sannamauh - Kiitos.
A/N: Nyt tulee Alicen näkökulmasta. Anteeksi, kun en laittanut Bellan ja Jacobin diskoiltaa, mutta se selviää kyllä.
5. Raivoa”Yritä nyt ymmärtää, että minä en näe!” kiljun vihaisena Edwardille. ”Bella on sen rakin kanssa.”
Edward nyökkää tuskaisena. ”Bella sanoi minulle lähtiessään, että Jacob olisi sittenkin hänelle parempi vaihtoehto.” Vilkaisen Edwardia järkyttyneenä. ”Mutta… Ethän sinä…”
Edward ravistaa päätään. ”En niin, Alice”, hän kuiskaa, mutta välttelee katsettani. Kävelen hänen luokseen tuijottaen koko ajan tiiviisti hänen kasvoihinsa. ”Vai…?” Asetan käteni hänen hartioilleen huolestuneena. ”Ethän sinä?” yritän kysellä.
Edward katsoo minua lopulta, surullisena. ”Kyllä.” Kavahdan järkyttyneenä taemmas hänestä. ”Sinä siis antauduit?”
Edward nyökkää hitaasti. ”Miksi sinä et nähnyt mitään siitä tapahtumasta? Se olisi varoittanut…”
Vilkaisen häntä nyt kylmästi. ”Kun en nähnyt. Näin vain tuskasi.”
Katson jokaista huoneessa olevaa vuoronperään. Tutkin tarkasti heidän ilmeensä, etsien vastauksia epätoivoisesti.
Carlislen ilme oli jähmettynyt mietteliääksi. Esmen huolestuneeksi, äidilliseksi. Emmettin huvittuneeksi, osittain vihaiseksi, Jasperin kireäksi ja Rosalien omahyväiseksi.
Ja Edward seisoi edessäni itkien kyynelettömästi. ”Miksi et vastustellut?” jatkan kyselyäni. Edward puristaa kätensä nyrkkiin ärtyneenä. ”Lopeta.”
Huokaisen syvään ja kävelen Emmettin luo. ”Mitä sinä ajattelet tästä?” Emmett kohottaa katseensa minuun, vilkaisee nopeasti Rosalieta ja palauttaa ilmeensä tyyneksi.
Hän kohauttaa olkiaan. ”Olen… järkyttynyt, vihainen…” Kohotan yllättyneenä kulmiani. En ollut koskaan nähnyt Emmettiä niin totisena.
” Entä Rosalie…?” Emmett jähmettyy patsaaksi, kuin iskun saaneena. ”Me juttelemme”, hän tokaisee lopulta.
Mietin hetken ennen kuin kysyn uuden kysymyksen. ”Rakastatko sinä vielä häntä?” Emmett hypähtää pystyyn ja katsoo minuun tiukasti. Hän kohottaa leukaani kädellään. ” Kysy sitä häneltä, minä en tiedä.” Emmett harppoo keittiöön nopeasti, katsomatta meihin enää.
Tuijotan hetken hänen peräänsä lamaantuneena ja tanssahtelen sitten Rosalien luo. ”Onko sinun pakko kuulustella kuin poliisiasemalla rikollista?” hän piikittelee minua ärtyneenä. ” Syytä vain itseäsi”, murahdan jäätävästi. Rosalie loikkaa seisomaan täristen. ” Sinä. Et. Syytä. Minua.” Hän kohottaa kätensä ja läimäisee minua kasvoihin. Horjahdan yllätyksestä taaksepäin. Jasper sähähtää raivoisasti ja syöksähtää väliimme. Hän kääntyy selkä minuun päin ja levittää kätensä hyökkäävästi.
”Rauhoittukaa”, Carlisle yrittää rauhoitella meitä, mutta me emme kuuntele. ”Saatanan narttu”, minä ärisen hampaitteni lomasta ja astun askeleen eteenpäin. Jasper pysäyttää matkani laittamalla kätensä vatsaani vasten. ”Päästä”, minä murisen. Jasper suoristautuu ja kietaisee kätensä vartaloni ympärille, lukiten samalla käteni. Minä rimpuilen irti vihaisena, silmät mustina raivosta. ”Rauhoitu”, Jasper henkäisee korvaani. Minä pudistan päätäni vihaisena. ”Minä vain kysyin, ja hän… löi!”
”Rauhoitu”, Jasper toistaa vaativasti. Haukon henkeäni yllättyneenä, kun tunnen levollisen tunteen lipuvan minuun hitaasti, tuudittavana.
Valahdan veltoksi hänen käsivarsiaan vasten. ”Jazz…” yritän vielä turhaan.
Hän laskee päänsä selkääni vasten, ja hengittelee syvään. ”Ihan rauhassa…”
Minä tempaisen itseni hänestä irti turhautuneena kun en päässyt purkamaan raivoani. Liidän ovelle vihaisena, kasvot edelleen tummuneina. ”Rosalie, me puhumme vielä. Ja en tule ikinä antamaan anteeksi”, sanon vielä jäätävästi ennen kuin pyyhällän ovesta ulos. Paukautan sen kiinni.
”Mih-”, Jasper huutaa perääni, mutta en vastaa. Kukaan ei selitä hänelle, ei edes Edward.
Juoksen metsään raivosta vapisten. Rosalie tulisi vielä kärsimään, tavalla tai toisella. Sen vannoin mielessäni pahaa uhkuen. Antaisin Rosalielle palan helvettiä.
