Alaotsikko: Star Trek, humour, slash, one-shot (parituksina mm. Spock/McCoy), Fandom10
Nimi: Kiksit voi saada mistä vain
Kirjoittaja: jjb eli meikä
Fandom: Star Trek, The Original Series
Paritus: Spock/McCoy, OC/OC, plus siinä sivussa Kirk/Rand viittaus
Ikäraja: K-11
Genre: Edustaa kuivaa huumoria ja slashia. One-shot
Vastuuvapaus: Se on sillä tavalla, että Paramount omistaa oikeudet, Gene Roddenberry otti ja keksi trekin ja minä se vain leikin muiden leluilla vailla rahallista korvausta.
Juonitiivistelmä: Sitä kun on ihan nuori ja viaton niin ei vaan voi vielä tietää mistä sitä ihmiset voivat kiksinsä saada.
A/N:
Tästä posterista tähän ficciin sain idean, eipä ole minun keksimäni tai tekemäni, mutta osuu niin naulankantaan, että joka kerta naurattaa. Jos joku on yhtään tietoinen Star Trekin hahmojen luonteenpiirteistä, niin oletettavasti tämän pitäisi jollain tasolla huvittaa, vaikka myönnänkin huumorintajuni erikoisuuden. Niin, ja samallahan tämä on
Fandom10:ni viides, eli puolenvälin merkkipaalu.
Kiksit voi saada mistä vainLaivan kapteeni ei voi paeta velvollisuuksiaan niin kauan kun kantaa arvon merkkejä ranteissaan, mutta lasillisen virkistystä sitä täytyy ihmisen silloin tällöin nauttia vailla huolta, tai hartioita painavasta vastuusta tulee kuin repullinen selässä roikkuvia kiviä. Ja mikäs sen parempi aika viheltää peli aivan hetkeksi poikki kun alus rauhallisesti matkaa läpi avaruuden kohti avarauusasemaa, jossa U.S.S. Enterpriseä, siis tätä nimenomaista alusta, odotettiin vasta kolmen päivän päästä vastaanottamaan Liiton amiraali Jacksonia.
”Saurialainen brandy, kiitos”, Kirk tilasi taukohuone kolmosen uudelta baaritiskiltä. Aikaisemmin juomat oli saanut replikoida aivan itse aluksen ruokamaateista, mutta jonkun uuden tutkimuksen mukaan koneistuminen aiheuttaa pidemmällä altistuksella ahdistusta, sosiaalisuuden taantumista ja häiriökäyttäytymistä, joten nykyään on selvästi alettu suosia ainakin vapaa-ajan tiloissa aivan fyysistä ja oikeaa henkilökuntaa. Kirk itse oli ollut moista muutosta vastaan, sillä se tarkoitti ylimääräistä siviilihenkilökuntaa hänen aluksessaan, joka oli usein tulilinjalla monelaisten vaarojen kanssa. Kolmen vuoden akatemian käyneiden upseerien voi odottaa ymmärtävänsä minkälaiseen liemeen tuntemattomassa avaruudessa saattaa joutua, mutta tietääkö hädin tuskin kuusitoistavuotias tarjoilijatyttönen välttämättä mihin soppaan on lusikkaansa työntämässä?
”Tottakai herra kapteeni, aivan heti”, sievä tyttönen sanoi ja hymyili kuin pieni enkeli. Kirkin oli pakko muistuttaa itseään, että kyseessä oli ehkä vasta kahdeksaatoista vuotta lähentelevä olento, eikä missään nimessä sopiva hänenlaisensa päällystön jäsenen vokotelvaksi. Tosin niin sattoi kyllä sanoa ihan kenestä tahansa naisesta koko laivalla, ja häpeäkseen Kirkin oli kyllä tunnustutteva, että hän oli aikojen saatossa riiustellut yhden jos toisenkin kollegansa kanssa.
No, ainakaan sakkolihaan nyt ei käytäisi kiinni, ei vaikka tyttönen olikin nätti ja näpsäkkä.
Kirk kuunteli kuinka joku vuoronsa päättymistä juhliva upseeri oli pannut lauluksi ja hänen ystävänsä tanssivat huoneessa pöytien ympärillä, samalla kun Kirk joi oranssia bradyaan, jossa oli replikoinnin tuoma keinotekoinen sivumaku. Mutta se lämmitti ja rentoutti ihan yhtälailla. Samaan aikaan baaritiskillä istui nuori aliluutnantin alku punaisessa univormussaan, todennäköisesti aivan vastavalmistunut ja Enterprisellä ensimmäistä toimeksiantoaan suorittamassa. Hän istui puristaen lasiaan kovaa ja tapittaen ruskeilla silmillään kapteeni Kirkiä ehkä jopa hieman liian maanisesti.
