Title: Vain hänen varjonsa
Author: Idasieni
Fandom: Twilight
Pairing: Edward/Bella (+muut Twilightin normiparitukset)
Disclaimer:Itse alkuperäinen teksti/idea ei ole minun, mutta itse olen sen muokannut ja muuttanut paljonkin asioita siitä. Eng. kieliset sanat kuuluvat Three Days Gracelle. Hahmot kuuluvat Stephenie Meyerille. En saa tästä mitään, omaksi(ja teidän) huvikseni olen muokannut kys. tekstin tähän muotoon
Genre: angst
Raiting: k-11 (?)
Warnings: Ihmisten/vampyyrin kuolema, ei kerrota tarkasti
Summary: Edwardilla on edessään vaikea päätös asiaan, jonka hän on itse vuosikymmeniä sitten aiheuttanut.
A/N: Huh, ensimmäinen ficcini tänne, toivottavasti ette murhaa mua : ) Todella, todella angst ficci, ihan itsekkin itkin : D
Olkaa hyvät.
Vain hänen varjonsa
Istuin yksin suuren talomme olohuoneessa. Pitelin jälleen sylissäni vanhaa valokuva-albumia.
Kuvat oli otettu yli viisikymmentä vuotta sitten. Niissä Bella oli vielä ihminen, se tyttö jota minä rakastin.
Hänen ihonsa oli kalpea, mutta posket tuikkivat punaisina. Hänen syvät ruskeat silmänsä tuikkivat iloisesti, kun hän hymyili kameralle.
Käänsin sivua surun yltyessä. Kidutin vain itseäni katsomalla näitä kuvia, jotka muistuttivat minua aina siitä miten ennen oli ollut. Tämän kuvan oli ottanut Alice. Minä ja Bella olimme meidän niityllämme.
Hän istui sylissäni hymyillen sitä aitoa ja lämmintä hymyä mitä en ollut viimeiseen viiteenkymmeneen vuoteen saanut nähdä. Kosketin kylmällä sormellani hänen kasvojaan ja toivoin voivani tuntea niiden lämmön paperista. Sormeni kohtasi vain kylmän ja vanhan paperin.
Hätkähdin kuullessani sähinää ja karjuntaa alakerrasta.
Because of you my mind is always racing
And it getting under my skin
To see you giving in"Ei kai taas..", minä mumisin väsyneellä, käheällä äänellä. Nousin seisomaan, ja sysäsin kirjan takaisin kirjahyllylle.
Saapuessani alakertaan en jaksanut järkyttyä tai yllättyä nähdessäni Emmettin ja Jasperin kuljettavan riuhtovan ja sähisevän Bellan taas kerran häntä varten tehtyyn rautahuoneeseen.
Hänen silmänsä olivat tummanverenpunaiset ja hänen avonaisesta suustaan tippui edelleen verta lattialle. Hän oli päässyt ihmisten kimppuun. Jälleen kerran.
Katselin vaitonaisena kuinka Emmett ja Jasper raahasivat ärisevän ja murisevan Bellan huoneeseen ja paiskasivat oven kiinni. Hänen huutonsa riipi sieltä meidän kaikkien kuultavaksemme.
Emmett ja Jasper kääntyivät pahoittelevina katsomaan minua. He näyttivät minun tavoin myös väsyneeltä tähän tilanteeseen. Tilanteeseen, jota en koskaan olisi antanut tapahtua jos olisin tietänyt sen päättyvän näin.
Olen pahoillani, veli. Emmett ajatteli surullisesti, ja poistui huoneesta päätään surullisesti riiputtaen.
So what if you can see,
The darkest side of me,
No one will ever change this animal I have become.
Help me believe it's not the real me.Bellan tilanne oli vakavoittanut meidät kaikki. Harvoin enää naurua ja iloista puhetta kuuli Cullenien talossa. Ja se oli ainoastaan minun vikani. Kaikki oli minun itsekkyyteni vika.
Jasper katsoi minua vakavana.
Me yritimme parhaamme. Tiedät miten vahva hän on.Nyökkäsin hänelle ja odotin kunnes hän poistui Emmettin perään ajatukset huutaen keinoja joilla saisimme oikeudenmukaisimmin tilanteen hallintaan. En jaksanut edes murista hänen ajatuksilleen. Niin kuolemanväsynyt olin tähän kaikkeen.
