Title: I Would Die for You
Genre: Romance, angst, hurt/comfort, drama, PoV Edward
Status: 1/?
Fandom: Twilight
Rating: Laitan varmuuden vuoksi k-11.
Warning: Hmm, en osaa sanoa vielä mitään, mutta kannattaa lukea omalla vastuulla!
Disclaimer: En omista näistä hahmoista ketään, ja tämä tarina on kirjoitettu omaksi huvikseni.
Pairing: Bella/Edward
Summary: Bella häipyy viikoksi äitinsä luo, Edward ei oikein pidä ajatuksesta, mutta antaa tämän kuitenkin lähteä. Sillä välin Forksissa sattuu ja tapahtuu. Miten Edward kestää olla ilman Bellaa? Mitä Forksissa tapahtuu?
Author: Tiia
A/N: Elikä tämä on toinen Twilight ficcini koskaan. Yritän nyt saada aikaiseksi tehtyä mielenkiintoisen jatkotarinan. En tiedä miten usein pystyn päivittämään tätä, sillä olen aika usein poissa kotoa. Katsotaan nyt mitä tästä tulee. Näin alkajaisiksi saattaa vaikuttaa hieman tylsältä, kuin ei oikein tapahdu mitään. Mutta odottakaa jatkoa, sitten alkaa tapahtua!
***
Hymy, hänen hymynsä, sitä minä jäisin kaipaamaan. Niin, ja tietenkin hänen itsepäisyyttään. Tiesin, ettei tämä ollut lopullista, mutta kuitenkin se sai mieleni todella surulliseksi. Yritin kuitenkin peitellä sitä, jotta hän ei peruisi suunnitelmiaan. Katselin hänen ruskeita silmiään, hyvin ilmeikkäät, ettenkö sanoisi. Nehän hänen todelliset tunteensa yleensä paljastikin. Hänen kasvonsa toivat mieleeni enkelin, minun oli pakko koskettaa hänen poskeaan. Ihan vain varmistaakseni, että hän oli siinä. Etten kuvitellut omiani. Bellan kasvoille kohosi hymy, jota niin rakastin. En voinut olla hymyilemättä itsekään, vaikka sisimmässäni tunsin ahdistusta tuohon lähenevään eron hetkeen. Niin, hän oli lähdössä tapaamaan äitiään ja Charlie oli kieltänyt minua lähtemästä mukaan. Jollakin tapaa kuitenkin ymmärsin hänen mielipiteensä, ja olisihan se hankalaa vältellä auringon valoa koko ajan. Näin olisi parempi, niin ainakin uskottelin itselleni. Bella katsoi suoraan silmiini, aivan kuin hän yrittäisi lukea minun todellisia ajatuksiani. Tiesin kuitenkin ettei hän tulisi onnistumaan siinä, sillä olin aika hyvä peittämään tunteitani. Lisätäkseni, olin myös paljon parempi valehtelemaan kuin hän. Tätä ajatellessani naurahdin hieman ja hän katsoi minua kulmat aavistuksen verran koholla.
”Mitä?”, kysyin ja katselin häntä viattomasti.
Bella näytti hetken miettivältä ennen kuin kohautti olkiaan ja nauroi. ”Ei mitään”
Silitin varovasti vieläkin hänen poskeaan, se oli mukavan lämmin. Kuuntelin kuinka hänen sydämensä löi, se oli musiikkia minun korvilleni. Jäisin kaipaamaan tuotakin. Kumarruin hänen puoleensa ja suutelin häntä niin intohimoisesti kuin pystyin, kuulin kuinka hänen sydämensä alkoi sykkiä yhä nopeampaan tahtiin.
”Rajoita hieman, sydämesi alkaa kuulostaa pelokkaan peuran sykkeeltä”.
Tiesin, että ilmeeni oli synkentynyt, sillä hän katsoi minuun huolestuneena. ”En minä pelkää sinua”, hän sanoi pehmeästi kuiskaten.
Huokaisin hieman, en koskaan voinut olla varma Bellan todellisista ajatuksista. Pystyin kuulemaan kaikkien ajatuksia, tai no, kaikkien paitsi hänen. Se hänessä mielenkiintoista olikin. Miten se pystyi olemaan mahdollista? Bella aina sanoi, että hänellä oli aivoissa vikaa, mutta en oikein uskonut siihen teoriaan. Omasta mielestäni Bellassa ei ollut mitään vikaa, hän oli kaikinpuolin täydellinen. Meidän suhdettamme vain varjosti se ikävä asia, että minä olin vampyyri ja hän ihminen. Minä jouduin aina varomaan itseäni ollessani hänen seurassaan.
