Kiitos kaikille ihanille kommetoijille! (: en ehdi/jaksa nyt kiittää kaikkia erikseen :'D
anteeksi että tämän luvun tekemisessä kesti, mutta inspistä ei oikein ollut.. (: seuraavan luvun ilmestymisessä saattaa mennä, sillä on koe + kaksi ainetta :/
10.Luku
“Tarvitsetko toisen pussin”, Esme kysyi huolissaan samalla kun painoi hellästi jääpussia kättäni vasten. Carlisle oli mennyt Edwardin, Jasperin ja Emmettin luo.
“Tämä riittää, ei siihen oikeastaan satu enää”, sanoin. Alice ilmestyi keittiöön.
“He tulevat noin puolentunnin päästä takaisin. Ajan sinut kodillesi”, Alice sanoi ja nappasi keittiön tiskiltä Edwardin Volvon avaimet.
“Minä odotan Edwardia”, vastasin tiukasti ja nousin seisomaan. Esme yritti laittaa käteni päälle siteen takaisin, mutta pudistin päätäni.
“En tarvitse sitä”, sanoin. Minun ja meidän kaikkien oli jo aika unohtaa koko typerä itsemurhayritykseni.
“Oletko varma, että haluat odottaa häntä”, Alice kysyi, “Hän on täysin masentunut eikä ole kovin mukavaa seuraa.”
“Minä yritän piristää häntä.”
“Sinä vain masennutat häntä entisestään kun esität pirteätä ja iloista”, Alice mumisi.
Carlisle saapui keittiöön yksin. Hän käveli Esmen luo ja suukotti häntä poskelle.
“Jasper ja Emmett jäivät Edwardin luo. Edward pyysi minua tulemaan katsomaan miten voit ja toivoi sinun lähtevän kotiin”, Carlisle sanoi ja otti käteni tutkailtavaksi. Miksei Edward halunnut minun jäävän tänne?
“Ranteeseen saattaa tulla päivänmittaan turvotusta, mutta laita kylmää päälle sitten”, hän jatkoi ja lopetti tutkimisen. Alice hyppäsi väliimme.
“Lähdetään”, hän sanoi hymyillen ja kiskoi minut autolle. Kun istuimme autoon, Alice aloitti turhan pulinansa. Suljin silmäni ja annoin hänen äänensä muuttua taustakohinaksi.
“Herätys, olemme perillä”, kova ääni kuului korvani vierestä. Avasin väsyneenä silmäni ja näin Alicen kauniit kasvot tuijottamassa minua. Missä välissä olin nukahtanut? En yleensä nukkunut autossa.
“Nukuinko koko matkan”, kysyin unisena. Alice naurahti.
“Nukuit. Oikeasti tulimme jo tunti sitten pihallanne, mutta annoin sinun nukkua. Edward on oikeassa, sinun unissa puhumistasi on hauska kuunnella.”
“Hauska?” Mitäköhän minä olin nyt puhunut…
“Valitit unissasi siitä kuinka Emmett kiusaa sinua ja Rosalie katsoo sinua vihaisesti. Sitten valitit että kaikissa sukissasi on reikiä, mutta sen puutteen minä voin korjata. Tuon sinulle huomenna uusia sukkia ja voin tuoda vähän muutakin, nuo vaatteesi ovat aika kulahtaneita”, hän sanoi ja avasi minun puoleiseni oven. Nousin autosta ja vilkutin Alicelle heipat.
Kun avasin ulko-oven, Charlie oli eteisessä odottamassa. Hänellä oli kädet ristissä rinnallaan.
“Olitte aika kauan Edwardin kanssa autossa”, hän totesi ankaralla äänellä.
“Minä nukahdin, ja Edward ei ollut siellä. Alice toi minut”, vaikka olisinkin halunnut Edwardin tuovan minut. Pitäisi soittaa hänelle, kysyä miten hän voi..
“No, miten koulussa meni? Töissä kertoivat siitä palohälytyksestä..”
“Joo, ei se ollut mitään. Jokin pikkuinen palo vaan, mutta päästiin silti aikaisemmin. Menen nyt tekemään läksyjä huoneeseeni, jos ei haittaa”, sanoin. Halusin kuumeisesti päästä soittamaan Edwardille.
“Etkö syö mitään”, Charlie kysyi epäluuloisesti. Hänkin tarkkaili syömisiäni nykyään.
“Söin Culleneilla”, valehtelin.