Elämä oli vuosien aikana osoittanut minulle kurjimman puolensa. Sen puolen jota kenenkään ei pitäisi joutua kohtaamaan.
Suljetun oven takaa kuului raivokasta ulvontaa ja seinien repimistä. Jokainen huuto tuntui raastavan uuden haavan sydämeeni.
Minua hirvitti kuunnella Bellan anelua. Anelua verenhimon takia. Se teki teki minut niin heikon ja avuttoman tuntuiseksi. Hänen kuiva nyyhkytyksensä oli minulle kuin vampyyrin myrkky veressä. Mutta vain tuhat kertaa kamalampana.
Silti kun joka kerta näin kävi, seisoin jähmettyneenä selkä rautahuoneen ovea vasten, kuunnellen jokaisen huudon ja valituksen.
Avasin kärsimyksestä mustuneet silmäni. Huuto ja nyyhkytys olivat jälleen loppuneet. Ja vieläkin - yli viidenkymmenen vuoden jälkeen - toivoin kipeästi tämän olleen viimeinen kerta kun kuulin Bellan huutavan janosta.
Avasin hitaasti oven ja astuin sisään synkkään, valottomaan huoneeseen. Bella tärisi riutuneena huoneen pimeimmässä nurkassa. En välittänyt siitä vaikka rautahuoneen seinät olivat jälleen täynnä hänen kynsiensä tekemiä viiltoja, vaikka ensimmäisellä kerralla kun näin oli käynyt, olin järkyttynyt.
Bellan silmät olivat nyt jo janosta mustuneet ja varjot silmien alla olivat tummentuneet entisestään.
And now you're dead inside
Still you wonder why
When you're on the edge and falling off
It's all over for (You, for you) Kävelin hitaasti edelleen rakastamani naisen luokse.
Hän ei reagoinut minuun mitenkään, hytisi vain nurkassa. Jokainen askel hänen luokseen tappoi minua yhä enemmän sisältäni.
Kumarruin hänen ylleen ja hän kohotti kylmät, kovat kätensä kuin avuton lapsi ja kietoi ne minun kaulani ympärille.
Kiedoin käteni hänen ennen niin lämpimän ja heikon vartalonsa ympärille ja nostin hänet syliini. Tunsin syvää surua tajutessani jälleen ettei hän tajunnut minun olevan edes läsnä, ainoa mitä hän enää tunsi oli sekunti sekunnilta pahenevaa polttavaa janoa.
Hän ei saanut fyysistä, tai edes henkistä onnea tai tyydytystä minun käsieni tai huulieni kosketuksesta. Kaikki oli muuttunut kerran niin kauniissa ja rakkaassa naisessani.
"Edward…", Bella vaikersi korkealla, kimeällä äänellä, jota en tunnistanut hänen äänekseen.
"Olen niin janoinen "
" Tiedän ", sanoin hiljaa, murtuneella äänellä. Puristin häntä tiukemmin sylissäni.
" Rosalie lupasi tuoda sinulle ylimääräisen karhun - "
" En halua eläimen verta! En! En! EN! ", Bella huusi kimeästi. " Haluan ihmisverta! Edes pieni pisara… Edward kilttii…"
" Ei ", minä sanoin vakaan kylmällä äänellä. Bellan silmissä loimahti tuli.
" Luulin sinun rakastavan minua! ", Bella huusi paljastaen hampaansa.
"Luulin ettet koskaan antaisi minun kärsiä. Olin väärässä. Kiduttaja! Minä inhoan sinua! ", Bella purskahti taas raivokkaaseen kimeään valitukseen ja repeytyi irti sylistäni vihaisesti sähisten.
Hän oli aina osannut iskeä minun heikoimpaan kohtaani ja tiesi sen vallan mainiosti kuinka paljon jokainen sana repi minua kappaleiksi, kuinka jokainen sähähdys tai kirous hänen suustaan riitti aiheuttamaan sen, että pieni pala sisälläni kuoli jälleen kuunnellessani hänen halveksuvaa ääntänsä.
You
For you
When your on the edge, and falling off
It's all over for " Et tarkoita tuota, Bella ", kuiskasin hiljaa. " Minä rakastan sinua "
" Jos rakastaisit minua et antaisi minun kärsiä. Mikset anna minun vain juoda verta? ", Bella kysyi irvistäen, mustat silmät raivoa täynnä.
