Gravitation, Seven Days | K-11, valmis

[Miriam]

Kirjoittaja: Miriam
Rating: K-11
Fandom: Gravitation anime + manga (ei osat 10-12)
Pairing/Paritus: Samat kuin originaalissa
Genre: Humor, hitusen myös angstataan ja sivuosissa hyvin vähän crossoveria.
Disclaimer: Kaikki oikeudet kuuluvat hahmojen keksijöille, Gravitation-hahmoista Maki Murakamille, muista hahmoista omille tekijöilleen. Minä vain leikin niillä.
Varoitukset: Hienoisia viittauksia raiskaukseen, väkivaltaan ja tappoon. Mitään ei kuvailla. Samalla tasolla liikutaan kuin itse animessa. Lisäksi varoitus huonosta huumorista:)

Summary: Onnettoman sattumuksen seurauksena Shuichin sisko päätyy nukkumaan väliaikaisesti veljensä ja idolinsa yhteiselle sohvalle. Ja kun kyseessä on Shindout, hassuilta, oudoilta ja kieroilta sattumuksilta ei voida välttyä.

A/N: Tarina perustuu Gravitation animeen, tosin mangasta nappasin mukaan Shuichin sisaren. Tapahtumat sijoittuvat animen jälkeiseen aikaan. (Ihan btw, vihaan syvästi mangan suomennosta! Suomen puhekieli ei vaan _sovi_ kirjoitettuun asuun). Tämä tarina on saanut alkunsa joskus vuonna 2004, valmiiksi taisin saada vuonna 2005. Se on yksinkertaisesti kokoelma hassuja ideoitani, jotka on tungettu samaan ficciin, ja välillä se näkyy. Kyseessä on kuitenkin lempilapseni, viimeinen pitkä ficcini, ja ainut jota pohdin ja valmistelin pidempään kuin muutaman tunnin. Kamala miten kauan siitä on, kun olen viimeksi kirjoittanut.. Koska tätä kirjoittaessani olin 14, huumori on välillä lapsellista ja jotkut kohtaukset on vähän turhia. En kuitenkaan ala karsia tai muokata tarinaa sillä tyylini on muuttunut matkalla senverran, että korjaukset eivät istuisi mukaan. Haluan kuitenkin julkaista tämän tarinan ihan vain sen takia, että silloin, kun sen tein, ei missään ollut oikein paikkaa julkaista suomenkielistä Gravitation-fanfictionia. Kommentoida saa, haluan tietää millainen kirjoittaja olin 14 vuotiaana:D

Sanokaa jos olen unohtanut jotain tästä alkuselittelystä:P


SEVEN DAYS - Prologi


”Yuki, oletko sinä tulossa nukkumaan vai et?” Shuichi kysyi kärsimättömästi nojaillessaan Yukin työhuoneen ovenkarmiin. Lauantai oli vaihtunut sunnuntaiksi pari minuuttia sitten ja kirjailija sen kun vain kirjoitti ja kirjoitti.
”Minulla on kiire, häivy” Yuki Eiri tuhahti työnsä äärestä ja jatkoi keskeytyksettä kirjoittamistaan. Hänen tekstinsä oli jo loppusuoralla, mutta hän halusi silti kiusata Shuichia.
”Ilkimys... No, tule sitten perässä” Shuichi haukotteli ja tassutteli makuuhuoneeseen. Eiri kirjoitti vielä muutaman lauseen ennen kuin päätti jättää leikin kesken ja sammutti jättihaukotuksen saattelemana tietokoneensa.

Hän nousi ylös tuoliltaan ja venytteli raukeasti ennen kuin asteli hitaasti avaraan eteishalliin. Juuri, kun hän oli avaamassa kylpyhuoneen ovea, ovikello soi. Nopea vilkaisu kelloon kertoi, että kuka tahansa oven takana sitten olisikin, hänellä täytyi olla todella tärkeää asiaa. Kukaan järkevä ei tulisi vierailemaan hänen luokseen puolen yön jälkeen ilman hyvää syytä, roskalehtitoimittajiakaan ei ollut näkynyt pitkään aikaan.
”Paras ollakin hyvä syy...” Eiri murahti astellessaan ovelle.
”Satutko tietämään mitä kello...” Eirin vihainen lause katkesi, kun hän näki oven takana seisovan tytön. Tytön vaaleat hiukset olivat sekaisin ja kasvot olivat itkusta turvoksissa. Yllään hänellä oli vain laventelin sininen yöpuku ja ohut takki.
”Kuka...” Eiri aloitti, mutta tyttö keskeytti hänet: ”Onko Shuichi kotona?”.

”Shuichi..?” Eiri alkoi ihmeissään. Hänen muistinsa mukaan Shuichilla ei ollut liiaksi naispuolisia ystäviä, ellei tämä sitten ollut joku sairas fani tai kenties Shuichin salarakas. Siihen Eiri ei tosin uskonut itsekään.

”Yuki, kuka...” Shuichin uninen lause katkesi kuin veitsellä leikaten. Yhdessä vaaleanpunaisen vilahduksessa poika oli vilahtanut Eirin ohitse ja tuijotti tyttöä.
”Mitä sinulle on tapahtunut? Et sinä varmaan saisi olla tääl... Älä vaan sano... ei... EI!” Eiri yllättyi hieman Shuichin äänensävystä. Hän ei ollut ikinä ennen kuullut poikaa yhtä aikaa noin järkyttyneenä ja vihaisena. Shuichi vakavana?
”Shu... mä en... mä en voi mennä takaisin...” Tyttö itki. Shuichi kiersi kätensä tytön ympärille. Aika tuntui pysähtyvän hetkeksi: Shuichi halaamassa tuntematonta itkevää tyttöä Eirin asunnon ovella ja Eiri katsomassa vieressä kysyvä ilme kasvoillaan. Sitten Shuichi ryntäsi naulakolle ja nykäisi takin yllensä.
”Minä menen sanomaan sille paskiaiselle pari valittua sanaa...” Shuichi sanoi murhaava ilme kasvoillaan. Eiri oli juuri aikeissa tarttua pojan olkapäähän estääkseen tätä lähtemästä mutta tyttö ryntäsi hänen ohitseen ja ehti ensin.
”Et muuten mene, se vielä tappaa sinut.” Tyttö sanoi heikosti. Shuichi katsoi tyttöön, huokaisi ja veti oven kiinni.

”Kuka sinä olet?” Eiri kysyi. Hän katsoi tyttöä hieman tarkemmin nyt, kun tämä oli astunut eteisen valoihin. Tyttö oli jollakin kumman tavalla tutun näköinen, vaikka Eiri ei ennen muistanut häntä nähneensä. Shuichi ilmeisesti tunsi tytön hyvin. Epämiellyttävä värähdys kävi Eirin vatsanpohjassa. Kuinka hyvin Shuichi tytön oikein tunsi?

”Maiko... Maiko Shindou...” Tyttö nyyhkäisi ja pyyhkäisi vihaisesti silmiään. ”Olen Shuichin...pikkusisko”.
--
Shuichi katseli siskoaan. Hän ei tiennyt mitä oli tapahtunut, mutta melko varmasti se liittyi heidän isäänsä. Ja häneen. Shuichi tiesi, että hänen isänsä suorastaan vihasi häntä ja hänen uravalintaansa, mutta Maiko... Maikolle Isä ei koskaan ole tehnyt mitään... ilmeisesti ennen kuin nyt. Ja epäilemättä syy oli Shuichi. Shuichi vilkaisi anteeksipyytävästi Eiriin, mies näytti siltä kuin kaipaisi yhä selitystä. Kukapa ei kaipaisi selitystä, kun keskellä yötä omaan kotiin ilmestyy tyttö jota Eirin oma poikaystävä hyökkää heti halaamaan.

”Maiko, mitä on tapahtunut? Isäkö se oli?” Shuichi kysyi huolestuneena. Eiri katseli kiusaantuneena vierestä. Se, että tyttö oli Shuichin sisko, selitti jotain, mutta silti tämä oli kummallista. Mitä hemmettiä tyttö teki hänen asunnossaan keskellä yötä sen näköisenä, kuin hänet olisi raiskattu.

Shuichi tarttui tyttöä kädestä ja johdatteli hänet keittiöön. Eiri ei ollut varma, pitäisikö hänen jäädä ulkopuolelle, mutta, kun Shuichi jätti oven auki, hän päätti mennä perässä. Maiko istahti pöydän ääreen, pyyhkäisi silmiään äkäisellä kädenliikkeellä ja huokasi raskaasti.

”Isä sai tietää... tai no, koko Japanihan sen jo tietää...siis...hän sai tietää kenen kanssa sinä asut... ja että te olette... yhdessä...” Tyttö aloitti hiljaa. ” Isä suuttui, haukkui sinut maan rakoon ja alkoi heitellä tavaroita.. syytti äitiä sinun kasvatuksestasi... minä... minä sanoin hänelle... sanoin, että ei ole isän päätettävissä kehen lapsi rakastuu ja...hän...” Maikon ääni kuoli pois.

Shuichi tarttui tyttöä kädestä ja he katsoivat toisiaan hiljaisuuden vallitessa. Eiri ei koskaan ennen ollut nähnyt Shuichia niin vakavana. Se oli melkein pelottavaa.
”Minä... menen nukkumaan...” Eiri huokasi ja lähti kohti ovea.
”Yuki... voiko... voisiko Maiko jäädä yöksi?” Shuichi kysyi varovasti.
"Hmph... Enpä nyt tiedä..." Eiri tuhahti.
"Yuki!" Shuichi sanoi moittivasti. Eiri vilkaisi pojan kasvoja, eikä hänestä ollut vastustajaksi, kun tämä katsoi häntä niin avuttomasti ja pyytävästi.
”Hmm... Enköhän minä selviä kahdestakin Shindousta...” Eiri murahti.
”Tosissasi? Maiko... saisi asua meillä pari päivää ennen, kun hänelle löytyy uusi asunto? Kotiin hän ei...” Eiri keskeytti hellästi Shuichin lauseen: ”Kunhan se on vain väliaikaista, mutta nyt minä kyllä menen nukkumaan. Mizuki hyökkää meille huomenna heti kukonlaulun aikaan kärkkymään seuraavaa tekstiä... ”

Eiri sulki oven perässään, kuunteli hetken hiljaista puhetta mutta hipsi sitten makuuhuoneen puolelle, riisuutui ja kaivautui peiton alle. Hän ei kuitenkaan saanut unta. Mitä oli tapahtunut? Ei sillä, että hän olisi välittänyt... tai no, kyllä hän välitti. Hän ei ikinä ennen ollut nähnyt sellaista ilmettä Shuichin kasvoilla.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua Shuichi viimein asteli makuuhuoneeseen ja pujahti peiton alle Yukin viereen.
”Mitä on oikein tapahtunut?” Eiri kysyi hellästi. Hän pyyhkäisi sormellaan Shuichin kyynelistä kosteaa poskea.
”Yuki...” Shuichi nyyhkäisi hiljaa. ”Kaikki on minun syytäni, jos minua ei olisi...” Yuki painoi sormen Shuichin huulille.
”Mitä tapahtui?” Eiri kysyi jälleen, nyt hieman kärsimättömämmällä äänensävyllä.
”Isä... Isä sai tietää meistä, ja tavalliseen tapaansa suuttui. Hän tekee niin aina, kun puhe kääntyy minuun...isä...isä vihaa minua, oikeasti. Olen perheen häpeätahra. Maiko oli puolustanut minua, ja isä ei kestänyt sitä. Isä... isä oli käynyt Maikoon käsiksi, ja kun Maiko oli päässyt hänen otteestaan irti, hän karkasi saman tien tänne... ” Shuichi vuodatti hiljaa. ”Eiri, kaikki on minun syytäni” Shuichi nyyhkäisi hiljaa. Poika oli kiertänyt kätensä kirjailijan ympärille ja painautui nyt tämän kylkeen kiinni.

Shuichi oli juuri kutsunut häntä hänen etunimellään, sellaista tapahtui erittäin harvoin, ja yleensä vain silloin, kun Shuichi oli jotenkin ärsyyntynyt häneen. Mitä poika oli tarkoittanut sanoessaan, että hänen isänsä vihasi häntä? Kun tarkemmin ajattelee, Shuichi ei koskaan ollut puhunut isästään. Hän harvoin puhui perheestään ja omasta menneisyydestään. Eikä hän ollut tullut kysyneeksi, ei hän ollut arvannut mitään tällaista... itse asiassa hän ei ollut koskaan edes kuvitellut millainen perhe Shuichilla saattaisi olla.

Eiri epäröi hetken, sanoako jotakin vai ei, mutta päätti sitten sulkea suunsa ja tyytyi vain rutistamaan poikaa rintaansa vasten.

A/N: Huomenna julkaisen "Sunnuntain" mikäli suinkin ehdin. Viimeistä lukuun ottamatta kaikki luvut on minulla typokorjailuja vaille valmiina. Viimeinen luku on wanhalla tietokoneellani, johon pääsen käsiksi vasta kun seuraavan kerran käyn mummolassa (jossa se on varastossa). Toivottavasti kuitenkin saan senkin pian:)

[Surunmurhaaja]

Aww. Gravificcejä! Me likes. Mä en kato animea sarjasta vaan luen, mutta yhtä kivalta vaikuttaa tämäkin. Paritus on yhtä ihku <3
Hui, raiskauksen käsittelyä heti alkuunsa. Hahmot tuntuu suht. IC:ltä, on vaikeaa sanoa poikkeaako niiden luonne paljon animessa kun en sitä katso mutta kivalta vaikuttaa. Nyt olen huono sanomaan paljon muuta, mutta lisää lukisin mielellään.

Sä kirjoitit tän 14-v? (Sanoo hän, joka lukee alkutiedot vasta ensimmäisen osan luettuaan ) Nojaa, eipä kirjoitusvuodella niin paljon väliä ole. Gravificcejä sais ilmestyä finiin enemmänkin.

[Miriam]

Venomous: Ihanaa, heti kommentti:) Kiitos kiitos kehuista, jatkoa seuraa! Ja hyvä että hahmot vaikuttaa olevan IC, mä mietin tota Yukia että ei kai se ole liian kiltti:D Gravitation vaan on niin ihana:) Itellä on tuo manga kokonaan hyllyssä, mutta silti anime vie minusta loppupeleissä voiton. Uusiofaniuduin kun katselin sarjan uudelleen tuossa vähän ennen joulua. Tuo raiskauksen mainitseminen on tässä kohtaa ehkä vähän turhaa, sitä ei siis tuossa tapahtunut, Yuki vaan totesi että likka näyttää siltä kuin niin olisi tapahtunut. Se tapahtuma mistä tuossa alussa varoittelen, on se mikä on tapahtunut jo animen/mangan aikana. Siitä puhutaan sit myöhemmin. Hyvä huomio, itse en tajunnut että tuo saattaa olla harhaanjohtava.. Voisin vaihtaa siihen jonkun muun nasevan lausahduksen jos/kun keksin..

Jatkoa seuraa huomenna (öö, tänään), nyt oon kyllä jo niin silmät ristissä ja väsy että pilkkuvirheiden metsästys  tosta seuraavasta luvusta ei onnistu (puhumattakaan fiksusta kommentoinnista) Varsinkin kun pilkkuvirheet on mun teksteissä riesa vieläkin..

Ja tosiaan, 14v olin, mutta  jo Gravit katsoneena ja kaikki englanniksi ilmestyneet mangat lukeneena:P

[Emmy]

Lauantai oli vaihtunut sunnuntaiksi pari minuuttia sitten ja kirjailija sen kun vain kirjoitti ja kirjoitti.

Kivasti lähetit tän prologin samaan aikaan:) Pelkkä vahinko, että päätit laittaa juuri tänään ja tähän aikaan?


Tää prologi on sen verran lyhyt, että tästä nyt ei kauheesti saa nyhdettyä kommentoitavaa, mutta on mielenkiintoinen alku. Itekin pidän Gravitationista, vaikken mikään himofani sentään ole,  ja enpä taida olla lukenut montaakaan gravi-ficciä.. Mutta pistäpä sitten jatkoa tänään tulemaan:)

[Miriam]

Emmy, kiitos kommentista! Aika hyvinhän tämän julkaiseminen ajoittuukin, seuraava luku kertoo sunnuntaista ja tänään taitaap olla sunnuntai.. kai.. jouluna on päivistäkin ihan sekaisin:D Toivottavasti tässä seuraavassa luvussa on paremmin pituutta.

A/N: Uusi luku on täällä!:) Tämänkertainen on suht pitkä. Sivumennensanoen, japanilaiset ei taida syödä munakasta aamiaiseksi.. Mutta menköön nyt. Alun angstaamisesta aletaan päästä yli, ja estradille astuu myös Tohma julmine hymyineen. Nam!

SEVEN DAYS - Sunnuntai

Aurinko paistoi kirkkaasti suoraan tytön kasvoihin. Maiko venytteli ja käänsi kylkeä. Samassa hän havahtui täysin hereille. Tämä ei ollut hänen sänkynsä. Edellisen illan ja yön tapahtumat tulvahtivat hänen mieleensä. Hän oli rynnännyt keskellä yötä yövaatteisillaan Eiri Yukin asunnolle ja jäänyt vielä yöksi. Hän häpesi hieman, miten hän nyt sillä tavalla... Maiko nousi istumaan ja kääräisi oikean kätensä hihan ylös. Muutama ärhäkästi silmiin pistävä mustelma tuijottivat häntä takaisin. Tyttö vetäisi hihan alas nopealla käden liikkeellä ja vilkaisi ympärilleen.

Hän oli Yuki Eirin asunnossa. Hän ei vieläkään voinut uskoa sitä. Hän oli mahtanut olla illalla aika sekaisin, koska ei ollut edes huomannut kirjailijan paikalla oloa. Yuki Eiri, japanin komein ja seksikkäin mies ja Maikon lempikirjailija. Ja nyt hän istui katselemassa ympärilleen YUKI EIRIN JÄTTIMÄISELLÄ KULMASOHVALLA! No, toisaalta... Shuichi on asunut täällä toista vuotta, joten oli jo hieman ihme, ettei Maiko ole käynyt heidän luonaan. Mutta silti... Maiko virnisti itsekseen, mitähän kaverit sanovat, kun kuulevat tästä...

Makuuhuoneen ovi kolahti ja Shuichi asteli huoneeseen.
”Huomenta” Poika sanoi ja asteli tytön luokse. ”Kunnossa?” Hän kysyi varoen. Tyttö nyökkäsi hajamielisesti ja katseli ympärilleen silmät suurina.
”Tämä ei ole todellista...” Maiko kuiskasi hiljaa.
”Väärin, tämä on hyvinkin todellista.” Shuichi virnisti huomatessaan että Maiko on kunnossa, ja ilmiselvästi tajunnut joutuneensa idolinsa ja veljensä yhteiseen asuntoon.

Makuuhuoneen ovi avautui jälleen ja Eiri asteli huoneeseen. Hän haukotteli ja vilkaisi huoneessaolijoita. Shuichin sisko istui sohvalla tuijottaen häntä häpeämättä. Shuichi luki lehteä, mutta vilkaistessaan sisartaan, poika kääri lehden nopealla liikkeellä rullaksi ja muksautti tyttöä päähän.
”Katsoa saat, mutta et koskea.” Shuichi sanoi kiusoittelevasti. Tyttö punastui ja siirsi katseensa muualle.
”Toitko kenties Ei-chanin mukanasi?” Shuichi jatkoi kiusaamista. Tyttö punastui entisestään, pomppasi jaloilleen ja tarttui Shuichia kauluksesta.
”Sanakin niin kuolet!” Tyttö sähähti. Shuichi alkoi nauraa ja tyttö päästi irti.
”Sanot sanankin.. siitä.. ja minä lipsautan muutaman sanan...” Tyttö kumartui kuiskaamaan Shuichille jotakin. Shuichin hymy hyytyi.
”Sen jos teet...” Shuichi aloitti, mutta totesi hävinneensä.
”Ei-chan?” Yuki kysyi häivä uteliaisuutta äänessään. Shuichi purskahti nauruun ja läimäisi siskoaan selkään.
”Eipä mitään. Maiko vain sattuu olemaan fanaatikko” Shuichi tyrskähti ja loikki huoneen poikki keittiöön väistäen matkalla Maikon lyöntiä. Eiri pyöräytti silmiään ja asteli Shuichin perässä huoneesta. Maikokin hipsi hetken epäröityään perässä.

”Minä teen aamupalan!” Shuichi kiljaisi.
”Mitäh?!” Maiko huudahti äimistyneenä.
”No et todellakaan!” Eiri älähti ja tyrkkäsi Shuichin sivuun.
”Yuki!! Miksei?” Shuichi vinkui lattialta, johon hän oli lysähtänyt istumaan.
”Olisiko itsesuojeluvaistolla mitään tekemistä asian kanssa?” Maiko pisti väliin virnistäen ilkikurisesti.
”Naulan kantaan, ja siirry siitä, tai heitän sinua munalla” Yuki sanoi. Hän oli ottanut jääkaapista munakkaaseen tarvittavat ainekset ja oli kompastua Shuichiin joka yhä istui lattialla.
”Mu...?” Shuichi aloitti silmät suurina.
”KANANmunalla, senkin lapsellinen idiootti” Eiri tuhahti.
Shuichi punastui hieman ja nousi kiltisti ylös ja istahti pöydän ääreen. Maiko virnuili hänelle pöydän toiselta puolelta. Shuichi pyöritteli silmiään.

”Maiko, sinun pitää varmaan tulla minun kanssani töihin”, Shuichi sanoi ja nappasi juurivalmistuneen munakkaan lautaselleen ”Voidaan matkalla vaikka hakea sinun tavaroitasi kotoa. Minä voin lainata sinulle vaatteita siksi aikaa.” Poika jatkoi ja tunki jättimäisen palasen munakasta suuhunsa.
”Sinun kanssasi töihin? Oletko tosissasi? Mutta hei, kotona..” Maiko aloitti.
”Isä ei ole kotona vaan töissä. Etkö sinä halua tulla mukaan?”
”Jep... En olekaan nähnyt Hiroa pitkään aikaan...” Maiko vastasi hajamielisesti.

---

Aamiaisen jälkeen Maiko pukeutui Shuichin vaatteisiin ja juuri, kun he olivat lähdössä, ovikello soi ja Eiri urahti kärsivästi. Shuichi avasi oven.
”Huomenta Shindou-san...kukas tämä on?” Ovelle ilmestynyt nainen kysyi.
”Huomenta, Mizuki-san, tässä on siskoni Maiko Shindou. Hän lähtee mukanani töihin.” Shuichi selvitti. Mizuki tosin ei enää kuunnellut, sillä hän oli siirtänyt huomionsa muualle:
”Huomenta Yuki-san!” Mizuki huudahti.
”No huomenta Kanna-chan” Yuki sihahti hampaidensa välistä.
”Tyyntä myrskyn edellä, mennään pois alta” Shuichi virnisti Maikolle ja sulki oven perässään.

”Hän oli Kanna Mizuki Eiko Publishingista. Yukilla on deadline huomenna ja Mizuki haluaa varmistaa, ettei hän livistä mihinkään. Yuki ei ole oikein innoissaan asiasta...” Shuichi selvitti heidän kävellessään kadulla.
”Livistä...?” Maiko kysyi ihmeissään.
”Jep... Noniin, perillä ollaan. Käy hakemassa tavarasi. Minun paikalle ilmestymistä tuskin arvostettaisiin” Shuichi sanoi ja pysähtyi portille.
”Hei, isä ei ole kotona ja äiti varmasti haluaisi nähdä sinut!” Maiko pyysi, mutta Shuichi pysyi kannassaan.
”Tulkoon sitten tapaamaan minua itse...” Shuichi tuhahti.
”Selvä...” Maiko huokasi ja juoksi sisään.

Kun Maiko lopulta tuli takaisin, Shuichi oli jo kymmenen minuuttia töistä myöhässä. Hän nappasi siskoaan kädestä ja he juoksivat ruuhkaisen Tokion katuja pitkin kohti NG-studiota. Sisälle päästyään he ryntäsivät suoraan hissiin.
”Mikä ihmeen kiire sinulle tuli, ei ole maailmanloppu, jos myöhästyy parikymmentä minuuttia töistä...et sinä koulussakaan ikinä ajoissa ollut...” Maiko tuhahti vihaisesti tasaten hengitystään.
”Sinä et tunne K:ta. Kymmenenkin minuutin myöhästyminen saattaa todella johtaa maailmanloppuun...” Shuichi sanoi. Hissin ovet avautuivat ja näkymä sai Maikon kirkaisemaan.

Melkein kaksimetrinen vaaleat pitkät hiukset omaava mies osoitti heitä jonkinlaisella singon tapaisella. Maiko ei tiennyt aseista juuri mitään, mutta sen hän ymmärsi, että, jos sellaisella ampuu, siitä tulee ruumiita. Maiko tarttui Shuichin käsivarteen ja vilkaisi pojan kasvoja järkyttyen näkemästään. Shuichi näytti aivan normaalilta, aivan kuin tämä olisi päivittäinen rutiini sen faktan sijasta, että joku hullu osoitti heitä aseella.

”Olet tasan kaksikymmentä kaksi ja puoli minuuttia myöhässä. Selityksiä kiitos!” mies sanoi julmalla äänellä.
”Viitsisitkö K tunkea tuon aseen vaikkapa sinne, mihin aurinko ei paista, vaikka ahteriisi mieluummin, kuin osoittelet sillä viattomia...” Shuichi äkäili takaisin.
”Ja kukas tämä kaunotar on?” K:ksi paljastunut mies siirsi huomionsa Maikoon. ”Uusi rakas?”
”Ehdottomasti ei!” Maiko ja Shuichi huudahtivat yhtä aikaa.
”Maiko, mitä sinä täällä teet?” Hiro hihkaisi K:n takaa.
”Oletko sinä Hiroshin tyttöystävä?” K pisti väliin.
”Ööh... ei...en...” Maiko vastasi katse edelleen K:n aseessa.
”Suguru! Tyttöystäväsi on täällä!” K huudahti sitten.
”Mitäh?!” Suguru kiljaisi studiosta.
”Haa! Olin oikeassa!” K virnuili.
”Lopeta ääliö. Maiko on minun siskoni ja hän tuli nyt mukanani käymään. Ja mitä järkeä Sunnuntaina työskentelyssä edes on...” Shuichi tuhahti ja työntyi K:n ohitse studio viiteentoista.
”Sunnuntaina täällä on vähiten ruuhkaa, ja koska olen fiksu, varasin meille studion kolmeksi tunniksi” K naurahti.

Lyhyen selityksen jälkeen Maiko istahti tuolille katselemaan bändiä työssään. Hänen täytyi myöntää, että Shuichi lauloi hyvin, ja vaikka hän ei tiennyt musiikista juuri mitään, sen hän ymmärsi, että bändi teki hyvää työtä.