Loppujen lopuksi Charlie pakotti minut syömään banaanin, ja suostuin pitkin hampain. Hän tarkkaili vieressä koko syömisprosessia, ja antoi minulle erikseen luvan mennä ylös.
Menin huoneeseeni, ja otin sängyllä lojuvan kännykkäni käteen. Ehdin avata näppäinlukon, kun jo kuulin takaani Edwardin äänen.
“Ei sinun tarvitse soittaa”, hän sanoi varovaisesti. Säikähdin, ja pudotin kännykän lattialle. Se ei onneksi hajonnut.
Edward seisoi mahdollisimman kaukana minusta, seinää vasten. Hänen silmänsä olivat nyt kullanruskeat.
“Anteeksi että säikäytin”, hän sanoi hiljaa ja painoi katseensa maahan. En saanut sanaa suustani. Tuijotin häntä vain hölmönä.
“Voin kyllä lähteä jos haluat”, hän sanoi ja kääntyi ikkunan puoleen. Tartuin häntä nopeasti kädestä.
“Älä mene”, sanoin anelevasti. Hän tutkaili minua hetken, ja huokaisi sitten syvään.
“Mikset osaa pelätä minua? Juuri äskenkin satutin sinua karmealla tavalla ja valoin syytöksiä niskoillesi. Mikset vihaa minua?”
“Kukaan ei voi vihata sinua”, sanoin. Hän istui keinutuolilleni ja veti minut syliinsä. Painoin poskeni hänen rintamustansa vasten.
“Anteeksi”, hän sanoi toistamiseen, “Minulla vain.. napsahti päässä. En tiedä mikä minuun meni. Mutta kaikki selitykset ovat liian huonoja perusteluja sille, että satutin sinua. Voitko ikinä antaa minulle anteeksi, vaikka taidan jo tietää vastauksen.”
“Mitä sinä sitten luulet sen olevan”, kysyin jo hymyillen. Hän hymähti.
“Merkit viittaavat siihen että annat. En kyllä ansaitsisi sitä.”
“Nyt lopetat”, sanoin vihaisena, “Nimittäin tuon itsesäälissä rypemisen. Unohdetaan se, ja kaikki muut viimeaikoina sattuneet kömmähdykset. Sovittu?”
“Kömmähdykset? Olivatko ne mielestäsi ‘kömmähdyksiä?’ Syömishäiriö, itsemurha, minä satuttamassa sinua?” Hän murisi. Painoin sormeni hänen huulilleen.
“Sovittu?” Tuijotin häntä tiukasti silmiin. Hän huokaisi.
“Sovittu.”
Ei taas. Ei enää.
Katselin Edwardin kanssa pahaenteistä ilmoitusta koulun käytävällä. Tunsin Edwardin vieressäni innostuvan.
“Mennäänkö? Se olisi vihoviimeinen kerta, lupaan”, hän lupaili tyhjiä. Se ei olisi viimeinen kerta, Edwardin ja hänen perheensä tuntien.
“Viime kerrankin piti olla ‘vihoviimeinen kerta’”, mutisin. Edward naurahti.
“Silloin sen lupasi Alice. Bella, ei kouluntanssit ole niin paha. Ja jos minä en pyydä sinua ensimmäisenä parikseni, joku muu pyytää”, hän sanoi edelleen ääni intoa täynnä.
“Mutta minä en osaa tanssia, ja tanssiaiset ahdistavat minua.”
“Meillä on viikko aikaa harjoitella, joten etköhän sinä pari askelta siinä ajassa opi”, hän sanoi. Huokaisin syvään.
“Me emme ole siellä sitten tuntia kauempaa”, jupisin. Lähdimme kävelemään ensimmäiselle tunnilleni, ja Edward alkoi jokaisen ohi kulkemamme pojan myötä näyttää aina vain vihaisemmalta.
“Mikä on? Etkö haluakkaan mennä kanssani tansseihin”, kysyin toiveikkaana. Edward pudisti päätään.
“Totta kai tahdon mennä sinne kanssasi. Ja niin tahtoo moni muukin”, hän murisi ja viittasi poikalaumaan takanamme. Hän oli mustasukkainen.
“Minähän jo lupasin mennä sinun kanssasi. En minä heidän kanssaan ole menossa.”
“En minä pelkästään sitä. He vain.. ajattelevat asioita jotka saavat minut hermostumaan”, hän murisi edelleen.
“Mitä he ajattelevat”, kysyin uteliaana. Edward vilkaisi minuun nopeasti ja näytti turhautuneelta.
