Kotitonttu: Kiitos! ♥
Sainkin viidennen luvun näin nopsaa tänne 
Jällen kerran suuret kiitokset betalleni Chewylle! 
Ps. Lapsen henkilöllisyys paljastuu tässä Toivottavasti se miellyttää kaikkia. 
5.luku EsmePoVOlimme lähteneet Carlislen ja Edwardin kanssa noin puoli tuntia sitten kotoamme ajamaan kohti Seattlen metsiä. Edward oli ratissa ja siksi olimmekin jo yli puolessa välissä matkaa. Kaikkihan meistä ajoi kovaa, mutta Edward peittosi siinä kaikki muut. Nopeusmittari näytti tälläkin hetkellä jo sataaseitsemääkymmentä kilometriä tunnissa, kamala vauhti.
Auton ajaessa kovaa vauhtia eteenpäin, katselin ikkunasta maisemia. Eihän siinä nyt kovinkaan paljoa ollut katselemista vauhdin takia, mutta silti sitä oli mukava katsella. Mietin miltä tyttäreni näyttäisi nykyään ja tahtoisiko hän edes tutustua minuun ja perheeseeni.
When you're gone
The pieces of my heart are missing youNiin, perheeni. Mitä jos hän ei pidä siitä ja laittaa minut valitsemaan? Se olisi hankalaa. Vaikka hän olikin biologisesti lapseni, niin kyllä muutkin perheemme nuoret tuntuivat omilta lapsiltani. Koko perheestä oli tullut minulle hyvin rakas, varsinkin Carlislesta.
When you're gone
The face I came to know is missing tooCarlisle, ilman häntä en tulisi koskaan selviämään. Joten, jos tarvitsisi valita, niin uskoisin kuitenkin uuden perheeni voittavan. Mutta siihen lopputulokseen en tahtonut päätyä.
When you're gone
The words I need to hear will always get me through the day Ajatukseni kierteli lapsen ja perheeni ympärillä kun heräsin ajatuksistani Edwardin sanoihin. ''Täällä haisee vampyyreiltä. Varmaan kannattaa pysähtyä ja jatkaa matkaa jalkaisin.'' Auton pysähdyttyä hyppäsin autosta pois ja aloin tutkailemaan lähistön hajuja. Haistoin parin vampyyrin hajut vähän matkan päästä, joten päätin mennä seuraamaan niitä.
Huomasin Edwardin ja Carlislen tulevan perässäni. He olivat myös huomanneet sen. Lähdimme juoksemaan hajujälkeä pitkin ja mutkaisen tien kautta saavuimme aukealle. Keskellä aukiota oli suloinen pienehkö talo joka oli selvästi vanha, mutta viime aikoina kunnostettu. Hajujäljet olivat selvästi vanhat ja pikku hiljaa katoavat, mutta silti pystyi vielä erottamaan, että ne johtivat talolle.
Kun olin hetken katsellut taloa ja sitä ympäröivää luontoa, lähdin kävelemään päättäväisesti talolle. Matkalla huomasin ovien molemmin puolin olevilla ikkunalaudoilla olevan pienet kukkapenkit, missä oli kuukahtanut kaikki kukkaset. Talo oli kuin suoraan sadusta. Pieni, mutta niin lumoava. Piha oli avara ja pienellä kurkkauksella huomasin takapihalla pienoisen puutarhan niin kuin minullakin omassa pihassani.
Pysähdyin oven eteen ja jäin vain tuijottamaan sitä. Täällä tuoksui ihminen, ja vielä hyväntuoksuinen. Kurkkuuni oli syttynyt pieni liekki, vaikka jälki oli selvästi varmaankin kuukauden vanha. Kosketin ovea ja kuljetin sormiani siinä. Vetäisin keuhkoni täyteen ilmaa ja avasin oven.
Huoneessa oli hiukkasen hämärää, sillä kaikki ikkunat oli peitetty verhoilla. Pystyin myös erottamaan ilmasta pölyhiukkaset, täällä ei ollut kiertänyt ilma pitkään aikaan. Mutta suurin järkytys varmaankin oli, ettei asunnossa ollut huonekaluja ollenkaan. Kaikki oli viety mukana, vain tyhjä asunto.
Lähdin kiertelemään huoneita, kunnes tapeteista ja tuoksusta päätellen saavuin tyttäreni huoneeseen. Seinät olivat hennon vaaleanpunaiset ja yläreunassa meni pieni raita jossa oli prinsessoja. Toi mieleeni prinsessalapion, jonka olin kerran tehnyt Emmettille.
Se oli tyhjä. Ei mitään jäljellä, pelkästään hänen tuoksunsa. Huomasin hetken kuluttua oven karmissa pienet viivat ja kirjoitusta. Siihen oli merkitty hänen pituutensa.
Alex 3-vuotias 101 cm
Alex 4-vuotias 104 cm
Alex 5-vuotias 106 cmNe jatkuivat seitsemäntoista vuotiaaseen asti. Nykyään hän olikin jo 172 cm, pidempi kuin minä. Tytön nimi oli siis Alex, kaunis nimi. Varmasti sopii hänelle.