" Koska sinä luotit siihen etten antaisi sinun muuttua milloinkaan hirviöksi ", sanoin mahdollisimman rauhallisesti, vaikka muisto hänestä sellaisena suloisena tyttönä kuin hän oli joskus ollut, sai pahaa verta vuotavat arpeni rinnassani aukeamaan jälleen. Mikään ruumiillinen kipu maailmassa ei ollut mitään tähän tuskaan verrattuna.
Bella nauroi sitä kolkkoa, kimeää naurua mitä minä niin inhosin. Se sai minut irvistämään vihasta.
" Sinä lupasit ", Bella toisti, kimittäen ivallisesti. " Olin silloin pelkkä säälittävä ihminen, joka meni lapsellisesti rakastumaan lähes yhtä säälittävään vampyyriin. Enkä edes tajunnut kuinka säälittävä ja typerä tytönhupakko olinkaan uskoessani tämän typerän vampyyriin jokaiseen uskomukseen ja tyhjiin sanoihin, jotka eivät kerro totuudesta puoliakaan! "
You know this can't go on
Because of you my mind is always racing
The needles break in your skin
The scar is sinking in Raivo välähti salaman tavoin sisälläni. Kuka tuo olento oli arvostelemaan minun Bellaani?
" Älä enää koskaan sano noin Bellasta! ", minä sähähdin hänelle heikon murinan kantautuessa rinnastani.
Bella vain hykersi samettisesti ja katsoi minut silmät hulluntavoin leimuten.
" Voin sanoa entisestä itsestäni ihan mitä huvittaa ", Bella kihersi ilkeästi. " Sillä minä olen Bella "
" Ei ", minä kuiskasin kylmästi. "Olet vain varjo Bellan rinnalla. Olet arvoton heijastus siitä Bellasta jonka minä tunsin. Olet pelkkä verenhimoinen hirviö "
Hän näytti paisuvan raivoisasta vihasta. Odotin hänen alkavan raivomaan ja tuhoamaan jälleen huonetta, mutta hän tekikin jotain, mitä en villeimmissä peloissanikaan ollut kuvitellut tapahtuvan.
Hän kyyristyi hieman matalan murinan kantautuessa hänestä ja silloin hän hyökkäsi.
Hänen kyntensä puristuivat kaulani ympärille meidän paiskautuessa hänen voimansa seurauksena päin rautaseinää, johon jäi syvä lommo.
Taistelin vastaan hänen hampaidensa iskeytyessä minun kaulaani ja käsiini. Paiskauduimme seinästä seinään kamppaillessani häntä vastaan. En voinut kunnolla puolustautua, sillä pelkäsin liikaa että voisin satuttaa häntä. Hänen mustat silmänsä kiiluivat kiihkosta ja hampaat iskeytyivät syvälle olkapäähäni…
Maybe we'll turn it all around
'cause it's not too late
It is never too late Kuulin hämärästi kuinka ovi lensi auki ja muiden perheenjäsenteni huudot sekoittuivat meidän ärinäämme.
Tunsin kuinka hänet vedettiin pois luotani ja kuulin kuinka Jasper ja Emmett ajoivat hänet muristen ja sähisten nurkkaan.
Alice juoksi järkyttyneen ja itkeneen näköisenä luokseni.
Hän auttoi minut hellästi takaisin pystyyn, vaikka hänen kätensä tärisivät yhtä pahasti kuin ihmissusilla ennen muuttumista. Hän nyyhkytti hysteerisesti ja pyyteli järkyttyneenä anteeksi ettei ollut nähnyt tätä.
En välittänyt kuunnella hänen tarpeetonta aneluaan, joka vain pahensi oloani, vaan murtuneena ryntäsin pois huoneesta.
***
" Edward, ole järkevä! ", Jasper ärähti turhautuneena. " Hän alkaa olla jo vaaraksi jokaiselle meistä "
" Ei ", sanoin jäätävästi, mutta kasvoni pysyivät ilmeettöminä.
" Hänet pitää tuhota ennen kuin on liian myöhäistä ", Rosalie aneli tuskallinen ilme kasvoilleen.
