Kirjoittaja: zalluzki
Ikäraja: k11
Genre: Drama, lievä humor
Yhteenveto:
Illalla työvuoronsa loputtua Draco näpäytti sauvallaan valot sammuksiin ja astui ulos huoneesta. Pelottavan näköinen valkea muovikassi lepäsi seinää vasten oven vasemmalla puolella. Sen päälle oli kiinnitetty lappu.Varoitukset: pienellä lapsella esiintyy syömishäiriötä
A/N: Osallistuu jouluhaasteeseen, vaikka joulu onkin jo mennyt
Hyväntekeväisyyteen “En suostu!” vaalea hiuksinen nuorehko mies vastasi, hieman liian töykeästi työnantajalleen, mutta ajatushan oli kerrassaan naurettava, ainakin hänen mielestään. Malfoyt eivät tehneet hyväntekeväisyystyötä, Lucius kääntyi haudassaan, poikansa yli-innokkaan pomon pyynnön.
“Sanoinhan, että saat siitä ylimääräistä palkkaa.”
“En tarvitse enempää palkkaa”, Draco totesi nostaen jalat työpöydälleen. Hän katsoi työnantajansa meripihkanvärisiin silmiin laiskasti, leikitellen samalla sulkakynällä.
“Okei”, Carol totesi suivaantuneena, mies näytti hänestä liian tyytyväiseltä. “Jos ei hyvällä, sitten pahalla.” Malfoyn kulmat kohosivat yllätyksestä, hän laski jalkansa takaisin lattialle.
“Mitä tarkoitat?” tämä kysyi vaivaantuneesti, ja yritti korjailla asentoa tuolissaan.
“Olet sitten töissä kaikki viikonloput kesälomaan asti, joka ikisen”, nainen vastasi hymyillen tekohymyä. Mies vain tuijotti häntä happamana, joten Carol koki parhaaksi poistua tämän työhuoneesta.
Draco tuijotti pomonsa selkää,
hitto mikä akka, hän ajatteli tuohtuneena.
“Kai se on sitten pakko.”
“Arvasin”, nainen totesi iloisesti. “ Jätän rekvisiitan huoneesi ovelle, ota se lähtiessäsi.” Draco huokaisi syvään, ja pudisteli päätään. Nainen kurkisti vielä oven raosta, saaden miehen kohottamaan kulmiaan kysyvästi.
“Käyttäydy hyvin”, tämä huikkasi lähtien kohti omaa työhuonettaan.
Illalla työvuoronsa loputtua Draco näpäytti sauvallaan valot sammuksiin ja astui ulos huoneesta. Pelottavan näköinen valkea muovikassi lepäsi seinää vasten oven vasemmalla puolella. Sen päälle oli kiinnitetty lappu.
Älä nolaa minua!Miksi ihmeessä Carol edes passittaa minut sinne, jos pelkää minun nolaavan hänet. Draco ajatteli nyreänä, mutta nappasi kassin vapaiden viikonloppujen toivossa. Kyllähän hän sentään tiesi, että nolaisi vain ja ainoastaan itsensä.
Viimein ilmiinnyttään kotiinsa, hän heitti kassin sohvalleen ja painui petiään kohti.
Jos vain tukehdutan itseni tyynyyn, hän ajatteli vielä ennen kuin uni otti vallan.
“Pyhä Potter!” Draco rääkäisi kun katseli peilistä asuaan, hän joutuisi se päällä julkisille paikoille. Aseteltuaan partaansa paremmin ja tungettuaan sohvatyynyn takkinsa sisään, hän oli valmis.
Draco kaikkoontui suoraan rappukäytävästä, estääkseen ketään ylimääräistä huomaamasta. Nopeasti hän myös asteli näyteikkunasta, jonka eteen oli ilmiintynyt. Hän ei viitsinyt jäädä jonottamaan päästäkseen aulanoidan puheille vaan kiilasi suoraan jonon kärkeen. Kaikki totta kai tuijottivat puna-asuista tunkeilijaa pahasti, mikä ei helpottanut Dracon tilannetta ollenkaan. Hän tunki partaa naamansa eteen ja veti lakkia syvemmälle, ettei vahingossakaan joutuisi tunnistetuksi. Ei sopinut järkyttää Luciuksen ikuista lepoa enää.
“Tässä on jono”, kärttyisä ukko huomautti, kun Draco kiilaili minkä kerkesi.
“Olen oikeastaan henkilökuntaa”, hän ärähti vanhukselle.
“Tee sitten jotain tälle”, ukko heristi kättään, jonka etusormi oli turvonnut ja purppuran punainen. Draco irvisti.
