Herski, kiitos <3 Jatkoa tulee nyt!
Kelmikiti, kiitos <3 Tuo hamejupakka tuntuu häiritsevän, lupaan korjailla sitä sitten, kun olen saanut tämän päätökseen, osia on sen verran monta jäljellä että mieluummin jatkan niissä kuin alan tonkimaan edellisiä
poppy, jatkoa tulee nyt! Toivottavasti ei liikaa häirinnyt
Justinee, nyt tulee jatkoa!
Ja aika nopeasti, vaikka itse sanonkin!
Kola-chan, ja taas tulee lisää jatkoa!
Kiitos <3
Justinee, nyt tulee jatkoa!
Uuden betan olen nyt hankkinut, hän aloittaa työnsä varmaan sitten seuraavassa luvussa
Toivottavasti ei nyt ole kauheasti virheitä.
*****
Luku 7.
Kellon tikittäessä kohti illallisaikaa Hermione tunsi itsensä koko ajan jännittyneemmäksi. Miten hänen ystävänsä suhtautuisivat siihen, että hän todellakin oli nainut Dracon? Millaisia olivat Dracon ystävät, ja mitä he ajattelivat heidän naimisiinmenostaan?
Hän tarkisti ulkoasunsa peilistä jo 20. kerran sen jälkeen kun oli vaihtanut vaatteensa illalliselle. Se ei tulisi olemaan mitään virallista, mutta hän kuitenkin halusi laittaa päälleen edes puhtaan paidan ja hameen. Ihminen, jonka hän näki peilistä näytti totaalisen erilaiselta, kuin se ihminen, jonka hän oli nähnyt peilissään kuukausi sitten. Nyt hänen poskensa olivat saaneet enemmän luonnollista punaa ja hän näytti… iloiselta.
Hänen hiuksensa näyttivät vieläkin yhtä sotkuisilta, mutta pienellä vaivalla hän sai ne näyttämään jo melko siisteiltä ja hymy hänen kasvoillaan oli todellinen. Se sai hänet näyttämään niin lähelle kaunista, kuin hän ajatteli pystyvänsä.
Hän saattoi haistaa herkullisen illallisen hajun keittiöstä. Hermione oli suunnitellut sitä Dinnyn kanssa. Se ei tarkoittanut, että hän ei luottanut Dinnyyn illallisen teossa, hän vain halusi osallistua ja se antoi hänelle tilaisuuden jutella kotitontun kanssa. Hän sai siinä tilaisuuden nähdä Malfoyden kartanon kotitontun silmissä. Dinnyn mukaan se oli luksuselämää.
Vieraat oli kutsuttu seitsemäksi, mutta jo viisi vaille seitsemän ovikello soi ensimmäisen kerran.
Hermione juoksi ovelle ajatellen, että sen oli pakko olla jompikumpi Dracon ystävistä, sillä Harry tai Ginny eivät kumpikaan tulisi etuajassa. Heillä vain oli kummallakin liikaa tehtävää ennen kuin he pääsivät tulemaan.
Katsoen viimeisen kerran peiliin hän varmisti, että hänen hiuksensa näyttivät samalta kuin tismalleen kaksi minuutti sitten, jolloin hän viimeksi tarkisti ne, hän avasi oven.
Ulkona seisoi mies, suunnilleen Hermionen ikäinen, ehkä jopa vanhempi, jolla oli tumma, melkein musta tukka, epätavallisen siniset silmät ja välitön hymy kasvoillaan. Nainen arveli hänen olevan Jonathan, Dracon ystävä.
“Hei”, hän sanoi, “Tule sisään.”
Mies astui sisään kuin olisi todella kuulunut sinne, otti kevyen takkinsa pois ja antoi sen Dinnylle, joka oli ilmestynyt ovelle juuri, kun häntä tarvittiin.
“Ole hyvä, Dinny”, hän sanoi ja pieni kotitonttu hymyili hänelle kutsuen häntä Herra Jonathaniksi. Kun kohteliaisuudet oli ohitettu he seisoivat vastakkain ja tutkailivat toisiaan.