Samassa oveen koputettiin ja sisään astui vain hieman Maikoa pidempi vaaleahiuksinen ja hitusen pirullisen näköinen mies.

---

”Kotona ollaan!” Shuichi kiljaisi heti ovelta. Hänellä oli pitkä ja raskas studiopäiva takana ja kaiken lisäksi hänen piti vielä huolehtia siskostaan... Maiko asteli hänen perässään sisään ja heitti kassinsa naulakon alle.
”Yuki! Missä sinä olet!” Shuichi huhuili. Samassa hän huomasi jonkun katselevan televisiota sohvalla. Sohvan selkänoja oli olohuoneen ovea päin, joten Shuichi ei nähnyt kuin jalat jotka lepäsivät rennosti käsinojan päällä. Shuichi hiipi hiljaa lähemmäs ja loikkasi yllätyshyökkäyksellä selkänojan yli sohvalle vain lentääkseen siitä saman tien lattialle.
”Yu... TATSUHA!?” Shuichi ähkäisi selvittyään järkytyksestä.
”Älä hemmetissä...” Tatsuha tuhahti irrottamatta katsettaan television ruudusta.
”Juu-u, ettet vain olisi tehnyt täällä lapsilta kiellettyjä asioita katsellessasi noita videoita?” Shuichi sanoi sarkastisesti lattialta.
”Älä viitsi väittää ettei Ryuichi-sama saa sinua välillä… hmm… innostumaan... ” Tatsuha urahti katsellen edelleen kiinteästi tv ruutua, jossa Ryuichi esiintyi ilman paita. Kieltämättä se oli aika seksikäs näky.
”Nah, Ryuichi ON kyllä jumala, mutta...” Shuichi aloitti, mutta Maiko keskeytti hänen lauseensa.
”Kuka sinä olet?” Tyttö kysäisi utelias sävy äänessään.
”Tatsuha Uesugi, velipoika antoi minun ystävällisesti käyttää videoitaan, mutta Shuichi, pieni varoituksen sana: hän ON kotona ja saattaisi suuttua, kun tuot salarakkaitasi tällä tavalla...” Tatsuha ei kerinnyt lausettaan loppuun, kun Shuichi täräytti häntä kaaliin.
”Maiko on minun SISKONI, ja jos vielä YKSIKIN ääliö kehtaa sanoa häntä tyttöystäväkseni, hirtän sen päänsä aukojan munistaan kuuseen.” Shuichi murisi kiukkuisena.
”Ja millähän lihaksilla?” Tatsuha tuhahti.
”Odotas vain, niin minä kohta näytän sinulle lihaksia” Shuichi murisi.
”Näytä pois!” Tatsuha sanoi perverssi ilme naamallaan.
”Kuules...” Shuichi kimpaantui.
”Oletteko te kaksosia?” Maiko keskeytti alkavan riidan.
”Häh?” Shuichi ja Tatsuha kysyivät yhtä aikaa.
”Siis sinä ja Yuki-san?” Maiko jatkoi tutkien Tatsuhaa katseellaan.
”Ei, pikkunilkki on kuusi vuotta nuorempi ja omaa sairaalloisen pakkomielteen itseään kaksi kertaa vanhempaan mieheen. Ällöttävää.” Eiri oli saapunut huoneeseen ja istahti sohvalle veljensä viereen. Shuichi loikkasi saman tien tämän viereen ja painautui tämän kylkeen. Maiko istahti oman veljensä viereen.

Hetken nelikko istui sohvalla puhumatta mitään. Eiri keskittyneenä TV lehteen, Tatsuha ja Shuichi katselemassa videota silmät loistaen (ja ensin mainittu kuola valuen) ja Maiko tuijottaen TV ruutua kiinnostuneena, joskaan ei yhtä fanaattisesti, kuin kaksi muuta.
”Kieltämättä hän on aika...” tyttö aloitti hajamielisesti purren kynnenpieltään.
”Älä taas aloita...” Shuichi murahti nyppien nukkaa Eirin paidan kauluksesta.
”Ei, kun ihan oikeasti!” Maiko intti vastaan.
”Mitä?” Eiri havahtui lehden äärestä.
”Tyttö tajusi Ryuichi Sakuman kauneuden” Tatsuha huokasi.
”Olisikin vain pelkästään Sakuma-san...” Shuichi tuhahti.
”Noriko?” Tatsuha kysyi yllättyneenä. ”En minä olisi arvannut, että...”
”Eih!” Maiko huokasi.
”Maiko on sairas...” Shuichi mutisi.
”Suffeli, älä esitä. Itsekin olet sitä mieltä, että blondit OVAT seksikkäitä...”
”Samaa mieltä!” Eiri pisti väliin.
”Yuki senkin itserakas paskiainen! Ja Maiko, jos kerran vielä sanot minua suff...”
”Älä ruikuta Suffeli”
”Yuki, älä sinäkin!”
”Palataanpas aiheeseen Eiri-chan plus kumppanit...”
”Kuules nilkki, jätä se chan pois...kitoss...”
”Älä riehu velikulta, Shindou, jatka tarinaasi!”
”Olisitte nähneet, kuinka Maiko kuolasi Seguchi-sanin perään...”
”Mitäh?!”

Shuichi pyöritteli silmiään veljesten ilmeelle. Maiko punastui ja täräytti veljeään nyrkillä.
”Enkä kuolannut, sen kun katselin!” hän tuhahti. Hänen ajatuksensa vaelsivat aamupäivään. Seguchi-san oli tullut hetkeksi seuraamaan bändin harjoituksia.

Maiko oli katsellut miestä suurella mielenkiinnolla. Hän oli nähnyt tyypin muutamassa Shuichin julisteessa mutta kuvat eivät todellakaan tehneet oikeutta miehen olemukselle. Kuvissa hän oli näyttänyt nuorelta, jotenkin lapsenomaiselta, mutta nyt... ei, ei hän vanhalta näyttänyt, eikä yliaikuismaiselta, vaan jotenkin erilaiselta. Hän oli pukeutunut erikoisesti, muttei mauttomasti. Miehellä oli selvästi tyylitajua.

Nopeasti katsottuna mies oli näyttänyt kylmähermoiselta ja järkevältä mutta samalla kuitenkin mukavalta ja hauskalta. Vilkaisu vihertäviin silmiin oli tuonut Maikolle kuitenkin tunteen, että ulkonäkö saattoi pettää. Bändin lopetettua soittamisen Seguchi oli kävellyt suoraan Shuichin luokse.
”Minä ja Mika ajattelimme tulla käymään teidän luonanne tänään” Seguchi oli sanonut hiljaisuuden vallitessa, "Nähdään illalla”. Sen sanottuaan Seguchi oli naurahtanut ja lähti sitten hymyillen huoneesta vilkaistuaan ensin hieman kysyvästi Maikoon.
”Pelottavan oloinen ihminen...” Maiko oli sanonut oven sulkeuduttua.
”Tietäisitpä vain...” Hiro oli huokaissut jättäen Maikon miettimään asiaa. Mitäköhän Seguchi-san oli tehnyt ansaitakseen tuollaisen pelonsekaisen kunnioituksen..

”Siitä tulikin mieleeni, että Seguchi-san sanoi tulevansa Mika-sanin kanssa käymään tänä iltana”, Shuichi keskeytti maikon ajatukset.
”Ja sitähän minä juuri kaipasinkin...” Eiri murahti sarkastisesti.
”Mitä asiaa hänellä mahdollisesti SAATTAISI olla?” Maiko kysyi varovasti.
”Enpä tiedä, mutta olin saada sydänhalvauksen, kun hän sillätavalla tuli sinne studioon ja tuli suoraan minun luokseni...” Shuichi tuhisi kuljettaen sormiaan jälleen Eirin kauluksella.
”Ei voi olla paha juttu, jos hän ottaa Mikan mukaansa. Seguchi tulee ihan varmana vain katsomaan, kuinka hänen kultapoikansa voi ja...” Yuki katkaisi Tatsuhan lauseen murhaavalla mulkaisulla.

”Hmph... lopettakaa toistenne mulkoilu... Eiri, mitä uudelle kirjallesi kuuluu?” Shuichi kysyi. Hän alkoi kieltämättä välillä kypsyä veljesten kinailuun. Kysymys oli tarkoitettu vain vaihtamaan puheenaihetta, mutta kun hän tunsi sisarensa hätkähtävän hieman, Shuichi ymmärsi, että Maiko oli tainnut unohtaa missä oli. Tyttö oli tainnut unohtaa olevansa Japanin parhaimpiin kuuluvan rakkausromaanien kirjoittajan luona, istuen sohvalla MELKEIN tämän vieressä.

”Hmm... Tjaah, läpilukua vaille valmis. Jos se olisi kesken, Mizuki tuskin olisi vielä lähtenyt.” Eiri tuhahti. Hän ei erityisemmin pitänyt tunkeilevista tuottajista jotka sinnikkäästi uskoivat, että kirjailijoilla ei ole omaa elämää.
”Mistä se kertoo?” Shuichi kysyi.
”Hei, Suffeli. Ei se ole sinua ennenkään kiinn.. hei... Shu! Lopeta!” Eiri vetäytyi kauemmas pojasta, jonka leikkisät sormet olivat vaeltaneet Eirin kaulalle ja siitä korvalle. Poika virnisti koko naamallaan.
”Unohda se Suffeli, niin minä lopetan sinun kiusaamisesi” poika naurahti.
”Kakara, minä kutsun sinua miksi huvittaa ja...” Eirin lause keskeytyi, kun ovikello soi. Hän huokasi raskaasti ja väisti Shuichin jalkoja tämän loikatessa sohvan selkänojan ylitse avaamaan oven.

”Hyvää Päivää, Shindou-san” Seguchi Tohma sanoi hieman jäätävään heti sisään astuttuaan. Ei silti, Tohma ei koskaan ennenkään puhunut Shuichille mitenkään ylilämpimään sävyyn, mutta tällainen viileys oli jo hieman pelottavaa.
”Ööh... Päivää vaan” Shuichi änkytti säikkynä.
”Onko sinulla aavistustakaan, mitä me luimme iltapäivälehdessä juuri ennen tänne lähtöämme?” Mika sanoi viileähkösti.
”Ööh... ei?” Shuichi vastasi koettaen väistää naisen lävistävää katsetta.
”Kuka se on?” Mika jatkoi vihaiseen sävyyn.
”Kuka?” Shuichi vastasi ihmeissään.
”Kuules, Eiri on joutunut kärsimään rakkauselämänsä kanssa ihan tarpeeksi, ja jos sinä aiheutat hänelle lisäkärsimyksiä, minä vielä...”
”Mistä sinä oikein puhut?” Shuichi sanoi jo hieman kimpaantuneena. Yleensä hän tuli Mikan kanssa hyvin toimeen. Aluksi heillä oli ollut omat hankaluutensa, mutta, kun Shuichi oli oppinut tuntemaan naisen, hän oli alkanut ymmärtää tämän kiivaahkoa luonnetta. Nyt Mika oli kuitenkin kimpaantunut jostain, eikä Tohmakaan tuntunut olevan mielissään.

”Mikä ihme siellä kestää?” Tatsuha huudahti olohuoneen ovelta. Maikokin kurkisti ovesta eteisen puolelle. Sitä hänen ei kuitenkaan olisi pitänyt tehdä sillä siitä Mika vasta tuntui saavankin vettä myllyynsä.
”Kuka...” hän aloitti, mutta Shuichi keskeytti hänet alkuunsa: ”Hän on Maiko, ja hän oli yön tääl...” Nyt oli Shuichin vuoro joutua keskeytetyksi. ”Mitä?! Ettäs kehtaat...”  Mika sihisi hampaidensa välistä. Hetken Tohma ja Mika mulkoilivat Shuichia ilkeästi. Sitten Tatsuha purskahti raikuvaan nauruun.
”Shuichi... Shuichi, sinulla on ongelma...” Poika tyrski. Kaikki neljä eteisessä olijaa tuijottivat Tatsuhaa kuin hullua.
”Mikalla... Mikalla ei ole...munia!” Tatsuha sai vaivoin sanottua. Hän nojasi oven karmiin ja nauroi vedet silmissä. Shuichikin näytti tajunneen asian ja irvisti Tatsuhalle pahasti. Maiko virnisti ja häipyi takaisin olohuoneeseen.

Shuichikin tyrskähti raikuvaan nauruun nähdessään Mikan ja Tohman ilmeet. Hän ei ikinä ennen ollut nähnyt kumpaakaan niin puusta pudonneen näköisenä. Heidän siinä tuijottaessaan Eiri päätti astella estradille. Ensin hän vilkaisi sisarensa ja tämän miehen ilmeitä ja puri huultaan estääkseen naurahduksen. Sitten hän vilkaisi ovenkarmia vasten nauravaa pikkuveljeään ja lattialla hekottavaa poikaystäväänsä ja tuli siihen tulokseen, että eteinen on täynnä hulluja, kääntyi ja asteli takaisin olohuoneeseen.

”Mu...siis... nyt kyllä selitätte!” Mika sanoi. Hänen poskillaan paloivat äkäisyydestä kielivät punaiset läikät ja hänen silmänsä salamoivat.
”Shuichi...se lupasi just äsken... lupasi hirttää seuraavan munista kuuseen... seuraavan joka vihjaa jotakin sen ja Maikon suhteeseen... Ja sinulla ei ole munia...vai onko?” Tatsuha tyrskähteli. Hän oli jo vajonnut polvilleen ovensuuhun ja nauroi pidellen vatsaansa. Mika mulkaisi pikkuveljeään pahasti. Shuichi sai koottua itsensä ja sai muodostettua järkevän kysymyksen. ”Onko teillä mukana se lehti?”.

Hetken taskujaan kaiveltuaan Mika löysi lehdestä repäistyn artikkelin, jota oli nähtävästi käsitelty aika kovakouraisesti sillä se oli ilkeästi rytyssä. Otsikko kirkui sanomaansa räikeän punaisena: ”Shindou Shuichi pettää Eiri Yukia koulutytön kanssa.”  Alla oli kuva, jossa hän ja Maiko juoksivat pitkin Tokion katuja käsi kädessä.
”Maiko! Tules tänne!” Shuichi huudahti hilpeästi.
”Mitä?” Tyttö vastasi päästyään takaisin eteiseen.
”Neiti on päässyt lehteen!”
”Eikä, näytä!”
”Enkä! Mutta, kun me kerran ollaan pari, niin anna suukko!”
”Hyi saasta! Näytä nyt se!”
”Okei, jos annat suukon!”
”Hyi hemmetti, lopeta! Mitäh! Mitä siinä luki?”
”Shindou Shuichi pettää Eiri Yukia koulutytön kanssa.”
”Mitäh! Kenen?”
”Miten tyhmä ihminen voi olla... Katso tätä kuvaa!”
”Kamala, en kai tuo ole minä?”

Eiri oli palannut eteisen ovelle ja sai vaivoin pidettyä viileän ulkokuorensa kasassa katsellessaan sisarusten kiistelyä.

”Kyllä, sinä se olet! Ja koska kaikki aina olettavat, että media on oikeassa, me siis olemme pari, joten anna suukko velikullallesi!”
”Voi elämä Suffeli, en todellakaan!”
”Veli?” Mika pisti väliin. Koko tilanteen koomisuus alkoi valjeta hänelle hiljakseen.
”Kyllä... Tai siis Maiko on minun siskoni, ja sinä olet about kymmenes joka luulee häntä minun heilakseni...” Shuichi aloitti ja lyhyen selityksen jälkeen Mika ja Tohma rauhoittuivat ja pian kaikki istuivat olohuoneessa.

”Näytät voivan hyvin, Eiri-san. Onko ollut kenties hyvä päivä?” Tohma kysyi.
”Kyllä. Siihen asti, kun sinä ilmestyit tänne...” Yuki sanoi viileästi.
”Tuo oli ilkeää, kyllähän sinä tiedät, että minä olen vain huolissani sinusta.” Tohma vastasi rauhallisesti.
”Ei tarvitse, osaan huolehtia itsestäni vallan mainiosti...” Eiri murahti.
”Ja onhan sinulla minut!” Shuichi sanoi ja kiersi kätensä Eirin vyötärölle.
”Sitä minä pelkäänkin...” Tohma mutisi itsekseen. Eirillä alkoi keittää.
”Sinun olisi paras olla puuttumatta minun elämääni, sillä vaikka kuinka yrität, et saa sitä ah niin säälittävää ja suloista kuusitoistavuotiasta Eiri Uesugia takaisin, koska minäkin olen melkein päässyt hänestä eroon!” Eiri sanoi kiukkuisesti.
”Uesug... ketä?” Maiko kysyi hiljaa Shuichilta. Shuichi katsoi sisartaan varoittavasti. Tyttö ei tiennyt mitään Eirin järkyttävästä menneisyydestä eikä Shuichi todellakaan halunnut tytön kyselevän mitään. Eirin purkaus oli saanut Tohman hiljaiseksi. Hetken hän vain tuijotti, mutta päätti sitten antaa asian olla ja vaihtoi puheenaihetta.

---

“Hyvää yötä!” Shuichi hihkaisi Makuuhuoneen ovelta. Maiko oli juuri oikaissut itsensä pitkälleen sohvalle. Hän nyökkäsi veljelleen joka sulki nopeasti oven perässään. Hetken Maiko kuunteli korvat höröllä mitä huoneessa tapahtui. Lopulta hän kaivoi sohvan alta kirjan luettavakseen. Hän ei ymmärtänyt miksi häntä niin nolotti lukea Yuki Eirin itse kirjoittamia kirjoja tämän asunnossa, mutta nolottipa kuitenkin.

Vaikka hän yleensä upposi hetkessä kirjan maailmaan, nyt hän ei jostakin syystä pystynyt keskittymään. Hän oli ollut vasta yhden päivän Yuki Eirin asunnolla ja nyt hänestä jo tuntui siltä, että hänen päänsä halkeaisi kysymyksistä. Hän koetti yhdistellä asioita mielessään, muttei oikein saanut aikaiseksi mitään järkevää. Miksi Shuichi näytti pelkäävän Seguchi-sania? Ja mitä Eiri-sanin sisko oli tarkoittanut sanoessaan, että Eiri on kärsinyt rakkauselämässään jo ihan tarpeeksi. Ja kenestä Eiri Uesugista he olivat puhuneet. Koko vierailun aikana Eiri oli ollut kiukkuinen ja tiuskinut sisaruksilleen ja Seguchi-sanille. Maiko saattoi vain ihmetellä, miksi...

Pieni Salapoliisi heräsi Maikon mielessä ja hetken epäröityään hän nousi seisomaan ja hiipi hiljaa makuuhuoneen ovelle ja pysähtyi kuuntelemaan sisällä käytävää keskustelua.

"Shu, koska sinä kerroit Maikolle meistä?"
"Häh? Miksi sinä tuollaisia kysyt?"
"Muuten vain"
"Jaa... Kerroin hänelle ja Hirolle sinusta heti, kun ensimmäisen kerran tapasimme. En edes tiennyt nimeäsi, mutta olin järkyttävän raivoissani sinulle...älä viitsi hipelöidä, minä olen väsynyt..."
"Kerrotko sinä sisarellesi ja Hiroshille kaiken?"
"Melkein... Yuki! Lopeta heti! Minä haluan nukkua!"
"Tietääkö hän New Yorkin tapahtumista...?"
"Häh? Ei tietenkään, miksi pitäisi?"

Maiko kumartui lähemmäs ovea. Keskustelu alkoi käydä aika mielenkiintoiseksi.

"Äsh.. unohda"
"Hei, älä nyt... tiedän, että olit sanomassa jotakin!"
"Ei mitään... hän vain näytti aika puusta pudonneelta, kun puhe alkoi liipata likeltä aihetta,"
"Haluaisitko sinä sitten selittää hänelle?"
"Jaa-a”
"Yuki.. mitä sinä... älä...älä lopeta..."
"Äskenhän sinä vielä halusit nukkua"
"Paskiainen...muutin mieleni"
"Näyttää pahasti siltä, ettet taida haluta enää nukkumaan, vai?"
"Älä viitsi kiusata..."

Maiko irvisti oven takana. Hän ei totisesti halunnut nähdä mitä oven takana tapahtui. Hän oli juuri kääntymässä ja häipymässä takaisin petiinsä, kun hän erotti jälleen oman nimensä. Uteliaisuus vei jälleen voiton ja Maiko asettui takaisin salakuuntelemaan.

"Huomenna hän menee kouluun"
"Entä sitten, sinä puhut liikaa..."
"Minä...minä tarkoitan sitä, että hän saattaa kertoa kavereillensa, missä asuu, ja sitten he haluavat ihan varmasti tulla tänne ja..."
"Mitä sinä selität?"
"Lopeta nyt tuo hetkeksi, en pysty ajattelemaan selkeästi..."
"Selvä"
"Hyvä... Onko sinusta OK, että hän saattaa tuoda muutaman kaverin mukanaan tänne ja he taatusti tulevat pällistelemään sinua. "
"Nah...sama se...siirrytään jo asiaan..."
" Yuki!"
"vai etkö sinä haluakaan?"
"äsh... unohda..”

Maiko katsoi parhaaksi siirtyä oman sohvansa puoleen. Häntä ei todellakaan haluttanut kuunnella salaa, kun hänen oma veljensä harrasti seksiä. Varsinkaan yhden Maikon idoleihin kuuluvan miehen kanssa. Maiko heittäytyi sohvalle ja kaivautui peiton alle. Hän peitti päänsä tyynyllä koettaen olla kuulematta makuuhuoneesta kantautuvia ääniä.

[Garesu]

YAY, Gravi-fanfictionia <3 Oon ihan hulluna kyseiseen sarjaan. Pidin myös tästä. ^^ Näyttää vain hassulta, kun suomenkielisessä tekstissä käytetään -chan ja -san-liitteitä. En ole tottunut siihen.

Yhden kirjoitusvirheenkin löysin:

"vai etkö sinä haluakkaan?"

Ylimääräinen k haluakkaan-sanassa.

Jatkoa kiitos,

Garesu

[Miriam]

Garesu, kiitos kommentista:) Korjailen virheen poies pikapikaa. Mietin itsekin että kannattaako noita japsipäätteitä käyttää, mutta kun niillä on niin helppo ilmaista hellittelyä, kunnioitusta jne. Mä jotenkin taas vierastan suomenkielen herroittelua ja sitten näitä hellittelynimiä... mikä Maiko-chan olisi suomeksi? Maikoliini? Kaikki Sayonarat, Aishiterut ja Bakat siivosin kyllä pois tuolta, mutta sallittakoon nuo päätteet:P

Toivottavasti pidät jatkosta. Parhaillaan siivoan sieltä pois virheitä ja täysiä idioottimaisuuksia:)


//edit: Seuraava luku!

SEVEN DAYS - Maanantai

Seuraava aamu valkeni jälleen aurinkoisena. Shuichi avasi silmänsä ja venytteli raukeasti. Hän käänsi kylkeään ja jäi katselemaan Eiriä. Shuichi ei koskaan kyllästynyt katselemaan miestä tämän nukkuessa. Kasvot kuin enkelillä... Shuichi pyyhkäisi hellästi etusormellaan hiussuortuvan Eirin kasvoilta. Hyväili tämän poskea ja hymyili hellästi Eirin avatessa silmänsä. Shuichi alkoi hyräillä hiljaa ensimmäistä päähän pälkähtänyttä laulua.

Eiri hymyili väsyneesti, kiersi kätensä pojan ympärille ja suuteli hellästi. Shuichi vastasi suudelmaan ja hetken he vain makasivat sängyllä toisiinsa kietoutuneina, suudellen ja hyväillen toisiaan.

Arka koputus oveen jäi heiltä huomaamatta, ja kun Maiko kurkisti oviaukosta, häntä kohtasi hänen kannaltaan hieman nolo näky; Shuichi ja Eiri olivat niin syventyneet toisiinsa, etteivät he huomanneet tyttöä ennen, kuin tämä yskäisi merkitsevästi.

"Minä...tuota...lähden nyt kouluun...tuota...joo..." tyttö änkytti ja livahti huoneesta sulkien oven nopeasti perässään. Kun Shuichi kuuli ulko-oven sulkeutuvan, hän tyrskähti nauramaan.

"Näitkö sinä hänen ilmeensä?"
"Jep..."
"Tyttöparka..."
"Miten niin?"
"Eipä mitään. Sinä tarvitset suihkun"
"Häh?"
"Sinä haiset hieltä kuin pieni porsas...!"
"Outo... Ja sinä vain haistelet miltä minä haisen vai?"
"Kyllä...hei! mitä sinä teet?"
"Sinäkin tarvitset suihkun!"
"Ja kukas nyt haistelee ja ketä!"
"Älä viitsi..."
"Minä rakastan sinua!"
"Aha..."
"Yuki, älä viitsi olla noin epäromanttinen!"
"Epäromanttinen?"
"Mmm..."

"Ja ketä sinä kutsuit epäromanttiseksi?"
"Hmm... Sinua?"
"Typerys... Minä menen suihkuun?"
"Yksin vai?"
"Jep..."
"Haha! Tunnen tuon ilmeen, haluat minun tulevan mukaan, muttet kehtaa kysyä!"
"Ja mistä sinä tuollaista keksit? Ja miksen kehtaisi?"
"Haa! Olet suloinen kun punastut!"
"Minä en punastele!"
"Valehtelet! Tulenko minä kanssasi vai en?"
"Tee mitä tykkäät..."
"Arvasin! Yuki kulta! Kyllä minä tulen!"
"Ihan miten vaan..."

---

Maiko vilkaisi kelloaan. Hän oli juossut koko matkan ja oli silti myöhässä koulusta. Hän suoritti aivokopassaan pienen laskutoimituksen ja totesi, että Yukin asunnolta koululle oli pidempi matka kuin kotoa. Maiko kirosi typeryyttään ja jatkoi juoksemistaan vielä koulun käytävässä. Hänen kylkeensä pisti, mutta hammasta purren hän ryntäsi raput ylös yläkertaan ja koputti englanninluokan oveen. Rouva Suzuki avasi oven ja loi kysyvän katseen Maikoon, joka nojasi oven karmiin tasaten hengitystään.

"Miss Shindou, You are late! Explain please!" Nainen näpäytti äksyn oloisena.
"Sorry, I'm late, because I was at... I overslept!" Maiko selitti nopeasti. Hän oli melkein vahingossa möläyttänyt olleensa veljensä luona yötä, ja koko koulussa ei varmasti ollut yhtäkään, joka ei tietäisi kuka Maikon veli oli, ja kenen luona tämä asui.