Menin huoneeseen sisälle ja asetuin huoneen yhteen nurkkaan lattialle pieneksi kippuraksi. Vedin tasaisin vedoin Alexin tuoksua keuhkoihini sen pikkuhiljaa vähentyessä ympäriltäni. Huomasin pian itkeväni kyyneletöntä itkua. Hengitykseni alkoi pätkiä ja aloin tärisemään hiukkasen. Halusin tyttäreni. Ikävöin häntä, vaikken ollutkaan koskaan tavannut häntä.
Yritin saada itkuni loppumaan, mutta se ei onnistunut. Keinuttelin itseäni puolelta toiselle ja yritin hillitä itseäni pikku hiljaa. Muutaman minuutin kuluttua kuulin oven käyvän, mutta en jaksanut kohottaa katsettani katsomaan tulijaa, joten jatkoin itseni keinuttamista. Mutta pian tunsinkin tutut kädet nostavan minua syliinsä ja alkavan silittämään pyörivin liikkein selkääni. Aloin keskittymään hengitykseni tasaantumiseen ja hetkessä olinkin onnistunut siinä.
''Esme. Tiedän, että tämä on rankkaa, mutta sinun pitää jaksaa. Löydämme kyllä vielä tyttäresi.'' Kohotin pääni ja kohtasin Carlislen lempeän ja kannustavan katseen. ''Tarkoitat Alexia. Tytön nimeksi on annettu Alex.'' Yritin hymyillä, mutta tunsin epäonnistuneeni siinä todella huonosti. ''Alex, kaunis nimi. Sopii varmasti hänelle.'' En jaksanut vastata, joten nyökkäsin vain ja nojauduin hänen rintaansa vasten.
''Minun piti alun perin tulla sanomaan sinulle, että Edward löysi lapun, jossa on osoite. Se sijaitsee Port Angelesissa. Joten, jatkammeko saman tien matkaa?'' Nyökkäsin ja nousin. ''Mene edeltä vain, jään vielä hetkeksi.'' Carlisle antoi nopean suudelman ja lähti. Jäin katselemaan huonetta. Halusin muistiini jokaisen pienen yksityiskohdan, prinsessakuviot, pituusmerkit ovenkarmissa ja jokaisen pienen naarmun tapetissa. Tänne palaisin vielä joskus. Vetäisin viimeisen kerran keuhkoni täyteen tuoksua ja käännähdin juoksuun kohti autoa.
CarlislePoVOlimme saapuneet talolle. Siellä leijaili kieltämättä herkullinen tuoksu ja se kuului Esmen lapselle. Katselin pitkään taloa ja sen ympäristöä. Rauhallisen näköistä ja mukavan oloista asuinpaikkaa. Huomasin Esmen kävelevän ovelle ja pysähtyvän siihen hetkeksi katselemaan, mutta lopulta astuvan sisään. Päätimme Edwardin kanssa myös mennä tutkimaan paikkoja.
Aloitimme kiertämällä talon lähiympäristön ja sitten menimmekin sisälle taloon. Joka puolella leijaili se sama tuoksu joka oli pihallakin. Vaikka se olikin herkullinen, niin se ei haitannut minua sen pahemmin. Mutta huomasin Edwardin olevan hiukkasen kireämpi kuin normaalisti.
Olimme hetken aikaa vain paikoillamme ja annoimme katseidemme kiertää asuntoa. ''Carlisle, tuolla on joku pieni lappu.'' Olin lähdössä hakemaan lappua, mutta Edward ehti ensin. ’Port Angeles.’ ''Selvä, se on seuraava paikka. Mene jo autolle, minä menen hakemaan Esmen.'' Edward nyökkäsi ja lähti.
Kävin jokaisen huoneen läpi ja menin viimeisenä huoneeseen, missä Esme oli. Hän oli kyyryssä huoneen yhdessä nurkassa ja keinutteli itseään. Hän oli alkanut nyyhkyttämään rajusti ja oli lähellä hajoamispistettä. Päätin mennä hänen luokseen lohduttamaan. Tämä oli taatusti hänelle kova paikka.
Nostin hänet hellästi syliini ja painoin rintaani vasten. Aloitin silittämään häntä pyörivin liikkein selästä, sillä tiesin, että silloin hän alkaisi rauhoittumaan. Hetken yrittämisen jälkeen hengitys alkoi kulkea normaalisti ja tärinä lakkasi. ''Esme. Tiedän, että tämä on rankkaa, mutta sinun pitää jaksaa. Löydämme kyllä vielä tyttäresi.'' Esme oli hetken aikaa hiljaa, mutta vastasi sitten. ''Tarkoitat Alex. Tytön nimi on Alex.'' Sievä nimi hänelle oli annettu. Sopii hänelle. ''Alex, kaunis nimi. Sopii hänelle varmasti.''
Tunsin Esmen vain nyökkäävän ja painautuvan tiukemmin rintaani vasten. Sitten mieleeni tulikin alkuperäinen asiani. ''Minun piti alun perin tulla sanomaan sinulle, että Edward löysi lapun jossa on osoite. Se sijaitsee Port Angelesissa. Joten, jatkammeko saman tien matkaa?'' Välittömästi Esme nyökkäsi ja nousi ylös. Katsoin hetken aikaa häntä kunnes nousin myös. ''Mene edeltä vain, jään vielä hetkeksi.'' Päätin noudattaa hänen neuvoaan ja lähdin juoksemaan autolle odottelemaan Esmeä.
