A/N: No huhhuh… minulla ei ole mitään muistikuvaa siitä, minkälainen tämän päätösluvun piti olla tuolloin seitsemän vuotta (!) sitten. Voisin kuvitella, että minulla ei ollut mitään aavistusta siitä myöskään tuolloin 2010, koska en kerran ole tätä silloin valmiiksi kirjoittanut. Mutta avasin tämän topicin kuukausi takaperin ja päätin kommentteja lukiessani (kiitos niistä!) että tämä on pakko kirjoittaa loppuun.
Biisiksi ei kahdesta muusta osasta poiketen valikoitunut Sonata Arcticaa, vaan Apocalypticaa, tämäkin biisi tosin on aikanaan ollut
Marlene McKinnonin ehdotus Lily/Severus –ficciin… Ah, miten hienoa on vastata haasteisiin puolen vuosikymmenen viiveellä
. Tässä biisi, jos joku haluaa kuunnella samalla:
Not Strong Enough. (Onko songficit ihan 2010-luvun alkua
? Eiks vähän oo?)
Ai niin, sellainen
varoitus, että tässä päätösluvussa on kuolema vahvasti läsnä. Joten jos se ahdistaa, niin ei kannata lukea.
Olen niin tyytyväinen siihen, että kirjoitin tämän loppuun. Asiat on saatava päätökseen, vaikka se loppu ei aina ole se kaikista onnellisin. Sen tietää myös Severus. Varsinkin Severus.
III – Ei tarpeeksi vahva”Miten sinä voit epäonnistua sudenmyrkkyjuomassa?”
”Älä puhu minulle tuolla äänensävyllä, Severus.”
”Lily, minä olen tosissani. Miten sinä pystyit epäonnistumaan siinä? Olet keittänyt sudenmyrkkyjuomaa kymmeniä kertoja.”
”Niin olen, mutta… minä… minä en enää hallitse liemiä”, Lily sanoi ja purskahti kauhukseni itkuun. Tuossa se nyt itki ja räki minun keittiössäni, minun helvetillisen elämäni helvetillinen rakkaus, jonka kanssa en ollut kuukausiin ollut tekemisissä, koska se olisi järjetöntä. Lily oli naimisissa Potterin kanssa ja heillä oli lapsi ja se siitä sitten. Mutta nyt Lily oli tuossa ja niisti hihaansa.
”Eikö juoma toiminut ollenkaan?” kysyin huomattavasti pehmeämmin kuin aikaisemmin. Lily muisti, että oli noita ja taikoi itselleen nenäliinan. Hän niisti kahdesti, ennen kuin sai nikoteltua:
”Toimi se, mutta Remuksella oli kipuja. Täydenkuun jälkeen hänellä oli vatsakramppeja kolme päivää.”
”Oletko varma, ettei hän ollut syönyt jotakin sopimatonta, kenties,
hmm, velhon?”
”Severus…”
”No niin, mitä sinä haluat, että teen?”
Lily pyyhki silmänsä ja kaivoi taskustaan pienen lasipullon, joka oli täynnä oranssia lientä.
”Toin sinulle näytteen. Voitko sanoa, missä teen väärin?”
Otin pullon Lilyltä ja nostin sen silmieni eteen niin, että ikkunasta tulviva valo pääsi välkehtimään oranssissa liemessä. Ravistin pulloa, kääntelin sitä hetken käsissäni ja kiersin sitten korkin auki. Sillä välin Lily ehti vaihtaa viidesti painoa jalalta toiselle ja kohentaa nutturaansa (mistä lähtien hän oli alkanut pitää sellaista?) kahdesti.
Lilyn sudenmyrkkyjuoma tuoksui aivan liikaa neilikoilta.
”Tämä ei ole tarpeeksi vahvaa. Sen haistaa heti. Minä olen pettynyt sinuun.”
”Älä viitsi. Yritin parhaani. Mitä siinä ei ole tarpeeksi?”
”Alruunaa, Lily, alruunaa.”
”Okei, kiitos. Ja kuule, tee minulle ja koko taikayhteisölle palvelus: älä ikinä rupea taikaliemien opettajaksi. Olisit sellaisena todella hirveä”, Lily puuskahti ja kurottautui ottamaan pullon. Kätemme hipaisivat toisiaan, me molemmat säpsähdimme ja lasipullo putosi lattialle ja särkyi pieniksi sirpaleiksi. Lily purskahti taas äänekkääseen itkuun ja alkoi nyrkissään mytyksi pusertamallaan nenäliinalla siivota sotkua. Polvistuin hänen viereensä, taioin pullon ehjäksi ja sudenmyrkyn takaisin pulloon. Ojensin sen nikottelevalle Lilylle ja katsoin häntä pitkästä aikaa suoraan silmiin:
”Voitko jo kertoa minulle, mikä sinulla on hätänä?”