Maikon parhaat ystävät, Saki ja Chika olivat huomanneet ystävänsä valehdelleen ja loivat häneen kysyviä katseita tämän istuutuessa paikalleen heidän väliinsä. Maiko muodosti huulillaan sanat "selitän tunnin jälkeen" ja kaivoi omat kirjansa repusta. Saman tien hän kirosi ettei ollut tehnyt läksyjä. Hän vinkkasi Sakille joka ojensi Maikolle oman kirjansa. Maiko kopioi nopeasti vastaukset ja juuri kun hän oli palauttamassa kirjan, hän huomasi sivun yläreunassa tekstin: "Mitä OIKEASTI tapahtui?". Maiko sutaisi alle nopeasti "Pitkä juttu, kerron myöh." ja ojensi kirjan takaisin. Maiko huokasi helpotuksesta sillä rouva Suzuki ei ollut huomannut hänen kirja-sähläilyjään, vaan oli liian kiireinen nalkuttamaan takanurkan pojille läksyjen tekemättömyydestä.

Tunti kesti tuskastuttavan kauan, Maiko jyrsi kynäänsä ja mietti miten selittäisi asian. Lopulta hän päätyi siihen että totuus tulisi kuitenkin joskus ilmi joten paras pitäytyä siinä.

Kun välitunti lopulta alkoi, Maiko tarttui ystäviään ranteista ja raahasi heidät ulos ja suoraan pihan kauimmaiseen nurkkaan.

"Minulla olisi vähän kerrottavaa!" Maiko hihkaisi. Hän naureskeli tyttöjen uteliaille ilmeille ja selitti hitusen lauantain ja sunnuntain välisen yön tapahtumia. Sekä Saki että Chika näyttivät hieman järkyttyneiltä. Maiko virnisti ja piti tauon ennen kuin jatkoi.

"Taisin mennä siinä vaiheessa vähän sekaisin, en tajunnut mitä tein vaan juoksin yövaatteisillani kilometrin matkan pimeässä Tokion yössä suoraan Shuichin luokse... Ja arvaatteko kuka avasi oven?"
"Mitä! Tarkoitatko että... Näitkö sinä HÄNET?" Toinen tytöistä hihkaisi.
"Kyllä! Ja asun heidän luonaan nyt niin kauan että saan asiani kuntoon." Maiko virnuili kavereidensa typertyneille ilmeille.
"Sinä! Asut heidän luonaan! Sinun veljesi... ja Eiri Yuki! Outoa, mutta toisaalta... Iik! Voinko nähdä heidät! Ovatko he suudelleet sinun nähtesi? Oletko nähnyt..." Tytöt alkoivat höpöttää.
"Rauhoittukaa, voittehan te kai tulla käymään... Mutta minun täytyy kysyä ensin. Minä voin soittaa sitten. Ja ettehän kerro kellekään tästä?" Maiko sanoi koettaen turhaan hillitä ystäviään.
"Selvä selvä! Onko hän yhtä komea kuin kuvissa, en ole koskaan nähnyt häntä livenä... Tekeekö hän hyvää ruokaa? Mitä hän Shuichi-kunin kanssa tekee..." Kysymysten ryöppy sai Maikon hetkeksi sanattomaksi, mutta pian hän oli jälleen elementissään ja alkoi kertoilla kaikenlaisia mukavia nippelitietoja veljensä rakkauselämästä.

---

Shuichi oli kerrankin päässyt ajoissa töistä, sillä bändi oli saanut purkkiin uusimman cd:n viimeisen kappaleen. Vaikein osa oli vielä edessä, sillä tähän kyseiseen kappaleeseen täytyi tehdä vielä musiikkivideo. Shuichi ja muut bändin jäsenet olivat kuitenkin päässeet lähtemään, koska musiikkivideon käsikirjoitus ei ollut valmis.

Maiko huomasi tutun pinkin hiuspehkon edellään ja juoksi Shuichin kiinni.

"Shu kiltti, eivätkö Chika ja Saki voisi tulla käymään meillä tänään?" Maiko kinusi veljeltään.
Shuichi pyöritteli silmiään, ja muisti Eirin eilisöiset sanat: "Nah... Sama se... siirrytään jo asiaan!". Shuichi virnisti ja nyökkäsi. "Kai se on Ok. Kunhan ette häiritse Ei-chania jos hän kirjoittaa.
"Unohda se Ei-chan, jooko?" Maiko sihahti.
"Okei okei, kultapieni!" Shuichi virnuili. Hänen hymynsä hyytyi kuitenkin pian, kun hän huomasi muutaman silmäparin tuijottavan heitä herkeämättä. Saman tien kaksi reportteria ryntäsi heidän eteensä ja pian heidät oli piiritetty.

Maiko tarttui tiukasti Shuichin käsivarteen ja tuijotti ympärilleen säikkynä. Reportterien ja valokuvaajien lauma oli piirittänyt heidät hetkessä. Maiko vinkaisi säikähdyksestä ja vilkaisi Shuichiin joka myös näytti hieman pelokkaalta. Hetkessä heistä oli näpsitty miljoonia valokuvia ja kysymysten tulva oli melkoinen.
"Tarkoittaako tämä, että sinun ja Yuki-sanin ero on nyt julkinen?"
"Petätkö sinä Yuki-sania?"
"Kuka tämä tyttö on?"
"Tietääkö Yuki-san teistä?"

Hetken Shuichi mietti mitä vastata, mutta sitten hän purskahti nauruun. Hän ei voinut sille mitään, vaan nauroi kyyneleet valuen ja Maikoon nojaten. Maiko katsoi veljeään ällistyneenä. Samoin toimittajat. Hetken perästä he kuitenkin saivat itsetuntonsa takaisin ja alkoivat uuden kysymysten tulvan.

"Mitä tämä tarkoittaa?"
"Mikä teitä naurattaa?"
"Sallisitteko minulle muutaman sanan juurijulkistetusta suhteestanne?"
"Tietääkö Yuki Eiri-san jo?"
"Oletko tietoinen, miten tämä saattaa vaikuttaa Bad Luckin menestykseen?"

Shuichi pyyhkäisi naurun kyyneleet kasvoiltaan, henkäisi syvään ja vastasi kaikkiin kysymyksiin kerralla.
"Tässä on Maiko Shindou, muutaman vuoden nuorempi pikkusiskoni. Olemme menossa Eirin luokse, minä tulen töistä ja Maiko koulusta. Eikä meillä ole mitään meneillään..." Shuichi hymyili ja käytti toimittajien yllätystä hyväkseen, nappasi Maikoa kädestä ja lähti juoksemaan.

He juoksivat koko lopun matkaa Eirin asunnolle ja ryntäsivät sisään. Hetken he vain seisoivat eteisessä tasaten hengitystään. Shuichi oli ensimmäinen joka puhui.
"Huhhuh, se oli tipalla..."
"Hm... Jep."
"Jos emme olisi lähteneet silloin, emme olisi päässeet ikinä kotiin..."

Maiko riisui takkinsa ja heitti repun naulakon alle. Shuichi loi tyttöön isällisen katseen ja nosti etusormensa varoittavasti pystyyn.
"Tyttö kulta, läksyt!" Hän sanoi ja noukki repun naulakon alta.
"Paraskin puhuja..." Maiko murahti ja heitti repun takaisin nurkkaan.
"Ihan miten vain... Missä Yuki muuten on?" Shuichi vaihtoi liukkaasti puheenaihetta.
"Mistä minä sen tietäisin..." Maiko kivahti ja hipsi hissukseen olohuoneeseen.

"Mitä te meuhkaatte?" Eiri murahti olohuoneen ovelta. Molemmat Shindout hiljenivät täysin. Eiri oli tullut juuri suihkusta ja hänellä oli yllään rennot farkut ja pyyhe heitettynä olan yli. Hänet kosteat hiuksensa olivat loivilla laineilla ja muutama vesipisara valui hiljalleen alas hänen paljasta rintaansa. Eiri pyyhkäisi muutaman hiussuortuvan silmiltään ja tuijotti Shindoun sisaruksia. Molemmat tuijottivat takaisin häneen.
"Mitä?" Eiri tuhahti ja katsoi vuoroin Shuichiin ja vuoroin Maikoon.
"Sinä... kävit suihkussa?" Shuichi sanoi erittäin fiksusti.
"Älä helvetissä..." Eiri sanoi sarkastisesti.
"Tarkoitan siis... jo toisen kerran tänään?" Shuichi punastui ja jatkoi inttämistään.
"Tarvitsin kylmän suihkun." Eiri tokaisi lyhyesti ja oli juuri kääntymässä pois huoneesta, kun Maiko sai suunsa auki. (Okei okei, Maikon suu OLI jo auki, mutta nyt hän vihdoin sai sanottua jotakin.)
"Yuki-san?"
"Hm?"
"Voisivatko parhaat ystäväni tulla käymään täällä tänään?"
"Ihan miten vain..." Yuki murahti ja kääntyi lähteäkseen keittiöön.
"Kiitos!" Maiko kiljaisi ja nappasi kännykkänsä pöydältä näppäilläkseen tekstiviestin.

---

Noin tunnin kuluttua ovikello soi ja Maiko poukkoili ovelle. Eiri ja Shuichi istuivat sohvalla ja katselivat televisiota. Eiri oli sentään saanut hankituksi kauluspaidan ylleen, mutta napittamaton paita, jos vain mahdollista, sai hänet näyttämään entistäkin seksikkäämmältä. Shuichi virnisti ja kurkotti suutelemaan tämän huulia. Hän tarttui Shuichia vyötäröltä ja veti pojan lähemmäs itseään rikkomatta suudelmaa hetkeksikään. Shuichi kiersi kätensä Eirin niskan taakse ja upotti sormensa tämän hiuksiin.
"Anteeksi nyt vain, mutta..." Maikon äkäinen tuhahdus sai heidät vetäytymään erilleen. Shuichi punastui heleästi nähdessään siskonsa takana olevat vieraat ja tervehti nopeasti kääntäen katseensa saman tien televisioon.

"Shuichi! Sinä et sitten ole muuttunut yhtään!" Saki kiljaisi ja hyökkäsi halaamaan poikaa.
"Irti! Hei, mitä sinä luulet tekeväsi... Saki??" Shuichi kiljaisi ja tyrkkäsi tytön päältään.
"Jep, älä väitä että sinä et muista!" Chika naurahti.
"Joo joo, ei tarvitse riehua! "Shuichi naurahti.

Tottakai hän muisti. Hän oli tuntenut tytöt siitä asti kun he olivat syntyneet. Hän oli myös joutunut useimmiten heidän lastenvahdikseen. Siinä oli hommaa kerrakseen ja usein Shuichi olikin päivän jälkeen rättiväsynyt. Shuichi virnisti muistolle ja kääntyi takaisin tyttöjen puoleen.

"Mitäs kakaroille kuuluu?" Hän virnuili.
"Sinulla ei kyllä ole oikeutta kutsua ketään kakaraksi..." Eiri hymähti sarkastisesti, nousi sohvalta ja asteli keittiöön.

"Suututimmeko me hänet?" Saki kysyi arasti.
"Nah, Eiri on vain sellainen suloinen yrmy." Shuichi hymyili leveästi.
"Kuulin tuon!" Eiri huusi keittiöstä, kaatoi kermaa kahviinsa ja hymyili itsekseen.

---

Eiri viimeisteli kirjoittamansa suunnitelman uutta romaaniaan varten ja vilkaisi kelloa. Puoli kaksitoista. Hän oli työskennellyt melkein neljä tuntia ja haukotteli leveästi klikatessaan tallennusnappulaa ja odotellessaan tietokoneen sammumista.

Hän asteli ulos työhuoneestaan ja nappasi keittiöstä hieman iltapalaa ennen kuin hiipi hiljaa olohuoneen poikki kohti makuuhuoneen ovea. Hän avasi oven, mutta vilkaisi hetken mielijohteesta sohvalle. Maikosta ei näkynyt kuin muutama vaalea hiussuortuva kun tämä oli käpertynyt peiton alle. Sohvapöydällä oli pakka pelikortteja. Tytöt olivat ilmeisesti pelanneet ennen lähtöään. Eiri kääntyi ja sulki makuuhuoneen oven perässään

Hän vaihtoi nopeasti yövaatteet ylleen ja kaivautui peiton alle Shuichin viereen. Shuichi makasi selällään, kuorsaten hiljaa. Hänen yöpaitansa oli noussut kainaloihin jättäen näkyville suuren kaistaleen vatsan paljasta ihoa. Eiri virnisti ja laski kätensä pojan vatsalle. Hän pyöritteli sormillaan renkaita ja alkoi kutittaa laulajaa.

"Mmh...hm...Yu...Yuki...lopeta...LOPETA!" Shuichi heräsi ja koetti kiemurrella Eirin käsien alta pois. Eiri virnisti leveämmin ja jatkoi kutittamistaan kunnes Shuichi kiljui kuin pikkuinen possu, sitten Eiri hymyili ja suuteli poikaa ennen kuin painoi päänsä tyynyyn.
"Halusin vain sanoa hyvää yötä" Eiri sanoi virnistäen pirullisesti.
"Paskiainen..." Shuichi hymähti ja nukahti uudelleen.

[Garesu]

Aww, fluffya. Vai onko?

Pidän noista Eirin ja Shuichin vuoropuheluista, mutta välillä on hirmu vaikea pysyä kärryillä, että kuka on kuka. Eiri on IC, mutta välillä omituinen kun hän on noin... romanttinen? n__n Anyway.

Kirjoitusvirheitä en tällä kertaa bongannut :3 Mutta tämä kohta on hirmu sulonen:

"Ja ketä sinä kutsuit epäromanttiseksi?"
"Hmm... Sinua?"
"Typerys... Minä menen suihkuun?"
"Yksin vai?"
"Jep..."
"Haha! Tunnen tuon ilmeen, haluat minun tulevan mukaan, muttet kehtaa kysyä!"
"Ja mistä sinä tuollaista keksit? Ja miksen kehtaisi?"
"Haa! Olet suloinen kun punastut!"
"Minä en punastele!"
"Valehtelet! Tulenko minä kanssasi vai en?"
"Tee mitä tykkäät..."
"Arvasin! Yuki kulta! Kyllä minä tulen!"
"Ihan miten vaan..."

''Whatever..'' XD

Kiitosta,

Garesu

[miukeli]

Tämä on aivan totaalisen suloinen!!! Hyrisin suunnilleen onnesta kun huomasin et tästä sarjasta olet kirjoittanut. Hyvin teksti tuntuu sujuvan, ja virheitäkin oon vain pari huomannu. Hahmot vaikuttaa aivan omiltaan ja mäki rakastan noita Eirin ja Shuichin keskusteluja, ne on tosi hauskoja ja söpöjä Odottelen innolla seuraavaa osaa!

[Emmy]

Aaw:) Voi kun suloista<3 Juu minkin pidin nuista Yuki/Shuichi-keskusteluista. Niissä on vaan välillä vaikea munkin pysyä perässä.. Piti pari kertaa mennä alusta koko keskustelu:/

[Miriam]

Kiitos kaikille tasapuolisesti kommenteista:) "Tiistai" myöhästyi hieman (no, 10min) mutta toivottavasti ehdin "Keskiviikko"-luvun julkaista keskiviikon aikana. Itsekin jouduin pariin otteeseen osan noista keskusteluista lukemaan, kun repliikit meinasi mennä sekaisin, mutta en tiedä miten sitä voisi selventääkään..

Mutta, pidemmittä puheitta, uusi luku!

A/N: Seuraavassa osassa hitusen angstataan, mutta ei pahasti.  Ja se kohtaus missä mainitaan opettaja O'Hara tapahtui mangassa. Mika kävi nappaamassa Shuichin mukaan suoraan lukiosta kesken kokeen. Animessa Mika vei Shuichin harjoituksista, mutta mangaversio sopi paremmin "menneiden muisteluun" Ja se joka löytää eniten pilkkuvirheitä tästä luvusta, saa virtuaalisen joulutortun.. tuntuu että joka lukukerralla niitä löytyy uusia..
SEVEN DAYS - Tiistai

K tiirikoi Eiri Yukin asunnon oven auki. Tietenkin hän olisi voinut soittaa ovikelloa, tai ainakin koputtaa, mutta tällä tavoin kaikki oli hauskempaa. Oli paljon mukavampaa herättää toiset aseella kuin tehdä sama jo ovikellolla. Silloinhan sisääntulossa ei ole enää mitään mieltä ja kaikki hauskuus jää näkemättä kun itse seisoo oven takana odottamassa.

Hän sulki oven hiljaa perässään ja hiippaili makuuhuoneen ovelle. Hän vilkaisi ohimennessään olohuoneen sohvalle. Yuki-san on toisinaan hieman ongelmallinen persoona ja välillä K on löytänyt Shuichin sohvalta sängyn sijasta. Nyt K näki sohvalla hahmon, joka ei varmasti ollut Shuichi. Sohvalla olijan pitkiä ja vaaleita hiuksia ei millään pystyisi sekoittamaan Shuichin melko lyhyisiin vaaleanpunaisiin. K astui askeleen lähemmäs sohvaa ja tunnisti tytön Shuichin siskoksi. Sitten hän hipsi takaisin makuuhuoneen ovelle ja avasi sen hiljaa.

K hymyili näylle. Eiri makasi vatsallaan toinen käsivarsi tyynyn alla ja toinen rennosti heitettynä Shuichin ylitse. Shuichi oli painautunut Eirin kylkeen ja makasi selällään peitto kiertyneenä jalkojen ympärille. Suloinen näky. Kyllä, mutta pojan piti tulla töihin vaikka mikä olisi.

"Wake up, darling" K sanoi ja painoi aseensa pojan otsaan.
"Nnh..." Shuichi mumisi ja käänsi kylkeä.
"Ring Ring, Herätys, ylös, ulos ja NG:lle." K jatkoi hieman kovempaa.
"Mm... Joo joo...kohta..." Shuichi haukotteli ja venytteli raukeasti.
"Ei kun heti, sain tänä aamuna musiikkivideon käsikirjoituksen ja voimme aloittaa jo muutaman kohdan kuvaukset tänään jos olet ajoissa." K sanoi pirteästi.
"Etkö sinä nuku koskaan..." Shuichi huokasi raskaasti ja nousi istumaan sängyn reunalle.
"Normaalit ihmiset harrastavat seksiä silloin kun se ei häiritse yöunta, ja nukkuvat öisin!" K sanoi sarkastisesti.
"Sinun normaalisi..." Shuichi mutisi punastuen heleästi.

"Ja nyt se lärvi umpeen jokainen, täällä yritetään nukkua..." Eiri mutisi kasvot tyynyssä.
"Ja kuten olen Yuki-sanille monesti sanonut, illan virkku, aamun torkku ja niin päin pois" K runoili.

---

Shuichi istui pöydän reunalla ja luki videon käsikirjoitusta. Hän oli odottanutkin jotakin radikaalimpaa, mutta että ihan tällaista... Eiri ei suostuisi. Ei todellakaan. Mitäköhän se käsikirjoittaja oli oikein ajatellut tällaista keksiessään. Shuichi irvisti ja heitti paperilapun pöydälle.

"Ei tule mitään!" Hän ilmoitti bänditovereilleen.
"Olisihan se aika rohkea veto, mutta menestyisi varmasti hyvin. Ei kovin monessa musiikkivideossa ole vielä homoja esiintynyt..." Suguru sanoi katse omassa paperissaan.
"Eikä siitä mitään pornopätkää tehdä, muutama suukko ja..." Hiro aloitti.
"Joo, mutta en halua suututtaa Yukia." Shuichi keskeytti ystävänsä.
"No, tietysti sinun täytyy kysyä häneltä ennen kuin alamme kuvaamaan mitään." Suguru sanoi.

Bändin jäsenet kinasivat asiasta pitkään. Mutta Shuichi tiesi Eirin kannan eikä halunnut suututtaa tätä edes kysymällä asiasta. Hiro ja Suguru olivat taas sitä mieltä että kysymällä ei menetä mitään. Shuichi tiesi, tai ainakin luuli tietävänsä, että Eirin vastaus olisi tyrmistynyt ei.

Huoneen ovi avattiin ja eräs NG:n naistyöntekijöistä astui sisään.
"Shindou-san, sinua odotetaan alakerran aulassa" hän sanoi ja poistui paikalta.

Shuichi katsoi ystäviinsä ymmällään, mutta nousi sitten jaloilleen ja lähti huoneesta. Matkalla hän melkein törmäsi K:hon.
"Saatte koko poppoo loppupäivän vapaaksi, sillä ehdolla että edes kysyt Yuki-sanilta siitä videosta" K ilmoitti ja kääntyi jatkaakseen matkaa kohti huonetta jossa Hiro ja Suguru vielä keskustelivat.
"Mutta... K! Ei hän suostu ja sinäkin tiedät sen!" Shuichi vastusteli, mutta K oli jo kadonnut nurkan taakse.
"Hitto..." Shuichi kirosi ja jatkoi taukohuoneelle josta hän nappasi takkinsa ja kassinsa. Sitten hän juoksi hissille. Kuka kumma hänet mahtoi haluta tavata aulassa? Eiri? Ei, hän tulisi NG:lle vain äärimmäisessä hädässä ja silloin hän varmasti tulisi hakemaan Shuichin sieltä missä tämä sattui olemaan, eikä odottaisi ala-aulassa. Maiko on koulussa... Shuichin ajatukset keskeytyivät kun hissin ovet avautuivat ja hän tunnisti muutaman metrin päässä seisovan miehen. Miehen, joka oli jahdannut häntä monissa painajaisissa, ja jonka Shuichi halusi unohtaa. Tachi Aizawa.

Shuichi jähmettyi niille sijoilleen ja tuijotti. Muutaman hetken kuluttua Aizawa huomasi hänet ja hymyili heikosti.

"Huomenta Shindou-san..." Aizawa sanoi hieman epävarmasti. Shuichi ei vastannut. Hän ei ollut tavannut Aizawaa sitten... Muistot tulvivat hänen mieleensä. Tapahtumat autotallissa, Aizawa Eirin asunnolla, Eiri itkemässä Shuichin olkapäätä vasten Aizawan lähdön jälkeen...
"Oletko...kunnossa?" Tachi kysyi varoen. Shuichi ravisti epämukavat ajatukset päästään ja kohtasi silmät jotka olivat jahdanneet häntä monissa painajaisissa. Nyt silmät olivat samat, mutta katseessa oli jotakin erikoista. Pieni häivähdys pelkoa, ahdistusta ja jotain muuta, mitä Shuichi ei ymmärtänyt.

"Kyllä... mitä sinä täällä teet?" Shuichi vastasi koettaen olla kuulostamatta liian ilkeältä. Häntä pelotti, mutta enemmän hän kuitenkin oli vihainen.
"Minä... Minä olen miettinyt asioita ja halusin pyytää sinulta anteeksi. En oleta että koskaan siihen pystyisit, siis antamaan anteeksi, mutta pyydän silti... minä olen pahoillani että..." Aizawa puhui nopeasti, kuin haluten päästä asiasta eroon mitä pikimmin. Shuichi kuitenkin keskeytti hänen puheensa.

"Älä minulta anteeksi pyydä, sen mitä teit minulle, saat kyllä anteeksi, mutta me teimme sinä iltana sopimuksen. Sanoin että minulle saatte tehdä mitä vain, kunhan jätätte Yukin asian ulkopuolelle. Silti sinä yritit vielä satuttaa minua satuttamalla häntä. Tajusitko ollenkaan että satutit ihmisiä ympärilläsi vain sen takia että olit niin helvetin kateellinen?" Shuichi sanoi kylmästi. Hän ihmetteli itsekin kuinka rauhallinen hän pystyi olemaan. Olihan hän sentään kasvokkain sen miehen kanssa, joka oli huijannut hänet ansaan ja palkannut porukan raiskaamaan hänet.
"Olen pahoillani, todella, halusin vain että tiedät sen, minä..." Aizawa aloitti jälleen, mutta nyt hänen lauseensa keskeytettiin yllättävältä taholta.

"Aizawa-san! Teillä ei minun tietääkseni ole lupaa olla täällä. Voisitteko poistua olkaa hyvä..." Tohma sanoi vaarallinen sointi äänessään. Aizawa katsoi Tohmaa säikähtäneenä, nyökkäsi ja lähti pois.

"Shindou-san, oletko kunnossa?" Tohma kysyi häivä huolestuneisuutta äänessään. Shuichi ei katsonut pomoaan silmiin, vaan nyökkäsi ja lähti astelemaan kotia kohti.

---

Eiri istui keittiössä teetä juoden ja lehteä lukien. Hän kuuli avaimen kiertyvän ulko-oven lukossa jonkun astuvan sisään. Hetken kuluttua Shuichin kasvot ilmestyivät keittiön ovelle.
"Kotona ollaan, Yuki..." Shuichi sanoi vaisusti. Eiri laski teemukin kädestään ja katsoi poikaa, joka vältteli tämän katsetta ja livahti olohuoneeseen. Eiri nousi tuoliltaan ja meni Shuichin perässä olohuoneeseen. Hän oli juuri aikeissa kysyä, mikä sai pojan niin epätavallisen hiljaiseksi kun puhelin soi.
"Hitto..." Eiri kirosi ja nappasi luurin.
"Eiri..." Hän murahti vastaukseksi.
"Sinä? ...mitä? ... On hän, mitä...en...kuka? ...ei kai...minä kysyn...hei..." Puhelu oli lyhyt. Eiri oli ollut hieman yllättynyt kuullessaan Tohman äänen. Tähän aikaan NG:llä oli johtajan kannalta kaikkein kiireisintä eikä tällä yleensä ollut aikaa soitella henkilökohtaisia puheluita silloin. Kuultuaan syyn asiaan, hän ei enää ollut yllättynyt miehen soitosta.

Eiri vilkaisi Shuichia joka nyt istui sohvan nurkassa polvet rintaa vasten, tuijottaen lattiaa. Kirjailija istuutui hetken epäröityään pojan viereen.
"Mikäs nyt mättää?" Hän kysyi. Saman tien hän olisi voinut lyödä itseään. Miksei hän voinut ikinä kuulostaa... lempeämmältä...
"Ei mikään... päivä on vain mennyt harvinaisen huonosti..." Shuichi huokasi ja painoi otsansa polviin.
"Seguchi kertoi... tai siis... hän soitti ja kertoi että sinä tapasit tänään Aiz..." Eiri aloitti. Shuichi kuitenkin keskeytti hänet.
"Missä Maiko on?" Hän kysyi nopeasti vilkuillen ympärilleen. Eiri vilkaisi poikaa yllättyneenä.
"Koulussa kai, miten niin?" hän kysyi. Shuichi huokasi ja katsoi Eiriä silmiin.
"Hyvä..." poika huokasi ja painoi kasvonsa miehen rintaa vasten.
"Minä luulin... luulin että olin päässyt yli koko tapahtumasta...mutta kun näin hänen seisovan siellä, kaikki vain... muistin kaiken jälleen ja...minä pelkäsin että pyörryn siihen paikkaan..." Shuichi nyyhkytti Eirin rintaa vasten. Hän oli onnistunut hillitsemään pelkonsa ja vihansa Aizawan läheisyydessä ja vielä matkalla kotiinkin, mutta nyt hän ei enää kestänyt. Hän itki hiljaa ja ääneti Eirin rintaa vasten, puristaen miehen kauluspaidan helmaa nyrkeissään.

