirius oli luvannut lähteä Tylyahoon heidän kanssaan, mutta silti häntä alkoi epäilyttää; entä jos Sirius päättäisikin jättää heidät ja lähteä Marissan kanssa? Susan rauhoittui hieman, kun Marissa ystävineen poistui kirjastosta hetken kuluttua.

Susan kuitenkin jäi kirjastoon, koska halusi puhua Lilyn ja Annien kanssa, ja hän tiesi, että nämä yleensä tulivat kirjastoon koulun jälkeen. Hän istui odottamaan ystäviään erään ikkunapöydän ääreen. Susan katseli ulos. Ulkona paistoi aurinko ja monet oppilaat istuskelivat puiden alla varjossa ja nauttivat syksyn viimeisistä lämpimistä päivistä. Jonkin ajan kuluttua Lily ja Annie liittyivät hänen seuraansa.

“Kiva kun meillä on jo huomenna ensimmäinen Tylyahon viikonloppu. Tai siis heti parin päivän kuluttua koulun alkamisesta, kun yleensähän se on vasta lokakuussa”, Annie pohti kaivaessaan läksypinoaan laukustaan.
“Niin, se on mukavaa, varsinkin, kun aurinkokin vielä paistaa. Lokakuussahan vain sataa”, sanoi Lily tehdessään samalla numerologian tutkielmaa.
“Ja hauskaa on, että myös Sirius, James ja Peter tulevat”, Annie sanoi ja punastui hiukan. “Ja erityisesti Remus”
“Oi, suloista! Sinä siis myönnät, että pidät hänestä?” Lily hymyili.
“Tuota… mahdollisesti hieman…”
“Annie, sinun täytyy pyytää ensi kerralla Tylyahoon kahdestaan sinun kanssasi!” Lily innostui.
“No, ehkä… Katsotaan nyt ensin, miten huomenna sujuu”, Annie sanoi.
“Sus, onko kaikki hyvin? Sinä olet vähän hiljainen”, Lily sanoi tajuttuaan, ettei Susan ollut puhunut mitään sinä aikana.
“Minä vain mietin Siriusta. Kuulin vähän aikaa sitten, kun Marissa  puhui kaverinsa kanssa. Hän on myös ihastunut Siriukseen ja aikoo pyytää Siriusta Tylyahoon”, Susan sanoi surkean kuuloisena.
“Eihän Sirius tietenkään suostu. Hän, niin kuin myöskin muut Kelmit, lupasi tulla huomenna Tylyahoon meidän kanssamme. Oletko jo unohtanut?” Lily kysyi.
“En tietenkään. Mutta entä jos Sirius sittenkin lähtee Marissan kanssa?” Susan mietti.
“Älä murehdi turhia”, Lily sanoi.
“Juuri niin, eikä Sirius välttämättä edes pidä Marissasta. Kaikki menee varmasti hyvin”, Annie sanoi.
“Jos te ette muista, Sirius aikoi pyytää Marissaa ulos!” Susan sanoi turhautuneena. Siihen kumpikaan hänen ystävistään ei enää sanonut mitään.

He istuivat kirjastossa päivälliseen asti. Suuressa Salissa tytöt menivät istumaan Kelmien viereen. Ruokana oli lampaankyljyksiä, ja Siriuksella ja Jamesilla oli menossa tavanomainen kilpailu siitä, kumpi söi enemmän. Muut rupattelivat seuraavan päivän reissusta Tylyahoon. Rattoisa hetki ei kuitenkaan kestänyt kauan.
“Hei, Sirius!” kuului yhtäkkiä. Marissa oli saapunut paikalle. Se sai aikaan sen, että Lily ja Annie katsoivat vuorotellen Siriusta ja Susania, ja Susan puolestaan katsoi vastapäätä itseään istuvan Siriuksen reaktiota Marissan saapumiseen; pojan kasvoille oli levinnyt leveä virne. James, Remus ja Peter olivat hiukan ulkona tilanteesta.
“Hei, kultaseni! Mikä sinut tänne toi?” Sirius kysäisi saaden Marissan hihittämään kovaäänisesti, Susanin mielestä erittäin typerästi. Muutamat muut Rohkelikon oppilaat kääntyivät katsomaan.
“Ajattelin vain kysyä, haluaisitko lähteä huomenna minun kanssani Tylyahoon?” Marissa sanoi ja hymyili.
“Hän lähtee meidän kanssamme”, Susan sanoi hampaitaan kiristellen. Ylipäätänsä koko Marissan lisäksi häntä ärsytti myös se, että Sirius oli sanonut tyttöä ‘kultaseksi’.”
“Ehdin jo luvata heille”, Sirius sanoi pahoittelevaan sävyyn. Susan virnisti salaa mielessään.
“Ai, harmi. No, ei minulla sitten muuta”, Marissa sanoi pettyneenä.
“Mutta… sovitaanko niin, että ensi Tylyahon-reissulla me menemme sinne kahdestaan?” Sirius sanoi ja nosti toista kulmakarvaansa kysyvästi. Se oli kuin isku päin Susanin kasvoja. Tilannetta pahensi se, että Marissa alkoi taas hihittää ja joku rohkelikko vislasi kauempaa pöydässä.
“Oi! Tietysti minä tulen!” Marissa hihkui.
“Meidän täytyy lähteä”, Lily sanoi huomatessaan, että Susanin silmät kostuivat hiukan ja tämän kasvoille levisi suuttunut ilme.
“Höh, miksi?” kysyi James, joka oli edelleenkin hieman pihalla tilanteesta.
“Meillä on muuta tekemistä”, Annie sanoi ja poistui salista ystäviensä kanssa, mutta salin ovelta hän vielä hymyili Remukselle. James ja Peter taputtivat Remusta selkään naureskellen ja Peter sanoi: “Niin sitä pitää, Kuutamo!”

Päästyään ulos salista, tytöt lähtivät kävelemään kohti Rohkelikkotornia. Susan ei puhunut mitään ja kun he lopulta pääsivät makuusaliinsa Susan rojahti sängylleen.
“Minä menen nukkumaan. Mietin yön yli, mitä teen huomenna”, Susan sanoi hieman tukahtuneella äänellä. Lily ja Annie eivät sanoneet mitään, vaihtoivat vain katseita ja menivät hekin nukkumaan.

[Sinikeiju]

Mä rakastan kelmificcejä. Syy, miksi avasin tän. Pidin erittäin paljon.
Luvut saisi olla pidempiä.  Muuta huomautettavaa mä en löytänyt.

Mutta lisää tätä.

[Tillis]

Oikein kiva. Teksti kulki hyvin eteenpäin, eikä epäselviä kohtia ja kirjoitusvirheitä löytynyt (en tosin etsinytkään, mutta monissa ficeissä virheet pomppivat silmille). Teksti oli mukavan kevyttä, helposti luettavaa ja hauskoja kohtia oli paljon, ja myös vakavampia tilanteita osaat kuvailla hyvin. Ja kuvailu muutenkin oli hyvää, esim. mitä henkilöt ajattelevat, tuli hyvin selville. Myös vuoropuhelut oli kirjoitettu hyvin. Ficissä myös mukavasti sellaisia... ööh... sivujuttuja (en keksi parempaa sanaa), kuten esim. puuskupuhien sukat yrttitiedodssa. Tuollainen pieni ylimääräinen sisältö on kivaa, koska se ikäänkuin "täyttää" tekstiä, vaikkei ylimääräisiin juttuihin muuten kiinnitä huomiota. Ja oli kiva, kun keksit itse sen ecsblusive blobsahdus -kasvin. Yleensä ficeissä on aina vanhoja juttuja. Myös ennustuksen opettaja oli hyvin kehitetty; nimihän siis Kreikan mytologiasta, yksi kohtalottarista, eikö vain? (Kreikan mytologia rules ) Ja sukunimi Bashianshi kuvaa hyvin hänen mieltymystään ennustaa korteista.

Mutta yksi huomautus:KLISEET! Okei, ne ei varsinaisesti haitanneet, mutta varsinkin ensimmäinen luku oli niitä täynnä. Itse asiassa koko ensimmäinen luku yksi suuri klisee Itseäni kliseet ei oikeastaan haittaa, mutta jos haluat tehdä ficistä yllättävämmän, kannttaa välttää niitä Kolmas luku ei kuitenkaan ollut niin klisee, ja ficin edetessä mukaan juoneen tulee yleensä mukaan myös paljon enemmän omiakin juttuja.

Eipäs muuta, jatkoa vain!:)

[Duura]

Mmm... Mukavalta vaikuttaa tämä kelmificci, itse tykkään näistä todella paljon, niinkuin monet muutkin Eihän se haittaa jos hieman saat pituutta lisää, mutta mukava alku ja jatkoa pyydän! 

[Charity]

Sinikeiju ja Duura, kiva että piditte ficistä. Luvut tosiaan ovat olleet hieman lyhyitä (en ole vielä tottunut pitkiä lukuja kirjoittamaan, koska tämä on ensimmäinen ficcini), mutta olen jo kirjoittamassa seuraavaa lukua ja siitä tulee pidempi kuin edelliset

Tillis, todella mukavaa, että jaksoit kirjoittaa niin pitkän kommentin. On aina mukavaa tietää tarkemmin, mitä mieltä ficistä ollaan. Kliseitä tosiaan oli melkoisen paljon, mutta niin kuin sanoit, juonen edetessä mukaan tulee paljon enemmän omiakin juttuja. Juu, en tosiaan tiedä paljoakaan 70-luvun muodista, mutta nyt ainakin tiedän välttää toppeja

Eli sitten vielä lopuksi: ensi luku ilmestyy toivottavasti ensi viikonloppuna, mutta voi tietysti  olla, että saan sen valmiiksi aikaisemmin

[NuuhkuHoney]

Tykkäsin vaikka täs oliki niitä kliseitä jonku verran..Mutta seuraaviin ei sit niitä ainakaa nii paljoo nii Eli siis joo tykkäsin kliseistä huolimatta ja jatkoa odotan(toivottavasti vähä pitempäää ku noi edelliset)
NuuhkuHoney

[NeitiMusta]

Oi oi.. jatkoo vaan pian! Tykkäsin tästä, vaikka olihan tässä aika paljon kliseitä

NeitiMusta.

[Charity]

NeitiMusta ja NuuhkuHoney, kiitos kommenteistanne! Seuraava luku on jo lähes valmis, eikä se ole niin kliseinen Laitan sen tänne huomenna.

[Anaid]

OMG! Ihana!
Jatkoo!
mä rakastan tätä "kelmien vika vuos"-ideaa J/L parituksel!
piristit mun päivää!
<3:Anaid

[Charity]

Anaid, kiitos sinullekin kommentistasi! Ja vielä kerran kiitos muillekin kommentoijille!

Olen pahoillani, että kesti tämän uuden luvun kanssa, mutta tässäpä tämä nyt vihdoinkin on Huomattavasti pidempi kuin edelliset. Tätä pidempiä lukuja en enää kykene kirjoittamaan

Sanoin tuossa aiemmin, ettei tämä luku ole niin kliseinen, mutta siitä päätätte te. Aluksi voi tuntua, että tämäkin luku on klisee -luku, mutta olkaa kilttejä ja lukekaa loppuun asti. Kiitos.

Olkaa hyvät, toivottavasti pidätte!