Hänet oli vakuutettu ensivaikutelman perusteella. Jonathan vaikutti mukavalta persoonalta, jolla oli hyvä huumorintaju ja voimakas, magneettinen vaikutus ihmisiin, joita hän veti puoleensa olemuksellaan. Hänessä oli jotain todella ylpeää, siinä tavassa jollainen hänen ryhtinsä oli. Hän ajatteli, että sen oli pakko olla myös hänen leukansa, joka antoi sellaisen vaikutuksen, koska se ei varmastikaan ollut hänen hymynsä, joka oli lämmin.
“Olen Hermione”, nainen viimein esitteli itsensä, ajatellen, että hänen täytyisi sanoa jotain tuijotuksen sijaan.
“Jonathan Green”, mies kätteli häntä vahvalla otteella, “Joten olet Dracon vaimo… mielenkiintoista.”
Hermione hymyili jännittyneenä, hän ei tiennyt mitä Draco oli kertonut ystävilleen hänestä. Sitten hän päätteli, että olisi paras vastata.
“Sinä hyväksyt hänen päätöksensä?” hän kysyi hieman flirttaillen ja johdatti miehen olohuoneeseen, joka oli yksi eleganteista huoneista kartanossa. Se oli koristeltu mustalla ja hopealla.
Mies käveli hänen ympäri, tutkaillen hänen ulkonäköään.
“Kyllä, näytät älykkäältä, pidän siitä”, hän sanoi virnistäen ja Hermione hymyili hänelle.
Juuri silloin Draco käveli huoneeseen. Hän näytti erittäin arvokkaalta kirja toisessa kädessään ja vakava ilme kasvoillaan. Se ilme vaihtui virneeseen kun hän näki ystävänsä seisovan siellä.
“Toverin kädet”, Draco sanoi ja kätteli Jonathania veljellisesti.
“Olin juuri katselemassa”, tummahiuksinen mies sanoi virnistäen. Mitä Draco vastasi, nainen ei kuullut, sillä samaan aikaan ovikello soi.
Tällä kertaa soittajat olivat Ginny, kuuluisa Thomas ja Harry, kaikki siististi pukeutuneina ja Ginnyllä suuri ruusukimppu käsissään.
“Emännälle”, hän sanoi hymyillen ja Hermione elehti heitä tulemaan sisälle.
He kättelivät ja Ginny esitteli naiset Thomakselle, joka näytti erittäin tavalliselta, mutta mukavalta. Vaikka en olisi tiennyt, että hän on lääkäri, olisin arvannut sitä ensimmäiseksi, Hermione mietti katsottuaan häntä kunnolla. Hänestä huokui luotettavuus ja rauhallisuus, kuten yleensäkin lääkäreistä. Thomas kertoi, että Hermione oli valinnut juuri sen päivän illalliselle, jolloin hän ja Ginny olivat kummatkin vapaalla samaan aikaan.
Hermione ohjasi heidät olohuoneeseen tapaamaan Dracon ja Jonathanin.
Hän pystyi helposti näkemään, että Harry ei pitänyt Dracosta, mutta yritti pitää mielensä avoinna, koska ei tiennyt miten hänen entinen vihollisensa oli muuttunut seitsemän vuoden aikana. Heidän välillään ei ollut muuta kuin kohteliaisuutta. Ginny kehui miehelle tämän kaunista kotia, jonka Draco otti vastaan kertoen, että oli iloinen, että he olivat ehtineet tulla tänään.
Hermione oli iloinen, että he edes yrittävät tulla toimeen ja tehdä tästä illasta mieluisan. Hän ei voinut muuta kuin nauraa nähdessään, kuinka hermostunut Draco oli kun hän jakoi drinkkejä vierailleen, hän ei todellakaan ollut tottunut isäntänä olemiseen, mutta teki sen kuitenkin hyvin. Lähtiessään avaamaan ovea viimeiselle vieraalle, hän ei voinut olla huomaamatta keskustelua Dracon ja Thomaksen välillä yksityisestä sairaalasta, jossa jälkimmäinen työskenteli. Samaan aikaan Ginny ja Harry juttelivat Jonathanin kanssa.