" Et ikinä antaisi itsellesi anteeksi jos hän päätyisi teurastamaan kokonaisen kylän lisäksi meidät!"
" Ei ", toistin ja irvistin myrkyn poltellessa minua niissä kohdissa joihin hän minua oli viime yönä purrut.
" Edward ", Carlislekin puuttui nyt puheeseen kauhun koristellessa hänen yleensä niin tyyniä kasvojaan.
" Hän ei ole kuten muut. Jokin meni vakavasti pieleen hänen muutoksessaan, hän ei ole enää Bella"
No one will ever see
The side reflected
And if there's something wrong
Who would've guessed it. Pysyin hiljaa ja kuuntelin perheeni epätoivoista väittelyä.
Siitä oli kulunut jo viisikymmentä vuotta kun tein elämäni pahimman virheen - muutin hänet kaltaisekseni.
Luulin aluksi kaiken sujuvan niin kuin pitääkin.
Hän oli edelleen minun Bellani ja rakkauteni häneen oli yhtä vahva kuin ennenkin.
Hänen voimistuessaan aloin havaita muutoksia hänessä, mutta luulin sen olevan normaalia vastasyntyneen oikkuja.
Ja kerran - vain kerran hän pääsi karkuun meiltä.
Hän oli voimakkaampi ja nopeampi kuin yksikään meistä. Olimme metsällä, yritimme totuttaa häntä eläintenvereen - lähistölle eksyi ihminen ja Bella vainusi hänet ennen kuin kukaan meistä.
Tietysti, hänen aistinsa olivat tuolloin paljon herkemmät kuin meidän. Hän pääsi meiltä karkuun, ja kun huomasimme sen, oli jo liian myöhäistä. Hän oli hyökännyt suoraan ihmisen kurkkuun ja juonut tämän verta jo liikaa meidän saapuessa paikalle. Jokainen meistä huomasi jo silloin kuinka vahvasti veri vaikutti häneen.
Vahvemmin kuin keneenkään tuntemaamme aikaisemmin. Se teki hänet hulluksi, sai hänet haluamaan sitä aina vain lisää.
Jos hän olisi juonut vain pienen pisaran verta, sekin olisi tehnyt hänet yhtä riippuvaiseksi kuin hänestä tuli.
Veren tuoksu ja maku sokaisivat hänet täysin, hän muuttui jo silloin sellaiseksi hirviöksi kuin hän nykyään on - mutta vain Jasper osasi epäillä sitä silloin.
I can't escape myself, (I can't escape myself)
So many times I've lied, (so many times I've lied)
But there's still rage inside,
Somebody get me through this nightmare,
I can't control myself. Odotimme vuosien parantavan hänet, mutta edes kahdenkymmenen vuoden jälkeen hänen kyltymätön janonsa ei sammunut.
Hän tappoi mitä tahansa eteensä astelevaa, kunhan veri kiersi sen suonissa.
Vuosien kuluessa perheeni alkoi menettää uskonsa hänen suhteensa. Jasper vaati jo varhaisessa vaiheessa minun tuhoavan hänet, mutta en suostunut.
Omakin toivoni alkoi sammumaan hänen tapettuaan pienen kylän jokaisen asukkaan, lapset mukaan lukien.
Esmen ja Carlislen tuen menettäminen oli se mitä en olisi uskonut tapahtuvan.
Hekin kuitenkin luopuivat uskosta Bellan tilan huonontuessa entisestään.
Ja nyt ainoastaan Alice seisoi edelleen vierelläni, luottaen Bellaan, mutta hänen viimeaikaiset ajatuksensa olivat kallistuneet perheeni yleisen mielipiteen puolelle.
Käänsin katseeni onnettoman näköiseen Aliceen, joka vältti katsettani kuten muutkin perheenjäseneni tekivät. Säpsähdin.
" Alice? ", kysyin heiveröisellä äänellä. " Sinäkin? "
Edward… meillä ei ole enää toivoa. Hän ei enää tule olemaan Bella. Hän on muuttunut, sinun pitää ymmärtää se. Minäkin… rakastin häntä, mutta… Alice ajatteli, ja kohtasi viimein katseeni.
"Olen pahoillani ", Alice vielä kuiskasi.