Kirk kääntyi, hymyili ja nosti lasiaan aliluutnantille, joka mutisi jännityksissään jotain hyvin epäselvästi ja nosti myös lasiaan, joka kaikeiksi noloudeksi oli jo tyhjä.
”Rentoudu toki aliluutnantti, äläkä minusta välitä”, Kirk tokaisi ja nauroi.
”Oh, niin, niin tietysti kapteeni. Öh, anteeksi tämä takelteluni, mutta en arvannut tapavaanne teitä täällä. Tai, no, ylipäätänsä ollenkaan.”
”Kyllä meidänkin täytyy välillä levätä aliuunantti...?” Kirk pyöritti kättään ja odotti josko poikanen hoksaisi mitä häneltä tiedusteltiin.
”Oo, Russel, Alan Russel, sir” poika mumisi ja puristi Kirkin kättä selvästi hermostuksissaan, sillä hänen otteensa oli kova ja jäykkä.
”No niin herra Russel, ehkä tämä ei ole kaikkien Tähtilaivaston kapteenien tapa, mutta minä olen aina viihtynyt miehistöni seassa, enkä näe mitään syytä viettää vähäistä vapaa-aikaani jossain eristyksissä tai upseeritoverieni seurassa. Eipä sillä ettenkö heitä pitäisi, mutta jos saan puhua suoraan, niin tylsää seuraa ovat pidemmän päälle. Ja täällä sentään osataan laulaa ja tanssia, mietipä sinä vaikka herra Spockia tanssimassa. Ei sellaista satu.”
Russel tirskaisi ajatukselle, mutta ravisutti lähes samoin tein huvituksen kasvoiltaan, sillä hän ei ollut varma oliko ollenkaan sopivaa nauraa ajatellessaan ylempiarvoista upseeria tekemässä jotain niin pöhköä. Vulkanuslainen muka tanssahtelemassa, kuinka älytön ajatus!
”
Hauska poika”, Kirk ajatteli sanomatta mitään ääneen. ”
Hiukan ehkä liian hermostunut. Mutta toisaalta, muistelepa tuota ikää.”
Kirkin alkoholista rentoutuneet ajatukset ja hyväntuulisuus kuitenkin katkesi hetkeksi kun äkkiä alkoi kova meteli, jossain pöydässä oli puhjennut riita. Ei mikään nyrkkitappelu, mutta ainakin toinen osapuoli huusi rumia solvauksia kuin liukuhihnalta toisen vielä istuessa aivan rauhallisesti ja vastaillen piikikkäästi takaisin, mikä vain yllytti raivoa. Kirk tunnisti jo pelkästä äänensävystä ketkä olivat kyseessä, eikä edes kääntynyt baarijakkarallaan katsomaan. Hän vain rauhoitteli baaritiskin neitiä siitä, ettei ollut suinkaan tarvetta sotkeutua riitaan mukaan.
”Ei mutta eikö tuo ole tohtori McCoy?” Russel kysyi silmät ymmyrkäisinä nähtyään ihmispaljouden keskeltä kuka se siellä ravisteli voimakkaasti päätään ja näytti siltä kuin repisi hiuksensa juurineen irti. ”Ja tuo herra Spock”, hän jatkoi.
”Kappas”, Kirk vastasi kuin olisi ollut jotenkin yllättynytkin. Hän ei ollut huomannut ystäviään taukotilassa astuessaan sisään, mutta ei toisaalta ollut mitenkään ihmeissään, että hekin olivat täällä. Samaan aikaan hän kiitti huonoa huomiointikykyänsä siitä, ettei ollut päätynyt riitapukarien kanssa samaan pöytään, sillä silloin hänen olisi ehkä pitänyt vähän aktiivisemmin puuttua selkkaukseen. Nyt riitti kun hän vain huikkasi tohtori McCoyn rauhoittumaan ja hiljaisuus laskeutui. Jonkun aikaa tunnelma oli kireä kunnes joku aloitti laulun uudestaan.
”Anteeksi, mutta eikö tuo ollut nyt aika sopimatonta?” Russel kysyi kuikuillen tohtorin ja tiedeupseerin pöytään, jota aina liikkeessä olevan ihmispaljouden takaa oli hivenen vaikea huomata.
”Toki”, Kirk totesi ja tilasi uuden saurialaisen brandyn.