4. luku - Suuria käänteitä


Oli lauantaiaamu ja kellon viisarit näyttivät puolta kymmentä. Annie oli jo noussut, mutta Lily ja Susan nukkuivat vielä. Annie käveli tyttöjen makuusalin nurkassa olevan suuren peilin eteen ja katsoi itseään. Hänellä oli vaaleahkot, hieman rusehtavat hiukset. Ne olivat suorat ja pitkät, ja ulottuivat kyynärpäihin saakka. Silmät olivat hailakansiniset. Annie käänsi katseensa peilistä omalla yöpöydällään olevaan herätyskelloon ja huomasi, että olisi parasta herättää Lily ja Susan, jos he aikoisivat ehtiä aamiaiselle.
"Lily ja Susan, herätys! Me lähdetään Tylyahoon, muistatteko?" Annie sanoi virkeänä. Lily mumisi unisena ja äreän kuuloisena sängystään jotain epäselvää, mutta nousi hetken kuluttua ylös kampaamaan hiuksiaan. Susan sen sijaan näytti olevan edelleen unessa. Annie kuitenkin erehtyi. Melkein saman tien Susan nimittäin nousi ylös sen näköisenä, kuin olisi ollut hereillä jo kauan aikaa.
"Susan, miten sinä olet noin hyvin hereillä tähän aikaan?" Annie kysyi.
"Heräsin jo jonkin aikaa sitten", Susan sanoi ja alkoi etsiskellä poolopaitaansa mietteliään näköisenä.
"Mikset sinä sanonut mitään? Minä olen ollut hereillä jo tunnin ajan"
"Minä mietin tätä päivää"
"No?"
"Muistatko kun sanoin eilen illalla, että mietin Siriusta ja tämänpäiväistä Tylyahonreissua, niin ajattelin, että jos te voisitte jättää minut ja Siriuksen jossain vaiheessa jollain keinolla kahdestaan, eli siis rahdata myös Jamesin, Remuksen ja Peterin pois paikalta, niin voisin ehkä..." Susan sanoi nopeasti ja punastui hieman, ja käänsi katseensa pois Anniesta. "Voisin ehkä - siis mahdollisesti - kertoa hänelle tunteistani"
"Tietenkin! Totta kai me teemme sen, vai mitä Lily?" Annie sanoi.
"Tieyhhi, imman muuha!" Lilyn epäselvä ääni kuului kylpyhuoneen suunnasta. Hän oli pesemässä hampaitaan.

Kun kello oli kaksitoista, kaikki oppilaat, joilla oli lupa lähteä Tylyahoon, seisoivat pitkässä, Tylypahkan pääportille johtavassa jonossa. Portilla heidän lupalappunsa Tylyahoon tarkistettiin ja Voro varmisti lisäksi, ettei kukaan salakuljettanut ulos linnasta mitään mitä ei pitäisikään salakuljettaa pois. Myös tytöt ja Kelmit seisoivat jonossa.
"Tämä jono on melko pitkä", Remus sanoi tähyillessään portille.
"Niin, mutta onneksi on kiva ilma", Annie sanoi ja hymyili pojalle.
"Ja hyvää seuraa", Remus katsoi Annieta silmiin.
"Oooooo..." James ja Sirius virnistelivät. Annie käänsi nopeasti katseensa pois Remuksesta ja alkoi tähyillä punastuneena, paljonko jono oli taas edennyt. Pikkuhiljaa oppilaat toisensa jälkeen pääsivät jatkamaan matkaansa Tylyahoon.

"Oletteko te jo miettineet, mitä te haluaisitte tehdä kylillä?" Lily kysyi, kun tytöt ja Kelmit kävelivät mutkittelevaa tietä kohti Tylyahoa. Taivas oli kirkkaansininen ja syyskuun aurinko paistoi lämpimästi.
"Mentäisiinkö ensiksi Kolmeen luudanvarteen?" Peter ehdotti.
"Sopii.  Mietitään sitten siellä, mitä tehdään myöhemmin iltapäivällä", Lily sanoi. Hetken kuluttua he saapuivat kylään. Kauppakatu ja pikkuiset puodit sen vierustoilla olivat tupaten täynnä Tylypahkan oppilaita. Tytöt ja Kelmit puikkelehtivat väenpaljoudessa Kolmeen luudanvarteen. Sielläkin oli täyttä, mutta hetken odottelun jälkeen eräs nurkkapöytä vapautui. Remus ja Peter tarjoutuivat hakemaan juotavat, koska he epäilivät, että James ja Sirius olisivat todennäköisesti jääneet turhan pitkäksi aikaa rupattelemaan matami Rosmertan kanssa. Muut jäivät istumaan pöytään ja keskustelu kääntyi huispaukseen.
"James, sinähän olet kai tänä vuonna Rohkelikon huispauskapteeni?" Susan kysyi.
"Jep. McGarmiwalta tuli kirje viime kesänä", James sanoi huolettoman kuuloisena keikkuessaan tuolinsa takajaloilla.
"Hmm, teiltähän lähti aika paljon pelaajia, viime vuoden joukkueesta siis", Annie sanoi.
"Joo, pitäjä, kaksi jahtaajaa ja lyöjä. Pidän parin viikon kuluttua karsinnat ja toivon, että löytyy hyvät pelaajat. Toisaalta viime vuoden karsintojen taso oli todella epämääräistä ja samat henkilöthän ne aina pyrkivät uudelleen, joten en edes uskalla ajatella, minkälaisen joukkueen saan lopulta kasattua", James sanoi ja hänen huoleton ilmeensä valahti hieman. Sitten hänen ilmeensä kirkastui. "Osaatteko te lentää?" hän kysyi tytöiltä.
"Hei, entä minä?" Sirius kysyi pöydän toiselta puolelta.
"Tuota noin, luulen itse asiassa, että sinä pääsisit joukkueeseen helposti, koska -" James aloitti.
"Sitähän minä olen aina sanonut!" Sirius keskeytti ja iski näyttävästi silmää silmää tytöille.
"Koska muut hakijat usein paljon ovat nuorempia, eivätkä he osaa lentää ja heihin verrattuna sinä olet hyvä, koska sinä pysyt sentään luudalla, mutta -"
"Heei! Tuo ei ollut kivaa!" Sirius sanoi.
"Mutta en tietenkään tarkoita tuolla, että sinä et osaisi lentää. Oikeasti olen sitä mieltä, että sinun kannattaa tulla karsintoihin", James sanoi.
"Tarkoitatko tuota tosissasi?", Sirius kysyi.
"Jep. Mutta, osaatteko te siis lentää?" James  kysyi tytöiltä uudelleen.
"No, minähän lensin koko lapsuuteni, koska asuin perheeni kanssa maalla, mutta sen jälkeen kun me muutimme kaupunkiin, en ole enää päässyt lentämään. Tietysti ensimmäisellä luokalla oli oppiaineena lentämistä, mutta sitäkin kesti vain niin vähän aikaa", Susan sanoi hieman kaihoisan kuuloisena.
"Minäkään en ole lentänyt ensimmäisen luokan jälkeen, niin kuin ei Lilykään. Me molemmat varmaankin tippuisimme luudalta, ennen kuin edes pääsisimme kymmenen jalan korkeuteen", Annie sanoi. Sitten hänen suupielensä nytkähtivät. "Mutta voisithan sinä hyväksyä Lilyn joukkueeseen, niin aina hänen tipahtaessaan luudalta, voisit kopata hänet ilmasta herrasmiesmäisesti, eikä hän voisi edes valittaa, vaikka hän sitten joutuisi istumaan sinun luutasi kyydissä"
"Annie!" Lily tyrkkäsi vieressään istuvaa tyttöä kyynärpäällä.
"Kiitos erinomaisesta ideasta, Annie! Mitä sanot, Lily, tulisitko joukkueeseen?" James virnisteli. Lily ei ehtinyt vastata, koska Remus änkesi ihmispaljouden läpi juomat mukanaan heidän pöytäänsä.
"Minne sinä hukkasit Peterin?" Sirius kysyi.
"Törmäsimme äsken laumaan seitsemäsluokkalaisia Korpinkynsiä, muun muassa Sarah mukanaan. Siis se, joka oli Peterin pari loitsutunnilla ja jota Peter melkein pyysi täksi päiväksi Tylyahoon. No, he lähtivät jonnekin"
"Ahaa! Onko Marissakin täällä?" Sirius tähyili ovelle päin. Susan tavoitti Lilyn ja Annien katseen ja nytkäytti päätään oven suuntaan. Nämä tajusivat, että nyt olisi aika jättää Susan kahden Siriuksen kanssa.
"Hmm, mitä jos vaikka lähtisimme Hunajaherttuaan?" Annie kysyi.
"No - tuota, vastahan me saimme kermakaljat eteemme", James sanoi, eikä näyttänyt ollenkaan siltä, että haluaisi vielä  lähteä. Annie katsahti Susania, joka nytkäytti päätään uudestaan ovelle päin.
"Hmm, tuota, no entä edes sinä, Remus, haluaisitko lähteä?" Annie kysyi kasvot punertaen: hänen tarkoituksenaan ei todellakaan ollut - ainakaan vielä näin aikaisin - joutua kahdestaan Tylyahoon Remuksen kanssa.
"Öhm, en ollut kyllä vielä ehtinyt edes alkaa juoda kermakaljaani, mutta lähdetään vain", Remus sanoi ja nousi pöydästä jättäen melkein täyden kermakaljapullon jälkeensä.
"Ooooo", Sirius virnuili.
"Remus, toivottavasti et pane pahaksesi, jos lainaan sinun kermakaljaasi", James sanoi ja otti ison kulauksen Remuksen kermakaljasta. Sirius, James, Susan ja Lily jäivät istumaan pöytään. Siriuksen ja Jamesin keskustellessa Remuksesta, Susan viittelöi sanattomasti Lilylle, että tämän pitäisi jättää hänet ja Sirius kahdestaan ja rahdata Jameskin pois ja Lily puolestaan yritti viestittää Susanille, että se oli jo liikaa pyydetty. Sitten Susan potkaisi Lilyä pöydän alla, minkä jälkeen Lily yritti potkaista takaisin, mutta osui vahingossa Jamesin sääreen.
"AU! Kuka tuon teki?" James kysyi pidellen jalkaansa. Susan tuijotti Lilyä merkitsevästi.
"Öh, anteeksi, James", Lily sanoi punaisena ja hampaitaan kirskutellen. "Haluaisitko lähteä minun kanssani kävelylle Tylyahoon?"
"Oi, Lily, tietysti minä tulen!" James riemuitsi mitä ilmeisemmin jalkansa ja puoliksi juodun kermakaljansa unohtaneena ja nousi ylös tuolistaan. "Mennäänkö?"
"Tietysti", Lily sanoi ja nousi hänkin. Susan hymyili tuoliltaan Siriuksen vierestä, kun Lily vielä katsahti taakseen Kolmen luudanvarren ovelta.
"James!" Sirius huusi vielä. "Haittaako, jos pöllin sinun ja Remuksen kermakaljat?"

***

Annie ja Remus olivat juuri tulleet sisään Hunajaherttuan ovesta.  Hunajaherttuakin oli täynnä Tylypahkan oppilaita. Puodin hyllyt olivat kukkuroillaan kaikenlaisista makeisista.
"Mitä ajattelit ostaa?" kysyi Remus.
"Hmm, en tiedä. Mitä sanot sokerisulkakynistä? Ne vaikuttavat turvalliselta vaihtoehdolta verrattuna moniin muihin täällä oleviin karkkeihin"
"Minulla on niitä kasoittain koululla. Ostin niitä Viistokujalta taikuuden historian tunteja varten. Saat minulta niitä, jos haluat", Remus hymyili.
"Jos sinä haluat antaa niitä, niin sopiihan se", Annie hymyili takaisin. "Taidan sitten ostaa jotakin muuta", hän sanoi ja alkoi tutkia Hunajaherttuan muuta makeisvalikoimaa.