En koskaan toivonut tämän tapahtuvan Bellalle… ja sinulle. "Tästä ei keskustella ", minä sanoin hiljaa. " Me emme tuhoa Bellaa "
" Varoitan sinua, Edward ", Jasper sanoi vihaisesti. " Jos se - se olento koskeekin Aliceen, minä murskaan hänet itse "
" Jasper! ", Alice kivahti. " Älä viitsi! "
" Me emme tuhoa häntä ", sanoin mahdollisimman ehdottomalla sävyllä.
" En ikinä voisi antaa sen tapahtua hänelle. Olen hänelle sen verran velkaa "
Even if I say it'll be alright
Still I hear you say you want to end your life
Now and again we try to
Just stay alive Perheeni hiljeni, mutta heidän ajatuksensa tuntuivat huutavan minulle.
Edward, ole järkevä… minäkin rakastan häntä, hän ei ole ansainnut tämänlaista elämää! Hän ei ole enää Bella, hän ei voi hallita itseään… Alice katsoi anovasti minuun, mutta väistin hänen väsyneen katseensa.
Olen niin pahoillani veli… En voi pakottaa sinua tekemään valintaa, sinun pitää tehdä niin kuin itse parhaaksi näet. " Kiitos, Emmett ", sanoin hiljaa ja käännyin lähteäkseni. Tunsin Jasperin katseen porautuvan selkääni.
Se tulee vielä joskus tapahtumaan. Hän kääntyy vielä perhettämme vastaan, tämä voi päättyä vain suuntaan tai toiseen… Pamautin oven kiinni. Perheeni jäi kuiskimaan suljettuun huoneeseen.
Epätoivoisesti painoin otsani vasten kylmää seinää.
Elämäni oli ollut helvettiä viimeiset viisikymmentä vuotta, tuleeko tähän ikinä parannusta?
En usko enää siihen. Usko elämään ja jumalaan on hiipunut minusta.
Jos jumala olisi olemassa hän ei antaisi tämän tapahtua minulle. Kaikki minkä puolesta olen taistellut, tuntuu valuvan hiekkana pois.
Elämäni taisi olla rakennettu hiekkalinnaksi. Ensimmäinen kunnon aalto sai sen valumaan muodottomana maahan. Herään ajatuksistani korvia särkevään räsähdykseen.
Vaistomaisesti ponnahdin pystyyn ja pyrähdin rautahuoneen ovelle.
Jasper, Alice, Emmett, Rosalie, Carlisle ja Esme saapuivat siinä samassa taakseni. Jasper vetäisi huoneen oven auki ja ryntäsi perässäni sisään.
Happi tuntui loppuvan ilmasta. Seinässä oli suuri aukko, joka on raastettu auki. Bella oli päässyt vapaaksi.
HEMMETTI
Hän suuntaa kaupunkiin, Edward!
Minä arvasin tämän…
And I have left alone
Everything that I own
To make you feel like it's not too late
It's never too late Juoksimme metsässä jälleen.
Ennen juokseminen oli ollut riemukasta, mutta nyt se tuntui olevan kuoleman juoksu.
Seurasimme Bellan tuoksua, yritimme ehtiä saamaan hänet kiinni ennen kuin hän ehtisi kaupunkiin.
Mielessäni mietin vain vaihtoehtojani. Minun olisi oltava oikeudenmukainen.
Oliko tämä oikein Bellalle? Hänen sielunsa oli jo pirstoutunut minun takiani tuhansiin osiin. Ellen olisi suostunut muuttamaan häntä, kaikki olisi hyvin.
I can't escape this hell
So many times I've tried
But I'm still caged inside
Somebody get me through this nightmare
I can't control myself
Minun oli pakko… oli pakko tehdä niin kuin oli oikein. En voisi antaa tämän enää jatkua. Viattomia ihmisiä kuoli ja Bella oli menettänyt kaiken inhimillisen.
Minun olisi pakko tehdä niin kuin oli oikein tehdä.
En voisi antaa hänen elää. En voinut antaa hänen jatkaa itsensä tuhoamista. Kaikki uskoni hyvään oli jo kuollut. Elämässäni ei ollut enää mitään näkemisen arvoista.
Raaka totuus elämästä oli tuhonnut sen viimeisen hyvän asian mitä minulla oli. En halunnut satuttaa Bellaa enää.
