3 Fredin rikkomaa sydäntä S, Angst

[Tyynis]

Nimi: 3 Fredin rikkomaa sydäntä
Kirjoittaja: Tyynis
Ikäraja: S
Genre: Angst
Paritus: Lievä Angelina/Fred
Disclaimer: J.K. Rowling omistaa hahmot, minä vain leikin ilman mitään taloudellista hyötyä.
A/N: Osallistuu 3 kertaa kun- haasteeseen. Sisältää siis 3x raapale.

1. Herra Weasley

Arthur oli käyttänyt sen Anglian laittamiseen monta kuukautta. Niihin kuukausiin oli sisältänyt monta epäonnistumista ja pieleen menneitä loitsuja. Vastoinkäymiset eivät kuitenkaan olleet tuntuneet miltään siihen tuskaan, jota Mollylle valahtelu oli aiheutunut. Herkempi ihminen olisi saanut jo sydänhalvauksen, jos olisi elänyt samassa kiinnijäämisenpelossa kuin hän.
Kun auto oli viimein koekäyttöä tai paremminkin koelentoa vaille valmis, olivat kaksoset yhdessä Ronin kanssa ottaneet auton häneltä lupaa kysymättä ja lentäneet sillä noutamaan Harry Potterin heidän luokseen.
Vaikka tarkoitus pyhittää keinot, oli herra Weasley tuntenut surumielisyyttä, ettei ollut itse autonsa neitsytmatkalla mukana. Hänen omat poikansa olivat vieneet pienen palan hänen sydäntään, joka oli siinä autossa.


2. Angelina

Heti professori McGarmiwan kerrottua heille Joulutanssiaisista, Angelina oli toivonut Fredin pyytävän häntä parikseen. Ajan kuluessa ja pyynnön antaessa odottaa itseään noita oli päättänyt, ettei hänen ylpeytensä anna periksi esittää itse pyyntöä. Onneksi Fred kuitenkin kysyi häntä parikseen eräänä iltana oleskeluhuoneessa, näyttäessään mallia nuoremmille.
Kun tanssiaisilta koitti, Angelina käytti monta tuntia itsensä laittamiseen, kampasi hiuksensa tyylikkäälle kampaukselle Katien avustuksella ja käytti meikkiinsä monta minuuttia ja rajasi silmiään kauemmin kuin ikinä ennen. Hän peilasi itseään makuusalin peilistä varmistaakseen, että juhlakaapu teki oikeuksia hänen muodoilleen.
Ilta Fredin seuralaisena oli pelkkää unelmaa viimeiseen tanssiin asti, jolloin Fred oli kadonnut jonkun veelaverisen kanssa tutkimaan Tylypahkaa.


3. George

Osa hänestä oli särkynyt, puolet hänestä oli viety pois. Häneltä oli viety veli. Georgen mielestä ei ollut väliä, oliko Voldemort poissa vai ei, koska Fred oli poissa. Punapää olisi antanut toisenkin korvansa pois, jos se herättäisi hänen kaksoisveljensä henkiin. Hän olisi antanut minkä tahansa ruumiinosan, jos se auttaisi.
Enää ketään ei sekoittaisi heitä keskenään. George oli huomannut, että kaikki alkoivat puhua hänestä yksikössä. Se tuntui vieraalta, koska kaikki olivat puhuneet aina heistä, kun tarkoittivat häntä ja Frediä. Ja he olivat aina puhuneet itsestään meinä.
George oli luullut itseään ennen kokonaiseksi, mutta tajusi vasta jälkeenpäin, että yksin hän oli vain puolikas.

[Dead_cat]

TYKSIN!

[Remily]

 Tää oli hyvin keksitty, ku Fred ei  rikkonu pelkästään tyttöjen sydämmiä.
(ei sillä etteikö se ois tehny sitäki) 

Juu, tää oli tosi hyvä, onneks luin! Kiiiitos vaan kovasti!

[Tyynis]

Kiitos kommentista Dead_cat, mukavaa jos pidit 
Remily, tässä olikin tarkoitus, että ei ole pelkkiä tyttöjen sydämiä, olisi mielestäni mennyt vähän kliseeksi

[Rins]

Ihanan surullinen. Toi kolmas oli jo melkein klisee. Siitä aiheesta mä oon lukenu niin monia kertoja, etten jaksa ees laskee. Mutta sä kirjotit sen aivan upeesti.

George oli luullut itseään ennen kokonaiseksi, mutta tajusi vasta jälkeenpäin, että yksin hän oli vain puolikas.

Angelinaa kävi sääliks. Raukka oli selvästikin ihan kunnolla ihastunu Frediin. Toi sydämen särkyminen oli vaan kamalan lievästi kerrottu, se jäi vähän niinku kesken.
Toi Arthurin kohta... Niin, mä tavallaan ymmärrän sitä. Muakin ärsyttää, jos mä oon hankkinu jotain uutta, ja sit joku muu käyttää sitä ennen mua. Saati sitten kun Arthur oli ite tehny autonsa.