***

"James, haluaisitko mennä jonnekin?" Lily kysyi kävellessään Jamesin vierellä pitkin Tylyahon Kauppakatua.
"Mennäänkö johonkin kahvilaan? Minun jalkani - hmm, tuota - se on vielä pikkuisen kipeä, koska sinä potkaisit sitä - öh - aika kovaa", James sanoi. Lily tunsi itsensä hieman vaivautuneeksi.
"Tietysti, sopiihan se. Anteeksi, olen pahoillani, ei ollut todellakaan tarkoitus potkaista sinua", Lily sanoi ja käänsi katseensa erään suklaata myyvän puodin näyteikkunasta Jamesiin.
"Ei se mitään, mutta onko sinulla yleensä jokin tapa heilutella jalkojasi pöydän alla niin kovaa vauhtia? Jatkoa ajatellen vain, niin tiedän, etten sitten istu sinua vastapäätä", James sanoi hymyn noustessa kasvoilleen.
"Öh, jatkoa ajatellen?"
"Niin, jos muistat, me ollaan parhaillaan menossa kahvilaan"
"Eh, ajattelin - en ajatellut yhtään mitään", Lily sanoi hieman punakkana. Hetken kuluttua he tulivat pienen kahvilan ovelle ja astuivat sisään.

***

"Mitä olet ajatellut tehdä sitten koulun jälkeen?" Susan kysyi Siriukselta. Susan oli erittäin tyytyväinen tilanteeseen: He olivat istuneet kahdestaan kolmessa luudanvarressa jo kauan aikaa, eikä kukaan ei ollut häirinnyt heitä koko aikana.
"Ajattelin ehkä kouluttautua auroriksi. Siihen tosin menee monta vuotta, mutta se olisi hyvä työ", Sirius sanoi. "Entä sinä?"
"En tiedä vielä. Siihen on kuitenkin vielä kauan aikaa. Ennen koulun loppumista ehtii varmasti tapahtua paljon", Susan sanoi. Sitten hänelle tuli hieman epävarma olo. Vaikka keskustelu oli sujunut hyvin, yhtään sellaista tilannetta ei ollut vielä tullut, että hän olisi voinut kertoa tunteistaan Siriukselle. Ehkä heidät oli tuomittu pysymään ikuisesti ystävinä. Tai ehkä hänen sitten vain pitäisi puhua Siriukselle suoraan. Hän huomasi Siriuksen katsovan häntä silmiin ja päätti kertoa nyt asiansa.
"Sirius, min -"
"Sus -"
"Sano sinä vain ensin", Sirius sanoi ja hymyili Susanille.
"Öh - ööm, ei kun sano vain, minä sanon myöhemmin, ei se ole niin tärkeää", Susan sanoi hieman hämillään.
"Hyvä on. Tuota, tämä saattaa tulla hieman yllättäen, mutta -", Sirius aloitti hieman hermostuneesti. Sitten hän katsahti baaritiskille päin. "Haittaako, jos pyydän Marissan meidän pöytään. Hänhän olisi halunnut tulla tänään Tylyahoon minun kanssani, niin vaikka en päässytkään, voisi kuitenkin olla kivaa häntä kohtaan pyytää hänet istumaan tänne", Sirius sanoi. "Käykö sinulle?"
"No", Susan tunsi suuttumuksen kuohahtavan sisällään, mutta nyökkäsi kuitenkin. "Olkoon menneeksi..." Sirius nousi pöydästä ja käveli baaritiskin luokse. Susan katsoi, kun poika sanoi jotain Marissalle. Susan ei kuullut sanoja, mutta tytön hihitys kantautui hänen korviinsa asti. Hetken kuluttua Sirius tuli takaisin Marissan kanssa. Susan istui hiljaisena ja kuunteli, kun toiset keskustelivat. Välillä Sirius sanoi jotain ja Marissa hihitti vastaukseksi. Susan ei voinut käsittää, miten Sirius kesti sitä ärsyttävää kimitystä.

***

Remus ja Annie kävelivät pitkin Kauppakatua. Heillä oli ollut hauskaa Hunajaherttuassa, kun he olivat kierrelleet siellä, ja Remus oli esitellyt Annielle sellaisia karkkeja, mitä hän ei muuten olisi tullut ostaneeksi, mutta nyt kun ei ollut enää karkkeja mistä keskustella, kumpikaan ei keksinyt, mistä he voisivat puhua. Annie ja Remus molemmat tiesivät jo ennestään toisistaan melkein kaiken, sillä he olivathan he olleet samalla luokalla jo yli kuusi vuotta. Anniesta olisi siis tuntunut vain erittäin typerältä kysyä esimerkiksi Remuksen lempihuispausjoukkuetta, samoin kuin Remus olisi tuntenut itsensä erittäin noloksi, jos olisi tiedustellut Annien lempiväriä tai -kouluainetta.
"Hmm, mukavaa tosiaan, että on näin kiva sää", Annie sanoi rikkoakseen kiusallisen hiljaisuuden heidän välillään.
"Niin, vaikka pilvet ovatkin peittäneet auringon, mutta onhan täällä silti vielä melko lämmintä", Remus sanoi katsellen taivaalle. Annie vilkaisi poikaa: tämä oli hetki sitten vetänyt laukustaan villapaidan päälleen ja valitellut sään viilenemistä.
"Öh, olet oikeassa. Mennäänkö vaikka tuohon kauppaan tuossa vieressä?" Annie kysyi.
"Sopii, se näyttääkin kiinnostavalta", Remus vastasi ilahtuneen näköisenä: jokaisessa kaupassa oli aina jotain, mistä keskustella.

Hetken kuluttua he kuitenkin astuivat ulos puodista. Se oli erikoistunut villasukkien myymiseen, eivätkä Annie tai Remus kumpikaan olleet kiinnostuneita niistä. Hiljaisuudessa he kävelivät taas Tylyahossa.
"Kello on jo puoli neljä. Lähdetäänkö jo koululle?" Remus kysyi hieman vaivaantuneesti.
"Mennään vain", Annie sanoi. "Tuota, oletko jo tehnyt yrttitiedon esseen?"
"En ole. Milloin meillä onkaan seuraavan kerran yrttitietoa?"
"Maanantaina, mennäänkö tekemään esseet kirjastoon?"
"Sopii hyvin, sittenhän  ei olekaan muita läksyjä viikonlopuksi", Remus sanoi. He lähtivät kävelemään kohti koulua keskustellen läksyistä ja koulusta. Edes se oli aihe, mistä löytyi aina puhuttavaa.

***

Susan istui edelleenkin Kolmessa luudanvarressa. Sirius istui häntä vastapäätä ja piti oikeaa kättään rennosti Marissan olkapäillä.
"Sirius, mitä mieltä olet kampauksestani? Laiton sen ihan tätä päivää varten", Marissa sirkutti. "Tai oikeastaan ihan sinua varten. Olin varma, että me näkisimme toisemme"
"Niin minäkin, kultsi. Sinun kampuksesi on oikein söpö", Sirius sanoi. Marissa hihitti. Susania ärsytti koko ajan vain enemmän. Sirius ei oikeasti ollut sellainen, että hän sanoisi ketään 'kultsiksi', hän muuttui erilaiseksi Marissan seurassa.
"Sus, miksi sinä olet ihan hiljaa?" Sirius kysyi ja käänsi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan katseensa pois Marissasta. Susan kohautti myrtyneenä olkiaan.
"Olenko minä sanonut jotain?"
"Minulle et yhtään mitään, kultsi", Susan vastasi. Marissa kohotti kulmiaan.
"Onko tuo joku sellainen - hihhih - sisäpiirijuttu?" Marissa kysyi. Sitten hän hihitti taas. Susan ei edes voinut käsittää miksi.

***

James ja Lily olivat olleet pienessä kahvilassa jo reilusti yli tunnin ajan. He istuvat ikkunan vieressä olevassa pöydässä. Aurinko oli pilven takana ja ulkona oli alkanut tihkuttaa. Kahvila oli silti valoisa ja kotoisa. He olivat jo aikoja sitten juoneet kolmannet teekuppinsa tyhjiksi: he vain istuivat ja juttelivat. Parhaillaan James kertoi Lilylle hauskoja juttuja liittyen huispaukseen. Välillä Lilyä jopa nauratti, eikä häntä edes haitannut kovinkaan paljon, että toisinaan James vain jäi katselemaan hänen hiuksiaan tai kasvojaan. Pojan jalka ei ollut enää kipeä, mikä myös huomattavasti kevensi tunnelmaa. Lily kuitenkin arveli, että siihen varmaankin jäisi mustelma. James tuskin kuitenkaan valittaisi tai huomauttelisi asiasta, Lily ajatteli, koska jotenkin, vaikka tämä ei aina kohteliasta vaikutelmaa itsestään antanut, hän silti, ilmeisesti, osasi käyttäytyä hyvin, jos niin halusi.

"Lily, ihan asiasta toiseen, kun mehän ollaan tänä vuonna johtajaoppilaita, niin mehän joudutaan partioimaan toisinaan iltaisin käytävillä", James sanoi.
"Niin?"
"Mietin vain, oletko ajatellut sitä", James sanoi. Sitten poika hymyili vinosti ja Lilyn mielestä pikkuisen ilkikurisesti. "Me saamme - siis tarkoitan - meidän on pakko viettää toistemme kanssa melko paljon aikaa", James katsoi Lilyä.
"Minä - hmm- tosiaan olen ajatellut sitä", Lily sanoi ja katsoi ikkunasta ulos tyhjille kaduille; kukaan ei halunnut olla ulkona sateessa.
"Sinä siis vihdoinkin myönnät, että olet ajatellut minua", James hymyili rennon kuuloisena.
"Öh - tavallaan -", Lily hymyili hieman, mutta hän ei ehtinyt sanoa muuta, kun jostain kaukaa ulkoa kuului huutoa ja rysäyksiä. "James, kuulitko?"
"Epämääräisesti", James sanoi. "Mennään katsomaan, mitä siellä tapahtuu". James nousi ylös, jätti pöydälle rahaa maksuksi teestä ja käveli ripeästi ovelle syystakkiaan päälleen vetävä Lily perässään. Sade yltyi ja näkyvyys oli huono. Kadut näyttivät autioilta.
"Ehkä me vain sittenkin kuviteltiin", Lily sanoi, kun he kävelivät ulos Tylyahosta vievällä kuraisella tiellä. Olkikattoiset talot alkoivat harventua kylän reunoille tultaessa.
"Voi olla. Lähdetäänkö takaisin Tylypahkaan?" James kysyi tähyillen vielä ympärilleen, josko missään näkyisi mitään merkkejä mistään epätavallisesta.