Parisenkymmentä minuuttia he vain istuivat paikoillaan, Shuichi puoliksi Eirin sylissä. Eirin mieleen vaelsivat muistot. Kuinka hän oli joutunut itse käymään läpi saman. Hän itse ei koskaan ollut joutunut tapaamaan omien painajaistensa henkilöitä uudelleen, mutta pelkkä tämän ajattelu... sen illan muisto järkytti Eiriä edelleen. Hän Eiri muisti myös, kuinka Hiro oli eräänä iltana ilmestynyt hänen talonsa pihalle ja alkanut syyttää häntä Aizawan teoista. Hiro oli ollut oikeassa. Eiri muisti lähteneensä etsimään ASK:n jäseniä ja löydettyään porukan, hän oli muutamalla hyvin tähdätyllä nyrkiniskulla ja ilkeillä sanoilla saanut haltuunsa filmirullan jolla Tachi kiristi Shuichia.

Eirin mieleen iski ajatus: Filmirulla oli varmaan vieläkin hänen hallussaan. Shuichi ei edes tiennyt että Eiri oli saanut sen. Shuichi tiesi vain että Eiri oli tehnyt jotakin, joka sai ASK:n jäsenet muuttamaan mielensä kuvien kehityksen suhteen. Eiri ei ollut vaivautunut kertomaan pojalle yksityiskohtia heti, ja sitten se oli jäänyt.

"Yuki... anteeksi... minä... minä käyn pesemässä kasvoni..." Shuichi sopersi ja kohottautui jälleen istuma-asentoon. Eiri hymyili pienesti ja pyyhkäisi kyyneleisiin poskiin tarrautuneet hiukset sivuun. Shuichi vastasi hymyyn heikolla virnistyksellä ja asteli hitaasti kylpyhuoneeseen. Heti oven sulkeuduttua Eiri livahti työhuoneeseen. Hän koetti avata työpöytänsä ylintä pöytälaatikkoa, mutta saikin todeta sen olevan lukossa. Hän joutui miettimään hetken ennen kuin muisti mihin oli avaimen laittanut. Hän ei ollut käyttänyt laatikkoa pitkään aikaan. Sinne hän yleensä säilöi asiat jotka hän halusi unohtaa.

Eiri asteli kirjahyllylle ja avasi alakaapin ovet. Hän pudottautui polvilleen ja kaivoi kaapin sisältöä. Kirjeitä, papereita, fanipostia, kyniä, kirjoja, pelikortit ja jopa muutama CD löysivät tiensä lattialle Eirin tyhjentäessä kaappia muutamalla nopealla kädenliikkeellä. Hän kirosi hiljaa mielessään. Hän muisti selvästi heittäneensä avaimen kirjahyllyn alakaappiin, mutta nyt hän ei löytänyt sitä mistään. Yksi kerrallaan hän kasasi paperit sunmuut siisteihin pinkkoihin. Noin vartin etsintöjen jälkeen hän löysi etsimänsä. Hänellä kesti viitisen minuuttia kasata tavarat takaisin kaapin uumeniin ennen kun hän pääsi käsiksi pöytälaatikkoonsa. Hän avasi sen ja kaiveli hetken sen sisustaa. Muutama vanha päiväkirja, pari kirjettä...ja filmirulla. Eiri otti sen käteensä ja pyöritteli sitä sormissaan.

Hän oli juuri aikeissa huutaa Shuichin luokseen, kertoakseen asiasta, kun ovikello soi. Eiri kuuli Shuichin ryntäämään ovelle ja avaavan sen. Eiri tyrkkäsi filmin nopeasti takaisin pöytälaatikkoon ja lukitsi sen. Hetken hän kuunteli viereisen huoneen tapahtumia. Kuulosti siltä kun Shuichin sisko oli tullut koulusta, mutta tämä ei ollut yksin. Myös Shuichin paras ystävä oli olohuoneessa ja kolmikko keskusteli jostakin kiihkeästi. Eiri astui työhuoneestaan eteisen puolelle ja kuunteli hetken keskustelua sieltä käsin.

"...ja sen typerän välikohtauksen takia ne melkein erottivat sinut. Kunnon teinikriminaali..." Hiro naureskeli.
"Enkä ollut, en sitä sitäpaitsi edes tuntenut häntä vielä silloin. Hän vain hyökkäsi luokkaan kesken kokeen, raahasi minut autoonsa ja pyysi... tai pikemminkin pakotti minut pyytämään Yukia käymään kotona...olin itse yhtä järkyttynyt kuin opettaja O'hara..." Shuichi puolusteli. Tässä kohtaa Eiri päätti astua näyttämölle.
"Mikan sanavarastoon on tuskin koskaan kuulunut hienovaraisuus..." Hän sanoi astellessaan olohuoneen poikki keittiöön.
"Yuki! Me katsellaan juuri Hiron tuomia valokuvia, tule sinäkin!" Shuichi huusi hänen peräänsä.
"Valokuvia?" Yuki toisti.
"Jep. Hiro löysi muutaman vuoden takaisen valokuva-albumin. Siltä ajalta kun olimme vielä koulussa... Saman ikäisiä kuin Maiko nyt." Shuichi selitti nopeasti.
"Hm... ei taida parempaakaan tekemistä olla..." Yuki murahti. Hän kaatoi kermaa kahviinsa ja istahti kahvikuppi kädessään sohvalle. Hän vilkaisi nopeasti Shuichiin. Äskeisestä surkeudesta ei ollut enää mitään jäljellä, vaan poika tutki lapsellisella innolla valokuvia.

Ensimmäisessä kuvassa Hiro ja Shuichi pelasivat korttia. Ilmeestä päätellen Shuichi oli pahasti häviöllä. Monta vuotta nuorempi Maiko nauroi veljensä vieressä. Toisessa kuvassa kolmikko istui sängyllä. Hirolla oli sylissään kitara, Shuichilla Nittle Grasperin CD ja Maikolla nalle sekä kirja. Eiri tunnisti kansikuvan ja virnisti itsekseen.

Seuraavassa kuvassa kolme henkilöä istui hiekalla. Tarkemmin katsottuaan Eiri tunnisti kuvasta monta vuotta nuoremmat Shuichin, Hiron ja Maikon. Maikon sylissä oli sama suloinen vaaleanruskea, kellertäväsilmäinen nalle kuin edellisessä kuvassa. Hiro istui keskellä kädet kierrettynä molempien Shindouiden ympärille. Shuichi piti kahta sormea pystyssä Hiron pään takana.
"Tuo kuva on otettu meidän talon pihalla... Minä ja Hiro ollaan... Olisiko kuusitoista?" Shuichi mietti.
"Viisitoista" Maiko korjasi.
"Ja mistä sinä sen niin tarkkaan muistat?" Shuichi napautti takaisin.
Maiko punastui ja ravisti päätään.
"Ei mitään, tiedänpähän vain..." Maiko mutisi.
"Haa! Minäkin tiedän!" Hiro naurahti. Maiko mulkaisi häntä pahasti.
Shuichi katsoi molempia pöllämystyneenä.
"Teillä kahdella on aina jonkunlainen salaliitto minua vastaan!" Shuichi vinkui.
"Pakko olla, muistatko sinä kouluajoista yhtään mitään? Mehän olimme oikea kolmen kopla. Sinä riehumassa ja sähläämässä ja minä ja Maiko pitämässä sinua järjissäsi..." Hiro virnuili.
"Ei se kyllä ihan noin mennyt... mutta asiaan, siis mistä te muka muistatte milloin tuo kuva on otettu?" Shuichi tuhahti turhautuneena.
"Mikä Maikolla on sylissä? Milloin hän sai sen? Minkä hän sai sen kanssa?" Hiro luetteli nopeasti.
"Ei-chan, kyllä, mutta..." Pidemmälle Shuichi ei ehtinyt kun Maiko tukki hänen suunsa nyrkillään.
"Muistatko mitä sanoin silloin, kun viimeksi möläytit sen? Muistatko?" Maiko sihisi kiukkuisesti.

Eiri vilkaisi Hiroon, joka pyöritteli silmiään ja virnisti.
"Vanhat hyvät ajat, Shindout toistensa kurkussa kiinni, minä vieressä ihmettelemässä. Kolmen sinkun kopla on palannut...paitsi että tässä porukassa ei taida olla enää kuin yksi sinkku..." Hiro hymyili.
"Kuka?" Maiko kysyi päästäen irti Shuichista.
"Haa, Maiko! Onko sinullakin jo joku vai?" Shuichi sanoi maatessaan selällään lattialla.
"Ja mitähän se teille kuuluu?" Maiko kivahti. "Minä en sentään ole yhtä avuton kuin tämä Suffeli tässä..." Maiko tuhisi.
"Ja kuka tässä on avuton, pikkusisko? Mahtaa sinua nyt potuttaa kun päiväuniesi Ei-chan o..." Maiko hiljensi Shuichin väkivaltaisesti.
"Mikset sinä voi kertoa Ei-chanista Ei-chanille, eihän se...auuuuh!!" Maiko murjaisi Shuichia nyrkillä vatsaan.
"Häh?" Eiri sanoi. Hän oli ihan pihalla tapahtumien kulusta. Sekä Shuichi että Hiro purskahtivat nauramaan. Maiko tuhahti ja mulkaisi molempia pahasti.
"Tuo nalle tuossa kuvassa on Ei-chan. Maiko sai sen syntymäpäivälahjaksi joltain sukulaiselta. Samassa paketissa oli myös kirja, muutama viikko sitten julkistettu uutuus. Pilviin ylistetty rakkaustarina tuiki tuntemattomalta kirjailijalta..." Hiro aloitti. Hän puhui kuin paraskin satusetä.
"...Maiko luki kirjan ja ihastui siihen täysin. Kirjan takakannessa oli kuva kirjailijasta. Maikon mielestä kirjan kuvalla ja nallekarhulla oli jotakin yhdennäköisyyttä, joten tyttö nimesi nallen kirjailijan mukaan. Nalle sai nimen Eiri..." Hiro pysäytti tarinankerronnan hetkeksi. Eiri vilkaisi Maikoa joka istui nyt naama punaisena tuijottaen lattiaa. Shuichi alkoi hihittää, mutta Hiro vaiensi hänet pienellä kädenliikkeellä.

"...Eiri-nalle oli Maikon rakkain aarre, tyttö kanteli sitä ympäriinsä eikä koskaan jättänyt sitä mihinkään. Sitten kuvioihin tuli ilkeä isoveli, joka..."
"Hei! Tuota osaa ei tarvitse kertoa!" Shuichi huudahti ja pomppasi istumaan. Hiro jatkoi tarinaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut.
"Ilkeä isoveli kiusasi nuorta tyttöä. Hän vinoili nössöistä rakkausnovelleista 'Mestari Yuki? Yök! Maiko, etkö sinä ole jo liian fiksu tuollaisille lällynovelleille?' sekä toivottomasta ihastuksesta 'turhaan unelmoit, et sinä häntä kuitenkaan saa...'. Kaikkein eniten ilkeä isoveli kuitenkin pilkkasi tyttöä Eiri-nallesta. Pian tyttö ei enää tuonut nallea ulos huoneestaan. Muutti sen nimenkin Ei-chaniksi. Siitä siis tiesimme milloin kuva on otettu. Se on otettu noin kuukausi sen jälkeen, kun sinun ensimmäinen romaanisi julkaistiin. Sen jälkeen Maiko ei näyttänyt Ei-chania kellekään." Hiro lopetti tarinansa, kumarsi teatraalisin elein jokaiselle ja vilkaisi molempiin Shindouihin, jotka nyt istuivat hiljaa lattialla. Sitten hän vilkaisi Eiriin ja yllättyi näkemästään.

Mies näytti ihan siltä, kuin olisi purskahtamaisillaan nauruun. Hän kuitenkin sai pidettyä naamansa kurissa, mutta hymyä hän ei pystynyt estämään. Hän avasi suunsa sanoakseen jotakin, mutta päätti sitten olla hiljaa.

Hiro päätti katkaista kiusallisen hiljaisuuden ja kääntyi Shuichin puoleen.
"Joko sinä olet kysynyt?" Hän kysyi.
"Mitäh...ai... en ole..." Shuichi huokasi.
"Paras kysyä, hölmö! Me emme pääse missään eteenpäin, jos sinä et edes uskalla kysyä." Hiro tuhahti kiukkuisena.
"Ei se sitä ole, kyllä minä uskallan, mutta tiedän jo vastauksen, enkä halua suututtaa.." Shuichi aloitti, mutta Hiro keskeytti hänet tylysti.
"Paras kysyä, ei hän siitä suutu... Vai luuletko että hän olisi iloinen jos saisi kuulla puolenvuoden päästä että olisit tehnyt sen jonkun muun kanssa?".
"Niin joo, mutta sehän on vain..." Shuichi yritti. Hirolta alkoi pikkuhiljaa palaa päreet.
"Se on vain sitä, se on vain tätä... En minä ainakaan olisi iloinen jos Ayaka tekisi sellaista jonkun muun kanssa, vaikkakin vain..."
"Hiro! Minä kysyn kyllä... Ei tarvitse hermoilla. Vaikka huomenna sitten... täytyy miettiä vielä..." Shuichi koetti kiertää puheenaiheen.
"Niinpä... miettiä... haluat vaan päästä eroon tästä keskustelusta! Ei ole noin vaikeata. Pelkkä musiikkivideohan se vain on. Ei mikään pornopätkä..." Hiro mutisi.
"Noniin, rauhoittukaas rakkaat ystävät. Mistä te oikein kinastelette" Maiko pisti väliin.

Eiri katsoi kiistelevää kaksikkoa koettaen peittää uteliaisuutensa. Hän ei ollut tajunnut keskustelun juonta, mutta jotain hän siitä oli ymmärtänyt... Bad Luck oli tekemässä musiikkivideota, jonka tekemiseen Shuichi tarvitsisi luvan häneltä... Hän katsoi Shuichia kysyvästi, mutta poika väisti hänen katsettaan.
"Myöhemmin..." Shuichi huokasi.

---

Shuichi sammutti suihkun ja kuivasi itsensä nopeasti ennen kuin kietoi pyyhkeen lantiolleen ja asteli olohuoneen poikki makuuhuoneeseen, toivotettuaan ensin siskolleen hyvää yötä. Oven sulkeuduttua hänen takanaan Shuichi huokasi ja istahti sängylle. Eiri makasi kyljellään sängyllä ja katsoi häntä.

Shuichi veti yöpuvun päälleen ja kaivautui Eirin viereen. Kirjailija katsoi Shuichia uteliaasti, muttei kysellyt mitään. Poika ei pystyisi pitämään salaisuuksia kauaa.

"Yuki?"
"hm?"
"Haluaisitko esiintyä musiikkivideossa?"
"Häh?"
"Ei mitään. Kunhan höpötän..."
"Aha..."
"Rakastan sinua..."
"Hm...samoin..."
"Awww. Söpöä, Yuki!"
"Älä viitsi..."
"Haluatko sinä lapsia?"
"Nah... mitä minä tekisin kiljuvilla ja aina tiellä olevilla kakaroilla? Paitsi että minullahan on jo yksi..."
"Yuki! Ilkimys!"
"Hm... Tyhmä, vaikka haluaisinkin lapsia, en voi niitä saada. Ellet sinä mystisesti muutu naiseksi ja synnytä minulle sellaisia..."
"Ha, tuskinpa!"
"No, älä sitten kysele tyhmiä..."
"En en, Yuki..."

Shuichi kierähti Eirin vatsan päälle makaamaan ja suuteli häntä.

"Minä. Rakastan. Sinua"
"Sinä. Painat. Liikaa"
"Ugh... Romanttista..."
"Hyvää yötä rakas typerys"
"Parempi! Kiitos Yuki. Hyvää yötä."

[Garesu]

Eikös Aizawan nimi ole Taki eikä Tachi? Jos oikein muistan, niin on

Hih, alussa tuli ilmi K'n OIKEITA ajatuksia:

K tiirikoi Eiri Yukin asunnon oven auki. Tietenkin hän olisi voinut soittaa ovikelloa, tai ainakin koputtaa, mutta tällä tavoin kaikki oli hauskempaa. Oli paljon mukavampaa herättää toiset aseella kuin tehdä sama jo ovikellolla. Silloinhan sisääntulossa ei ole enää mitään mieltä ja kaikki hauskuus jää näkemättä kun itse seisoo oven takana odottamassa.

Hih.

Kiitos,

[miukeli]

Mitäs me 10 minuuutista? Ihana oli taasen, ja tuo video mahtava idea! Oikeen jännittää et miten Yuki siihen suhtautuu
Tuo viimeinen osio oli jotain tosi suloista...
Kiitos!

[Miriam]

Kiitos taas kommenteista:) Mukava että tykkäätte! Aizawa tosiaan on mangassa Taki, mutta siinä animekäännöksessä mikä mulla on, se on käännetty "Tachi". Kaipa se on siitä jäänyt... Todennäköisesti oikea kirjoitusmuoto on tuo Taki ja se on sitten vaan lausuttu "Tachi" mutta olkoon nyt noin *laiska*.

A/N: Seuraava luku on aika angst, ja sisältää crossover-pätkän josta en ole ylpeä:D Olisin poistanut sen vähin äänin, mutta sisko sanoi että se on hyvä siinä.. joten olkoon:P Ja Mangaspoilausta!, alkutietoihin laitoin että juttu perustuu animeen, mutta tästä luvusta löytyy viittauksia 9 mangan tapahtumiin ja Rage esiintyy  myös. Korjaanpa alkutietoihin. Haha, en muistanut mitä olin kirjoittanut..

SEVEN DAYS - Keskiviikko

"Yuki..." Shuichi kuiskasi vieressään nukkuvan kirjailijan korvaan.
"Yuki... Minulla on asiaa..." Shuichi sanoi hieman kovempaa ja näykkäisi miehen korvalehteä.
"Hmph...häivy..." Eiri murahti ja käänsi kylkeä kiukkuisesti. Shuichi tuhahti turhautuneena ja töytäisi Eiriä jalallaan.
"Mitä helvettiä sinä riehut?" Eiri urahti ja kääntyi katsomaan Shuichia.
"Minun täytyy kysyä sinulta jotakin ennen, kun menen töihin", Shuichi sanoi ja vastasi Eirin kiukkuiseen tuijotukseen virnistyksellä.
"Asiaan..." Eiri huokasi. Hitto, nyt hän oli hereillä...
"Siitä meidän musiikkivideosta...siihen tulee muutama lyhyt suutelukohtaus ja jotain muuta pientä... Ja he haluavat...", Shuichi selitti hiljaa.
"Kenen kanssa?" Yuki tuhisi. Hän oli arvannut oikein. Ei Shuichi pystynyt pitämään asioita salassa häneltä.
"No siitä minun pitikin kysyä...he haluavat siihen videoon..."
"Asiaan... minä haluan nukkua...", Eiri haukotteli.
"Minä yritän kokoajan selittää, mutta sinä keskeytät minut joka ikinen kerta!"
"Itse pidät tuollaisia teatraalisia taukoja..."
"Yuki! Puhut niin kuin sinua ei kiinnostaisi pätkääkään ketä suutelen ja missä!"
"Joo joo. Selvä sitten. Jatka. Kenet he haluavat siihen videoon?"
"Sinut."
"Mitäh?". Eiri ähkäisi ja nousi salamana istumaan sängylle.
"Niin, me saimme käsikirjoitukset eilen. Ei siinä mitään henkilöitä oltu määrätty. Tapahtumien kulku vasta. K ja Rage hoitavat viimeistelyt. Rage ehdotti suutelukohtaukseen itseään. K oli sitä mieltä että liian monessa musiikkivideossa on mies ja nainen nuoleskelemassa jossakin epäilyttävässä paikassa. Hän ehdotti, että koska koko Japani tietää meistä, minä kysyisin sinulta..." Shuichi alkoi selittää.
"Hei hei hei, jarrutas vähäsen. He siis haluavat minut siihen videoon?", Yuki kysyi hieman typertyneenä moisesta ideasta.
"Niin. Minä en olisi edes halunnut kysyä, koska en halunnut suututtaa sinua, mutta jos me aiomme saada hommat luistamaan, meidän täytyy saada lopullinen käsikirjoitus kasaan tällä viikolla ja jos... ja kun sinä et suostu, ehdimme muuttamaan kohtauksia ja..."
"Rauhoitu idiootti. Jos minä en suostu, kuka minun osani hoitaa?" Eiri keskeytti Shuichin jälleen. Poika ravisti päätään alistuneena.
"En minä tiedä. En tiedä tuleeko koko juttua sitten, jos sinä et suostu... anteeksi Yuki, anteeksi että kysyin..." Shuichi sanoi surkeana.
"Minun pitäisi esiintyä musiikkivideossa? Annamunkaikkikestää..." Eiri tuhahti ja haroi hiuksiaan. Hän ei todellakaan halunnut kaikenmaailman faneiksi itseään kutsuvien psykopaattien saavan lisää vettä myllyynsä. Ja musiikkivideossa näytteleminen tuntui jo sinänsä aivan kammottavalta idealta. Ja että kaikki tallentuisi filmille ja...filmille?

Eiri muisti eilen löytämänsä esineen ja huokasi raskaasti. Nyt tai ei koskaan.
"Shuichi...", hän sanoi hiljaa.
"Niin... Eiri, minä ymmärrän ettet... tai siis... anteeksi että kysyin, minä en..." Shuichi alkoi jälleen höpöttää, nyt jo kyyneleet silmissä.
"Hiljaa idiootti!" Eiri ärähti. "En minä sitä tarkoittanut... Tarkoitin ihan muuta asiaa. Tuli mieleeni... Eilen kun tapasit Aizawan, muistin erään asian. Muistatko kun he ottivat kuvia sinusta ja...niin...ja kuinka he uhkasivat antaa ne medialle?"
"Mm... Joo..." Shuichi sanoi hiljaa. Hän oli hieman yllättynyt keskustelun saamasta suunnasta.
"Onko sinulla harmainta aavistusta missä tuo filmi nyt saattaisi olla?" Eiri jatkoi.
"Ei... kai he tuhosivat sen... sinähän sanoit, etteivät he enää voi kiristää minua niillä...niinhän?" Shuichi vastasi heikosti.
"Eivät he voikaan, koska filmi ei ole heillä...tule." Eiri tarttui Shuichia kädestä ja talutti hänet olohuoneen kautta työhuoneeseensa. Maiko katseli heitä sohvalla uteliaasti, muttei kysynyt mitään.

"Yuki, etkai sinä tarkoita...", Shuichi kuiskasi seistessään Eirin takana tämän kaivellessa laatikon sisältöä. Shuichi kelaili hetken ajatuksiaan. Hän ei koskaan ennen ollut nähnyt tuon kyseisen laatikon olevan auki. Se oli aina ollut lukossa, eikä Eiri koskaan näyttänyt avaavan sitä. Nyt se kuitenkin oli auki ja Eiri heitteli tavaroita sieltä pöydälle.

Eiri oli varma että hän oli heittänyt filmirullan laatikon pohjalle. Nyt hän ei kuitenkaan löytänyt sitä. Hän tuhahti turhautuneena ja alkoi heitellä tavaroita pöydälle. Lopulta Eirin sormensa tavoittivat kovan ja kylmän esineen. Hän nosti sen esille ja näytti sitä Shuichille.

"Tässä", hän sanoi lyhyesti. Shuichi nosti katseensa Eirin pöydälle heittämistä tavaroista ja otti filmin vapisevaan käteensä.
"Sinä... tämä oli sinulla... koko tämän ajan?", Shuichi sanoi typertyneenä, ääni väristen.
"Jep...", Eiri sanoi ja alkoi hitaasti nostella tavaroita takaisin laatikkoon.
"Miksi... mikset sinä kertonut? Kaikki nämä kuukaudet... Jopa vuodet! Sinä olet salannut... Yuki!" Shuichi purskahti itkuun ja heitti filmin pöydälle nopealla liikkeellä, kuin se olisi yhtäkkiä alkanut polttaa.

"Älä nyt, siitä on jo aikaa. En minä muistanut sitä, ja minähän muutin heti sen jälkeen. Muuttosekoiluissa unohdin täysin mitä tuossa laatikossa oli." Eiri koetti rauhoitella poikaa. Shuichi kuitenkin sävähti kuin häntä olisi lyöty.
"Siitä on jo aikaa... niinpä. Aika kyllä kuluu mutta minä en ehkä pysty unohtamaan tuollaista samalla tavalla kuin sinä, heittämällä laatikkoon. Poissa silmistä, poissa mielestä, niinkö? Mikset sinä kertonut aiemmin? Tiedätkö sinä, miltä minusta tuntuu kun kaiken muun surkeuden lisäksi sinä ilmoitat salanneesi minulta jotakin tärkeää. Sinä et ikinä tule ymmärtämään miltä se tuntuu kun sinut alistetaan maahan ja...", Shuichi tajusi saman tien, mitä oli sanonut ja läimäisi käden suulleen.

