A/N Siinä se sitten on, risuja ja ruusuja? Ja kertokaa virheistä.
Emmett PoV
”Nuo punaiset valot, jotka välkkyvät, ovat siis hälyttimiä?”
”Jep.”
”Ja jos astun niiden linjalle, ne laukaisevat hälytyksen?”
”Jep.”
”Hälyttimien katkaisin löytyy huoneesta, jossa on kristallinen patsas?"
”Jep.”
”Hei ihan totta Jasper, yritä vastata muodollisesti.”
”Okei.”
Tuhahdin lähtiessäni harppomaan kohti palotikkaita, jotka roikkuivat talon oikealla puolella.
Aloin pohdiskelemaan kiivetessäni. Naiset olivat melkein saaneet vihiä suunnitelmastamme, kiitos Jasperin, joka piti huolta ettemme paljastu.
Totta tosiaan, Alice oli nähnyt näyn, jossa istuin poliisin kuulustelussa. Jasper sai onneksi ”korjattua” tilanteen ottamalla Jacobin mukaan, koska Alice ei näe häntä. On meillä nyt ainakin vahtikoira.
Säpsähdin todellisuuteen vasta, kun Jasper tärskäytti minuun naurukohtauksen.
”Hei ihan totta, kiitos paljon”, murahdin.
”Eipä kestä, velikulta.”
Aloitin kävelemisen kohti ilmastointikanavaa, joka oli keskellä kattoa. Repäisin luukun auki ja tutkin hormia. Miten ihmeessä edes mahtuisin tuonne? Sukelsin hormiin pää edellä, viitsimättä laittaa edes luukkua takaisin paikoilleen. Siellä oli ahdasta,
todella ahdasta.
Liikuin putkessa kuin norppa maalla, erittäin vaivalloisesti. Saavuin ensimmäiselle luukulle, josta näki sisään, repäisin sen auki sisäänpäin, jotta luukku ei tippuessaan laukaisisi hälytystä. Kurkistin sisään varovaisesti.Välkkyviä valoja oli reilusti yli 20, mutta ei yhtään patsasta.
Raahauduin eteenpäin ja repäisin uuden luukun auki. Väärä tämäkin.
Huokaisin. Tuurillani oikea olisi viimeinen huone, johon matkaa oli vielä reilusti yli 15 metriä.
Tuskastuneena raahustin pitkin putkea seuraavalle luukulle, jonka poistin paikaltaan hyvin nopeasti. Huoneessa oli työpöytä, mukavan näköinen tuoli ja kristallinen patsas. Nytkähdin innosta ja löin pääni hormin kattoon, johon jäi lommo.
Aloin siirtyä jalat edellä huoneeseen, mutta jäin kuitenkin roikkumaan käsilläni luukun reunaan, jottei lattian rajassa oleva hälytin laukeaisi. Näin kytkimen seinässä ja yritin yltää siihen jalallani, mutta en yltänyt.
Aloin tekemmän pientä heiluriliikettä, jotta yltäisin kytkimeen. Tunsin puhelimeni liukuvan pois taskustani, enkä saanut sitä kiinni. Alkoholi ei tosiaan tehnyt hyvää vampyyreille.
Yhtäkkiä liikkeeseen pärähti soimaan monta sireeniä. Minulla olisi noin kolme minuuttia aikaa ennen kuin poliisit tulisivat, ja noin 5 sekuntia aikaa juosta karkuun, ennen kuin ovella seisova mies laukaisisi aseensa.
”Pistä se ase pois, voit vielä vahingoittaa jotakuta.”
”Kädet selän taakse ennen kuin vahingoitan sinua”, mies huusi sireenin ulvonnan yli.
”Otahan nyt ihan rauhallisesti.”
Miehen hermot pettivät. Näin kuinka hänen etusormensa puristui liipaisimen ympärille ja piipusta purkautui luoti. Olin hämilläni enkä edes väistänyt, kun luoti osui minua jalkaan.
”Ihan totta, tuo saattoi jo sattua”, sanoin miehelle.
Kuulin tömäyksen, joka tuli miehen pyörtyessä lattialle. Jos mies kertoisi poliiseille ampuneensa minua jalkaan, enkä minä edes vahingoittunut, se menisi varmasti aivotärähdyksen piikkiin.
Kahmaisin mukaani kourallisen rannekoruja juostessani kohti etuovea. Matkalla kahmin taskuni täyteen erilaisia koruja ja oven edessä olevasta vitriinistä vielä muutamia kelloja.
Juostessani pitkin kivetystä kuulin poliisiauton sireenit, jotka olivat vielä kaukana.
Takanani juoksi neljä huppupäistä hahmoa, jotka tunsin tovereikseni.
”Ei hitto Emmett, etkö sinäkään pystynyt tekemään tätä ilman erityisiä selkkauksia”, Jasper kysyi päästessään samalle sivukujalle, jossa itse olin.
”Ei ollut minun syyni, että pakotitte laittamaan nämä mustat verkkarit, kännykkä liukui pois taskusta”, puolustauduin.
Lähdimme kävelemään kohti Forksia hiljaisuudessa, kunnes Jasper rikkoi sen.
”Carlisle?”
”Hyvä on , hyvä on, minä yritän!”
Hymyilin hieman. Mitäköhän tästäkään tulisi?
