Nimi: Omilla ehdoilla
Kirjoittaja: Tyynis
Beta: -
Ikäraja: S
Genre: Angst, songfic, draama
Disclaimer: En omista J.K. Rowlingin hahmoja tai Agnesin kappaletta. En tienaa.
Summary: ”En minä voi pakottaa sinua elämään minun ehdoillani”, Remus oli sanonut ja jäänyt seisomaan eteiseen.
A/N: Tämä tulee FF-10 sanalla Valkoinen ja on nyt tällainen. Minä haluan lukea paljon sellaisia ficcejä missä Remuksella ja Tonksilla on onnellinen loppu, mutta miten niitä kirjoitetaan?
Omilla ehdoilla
It was only yesterday
I lived in make believe
As everything 'bout you and me
Felt as good as it can be
Tummahiuksinen Nymphadora Tonks makaili sängyllään selällään ja tuijotti vaaleassa katossa kiemurtelevia kuviota. Noita oli samalla paikalla, mihin oli eilen jäänyt Remuksen lähdettyä, selällään vaaleanvihreän päiväpeitolla sijatulla sängyllä.
Tämä ei voi olla totta. Ei voi. Ajatus kiersi ties kuinka monennetta tuhannetta kertaa noidan mielessä.
Vain muutamaa päivää aikaisemmin hän oli hyvästellyt Remuksen, joka ei suostunut viettämään täysikuuta kaupungissa, vaikka susijuoman avulla hän olisi voinut tehdä sen.
Hyvästiksi kaksikko oli vaihtanut muutaman hellän suudelman ja halauksen, tarkoituksena nähdä seuraavana päivänä.
Now I can see that you've
Come to say goodbye
Got my pride, ain't gonna ask you why
Noidan olisi kuitenkin pitänyt tajuta, että tämä tulisi vielä vastaan. Ainakin hän itse uskoi niin.
Kaikki oli suunniteltu häitä varten, Remus itse oli häntä kosinut ja sanonut haluavansa pitää itsellään, rakastaa lopun elämäänsä. Kaikki oli päätetty pitää pienimuotoisena, vähän vieraita, juhlat omalla asunnolla, kaikki heidän kahden ja vieraiden turvallisuuden vuoksi.
Remus oli tullut kuitenkin viikon varoitusajalla Tonksin luo ja sanonut haluavansa jutella. Noita oli laskenut miehen sisään, mutta tämä oli kieltäytynyt tulemasta eteistä peremmälle. Hän oli halunnut sanoa asiansa nopeasti kenkiään riisumatta.
”En minä voi pakottaa sinua elämään minun ehdoillani”, Remus oli sanonut ja jäänyt seisomaan eteiseen.
Tonks oli tyytynyt nyökkäämään.
”Parempi, ettei edes yritetä tehdä tästä virallista, parempi vain jättää tähän”, Remus oli kuiskannut viimeisiksi sanoikseen.
Noita oli edelleen hiljaa. Hänen teki hirveästi mieli kysyä mitä, viime yönä oli tapahtunut. Mitä Remus oli tehnyt, kun oli täysikuu.
”Selvä”, noita oli sanonut ja jättänyt velhon yksin eteiseen. Päästyään itse makaamaan sängylleen, noita kuuli kuinka ulko-ovi kävi.
I thought we were lovers
Noita nousi sängyltä ja käveli vaatekaapilleen ja avasi sen tummat ovet. Sisällä roikkui yksi ainoa vaatekappale, helmenvalkea ja runsashelmainen morsiuspuku.
It seems to me that I will
Never learn the game
I never thought your love's
A bullet with my name
Tonks katsoi kaunista puku yhden hengenvedon ajan, jonka jälkeen hän tarttui pukuun ja kiskoi sen alas henkarilta, niin että toinen ohkaisista olkaimista katkesi.