Eiri katsoi Shuichia kylmästi ja astui askeleen tätä kohti pudottaen laatikon avaimen lattialle.
"Sinä... Sinä sanot etten voi ikinä ymmärtää miltä se tuntuu? Sinäkö sen luulet paremmin tietäväsi? En väitä ettet sinä tiedä, mutta älä mene sanomaan että minä en tiedä mitään. Tiedätkö sinä miltä tuntuu kun tajuaa tappaneensa ihmisen jota rakasti? Tiedätkö miltä tuntuu elää sellaisen kanssa koko loppu elämä? Tiedätkö millaisia ensimmäiset vuodet sen jälkeen olivat, miltä tuntui palata kotimaahan? Miltä sinusta tuntuisi, jos sinä olisit tappanut minut?", Eiri sihisi hampaidensa välistä.
"En minä..." Shuichi yritti, mutta Eiri vaiensi hänet vihaisella mulkaisulla ja nappasi avonaisesta laatikosta päällimmäisen kirjasen ja heitti sen Shuichille.
"Siinä. Lue se", Eiri ärähti.
"Mikä...?", Shuichi tuijotti käsissään olevaa kirjaa.
"Terapeuttini käski minun purkaa tunteitani kirjoittamalla. Siinä on kaikki. Lue se!", Eiri käski. Shuichin silmät laajenivat. Eiri antaisi hänen lukea sellaista... mutta...
"Minä... Anteeksi Yuki, en tarkoittanut... minä vain... Anna anteeksi", Shuichi sopersi ja kiersi kätensä Eirin ympärille ja painoi päänsä tämän rintaa vasten. Eiri huokasi raskaasti, nieli kiukkunsa ja rutisti Shuichia itseään vasten.
"Anteeksi...", hän kuiskasi korvaan.
"Yuki...minun tässä pitäisi pyytää anteeksi. Minä menin vain jotenkin sekaisin... Kaikenlaista tällä viikolla onkin tapahtunut...", Shuichi sanoi hiljaa ja katsoi Eiriä silmiin. "Anteeksi...", hän sanoi vielä. Eiri hymyili vaisusti vastaukseksi. Shuichi ojensi kirjan takaisin edessään seisovalle kirjailijalle.
"Ota se, en minä voi toisen..." Shuichi aloitti, mutta Eiri keskeytti hänet päättäväisesti.
"Lue se", hän sanoi ja lähti huoneesta jättäen Shuichin yksin huoneeseen kirjan kanssa. Poika asteli hitaasti pöydän ääreen ja otti sinne heittämänsä filmin jälleen käteensä. Hetken sitä pyöriteltyään hän laski sen takaisin pöydälle ja otti Eirin antaman kirjan. Hän avasi kirjan ensimmäiseltä sivulta ja alkoi lukea kirjailijan kaunista käsialaa.

Purkaa tunteita kirjoittamalla? Ensimmäinen tunne asiasta oli typertyneisyys. Miksi hän antoi minulle tehtäväksi purkaa tunteitani juuri kirjoittamalla?  Mitäköhän hän minun luulee tekevän päivät pitkät? Hän käski myös lukea vanhoja päiväkirjoja ja kertoa sitten mitä ajatuksia ne herättivät... Jostakin syystä kuitenkin toteutin hänen toivomuksensa.

Ensimmäinen tunne, jonka vanhoista päiväkirjoistani sain, oli sama vanha ahdistuneisuus josta jo pikkuhiljaa luulin päässeeni. Luin ne kaikki silti läpi, se teki jollakin oudolla tapaa hyvää. Teki hyvää tajuta kuinka paljon parempaan suuntaan olin kuitenkin päässyt. Lopetin päiväkirjan pitämisen melko pian sen jälkeen kun kerroin julkisesti Shuichin ja minun suhteesta. En kokenut enää tarvitsevani niitä. Silti joskus, kun muistot painavat päälle ja kirjoitan pitkän pätkän tietokoneellani vain poistaakseni sen heti kirjoitettuani. Se helpottaa kummasti.

Shuichi selasi muutaman sivun eteenpäin.

Kun Shuichi alkoi roikkua minussa, aloin muistaa monia asioita jotka halusin unohtaa. Näin hänessä niin paljon omaa, menetettyä viattomuuttani. En halunnut hänen käsivän, koetin työntää häntä luotani, mutta hän palasi aina vain uudelleen. Kerroin hänelle menneisyydestänikin. Luulin sen pelottavan hänet pois, mutta ei. Kuinka monet kerrat hän onkaan kärsinyt minun takiani?

Omat tunteeni olivat sekaisin. Shuichi toi minulle mieleen entisen itseni, josta mieleeni palautuivat muistot, joita en halunnut muistaa. Pikkuhiljaa kuitenkin aloin päästä ylitse tapahtumista ainaisen karkuun juoksemisen sijaan. Shuichi on auttanut minua monella tavalla. Tuskin hän itsekään tietää mitä hän on minulle tehnyt. Luulen kuitenkin, etten koskaan pysty kertomaan sitä hänelle.

Muutama kyynel vierähti Shuichin poskelle kun tämä käänsi muutaman sivun eteenpäin.

Näiden viikkojen aikana olen tajunnut muutaman tärkeän asian. Välitän Shuichista. En tiedä onko se rakkautta. En uskonut pystyväni rakastamaan enää ikinä, en edes muistanut mitä rakkaus on. Hitaasti olen alkanut ymmärtää tunteitani itsekin, ilman terapeutin apua. Rakastan sitä kakaraa. Kyllä. Mutta en tiedä pystynkö ikinä kertomaan sitä hänelle.

En tiedä mikä minua estää. Johtuuko se siitä että pelkään menettäväni hänet? Ennen häntä olen tuntenut samoin vain yhdestä henkilöstä. Menneisyyden haamut estävät minua kertomasta.

Ennen niitä kohtalokkaita tapahtumia, olin tunnustanut Yukille rakastavani häntä. Sen jälkeen kaikki oli tapahtunut nopeasti, muutama hänen ystävistään tuli asunnolle. Rakastamani henkilö myi minut kymmenestä dollarista, menin järjiltäni ja tapoin heidät kaikki. Hetken päästä palasin täyden ymmärryksen valtaan ja tajusin menettäneeni ainoan ihmisen jota rakastin ja joka oli minut niin raa’asti pettänyt.

Tämä muisto estää minua kertomasta Shuichille. Pelkään, että jos tunnustan hänelle rakkauteni, menetän hänetkin. Koetan jollakin tapaa myös suojella itseäni. En kestäisi toista menetystä, enkä toista petosta. Jos jostain syystä menettäisin hänet, ei se ehkä satuttaisi minua niin pahasti kuin Yukin menettäminen, koska en ole kertonut Shuichille rakkaudestani. Kun tunnustaa toiselle rakastavansa, se tarkoittaa että tunnustaa sen myös itselleen. Jos ei tunnusta itselleen... Ja mitä vielä. Huijasin itseäni, ei se niin menisi. Ei siinä ole mitään järkeä. Se vain lisäisi tuskaa, se etten pystynyt ikinä kertomaan.

Myös toinen syy estää minua kertomasta. Ainoan kerran ja ainoa ihminen jolle olen ikinä sanonut ne sanat oli Yuki. Heti sen jälkeen hän petti minut, myi ja raiskasi. Tiedän ettei Shuichi koskaan tekisi sellaista, mutta se ei estä minua pelkäämästä. Olen moneen otteeseen ollut vähällä sanoa sen hänelle. Siinä hetkessä mieleeni tulee menneisyyteni tapahtumat enkä pysty siihen.

Shuichi itki nyt vuolaasti. Rajut nyyhkäisyt ravistelivat koko vartaloa. Poika puri huultaan ja siirtyi jälleen pari sivua eteenpäin.

Tänään oli ensimmäinen kerta, kun pystyin kertomaan kaikki illan tapahtumat yksityiskohtaisesti jollekin ulkopuoliselle. Terapeuttini sanoi sen olevan hyvä merkki. Hän sanoi että minun täytyy kohdata tosiasiat. Hän käski minun kirjoittaa tähän kirjaan koko tarina. Mikä hän luulee olevansa? Antaa minulle läksyjä kuin joku opettaja. Olen kuitenkin huomannut että hänen neuvojensa avulla olen päässyt eteenpäin.

Kaikki alkoi sinä kurjana päivänä, jolloin Tohma ei päässyt mukaan oppitunnille. Yuki sanoi vievänsä minut museoon ja sen jälkeen hänen asunnolleen tekemään tehtäviä. Minä sinisilmäisenä pikkupoikana suostuin oitis. Minulla oli suuret odotukset päivälle. Kahdestaan rakastamansa ihmisen kanssa. Se ei voisi olla muuta kuin paratiisi...ja Kuinka väärässä olinkaan.

Heti miehen asunnolle päästyämme hän alkoi käyttäytyä oudosti, epäopettajamaisesti. Enemmän kaverillisesti. Silloin en ollut yhtään epäilevä. Juttelimme kaikesta ja sitten... en tiedä miten se tapahtui. En pystynyt estämään itseäni ja suutelin häntä. Tunnustin hänelle rakkauteni ja pyysin anteeksi. Hän hymyili ja suuteli minua. Olin seitsemännessä taivaassa, josta minut pudotettiin alas hetkessä. Kaksi miestä, toinen aseistettu, tuli Yukin asunnolle, toinen tarjosi minusta kymmenen dollaria. Pelkäsin, mutta luotin Yukin pitävän minusta huolen. Järkytyksekseni hän otti rahat hymyillen vastaan ja nyökkäsi minua kohti ja sanoi: "Tee mitä lystäät".

Mies tuli lähelle, hän haisi pahalta. Outoa, miten muistan hänen hajunsa. Hän riisti neitsyyteni. Shuichi on hänen jälkeensä ainoa joka on saanut tehdä minulle samoin. Olla dominoiva osapuoli. Shuichi on ainoa johon olen luottanut niin paljon. Kun toinen mies tuli lähelleni, jokin aivoissani naksahti. Nappasin aseen hänen vyöltään ja ammuin sokeasti ympärilleni. Kun tajusin Yukin ja tämän aseistetun ystävän kuollen, pelästyin suunnattomasti. Menin vielä enemmän sekaisin ja seuraava hetki jonka muistan, oli kun itkin Tohman olkapäätä vasten. Se oli hetki jolloin lapsuuteni loppui.

Heti omaan sänkyyni päästyäni painoin kasvoni tyynyä vasten ja huusin niin kovaa kuin keuhkoistani ääntä lähti ja itkin kovemmin kuin ikinä. Itkin melkein koko yön. Kukaan ei voi tajuta sellaista tuskaa. Se oli viimeinen kerta kun itkin, kuuteen vuoteen. Aloin muuttua sulkeutuneeksi, päätin unohtaa kaiken. Jos en päästäisi elämääni ketään erityistä, en joutuisi kertomaan kenellekään. En joutuisi muistamaan. En enää itkenyt. Suljin ahdistuksen sisääni kunnes aloin kirjoittaa. Surullisia rakkausromaaneja.

Shuichi sulki kirjan ja pyyhkäisi silmiään. Hetken hän vain tuijotti ruskeakantisen kirjan kiiltävää pintaa ennen kuin avasi sen uudelleen selaten nyt viimeisiä sivuja.

...se alkoi viattomasta ihastuksesta, hän oli ystävällinen, mukava ja lempeä opettaja. Pikkuhiljaa tunteeni syvenivät. Rakastin häntä. Luotin häneen täysin, hän oli ainoa ihminen johon luotin täysin. Kuinka nuori ja säälittävä olinkaan. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, millaisia ihmisiä maailma on väärällään. Olin rakastunut ja rakkaushan on tunnetusti sokeaa.

Sinä iltana menetin kyvyn rakastaa ja luottaa ihmisiin, pitkäksi aikaa. Lupasin itselleni etten ole toista kertaa niin tyhmä. Lupasin olla rakastamatta ja luottamatta. En enää edes tiennyt mitä rakkaus oli. Vähä vähältä elämä alkoi luistaa omalla painollaan. Poissa silmistä, poissa mielestä. Piilotin kaiken, mikä muistutti hänestä ja etsin synkkiin iltoihin jotakin, joka antaisi minulle muuta ajateltavaa. Tupakkaa, viinaa, naisia.

Useammin kuitenkin kirjoitin. Purin tunteitani masentaviin kirjoihin. Kirjoittaminenkin oikeastaan muistutti hänestä. Lupasinhan hänelle, että yritän kirjailijaksi. Kirjoittaminen oli minulle kuitenkin helppoa. Kun kirjoitan täysin omista tunteistani, huomaan toistavani samoja asioita uudelleen ja uudelleen.

Shuichi on ehkä ensimmäinen ihminen, joka rakastaa minua oikeasti. Ensimmäinen ihminen joka ei kuulu perheeseeni ja rakastaa minua sellaisena kuin minä olen. Monet kerrat ihmettelen, miksi hän rakastaa minua. En ole mikään helppo ihminen ja yritin työntää häntä pois luotani suojellakseni sekä häntä että itseäni. Hän oli ihminen joka ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin sai minut nauramaan. En tarkoita ivallista hymähdystä vaan oikeaa naurua. Tajusin hänen välittävän minusta, rakastavan minua ihmisenä. Ei perheenjäsenenä eikä kirjailija Yuki Eirinä.

Minua ahdistaa ajatellakin, mitä hän on joutunut kärsimään vain sen takia, että halusi auttaa minua ja olla kanssani. Minua ahdistaa ajatella ettei hän tiedä että minäkin välitän. En tiedä missä hän tällä hetkellä on. Seguchin järjestämän kohtauksen vuoksi saatan menettää hänet lopullisesti. Hän on nyt Amerikassa. Hyvä hänelle, siellä hän unohtaa minut ja jatkaa taas onnellista elämää. En halua menettää häntä, en kestäisi sitä. En kuitenkaan ole vielä valmis kertomaan hänelle. Ja silloin kun olen valmis, saattaa olla liian myöhäistä.

Shuichi hymyili kyyneleiden läpi. Hän muisti tuon ajan, hän muisti kuinka Eiri oli lopulta tullut hakemaan häntä kotiin. Shuichi ei ollut koskaan uskaltanut kysyä, mikä sai Eirin tulemaan New Yorkiin. Nyt hän luuli tietävänsä syyn. Shuichi ei pystynyt lukemaan sillä hetkellä enempää. Hän nosti kirjan pöydälle ja nousi jaloilleen. Shuichi nappasi filmin pöydältä ja tunki sen taskuunsa ennen kuin hitaasti ulos huoneesta suoraan kylpyhuoneeseen. Maiko oli varmaankin lähtenyt kouluun. Shuichi vilkaisi kelloa ja totesi olevansa ruhtinaallisesti myöhässä töistä.

Shuichi pesi kasvonsa kylmällä vedellä ja veti syvään henkeä ennen kuin astui käytävään ja asteli etsimään Eiriä. Poika löysi kirjailijan olohuoneesta. Hän istahti miehen viereen ja suuteli tämän poskea.

"Anteeksi Yuki, en minä tarkoittanut sillätavalla sanoa... Minä järkytyin vain siitä filmistä", Shuichi sopersi. Hän ei halunnut alkaa taas itkeä. Hän näki Eirin katsovan ikkunasta ulos ja pureskelevan alahuultaan.
"Luitko sinä sitä?", hän kysyi hitaasti.
"Minä... kyllä. Joitakin pätkiä... Yuki, olen niin pahoillani...", Shuichi nyyhkytti Eirin olkapäätä vasten.
"Älä ole. Se on ollutta ja mennyttä, kiitos sinun", Eiri hymyili ja suuteli pojan otsaa. Shuichi huokasi, kaivoi filmirullan taskustaan ja ojensi sen miehelle, joka katsoi sitä hetken.
"Mitä minä tällä teen?", Hän kysyi.
"Minä haluan... minä haluan sinun tuhoavan sen...", Shuichi sanoi ja kiersi Eirin sormet rullan ympärille. Eiri nyökkäsi hitaasti ja siirsi katseensa jälleen ikkunaan.

"Minä... minun pitää lähteä töihin..." Shuichi huokasi ja oli juuri nousemassa lähteäkseen, kun Eiri tarttui hänen käteensä.
"Odota", hän sanoi.
"Mitä?"
"Minä... tulen mukaasi", Eiri sanoi yllättäen.
"Häh?"
"Minä suostun siihen musiikkivideojuttuun, jos haluat", Eiri sanoi ja katsoi Shuichia suoraan silmiin. Laulajan silmät laajenivat ja hän tuijotti poikaystäväänsä suu auki.
"Oikeasti?", hän sai hädin tuskin kysyttyä.
"Ihan oikeasti", Eiri huokasi. Häntä alkoi kaduttaa saman tien, mutta ei hän enää voinut kieltääkään. Shuichi hyökkäsi suutelemaan Eiriä ja kiersi kätensä tämän ympärille.
"Kiitos, rakas", Shuichi kuiskasi ja rutisti Eirin luitamurskaavaan halaukseen.

Yhtäkkiä heidän herkkää hetkeään häirittiin odottamattomalla tavalla.

Ovi pamahti auki ja joku syöksyi pyörremyrskyn lailla eteishallin läpi olohuoneeseen. Saman tien Shuichi ja Eiri huomasivat tuijottavansa kevytsingon piippuun.
"Shindou Shuichi, kahden tunnin myöhästyminen, ETENKÄÄN tällaisena ajankohtana, ei tule kuuloonkaan!", Sisään törmännyt nuori nainen kiljaisi. Hetkeen kumpikaan sohvalla olijoista ei sanonut mitään. Sitten Shuichi sai suunsa auki:
"Ai, hei Rage, olin juuri lähdössä, minä vain..."
Eiri keskeytti hänen selittelynsä:
"Kakara on myöhässä minun vuokseni. Hän kysyi minulta erästä asiaa ja..."
Nyt oli Eirin vuoro joutua keskeytetyksi.
"Sinä KYSYIT? Shu-chan, olen niin ylpeä sinusta! Mitä hän vastasi, mitä?", Rage höpötti hellittämättä kuitenkaan otetta singostaan.
"Kyllä, minä tulen siihen hemmetin musiikkijuttuun. Nyt hittoon täältä molemmat, minun täytyy aloittaa uusi romaani", Eiri ärähti ja nousi seisomaan. Shuichi pomppasi myös jaloilleen ja kurkotti antamaan vanhemmalle miehelle suukon.
"Kiitos. Tulen tänään ajoissa kotiin, lupaan sen", hän kuiskasi ja alkoi valmistautua töihin lähtöön.

---

"Hän siis suostui? Ha, sanoinhan että kannattaa edes kysyä!", K virnisteli. Hän, Rage ja Bad Luck olivat ruotineet musiikkivideon käsikirjoituksen tarkasti läpi jokaista liikettä myöten, muokannut muutamaa kohtaa ja keskustelleet käytännön asioista.
"Olen varannut meille sekä kuvausryhmälle lentoliput Kiinaan. Löysin erään mukavan paikan, eikä siellä lähistöllä yöpyminenkään maksa paljoa.
"Kiinassa?", Shuichi toisti pureskellen alahuultaan.
"Jep, Kiinan länsiosassa. Lento kestää muutaman tunnin, ja Yuki-san voi ottaa kannettavansa mukaan lennolle. Kuvauspaikkamme lähellä on luonnon kuumia lähteitä. Kuvaamme kylmien lähteiden rannoilla, mutta niissä ei jostain syystä saa uida.", K selosti kuin mikäkin matkaopas.
"En tiedä... Yuki kyllä suostui, mutta Kiinaan... Ja ketä kaikkia sinne muuten edes lähtee?" Shuichi mietti.

"Sinä, Suguru ja Hiroshi nyt ainakin. Ja Yuki-san. Minä ja Rage teidän managereinanne ja hommien järjestäjinä...ja henkivartijoina. Sakano ainoana kiinan kielen taitajana lähtee myös mukaan... Ja kuvausryhmä. En ole ihan täydellisen varma kuinka monta heitä on", K suoritti nopean laskutoimituksen. Shuichi nyökkäsi.
"Miten ihmeessä Yuki suostui, minä en tajua sitä vieläkään!" hän virnisti.
"Seksillä saa aikaan ihmeitä..." Suguru mutisi.
"Mitä? Älä viitsi, eihän me edes... tai no...eh..." Shuichi punastui ja alkoi änkyttää. "Kyllä minä tiedän mikä Yuki-san on miehiään", K virnisti pirullisesti.
"Ja mistäs sinä sen tiedät!" Shuichi vastasi kiukkuisena.
"Eipäs mennä yksityiskohtiin. Älä murehdi pinkissä päässäsi." K virnisti ja siirsi huomionsa takaisin aseeseen, jota oli kokoajan istunut puhdistamassa.
"Äsh... unohtakaa. Milloin me muuten lähdemme sinne?" Shuichi vaihtoi sujuvasti puheenaihetta.
"Parasta olla Naritan lentokentällä lauantai-iltana kello kuusi!" K sanoi.
"Mitäh? Mutta nythän on jo keskiviikko...tai siis siihenhän on vain kaksi päivää!" Shuichi protestoi.
"Riippuu miten laskee. Minusta siihen on neljä päivää", K ilmoitti.
"Tätä päivää ei lasketa...eikä muuten sitä lauantaitakaan!" Shuichi vinkaisi. Hän tiesi Eirin suuttuvan, jos juttu ilmoitettaisiin niin viime hetkellä, ja mitä jos tällä olisi menoa juuri silloin. Silloinhan koko video joutuisi vaakalaudalle...
"Mutta, vaikka kaikki työ on tällä erää tehty, ei se tarkoita että te saatte levätä laakereillanne. Teidän pitää harjoitella sitä kappaletta. Me emme todellakaan halua matkustaa Kiinaan tiukkojen aikataulujen saattelemana vain huomataksemme että bändi ei osaa hommaansa", K messusi ja painoi magnuminsa Shuichin ohimolle.
"Hurry up! Töihin siitä!", K ilmoitti ja Shuichi katsoi parhaaksi siirtyä harjoittelustudion puolelle.

---

"Nyt kyllä riittää, minun täytyy mennä kotiin kertomaan Yukille aikataulusta...", Shuichi huokasi. K oli laittanut hänet laulamaan kappaleen suunnilleen kymmenen kertaa, eikä Shuichilla ollut aavistustakaan, miksi. Nyt hän kuitenkin oli saanut tarpeekseen ja nykäisi takin naulakosta ja lähti kävelemään hisseille.

Kotimatkalla Shuichi oikaisi puiston kautta ja pitkin käytävää, jolla hän oli tavannut Eirin ensimmäistä kertaa. Poika pysähtyi hetkeksi ja hymyili muistoille. Muutama vesipisara tipahti Shuichin iholle ja poika lähti astelemaan kotiin päin. Pian satoi jo kaatamalla ja Shuichi koetti juosta minkä koivistaan pääsi, mutta kastui silti läpimäräksi.

Kotiovelle päästyään hän kaiveli hetken taskujaan ja kirosi sitten hiljaa. Hän oli jälleen unohtanut avaimet kotiin. Hän painoi ovikelloa kerran, vastausta ei kuulunut, joten hän alkoi soittaa sitä erään Bad Luckin kappaleen tahtiin. Lopulta ovi repäistiin auki.
"Lopeta nyt jo hitto vie, ja tule sisään. Sinua odotetaan...", Eiri murahti ja nyökkäsi olohuonetta kohti.

---

Shuichi ei ehtinyt edes kunnolla astua sisään huoneeseen kun joku loikkasi hänen kaulaansa.
"Shu-chan! Ihana tavata taas!", Tyttö huudahti ja rutisti Shuichia niin että pojalta meinasivat kylkiluut rusentua.
"Akane, rauhoitu nyt herranjestas, se ei saa happea... Tuollainen Machoämmä, mitä minä oikein ajattelin..."
"Tuki suusi!", Shuichia halaamaan rynnännyt tyttö huusi keskeyttäen punapäisen tytön, joka istui Maikon vieressä sohvalla. Shuichi pyristeli irti tytön höllentyneestä otteesta ja veti henkeä.
"Akane... Ranma?", Hän kysyi ihmeissään.
"Jep!", Mustatukkainen tyttö sanoi leveä hymy naamallaan.
"Voi, vieläkö sinä Ranma olet...tuollainen? Voi kun sinä olet söpö!", Shuichi kiusasi ja tökkäisi punatukkaista tyttöä nenälle.
"Mikset sinä tullut omassa muodossasi? Eipä silti, tyttönä olet söpömpi..." Shuichi jatkoi, mutta Ranma tarttui laulajaa sadevedestä kosteasta kauluksesta ja mulkaisi Shuichia pahasti.
"Kuten huomasit, siellä sataa... Ja elä ikinä unohda että Minä. Olen. Mies.", Ranma nurisi.

Eiri katsoi Ranmaa ihmeissään. Tyttö se kyllä oli, selvästi. Ja siinä se tyttö todisteli olevansa poika. Kummallista. Hän kuitenkin katsoi parhaaksi pitää mölyt mahassaan ja seurata keskustelun etenemistä. Akane oli Shuichin pikkuserkku, vuoden tätä vanhempi. Maiko oli esitellyt heidät Eirille ja Akanen ilmeestä päätellen tämä oli todella toivonut tapaavansa Eirin. Niin palvovasti tyttö oli kirjailijaa tuijottanut.

"Hei, jätkät, lopettakaa riitely! Ranma ja Akane, kertokaa nyt asianne! Shuichi on täällä jo!", Maiko näpäytti kärsimättömästi.
"Voi tyttökulta, sinä et ole koskaan sietänyt yllätyksiä!", Akane sanoi ja hymyili Maikolle samalla kun tyrkkäsi Ranman takaisin sohvalle.
"No en kyllä. Mikä voi olla niin tärkeää, että täytyi odottaa Suffelia?" Maiko tuhisi.
"No, kerrohan Ranma, mikä nyt on niin tärkeää!", Akane hymyili, otti Ranmaa kädestä ja istui tämän viereen.

"No... Minä ja Akane, tuota... Minä ja Akane olemme sitten kihloissa!", Ranma sanoi ja hymyili onnellista hymyä. Akane virnisti ja näytti sormustaan.
"Eikö olekin kaunis!", hän sanoi.

Eiri katsoi hieman ymmällään sohvalla istuvaa paria. Ei silti, että hänellä olisi mitään samaa sukupuolta olevien suhdetta vastaan, ja paha olisi ollakaan, mutta jokin tässä tilanteessa oli nyt pielessä ja siitä hän voisi panna vaikka päänsä pantiksi. Samassa punahiuksinen, poikamaisiin ja liian isoihin vaatteisiin pukeutunut tyttö suikkasi suukon Akanen poskelle. Eiri ei ikinä ennen ollut nähnyt yhdenkään tytön liikkuvan niin nopeasti kun Akane ja Ranma nyt. Akane muksautti Ranmaa nyrkillä, mutta toinen tyttö torjui iskun ja naurahti heleästi.
"Äkkipikainen ja väkivaltainen, kuten aina!", Ranma kikatti pitäen edelleen Akanen nyrkistä kiinni.
"Ole sinä hiljaa, en vain pidä siitä että teet noin silloin kun...", Akane aloitti, mutta Shuichi keskeytti hänet:
"Ha! Ranma, tules tänne!". Shuichi tarttui tyttöä kädestä ja lähti taluttamaan häntä kohti kylpyhuonetta.

Eiri oli tässä vaiheessa jo täysin pihalla tilanteesta. Hän vilkaisi ensin Maikoon, Sitten Akaneen ja käänsi sitten katseensa kylpyhuoneen ovelle.

Ensin kuului vain veden lotinaa, sitten kuului vertahyytävä kiljaisu: "ÄÄK! Kuumaa! Yritätkö sinä kärventää minut!", Tuntematon miehen ääni tuntui kaikuvan hetken asunnossa. Olohuoneessa istuvat saattoivat myös kuulla Shuichin naurun.
"Kiitos vallan kamalasti, nyt minun vaatteeni ovat vielä märemmät... Kiitos...", mustatukkainen, lettipäinen ja vettä valuva mies mutisi Shuichille heidän palatessa takaisin olohuoneeseen.