Elizabeth oli aikamoinen yllätys. Hermione ei tiennyt, millaiseksi hän oli kuvitellut naisen, mutta ei ainakaan sellaiseksi, kuin hän oli. Naisella oli kauniit, luonnollisen vaaleat hiukset, harmaat silmät ja hienostunut vaatemaku. Jos yritän etsiä sanaa elegantti sanakirjasta, olen varma, että siellä on kuva hänestä, Hermione mietti katsoessaan kaunista naista edessään. Hänessä oli jotain voimakasta, ja nainen tiesi heti, että hänessä oli jotain korkea-arvoista.
Elizabeth antoi Dinnylle takkinsa ja ojensi kätensä.
Hermione esitteli itsensä.
“Olen Hermione, Dracon vaimo.”
Elizabeth hymyili ja sanoi hassu ilme kasvoillaan: “Olen Elizabeth, Dracon tyttöystävä.”
Jos Elizabeth uskoi hänen olevan yllättynyt, Hermionen täytyi pahoittaa hänen mielensä. Draco ei ollut sanonut mitään tyttöystävästä, mutta Hermionella oli tunne, että miehellä oli joku erityinen mielessään. Nainen ei hermostunut siitä. Elizabeth näytti älykkäältä persoonalta, joka ei pelannut pelejä tai ollut hänen rahojensa perässä, joten Hermione hyväksyi hänen valintansa, vaikka ei se häntä kiinnostanut.
“Aivan, olin vakuuttunut että hänellä on joku, joten tuo ei tullut yllätyksenä”, Hermione sanoi tutkien naista, joka tuntui tekevän hänelle samaa.
“Joten olet okei minun ja Dracon kanssa?” Elizabeth kysyi, ja Hermionesta se oli erittäin kohteliasta häneltä.
“Kyllä olen. Oletko sinä okei minun ja Dracon kanssa?” hän kysyi vuorostaan. Elizabeth näytti voimakkaalta viholliselta siinä tapauksessa, jos hän äkkiä alkaisi tuntemaan kateutta ja päättäisi tuhota Hermionen. Toinen noita nyökkäsi itsevarmana.
“Hän kertoi minulle naimisiinmenoon syynsä ennen kuin kosi sinua”, nainen kertoi kuulostaen erittäin järkevältä. Hermione päätteli että Elizan suhde Dracon kanssa oli varmaan kestänyt jo pitkän aikaa, ja antanut Elizabethille varmuutta suhteen kestävyydestä, eikä hän tuntenut itseään uhatuksi Hermionen takia.
“Olen iloinen että hän teki niin, avioliittomme ei merkitse mitään suhteellenne, joten…”, hän jätti lauseen lopun leijumaan ilmaan odottaen, että Elizabethilla olisi jotain sanottavaa siitä. Ilmeisesti hänellä ei ollut, ja kaksi noitaa kävelivät olohuoneeseen yhdessä.
Jälkeenpäin hän oli hieman yllättynyt, kuinka helposti asiat menivät heidän kahden kanssa. Olisi voinut tapahtua jotain paljon kamalampaa.
Illallispöydässä keskustelu meni luonnollisesti, Ginny kysyi häistä ja Hermione selitti pari yksityiskohtaa hänelle, Jonathan oli kiinnostunut Harryn aurorikoulutuksesta ja Draco ja Elizabeth olivat kiinni syvässä keskustelussa ensimmäisen ruokalajin ajan.
Tuntui hyvältä olla ystävien kanssa taas, ja hän oli iloinen, että oli niin onnellinen ja kotiutunut uuteen paikkaansa. Hermione tiesi, että he olivat olleet huolissaan hänestä, vaikka eivät olleet sanoneet mitään, mutta nyt heillä oli tilaisuus nähdä omin silmin kuinka onnellinen hän oli uusien järjestelyjen kanssa.
Hänen ei varmaan pitäisi kertoa Elizabethista heti. Hän nauroi itsekseen miettien sitä, mitä Ginny sanoisi, jos tietäisi, että Dracon tyttöystävä istui Dracon vaimon kanssa jutellen rauhallisesti heidän olohuoneessaan.
“Miksi naurat?” Jonathan kysyi häneltä leveä hymy kasvoillaan toiselta puolelta pöytää.