Noita rutisti pukua rintaansa vasten ja puri huultaan estääkseen itkun alkamisen. Kun noidasta alkoi tuntua siltä, että hän oli saanut kyynelkanavat taas omaan hallintaansa, hän asetteli puvun eteensä ja alkoi peilata itseään kaapin oven sisäpuolelle kiinnitetystä peilistä. Noidan tummat hiukset muuttuivat vaaleiksi ja kasvoivat pituutta niin, että ne ulottuivat alaselkään. Kuka tahansa olisi tehnyt mitä vain, että olisi saanut itselleen tuon kauniin vaalean morsiamen, mutta Remus Lupin oli päättänyt valita toisen tien.
Vilkaistuaan vielä kerran itseään peilistä Tonks päästi puvun putoamaan käsistään lattialle ja istui itse sen valtavien helmojen joukkoon. Lattialla hän alkoi hamuta käsiinsä puvun helmaa ja saatuaan täydellisesti laskeutuvan laahuksen pään käsiinsä hän repäisi sen kahtia. Huoneessa kuului vain ääni, mikä syntyy, kun langat katkeavat kankaassa.
Tunnin kuluttua vaaleasta puvusta ei ollut jäljellä kuin repaleisia kankaan paloja ympäri huonetta. Kaikki mitä noidalla oli hankittu hänen elämänsä päivää varten, oli nyt valmiina pakattavaksi jätesäkkiin ja vietäväksi kaatopaikalle.
Koko naisen loppuelämä oli valmiina pakattavaksi jätesäkkiin.
To you it makes no difference
It doesn't mean a thing
It was only me
It was just a dream I lived
Noidan mielessä oli, vaikka mitä kysymyksiä, jotka hän olisi tahtonut esittää sulhaselleen. Miksi juuri nyt, miksi tämä oli edes viitsinyt vaivautua kosimaan, jos se loppui ilman selityksiä? Oliko toisella edes ollut unelmia, haaveita tulevaisuudesta.
Tonksin teki mieli hakata päätään seinään. Oliko Remus kosinut häntä, koska se oli sillä hetkellä tuntunut hyvältä? Ajatus siitä, että velho olisi jättänyt elämän suunnittelun, haaveilun ja pilvilinnojen rakentelun hänelle alkoi ahdistaa noitaa. Tonksin oli tiennyt, että jos hän valitsisi Remuksen elämäänsä, ei elämää voinut suunnitella pitkään eteenpäin, korkeintaan seuraavaan täysikuuhun.
Noita oli mielessään jo luopunut haaveestaan tulla äidiksi, hän tiesi, että Remus ei suostuisi ottamaan mitään riski ”jälkeläisen” kohdalla. Velho ei ollut suostunut käyttämään mitään ihmismäisempää nimitystä.
Haaveilut yhdessä vanhenemisesta olivat jääneet vähälle, lähinnä sodan takia, mutta kuitenkin.
Noidan mielestä silläkään ei ollut väliä, hän oli sanonut velholle, että hän olisi kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka saa olla miehen kanssa. Onhan sekin yhdessä vanhenemista, illalla on aina vanhempi kuin aamulla.
Vaikka Tonks yritti kuinka miettiä, mitä yhteisiä unelmia hänellä ja Remuksella oli, ei hänen mieleensä tullut kuin omat haaveensa. Remus ei ollut kertonut mitään mitä haluaa tulevalta, velho oli kertonut vain rakastavansa häntä.
Vain rakastavansa. Se kuulosti Tonksin korvaan liian ironiselta, melkein kuka vain tappaisi sen eteen, että joku rakastaisi.
I thought we were lovers
An' it's more than I can take
That you're leaving me for someone else
And I don't want to hear you're sorry
Don't matter anymore
I thought we were lovers
Isn't that what you told me
I thought we were lovers
So here I'm standing with an aching heart
Swallowing tears
And trying to smile
Muutamaa viikkoa myöhemmin Tonks seisoskeli yksinään Simpukkamökin puutarhassa. Kahlesalpa oli koonnut Feeniksin killan sinne kokoukseen, koska Siriuksen kuoltua kilta oli ollut vailla päämajaa.