“Eivät mitään”, hän vastasi nopeasti. Pyöräytin silmiäni. Sitten kuulin yhden pojista vislaavan. Katsoin taakseni hämmentyneenä, ja poika iski silmää. Edward jännittyi vieressäni.
“Ahaa”, sanoin hiljaa ja käännyin taas Edwardin puoleen, “Älä kuuntele heitä. Typeriä teinipoikia joidenka hormonit hyrräävät ylikierroksilla.”
“Enkö minä sitten ole teinipoika?”
“Yli satavuotias ei mielestäni ole enää teinipoika”, sanoin huvittuneena. Edwardkin päästi kuivan naurahduksen.
Koulu päivä tuli ja meni, varsin nopeasti. Hurrasin mielessäni sille, että huomenna olisi lauantai. Edward ja minä makasimme päällekkäin (minä Edwardin päällä) Culleneiden olohuoneen sohvalla. Carlisle oli ainoa lisäksemme kotona, ja hän työskenteli huoneessaan.
“Mennäänkö huomenna ulos?” Edward kysyi ja silitti hiuksiani.
“Ai ostamaan minulle sitä typerää tanssiaismekkoa? Alice on jo varmaan ostanut sen”, mutisin. Edward pudisti päätään.
“Ajattelin, että voisin viedä sinut syömään siihen uuteen italialaiseen ravintolaan Seattlessa”, Edward sanoi, “Esme kertoi siellä olevan hyvää ruokaa.”
“Esme onkin varmasti maistanut sitä.”
“Hänen ystävättärensä kertoi siellä olleen”, Edward korjasi.
“Ei tarvitse, ajattelin tehdä Charlielle huomenna lasagnea”, sanoin. Tekisin sitä nimenomaan Charlielle, enkä itselleni.
“Entä sunnuntaina? Charliehan menee silloin kalaan”, sanoi salakuuntelija poikaystäväni. Yritin keksiä jonkin tekosyyn, mutta mieleeni ei tullut mitään. Jos menisimme ravintolaan, ja ruoan jälkeen kävisin vessassa oksentamassa.. Edward kyllä kuulisi minun oksentavan, mutta voisin sanoa sen olleen joku muu. Loistava suunnitelma. Ottaisin jonkin kevyen aterian, vaikka salaatin.
“Hyvä on”, sanoin muka innoissani, “Sunnuntaina siis.”
Edward näytti tyytyväiseltä. Hänestä oli varmaan mukava luulla että olin lopettanut laihduttamisen. Antaa hänen elää siinä luulossa, jos se tekee hänet tyytyväiseksi.
Sunnuntaina
Kävelimme käsi kädessä ravintolaan sisälle. Alice oli käskenyt minun pistää jotain normaalia hienompaa päälle, joten olin pistänyt hameen ja neuleen. Alicen mielestä se ei vastannut ‘hienoa’, mutta en välittänyt hänen suostutteluistaan pistää jokin mekko.
Tarjoilija viittasi meidät istumaan nurkkapöytään, ja hän katseli Edwardia lumoutuneena. Välillä minua häiritsi se, että kaikki tytöt haaveilivat Edwardista. Vielä enemmän häiritsi se, että Edward kuuli tyttöjen unelmoinnit heidän ajatuksistaan.
Tarjoilija antoi meille menut, ja Edward esitti tutkailevansa sitä.
“Tuo Vitello tonnato kuulostaa oikein hyvältä”, Edward sanoi katse menussa, “Haluatko että tilaan sinulle sen?”
“Ei kiitos, ajattelin ottaa pelkän salaatin”, sanoin. Edward mulkaisi minua nopeasti, mutta keskittyi sitten taas tutkimaan menua.
“Entä etkö haluaisi pizzaa? Italialaiset pizzat ovat aivan erilaisia kuin täällä Yhdysvalloissa”, Edward selitti ja alkoi luettelemaan eri pizzoja. Suljin korvani hänen pizzoiltaan, ja keskityin muistelemaan mozzarella salaatin aineksia. Olikohan siinä jotakin, joka sisälsi paljon kaloreita? Juusto ainakin sisälsi, tietääkseni. Tai mitä väliä sillä oli? Kuitenkin oksentaisin sen alta aikayksikön ulos.
“Otan tomaatti-mozzarella salaatin”, ilmoitin Edwardille ja panin menun pois. Hän tutkaili minua katseellaan hetken.
“Haluatko sen kanssa kokista?” hän kysyi kulmat koholla.