”Tohtori ei näytä edelleenkään kovin tyytyväiseltä... mitä minä nyt näen, niin hän edelleen tiuskii herra Spockille.”
”Sellainen se Bones on.”
Hetkeä myöhemmin kovasti kolistellen tohtori McCoy nousi tuolistaan ja lähti saappaillaan lattiaa kovaa kolkutellen ulos niin vihaisena, että jos katse voisi tappaa, niin seinissäkin olisi jäljet. Herra Spock jäi pöytään tuoremehulasinsa kanssa kunnes hän poistui hiljalleen huomaamatta, jättaen lasit sikseen.
”Eihän asia tietysti minulle kuulu, mutta ettekö aio rankaista noin epäasiallisesta käytöksestä ollenkaan? Vai saako täällä riehua ihan miten sattuu?” aliluutnatti kysyi huomattavasti itsevarmemmuutta itsestään kaivaen ja istuen hiukan rintaansa röyhistäen ilmeisen ylpeänä siitä, että uskalsi kyseenalaistaa kapteeninsa toimintatavat. Kirkiä nauratti.
”Voi, kyllä minä heille molemmille pistän pitkän nootin seuraavaan raporttiini, ei siitä huolta. Mutta yhden asian minä olen heidän kanssaan huomannut, ettei sekaan kannata mennä ellei kyseessä ole aivan viimeinen pakko. Ja sitä paitsi, jos kysessä olisi ollut jotain vakavaa, niin eivät he sitä täällä ihmisten ilmoilla olisi riitauttaneet.
”Kuinka niin?”
Hetken Kirk piti tauon ja mietti pitäisikö oikeasti sanoa mitä hänen mieleensä oikein tuli, mutta brandyn liukastuttama kieli lipsautti tietysti lauseen hänen suustaan lähes huomaamatta.
”Katsos, mitä suurempi riita, sen parempaa sovintoseksiä, aliluuntnatti hyvä.”
Nuoren pojan hämmästyksen aiheuttama raskas hengenveto oli lähestulkoon huvittavinta mitä ikinä on kuultu. Samalla tietysti Kirk muisteli itse reagoineensa ihan samalla tavalla kun oli kuullut saman ikäisenä noviisina ylemmältä upseeriltaan harvinaisen rivon vitsin kun oli eksynyt mukavia jutustelemaan. Joten aliluuntnatti Russelin viaton punastelu oli vielä aika pientä.
Kieltämättä, onhan se varmaankin noin nuorelle ja epävarmalle poikaselle kerrassaan hämmentävä kokemus ajatella omia esimiehiään sänkypuuhissa, mutta kapteeni Kirkin filosofiaan kuului, että kerrankos sitä hävyttömiä pitää oikein kunnolla miettiä. Tosin pojan siinä vielä jonkun aikaa nikotellessa vaakamambomielikuviensa kanssa Kirkin alkoi käydä häntä sen verran sääliksi, että hän päätti pienen myönnytyksen tehdä ja avittaa parkaa pääsemään järkytyksestää pehmeämmin ylitse. Niinpä Kirk kutsui baaritiskin neitosen taas tykönsä antaakseen tyhjän lasinsa tiskiin.
”Iltaa neiti. Pyydän anteeksi kahden miehistöni jäsenen äskeistä välikohtausta ja voin luvata, ettei niin tule jatkossa käymään, ettei paikkasi ihastuttava tunnelma vallan sellaisesta ikävyydestä mustu”, Kirk lirkutteli kuten vain naistenmies osaa. Tyttö hihitteli ja peitti toisella kädellä kasvojaan ja katseli ihaillen komeaa kapteenia, ehkä liiankin ihastuneesti.
”Herra Russelia tässä saankin kiittää nopeasta ajatuksenjuoksusta, ilman häntä en olisi ehkä osannut ottaa hyvien ystävieni huonoa käytöstä yhtään samalla vakavuudella kuin olisi pitänyt”, Kirk sanoi ja viittasi tuolissaan istuvaan Russeliin, joka valahti entistä punaisemmaksi kun nätti tarjoilijatyttö käveli vähän häntä lähemmäksi uteliaana.
”Te taidattekin olla oikein herrasmies”, tyttö sanoi ja ojensi kättään. Nuoren Russelin otsalla kiilsi äkillisesti noussut hiki, mutta lähes teatraalisesti ja vanhanaikaisesti hän tarttui tytön käteen ja painoi siihen suukon. Vapisevan suukon, mutta suukon kuitenkin. Tyttö huokaisi ihastuneena ja Kirk tiesi hoitaneensa välitystyönsä loppuun. Nuorukaiset tuskin huomasivat kun hän poistui tyytyväisesti hymisten baaripöydältä ja taukohuoneesta muutenkin. Saavat tutustua toisiinsa rauhassa, ja tiedä vaikka tutustuivat toisiinsa parempaakin paremmin jos onni suosii.