“Oi, en mistään erityisestä syystä”, hän sanoi ja vinkkasi Elizabethin suunnalle, saaden miehen kääntämään päätään. Hän nyökkäsi, ymmärtäen miksi.
“Vähän outoa, eikö?” mies kysyi ja nojasi eteenpäin kuullakseen häntä paremmin.
“En tiedä mitä ystäväni sanoisivat, jos he tietäisivät. Yritin juuri kuvitella sitä”, hän selitti.
“No, te otatte sanonnan “ainut ja oikea” vähän liian vakavasti, sanoisinko.”
Hermione oikein ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti sanalla “te”, ja pyysi häntä selittämään.
“Jos en ole erehtynyt”, hän sanoi varovaisesti ja osoitti Harrya, joka jutteli Ginnyn ja Thomaksen kanssa, “Hän on Harry Potter ja hän Ginevra Weasley.” Hän nyökkäsi, monet ihmiset tiesivät heidät, koska he olivat osallisina Voldemortin tuhoamiseen.
“Te olette rohkelikkoja, otatte kunnian ja ritarillisuuden oikein vakavasti.”
Taas hän nyökkäsi, mies oli oikeassa.
“Joten sinä olit siis Luihuisessa?” hän kysyi niin kohteliaasti kuin pystyi, ollen silti lojaali omalle tuvalleen. Vieläkin, valmistumisen jälkeenkin kilpailu rohkelikkojen ja luihuisten välillä oli voimassa, vain hieman laajempana, kun he eivät olleet enää kokoontuneet Tylypahkaan.
Jonathan nauroi ja sanoi: “Oikeastaan en ollut.”
Se oli yllätys, vaikkakaan naisella ei ollut minkäänlaista muistikuvaa, että hän olisi ollut koulussa, mutta toisaalta, hän ei tiennyt kuinka vanha mies oli, hän olisi voinut valmistua vuosia aikaisemmin koulusta.
“Et ollut?”
“En. Totta puhuakseni en mennyt Tylypahkaan”, hän sanoi ja nojasi vieläkin eteenpäin, jotta kukaan muu ei voinut kuulla häntä, “Menin Rosingsin opistoon.”
“Mikä on Rosings?” hän kysyi, hän ei ollut ikinä kuullut siitä ennen, vaikka oli lukenut kaiken taika-instituuteista Euroopassa, ja vähän niistä isommista kouluista muuallakin.
“Niinpä!” hän virnisti ja Hermione hymyili takaisin.
“Joten oliko se hyvä koulu?” hän kysyi ennen kuin huomasi, että flirttaili hillittömästi tämän miehen kanssa, ja hän tuntui pitävän siitä!
Hän yllättyi itsestään, hän ei koskaan ollut flirttailevaa tyyppiä, joka puhui poikien kanssa helposti, tietysti Harry ja Ron olivat eri juttu, hän oli tuntenut heidät lapsuudesta asti ja heillä oli erityinen side. Hänen suhteensa poikiin oli yleensä samantapainen kuin sisaruksiin, ei mitään seksuaalista.
Ehkäpä miehet ajattelivat, että hän ei ollut kiinnostunut suhteesta, koska hän ei tullut heidän luokseen ihan heti.
“Rosings oli erittäin hyvä koulu, mutta ei kovin tunnettu tai maineikas.”
“Piditkö siellä olemista?” hän kysyi yrittäen keksiä jotain, mistä puhua. Kun hän oli huomannut, että piti flirttailusta miehen kanssa, hän ei enää tiennyt, mistä puhua. Oli paljon helpompi flirttailla tietämättä siitä.
“Se riippuu siitä, miten määrittelet sanan “pitää”.”
Nyt hänestä tuli äkkiä kauhean ujo, mutta Jonathan tuntui pitävän sitä viihdyttävänä.
“Minut potkaistiin ulos viidentenä vuotenani.”
“Oikeasti?” hän ei todellakaan ollut sellainen ihminen jonka kanssa hän yleensä puhui, potkittu pois koulusta, sinun piti melkein murhata rehtori että saisit potkut koulusta!
“Olet yllättynyt?” hän sanoi virnistäen.