~teinirinsessa

[Penber]

George oli huomannut, että kaikki alkoivat puhua hänestä yksikössä. Se tuntui vieraalta, koska kaikki olivat puhuneet aina heistä, kun tarkoittivat häntä ja Frediä. Ja he olivat aina puhuneet itsestään meinä.

Oivoi ;___;. Tunsin kerran yhden kaksosen, jolta toinen "puolikas" oli kuollut. Hän sanoi kanssa tätä ihan samaa.

Mutta hei! Tykkäsin tästä ihan hirmuisesti! Varsinki ku kaikki ei ollu jotai tyttöjä, joiden sydämen Fred olis särkeny, vaan esim. tuo ensimmäinen oli todella kekseliäs! :--D Apua, en osaa selittää! Viimeinen taas oli koskettavin! Jotenkin aina vähä nipistää sydämestä tuo Georgen menetys ja sen tuoma tuska :'/.

Ahs. Pena kiittää ja katoaa!~

[Tyynis]

teinirinsessa: Kiitos kommentistasi! Tuo viimeinen oli kieltämättä jo klisee ja pelkäsin vähän, että vesittääkö se koko jutun. Vastapainoksi onkin nuo kaksi muuta. Eka ei ole mitenkään vakava ja toka on - voiko sanoa - normia teinidraamaa (mitä on muuten vaikea saada sataan sanaan!). Kiitoksia vielä kerran 

Pena: Kiitos sinullekkin ja mukavaa, että pidit. Ensin meinasin kirjoittaa ihan vain kolme tuollaista tytön sydämen särkemistä, mutta se olisi ollut tylsää ja jos olisin kirjoittanut kolmesta Fredin kuoleman jälkeen särkyneestä sydämestä se olisi ollut jo todella kliseetä! Kiitos!

[Koiranruusu]

Fredin kuolema oli yksi raastavimmista menetyksistä ja jokainen muistutus siitä, kuinka orvoksi George jäi ilman toista puolikastaan sattuu ja lujaa. Olit kirjoittanut tuon George raapaleen kauniisti ja herkästi, siitä henki sellaista aitoa tunnetta.

Angelina raapale oli ehkä sellainen tavallinen tarina, mutta olit kirjoittanut sen uudesta perspektiivistä, kun painopiste oli siinä miten neito valmistautui tanssiaisiin ihastustaan varten. Tarinaan tuli näin paljon enemmän mielenkiintoa, ja kun vielä pettymys tulee viimeisessä lauseessa kuin satunnaisena mainintana, kokonaisuus oli tässäkin toimiva.

Arthur parka, hänen pettymystään on helppo ymmärtää, vaikka syy onkin erikoinen ja siitä tulee iso plussa tekstille. On ihanaa, kun löytyy uusia näkökulmia ja ideoita käytössä kuluneiden tilalle.

Herkempi ihminen olisi saanut jo sydänhalvauksen, jos olisi elänyt samassa kiinnijäämisenpelossa kuin hän.

Molly onkin pelottava tapaus ja tästä virkkeestä tuli muutoin haikeaan tekstiin hipunen hymyäkin. Arthur on raapaleessasi ihanan sympaattinen hahmo, jollainen hän myös kirjoissa on, mutta vaatii taitoa vangita näin selkeästi hahmon perusolemus vain sadassa sanassa.

Kiitos lukukokemuksesta<3

[Cea]

Tykkäsin. Teksti oli suhkoht selkeää, virheetöntä. Olisin ehkä halunnut pätkistä hieman pidempiä, koska tuosta ei jäänyt mieleen juuri yhtään mitään.

Vastoinkäymiset eivät kuitenkaan olleet tuntuneet miltään siihen tuskaan, jota Mollylle valahtelu oli aiheutunut.

Valahtelu? Valehtelua varmaankin tarkoitat.

[Angelina]

Löysin tämän stalkkerinapin kautta ja päädyin lukemaan, vaikka tiesin että paha mielihän tästä jää ;___;

Tykkäsin kovasti siitä, miten tää oli rakennettu! Ensimmäinen oli tuollainen kevyt haikeus, jota Arthur varmasti koki jäätyään paitsi lentävän Anglian neitsytmatkasta. Toinen oli teini-iän sydänsurua, joka on kovin samaistuttavaa mutta edelleen melko pientä siihen nähden, minkä lukijana tiesi olevan edessä. Tuo viimeinen oli juurikin niin sydäntäsärkevä kuin olettaa saattoi - voin kuvitella miten kamalaa Georgelle on tajuta, että hänestä puhutaan jatkossa yksin. Toisaalta, varmasti yhtä kamalalta tuntuisi se, jos edelleen puhuttaisiin heistä, kun toista ei enää ole </3 Tuossa tilanteessa ei voi voittaa.

Listaan voi lisätä neljännen sydämen, koska snif oon ihan rikki ;; Kiitos tästä haikean surullisesta tekstistä!

[Tyynis]

Kääks! Vähänkö Angelina sain sätkyn, kun tähän oli tullut uusi viesti! Hyvä, että tämä toimii näin 11 vuodenkin jälkeen, tuntuu kuitenkin, että kirjoittajana on ollut ihan eri ihminen tuolloin. Iso kiitos kommentista!