“Otan veden jäillä”, sanoin. Sitten, kuin tilauksesta tarjoilija saapui luoksemme. Edward kertoi tilauksemme, tai oikeastaan minun tilaukseni ja tarjoilija ihmetteli ääneen miksei Edward ottanut mitään. Edward kertoi olevansa dieetillä ja hänen ilmeensä muuttui hetken ajaksi synkäksi.
“Mikä on?” kysyin kun tarjoilija oli lähtenyt tilaukseni kanssa. Edward katseli minua surumielisenä.
“Ei mikään, minua vain suretti tuon vanhan naisen ajatukset tuolla”, hän kertoi, tai oikeastaan valehteli. Näin sen hänen silmistään. “Hänen miehensä kuoli pari päivää sitten.”
“Osanottoni”, sanoin typerästi. Edward hymyili hiukan.
EPOV
“Otan tomaatti-mozzarella salaatin”, Bella ilmoitti eri pizza-ehdotuksieni päälle. Katsoin Bellan luisevia kasvoja. Tajusikohan hän ollenkaan, kuinka laiha, tai oikeastaan sairaalloisenlaiha hän oli? Ja nyt hän aikoi ottaa pelkän salaatin. Mutta siinä oli sentään mozzarellaa, ja ajatus että hän söi juustoa, kohensi mieltäni hiukan. Mutta silti.
“Otatko kokista”, kysyin häneltä. Hän pudisti päätään.
“Otan veden jäillä”, hän sanoi.
”Tuolla se komea mies on, tuon luurangon kanssa”, kuulin tarjoilijatytön ajattelevan. Muutkin siis tosiaan huomasivat Bellan laihuuden, eli minä en vain kuvitellut sitä. Bella hiukan nyrpisti nenäänsä kun tarjoilija hymyili minulle, ehkä hiukan liian lämpimästi.
“Tilaan hänelle tomaatti-mozzarella salaatin, kiitos”, sanoin ystävällisesti. Tarjoilija punastui kun katsoin häneen.
“E-entä juomat?” tarjoilija änkytti ja kirjoitti vihkoseensa tilausta.
“Pelkkä vesi jäillä.”
“Ettekö te ota mitään?” hän kysyi ja räpsytti silmiään. Käännyin Bellan puoleen ja hän näytti stressaantuneelta.
“Olen erikoisdieetillä”, kerroin jo vanhaksi kuluneen valheen, ja sitten näin Bellan punastuvan. Hänen kasvonsa olivat muuten täysin kalpeat, johtunee syömättömyyden tuomasta anemiasta, ja pieni punastus näkyi enää vain haaleana. Miten minä saan hänet lopettamaan hänen täysin turhan dieettinsä?
”Hänkö dieetillä? Hän on niin taivaallisen komea ja hänen kroppansa on täydellinen! Mitä antaisinkaan jos…” suljin korvani tarjoilijan ajatuksilta, jotten kuulisi mitään sopimatonta.
“Selvä, tilauksenne saapuvat pian”, hän sanoi ja lähti. Huokaisin hiljaa.
“Mikä on?” Bella katseli minua huolestuneena. Mieleni teki kertoa hänelle, kuinka typerää ja vastuutonta ja lapsellista tuo dieetti oli, siihenhän ei ollut mitään syytäkään. Mutta en tahtonut ottaa riskiä, että menettäisin malttini taas ja kävisin Bellan kimppuun.
“Ei mikään, minua vain suretti tuon vanhan naisen ajatukset tuolla. Hänen miehensä kuoli pari päivää sitten”, nyökkäsin päätäni kohti yksin istuvaa rouvaa, joka kuivasi kyyneleitään liinaan. Ajatusten perusteella hän oli ollut naimisissa miehensä kanssa 40 vuotta.
“Osanottoni”, Bella sanoi surullisena, aivan kuin minä olisin menettänyt jonkun perheestäni.
“Heillä oli kaksi yhteistä lasta, ja viisi lastenlasta. He olivat naimisissa 40 vuotta”, kerroin Bellalle, joka hypisteli lautasliinaa.
“Häntä taitaa jäämään kaipaamaan moni”, hän totesi.
“Kaikkiahan jää aina kaipaamaan joku, vaikka olisikin yksinäinen tai onneton”, sanoin hiljaa, ja Bella kohotti päänsä puolustelevan näköisenä.
“Ei välttämättä”, hän aloitti, mutta päätin vaihtaa nopeasti aihetta.
“Alice ehdotti, josko menisitte huomenna koulun jälkeen ostamaan sinulle tanssiaisasua.”