Eiri ei voinut enää hillitä itseään: "Mitä helvettiä...", hän ihmetteli ääneen. Shuichi vilkaisi poikaystäväänsä ja repesi totaalisesti ja nauroi vedet silmissä. Hetken kuluttua Maiko ja Akanekin liittyivät nauruun. Lettipäinen poika katsoi naurajia. Hän pyöräytti silmiään ja vilkaisi Eiriin. Hänen kävi hieman sääliksi miestä, joka todella näytti puusta pudonneelta, vaikka koettikin peitellä sitä.

Ranma asteli Akanen viereen ja suuteli tätä nyt suoraan suulle.
"Parempi?", hän virnisti. Tyttö hymyili ja nyökkäsi.
"Meidän tarvitsee varmaankin selittää vähän, vai mitä Ranma?", Hän sanoi. Ranmaksi kutsuttu poika nyökkäsi.
"Miten tämän nyt selittäisin... Tuota, minä olen Ranma Saotome, Akanen kihlattu...", Hän aloitti, mutta Eiri keskeytti hänet.
"Oletko... Oletko sinä se tyttö?", Hän kysyi.
"Olen minä, mutta...hitto, en minä osaa selittää...", Ranma mutisi. Shuichi ryntäsi keittiöön ja juoksi sieltä hetken kuluttua vedellä täytetty mehukannu kädessään ja kaatoi veden Ranman niskaan.
"Miksi pirussa sinä noin teit!!", Huusi...punapäinen tyttö.

Eiri hieraisi silmiään, hän ei todellakaan uskonut näkemäänsä. Hänen silmiensä edessä poika oli muuttunut tytöksi. Se ei mitenkään ole mahdollista.

"Okei, no, kyllä. Minä olen Ranma Saotome ja...pitänee varmaan aloittaa ihan alusta; Minä harrastan taistelulajeja, ja opiskelen pikkuhiljaa niiden opettajaksi. Isäni on aina toiminut tärkeimpänä valmentajanani. Eräänä kertana hän kuitenkin teki kohtalokkaan virheen. Lähdimme nimittäin pitkälle harjoitusmatkalle. Kiertelimme kuuluisimpia taistelupaikkoja. Isäni ei kuitenkaan osannut juurikaan kiinaa, ja eräänä päivänä päädyimme Jusenkyo taikalähteille. Ihmettelimme hieman miksi matkaopas huuteli meidän peräämme, mutta hän osasi Japania vain välttävästi emmekä ymmärtäneet hänen varoituksiaan. Taistelun tiimellyksessä sain potkaistua isäni lähteeseen, sillä seurauksella että jättiläispanda hyökkäsi kimppuuni ja heitti minut viereiseen lähteeseen. Sainkin huomata, että olin muuttunut tytöksi, ja se panda, joka minut lähteeseen heitti, oli isäni. Järkytys oli aika suuri, saimme onneksi oppaasta sen verran selvää että taikalähteillä oli jokaisella oma surullinen tarina ja jokainen joka nykypäivänä lähteeseen putoaa, saa kylmässä vedessä uuden hahmon. Minun lähteeseeni oli hukkunut monta tuhatta vuotta sitten tyttö, joten sain tytön hahmon. Kuuma vesi peruuttaa kirouksen, mutta vain seuraavaan kylmään kylpyyn asti...", Ranma selitti.

Hetken huoneessa oli hiljaista ennen kuin Eiri sai suunsa auki.
"Sinä siis muutut kylmässä vedessä tytöksi ja kuumassa takaisin pojaksi?", Hän kysyi hitaasti.
"Jep, eikä Akane tykkää että suutelen häntä tyttönä", Ranma virnuili.

"Juujuu, mutta ei me sen takia tänne tultu! Me tulimme antamaan kutsut häihimme. Päätimme tulla näin henkilökohtaisesti käymään jokaisen kutsutun luona, en tosin odottanut näkeväni Maikoa täällä, mutta minulla on sinunkin kutsusi mukana, koska seuraavaksi olisimmekin menneet teille kotiin...", Akane selitti ja kaiveli laukkunsa sisältöä hetken ennen kuin otti sieltä kaksi sydäntarralla sinetöityä kirjekuorta. Toisen hän ojensi Maikolle ja toisen Eirin vieressä seisovalle Shuichille.

"Se on teille molemmille ja muistakaa että poisjäänti saattaa tietää ikävyyksiä. Ja kukaan teistä kolmesta ei varmasti halua tapella minun kanssani!", Akane virnuili. Ranma mutisi jotakin machoämmästä.
"Tuollainen hentoinen tyttönen, millä sinä luulet pärjääväsi meille kolmelle?", Eiri hymähti.
"Yuki, sinun sietäisi varoa tai saat Akanelta elämäsi pöllytyksen!", Shuichi nauroi.
"Mutta hei, Akane ja Ranma, tehän voittekin esitellä meille hieman taistelulajeja. Vaikkapa Karatea tai jotain!", Maiko hihkaisi.
"Joo, minusta oli pienenä aina hauskaa istua dojonne harjoitussalin nurkassa katselemassa kun mestarit taistelivat toisiaan vastaan!", Shuichikin innostui.

"Hmm... Täällä olisi kyllä tarpeeksi tilaa... Jep. Ranma! Otatko haasteen vastaan!", Akane sanoi.
"Ha, en ole vielä koskaan kieltäytynyt yhdestäkään haasteesta, neitiseni!", Ranma virnisti ja asteli huoneen reunalla olevaan tyhjään tilaan.
"Äläkä kutsu minua neidiksi, tiedät vallan hyvin etten pidä siitä", Akane sihisi ja iski oikean suoran Ranmaa kohti. Poika... tai siis tyttö, hyppäsi ketterästi ilmaan väistäen iskun. Akane potkaisi ja teki muutaman näyttävän iskusarjan mutta Ranma väisti jokaisen iskun ketterästi kuin kärppä tekemättä elettäkään vastahyökkäykseksi.
"Vihaan taistella kanssasi, kun et ole tosissasi...", Akane tuhahti.
"Minä taas rakastan taistella kanssasi koska olet aina niin tosissasi, mutta et kuitenkaan pysty minua voittamaan!", Ranma ilkkui.
"Ha! Jos taistelisit reilusti, voittaisin sinut. Jos keskityt pelkästään väistelyyn, minä..."
"...et saa minusta otetta. Tiedän tiedän. Mutta ei me täällä voida tosissamme tapella..."
"Älä selitä, tässä on ihan tarpeeksi tilaa. Et vain halua hävitä!", Akane kiljaisi kihisten kiukusta. Hän iski iskun perään mutta Ranma väisti aina.
"Eihän tästä tositaistelu pitänyt tullakaan!", Ranma naurahti ja väisti jälleen Akanen sarjan.
"Kunhan pelkäät!", Akane huudahti.
"Ja minähän en pelkää!", Ranma sanoi ja iski nyrkkinsä Akanea kohti. Tyttö torjui iskun ja koetti iskeä jälleen, mutta epäonnistui kiljaisten turhautuneisuudesta. Ranma potkaisi Akanen suuntaan, jolloin tyttö tarttui hänen jalkaansa heitti pojan..tai siis tytön maahan.

"Ha! Voitin!", Akane naurahti ja asteli takaisin sohvan luokse.
"Epäreilua! En voi taistella kunnolla sinua vastaan ja tiedät sen!" Ranma mutisi noustessaan lattialta ja hieroessaan jäseniään.
"Seli Seli vain", Akane nauroi ja asteli Eirin eteen.

"No, vieläkö sanot jotakin hentoisesta tyttösestä?", Akane virnisti. Eiri katsoi tyttöön. Tyttö oli hyvä, se täytyi myöntää. Eiri tyytyi kuitenkin olemaan hiljaa.
"Lyö!", Akane sanoi yhtäkkiä.
"Häh?", Eiri tuhahti vastaukseksi.
"Lyö minua, ihan niin kovaa kuin jaksat, älä pelkää, huitaise vain!", Akane suostutteli.
"Yuki, varo nahkaasi", Shuichi virnuili.
"Sinä siis haluat että minä lyön sinua? Kovaa?", Eiri kysyi ihmeissään.
"Jep, niin kovaa kuin lähtee!", Akane vastasi.
"Machoämmä...", Ranma tuhahti istuen edelleen lattialla.
"Sinä hiljaa siellä! No niin, lyö!" Akane huudahti.
Eiri pyöräytti silmiään, mutta kun tyttö kerran siinä kerjäsi, niin miksipäs ei. Hän puristi kätensä nyrkkiin ja löi koko voimallaan tyttöä kohti. Akane nappasi salaman nopeasti Eirin kädestä kiinni ja kierähti miehen taakse ja väänsi tämän kättä samalla kun nousi varpailleen ja laski leukansa Eirin olkapäälle.
"Voisin murtaa käsivartesi ihan koska vain, jos vain haluaisin", Hän kuiskasi kirjailijan korvaan ennen kuin lopulta päästi irti.

"Ha, se siitä hentoisesta pikkutytöstä!", Shuichi nauroi Eirin yllättyneelle ilmeelle. Kirjailija hieroi hetken käsivarttaan ennen kuin vilkaisi Akaneen ja Ranmaan.
"Aika hyvä, tuollaiselta hentoiselta tytöltä", hän virnisti.
"Ehkä on parasta että me tulemme teidän häihinne", Shuichi sanoi ja kiersi kätensä Eirin vyötärölle.

"Ei hitsi, meidän täytyy lähteä. Meillä on vielä kymmenen paikkaa käymättä!", Akane sanoi vilkaistuaan kelloon. "Hitsi, olisi ollut mukava vielä jäädä, mutta aikataulu on tiukka...", hän huokasi ja otti takkinsa. Ranma nousi viimein lattialta asteli kihlattunsa viereen. Maiko nousi sohvalta ja lähti saattamaan vieraita ovelle.
"Kiitos vain, ja hei!", Akane ja Ranma huikkasivat olohuoneen ovelta ennen kuin katosivat eteishalliin.

"On sinulla sukulaisia...", Eiri murahti. Shuichi virnisti iloisesti vastaukseksi. Eiri ei voinut muuta kuin hymyillä pojan ilmeelle. Hän oli oppinut rakastamaan jälleen ja se oli täysin hänen edessään seisovan pojan ansiota.
"Et ole vielä tavannut niitä kaikista kummallisimpia...", Shuichi mutisi kiertäen kätensä Eirin ympärille ja painaen kasvonsa tämän rintaa vasten.
"Sinua kummallisempaa tuskin löytyy...", Eiri kuiskasi pojan korvaan.
"Älä viitsi!", Shuichi naurahti.
"En ole koskaan ennen kuullut sellaisista lähteistä. Kiina on kumma paikka...", Eiri hymähti.
"Kiinasta puheenollen, ellet ole muuttanut mieltäsi sen musiikkivideo jutun kanssa, meidän pitää lähteä kuvausmatkalle Kiinaan lauantaina...tiedän että tämä tuli äkkiä, mutta sain itsekin tietää siitä tänään ja...", Shuichi selitti hätäisesti.
"Hm, siihenhän on vain muutama päivä", Eiri totesi. Hän oli tottunut siihen että Shuichin aikataulu saattoi muuttua jopa yhden päivän varoitusajalla. Nyt hän suhtautui asiaan hieman eri tavalla kuin ennen, koska nyt juttu koski häntäkin. Hän kirosi että oli suostunut koko juttuun. Hänhän oli kirjailija, ei näyttelijä, ja hän oli jo aloittanut työskentelyn uuden romaanin kanssa, mutta toisaalta, ei sillä ollut vielä mikään kiire.
"Niin... Voithan sinä ottaa kannettavasi mukaan, ja kirjoittaa, jos sinulla on töitä, mutta tulethan?", Shuichi katsoi Eiriä anova ilme kasvoillaan.
"Joo joo, niinhän minä sanoin..." Eiri huokasi. Shuichi rutisti poikaystäväänsä ja nousi varpailleen suudellakseen häntä.

Leikkisäksi kiitossuudelmaksi tarkoitetusta suukosta tuli nopeasti jotakin muuta. Nopealla liikkeellä Eiri nosti Shuichin syliinsä ja kantoi hänet sohvalle irrottamatta huuliaan hetkeksikään. Eiri tunsi kylmiä väreitä Shuichin viileiden sormien vaellellessa iholla. Hän katsoi poikaa silmiin, kuinka hän rakastikaan noita silmiä, hän rakasti tuota laulajaa, joka päättäväisesti ja vaikeuksista välittämättä oli tunkeutunut hänen elämäänsä ja opettanut hänet taas rakastamaan. Mutta sitä hän ei helpolla pojalle kertoisi.

Maikon palatessa olohuoneeseen häntä kohtasi näky, jota hän ei todellakaan olisi halunnut nähdä. Hän sulki oven hiljaa huoneessa olijoiden huomaamatta ja päätti mennä olohuoneen sijasta suihkuun, jossa hän veden kohinan ylitsekin kuuli Shuichin äänen.

A/N: Tästä luvusta en jotenkin vaan tykkää:D Ehkä se on se, että siinä esiintyy Ranma (mitä oikein ajattelin?!) tai se on liian angst tai sitten Yuki on liian OOC. Tai sitten olen vain tulossa vanhaksi. Huumorilla kuitenkin jatketaan:P

[Garesu]

Mitä hemmettiä? Akane ja Ranma?!?! Mistä sä keksit näitä ideoita...

Tuo Eirin päiväkirja - kohtaus oli ihana. Selostit yksityiskohtaisesti Eirin tuskan.. Se oli ihana. ^^ ♥

Virheitä en löytänyt. ;3

Kiitos,

Garesu

[miukeli]

Kiva luku oli taasen, mut ei aivan mun suosikki
luin tän jo yöllä, mutten yksinkertasesti jaksanut vatata
No mut hyvin kirjoitettu taas ja minä sitten rakasta Yukia, oot saanu tehtyy niin aidon tuntusen
Kiitos

[Emmy]

Munkin mielestä toi päiväkirja oli just hyvä. Yuki on niin ihana siinä:)  Ja onhan toi Ranmahommeli vähän hassu, mutta ihan kivan lisän olit siitä keksinyt.

[Miriam]

Kiitos kommenteista kaikille:) Torstaina jäi luku julkaisematta joten tänään isken tänne kaksi. Torstain ja Perjantain (vaikka nyt ollaan jo lauantain puolella):P Toivottavasti tykkäätte! Sitten on enää jäljellä lauantai, joka on viimonen!

A/N: Torstaista tykkäsin itse,  Perjantaissa on taas crossoverpätkä josta en ole ylpeä, mutta menköön. Perjantai on taas vähän angst, enkä ihan hurjasti tykkää siitä, mutta ei se ihan huonokaan kai ole.. Torstaissa esiintyy Rage ja siinä spoilataan vähän 9. mangan tapahtumia.
SEVEN DAYS - Torstai

Seuraavana aamuna Eiri säpsähti hereille ja etsi katseellaan hereilläolonsa aiheuttajaa. Hänen silmänsä tapasivat Shuichin joka puki sängyn vieressä vaatteita ylleen. Eiri käänsi kylkeään ja painoi tyynyn päänsä päälle. Hän oli juuri nukahtamassa uudelleen kun hän tunsi kylmän metalliesineen töytäisyn kyljessään. Hän heitti ärsyyntyneenä tyynyn sivuun ja mulkaisi pahasti unensa häiritsijää.

"Mitä?", Hän ärähti ja huomasi olevansa kasvotusten K:n kanssa. Mies heilautti melkein vyötärölle ulottuvia vaaleita hiuksiaan ja virnisti.
"Wake up!", Hän naurahti englanniksi.
"Häh?" Eiri mutisi puolinukuksissa.
"Sinuakin tarvitaan, eli hynttyyt ylle ja menoksi!", amerikkalainen virnuili.
"Mihin?", Eiri murahti. Hän alkoi pikkuhiljaa olla niin hereillä, että uudelleen nukahtaminen ei enää onnistuisi.
"Nonni, ylös sieltä niin kuin olisit jo! Kirjailijan työajat eivät käy yhteen musiikkimaailman kanssa ettäs sen tiedät. Rise and Shine, Yuki-san!", K alkoi jo hieman hermostua ja tyrkkäisi aseellaan Eiriä kylkiluiden väliin. Eiri pomppasi istualleen sängylle.
"Mitä hemmettiä sinä tarkoitat, mistä lähtien minun herättämiseni on kuulunut sinun työhösi?", Eiri raivosi.
"Siitä hetkestä lähtien kun sinä itse lupauduit esiintymään Bad Luckin musiikkivideolla. Se myös tarkoittaa että sinä toimit minun käskyjeni mukaan kunnes kuvaussessiot ovat ohitse. Eli sinulla ei siis ole oikeutta käyttäytyä kuin persuksiin ammuttu karhu...", K sanoi ylipirteästi.

"Draco dormiens nunquam titillandus..." Shuichi sanoi napittaessaan paitaansa.
"What?", K tuhahti vastaukseksi. Eiri virnisti Shuichille, poika oli näiden vuosien saatossa oppinut että liian aikaisin herätettynä Eiri oli erittäin arvaamaton.
"Mitä sinä poika höpötät?", K kysyi uudelleen.
"Draco dormiens nunquam titillandus... se tarkoittaa muistaakseni 'älä kutita nukkuvaa lohikäärmettä'... tai jotain...", Shuichi vastasi.

Eiri sulki silmänsä hetkeksi ja kirosi jälleen kerran päätöksensä osallistua musiikkivideon kuvauksiin ennen kuin nousi hitaasti peittojen lämpimästä syleilystä ja alkoi vielä hitaammin kiskoa vaatteita ylleen.

---

Automatka NG:lle sujui suhteellisen nopeasti, K:n kertoessa typeriä amerikkalaisvitsejä, Shuichin nauraessa niille vedet silmissä... ja Eirin istuessa takapenkin nurkassa ja kiroten itseään ja suurta suutaan.

Lopulta Eiri, Hiro ja Shuichi päätyivät palaverihuoneeseen odottelemaan. Eiri istui nurkassa seuraten nyt pienoisella mielenkiinnolla kaverusten touhuja.
"Mikä sinulla oikein on?!", Shuichi kysyi kitaristiystävältään.
"Eh... ei mikään, miten niin?", punapää vastasi.
"Sinä hymyilet kuin basilli ja näytät ihan vastasaaneelta!"
"Nah..."
"Älä viitsi esittää. Minä tunnen sinut liian hyvin!"
"Aha, selvä"
"Arvaas muuten mitä, Ranma ja Akane kävi eilen meillä, he ovat menneet vihdoin oikeasti kihloihin ja jakoivat kutsuja häihinsä!"
"Ai, hekin vai."
"Miten niin hekin? Hiroshi Nakano, Et kai sinä vain...?"

Hiro hymyili leveästi ja nipisti Shuichia nenästä.
"Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki, pikkuinen", hän vastasi ja näytti vasenta kättään. Shuichi hyökkäsi halaamaan ystäväänsä.
"Onneksi olkoon!" laulaja hihkui ja rutisti niin kovaa kuin pystyi.

Eiri katsoi sivusta. Hän oli aina tiennyt Shuichin ja Hiron olevan läheiset ystävät, mutta että noin läheiset... Hän kielsi olevansa mustasukkainen, mutta silti häntä ärsytti.

"Yuki! Hiro ja Ayaka ovat menneet kihloihin! Eikö olekin hienoa!", Shuichi hihkaisi.
"Ai...", Eiri murahti. Siitä siis oli kyse. Shuichin paras ystävä oli mennyt kihloihin Eirin entisen kihlatun kanssa. Tyttö ei itse asiassa ollut koskaan merkinnyt Eirille mitään ihmeellistä. Koko kihlauskin oli heidän vanhempiensa suunnittelema. Siksi hän oli iloinen että tyttö oli löytänyt jonkun muun jota kiusata ja ilmeisesti Shuichin ärsyttävä kitaristiystävä välitti hänestä oikeasti.

Shuichi kohautti hartioitaan ja kääntyi takaisin Hiron puoleen joka nyt oli kumartunut ottamaan pöydän jalan vierestä jotakin ja ojensi sitten nyrkkinsä Shuichille.
"Arvaa mitä täällä on", hän sanoi pitäen suljettua kämmentään Shuichin nenän alla.
"En minä vain tiedä, kerro!", Shuichi sanoi innostuneena.

"Haluaisitko sinä todella tietää", Hiro sanoi hiljaa. Eiri näki Shuichin purevan huultaan. Poika teki niin aina, kun hän paloi halusta tietää jotakin, mutta ei ollut oikein varma uskaltaisiko kysyä.
"Jep, näytä!", hän lopulta sanoi. Hiro nyökkäsi ja avasi hitaasti nyrkkinsä. Hänen kämmenellään kökötti iso ja karvainen hämähäkki joka otti muutaman tutkivan askeleen Shuichin nenää kohti. Shuichi kiljaisi vertahyytävästi ja ryntäsi taaksepäin sillä seurauksella että hänen takanaan ollut tuoli kaatui ja Shuichi sen mukana.

"Hemmetin idiootti, miksi sinä noin teit!", Shuichi huusi lattialta hieroen kyynärpäätään.
"En voinut vastustaa kiusausta!", Hiro virnuili ja auttoi Shuichin seisomaan. Hämähäkki kipitti kauhuissaan lattialistan alle. Eiri virnisti itsekseen. Shuichi pelkäsi hämähäkkejä. Siitä tiedosta voisi olla hyötyäkin. Kirjailija vilkuili ympärilleen, vastapäisessä seinässä hänen silmiinsä osui tyly ’no smoking’ kyltti. Eiri kirosi jälleen mielessään ja huokasi raskaasti.

Ovi avautui ja sisään astuivat Sakano, K, Rage, Suguru ja Tohma.
"Mikä yllätys nähdä sinut täällä, Eiri-san!" Tohma sanoi heti Eirin huomattuaan.
"Älä viitsi, Seguchi... Sinä ihan hyvin tiesit minun olevan täällä...", Eiri murahti. Häntä ärsytti jo tarpeeksi, eikä siskon miehen paikalle saapuminen parantanut asiaa. Hän tarvitsisi tupakan. Pikaisesti.
"Itse asiassa en, tiesin että tulisit käymään, mutta en tiennyt että olet täällä nyt", Tohma hymyili viattomasti.
"Älä heittäydy näsäviisaaksi, jos sinä et edes tiedä mitä sinun alaisesi täällä tekevät, ihmettelen kovin miten tällainen iso pulju on vielä pystyssä..." Eiri tuhahti.
"Tyly kuten aina, mutta saanen huomauttaa että jos en aina kysele alaisteni tekemisien perään, se yleensä tarkoittaa että luotan heihin", Tohma hymyili jälleen.
Eiri puri huultaan. Eikö tuo typerys ikinä saanut tuota hymyä irti kasvoiltaan? Seguchin jatkuva hymyileminen Eirin lähettyvillä sai kirjailijan joskus ärsyyntymään... ja pahasti. Hän kaiveli jo savuke askia taskustaan.

"Sinun ylipositiivinen käytöksesi saa kaikki varmasti hulluuden partaalle, en tajua miten sinä voit olla aina niin pirun positiivinen... jokainen menettää hermonsa sinun seurassasi, ellei sekoa täysin!" Eiri sihisi hampaittensa välistä. Nyt hän jo tunsi vastustamatonta halua näyttää kieltä sille 'no smoking' kyltille.
"Nyt Yuki-san on kyllä väärässä. Seguchi-san on oikein mukava ja rauhallinen persoona. Minä en ainakaan ole menettänyt häneen hermoja vielä kert...", Sakano alkoi heti puolustella, mutta Eiri keskeytti hänet.
"Kuten sanoin, jokainen joka roikkuu seurassasi menettää ennen pitkää hermonsa tai sekoaa täysin", Eiri tuhahti ja nyökkäsi Sakanon suuntaan.
"Olet niin hurmaava kun olet ärsyyntynyt johonkin", Tohma virnisti ja laski kantamansa paperipinkan pöydälle.
"En ole ärsyyntynyt 'johonkin' vaan 'sinuun'", Eiri tuhahti ja painoi otsansa kämmeniinsä. Hän tarvitsi tupakan, nyt ja heti.
"Riitely seis, meillä on vielä paljon hommia!" Rage huudahti. Minä ja Shuichi olemme jo allekirjoittaneet kaikki tarvittavat paperit samalla kun muut ovat katselleet teidän kinasteluanne. Nyt on teidän vuoronne!" hän vielä lisäsi ja osoitti pientä paperinippua.

"Ja tuossa on käsikirjoitukset siihen videoon jokaisen osa erikseen", Shuichi sanoi osoittaen toista paperinippua. Hän nappasi pinkasta päällimmäisen jossa luki hänen nimensä.

Eiri kirosi ties monettakokymmenettä kertaa lupauksensa tutkien sopimuspapereita jotka allekirjoittaessaan hän mm. lupasi totella K:n ja Ragen jokaista käskyä.. Hän vilkaisi Shuichiin joka jutteli Ragen kanssa. Yhtäkkiä poika nousi ylös.
"Minä menen kattotasanteelle, täällä on kuuma", hän ilmoitti ja asteli huoneesta pois käsikirjoituslappu kädessään.
"Shu-chan, odota! Minäkin tulen", Rage hihkaisi ja häipyi hänkin. Eiri pyöräytti silmiään ja jatkoi papereiden lueskelua. Hänen osansa videossa oli yllättävän helppo; Muutama kiihkeä suudelma. Hän virnisti itsekseen, se tulisi olemaan äärettömän helppoa... Hän allekirjoitti viimeisen paperin ja oli sen jälkeen lukevinaan käsikirjoitusta kuunnellen Hiroshin ja Sugurun keskustelua.

"Ihmeellistä, miten hyvin Rage ja Shindou-san ovat alkaneet loppujenlopuksi tulla toimeen. Tilannehan oli täällä ennen yleensä aina lähellä sotatilaa" Suguru sanoi.
"Jep. Ehkä Shuichi on alkanut käyttäytyä paremmin, jolloin Ragen ei tarvitse rankaista häntä... Ja ehkä Shuichi alkaa pikkuhiljaa hyväksyä sen totuuden että Rage pitää hänestä enemmänkin kuin kaverina", Hiro selitti pyöritellen kynää sormiensa välissä.
"Rage näyttää tyytyvän osaansa, minusta vain jotenkin tuntuu että hän silti haluaa enemmän", Suguru sanoi.

