A/N: Kiitoksia kommenteistanne. Sain nyt selvitettyä tämän jatkon ihan kunnolliseksi, joten tässä se tulee.
HUOM!Tässä luvussa on Miken äiti mukana, enkä tiennyt hänen oikeaa nimeensä, joten keksin siihen jonkun. Enkä löytänyt mistään sitä. Ja he asuvat mielikuvituskaupungissani, Englannissa kyllä.
Eli lukekaahan nautinnolla! :>
Ja muistakaa, että koko tarina on Bellan profiilista!
_______________________
1. Luku Siivosin rouva Newtonin kaupan lattioita. Olin ollut melkein koko ikäni Miken kanssa ystäviä, ja rahan puutteen vuoksi menin Miken äidin kauppaan töihin. Minun töihini kuului siivota lattiat ja täyttää hyllyjä. Onneksi sain ihan kunnollisen palkan. Newtonit eivät olleet mitään kovin köyhiä, joten heillä oli varaa maksaa vähän ylimääräistä.
Heilautin moppiani päin tölkkejä, ne tippuivat alas kolahtaen. Kirosin mielessäni, olisin päässyt juuri kotia takaisin. Huokaisin raskaasti, ja kyykistyin betonilattialle noukkimaan tölkkejä. Katsoin tölkkien etikettiä. Ne sisältävät tomaattimurskaa.
“Bella? Oletko kunnossa?” kuulin kaupan omistajan huutavan varastosta. Vanhan kansan mukaan on loukkaus kutsua toista jollain muulla nimellä, kuin hänen oikealla nimellään, ja siksi rouva Newton ei sanonut minua Bellaksi ostajien läsnä ollessa, hän olisi saanut vain huonon maineen.
“Kyllä olen, rouva Newton. Mopillani taas viskasin purkit alas,” vastasin hänelle ja otin mopin lattialta. Vielä olisi noin metri puhdistamatta pölyistä, sitten pääsisin kotia.
“Höpsistä. Voit aivan sanoa minua, näin meidän kesken, Annabellaksi,” Annabella sanoi varaston ovelta, ja sulki oven perässään. Hänen vaaleat hiuksensa, jotka olivat tummuneet aikojen saatossa, olivat kireällä nutturalla. Hän riisui punaisen essunsa pois päältään, ja laittoi naulakkoon, mihin se kuuluikin. Pudistin päätäni heittäen ajatukset matkoihin. Olin juuri saanut työni tehdyksi, joten pääsisin kotia.
“Hienoa Bella. Mukavaa, kun minulla on oma apulaistyöntekijä. Poikani on nimittäin vieläkin kuumeessa,” hän totesi vakavana. En ollut varma, pitäisikö minun vastata hänelle jotenkin.
“Paraneeko hän maanantaiksi? Huomenna on lauantai, joten jos toisin läksyt sitten koulun jälkeen?” tiedustelin häneltä. Olin vienyt usein läksyjä kavereilleni, jotka olivat niitä tarvinneet.
“Varmaankin. Huomenna vielä makaa toipilaana. Sunnuntaina hän voi varmaankin tulla jo tekemään sinun työsi, jotta pääset viettämään sunnuntaita vanhempiesi kanssa,” Annabella ehdotti minulle. Nyökkäsin, ja vein mopin hyllyjen väleistä kohti siivouskaappia, joka oli takaoven vieressä. Suljin oven, ja otin takkini naulasta, Annabellan essun vieressä. Katsoin essua lähemmin. Siinä oli pieniä ja suuria sydämiä, jotka olivat nallekarhujen vieressä. Hymyilin itsekseni, rouva Newton oli aika lapsenmielinen neljänkymmenen ikäisenäkin.
“Lähden nyt, hyvää jatkoa!” hyvästelin työnantajani, ja aukaisin ulko-oven syksyiseen ilmaan.