“Ei ole ihan minun alaani”, hän mutisi ja kiiruhti tiskille.
“Sinun kuuluu jonottaa!” aulanoita tiuskaisi osoittaen kaukana olevaa jonon perää.
“Vapaaehtoistyöntekijä”, Draco tuhahti tärkeänä ja taputti sohvatyynyn peittävää takkiaan.
“Lastenosasto on viidennessä kerroksessa, mene ensin taikavahinko-osaston poikki ja perällä on ovi.”
“Selvä”, Draco murahti ja paineli portaikkoa kohti.
Viimein kavuttuaan kaikki askelmat aina viidenteen kerrokseen asti, käveltyään taikavahinko-osaston läpi, hän astui sisään pahimpaan painajaiseensa: huoneeseen, joka oli täynnä lapsia.
Muista viikonloput, kestän tämän kyllä, hän ajatteli. Draco huomasi nurkassa joulunpunaisen muhkean nojatuolin, jonka vieressä oli kauniisti koristeltu joulukuusi, hän uskoi sen olevan hänen istuimensa.
Pitääköhän minun ilmoittaa jotenkin, että saavuin, hän mietti röhöttäessään tuolissa. Hieman sen jälkeen pieni ruskeahiuksinen poika hiippaili hänen eteensä, pelokas katse muuttui hetkessä innostuneeksi.
“Pukki on täällä!”, hän kiljaisi, mikä sai innosta hihkuvan lapsikatraan muodostamaan jonon nojatuolin eteen.
“Niin minä tulin”, Draco yritti puhua mahdollisemman matalalla ja ystävällisellä äänellä.
“Jos kurkkuusi koskee, kolmannessa kerroksessa autetaan”, sama ruskeahiuksinen poika sanoi, kuulostaen huolestuneelta.
Helkkari, Draco manasi mielessään, hän ei tosiaan osaisi esittää joulupukkia.
“Olen kunnossa”, nyt hän yritti kuulostaa normaalimmalta.
Draco sai kuunnella lukemattomia lahjatoiveita ja muutakin lasten höpötystä, kunnes porukka alkoi vähentyä. Toiseksi viimeisen kohdalla hän oli jo aivan poikki, hän kuunteli kuitenkin hymyillen ja nyökkäilen. Viimein poika kipusi pois hänen sylistään, ja oli viimeisen vuoro.
Kaikista lapsista vain yksi oli jäänyt Dracon mieleen. Tyttö oli pyytänyt häntä lukemaan sadun ja kertoillut arkipäiväisiä asioita sairaalan elämästä. Tytöstä sai hyvin aikuismaisen vaikutelman ja silmistä puuttui lapsille tavanomainen pilke. Tämän vaaleat hiukset roikkuivat elottomina ja suuret ruskeat silmät korostuivat hänen kalpeissa kasvoissaan.
Tavaransa kerättyään Draco yritti mennä ovesta, mutta kiireessä häneen törmäsi joku. Lahja säkki, josta hän oli jakanut pieniä lahjoja lapsille, tippui lattialle.
“Anteeksi”, hiljainen ääni sanoi.
“Voi helve-”, Draco meinasi manata, mutta muisti pukin asunsa.
“Minä kerään nämä”, hän kiinnitti vasta nyt huomiota naiseen, joka oli kyykistynyt keräämään tippuneita tavaroita.
Naisen hiukset olivat samanlaista likaisenvaaleaa sävyä, kuin tytöllä, johon Draco oli kiinnittänyt huomiota. Silmät olivat siniset ja hänen kasvonsa olivat pyöreämmät. Retiisikorvakoruista Draco muisti kuka hän oli. Luna Lovekiva, Draco ajatteli ihmeissään.
Luna ojensi säkkiä Dracolle, mutta tämä vain tuijotti häntä mietteissään.
Luna ravisti säkkiä. “Tässä”, hän sanoi.
Draco hätkähti ajatuksistaan. “Ai, kiitos.”
Hän katsoi Lunan loittonevaa selkää miettien uskaltaisiko kysyä, mitä nainen teki osastolla.
“Hei!” hän huudahti ja sai Lunan kääntymään puoleensa.
“Niin?” tämä kysyi kävellen lähemmäs, ja nyt Draco vasta huomasi tummat varjot Lunan silmien alla.
“Oletko töissä täällä?” Draco kysyi hilliten uteliaisuuttaan.
“En ole”, hän vastasi. “Etkös olekin Draco Malfoy”, Luna jatkoi hymyillen. Draco korjaili partansa asentoa punaisena. Tämän huomatessaan Luna sanoi: “Tunnistin silmistäsi.”