Tonksin lyhyt ja punertava polkkatukka oli mennyt sekaisin suolantuoksuisen merituulen viiman myötä, noita oli viihtynyt omissa oloissaan jo hyvän tovin toisten kahvitellessa sisällä ennen kokouksen alkua.
”Tonks…”
Noita puristi silmänsä tiukasti kiinni kuultuaan vakaan miesäänen puhuttelevan häntä talon nurkalta.
”Älä”, Tonks vastasi hennolla äänellä Remukselle, ”älä.”
”Kuuntelisit”, Remus yritti.
”Ei, tuolla on talo täynnä ihmisiä, killan kokous on alkamassa”, Tonks sanoi ja ohitti Remuksen säädyllisen puolentoista metrin etäisyydellä mennessään sisälle.
”Et viitsisi”, Remus sanoi ja ojensi kätensä pysäyttääkseen naisen.
”Älä nyt pakota elämään sinun ehdoillasi”, Tonks kuiskasi ja katosi sisälle taloon.
”Ovatko kaikki kuulolla?” Kingsley Kahlesalpa kysyi Simpukkamökkiin kokoontuneilta kiltalaisilta.
Vastaukseksi kuului vain hyväksyvää muminaa.
”Hyvä. Kuten tiedätte, tämä on hyvin riskialtista nähdä näin isolla joukolla, kiitokset Billin ja Fleurin luottamuksesta antaa kotinsa käyttöömme pariksi tunniksi”, Kahlesalpa jatkoi vilkaistuaan, että kaikki paikalla paikalle kutsutut olivat olohuoneessa kuullolla.
”Mitä vain auttaaksemme”, Fleur vastasi Kahlesalvan esittämiin kiitoksiin.
”Ensin meidän pitää sopia, ketkä alkavat varjostamaan tätä kaistaletta Liverpoolin lähettyvillä, Tonks tulisitko vilkaisemaan kartalta, mielestäni sinä olet ainakin toinen lähtijä”, Kingsley jatkoi ja viittoi, noitaa vaaleansinisellä maalatun seinän vierestä keskemmälle huonetta pöydän ääreen, jolle oli levitetty iso kartta.
Tonksin päästyä keskelle huonetta hän seisoi Remusta vastapäätä, vain Billin ja Fleurin häälahjaksi saama tamminen sohvapöytä erotti heidät toisistaan.
”Näytätkö sen vielä?” Tonks käänsi katseensa nopeasti ihmissudesta karttaan, yrittäen unohtaa äskeisen välikohtauksen pihassa. Kahlesalvan pitkät alkoivatkin näyttää luonnossa muutaman kilometrin mittaista suikaletta kartalta.
”Alustavasti se olisi kuuden viikon urakka, riippuu paljon kuolonsyöjien liikkeistä”, vanhempi aurori oli aloittanut selostamaan nuoremmalle.
”Tarkoituksena olisi siis suojata kaupungissa asuvia meikäläisiä ja jästejä ja pitää kuolonsyöjät tällä alueella? Tulisiko tänne joitain piirittämään toisesta suunnasta?” Tonks kysyi ja näytti kartasta eri alueita samalla kun puhui.
”Kyllä”, Kingsley vastasi ja alkoi esittää kartalta muiden sijainteja.
Samalla kun Kahlesalpa puhui, Tonks uskaltautui vilkaisemaan Rermusta kulmiensa alta. Noita tunsi miten hänen kurkkuunsa oli muodostumassa pala ja nielaisi yrittäen saada sitä hälvenemään.
”… ja toiset majoittuvat tänne ja he vaihtuvat kahden päivän välein”, Kahlesalpa lopetti selostuksensa ja katsoi noitaan kysyvästi.
”Otan minä tämän”, Tonks sanoi ja hymyili varovasti Kigsleylle.