Lily ja James kävelivät hiljalleen kohti Tylypahkaa. Käännyttyään eräästä tienkulmasta Tylypahkaan vievän tien hieman metsäisellä osuudella, he näkivät kaukana maassa kaksi hahmoa. Muuta he eivät erottaneet, koska sade sumensi näön perusteellisesti.
"JAMES!" Lily kirkui ja tarrasi kiinni Jamesista. "James! Keitä nuo ovat? Eiväthän ne ole vain kuolleita?" Lily huusi juostessaan kahden hahmon luokse juoksevan Jamesin perässä. Vasta kun James ja Lily olivat enää vain muutaman metrin päässä hahmoista, he erottivat nämä selkeästi: Remus ja Annie. James heittäytyi nopeasti maahan ja yritti löytää pulssin molemmista.
"JAMES! ANNIE JA REMUS!" Lily huusi hysteerisenä. Lily kumartui täristen valkoiseksi valahtaneen Jamesin vierelle ja nosti Annien puoliksi pystyyn. "James, mitä me teemme?" Lily yritti etsiä Anniesta jotain haavoja tai elonmerkkejä, mitä vain, mistä selviäisi jotain.
"Lily, ole kiltti ja juokse nopeasti kylään hakemaan apua! Minä huolehdin sillä välin Anniesta ja Remuksesta", James sanoi tärisevällä äänellä. "Jaksatko?" James auttoi Lilyn ylös mutaisesta maasta. James rutisti nopeasti Lilyä itseään vasten.
"James, o-ovatko he elossa? He-heidän on pakko!" Lily sanoi kimeällä äänellä katsoen Jamesin kyyneleisiä kasvoja.
"En tiedä. Lily, ole kiltti ja juokse hakemaan nopeasti apua! Minä jään tänne, ne jotka hyökkäsivät Annien ja Remuksen kimppuun saattavat palata. Jää sitten kylään, olet liian poissa tolaltasi, että sinun kannattaisi enää tulla takaisin. Tule sitten muiden oppilaiden kanssa koululle. Heti kun minä pääsen koululle, lähetän sieltä sinulle pöllön ja kerron, miter Annie ja Remus voivat. Lupaan sen", Lily irtautui Jamesin käsistä ja lähti hieman hoippuen juoksemaan tietä takaisin kohti kylää. James kumartui taas maassa Remuksen ja Annien puoleen.

Jamesin ajantaju sumentui. Paljon myöhemmin, liian pitkältä ajalta tuntuneen ajan kuluttua ihmisiä alkoi virrata kylästä onnettomuuspaikalle. Myös koululta alkoi tulla opettajia; Lily oli ilmeisesti ymmärtänyt lähettää postitoimistosta pöllön kouluun. Hetken kuluttua professorit McGarmiwa ja Kuhnusarvio saapuivat hevosettomilla vaunuilla paikalle. James ja muutamat tylyaholaiset nostivat Annien ja Remuksen vaunuihin.
"Potter, ole hyvä ja nouse vaunuihin. Sinä tulet vaunuilla linnaan näiden oppilasparkojen, minun ja professori Kuhnusarvion kanssa", McGarmiwa sanoi tukahtuneella äänellä. James nousi edelleen pökertyneenä tilanteesta vaunuihin ja matka linnaan alkoi. Professori McGarmiwa kyseli Jamesilta vaikeita kysymyksiä tapaukseen liittyen, kunnes professori Kuhnusarvio ymmärsi ystävällisesti pyytää, että James saisi hieman levätä.

Tylyahossa Lily seisoi tyhjällä, sateisella ja mutaisella Kauppakadulla tyhjillään olevan Kolmen luudanvarren edessä Susanin, Siriuksen ja Marissan kanssa. Muut ihmiset olivat joko onnettomuuspaikalla tai visusti lukkiutuneina koteihinsa uuden hyökkäyksen pelossa.
"E-entä jos se hyökkäys olisikin ko-kohdistunut Kolmeen luudanvarteen? Sirius, tämä on hirveää! Sinun pi-pitäisi sa-sanoa jotain!" Marissa ulisi Siriuksen olkapäätä vasten. Sirius pysyi hiljaa.
"Sirius, ole kiltti ja vie Marissa sisälle Kolmeen luudanvarteen, hänen täytyy päästä sisälle lämpimään", Lily sanoi jo hieman rauhoittuneena, mutta sitten hän murtui taas. "Ja-James lu-lupasi lähettää minulle p-pö-pöllön, missä hän kertoo, mikä on ti-tilanne, k-kun hän pääsee koululle, mutta se-se ei ole vi-vielä saapunut, mutta sitten k-ku-kun se saapuu, mi-minä lupaan lähettää sen e-eteenpäin sinulle", Lily sanoi taas hysteerisesti itkien. Susan halasi Lilyä ja tämänkin olkapäät hytkyivät itkusta.
"T-tule, Lily, lähdetään k-ko-koululle", Susan sanoi itkiessään. Tyttö ei ollut katsonut Siriukseen päinkään koko aikana. Lily tiesi, että Susan tunsi itsensä pahasti loukatuksi, kun poika lohdutti Marissaa, eikä kiinnittänyt huomiotaan Susaniin itseensä. Häntä ja Lilyähän tämä asia enemmän koski: Annie ja Remus olivat heidän ystäviään.

Lily ja Susan lähtivät kävelemään tietä, joka johti ulos kylästä koululle. Sirius jäi katsoi Marissan olkapään yli poispäin käveleviä tyttöjä ja hänen kalpeat ja kyyneleiset kasvonsa jäivät katsomaan Susania määrittelemätön ilme kasvoillaan. Kun tytöt kääntyivät kadunkulmasta, eikä heitä enää näkynyt, Sirius johdatti vastahakoisesti Marissan sisälle Kolmeen luudanvarteen, sanomatta mitään.

Lily ja Susan kävelivät koululle. He eivät sanoneet mitään kävellessään kohti Tylypahkaa, he vain nojasivat toisiinsa ja Susan itki vielä, Lily oli taas rauhoittunut. Sade alkoi keventyä. Lily säpsähti, kun tunsi yhtäkkiä jonkin olkapäällään, mutta hän huomasi nopeasti sen olevan tornipöllö; Jamesin lupaama kirje.

[Welmasein]

kirjotusvirheitä löyty kannattaa pistää vaikka wordiin tosiaan nu tekstit nii näkee virheet ja voi korjata tänne. odotan jatkoa, kiitos

[Hp-fani4EveR]

Tää oli mielenkiintonen. Eka luku oli kyllä erittäin klisee ja siitä löytyi virheitä.
Suosittelisin, että hommaisit betan.
Teksti parani huomattavasti ja neljäs luku oli erittäin helppo lukea. Nyt oottelen innolla jatkoa tähän.

[Charity]

Uskokaa tai älkää, mutta tämä ficci jatkuu Pakko kuitenkin varoittaa, että tämä on varmaan koko ficin sekavimpia ja synkimpiä lukuja, eikä huumoria oikeastaan taida löytyä, valitettavasti. Älkää kuitenkaan säikähtäkö, koska ensi luvussa tunnelma kyllä muuttuu entiselleen

Ja kiitos kaikkien lukijoiden lisäksi erityisesti kommentoijille, eli Hp-fani4EveR ja Welmasein kiitos, kiitos,  kommentteja on aina mukava saada!


5. luku - Hyökkäyksen jälkeen


James istui yksin hämärässä, kiviseinäisessä huoneessa, jonka reunustoilla riippui muutamia tummia skottiruutukuvioisia seinäkankaita. Huoneen jokaisesta neljästä ikkunasta avautui maisema Tylypahkan vieressä sijaitsevalle järvelle. Poika ei kuitenkaan erottanut järveä, sillä aurinko oli laskenut aikoja sitten ja ulkona oli pimeää. Huoneen ainoa valonkajastus oli peräisin nurkassa olevasta takkasyvennyksestä, jossa hehkui vielä muutama kekäle.

"Potter", raskas puuovi narahti auki ja professori McGarmiwa ilmestyi ovensuuhun.
"Professori McGarmiwa", James tervehti lyhyesti ja nousi seisomaan.
"Istu, ole hyvä",  kuului napakka vastaus. Professori käveli nopeasti pöytänsä taakse ja  istuutui. Hetken hän näytti arvioivan Jamesia katseellaan.
"Kuinka voit?" McGarmiwa kysyi. James ei tiennyt, mitä vastata. Hän käänsi katseensa tummiin lattialankkuihin ja nojasi leukansa käsiinsä. Koko ilta vilisi hänen silmissään aina uudestaan: hän ja Lily kävelemässä sateista tietä eteenpäin, kaksi elottoman näköistä hahmoa maassa, Remus ja Annie, yksinäisyys ja voimattomuuden tunne apua odottaessa, nopea matka kärryillä linnaan professori McGarmiwan, professori Kuhnusavion ja tajuttomien Remuksen ja Annien kanssa, ja lopuksi käsky mennä suoraan McGarmiwan työhuoneeseen.
"Heidän vanhemmilleen on ilmoitettu", professori sanoi tutkiskellen joitain papereita pöydällään ja työntäen ne sitten yhteen työpöytänsä laatikkoon. Sitten hän hörppäsi hieman teetä koristeellisesta teekupista ja kohdisti katseensa taas Jamesiin. "Remus ja Annie vietiin Pyhään Mungoon ja professori Dumbledore lähti sinne myös. Molemmat ovat edelleen tajuttomia, eikä heissä ole valitettavasti näkynyt muutosta parempaan päin"
"Pyhään Mungoon?"
"Matami Pomfreykaan ei osannut sanoa, mikä heillä on"
"Tietääkö kukaan, että toipuvatko he?" James kysyi, vaikkei edes tavallaan halunnut kuulla vastausta.
"En tiedä", McGarmiwa sanoi määrittelemätön ilme kasvoillaan ja otti taas muutaman kulauksen teetä. "Tietävätkö Musta, Piskuilan, Evans ja Jones jo?"
"Ennen kuin tulin tänne, lähetin Lilylle ja Peterille kirjeet. He kertovat eteenpäin Siriukselle ja Susanille", James sanoi.
"Hyvä. Teetä?" McGarmiwa kysyi.
"Ei, kiitos", James sanoi. McGarmiwa kuitenkin kaatoi tyhjään teekuppiin höyryävää teetä työpöydällään olevasta pannusta ja työnsi sen Jamesille. Sitten hän nousi ylös tuolistaan ja käveli ikkunalle.
"Olet varmasti väsynyt, etkä enää haluaisi puhua tämän illan tapahtumista, mutta ole hyvä ja selitä vielä kerran tarkasti, mitä tapahtui. Minun täytyy tehdä raportit ministeriöön ja Dumbledorelle. Toivottavasti ymmärrät", hän sanoi rasittuneen kuuloisena ottaessaan samalla eräästä kirjahyllystään pergamenttia ja sulkakynän voidakseen kirjata Jamesin kertomuksen ylös.

***

Lily irrotti Jamesin kirjeen, tai pikemminkin vain hätäisesti puoliksi taitellun nuhjuisen pergamentinpalasen pöllön koivesta.
"Avaa se", Susan sanoi tärisevällä, hieman pelokkaan kuuloisella äänellä. Lily empi hetken. Entä jos kirjeessä lukisi jotain todella kamalaa, kuten tieto Annien ja Remuksen kuolemasta. Mutta toisaalta, Lily ajatteli, voihan siinä myöskin lukea, että he selvisivät, että heidät olikin vain tainnutettu. Lily istahti polvilleen ruohikolle tienvarteen lukemaan kirjettä. Hän tajusi vasta istuuduttuaan, että maa oli märkä ja kurainen sateen jäljiltä, mutta ei välittänyt siitä. Susan kyykistyi hänen viereensä. Sitten hän taitteli kirjeen auki. Se oli todella lyhyt; käsitti kokonaisuudessaan vain kaksi sanaa: "Nähdään eteishallissa". Pettymys hiipi tyttöjen kasvoille.
"Typerä Potter", Susan murahti. Lily nyökkäsi ja alkoi sitten sitoa pergamentinpalaa uudelleen tornipöllön jalkaan. Tytöt katselivat, kun rusehtava pöllö nousi jälleen harmaalle taivaalle ja lähti lentämään kohti Tylyahoa viedäkseen kirjeen Siriukselle. Lily ja Susan nousivat hetken kuluttua ylös ja lähtivät kävelemään ripeää vauhtia kohti Tylypahkan portteja, jotka jo näkyivät vähän matkan päässä.