“Miksi sitten olet täällä?” Draco möläytti ja sai Lunan hymyilemään surumielisesti.
“Angie on täällä.”
“Kuka?”
“Minun tyttäreni”, Luna sanoi ja käänsi katseen jalkoihinsa. Draco oli varma, että tiesi kuka Angie oli, koska tämän hiukset olivat olleet täsmälleen samanlaiset, kuin Lunalla.
“Taisinkin nähdä hänet”, Draco vastasi.
“Varmaankin”, nainen mutisi.
Dracon mielestä, Lunaa ei voinut verrata kouluaikaiseen. Tämä ei vaikuttanut enää unissakävelijältä, tai höyrähtäneeltä, ei luihuisten kiusaamisen kohteelta ollenkaan. Resuiset vaatteetkin toivat lisää toivottomuuden tunnetta naisen olemukseen. Otsaan oli muodostunut –luultavasti huolesta– ryppy ja hymy oli pingottunut.
“Mikä Angiella on?” Draco kysyä möläytti taas, koska ei viitsinyt olla erityisen kohtelias.
“Hän ei syö”, Luna kuiskasi.
En minäkään hänen keitoksiaan söisi, Draco ajatteli.
“Sinun ruokaasi vai ylipäätänsä?” hän kysyi. Luna alkoi nauraa hysteerisesti ja hoitaja tuli kurkistamaan nurkan takaa.
“Tulitko katsomaan Angieta?” tämä kysyi.
Luna lopetti nauramisen ja nyökkäsi. “Odota hetki”, hän naurahti. “Ei hän syö ollenkaan, ei sitten mitään. Hän on yhdeksän ja ei syö mitään”, Luna jatkoi hysteerisenä.
“Neiti Lovekiva. Tuletteko?” hoitaja kysyi.
“Kyllä”, Luna vastasi ja lähti hoitajan perään.
Draco jäi odottelemaan ovelle, jos Luna tulisi vielä takaisin. Odoteltuaan hetken, hän kuuli Lunan puhuvan taas hoitajan kanssa nurkan takana.
“Kuinka pitkään Angie voi vielä olla täällä?” Luna kysyi hoitajalta.
“Olette maksaneet hoitomaksut vielä viikoksi”, hoitaja kuulosti olevan pahoillaan.
“Miten me sitten selviämme?” Luna kysyi. “Ei minulla ole nyt rahaa, en voi maksaa lisää”, hän jatkoi epätoivoisesti.
“Olemme todella pahoillamme, mutta sinun on otettava hänet kotiin”, hoitaja vastasi.
“Eihän syö!” Luna parkaisi.
“Kaikki menee hyvin”, hoitaja rauhoitteli.
“Ei mene.”
Luna käveli ovesta nopeasti ulos ovista, mutta Draco näki tämän varmasti kyynelehtivän. Mies otti lahjasäkin pudistellen päätään ja työnsi ovea auki, mutta hän muutti mielensä ja kääntyi.
***
Luna asteli jälleen Pyhään Mangoon allapäin, mutta ryhdistäytyi lastenosaston ovella. Hän asteli sisään ovista ja käveli Angien sängyn luokse. Verhot oli vedetty syrjään ja tyttö luki kirjaa, jonka kannessa oli värikäs yksisarvinen. Se heilutteli harjaansa ja tömisytti kavioillaan ruohoa.
“Hei”, hän sanoi tytölle, joka ei kiinnittänyt mitään huomiota. “Onko ollut mukavaa?” Angie ei vastannut vieläkään, niin kuin ei useinkaan Lunan kysymyksiin.
“Milloin pääsen kotiin?” tyttö kysyi.
Lunan ilme kiristyi. “Sitten kun olet terve.” Angie ei taaskaan vastannut mitään.
Luna istui hetken aikaa tytön luona, mutta lähti kun tämä ei puhunut hänelle mitään. Hoitaja oli sijaamassa vuoteita ja Luna päätti anella vielä tytön pitämistä sairaalassa.
“Eikö Angie todellakaan voi olla täällä?” Luna kysyi ja hoitaja kääntyi hänen puoleensa.
Tämä kohotti kulmiaan yllättyneenä. “Angie voi olla täällä vielä pitkään. “
Nyt oli Lunan vuoro hämmästyä. “Mitä?”
“Niin. Nuori mies maksoi kaksi päivää sitten, Angien hoidon vielä ainakin vuodeksi.”
A/N: Kommenttia???