"Eiri-san! Älä edes ajattele sitä!" Tohma huudahti yhtäkkiä. Eiri vilkaisi sisarensa miehen suuntaan, pyöritellen juuri esiin ottamaansa tupakansytytintä sormissaan.
"Se on pahaksi terveydellesi ja kaiken lisäksi se on kielletty tässä rakennuksessa!" Tohma hymyili jälleen.
"Ja minä paskat välitän mitä sinä olet kieltänyt...ja omapahan on terveyteni", Eiri tuhahti. Hänellä oli pinna todella kireällä. Kiireisen aamuherätyksen takia hän ei ollut ehtinyt polttaa aamutupakkaansa ja kun siihen vielä ympätään Seguchin seura, hän oli jo valmis nirhaamaan jonkun.

Hiroshi ja Suguru lopettivat keskustelunsa ja jäivät kiinnostuksella katsomaan mihin tilanne johtaisi. Kumpikaan heistä ei ollut koskaan kuullut kenenkään sanovat Tohmalle niin pahasti vastaan. Sakano näytti siltä että saisi pian sydänkohtauksen ja K nojaili rennosti seinään, molemmat katsellen Tohman ja Eirin yltyvää kinastelua.

"Minulla on oikeus olla huolissani sinun terveydestäsi, joten älä viitsi nipottaa", Tohma sanoi.
"Jaaha, kuka siitä muka välittää jos minä poltan omat keuhkoni hajalle?" Eiri sihahti painottaen lujasti sanaa ”omat”.
"Minä ja perheesi ainakin välitämme. Ja Shindou-san. Sinun luonasi asuminen ei tee hänen lauluäänelleen hyvää", Tohma ilmoitti. Hänen iloinen hymynsä alkoi hiljalleen karista.
"Älä sotkeudu meihin sen enempää mitä olet jo sotkeutunut", Eiri sanoi vaarallinen sointi äänessään.
"Se on minunkin asiani, ettäs sen tiedät", Tohma vastasi.
"Olkoot vain", Eiri murahti, nousi tuolistaan ja asteli ulos huoneesta. Hän ryntäsi suoraan hissille. Kolmastoista kerros? Kattotasanteelle olisi siis lyhyempi matka kuin alas. Eiri tyrkkäisi nopealla liikkeellä hissin ylintä nappulaa ja nojasi metallikopin viileään seinään.

Katolle päästyään hän poltti saman tien kaksi tupakkaa. Sen jälkeen hän malttoi jo vilkaista ympärilleen. Toisella puolella tasannetta hän näki kaksi tuttua hahmoa nojailemassa kaiteisiin. Eiri oli utelias kuulemaan mitä he sanoivat, joten hän asteli heitä lähellä olevan ilmastointiputken taakse.

"Onko hän aina sellainen?" Rage kysyi.
"No ei aina, mutta useimmiten", Shuichi naurahti.
"Ha, voi sinua raukkaa", tyttö kikatti.
"Itse asiassa, minä pidän siitä..." Shuichi sanoi matalalla äänellä saaden Ragen purskahtamaan raikuvaan nauruun.
"Hei, Shu-chan, miten me nykyään tulemme näin hyvin toimeen?" Rage yhtäkkiä vakavoitui.
"Hmm... Älä kysy"
"Muistatko kun viimekerralla olimme kahdestaan katolla?"
"Koetan olla muistamatta.."
"Ha, mikä sinuun silloin oikein meni?"
"En tiedä, enkä edes halua tietää..."
"Ha, okei sitten... Muuten, Shuichi?"
"Niin?"
"Minulle jäi pieni kammo näistä katoista silloin New Yorkissa kun sinun hullu poikaystäväsi roikotti minua sieltä..."
"Hm, ei hän sinua olisi pudottanut."
"Oletko varma?"
"Jep, eikä hän sitä paitsi ole hullu! Tai no, jos ei lasketa..." Loppua Eiri ei kuullut, mutta ilmeisesti se oli jotakin hauskaa koska molemmat repesivät nauramaan. Häntä hieman harmitti se, että Shuichi oli niin läheinen jonkun toisen kanssa. Hiron Eiri sieti, kitaristilla oli omat kuvionsa. Se, että Eiri tiesi Ragen tunteista Shuichia kohtaan, ei yhtään parantanut hänen oloaan. Shuichi oli hänen, hitto vie. Hän kuitenkin kielsi olevansa mustasukkainen ja poltti vielä yhden tupakan rauhoittuakseen kunnolla ja asteli sitten takaisin hissille.

---

"Yuki, mikä sinun on?" Shuichi kysyi heidän kävellessään kotiin päin. Koska K oli hakenut heidät aamulla, Yuki oli joutunut jättämään Mersunsa kotiin. Kirjailija oli ollut tyly ja hiljainen koko loppupäivän.
Eiri ei vastannut. Hetken he jatkoivat matka hiljaisuuden vallitessa kunnes Shuichi nappasi Eiriä kädestä.
"Tiedätkö mikä paikka tämä on?" Shuichi kuiskasi ja katsoi Eiriin. Kirjailijan ei tarvinnut nähdä aurinkolasien peittämiä silmiä tietääkseen että poika tuijotti häntä odottaen.
"En", hän vastasi lyhyesti, vaikka tiesikin, ja kaivoi taskustaan savukerasian.
"Eiri, mikä sinun on. Minä tunnen sinut niin hyvin että voin suoraan sanoa että joku sinua nyt painaa... Yuki, minä tiedän, että sinä tiedät, mikä paikka tämä on!" Shuichi protestoi ja kiersi kätensä Eirin ympärille. Eiri hymyili tahtomattaan.
”Kunhan olin ajatuksissani. Tässä puistossa tällä käytävällä taisin tavata muutama vuosi sitten jonkun todella ärsyttävän tyypin, joka...”
”Yuki!” Shuichi moitti ja rutisti kirjailijan kunnon karhunhalaukseen.
”Lopeta kakara! Sinä murrat luuni!” Eiri murahti peittäen hymynsä taitavasti.
”Tällä käytävällä minä törmäsin ensimmäistä kertaa erääseen sydämettömään kirjailijaan...” Shuichi aloitti oman versionsa tarinasta. Eiri hiljensi pojan erityisen hellällä suudelmalla.
”Siinä sinulle sydämetöntä kirjailijaa”, Eiri hymähti ja lähti kävelemään poispäin. Shuichi virnisti ja ryntäsi miehen perään.

”Rakastan sinua, hölmö”, Shuichi kuiskasi kirjailijan korvaan ja katsoi taakseen. Paikka ei ollut muuttunut muutamassa vuodessa juuri miksikään. Jokainen kerta tämän nimenomaisen puiston läpi kävellessään hän muisti kuinka hän oli ensimmäistä kertaa tavannut Eirin matkalla töistä kotiin. Hän muisti jokaisen liikkeen ja sanankin. Eirikin muisti. Hän oli lähtenyt kävelylle puolenyön aikoihin saadakseen rauhaa kokoajan soivalta puhelimelta. Hänen uusin kirjansa oli ollut muutaman päivän myöhässä ja hänen julkaisijansa eivät antaneet hänelle hetken rauhaa. Eiri hymyili pienesti. Hän oli lähtenyt etsimään rauhaa, mutta Shuichi oli kaikkea muuta kuin rauhallinen persoona. Hän oli Eirin täydellinen vastakohta, iloinen ja energinen. Eiri oli nähnyt pojassa jotain mitä hänellä ei enää ollut, kauan sitten kadonneen viattomuutensa ja pojalla oli ystäviä jotka todella välittivät. Itse asiassa Shuichilla oli enemmän ystäviä kun Eirillä koskaan oli ollut.

”Näytät olevan nykyään todella hyvää pataa sen likan kanssa”, Eiri sanoi yhtäkkiä pienen hiljaisuuden jälkeen.
”Häh?” Shuichi pysähtyi ja katsoi Eiriä ymmällään.
”Näin teidät siellä katolla”, Eiri tokaisi lyhyesti ja kaivoi taskustaan tupakan.
”Ai Rage... Ha, vakoiletko sinä minun... heh, ei nyt sentään. Hän on hyvä ystäväni. Hän osaa olla mukavakin kunhan pitää räiskyvän luonteensa aisoissa”, Shuichi hymyili. Eiri hymähti vastaukseksi.
”Hei, Et kai sinä ole mustasukkainen?” Shuichi sanoi ja rutisti Eirin jälleen kunnon halaukseen.
”En, irti minusta kakara!” Eiri tuhahti.
”Oletpas. Älä huoli, me vaan juttelemme kaikesta, mutta ei sen enempää. Rage ehkä haluaisi enemmän mutta minulla on sinut ja hän tietää sen”, Shuichi hymyili ja antoi Eirille nopean pusun poskelle.
”Mistäs te nyt keskustelitte?” Eiri kysyi samalla kun he jatkoivat kotiinpäin kävelemistä.
”Sinusta, menneistä... sinusta...” Shuichi vastasi hymyillen.
”Te siis juoruatte minusta ja nauratte sinun mukaville kertomuksillesi?” Eiri virnisti pojalle.
”Kutakuinkin. Mennään jo, Maiko on yksin kotona ja meillä on mennyt tähän matkaan jo kaksi kertaa sen verran mitä minulla yleensä menee!”

---


”Kotona ollaan! Maiko, oletko sinä jo täällä?” Shuichi hihkaisi ovelta heittäen tavaransa naulakkoon. Eiri riisui takkinsa ja käveli Shuichin perään tämän loikkiessa olohuoneeseen. Maiko makasi sohvalla jyrsien kynää avoin kirja edessään.
”Mitä sinä teet?” Shuichi kysyi istahtaen sohvan selkänojalle. Maiko hätkähti ja katsahti äänen suuntaan.
”Hui kamala, sinä säikäytit!” tyttö sanoi ja tyrkkäisi Shuichia joka menetti tasapainonsa ja putosi lattialle.
”Miksi sinä noin teit?” Shuichi huudahti ja nousi jaloilleen.
”Sinä häiritsit, toiset ehkä haluavatkin tehdä koulun eteen jotain...” Maiko mutisi selaten kirjan sivuja.
”Ha, sinä teet läksyjä! Voinko minä kenties auttaa?” Shuichi sanoi ja loikkasi Maikon vierelle istumaan.
”Häivy hiiteen Suffeli, paitsi jos selität minulle relatiivipronominit, mitä sinä tuskin osaat tehdä...” Maiko murahti ja puraisi jälleen kynän päätä.
”Älä aliarvioi velikultaasi!” Shuichi hymähti ja vilkaisi kirjan sivua.
”Aliarvioi... Sinä sait nelosen melkeinpä kaikesta mahdollisesta!” Maiko huudahti ja tyrkkäsi Shuichia uudelleen yrittäen saada pojan siirtymään.

”Hei, kyllä minä pronominit tiedän... Minä, sinä, hän...” Shuichi aloitti luettelon. Maiko pyöräytti silmiään ja virnisti.
”Taisit sinä yliarvioida itseäsi. Minä tarkoitin relatiivipronomineja, mukava minun on tehdä tehtävä englanniksi kun en tiedä näitä asioita omalla äidinkielellänikään!” tyttö huudahti ja jatkoi kirjan rivien tavaamista.
”Pronomini kuin pronomini, eikös se ole ihan sama?” Shuichi mutisi.
”Ei muuten ole, typerys”, Eiri hymähti istahtaen sohvalle ja laittaen television päälle.
”Selitä sitten itse kun luulet tietäväsi kaiken...” Shuichi tuhahti. Eiri virnisti, suuttuessaan Shuichi ei koskaan ajatellut mitä suustaan päästi.
”En luule tietäväni kaikkea, minä tiedän kaiken”, Eiri naurahti. ”Relatiivipronomineja ovat Joka ja Mikä. Englannin kielessä niitä on useampi ja ne on tuossa lueteltukin. Etsi lauseesta korrelaatti eli sana, johon relatiivipronomini viittaa. Tuossa lauseessa korrelaatti on selvästi girl, koska ’there is a girl whose mother is from ireland’ tarkoittaa ’tuolla on tyttö, jonka äiti on irlannista’. ’Jonka’ on relatiivipronomini, ja se viittaa sanaan tyttö...” Eiri aloitti selittämisen. Shuichi pyöritteli silmiään ja jätti kaksikon olohuoneeseen.

Shuichi istui keittiössä syöden omenaa ja lukien jotain juorulehteä. Hetken kuluttua Eirikin asteli keittiöön ja laittoi itselleen cappuccinoa. Hän katseli hetken Shuichia, joka virnuili ja hihitteli itsekseen, ennen kuin istahti tämän viereen.
”Mikäs nyt on noin hauskaa?” Eiri hymähti ja koetti lukea lehteä Shuichin olan yli.
”Juoruja luen. Meidän musiikkivideomme on toistaiseksi pysynyt salassa. Se onkin sitten kunnon yllätys koko Japanille, jos se nyt onnistutan pitämään salassa siihen asti”, Shuichi sanoi ja suikkasi suukon Eirin huulille. Hetken he katsoivat toisiaan silmiin, kunnes Shuichi kikatti ja nuolaisi Eirin nenää.
”Sinulla on vaahtoa nenässä!” Shuichi nauroi ja nuoli sen pois,
”Luulisin ettei ole enää”, Eiri hymyili, otti kahvinsa päältä lisää vaahtoa sormenpäähänsä ja pyyhkäisi sen Shuichin poskelle.
”Kenellähän sitä vaahtoa nyt on...” Eiri kuiskasi ja kumartui nuolaisemaan sen pois. Shuichi kikatti ja kiersi kätensä Eirin kaulan ympärille.
”Saitko Maikon oppimaan?” Shuichi kysyi ja kurkotti suutelemaan vieressään istuvaa kirjailijaa.
”Luulisin”, Eiri sanoi suukkojen välissä.
”Kuinka hyvä sinä olit koulussa?” Shuichi huokasi ja siirtyi omalta tuoliltaan Eirin syliin istumaan.
”Paras”, Eiri kuiskasi Shuichin korvaan.  Lehti, puoliksi syöty omena ja melkein täysi kahvikuppi unohtuivat pöydänkulmalle.

---

Maiko heitti kirjat reppuunsa. Vihdoinkin hän oli saanut läksynsä tehtyä, Englanninopettaja äimistyisi nähdessään täysin oikeat vastaukset hänen kirjassaan. Varmasti hän kysyisi keneltä hän oli saanut apua. ’Eiri selitteli noita juttuja tuossa yhtenä iltana...’ ’jaa kuka Eiri? Mahtaa olla aika nero jos hän sinut saa oppimaan...’ ’Eiri Yuki, olen asunut hänen luonaan tämän viikon’. Maiko virnisti kuvitellessaan opettajansa ilmettä. Hän nimittäin tiesi tämän olevan vannoutunut Eiri Yuki -fani.

Maiko nousi sohvalta ja kävi heittämässä reppunsa naulakkoon. Hän käveli keittiön raollaan olevan oven ohitse mutta pysähtyi siihen paikkaan, kääntyi ja kurkisti rakosesta uudelleen. Jo toinen kerta kun hän nappasi kaksikon kiinni ihan itse teossa. Maiko hipsi takaisin olohuoneen puolelle ja heittäytyi sohvalle. Hän nappasi television kaukosäätimen ja käänsi ääntä kovemmalle välttyäkseen keittiöstä kantautuvilta ääniltä.

---

Maiko taisi nukahtaa, sillä hän havahtui siihen kun Shuichi istahti sohvalle hänen viereensä ja alkoi selailla TV-kanavia.
”Mihin Yuki-san meni?” Maiko haukotteli ja nousi istuma-asentoon.
”Hänellä on töitä”, Shuichi vastasi ja valitsi lopulta pitkän etsinnän jälkeen musiikkivideoita non-stoppina soittavan kanavan.
”Mikäs se tuo on!” Maiko virnisti ja tökkäisi punertavia merkkejä Shuichin kaulalla.
”Mitäs luulisit, pikkusisko”, Shuichi virnisti punastuen hieman.
”En minä luule, kun kerran tiedän”, Maiko naurahti.
”Ha, onko sinullakin ollut...” Shuichi katsoi Maikoa nyt uteliaana. Maiko punastui ja mulkaisi veljeään.
”Awww, pikkusisko, kukas se on?” Shuichi virnuili.
”Mieti sitä”, Maiko virnisti ja käänsi katseensa televisioon.
”Se sama hölmö rillipöllö?” Shuichi kysyi.
”Jep, äläkä kutsu häntä hölmöksi!”, Maiko tuhahti.
”En kai sitten, älä nyt hermostu”, Shuichi sanoi ja hymyili pikkusiskonsa ilmeelle. ”Oletteko te jo...”
”Ollaanko me jo mitä?” Maiko kysyi.
”No, kyllä sinä tiedät mitä minä tarkoitan”, Shuichi virnisti.
”En kyllä tiedä miksi se sinulle kuuluisi, mutta kyllä, kyllä me olemme”, Maiko sanoi ja punastui hiukan.
”Milloin?” Shuichi kysäisi kuin ohimennen.
”Mikä ihmeen ristikuulustelu tämä oikein on? Kohta sinä varmaan kysyt että missä ja miten ja...” Maiko tuhisi.
”Aivan, mistä arvasit?” Shuichi naurahti ja oikaisi itsensä pitkälleen sohvalle.
”Jos sinä ensin vastaat myös muutamaan kysymykseen!”, Maiko virnisti. Shuichi pyöräytti silmiään.
”Tottakai”, hän vastasi.
”No, kerros sinä ensin että kuka ja missä?” Maiko kysyi.
”En ymmärtänyt kysymystä, voisitko selventää?” Shuichi hymyili leveästi. Maiko huokasi ja muotoili kysymyksen uudelleen.
”Kenen kanssa, missä ja milloin sinun ensimmäinen kertasi oli”, Maiko sanoi hieman ärsyyntymistä äänessään.
” Yukin kanssa Yukin silloisen asunnon lattialla. Nonni, sinun vuorosi sitten”
”Auts, eikö lattia ole jotenkin...epämukava? Hmm... No, Takeshi, hänen kotonaan, riittääkö?” Maiko tuhahti.
”Jep. Ja ehkä lattia on hieman epämukava, mutta en kerinnyt sellaisia ajattelemaan siinä vaiheessa”, Shuichi virnisti leveästi.

Hetken he katselivat musiikkivideoita hiljaisuudessa ennen kuin Maiko sai taas suunsa auki.
”En voi uskoa että puhun sinun kanssasi tällaisista...” hän huokasi ja virnisti sitten hieman nolona.
”Viimekerta, kun juttelimme läheskään näin läheisesti, taisi olla silloin siellä koulun katolla”, Shuichi muisteli.
”Häh?”
”Silloin kun sinä koetit piristää minua sen jälkeen kun olin koettanut hypätä ikkunasta!, Shuichi virnisti.
”Ensimmäinen itsemurhayrityksesi?” ääni heidän takaansa sanoi.
”Hui! Eiri, mitä sinä siellä hiippailet ja kuinka kauan sinä oikein olet seissyt siinä?” Shuichi huudahti ja kääntyi katsomaan ovenpieleen nojailevaa miestä.
”Tarpeeksi kauan”, Eiri hymähti saaden molemmat Shindout punastumaan. ”Ja se lattia todella OLI epämukava.”
”Epämukavampi kuin keittiön pöytä?” Maiko kysyi viattomasti ja käänsi katseensa televisioon. Shuichi punastui vielä enemmän. Eiri virnisti ja asteli olohuoneen läpi sohvalle istumaan.
”Yhtä epämukava, sillä erotuksella että keittiön pöydältä voi pudota ja satuttaa itsensä”, Eiri virnisti ja tökkäisi Shuichia olkapäähän. ”Sinähän punastelet kuin neitsyt!”

”Ja puheenaihetta vaihtaakseni, Maiko, me molemmat lähdemme lauantaina Kiinaan noin kahdeksi viikoksi...” Shuichi aloitti.
”...eli minun täytyy mennä kotiin?” Maiko vastasi purren huultaan.
”Ei vielä mikään kiire ole, huomenna on vasta perjantai. Voin soittaa kotiin ja kysellä äidiltä tilannetta”, Shuichi sanoi vakavana.
”Okei... Mitä te menette sinne Kiinaan tekemään?” Maiko virnisti palaten taas omaksi iloiseksi itsekseen.
”Umm... Se on tavallaan salaisuus...” Shuichi hymyili ja katsoi Eiriin.
”Luuletko sen todella pysyvän salaisuutena?” kirjailija kysyi.
”En”, Shuichi totesi ykskantaan ja virnisti Maikolle. ”Voin kai minä sen sinulle kertoa, kunhan et levittele sitä ympäriinsä!” Shuichi virnisti ja oli katsovinaan sisartaan ankarasti nenän varttaan pitkin.
”No en tietenkään”, Maiko vastasi vaihtaen asentoa niin, että saattoi katsoa veljeään silmiin päätä kääntämättä.
”Me menemme tekemään musiikkivideota, ja siinä videolla esiintyy eräs vieraileva tähti”, Shuichi hymyili leveästi.
”Kuka?” Maiko kysyi.
”Typerys, mieti vähän...” Shuichi murahti.
”Sakuma-san?” Tyttö uteli.
”Ei, annan yhden vihjeen, hän jättää laulamisen minulle”, poika hymyili ja painautui Eirin kylkeä vasten.
”Eikä, siis Yuki-san... wau, siis...” Maiko oli sanaton.
”Ikävä kyllä...” Eiri murahti, mutta Shuichi antoi kirjailijalle suukon poskelle saaden miehen hymyilemään pienesti.
”Mitä te siinä videolla teette?” Maiko kysyi uteliaasti.
”Sa-Lai-Suus”, Shuichi vastasi ja nauroi Maikon ilmeelle. ”Ei mitään sellaista, pikkuperverssi!”
”En minä sitä tarkoittanut...tai siis...”, Maiko änkytti ja punastui. Shuichi nauroi ja katsoi Eiriin.
”Pitäisikö meidän hieman harjoitella erästä kohtausta?” poika virnisti ja kiersi kätensä kirjailijan niskan taakse.
”Varmasti”, Eiri virnisti ja katsoi Shuichia suoraan silmiin. Kirjailija hymähti ja pyöräytti silmiään saaden Shuichin kikattamaan. Eiri päätti hiljentää pojan parhaalla mahdollisella tavalla ja suuteli tätä intohimoisesti ja pitkään.


A/N: Pyydän etukäteen anteeksi tuplapostausta, mutta laitan selvyyden vuoksi luvut eri viesteihin. Anteeksi!

[Miriam]

SEVEN DAYS - Perjantai

Shuichi heräsi aamulla tavalliseen töihinlähtöaikaan vain muistaakseen että koko porukalle oli annettu vapaapäivä jotta he voisivat järjestää asiansa matkaa varten. Hän oli juuri aikeissa vajota takaisin peiton alle kun, hän sattui vilkaisemaan vieressään nukkuvaa hahmoa.

Eiri nukkui vatsallaan toinen käsi pään alla kasvot Shuichiin päin. Laulaja hymyili ja pyyhkäisi vaalean hiussuortuvan miehen kasvoilta.
Miten joku voi näyttää noin suloiselta nukkuessaan? Shuichi ajatteli ja painoi suukon rakkaansa olkapäälle. Hän kuuli eteisen oven sulkeutuvan. Maiko lähti varmaankin kouluun. Shuichi hymyili, hän rakasti tällaisia aamuja. Syksyisen auringon ensisäteet lankesivat huoneen ikkunasta sisään, ulkona oli kirpeän viileää. Vaahteroiden väriloisto sai hänet aina hyvälle tuulelle. Eiri vaihtoi hieman asentoa ja mutisi jotain epämääräistä.

Hetken siinä katseltuaan Shuichi virnisti pirullisesti ja konttasi sängyn jalkopäähän. Hän veti peiton pois Eirin jalkojen päältä ja kuljetti hellästi sormeaan tämän jalkapohjaa pitkin. Shuichi jatkoi kutittamista kunnes kirjailija alkoi kiemurrella ja nykäisi jalkansa pois pojan ulottuvilta.
”Mmitääh...” Kirjailija mutisi ja kääntyi kyljelleen. Kun hän tajusi mitä tapahtui, hän hyökkäsi salamana itsekseen kihertävän Shuichin kimppuun ja kutitti poikaa kunnes tämä oli tukehtua nauruun ja anoi armoa.

”Meidän pitäisi pakata”, Shuichi sanoi tasattuaan hengityksensä.
”Miksi? Meillähän on aikaa vielä huomennakin”, Eiri murahti. Hän oli jo kaivautunut takaisin peittojen alle ja veti tyynyn päänsä suojaksi.
”Sitä ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu. Paras aloittaa ajoissa”, Shuichi vastasi.
”Hm, mitä otan mukaan kannettavani ja vaatteita, se siitä”, Eiri mutisi tyynyn alta.
”Me olemme siellä noin kaksi viikkoa, et sinä niillä pärjää! Nyt nouset ylös sieltä!” Shuichi kiljaisi ja nykäisi peiton Eirin päältä.
”Älä riehu... selvä selvä, tullaan nyt sitten...” Eiri mutisi ja nousi takaisin istumaan. Shuichi virnisti ja poukkoili makuuhuoneen ovesta olohuoneen puolelle. Hetken kuluttua Eiri saattoi kuulla iloista hyräilyä pojan kolistellessa eteisessä, ilmeisesti kiskoen matkalaukkuaan kaapista.

Eiri puki vaatteet ylleen ja peitti sängyn ennen kun asteli hänkin olohuoneen puolelle. Shuichi hymyili iloisesti ja suikkasi suukon kirjailijan poskelle viilettäessään tämän ohitse vaatepinkka käsissään. Eiri tuhahti ja asteli keittiön puolelle laittamaan itselleen kahvia. Shuichi poukkoili ympäri asuntoa etsien mukaan otettavia tavaroita. Laulaja hymyili kilpaa nousevan auringon kanssa ja hyräili itsekseen. Vilkaistuaan pöydällä lojuvaan puhelimeen, hänen ilonsa hieman sammui. Hänen pitäisi soittaa kotiin ja kysellä tilannetta. Huokaisten poika tarttui luuriin ja näppäili kotinumeronsa.