Hermione jätti kysymyksen huomaamatta ja kysyi uuden tilalle: Mitä hän oli tehnyt potkujen jälkeen?
Jonathan ei tainnut haluta vastata kysymykseen joten hän alkoi puhua hänen vanhasta, lihavasta rehtoristaan sen sijaan. Hän oli ollut ennakkoluuluinen ja vihannut häntä melkein siitä hetkestä asti, kun hän oli tullut kouluun, koska hän oli aloittanut ensimmäisen päivänsä kertomalla, että tämä oli läski vanha lehmä ja että hän nauttisi koulun jokaisen säännön rikkomisesta. Ja niin hän oli tehnyt. Jokainen sääntö, alkaen ensimmäisestä; Älä juokse koulun käytävällä, jatkuen isompiin rikoksiin kuten rikkoen tiukkaa pukeutumiskoodia: hän oli kävellyt ympäri koulua täysin alasti, lukuun ottamatta kravattia. Hän oli myös jäänyt tyttöjen huoneisiin yöksi, ahdistellut opettajia ja sekoittanut itsensä massiivisiin riitoihin ja taisteluihin sauvojen kanssa, johtaen siihen, että hän oli satuttanut yhtä ystäväänsä niin, että tämän täytyi olla kaksi viikkoa sairaalassa.
“Miksi ihmeessä teit nuo asiat?” hän kysyi kuulostaen niin Hermionelta itseltään, kuin pystyi.
Melodramaattisella äänellä hän sanoi: “Olin väärinymmärretty teini pulassa, yrittäen epätoivoisesti saada vanhempieni huomion ja rakkauden puutteessa.
Hermione sanoi vain “hmph”, ja mutisi jotain kuulostaen “tai vain selkäsaunan puutteessa”. Jonathan kuuli kommentin vaivatta, mutta ei ottanut sitä itseensä vaan nauroi.
“Olet aika oikeassa!”
Kaikkiaan ilta oli erittäin onnistunut, ja jokainen tuntui viihtyvän. Ginny ja Thomas lähtivät kummatkin hieman aikaisin, koska heillä oli seuraavana aamuna työvuorot, ja pian sen jälkeen Harry palasi kotiinsa, aurorikoulutus vei paljon energiaa ja hänen täytyi levätä kunnolla ennen aamua.
Sitten Eliza ja Draco lähtivät Dracon huoneeseen, jotta saisivat hieman yksityisyyttä, ja jättivät Hermionen ja Jonathanin yksin. Se aiheutti jännittyneen hiljaisuuden. Jonathan oli juuri aikeissa nousta ylös kun Hermione viimein sai kerättyä rohkeutta sanoa pari sanaa hänelle.
“Jos haluat viipyä vähän pidempään, se on okei.”
Mies epäröi hetken, mutta jäi kuitenkin odottamaan hänen seuraavaa liikettään. Huone tuntui äkkiä pienemmältä, vaikka loogisesti ajateltuna siellä pitäisi olla nyt enemmän tilaa kun muut olivat lähteneet.
“Ehm… Hmm… Haluisitko nähdä kirjaston?” hän sanoi, koska ei keksinyt parempaakaan kysymystä ja myöhemmin mielessään läimäisi itseään kysyttyään noin tyhmän kysymyksen. Tietysti hän oli nähnyt kirjaston, hän oli Dracon ystävä ja oli ollut Malfoy kartanossa monta kertaa ennen kuin hän oli hypännyt kuvaan. Hän ei ollut voinut välttyä sen näkemiseltä. Kuinka hän saattoi kysyä noin tyhmän kysymyksen?
“Ilmeestäsi päätellen voin kertoa, että tajusit juuri, että olen jo vieraillut kirjastossa pari kertaa, mutta voin saattaa sinut sinne, jos sinusta tuntuu paremmalta luonnollisessa ympäristössäsi”, hän sanoi ja sai naisen tuntemaan itsensä vieläkin hämmentyneemmältä, mutta sai kuitenkin nostettua itsensä ylös ja seurasi häntä käytävää pitkin. Hän oli oikeassa kuitenkin, nainen mietti; Tuntisin itseni paljon paremmaksi luonnollisessa ympäristössäni.