***

"Mahalaukkua", Peter sanoi ja näytti huonovointiselta. Hän ja Sarah olivat käyneet Hunajaherttuassa ja lähteneet sen jälkeen pienelle kävelylle Tylyahosta poispäin.
"Minähän sanoin, ettei sinun olisi pitänyt ostaa noita. Minä olen maistanut jokamaunrakeita tasan kerran elämässäni ja se riitti erinomaisesti", Sarah naurahti istuessaan Peterin vierellä puunrungolla, jolle he olivat hetkeksi pysähtyneet. "Olisit tehnyt niin kuin minä, ja ostanut hedelmäetanoita, sokerisulkakyniä ja viuhpiiporeita, ei mitään, mikä voisi maistua vähänkään epäilyttävältä"
"Osa jokamaunrakeista on myös hyviä, kuten vadelma, mansikka, punssi ja meloni", Peter sanoi. "Luulisin, että tämä seuraava on punssia…"
"Niin, onhan siellä hyviäkin makuja, mutta on kamalaa, kun yhtäkkiä tajuaa, että on laittanut suuhunsa vaikkapa oksennuksen makuisen rakeen. Haluaisitko hedelmäetanan?"
"Kiitos", Peter sanoi ja otti yhden. "Ajattele, meillä on ollut vasta viikko koulua ja nyt on jo Tylyahon viikonloppu"
"Niin, ihan mahtavaa! Se tiedätkö tavallaan vähän pehmensi koulun alkua, tai siis ainakin minun lukujärjestykseni on ihan täysi, joten tämä viikonloppu hieman lievitti paluuta arkeen", Sarah sanoi hymyillen leveästi.
"Niin, minun lukujärjestykseni ei tosin taida olla ihan niin täysi…" Peter sanoi.
"No, ainakin meillä on samaan aikaan loitsuja", Sarah sanoi innostuneesti. "Katso, joku pöllö lentää tännepäin! Asuukohan täällä lähistöllä joku?"
"Enpä tiedä, paikka vaikuttaa vähän autiolta", Peter sanoi ja katseli ympärilleen. Kaikkialla näkyi vain puita, ja niitäkin melko harvakseltaan.
"Tuleekohan se meidän luokse?" Sarah mietti. Samassa pöllö alkoi laskeutua. Sarah ja Peter seurasivat pöllöä katseellaan. Lopulta pöllö laskeutui Peterin viereen puun rungolle.
"Sillä on sinulle jokin kirje, varmaankin jotain tärkeää, muuten se olisi tuonut sen aamupostissa", Sarah sanoi hieman hämmästyneen oloisena. Peter otti kirjeen ja alkoi lukea sitä. Kirje oli ilmeisen lyhyt, sillä Peter laski sen melkein samassa puun rungolle järkyttyneen näköisenä ja Sarah mietti, ettei yhtään ihmettelisi, jos tämä  alkaisi itkeä.
"Keneltä se oli?" Sarah kysyi varovaisesti hiljaisella äänellä.
"Jamesilta", Peter vastasi ja nousi ylös rungolta. "Meidän täytyy lähteä heti takaisin"
"Mitä on tapahtunut?" Sarah kysyi hämillään hieman pelokkaan kuuloisena, kun hän ja Peter lähtivät puolittain kävelemään ja puolittain juoksemaan sateen jäljiltä vielä hieman mutaista polkua takaisin Tylyaohoon, sillä he olivat lähteneet alun perin kävelemään Tylyahosta täysin vastakkaiseen suuntaan Tylypahkaan nähden.
"On tapahtunut hyökkäys", Peter puuskutti vakavana. "Vähän Tylyahon ulkopuolella"
"MITÄ?" Sarah sanoi ja pysähtyi kuin seinään. "Ketkä-"
"Tule, pakko jatkaa matkaa!" Peter sanoi hengästyneenä. "Remus, se minun kaverini ja Annie Gray, toinen rohkelikkolainen - heidät… heidät löydettiin maasta tajuttomina. James ei kertonut enempää, paitsi että minun pitää mennä heti  Tylypahkaan"
"Voi ei! Olen kamalan pahoillani!" Sarah sanoi ja hänen silmänsä kostuivat, mutta jatkoi silti juoksemista.
"Jaksatko?" Peter kysyi. "Jää sinä sitten vielä vähäksi aikaa Tylyahoon. Siellä on vielä varmasti muitakin koulun oppilaita"

Suunnilleen viidentoista minuutin kuluttua he saapuivat Tylyahon Kauppakadulle.
"Pe-peter!" Sarah huudahti hengästyneenä. "Tuolla on Marissa!"
Peter katsoi tytön osoittamaan suuntaan.
"Hy-hyvä - huuh - jää - jää sinä tänne hä-hänen kanssaan", punakasvoinen Peter sanoi erittin hengästyneenä istahtaen hetkeksi maahan. "Sirius! SIRIUS!" Peter melkein hyppäsi takaisin ylös ja huusi melkein saman tien, kun tajusi kenen vieressä Marissa seisoi. Sarah ja Peter lähtivät juoksemaan suunnilleen kolmenkymmenen metrin päässä heistä seisseiden Marissan ja Siriuksen luokse. Lähestyessään heitä, Peter ja Sarah kuulivat Marissan itkevän.
"Sirius! Si-sirius! E-et sinä voi jättää minua tänne!" Marissa nyyhkytti puristaen molemmilla käsillään Siriuksen vasenta kättä.
"Jää sinä tänne! Minun on pakko mennä!" Sirius sanoi yrittäen irtautua Marissasta.
"Ei mutta - mutta en mi-minä  vo-voi jäädä tänne yksinään!" Marissa ulisi.
"SIRIUS!" Peter huusi.
"PETER! Mainio ajoitus! Mennään! Nähdään koululla, Marissa!" Sirius riemastui hetkeksi.
"Sirius Musta! Et varmasti jätä minua yksinään tähän mutaiseen kylään, jossa tapahtuu hyökkäyksiä!" Marissa parkui ja roikkui edelleen Siriuksen vasemmassa käsivarressa.
"Marissa! Minä jään tänne sinun kanssasi! Hyvä Merlin, anna Siriuksen mennä! Kahden hänen kaverinsa kimppuun on hyökätty!" Sarah sanoi yllättävän tiukasti. Hän ei pehmeänruskeine hiuksineen ja lempeine kasvonpiirteineen näyttänyt kovinkaan kipakalta. Marissa irtautui pojan kädestä ja jäi sitten katsomaan Sarahin kanssa kun Sirius ja Peter lähtivät kohti Tylypahkaa.

"Me päästäisiin nopeammin lentäen", Peter sanoi puuskuttaen nopeasti juoksevan Siriuksen jäljessä.
"Meillä ei ole luutia", Sirius sanoi. Hänen ilmeensä kuitenkin kirkastui, kun näki melkein heti Peterin sanojen jälkeen yhden heinäkattoisen talon edessä pari luutaa. Samassa hän juoksi luutien luokse, kaivoi taskustaan muutaman  kultakaljuunan, jotka hän jätti talon oven eteen ja juoksi kahden luudan kanssa Peterin luokse. Pojat hyppäsivät luutien selkään ja nousivat hieman kosteaan ja kylmään syysilmaan. Tylypahkaan vievän tien varrella he näkivät muutamia opettajia vartiossa mahdollisten uusien hyökkäyksien varalta. Ylhäältä he näkivät Tylypahkan jonkin matkan päässä. Lennettyään viitisen minuuttia he laskeutuivat Tylypahkan porteille. Sirius tiesi ennestään muutaman epäonnistuneen kokeilun jälkeen, ettei muuria voinut ylittää lentäen. Portilla oli lyhyt jono oppilaita, jotka odottivat Vorolta lupaa päästä koulun alueelle. Sirius ja Peter jäivät jonottamaan.

***

Lily ja Susan astuivat sisään eteishalliin ja näkivät heti Jamesin, joka istui marmoriportaikossa odottamassa heitä. Tytöt kävelivät nopeasti tämän luokse ja istuutuivat myös portaille.
"Potter! Mikä kirje se muka oli olevinaan?" Susan ärähti.
"En minä siinä vaiheessa tiennyt mistään enempää kuin tekään. Minun piti mennä melkein heti koululle tultuani mennä McGarmiwan huoneeseen", James sanoi.
"Mitä McGarmiwa sanoi?" Susan kysyi.
"Mutta miten Annie ja Remus voivat?" Lily kysyi puhjeten taas itkemään. James katsoi tyttöä surullisen näköisenä.
"Heidät vietiin Mungoon. McGarmiwa kertoi myös, ettei matami Pomfreykaan osannut auttaa heitä", James sanoi. Lilyn lisäksi myös Susan alkoi itkeä. Lily taas nojautui Jamesiin.
"No, jotain hyvää sentään tässäkin päivässä, vai mitä James?" Susan sanoi hetken kuluttua naurahtaen itkunsa lomasta, kun Lily istui portailla Jamesin kainalossa.
"Susan!" Lily naurahti pienesti.

Hetken kuluttua salin ovista astuivat sisään Peter ja Sirius, jotka hölkkäsivät hengästyneinä muiden luokse.
"Ette kai te juosseet koko matkaa?" James kysyi.
"Ei, me tultiin luudilla koululle" Peter sanoi.
"Mutta te hukkasitte ne?" Susan kysyi epäilevästi.
"Ei me niitä hukattu. Voro takavarikoi ne meiltä", Sirius sanoi ärtyisänä. "Hän arveli, että me oltiin pöllitty ne jostain, koska Tylyahossa ei ole luutakauppaa, eikä se päästänyt ketään oppilasta luudalla Tylyahoon. Eikä Voro uskonut, kun me selitettiin, että Peterin Matilda-täti lähetti ne meille"
"Eli te siis veitte ne jostain?" Lily kysyi sen kuuloisena, että oli osannut odottaa jo jotain sellaista.
"Jotain sellaista. Me kyllä jätettiin pari kaljuunaa…" Peter sanoi. "Mutta tilanne vaati sitä. Missä Remus ja Annie ovat?" hän kysyi vakavoituen saman tien. James kertoi saman, mitä oli kertonut tytöillekin. He jäivät istuvaan portaisiin hiljaisina. Välillä ulko-ovista sisään muita koulun oppilaita, jotka mitä ilmeisemmin myös pohtivat, mitä oli tapahtunut. Vähän ajan kuluttua kun professori Binns oli leijunut vahingossa Siriuksen läpi, ja kun muutamat korpinkynteläiset olivat valittaneet heidän olevan tiellä istuessaan portaikossa, he päättivät lähteä kävelemään Rohkelikkotornia kohti.