”Shindou”
”Ai, hei äiti, Shuichi tässä. Mitäs sinnepäin kuuluu?”
”Eipä ihmeempiä. En olekaan kuullut sinusta pitkiin aikoihin”
”On ollut kiireitä...”
”Mitä Maikolle kuuluu?”
”Ihan hyvää, hän on nyt koulussa”
”Entäs... Yuki-san?”
”Keittiössä. Olemme juuri pakkaamassa...”
”Pakkaamassa? Mihin te olette menossa?”
”Sen takia minä soitinkin, me olemme menossa kiinaan vajaaksi pariksi viikoksi”
”Kiinaan? Mitäs te siellä teette?”
”Kuvaamme musiikkivideota. Eiri tulee Kiinaan myös, joten Maikon pitäisi palata kotiin. Ajattelin vain kysellä tilannetta...”
”Ai... Isä lähti...”
”Mitä?”
”Hän lähti isovanhempiesi luokse...”
”Ai... No, Maiko tulee huomenna. Lähdemme iltapäivällä joten tuomme hänet puolenpäivän aikoihin kun lähdemme ajamaan lentokentälle”
”Shuichi, minähän voisin tulla hakemaan Maikon aamupäivällä siitä ohi kulkiessani”
”Mitä?”
”Hei, sinä olet minun poikani enkä ole vieläkään jutellut kunnolla sinun...”
”Poikaystäväni kanssa?”
”Enkö saa tulla?”
”Ei se siitä, minä vaan yllätyin... ethän sinä, tai kukaan muukaan perheenjäsenistäni Maikoa lukuun ottamatta ole halunnut olla minuun missään yhteydessä sen jälkeen kun minä ja Yuki...”
”Shuichi, toistan, sinä olet minun poikani, haluan olla sinuun yhteydessä! Tulen käymään huomenna. Nyt minun kyllä pitää lähteä käymään kaupassa, haleja, hei hei!”
”Hei...”

Shuichi jäi miettimään keskustelua. Äiti oli kuulostanut jotenkin alistuneelta ja surulliselta.  Isä oli lähtenyt ja se oli hänen vikansa. Jos Shuichia ei olisi ollut, Shindouiden perhe eläisi nyt onnellista elämää yhdessä. Jos Shuichia ei olisi, ei hänen sukunsa tarvitsisi hävetä ’sitä yhtä homoa’... Shuichi huokasi. Hänen aamuinen hyvä tuulensa oli mennyttä.

Eirin palatessa olohuoneeseen, hän löysi Shuichin istumasta sohvan nurkassa polvet rintaa vasten.
”Mikä sinuun nyt iski?” Kirjailija kysyi ja istui pojan viereen.
”Isä on muuttanut pois, Maiko voi palata takaisin...” Shuichi mutisi.
”Ja sekös sinua noin surettaa?”
”Ei...”
”No mikä sitten?”
”Jos minua ei olisi, perheemme olisi vielä kasassa ja kaikki olisivat onnellisia...”
”Häh?”
”Isä lähti koska ei kestänyt ajatusta että oma ainut poika olisi homo...”
”No se oli hänen oma päätöksensä. Sinä et voi muuttaa sitä ja sitä on turha murehtia”
”Niin kai...”

Eiri halasi poikaa ja he istuivat hetken siinä hiljaa.
”Äiti haluaa tulla huomenna käymään täällä...” Shuichi sanoi hiljaa.
”Miksi?”
”Älä kysy, haluaa varmaan tavata sinut...”
”Aha, vai niin...”
”Etkö sinä halua tavata häntä?”
”Hm... Kai se on pakko...”
”Äsh... No niin, nyt mennään pakkaamaan!” Shuichi sanoi melko pirteästi ja loikkasi ylös sohvalta vain kompastuakseen lattialle levittämäänsä matkalaukkuun.

He jatkoivat tavaroiden pakkaamista. Shuichi palasi hiljalleen takaisin omaksi iloiseksi itsekseen ja tanssi ympäri asuntoa laulellen Bad Luckin lauluja ja keräillen tavaroita. Äiti tulisi huomenna... Poikaa ihmetytti äitinsä yhtäkkinen halu tavata hänet, kaiken tapahtuneen jälkeen. Osittain poikaa pelotti, mitä hänen äitinsä mahtaisi sanoa Eirille. Äidillä oli paha tapa sanoa asiat suoraan ja kaiken lisäksi tämän ylihuolehtiva olemuksensa ja asenteensa saisi kenet tahansa hulluksi...

”Eiri...”
”Mitä...”
”Ei mitään... Minä vain...Kun äiti tulee tänne ja...”
”Sinä pelkäät että äitisi sanoo minulle pari valittua sanaa siitä kuinka minä olen vietellyt hänen ainoan poikansa ja kuinka hän oli toivonut lastenlapsia ja kuinka minä olen syyllinen kaikkeen”
”Jotain sen suuntaista...”
”Ja sinä pelkäät että minä hermostun ja sanon vuorostani pari valittua sanaa äidillesi jonka jälkeen sinun perheesi vihaa minua koko lopun elämänsä ajan”
”Itse asiassa kyllä”

Eiri virnisti ja pöllytti Shuichin hiuksia.
”Entäs jos lupaan olla menettämättä hermojani vaikka äitisi sanoisi mitä?” Kirjailija sanoi. Shuichi hymyili leveästi ja halasi Eiriä. Hänestä tuntui paljon turvallisemmalta kuin saattoi ajatella että Eiri ainakin yritti pitää pistävät ajatuksensa omana tietonaan. Ehkä äidin vierailu ei sittenkään osoittautuisi katastrofiksi... Ja olisihan Maikokin täällä. Ei äiti viitsisi meuhkata tytön kuullen.

---

Ovikellon soidessa Eiri ja Shuichi olivat juuri lopettelemassa hieman myöhäiseksi mennyttä lounasta. Shuichi vilkaisi kelloon hieman ihmeissään. Maiko ei tulisi koulusta vielä tuntiin ja äiti tulisi käymään vasta huomenna. Kaikki kiinaan lähtijät olisivat varmasti pakkaamassa joten kyseessä tuskin olisi Suguru tai Hiro... Tai edes K. Shuichi juoksi olohuoneen poikki eteiseen. Eiri asteli hänen peräänsä ja jäi nojailemaan eteisen ovenkarmiin Shuichin avatessa ulko-oven.

Ovella seisoi hieman Eiriä vanhempi pitkähiuksinen nainen, kaksi hänen kanssaan suunnilleen samanikäistä miestä jotka näyttivät riitelevän jostakin, sekä kaksi heidän takanaan kahdestaan virnuilevaa vanhempaa miestä.

”Tohru-san!” Shuichi kiljaisi ja hyppäsi naisen kaulaan. Ilmeisesti Shuichi tunsi porukan. Eiri oli juuri häipymässä takaisin keittiön puolelle nostelemaan ruokia jääkaappiin, kun hän tavoitti kahden nuoremman miehen keskustelusta oman nimensä... Tai sen nimen jonka hän itselleen oli ottanut.

”Yuki, tee tilaa että muutkin pääsevät sisään”, oranssihiuksinen mies murahti. Toinen mulkaisi takaisin ja astui ovesta sisään.

Shuichi vaihtoi muutaman sanan Tohrun kanssa ennen kuin kääntyi Eirin puoleen. Tohru, kilttinä ja hyvätapaisena naisena, riensi heti esittelemään itsensä:
”Minä olen Tohru Sohma, Shuichin entinen lapsenvahti.”
”Minä olen Yuki Eiri, Shuichin nykyinen lapsenvahti”, Eiri tuhahti.
”Kuulin tuon!!” Shuichi kiljaisi.

”Yuki Eiri? Kuinka mahtavaa tavata noin menestynyt ja kuuluisa kirjailija ihan näin henkilökohtaisesti”, toinen taka-alalla seisseistä miehistä huudahti iloisesti ja astui eteenpäin.
”Shigure, kuulostat sairaalta fanitytöltä”, sinertävähiuksinen nuori mies tuhahti sarkastisesti samalla kun mulkaisi oranssipäätä, joka oli tyrkännyt häntä ovella ja vilkuili nyt Eiriä kulmiensa alta.

”Hm… Niin, minä olen Sohma Shigure, nuo kaksi riitaa haastavaa idioottia ovat Sohma Yuki ja Sohma Kyo…” fanitytöksi haukuttu mies sanoi hieman rauhallisemmalla äänensävyllä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt lopettaa lausettaan kun oranssipää, Kyoksi kutsuttu poika, tarttui Shigurea rinnuksista.
”Kuka tässä on riitaa haastava idiootti, häh? Jos tuo Yuki ei olisi noin pirun raivostuttava, minä…”
”Minä? Raivostuttava? Minä olen koko päivän joutunut kestämään sinun ja Ayamen kiusaamista ja olen koettanut parhaani mukaan hillitä itseni. Mikä tekee minusta niin pirun raivostuttavan”, Sinertävähiuksinen mies sihahti. Ilmeisesti häneltä katkesi pinna.

Eiri hymähti itsekseen. Hetken hän oli jo luullut oranssipään puhuvan sisään tullessa hänestä. Toinen kinaajista oli siis nimeltään Yuki.

Tohru ryntäsi Kyon ja Yukin väliin ja erotti heidät toisistaan.
”Älkää viitsikö tapella, me olemme täällä vieraina!”, nainen pyysi ja molemmat lopettivat tappelunsa siihen. Eiri hieman ihmetteli kuinka suuri vaikutus hentoisella naisella oli kinastelijoihin.

Shuichi tarttui Eiriä käsivarresta.
”Eiri… niin, minun pitää varmaan kutsua sinua Eiriksi, koska saattaisi aiheuttaa hieman sekaannusta, kun täällä on kaksi Yukia. Niin, eli tässä on Honda Tohru, hän toimi lapsenvahtinani kun olin yhdeksän. Tuo oranssipäinen on Sohma Kyo, ja tuo hänen kanssaan kinaava on Sohma Yuki. Tuo pitkätukka on hänen veljensä, Ayame Sohma. Ja sitten vielä Sohma Shigure, joka siis on myös kirjailija…” Shuichi esitteli nopeasti. ”Mikäs teidät tänne lennätti?”

”Olen pahoillani, minä vain halusin nähdä sinut, kun tästä ohitse kuljimme. Minun piti alun perin tulla yksin, mutta Yuki ja Kyu halusivat tulla mukaani, ja sitten Shigurekin halusi lähteä. Hatori lähti koska joutuisimme käyttämään hänen autoaan ja Ayame tuli muuten vain” Tohru selitti ja katsoi Shuichia suloisesti.
”Shigure lähti varmasti vain kiusatakseen sitä naisparkaa…” Kyo sanoi enemmän itselleen kuin kenellekään muulle.
”Naisparkaa? Ketä?”, Shuichi kysyi.
”Sitä kustannusosakeyhtiön naista, likkaparka on saanut kärsiä kovia…” Yuki sanoi ja virnisti.
”Ha! Minä muistan sen. Edes Eiri ei ole niin ilkeä!” Shuichi nauroi. Shigure otti kasvoilleen ”muka-verisesti-loukkaantunut” -ilmeen.
”Ilkeä? Minähän vain pidän hieman hauskaa.”
”Niinpä, juu, mutta sanoit että Hatori ajoi. Missä hän nyt on?” Shuichi vaihtoi puheenaihetta.

”Tori-san meni parkkeeraamaan kallisarvoisen Mersunsa vähän kauemmaksi. Turvallisempi paikka kuulemma, hän todella välittää siitä autostaan”, Ayame sanoi ja hymyili iloisesti. Shuichi virnisti ja kääntyi Eirin puoleen. ”Hän muistuttaa aika paljon erästä, jonka tunnen”, poika sanoi ja naurahti omalle vitsilleen. Eiri pyöräytti silmiään ja asteli keittiöön.

”Emmehän me suututtaneet häntä?” Tohru sanoi huolestuneena.
”Ei, Yuki on Yuki… Tai siis…Eiri”, Shuichi hymyili ja johdatti vieraat olohuoneeseen. Hetken kuluttua Hatorikin liittyi joukkoon. Shuichi ja Tohru, Yuki ja Kyo vaihtelivat kuulumisia ja vanhempien miesten kolmikko jutteli keskenään.
”Mitäs sinulle on tapahtunut? Sinä olet pyörinyt juorulehtien palstoilla niin usein, että ei enää tiedä mikä on totta”, Kyo sanoi virne naamallaan.
”Tuo oli ilkeää”, Tohru moitti.
”No eipä tuo mitään. Totta puhut, suurin osa lehdissä on valetta. Totta kuitenkin on suurin osa minun ja Yu...eh... Eirin suhteesta. Paitsi että en ole pettämässä häntä kenenkään kanssa... Emmekä ole lähdössä lemmenlomalle Pariisiin”, Shuichi selitti nopeasti.
”Johonkin olette kuitenkin lähdössä”, Shigure sanoi nyökäten kohti sohvan vieressä olevaa matkalaukkua.
”Jep, lähdemme kiinaan. Kuvaamme musiikkivideota ja Eiri päätti tulla mukaan”, Shuichi hymyili leveästi.

”Ja sitä päätöstä kadun varmasti lopun elämääni” Eiri sanoi heidän takaansa ja istahti Shuichin viereen sohvalle ja sytytti tupakan.
”Miksi? Anteeksi jos olen tungetteleva, mutta minusta ei ole mitään kaduttavaa siinä, että viettää aikaa sellaisen ihmisen kanssa, jota rakastaa”, Tohru sanoi nopeasti ja painoi katseensa maahan. ”Anteeksi, minä vain...”
”Taidat olla oikeassa...” Eiri hymähti enemmän itsekseen kuin kellekään muulle.
”Oi, sinä saat Herra Jäänkin sulamaan!” Shuichi nauroi.
”Tohrulla on sellainen vaikutus ihmisiin”, Hatori sanoi. Tohru punastui ja alkoi höpöttää itsekseen jotain liiasta kehumisesta ja imartelusta.
”Niinpä, tämän yhden Herra Jäänkin hän sulatti tuosta vain, muutamalla suloisella sanalla”, Ayame sanoi virnistäen leveästi.
”Jep, vaikka hän moneen kertaan sanoi olevansa sinut menneisyytensä kanssa, vasta kun Tohru saapui paikalle, hän pääsi täydellisesti yli ensirakkaudestaan ja...” Shigure virnisteli.
”Shigure...” Hatori murahti.
”Jep jep. Nyt me taisimme mennä liian henkilökohtaisiin”, Ayame sanoi hymyillen Shigurelle.

”Tuota en tiennytkään. Näyttää siltä että Hatorilla ja Eirillä on muutakin yhteistä kuin musta Mersu”, Shuichi sanoi ja hymyili Eirille. Eiri pyöräytti silmiään ja lähti hakemaan keittiöstä kahvia vieraille.

”Öö... Joo. Mitäs teille kuuluu? Onko näiden vuosien kuluessa tapahtunut mitään mullistavaa?” Shuichi kysyi.
”Jep, Tohru ja Kyo menivät kaksi vuotta sitten naimisiin, samana kesänä hieman ennen heitä Yukikin vietti häitään”, Shigure höpötti.
”Wauu, suuret onnittelut! Minä ihmettelinkin hieman, että sanoit sukunimeksesi ”Sohman” Shuichi hihkaisi.

---

Ovi kolahti ja Maiko asteli sisään. Tyttö ilmestyi olohuoneeseen ja hihkaisi tervehdyksensä. Sitten hän huomasi vieraat, jotka istuivat olohuoneessa juomassa kahvia ja keskustelemassa Eirin ja Shuichin kanssa. Maiko tervehti kohteliaasti ja istui veljensä viereen.
”Maiko olikin silloin niin pieni, ettei muistakaan paljoa”, Shuichi sanoi isällisesti.
”Itse sinä pieni olit. Muistan vallan hyvin, kuinka sinä riehuit joka paikassa. Sitten kehtasit vielä pillittää kun se suloinen oranssi kissa raapaisi sinua nenälle kun sinä retuutit sitä ympäri taloa. Sen jälkeen emme sitten sitä enää nähneet...” Maiko tuhahti.

Heiltä jäi huomaamatta Tohrun ja Yukin nopea vilkaisu Kyohon, joka punastui lievästi ja katsoi takaisin haastavasti.
”Se oli varmaan vain jokin likainen kulkukatti”, Hatori murahti. Kyo puristi käsiään nyrkkiin.

”Hmm, kuten sanoin, on todella mahtavaa tavata noin menestynyt kirjailija. Milloin seuraava kirjanne ilmestyykään?”, Shigure vaihtoi nopeasti puheenaihetta.
”Ensikuussa kaiketi”, Eiri sanoi ja laski tupakan tuhkakuppiin.
”Oletteko ajatellut jo seuraavaa kirjaa?” Shigure kysyi innoissaan.
”Hieman”, Eiri vastasi lyhyesti.
”Mistä te oikein saatte innoituksen noihin kirjoihinne?”
”Salaisuus”, Eiri virnisti. Shuichi vilkaisi häntä ja tirskahti.
”Sinä hymyilet!”
”Enhän”, kirjailija tuhahti mutta ei pystynyt pidättelemään virnistystä.
”Hymyilet sinä!” Shuichi nauroi ja tökkäisi Eiriä nenälle.
”Kyllä hän hymyilee”, Shigure sanoi tiiraillen kollegaansa vakavana.
”Minä vihaan sinua, Shuichi”, Eiri murahti.
”Minäkin rakastan sinua!” Shuichi kikatti saaden Eirin pyörittelemään silmiään.

---

Vieraiden lähdettyä Maikokin alkoi kasata tavaroitaan Eirin ja Shuichin pakatessa. Shuichi hyräili Break Throughia ja Eiri käski kymmeniä kertoja pojan pitämään suunsa kiinni.
”Maiko?” Shuichi kysäisi muistaessaan jotakin.
”Niin?” Tyttö vastasi ja istahti sohvalle.
”Soitin kotiin, ajattelin että olisi hyvä tietää mitä siellä tapahtuu, ennen kuin menisit sinne takaisin ja... No, isä on muuttanut pois. Äiti kuulosti aika surkealta... hän sanoi tulevansa hakemaan sinut huomenna”, Shuichi selitti.
”Isä...lähti?” Maiko sanoi typertyneenä ja istahti sohvalle.
”Kyllä...” Shuichi huokasi ja kiskaisi matkalaukkunsa kiukkuisena kiinni.
”Rauhoitu... Ja lähtemisestä puheen ollen, minunkin pitää lähteä”, Eiri sanoi vilkaistuaan kelloa.
”Häh? Mihin?” Shuichi sanoi yllättyneenä.
”Kuukauden viimeinen perjantai”, Eiri muistutti astellessaan eteiseen, josta hän nappasi takkinsa ja autonavaimensa. Shuichi mietti hetken ennen kuin tajusi; Eirin ei tarvinnut enää käydä terapeutin luona kuin kerran kuussa ja se välillä pääsi unohtumaan häneltä. He eivät kuulemma juurikaan enää keskustelleet menneisyydestä, vaan yksinkertaisesti siitä, miten Eirin elämä on nykyään mennyt.

”Mihin hän lähti?” Maiko kysyi oven sulkeuduttua.
”Moikkaamaan terapeuttiaan”, Shuichi sanoi lyhyesti ja heittäytyi sohvalle katsomaan televisiota.
”Terapeuttia? Miksi? Onko hän ollut liian paljon sinun seurassasi ja tarvitsee jo terapiaa?” Maiko hihitti omalle vitsilleen. Shuichi mulkaisi häntä pahasti, jolloin tyttö lopetti nauramisen.
”Miksi sitten?” tämä kysyi koettaen peittää uteliaisuutta äänessään.
”Eirin oma salaisuus”, Shuichi vastasi tylysti.
”Tiedätkö sinä sitä edes?”, Maiko kysyi hiljaa.
”Tiedän, mutten kerro sitä sinulle. Eiri saa kertoa sen sinulle itse, jos haluaa”, Shuichi murahti.
”Jotain kamalaa kenties?” Maiko kysyi vielä uteliaampana.
”Niinkin voisi sanoa...” Shuichi tuhahti eikä enää suostunut vastaamaan Maikon uteluihin.

---

Eirin palatessa kotiin, olohuoneessa oli täysi hiljaisuus jos television ääniä ei otettu lukuun.
”Täälläpä on mukava tunnelma...” kirjailija sanoi itsekseen.
”Yuki!” Shuichi huudahti ja loikkasi ylös sohvalta.
”Yuki on kuollut”, Eiri murahti heittäessään takkinsa naulakkoon. Hetken Shuichi katsoi kirjailijaa häkeltyneenä.
”Niin, mutta...” Laulaja aloitti mutta Eiri keskeytti hänet.
”Minun nimeni on Eiri”
”Niin, mutta...” Shuichi oli hieman ällistynyt Eirin puheista.
”Minä en ole Yuki. En ole koskaan ollutkaan. Yuki on kuollut.” Eiri sanoi ja asteli Shuichin ohi.
”Sinä siis haluat minun kutsuvat sinua Eiriksi?” Shuichi kysyi varovasti.
”Jotakin sen suuntaista...” Eiri vastasi. Hän oli juuri istahtamaisillaan sohvalle kun hän kohtasi Maikon tuijotuksen. Tyttö näytti hieman järkyttyneeltä ja yllättyneeltä.
”Mitä?” Eiri kysyi.
”Kuka on kuollut?” Maiko kysyi hitaasti.
”Yuki Kitazawa” Eiri sanoi lyhyesti ja istahti viimein sohvalle.

"Yuki Kitazawa? Olen kuullut tuon nimen jossain... Eikö hän ollut joku opettaja?" Maiko kysyi edelleen hieman yllättyneenä Eirin käytöksestä. Maiko oli aikeissa jatkaa lausettaan mutta sulki suunsa huomattuaan toisten tuijotuksen.
"Mistä sinä..." Eiri aloitti, mutta jäi kerrankin täysin sanattomaksi.
"Maiko, mistä sinä tuon tiesit?" Shuichi kysyi. Maiko pureskeli hetken huultaan. Hänen veljensä ja tämän poikaystävän käytös oli mennyt vähintäänkin oudoksi. Tyttö koetti yhdistellä asioita päässään siinä pahemmin onnistumatta. Mitä tämä Yuki Kitazawa merkitsi noille kahdelle?

"Maiko-chan?" Shuichi kysyi saaden tytön havahtumaan mietteistään.
"Meidän lukiossahan oli se vitriini jossa oli kuvia menestyneistä oppilaista. Kitazawa jäi mieleen koska hän oli vähän ulkomaalaisen näköinen ja aika söpö. Muistaakseni valmistunut opettajaksi ja muuttanut Amerikkaan.. tosin en tiedä onko kyseessä sama henkilö… Mitä hänestä?”
"Hän on kuollut", Eiri sanoi lyhyesti ja käänsi katseensa Shuichiin, "Tiesitkö sinä...?"
"En..." Shuichi sanoi. Hän oli täydellisen yllättynyt sisarensa sanoista. Eipä hän erikoisemmin kyllä koulussa ollut kiinnittänyt huomiota ympäristöönsä..
"Kuollut? Mitä...milloin? Miksi?" Maiko kyseli ihmeissään. Hän oli aikeissa kysyä jotain muutakin,. mutta hiljeni Shuichin varoittavan mulkaisun alla. Huoneessa oli hetken hiljaista ennen kun Eiri päätti sanoa jotakin.
"Haluatko todella tietää?"
"Yu... Eiri!" Shuichi huudahti. Aikoiko tämä mies kertoa Maikolle? Kyllähän tyttöön saattoi luottaa, mutta ei kirjailija ollut menneisyydestään koskaan kovin halukas ollut kertomaan.
"Itse asiassa kyllä. Tämä homma on mennyt aika sekaiseksi..." Maiko sanoi.

"Hän oli yksityisopettajani New Yorkissa. Taisin ihastua häneen ja nautin opiskelusta... kunnes hän yritti raiskata minut. Siinä oli mukana myös muutama hänen kaverinsa. Koetin tapella vastaan, mutta mitä kuusitoistavuotias mahtaa paljon itseään vanhemmalle? Jossain hetkessä tajusin piteleväni jonkun asetta kädessäni ja... loput voit arvata", Eiri sanoi ja hymähti ilmeettömänä.
"Sinä...?" Maiko aloitti tyrmistyneenä. Oliko mies hänen vieressään tappanut jonkun? Palat alkoivat loksahdella paikoilleen, mutta paljon puuttui silti.
"Jep. Minä. Tuonko sinä halusit kuulla? Synkän salaisuuteni." Eiri sanoi sarkastisesti.
"Shuichi tiesi?" Maiko sai sanottua.
"Jep. Kerroin sen hänelle jotta hän säikähtäisi ja jättäisi minut rauhaan... Turha luulo" Eiri naurahti.
"Eiri, oletko sinä kunnossa?" Shuichi kysyi.
"Olen, miten niin?"
"Et sinä yleensä käyttäydy noin..." Poika sanoi ja tuijotti Eiriä silmiin.
”Saattaa olla...” Eiri huokasi ja painoi kasvot käsiinsä.
”Eiri...?”

Eiri nousi ylös ja asteli työhuoneeseensa jättäen sisarukset istumaan olohuoneeseen.
”Hän...siis...miksi...” Maiko änkytti. Hän ymmärsi että hänelle oli nyt uskottu tämän talon suurin salaisuus.
”Maiko...” Shuichi huokasi.
”Miksi hän kertoi...?” Tyttö sanoi hieman järkyttyneen oloisena.
”En tiedä. Mutta miltä sinusta nyt tuntuu?” Shuichi aloitti.
”En tiedä... Minä vain...yllätyin... Tai siis. Niin. Mihin hän lähti?” Maiko alkoi höpöttää.
”Huoneeseensa...” Shuichi sanoi ja vilkaisi Eirin työhuoneen ovelle.
”Mene sinä vain hänen luokseen”, Maiko hymyili herttaisesti.
”Ha, älä kuvittele mitään”, Shuichi naurahti helpottuneena siitä, että Maiko otti asian niin hyvin.
”Shuichi...?”
”Niin?”
”Huomenna on viimeinen päivä... Tai siis... Huomenna minä palaan kotiin... Hassua, miten minulla ei täällä oloaikana ole ollut yhtään ikävä kotiin, mutta minulla on jo nyt ikävä teitä kahta”, Maiko naurahti. Shuichi hymyili sisarelleen, halasi tätä nopeasti ja juoksi Eirin luokse.


A/N: Seuraava luku on sitten viimeinen, sitten on nämä seitsemän päivää sunnuntaista lauantaihin käsitelty. Vieläkin ihmettelen miten olen jaksanut kirjoittaa näin paljon:D Viimeinenkin luku saadaan julkaistuksi nyt ajallaan (jos siis huomenna(tänään) ehdin) sillä sain kuin sainkin sen pelastettua wanhan tietokoneemme sisuksista. Mokoma romu.. Aiheutti melkoisen paniikin kun tajusin että viimeinen luku ei auennutkaan noilta vanhoilta levykkeiltä. Miten voi olla mahdollista että se oli tallennettu kahdelle levykkeelle, ja kummastakaan sitä ei sitten saanut auki? Nyt onneksi kaikki hyvin.

[Garesu]

Mä mietein kauan aikaa että kuka IHME on Rage, mutta sitten muistin. Tuumasin jo kysyäkin.

Löysin pienen virheenkin. Pienen.

”Jep, lähdemme kiinaan. Kuvaamme musiikkivideota ja Eiri päätti tulla mukaan”, Shuichi hymyili leveästi.

Kiinaan isolla.

Mitä sarjaa muuten crossasit tässä? Jäi vaivaamaan.

Kiitos,

Garesu