”Minä en kestä ilman sinua!” Lily rääkäisi ja painoi huulensa omilleni sellaisella voimalla, että hampaamme kalahtivat yhteen. Mutta minä en välittänyt, en välittänyt enää mistään sen jälkeen, kun Lily kapusi syliini, suuteli ahnaasti ja alkoi napittaa paitaani auki.
”Minä haluan sinut”, Lily sanoi ja olin valmis antamaan hänelle kaikki epäonnistuneet taikajuomat anteeksi.
--
Aurinko oli alkanut jo laskea, kun Lily istui sängyn reunalla ja kieputti hiuksiaan nutturalle. Ikkunasta siivilöityvä syysaurinko sai hänen hiuksensa hehkumaan kauniin oranssina, sellaisena oranssina, minkä väristä sudenmyrkkyjuoman pitäisi olla.
”Onko sinun pakko mennä?” kysyin, vaikka tiesin vastauksen.
”On. Mutta… minä… voisinko minä tulla taas ensi viikolla?” Lily kysyi ja katsoi minuun epävarmana. En tiennyt, mitä vastata. Totta kai halusin Lilyn luokseni, mutta mitä järkeä siinä olisi? Se ei muuttaisi sitä, että Lily oli naimisissa, oikeastaan se tekisi kaiken vain monimutkaisemmaksi. Ilmeisesti olin miettinyt liian pitkään, koska Lily sanoi:
”Ei sinun tarvitse vastata nyt. Jos lähetän vaikka pöllön.”
”Se kuulostaa hyvältä”, kuulin itseni sanovan, vaikka oikeasti olisin halunnut sanoa, että en ollut kiinnostunut pöllöstä vaan Lilystä.
”Hyvä. Onko sinulla illalle suunnitelmia?” Lily kysyi lörpöttelevään sävyyn napittaessaan punaruudullista paitaansa. Minä en pitänyt lörpöttelystä. Minä olisin halunnut puhua oikeista asioista.
”Tälle illalle?”
”Niin. Nyt on kurpitsajuhla, Severus.”
Olin aivan unohtanut sen.
”Niinpä onkin. No, sain jo äsken melko täydellisen kurpitsajuhlan, joten illan voin tuijottaa vaikka seinää.”
Lily nauroi ja kumartui suutelemaan.
”Minä lupaan, ei enää mitään laimeaa”, Lily kuiskasi, enkä ollut varma, puhuiko hän taikaliemistä ensinnäkään.
Illan minä todellakin tuijotin seinää. Mutta en ahdistuneena, vaan pohjattoman onnellisena. Onnellisena siitä, että maailmassa oli sentään joku, joka välitti minusta, joka nauroi minun kanssani ja joka melkein osasi keittää kunnollisia taikaliemiä.
Vain muutamaa tuntia myöhemmin pidin Lilyn ruumista sylissäni. Hänen kätensä olivat jo kylmät. Hänellä oli yllään se punaruutuinen paita, jonka hän oli napittanut kiinni istuen minun sängylläni. Paidasta puuttui ylin nappi, se oli luultavasti makuuhuoneeni lattialla. Tuntui kauhealta ajatella, että joskus, ei vielä, halusin vielä pidellä Lilyä, mutta joskus minun pitäisi mennä kotiin ja jättää Lily tänne. Mistä minä koskaan saisin voimat siihen? Mistä minä koskaan saisin voimat elämään ilman... en jaksanut ajatella sitä loppuun.
Sudenmyrkkyjuomaa oli pitkin lattiaa, pullo oli kai ollut Lilyn taskussa. Oranssi liemi oli sekoittunut hänen hiuksiinsa. Hänen silmissään oli pohjattoman pelästynyt katse. Katse, joka oli paennut jonnekin tavoittamattomiin.
Suljin Lilyn silmät.
Sitten... ei enää mitään.
Apocalyptica – Not Strong Enough
I'm not strong enough to stay away
Can't run from you
I'd just run back to you
Like a moth I'm drawn into your flame
You say my name but it's not the same
You look in my eyes
I'm stripped of my pride
And my soul surrenders
And you bring my heart to its knees
And it's killing me when you're away
And I wanna leave
And I wanna stay
And I'm so confused
So hard to choose between the pleasure and the pain
And I know it's wrong
And I know it's right
And even if I tried to win the fight
My heart would overrule my mind
And I'm not strong enough to stay away
I'm not strong enough to stay away
What can I do
I would die without you
In your presence my heart knows no shame
I'm not to blame
'Cause you bring my heart to its knees
And it's killing me when you're away
And I wanna leave
And I wanna stay
And I'm so confused
So hard to choose between the pleasure and the pain
And I know it's wrong
And I know it's right
And even if I tried to win the fight
My heart would overrule my mind
And I'm not strong enough to stay away
There's nothing I can do
My heart is chained to you
And I can't get free
Look what this love has done to me
'Cause it's killing me when you're away
And I wanna leave
And I wanna stay
And I'm so confused
So hard to choose between the pleasure and the pain
And I know it's wrong
And I know it's right
And even if I tried to win the fight
My heart would overrule my mind
And I'm not strong enough to stay away