***

Rähjääntyneen, päämäärätietoisen ja hieman pelottavan näköinen mies kulki harmaassa, vettä lähes tulvivassa Lontoossa pientä katua eteenpäin. Vain muutamia muita ihmisiä käveli kadulla; kaikki halusivat jäädä rankkasateella mieluiten kotiin. Ne jotka kuitenkin tulivat miestä vastaan, katsoivat tätä epäröiden ja jatkoivat sitten nopeasti matkaansa, mahdollisesti vielä vilkaisten taakseen, aivan kuin varmistaakseen, ettei tämä varmastikaan ollut päättänyt alkaa seurata heitä.

Käveltyään kadulla vielä vähän matkaa, mies saapui valtavan punatiilisen tavaratalon eteen, joka kuitenkin näytti hylätyltä; se oli rapistunut ja ovessa oli ikivanha kyltti: "Suljettu remontin ajaksi". Alimman kerroksen näyteikkunoissa oli kuitenkin edelleen muutamia mallinukkeja, joilla oli päällään pölykerroksen päälleen saaneet ja aikoja sitten muodista menneet vaatteet ja osalla nukeista oli päässään haalistuneen värinen peruukki. Mies meni yhden mallinuken luokse ja sanoi tälle kuivahkolla äänellä: "Olen tullut tapaamaan parantaja Edric Asphodelusta". Nukke nyökkäsi hitaasti. Kukaan jästi ei huomannut, kun aurori Alastor Vauhkomieli astui hylätyn tavaratalon näyteikkunan kautta Pyhän Mungon taikatautien ja -vammojen sairaalaan.

Vauhkomieli käveli nopeasti aulan, missä oli vastaanottotiski ja muutamia noitia ja velhoja, jotka olivat syystä tai toisesta tulleet sairaalaan, läpi ylösvieville portaille ja kiipesi niin kauan ylöspäin, kunnes tuli suuren kyltin luokse, jossa luki:

VIIDES KERROS - TAIKAVAHINGOT
sitkeät manaukset, herjat, hutiloitsut jne.

Vauhkomieli lähti kävelemään viidennen kerroksen pienestä aulasta yhtä lyhyttä käytävää oikealle. Hän käveli sen päähän ja tuli ovelle, jossa oli hopeinen kyltti, missä luki: Asphodeluksen osasto: Selvittämättömät. Alempana oli toinen, pienempi kyltti: Osastonparantaja: Edric Asphodelus. Vauhkomieli astui osastolle. Hän lähti taas kävelemään yhtä käytävää eteenpäin, kunnes tuli oven kohdalle, minkä yläpuolella oli messinkinen laatta, johon oli kaiverrettu numero 5012. Vauhkomieli otti viittansa taskusta taikasauvan, napautti sillä ovea, minkä seurauksena se aukeni, ja hän astui sisään. Huoneessa ei ollut sillä hetkellä muuta valaistusta ikkunasta hohkaavan pilvisen harmauden lisäksi. Huoneen perällä oli kaksi sänkyä. Toisen yläpuolelle oli kumartunut kaksi henkilöä. Toisella oli sinertävä kaapu ja pitkä ennen kastanjanruskea parta, joka oli nyt jo erittäin harmaanvalkoinen. Hänellä oli myös silmälasit, joiden takana kirkkaat siniset silmät tutkivat katseellaan toista potilasta. Toinen mies oli ikivanhan näköinen, hänellä oli erittäin kurtistunut iho ja nojasi uhkaavasti natisevaan kävelykeppiin. Silti hän oli kuitenkin erittäin elinvoimaisen näköinen.
"Mukavaa, että tulit, Alastor. Tässä on parantaja Edric Asphodelus. Edric, tämä on aurori Alastor Vauhkomieli", pitkäpartainen mies sanoi. Toiset kaksi tervehtivät toisiaan.
"Tulin heti, kun pääsin, Albus", Vauhkomieli sanoi.
"Teitkö, niin kuin pyysin?" Albus Dumbledore kysyi.
"Kyllä. Nappasin kiinni Travisin, Voldemortin kannattajan", Vauhkomieli selvensi parantajalle, katsoessaan hänkin mietteliäänä kahta sairaalasängyillä makaavaa tiedotonta henkilöä. "Hän oli vain pikku tekijä, mutta se riitti. Sain hänestä irti sen verran, että kertoi, miksi noille kahdelle tehtiin noin. Travis muuten viruu sitten tätä nykyä Azkabanissa", Vauhkomieli lisäsi ja varmisti sitten: "Toinenhan noista kahdesta on ihmissusi. Poikako?"
"Travis siis kertoi. Remus Lupin, kyllä. Toinen uhreista on Annie Gray. Molemmat Tylypahkan oppilaita", Dumbledore sanoi.
"Voldemort haluaa joukkoihinsa ihmissusia. Kuolonsyöjät kuulemma saada Lupinin suostumaan. Hän ei kuitenkaan suostunut. Häntä ei tapettu, koska kuolonsyöjät toivovat Lupinin liittyvän heidän riveihinsä myöhemmin. Pienen pelottelun jälkeen", Vauhkomieli sanoi.
"Oletan, että näiden kahden manaaminen oli "pieni pelottelu?" Dumbledore kysyi.
"Oli", Vauhkomieli sanoi. "Tyttö manattiin ensin. Mahdollisimman ikävää pojalle tietenkin".
"Hmm, tämä manaus sopii siis hyvin kuvaan", vanha parantaja sanoi. "Manaus nimittäin on vain lamauttanut heidät lähes kokonaan; he eivät aisti mitään, eivätkä pysty liikkumaan. Varsinaista vahinkoa ei kuitenkaan tapahtunut. Lisäksi manaus on ilmeisesti tyypiltään abeo gradatim eli se laimenee vähitellen, lopulta voi olla mahdollista, ettei manauksesta ole enää jäljellä mitään. Mielenkiintoista ja hankalaa vain on, että tämä on ensimmäinen tapaus laatuaan eli varmaa hoitomenetelmää ei ole, samoin kuin on vaikea ennustaa varmasti, mitä tulee tapahtumaan".
"Oli valaisevaa kuulla nämä asiat", professori Dumbledore sanoi. "Minun on nyt kuitenkin palattava koululle"
"Ja minun tekemään ministeriöön raportti Travisista", Vauhkomieli sanoi. Hän ja Dumbledore poistuivat yhdessä huoneesta, ja jättivät parantajan huoneeseen, joka heidän lähdettyään alkoi tutkia Remuksen korvaa.

[Antelope]

Ääk, sun täytyy kirjottaa jatkoa! Jos jätät tän ficin kesken tuohon tilaan, niin tapahtuu murha!
Kamalan synkkä tuo viimeinen luku. Remuksen ja Annien on pakko päästä tosta manauksesta.

Ja ei helvetti mä vihaan tota Marissaa!

Antelope

[Charity]

Jee, yksi kommentti Kiitos, Antelope! On se sitten kumma, kun kaikki vihaavat Marissaa


6. luku - Valoa pimeässä


Lily ja Susan istuivat Rohkelikkojen tupapöydässä. Hyökkäyksestä Remuksen ja Annien kimppuun oli kulunut kaksi päivää. Koko edellisen päivän tytöt olivat istuneet makuusalissaan ja miettineet tapahtunutta. James, Sirius ja Peter olivat ystävällisesti hakeneet heille ja samalla itselleen ruokaa, sillä he eivät olleet halunneet mennä syömään muiden kanssa Suureen saliin. Maanantain oppituntien alkaessa heidän oli kuitenkin palattava takaisin arkeen. Monet oppilaat katsoivat välillä heidän suuntaansa kiinnostuneen oloisina ja kuiskuttelivat jotain keskenään.

"Miksi noiden on pakko tuijottaa meitä koko ajan?" Susan ärähti.
"No, meitä ei ole näkynyt koulussa kovinkaan usein hyökkäyksen jälkeen ja kaikkia kiinnostaa muutenkin, mitä Annielle ja Remukselle tapahtui", Lily sanoi vaisusti ja mutusti appelsiinimarmeladipaahtoleipäänsä. Susan hörppäsi teetä ja katsahti kädessään olevaa kelloa.
"Lähdetäänkö jo tunnille?" Susan kysäisi.

***

"Hop hop, Sarvihaara ja Anturajalka! Me myöhästymme!" Peter puuskutti hölkätessään kohti McGarmiwan luokkaa. He olivat pahasti myöhässä. Sirius ja James jolkottivat hänen jäljessään vastaheränneiden näköisinä; molempien hiukset olivat pörrössä ja lisäksi Jamesin toisessa poskessa näkyivät vielä tyynyn rypyistä tulleet painaumat. James yritti kuitenkin taikoa sotkuisia hiuksiaan siisteiksi ja Sirius solmi kravattiaan epämääräiselle rusetille.
"Remuksen kaamea aamupirteys on siirtynyt Peteriin", Sirius sanoi haukotuksen saattelemana.
"Hop hop, me myöhästymme! Me myöhästymme!"
"Tosiaanko?" James sanoi sarkastinen sävy äänessään huitoessaan edelleen taikasauvallaan hiuksiaan.
"Luovuta jo, James, anna kun mestari näyttää, miten hiukset muotoillaan", Sirius sanoi ja tähtäsi loitsun Jamesin hiuksiin.
"Ööm… Mitä sinä teit? Onko näissä jotain geeliä… tai rasvaa… Nämä tuntuvat oudoilta…" James sanoi epäilevästi.
"Mutta näyttävät erinomaisilta ja tuovat sinun sisäisen olemuksesi hienosti esiin", Sirius sanoi riemullisen kuuloisena. James ei enää ehtinyt sanoa mitään, sillä he saapuivat McGarmiwan luokan eteen. Sirius astui ensimmäisenä sisään ja toiset kaksi hänen perässään.

"Herrat Musta, Potter ja Piskuilan! Te olette myöhässä", McGarmiwa sanoi ärtyneenä. Hän seisoi luokan edessä opettajanpöydän takana tuima ilme kasvoillaan.
"Anteeksi, professori McGarmiwa. Me nukuimme pommiin. Me kyllä yritimme nousta, mutta herätyskello tai Remus ei herättänyt", Peter puuskutti edelleen juoksun jäljiltä.
"No, kohta joudutte taas heräämään ajoissa, sillä kuten olin ennen teidän sisääntuloanne sanomassa, Remuksen tila on alkanut parantua", McGarmiwa sanoi edelleen vakavasti, mutta pieni hymynkare huulillaan. Iloisia kiljahduksia kuului ympäri luokkaa ja Sirius hakkasi Jamesia selkään. Muutamat kuitenkin näyttivät pettyneiltä, koska Annien tilasta ei vielä ollut tarkempaa tietoa. Kun luokka oli rauhoittunut ja Sirius, James ja Peter olivat menneet istumaan paikoilleen Lilyn ja Susanin eteen, McGarmiwa jatkoi opetusta. Tunnin aiheena oli edelleen ihmismuodonmuutokset, vaikka he olivat opiskelleet aihetta jo melkein koko kuudennen luokan kevään ajan.