Samalla kannella, aivan turbohissin läheisyydellä herra Spock seisoi niin kuin olisi ollut suorittamassa jotain tehtävää, vaikka todellisuudessa hän läpikävi laskukaaviota siitä milloinko hänen olisi otollisinta astua hissiin ja hurauttaa muutama kansi ylöspäin. Kirk kohtasi hänet noin minuutti ja puolitoista ennen laskelmien tulosten saapumista.
”Spock, siinäkö sinä nyt sitten olet”, Kirk tokaisi huomattuaan ystävänsä tultuaan kulman takaa hissille, jolla hänen oli tarkoitus mennä sinne missä hänen hyttinsä on vaihtamaan vaatteet kuntosalille menoa varten. Hän oli yllättynyt nähdessään ystävänsä seisoskelevan hiljaisen liikenteen kaytävässä ilman mitään sen näkyvämpää syytä.
”Toteamuksesi on epälooginen, sillä jos kerran näet minut tässä, on sitä aivan turhaa minulta erikseen varmistaa”, Spock vastasi monotonisesti kääntäen hiukan päätään. Muuten hän seisoi suorassa, kädet selän takana kuten aina, näyttäen hyvin muodolliselta.
”Niin tietysti”, Kirk sanoi huvittuneena ja kutsui hissin.
Ennen kuin Kirk sanoi käskynsä hissin tietokoneelle hän piti ovea hetken kädellään auki ja kehoitti Spockia kuuntelemaan hetken.
”Kun sitten menet Bonesin luokse niin viitsitkö sanoa hänelle sitten että vaikka sitä kuinka saisitte kiksit tuosta julkisesta tappelustanne, niin käyttäytyisitte vastedes vähän järkevämmin ihmistenilmoilla.”
”Kapteeni, olenko antanut jotenkin ymmärtää näkeväni tohtori McCoyta enää tänää?” Spock kysyi ja astui kuitenkin myös hissiin. Kirk puhkesi nauruun ja käski hissin kolme kantta ylemmäs. Se oli tohtori McCoyn hytin kerros.
”Mene siitä. Ja katsokin että sovitte samalla useammat nujakat, niin pysyy hymy huulilla pidempään.”
Spock ei ehtinyt kuin nostaa kulmakarvaansa toteamukselle ennen kuin Kirk otti ja antoi ovien sulkeutua hänen nenänsä edestä työnnettyään Spockin ensin käytävälle. Ja noin tässä kohden Spockin laskelmat antoivat tuloksensa ja hän toden totta lähti kohti tohtori McCoyn huonetta, jossa häntä jo odotettiin alitajuisesti sängynreunalla kynsiä pureskellen. Aivan kuten kapteeni Kirk arvelikin.
Kirk hymisi brandy suonissaan miten älytöntä oli, että kumpikin hänen parhaista ystävistään kuvitteli, ettei hän muka huomasi miten verbaalisilla taistoilla ja seuraavan päivän molemminpuolisella raukeudella ollut muka linkkiä toisiinsa. No, ehkä heillä oli jotkut täysin järkevät ja loogiset syyt peittelyynsä, kuka tietää. Ainakin rakkaan tohtorin voisi kuvitella ehkä häpeävänsä omalaatuista suhdettaan sen verran, että näkee vaivaa sen piilotteluun, vaikka kuka tahansa jolla on silmät päässä saattaa vetää viivan pisteestä toiseen. Kemia kuitenkin on ollut tiedeupseerin ja lääkintävastaavan välillä jo sen verran kauan haistettavissa, ettei suhteessa ollut oikeastaan yhtään kenellekään mitään yllättävää.
Samalla Kirk mietti sitä, että koska hän tuli avittaneeksi hiukan parkaa aliluutnantti Russelia naisasioissa, niin saattaisi olla ihan oikeutettua hankkia itselleenkin vähän seuraa, vaikka päällystölle kieltämättä onkin hiukan sopimatonta edelleenkin sotkeutua alaisiin. Mutta jos kerran Spock ja McCoykin saavat, niin kyllähän nyt kapteeninkin sentään pitää, se kuuluu aseman etuoikeuksiin. Tai pitäisi ainakin kuulua. Ja kaikeksi onneksi yeoman Rand astuikin puolimatkassa turbohissiin sisään, ja mikäs sen parempaa näin ajatellen.