“Ihme, ettei hän ole jo ostanut sitä”, Bella mutisi hiljaa itsekseen. “Kai se käy. Tuletko sinä mukaan? Vai onko tämä Alicen mielestä ‘tyttöjenjuttu?’” Bella kysyi nyt minulta.
“Minä menen Carlislen kanssa metsästämään”, kerroin ja Bellan ilme valahti hiukan. Sitten tarjoilija toi hänen salaattinsa.
“Olkaa hyvä, hyvää ruokahalua”, hän sanoi tylysti Bellalle, ja kääntyi sitten puoleeni, “Teille ei sitten todellakaan tule mitään, vai? Ruokalistallamme on erittäin kevyitä ja terveellisiä aterioita, joista uskon teidänkin pitävän..”
“Taidan jättää väliin”, sanoin hänelle ja kaadoin pöydällä olevasta vesikannusta vettä Bellan lasiin. Tarjoilija nyökkäsi ja lähti.
“Onko hyvää?” kysyin. Bella tökki haarukallaan mozzarellat omaan kasaansa lautasen reunalle.
“Todella maukasta”, hän sanoi vaikkei ollut maistanut vielä haarukallistakaan. Hän otti tomaatin palan haarukkaansa, ja laittoi suuhunsa. Hänen ilmeensä oli keskittynyt kun hän pureskeli tomaattia.
“Älä katso noin tarkkaan kun minä syön”, hän sanoi kun oli nielaissut tomaatin, “Se saa oloni vaivaantuneeksi.”
“Hyvä on, katselen sitten jotain muuta”, sanoin ja käänsin katseeni ikkunaan. Tuijottelin ohi meneviä ihmisiä ja autoja, ja kuuntelin muiden ravintolassa olevien ajatuksia.
Kun Bella oli syönyt vähän yli puolet salaatistaan, hän ilmoitti meidän olevan aika lähteä. Olin jo ojentamassa hänen takkiaan, mutta hän kertoi käyvänsä vielä nopeasti vessassa. Jäin odottamaan häntä aulaan.
”Onko tuon ikäinen jo raskaana? Teiniäidit pitäisi kieltää lailla! Mikseivät teinit muista ikinä ehkäisyä?! Mutta hän on kyllä aika laiha raskaana olevaksi.. Ehkä hänellä on ruokamyrkytys. Tiesin tässä ravintolassa olevan jotain vikana”, kuulin keski-ikäisen naisen ajatukset, kun hän astui naisten vessasta ulos. Näin Bellan kävelevän vessakoppiin hänen muistoissaan, kun hän ajatteli tätä ‘teiniäitiä.’ Sitten kuulin itsekin Bellan voihkaisun ja sen jälkeen oksentamisen ääntä. Tunsin taas raivostuvani. Puristin käteni nyrkkiin, ja yritin saada hengitykseni tasaantumaan.
Bella asteli hymyillen ulos vessasta, ja hänen ilmeensä muuttui järkyttyneeksi, kun hän näki minut.
“Jo-joku nainen oksenteli v-vessassa”, hän sanoi vaivaantuneena. Sitten hän sieppasi takkinsa kädestäni ja käveli nopeasti ulos ravintolasta autolleni. Kävelin hänen perässään.
“Vien sinut nyt suoraan Charlielle”, mutisin vihaisena. Istuimme autoon, ja heti kun hän oli laittanut turvavyön, käynnistin. Ajoin mahdollisimman nopeasti heidän talolleen. Minun täytyi saada Bella nopeasti pois luotani, ennen kuin menettäisin malttini.
Olimme koko matkan hiljaa, ja Bella näpersi vaivaantuneena hihaansa. Kun saavuimme heidän kodilleen, Bella rikkoi hiljaisuuden.
“Et varmaan jää?” Hän tiesi, että minä tiesin hänen oksentaneen.
“En”, sanoin, “Minun on parasta lähteä mahdollisimman nopeasti, ennen kuin se parin päivän takainen toistuu.”
“Ahaa”, hän totesi. Kumarruin nopeasti häntä kohti ja suutelin häntä nopeasti huulille. Avasin hänen turvavyönsä samalla.
“Sinun täytyy nyt lähteä”, kuiskasin hänen korvaansa. Hän nyökkäsi hiljaa ja avasi autonoven, ja lähti. Heti kun hän oli ehtinyt kuistille, painoin jalkani polkimelle ja ajoin nopeasti pois. Minun täytyi päästä rauhoittumaan, kauas Bellasta.