"Kiva kampaus, James", Susanin naurava ääni kuului hetken kuluttua hänen selkänsä takaa. James kääntyi ja näki Susanin lisäksi myös Lilyn pidättelevän nauruaan vedet silmissä. James kohotti kulmakarvojaan kysyvästi ja katsahti Siriusta. Tämäkin hekotti äänettömästi ja löi kädet yhteen Peterin kanssa. Muualtakin luokasta kuului satunnaisia nauruntyrskähdyksiä.
"Mitä sinä teit minun hiuksilleni?" James kuiskasi vieressään istuvalle Siriukselle ja veti taikasauvansa taskustaan, samoin kun Sirius teki varmuuden vuoksi heti hänen jälkeensä.
"Kuinka niin?" Sirius kysyi viaton ilme naamallaan. Lily kaivoi peilin laukustaan ja ojensi sen kikattaen Jamesille, joka kauhukseen näki itsellään Kalkaroksen hiukset. Ei kestänyt hetkeäkään, kun poikien välillä oli menossa kiivas kaksintaistelu. Professori McGarmiwan sieraimet värisivät pahaa enteilevinä.
"James, älä nyt, nuo hiuksethan ovat oikein kivat", Susan sanoi melkein tikahtuen nauruun ja melkein heti sen sanottuaan häneen osui loitsu Jamesin suunnalta, mikä muutti hänen hiuksensa keltaiseksi afroksi, minkä seurauksena Susan päätti liittyä taisteluun Siriuksen puolelle hieman epäileväisen oloisen Lilyn kanssa.
"Herrat Musta ja Potter sekä neidit Jones ja Evans!" McGarmiwa mylvi pöytänsä takaa. Hän näytti erittäin vihaiselta. "Ulos minun luokastani, jälki-istunto alkaa tänä iltana kello kymmenen opettajainhuoneessa!"

***

Kellon viisareiden näyttäessä iltakämmentä, James, Sirius, Susan ja Lily tulivat opettajainhuoneen ovelle. McGarmiwa oli tullut sanomaan heille lounaalla, että pitäisi heidän jälki-istuntonsa siellä. Lily vaikutti harmistuneelta ja hieman jännittyneeltä, sillä hän ei ollut kertaakaan aiemmin ollut jälki-istunnossa. Siriusta ja Jamesia tilanne taas ei näyttänyt hätkähdyttävän ollenkaan, ja Susan puolestaan nojaili tylsistyneen näköisenä seinään opettajainhuoneen oven vieressä. Sirius koputti ovea ja he astuivat sisään.

Opettajainhuoneessa oli tummat tuolit ja synkän näköiset paneeliseinät. Professori McGarmiwa istui yhdessä nojatuolissa lähellä ikkunaa, jonka takana avautui pimenevä, öinen maisema Tylypahkan tiluksille. Huonetta valaisevan, katosta roikkuvan rautaisen kynttiläkruunun lisäksi professori oli sytyttänyt muutaman ylimääräisen kynttilän seinän koristeellisiin kynttilänpidikkeisiin.

"Tulkaa istumaan tänne, niin kerron teille jälki-istuntonne sisällön", professori Minerva McGarmiwan ääni kajahti huoneen ikkunan luota. James, Sirius, Susan ja Lily kävelivät hänen luokseen ja istuutuivat puisille tuoleille.
"Te todellakin tiedätte, miksi olette täällä", professori sanoi hieman kalsealla äänellä ja hörppäsi kulauksen teetä. "Olisin odottanut edes johtajaoppilailta jonkinlaista käyttäytymistä. Mutta asiaan. Ensiksi, Potter ja Evans, koska te olette johtajaoppilaita, te  partioitte kouluvuoden jokaisena tiistai-iltana koulun käytävillä".
"Mitä?" Lily sanoi terästäytyen ja suoristui tuolillaan. "Eikö se ole - tai ainakin minun mielestäni se on - liian pitkä aika suorittaa yhtä jälki-istuntoa".
"Neiti Evans, käsitit väärin, se kuuluu johtajaoppilaiden yleiseen toimenkuvaan. Jälki-istunnon sinä ja herra Potter korvaatte partioimalla tällä viikolla kahtena ylimääräisenä iltana. Tänään on toinen ylimääräisistä partioinneista ja toinen ensi perjantaina", professori McGarmiwa sanoi. Sirius ja Susan naurahtivat molemmat.
"Niin?" professori katsoi kysyvästi Siriusta ja Susania.
"Tuota noin", Sirius myhäili. "En nyt ihan sanoisi, että se on varsinaisesti rangaistus Jamesille… Mutta miten vaan, Minnie", Sirius virnisti ja väläytti professorille valkoisen hammasrivistönsä.
"Ja tästä päästäänkin herra Mustan - ja neiti Jonesin - jälki-istuntoon", McGarmiwa sanoi painokkaasti. "Te siivoatte opettajainhuonetta tänä iltana minun valvonnassani". Sirius ja Susan katsahtivat toisiinsa, mutta eivät sanoneet mitään.
"Ja herra Potter ja neiti Evans voivat nyt lähteä partioimaan", professori lisäsi vielä. Sirius ja Susan vilkaisivat toisiaan uudelleen, tällä kertaa virnistäen samalla.
"Hei sitten, Lily! Pidä hauskaa Jamesin kanssa", Susan sanoi, kun Lily käveli huoneesta ulos perässään varsin hilpeän näköinen James.

[hohoo]

vau, tää on tosi mielenkiintoinen! yks parhaista mitä oon lukenu jatkoa nopeesti!

[Charity]

Kiitos erityisesti hohoolle kommentista ja myös yleinen kiitos kaikille lukijoille

Ja tässä siis jatkoa


7. luku - Jälki-istunto


Lily ja James kävelivät portaita ylös kuudenteen kerrokseen. Käytävät olivat pimeitä, eikä kukaan ollut tullut heitä vastaan. Lily käveli edellä reipasta vauhtia ja James hölkkäsi hänen perässään. He molemmat olivat sytyttäneet taikasauvansa päähän valon, jotta näkisivät eteensä, sillä useissa käytävissä ei ollut yhtään ulos avautuvaa ikkunaa, mistä olisi kajastanut edes hiukan valoa pimeyteen.
"Lily, onko sinun pakko juosta?" James kysyi.
"Minä en juokse. Minä vain haluan saada tehtyä tämän kierroksen loppuun", Lily sanoi päättäväisesti ja mulkaisi ärtyneen näköisenä takanaan kiiruhtavaa Jamesia.
"Niin tietysti, mutta emmekö me kuitenkin voisi kävellä?" James tiedusteli. "Ymmärrän, että on turhauttavaa tehdä ylimääräisiä partiointeja, mutta ainakin minun mielestäni tämä olisi huomattavasti hauskempaa, jos me voisimme kävellä tavallista vauhtia ja vaikka jutella jostain…"
"Mistä me muka juttelisimme?" Lily ärähti ja harppoi käytävää eteenpäin.
"Vaikka huispauksesta tai seuraavasta Tylyahon viikonlopusta…" James sanoi toiveikkaan oloisena ja virnisti. Sitten hän kuitenkin vakavoitui ja otti kiinni Lilyn toisesta kädestä ja katsoi tyttöä silmiin. "Anteeksi.  En oikeasti aiheuttanut tahallani meille näitä ylimääräisiä partiointeja". Tyttö oli hetken hiljaa paikallaan.
"Ei, minun tässä pitäisi myös pyytää anteeksi. Itsehän minä lähdin mukaan siihen tappeluun ja nyt minä vain olen äyskinyt koko illan", Lily huokaisi, mutta sitten kuitenkin hymyili pienesti. "No, jatketaanko matkaa?"

He kävelivät hetken hiljaisuudessa eteenpäin. Vähän ajan kuluttua he kääntyivät pitkälle käytävälle. Käytävän toisella seinustalla oli lukuisia, koristeellisia kaari-ikkunoita. Ulkona oli satanut koko illan ja suuret pisarat ropisivat edelleen kattopelteihin ja ikkunaruutuihin. Hetken käveltyään käytävää eteenpäin, Lily pysähtyi yhtäkkiä yhden ikkunasyvennyksen kohdalle.
"En todellakaan haluaisi olla ulkona juuri nyt. Vaikka toisaalta se voisikin olla hauskaa…" tyttö hymyili nojatessaan pylvääseen ikkunan vieressä.
"Lähdetäänkö sitten ulos?" James kysyi ja hänen kasvoilleen kohosi puoliksi ilkikurinen ja puoliksi viaton virne.
"Älä edes kuvittelekaan sellaista", Lily nauroi katsellessaan pimeätä, sateista ja huonosti erottuvaa pihamaata.
"Itse asiassa minä kuvittelen…" James sanoi seistessään Lilyn vieressä.

Melkein samassa salama löi kirkkaana taivaalta ja valaisi sekunniksi pihamaan.
"James!" Lily kirahti ja otti kiinni Jamesin kädestä.  Pojan kasvoille levisi pieni hymyntapainen tytön kosketuksesta. Lily kuitenkin päästi irti saman tien, kun tajusi mitä oli tehnyt. "Keitä nuo olivat?"
"Ketkä?" James tuijotti pihamaalle, muttei nähnyt mitään.
"Minä näin… Minä näin salaman valossa kaksi hahmoa mustissa viitoissa", Lily sanoi ja yritti vielä erottaa pihalta näkemänsä hahmot, minkä pimeys teki kuitenkin mahdottomaksi.
"Oletko varma?" James kysyi yllättävän vakavasti ja käänsi katseensa Lilyyn.
"Varma", punahiuksinen tyttö sanoi hiljaa ja katsoi Jamesia.
"Mennään eteishalliin. Sitten kun he tulevat sisään, me näemme, keitä he ovat", James sanoi ja otti Lilyn kädestä kiinni. Tämä epäröi hetken, mutta antoi asian olla.
"Tule", James sanoi ja he lähtivät juoksemaan kohti eteishallia.

***

Professori McGarmiwa oli antanut Susanille tehtäväksi siivota opettajainhuoneen valtava vaatekaappi. Sirius taas moppasi lattiaa. Huoneessa oli sillä hetkellä hyvin pimeää, koska suurin osa huoneen ainoan kattokruunun kynttilöistä oli palanut loppuun. He työskentelivät hiljaisuudessa samalla kun McGarmiwa hörppi teetä nojatuolissaan ja tarkisti kolmasluokkalaisten kokeita. Susan otti kaapista ulos ties kuinka monennen vanhan kaavun ja alkoi pudistella siitä pölyjä pois. Hän katsahti Siriusta, joka oli juuri kuuraamassa nokista lattiaa takan edessä. Pojan kasvoja hän ei nähnyt, koska tämä oli kääntynyt poispäin hänestä. Sirius pyyhkäisi mustat, hieman venähtäneet hiuksensa pois kasvoiltaan, mutta ne valahtivat takaisin hänen silmilleen hänen kumartuessaan kastelemaan riepua puisessa vesisaavissa. Otsa kurtistui hieman hänen siirtyessä jynssäämään takanreunukseen piintynyttä likatahraa. Susan jäi silmäilemään Siriusta. Tällä oli päällään tumma t-paita koulukaavun alla ja farkut. Kaavun hihat tämä oli käärinyt ylös paljastaen vahvannäköiset käsivarret. Siriuksen kasvot olivat päivettyneet ja piirteet selkeät; korkeat poskipäät ja suora nenä. Silmät, ne taas olivat myrskynharmaan yön sävyiset. Yhtäkkiä Susan tajusi Siriuksen katsovan häntä suoraan silmiin. Hän ei edes ollut tajunnut Siriuksen jossain vaiheessa kääntyneen häneen päin. Susanista tuntui kuin hänen vatsansa olisi täyttynyt lentävistä perhosista, kun Siriuksen kasvoille levisi iloinen, mutta hieman häkeltynyt ja kysyvä hymy. Susan hymyili itsevarmasti takaisin poskistaan hieman punertuen.
"Ja nyt neiti Jones ja herra Musta palaavat takaisin työn touhuun, kiitos", professori McGarmiwa totesi tiukkaan sävyyn nojatuolistaan. Susan käänsi katseensa pois pojasta ja kipusi vaatekaappiin poistamaan sieltä hämähäkinseittejä.