Olin luvannut hänelle, ettei näin kävisi. Minun olisi pakko tuhota hänet, hänen hyväkseen.
Saavutimme hänet metsänlaidassa.
Bella oli löytänyt ensimmäisen uhrinsa; viaton viisivuotias poika, jonka äiti makasi maassa jo kuolleena. Silloin tein valintani.
First time you screamed at me
I should have made you leave
I should have known it could be so much better
Bella kääntyi meidät haistaessaan meitä päin, hänen punaiset silmänsä loistivat kirkkaanpunaisina ja verenpunaiset huulet kaartuivat pahantahtoiseen hymyyn.
Hän kyyristyi meitä vastaan ja hyökkäsi. Perheeni ei tehnyt liikettäkään hyökätäkseen häntä vastaan.
Ei Esme tai Carlisle. Eivät edes Emmett, Rosalie, Alice tai Jasper.
Päätin saada tämän kerralla päätökseen. Minä kyyristyin ja ponkaisin ilmaan.
Tömähdimme yhteen ja hänen kova ruumiinsa paiskautui päin rosoista kalliota.
Sähisten hän kiihdytti itsensä uuteen iskuun.
Kiersin hänen taakseen. Hän jähmettyi tuntiessaan huuleni hänen kaulallaan.
The world we knew
Won't come back
The time we've lost
Can't get back
The life we had
Won't be ours again.Ääneni tärisi holtittomasti, minun kuiskatessani viimeiset sanani hänelle:
" Minä
todella rakastin sinua "
Viilto. Välähdys. Ja sitten elämäni oli ohi. En kääntynyt katsomaan minne hänen päänsä lensi.
Seisoin tyhjänä kuorena paikallani.
Elämäni merkitys oli ohi.
Hämärästi tunsin kuinka minua vedettiin sivummalle, kuulin kuinka Jasper ja Emmett hoitivat minun työni loppuun.
" Teit niin kuin oli oikein tehdä", Carlisle sanoi ääni karheana.
En välittänyt hänestä.
Hänen sanansa eivät merkinneet minulle mitään.
Millään ei ollut enää merkitystä.
Elämäni keskipiste oli raastettu pois, enkä minä välittänyt tai tuntenut enää mitään.
Käännyin lähteäkseni. Kukaan ei estänyt minua, he tiesivät sen olevan turhaa.
Minä juoksin, juoksin niin kovaa kun pystyin sieluni repeytyessä kappaleiksi.
Onpas omituinen tapa kuolla, Ajattelin.
Kai siinä jotain jaloa on kuolla rakkauteen. Juoksin edelleen sieluni vuotaessa kuiviin. Pysähdyin vain hetkeksi.
Meidän niityllemme. Sen muistot herättivät minussa jotakin.
Mieleni tuntui räjähtävän. Tärisin edelleen, silmäni tuntuivat kummallisilta. Ja silloin poskelleni vierähti jotain.
Kyynel. En ollut pystynyt itkemään moneen sataan vuoteen mutta nyt- nyt kun olin repeytymässä palasiksi, sain kyyneleen.
Pystyin melkein näkemään kuinka Bella - kaunis ihmistyttö johon olin rakastunut - tanssi edessäni.
Hän hymyili minulle jälleen, ja hänen silmänsä tuikkivat. Hän kosketti lämpimällä kädellään poskeani.
Suljin silmäni hänen kosketuksestaan. Avatessani ne jälleen hän oli poissa.
Mutta hänen lämpönsä oli jäänyt edelleen poskelleni.
Kyynel tipahti maahan.
" Minä rakastan sinua ", sanoin vielä. " Olet aina minun oma Bellani "
Annoin katseeni kiertää kaunista niittyä, niittyä jolla parhaat muistoni Bellasta herättivät minussa palavan kivun, surun, rakkauden ja onnen tunteen.
Tiesin hänen olevan minun kanssani.
Viisikymmentä vuotta olivat olleet liikaa ilman häntä.
Viimein sain pyrähtää jälleen juoksuun - juoksuun joka jäi viimeiseksi kokemakseni asiakseni tässä maailmassa.
Don't know what's going on
Don't know what went wrong
Feels like a hundred years
I still can't believe you're gone
So I'll stay up all night
With these blood shoot eyes
While these walls surround me
With the story of our life End.