Äkkiä Bella halasi minua voimiensa takaa, vastasin hänen syleilyynsä. Tiesin, että nyt hänen olisi aika lähteä. Yritin olla urhea ja kestää tämän niin kuin vampyyrimies. Kuulin Charlien ajatukset päässäni, hän haluaisi, että lähtisin jo, muuten Bella myöhästyisi koneesta. Irvistin hieman, enhän minä tahallani tätä pitkittänyt. Bellan isä aikoi viedä tämän lentokentälle. Minun piti ehdottaa hänelle, että minä olisin vienyt Bellan, mutta aivan kuin Charlie olisi aavistanut aikomukseni etukäteen. Hän oli sanonut, että hän vie. Piste. Irtauduimme syleilystämme ja katsoimme toisiamme haikeasti. Minulla oli jo nyt ikävä.
”Minun pitää lähteä”, Bella sanoi surullinen ilme kasvoillaan.
Nyökkäsin hänelle ja tartuin hänen käteensä. Otin hänen matkalaukkunsa toiseen käteeni, siellä oli jonkin verran tavaraa, mutta silti se tuntui höyhenen kevyeltä. Astuimme ulos Bellan huoneesta, kohti ulko-ovea missä Charlie jo odotti meitä. Hänen kohdallaan hymyilin kohteliaasti ja tervehdin: ”Hei Charlie, suhteellisen kaunis ilma tänään”.
Hän katsoi minuun pitkään ja sitten Bellaan. ”Joo”, hän vain murahti.
Charlie ojensi minulle kättään, hän halusi, että antaisin Bellan matkalaukun hänelle. Annoin laukun hänelle ja hymyilin mielessäni hänen ajatuksilleen. Hän oli luullut, että laukku oli paljon kevyempi. Bellakin naurahti hieman vierelläni katsoessaan isäänsä, joka raahasi laukkua autolle.
Bella kääntyi minuun päin ja minuun vihlaisi kipeästi. Nyt se tapahtuisi. Hän olisi vain viikon poissa, mutta se tuntui pitkältä ajalta. Varsinkin sellaiselle, joka ei nukkunut. Pakotin hymyn kasvoilleni ja halasin häntä. Kuulin Charlien ajatukset mielessäni, mikä hieman häiritsi tätä hetkeä. Yritin sulkea ne pois mielestäni ja ihan hyvin ne hiljenivätkin, tai sitten hän ei enää ajatellut mitään.
”Pidä huolta itsestäsi rakkaani. En halua, että sinulle tapahtuu mitään pahaa, sillä aikaa kun olet poissa”, kuiskasin hänelle pehmeästi.
Tunsin hänen värähtävän, kunpa tietäisin mitä hän ajatteli juuri sillä hetkellä. Hän katsoi minuun, näin hänen silmissään kyyneleet, jotka yrittivät päästä valloilleen.
”Voithan aina pyytää Alicelta tilannekatsausta”, hän yritti sanoa iloisesti, mutta epäonnistui äänensävyssä. Se oli hämmästyttävän surullinen. Se vastasi melkein omaa tunnettani, en arvannutkaan, että hän olisi noin surullinen. Menihän hän katsomaan omaa äitiään pitkästä aikaa.
”Menes nyt jo, Charlie alkaa olla kärsimätön”, sanoin hänelle heikko hymy kasvoillani. Kuulin kuinka tämä hoputti meitä koko ajan mielessään, tänään tulisi illemmalla vielä jokin peli, minkä hän halusi ehtiä katsomaan.
Bella hymyili minulle alakuloisesti, puristi vielä kättäni ja kääntyi autolle. Katselin kuinka hän laittoi turvavyönsä kiinni ja katsoi minuun vielä kerran, ennen kuin Charlie ajoi pois.
Oloni oli käsittämättömän tyhjä, tunsin itseni melkein hylätyksi. Katselin hiljaista pihamaata surullisena, tästä tulisi todella pitkä viikko. Kävelin hitaasti omalle autolleni ja istuuduin sisään. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä tekisin nyt. Toivoin todella, että Bella pärjäisi Jacksonvillessa. En kestänyt ajatusta, että hänelle sattuisi siellä jotain. En huomannutkaan, että olin puristanut ajatellessani auton rattia rystyset valkeina. Hellitin hieman otettani, enhän halunnut tuhota autoani. Minun pitäisi nyt vain ensimmäiseksi päästä kotiin asti. Siellä juttelisin Carlislen kanssa, ehkä hän osaisi rauhoittaa mieltäni.