***

Lily ja James saapuivat hengästyneinä korkeaan ja yöllä jokseenkin kolkonoloiseen eteishalliin. Sade löi edelleen voimakkaana ikkunoihin ja ainoa valonlähde olivat harvakseltaan ulkona iskevät salamat. Lily ja James jäivät varjoihin odottamaan kahta koulua lähestynyttä huppupäistä, tummaa hahmoa.
"Entä jos ne ovat kuolonsyöjiä? Pitäisikö meidän mennä kertomaan Dumbledorelle?" Lily kuiskasi hermostuneella äänellä.
"Ei me enää ehditä, ne ovat täällä minä hetkenä hyvänsä. Ja eihän ne välttämättä edes ole kuolonsyöjiä", James sanoi yrittäen tavoitella vakuuttavaa ääntä.
"Tulevatkohan he sittenkään?" Lily kuiskasi. Kuin vastauksena tytön kysymykseen, eteishallin ulko-oven takaa kuului vaimeita askeleita, jotka pysähtyivät hetkeksi. Lily tunsi sydämensä lyöntien kiihtyvän ja painautui tiukemmin seinää vasten. Myös James hänen vieressään tuntui selvästi jännittyvän. Samassa oven lukko kalahti auki ja raskas puuovi aukeni narahtaen ruosteisella äänellä. Hetkeen ei kuulunut muuta kuin sateen ropina ja taustalla jyrisevä ukkonen. Lily ja James siirtyivät syvemmälle varjoihin kadottaen näköyhteytensä ovelle. Aika tuntui pysähtyneen hetkeksi. Muutaman hiljaisen minuuteilta tuntuneen sekunnin jälkeen he kuulivat selvästi kahdet askeleet, jotka astuivat sisään halliin.
"James, mitäs nyt?" Lily kysyi tukahtuneen hiljaisella äänellä. "Mitä, jos nuo tulevat tänne?"
"Tuskin he näkevät meitä", James sanoi mietteliään kuuloisena. "Ehkä… Ehkä meidän vain pitää…"
"Mitä pitää?" Lily kysyi paha aavistus Jamesin aikeista mielessään.
"Mennä tuonne", James sanoi itsevarmasti työntäen kaiken epäröinnin pois itsestään ja ennen kuin Lily ehti estää poikaa, tämä astui pois varjoista suureen eteishalliin. Lily seurasi tätä erittäin vastentahtoisesti ja hermostuneena, ja kertasi mielessään manauksia, joilla voisi kirota pojan, jos he ylipäätänsä selviäisivät.

"Keitä te olette?" Jamesin ääni kajahti voimakkaana eteishallissa. Tulijat seisoivat edelleen oven vieressä eivätkä hievahtaneetkaan. Näillä oli tummat ja sateen vuoksi likomärät matkaviitat ja kasvot olivat peitossa hupun takana. Lily astui Jamesin vierelle unohtaen pelkonsa; mitä hänellä ja Jamesilla ylipäätänsä olisi pelättävää, hehän olivat molemmat erinomaisia taikojia, eikä tulijoilla olisi ylivoimaa mahdollisessa taistelussa. Toinen tulijoista tyrskähti ja astui hieman eteenpäin. Myös James otti muutaman askeleen tulijaa kohti ja veti nopeasti taikasauvan kaapunsa taskusta.
"En ehdottaisi, että alat kaksintaistella kanssani", miehen pienesti ivallinen ääni kuului hupun takaa.
"Kuka puhui kaksintaistelusta?" Lily sanoi puolestaan ärsyyntyneen kopealla äänellä. "Minä taistelen Jamesin vierellä loppuun asti, jos täytyy"
"En usko, että teidän täytyy", siihen asti hiljaa pysytellyt naisääni sanoi, asteli muiden luokse ja laski huppunsa. Hän ojensi kätensä Lilyä ja Jamesia kohti. "Saanko esittäytyä, Danielle Thompson". James ei laskenut taikasauvaansa, mutta Lily kätteli naista hieman varautuneesti ja katsoi tätä kysyvän näköisenä.
"Mitä te täällä teette ja kuka tuo on?" James kysyi nyökäten tuntemattoman miehen suuntaan.
"Anthony Wright", mies sanoi, muttei viitsinyt paljastaa kasvojaan. "Danielle, meidän pitäisi mennä", tämä sanoi ja nyökäytti päätänsä tuskin huomattavalla eleellä portaikkoon päin.
"Mennä minne?" Lily kysyi kirkkaalla äänellä.
"Töihin", Anthony Wright sanoi ennen kuin kääntyi ja lähti kävelemään nopein askelin hallin ylempiin kerroksiin johtavaa portaikkoa kohti. Danielle seurasi häntä. Portaikossa Anthony vielä kääntyi ja Lily ja James näkivät hänen huppunsa takana jonkinlaisen vaikeasti käsitettävän hymyntapaisen. "Te olette mahdollisesti huomanneet, ettei teillä vielä ole opettajaa pimeyden voimilta suojautumisessa". Lily ja James jäivät seisomaan hämmentyneinä eteishalliin.

"Minä…" Lily aloitti. "Mitä äsken tapahtui?" Hän sanoi hieman pöllämystyneen oloisena.
"Me tapasimme uudet PVS -opettajamme?" James ehdotti ja kohautti olkiaan. "Eiköhän  meidän partiointikierros tältä illalta ollut tässä. Lähdetäänkö jo takaisin Rohkelikon oleskeluhuoneeseen?"
"Jep", Lily sanoi, ja hän ja James lähtivät kävelemään portaita ylös kohti Rohkelikkotornia ja sytyttivät taikasauvojensa päihin valot, jotka he olivat alunperin sammuttaneet piileskellessään varjoissa.

***

Professori McGarmiwa katsahti opettajainhuoneen kaappikelloa, nosti vinon pinon kolmasluokkalaisten esseitä sylistään pöydälle ja nousi nojatuolistaan.
"Eiköhän tämä ollut tässä", professori sanoi ja asetteli ruutukuosisen huivinsa paremmin hartioille. "Te voitte nyt lähteä nukkumaan, kello on jo puoli kaksitoista". McGarmiwa sammutti taikasauvan heilautuksella huoneen teräksisen kattokruunun kynttilät ja hämärä laskeutui huoneeseen. Sitten hän poistui huoneesta jättäen oven perässään rakoselleen. Susan laittoi vielä viimeiset kaavut takaisin vaatekaappiin Siriuksen odottaessa häntä ovella. He sulkivat oven perässään ja astuivat pimeään käytävään.

He kävelivät jonkin aikaa sanomatta sanaakaan.
"Istutaanko hetkeksi?" Sirius kysyi.
"Tuota… Tännekö?" Susan hymyili hämmästyneesti. He seisoivat keskellä kapeaa käytävää, missä ei ollut penkkejä eikä muutakaan paikkaa, missä istua.
"Miksikäs ei?" Sirius virnisti ja he vajosivat istumaan kivilattialle seinää vasten. He vaikenivat taas hetkeksi. Kaatosade oli laantunut ja nyt vain satunnaisia keveitä vesipisaroita ropisi käytävän ikkunoita vasten.
"Sirius…" Susan aloitti.
"Mmh?" Sirius sanoi katsellessaan ikkunasta ulos. "Sano vain", poika hymyili ja käänsi katseensa suoraan tytön tummansinisiin silmiin.
"Mitä sinun ja Marissan välillä on?" Susan kysyi vaativalla äänellä, vaikkei itse edes ollut tarkoittanut sitä sellaiseksi. Sirius vakavoitui ja selvästi mietti hetken.
"Marissa, hän on … kiva"
"Kiva? Mitä sinä tarkalleen ottaen tarkoitat sillä?"
"Minä en tiedä", Sirius sanoi. "Minulla ja Marissalla oli kivaa loitsutunnilla, Kolmessa luudanvarressa ja -"
"Itse asiassa minä kyllä huomasin sen", Susan keskeytti sarkastisella äänellä ja hänen poskelleen vierähti muutama katkera kyynel. Hän kuitenkin arveli, ettei Sirius huomannut sitä hämärässä käytävässä.
"Mutta sitten kun sinä lähdit koululle Lilyn kanssa hyökkäyksen jälkeen, Marissa näytti, millainen hän todella on…" Sirius jatkoi mietteliäänä.
"No, millainen sitten?" Susan kysyi hieman tukahtuneella äänellä ja katsoi ulos; pilvet olivat väistyneet jo lähes kokonaan, taivaalla kimalsi kirkkaita tähtiä ja ohuen pilviverhon takaa kajasti heikko kuunvalo.
"Hän ei ajatellut muita kuin itseään", Sirius sanoi hitaasti, aivan kuin olisi itsekin vasta tajunnut, millainen Marissa oli ollut. "Ja minä, silloin kuin minä ja Peter tultiin teidän luokse eteisaulassa, minä oikeasti… minä ajattelin, että ehkä minun olisi vain pitänyt jättää Marissa Tylyahoon ja lähteä heti koululle… sinun kanssasi", Sirius sanoi ja hänen silmänsä kostuivat. Susan näki sen kuunvalon hauraassa loisteessa. Hän kurottui pyyhkäisemään kyynelen Siriuksen poskelta, eikä tämä hänen yllätyksekseen työntänyt hänen kättään pois.
"Sirius…" Susan sanoi vaimeasti ja nousi seisomaan. "Mennäänkö?" Sirius kuitenkin otti tytön kädestä kiinni ja veti tämän takaisin viereensä ja halasi tätä. He molemmat itkivät. Eivät he edes varsinaisesti tienneet miksi, ehkä vain, koska he olivat siinä yhdessä.

"Suloista", ärsyttävän huvittunut ja venyttelevä, naiselle kuuluva ääni käytän päästä.
"Nuorta lempeä käytävillä…" säesti ivallinen miehen ääni.
Sirius ja Susan erkanivat toisistaan vain nähdäkseen, miten kaksi tummiin kaapuihin pukeutunutta hahmoa osoitti heitä taikasauvallaan. Samassa naisen taikasauvasta purkautui sähkönsininen valojuova kohti Susania. Tämä ei ehtinyt kuin vetää terävästi henkeä ennen kuin tuupertui lattialle.

[Kika]

Ihana ihana! Jatkoa ja nopeasti =D
Kelmificit ovat ehdottomasti lemppareitani, ja tästä tykkään, koska tämä ei ole "tavanomainen",
tai siis tarkoitan, että juoni ei ole sama kuin kaikissa kelmificeissä  , mistä ehdottomasti plussaa!

Kirjoitathan pian jatkoa 
Kiittäen Kika

[NeitiMusta]

Uuuh.. Ei voi jättää tälläseen kohtaan..
Jatkoo!!
Tykkäsin tästä.. Oli ihan kiva et täs oli vähän tälläin kuvattu Lilyy&Jamesii ja sit Susanii&Sirree.
Pahoittelen typerää kommenttia.

NeitiMusta.

[Welmasein]

OHO! muuta en suustani saa. jatkoa jooko nii ehkä lisää tulee?