Kirjoittaja: lanoliini
Hahmot: George Weasley
Ikäraja: S
Genre: drama, angst ?
Yhteenveto: ”Anna anteeksi veli, minä en osaa vieläkään päästää irti.”
A/N: Tällainen tuli kirjoitettua tälläkertaa. Haluaisin omistaa tämän ficin eräälle pienelle pojalle, joka joutui lähtemään pois aivan liian aikaisin ja jonka muistokirjoituksesta lainasin pienen palan. Osallistuu osastohaasteeseen.
Siellä on veli
George asteli hautausmaan läpi kulkevaa kapeaa soratietä. Vähän väliä tiestä erkani juuri ja juuri erottuvia sammaleisia polkuja, jotka risteilivät hautojen välissä kuin hämähäkinseitti. Tuuli kahisutti lehtipuiden kellastuneita lehtiä, repien osan niistä mukaansa. Poika nosti takkinsa kauluksen paremmin pystyyn, jottei kostea syysilma päässyt puhaltamaan hänen ruhjoutuneeseen korvaansa. Arvet olivat alkaneet vihoitella heti ilmojen kylmettyä.
Viimein hän seisahtui yhden haudan kohdalle. Hautakivi oli uusi, toisin kuin monet sen ympärillä olevat, jo sammaloituneet ja vuosien kuluttamat. George kyykistyi hautakiven viereen ja pyyhkäisi pois sen päälle pudonneet puunlehdet. Hiljaisuus painoi ahdistavana tärykalvoja ja poika tiesi, ettei itku ollut kaukana.
”Anna anteeksi veli, minä en osaa vieläkään päästää irti”, hän sanoi tukahtuneella äänellä ja painoi päänsä alas. Kuumat kyyneleet tipahtelivat kosteaan multaan, johon oli kesän aikana ehtinyt kasvaa ruohon lisäksi jo muutama rikkakasvi. George repi irti ruohon seasta pilkistävän voikukan ja heitti sen sivummalle. Hänen kätensä siirtyi sivelemään hautakiven karheaa pintaa. Fredin nimi piirtyi kiveen tuskallisen tarkasti, muistuttaen häntä siitä totuudesta, ettei veli enää koskaan palaisi hänen luokseen.
Nimen ja muistokirjoituksen alle oli kaiverrettu kömpelöin kirjaimin sanat:
Heittäkää arkulle varoen multaa, siellä on veli, siellä on kultaa.
***