Hölkkäsin kotia, onneksi kauppa oli lähellä kotiani. Toinen kauppa on taas setä Fazerin, joka on riidoissa Newtonin perheen kanssa. Karu totuus on, että Newtonin kaupasta saa mitä vain, mutta pitää olla paljon rahaa, sillä kauppa ei ollut mikään halpa kopio ‘mistä tahansa’ puodista. Sedän kaupasta saa laatutuotteita halvalla, ja jotka ovat myös hyviä, mutta tuotevalikoima ei ole niin laaja, kuin Newtoneilla, koska kauppa sijaitsee sedän omassa talossaan.
Aukaisin oven, ja riisuin vaatteeni eteisen naulakkoon. Naulakossa oli koristeena koiran pää, merkiten luottamuksen siteestä talossa.
“Isabella?” isäni kysyi keittiöstä. Pyörittelin silmiäni. Kuka muu tänne tulisi? Kävelin itse tehtyä mattoa pitkin keittiöön, ja värisin kylmästä. Takka oli päällä eri huoneessa, ja keittiö ei ollut vielä lämmennyt.
“Lue tämä, ja kerro, mitä mieltä olet,” äitini sanoi ja ojensi samalla kirjekuorta, jossa oli rikottu sinetti. Katsoin pelokkaana kirjeen sinetin kirjoitusta. “Vanhan Englannin, Shundalin kaupungin Kreivi,” Luin ääneen. Avasin kuoren jo avatusta kohdasta, ja otin kirjeen esille.
“Tervetuloa Kreivin juhliin, joihin ovat kutsuttu kaikki Shundalin asukkaat. Näette uuden Kreivin perheineen, ja jos onni käy, saatatte jopa saada jutella juhlanhumussa hänen kanssaan. Kreivi myös pitää henkilökohtaisen puheen, ja kertoo, mikä tulee muuttumaan kaupungissa.
Olette sydämellisesti tervetulleita,
Kreivi”
Suuni oli jäänyt auki jo pelkästä hämmästyksestä. Kuulostaa aika itserakkaalta Kreiviltä. Nostan katseeni vanhempiini. He molemmat näyttivät kiinnostuneilta ja huolestuneilta.
“Haluaisitko mennä?” äitini kysyi ja tarkkaili reaktiotani.
“Kyllä haluaisin nähdä tuon lurjuksen, joka kirjoittaa tuommoisen.. Tuommoisen uhkaviestin!” vastaan äidilleni ja näytin paheksuvan ilmeen kirjeelle. Olin ollut tunnetusti ujotyttö, mutta en koskaan vanhempieni seurassa.
“Sinä haluat mennä sinne,” äitini toisti epäuskoisena.
“No, sitten me myös menemme sinne!” isä julisti. Hymyilin, ja pahoittelin poistumistani omaan kamariini. Oven huoneen sulkiessani, jäin nojaamaan siihen. Oliko minulle tulossa ensikertaa paniikki siitä, mitä panen päälleni? Huoneessani oli pedattu sänky, pöytä, tuoli ja vaatekaappi. Kävelin vaatekaapilleni, joka oli vastapäätä sänkyäni. Avasin ovet, ja katselin mekkojani. Minulla oli viisi mekkoa, joista pitäisi valita yksi. Selailin kaikki yksi toisensa perään. En löytänyt mitään sopivaa. En voinut pukea mustaa, pitkää mekkoa, eihän ne olleet hautajaiset. Eikä sinne sopinut hellemekotkaan. Huokaisin raskaasti. Mistäköhän löytäisin tähän hätään sopivan puvun. Potkaisin vahingossa kaappia, ja korkealla oleva laatikko tippui lattialle kolisten. Onneksi ehdin alta pois.
“Mikä siellä tippui, Isabella?” äitini kysyi keittiöstä.
“Vanha laatikko, ei mitään sen kummempaa,” vastasin hänelle. Olin tuijottanut laatikkoa pitkän tovin, kunnes mielenkiinto voitti. Aukaisin laatikon, josta paljastui upein näkemäni juhlapuku. Nyt tiesin, minkä pukisin päälleni juhliin.
_______________________
A/N2: Kommenttia haluaisin. Ja pahoitteluni, jos teksti tökkäsi.. Toisessa luvussa he menevät sitten sinne juhliin. :>