A/N: Mä oon kyllä tosi törkeä, triljoona projektia käynnissä mutta vain tätä kirjoitan. HUOH. Huomenna+ylihuomenna pitää paikata muut projektit käyntiin – ja nopeasti. Tai siis uudelleen käyntiin. :--oo En oo kääntänytkään pitkään aikaan.. Nyyh. :-(
Kuudes luku – Well duh, in your dreams!
BPOV
Huokaisin raskaasti. Tänään alkaisi minun rangaistukseni – leikkiä onnellista perhettä viikko! Mikäli mukana olisi vain Renesmee, niin voisin ilomielin suorittaa rangaistukseni – mutta mukana olisi myös Edward..
Kannoimme tavaroita ulos, jotka pitäisi ehdottomasti viedä taloon. Eli suurin piirtein kaikki tyttäreni tavarat ja pari muuta huonekalua. Talo oli sisustettu, mutta siellä ei ollut mitään Renesmeelle. Niin, todellakin: ei mitään Renesmeelle – mikä on mielestäni aika outoa. Mutta ei siitä enää sen enempää.
” Eikö joku voisi auttaa minua tämän lastin kanssa? ” Edward valitti, vaikka hän oli vampyyri. Luulisi hänen jaksavan nostaa vaikka mitä.. Leikkikö hän tahallaan?
” Bella? ” Edward kysyi katsoen minua. Minä aloin hymyillä maireasti.
” Tietysti, Edward-kultaseni ”, sanoin hänelle kävellen häntä kohti. Tunsin muiden hämmentyneet katseet selässäni.
” Bellasta ei kyllä ikinä tiedä, millaisella tuulella hän on ”, Emmett mutisi. Pysähdyin Edwardin viereen, ja lakkasin hymyilemästä.
” Unissasi ”, tokaisin Edwardille istahtaen laatikkojen päälle, joita Edward kantoi.
” ÄLÄ! Bella, sinä painat! ” Edward huudahti, ja hetken aikaa oli aivan hiljaista. Niin hiljaista, että olisin voinut kuulla vaikka pölyhiukkasen laskeutuvan maalle. Tosin voisinhan minä kuulla senkin näillä vampyyrivoimillani, mutta.. Äh. Taas minä eksyin aiheesta.
Alice rykäisi.
” Tuota, Edward, sinun ei olisi kannattanut sanoa tuota ”, Emmett valaisi.
Minä hyppäsin alas laatikoiden päältä.
” PAINAN? ” Minä kiljaisin Edwardille, mulkoillen häntä synkeästi.
” PAINAN? ” Kysyin uudestaan. Edward oli hiljainen, mutta yritti paikata tilannetta hymyilemällä hermostuneesti.
” Hyvä on! ” Minä sanoin hiljaa, kääntyen poispäin.
” Painan.. ” Mutisin mennessäni laatikoiden luokse. Nostin laatikon ilmaan, mutta epäonnekseni nostin sen juuri niin päin, että tavara lensi ulos laatikosta.
Kirosin ääneen, ja mulkoilin tavaraa. Nostin sen takaisin laatikkoon, ja lähdin kantamaan sitä autoon.
Minun täytyisi kulkea samalla autolla Alicen ja Emmettin kanssa – kyllähän se minulle sopi, mutta en tiennyt oikein Emmettistä. Hän oli aika –kröhöm- hullu ”välillä”. Toisin sanoen kokoaikaisesti.
Vilkaisin taakseni. Emmett ja Rosalie kantoivat viimeisiä laatikkoja – muita ei siis enää ollut. Carlisle ja Esme olivat vieneet Renesmeen jo taloon.
Oli siis aika hypätä autoon, ja saada rangaistukseni. Huokaisin. Rangaistukseni.. No jaa. Jotenkin tuntui vain siltä, että Carlisle yritti parittaa minua takaisin Edwardille. Samoin muut. Varsinkin Emmett ja hänen runonlausuntansa..
Aukaisin Alicen auton oven, ja astuin sisään. Istahdin takapenkille huonolla mielellä, ja Emmett taapersi perääni aukaisten etu-oven. Hän istui ajajan paikalle.
” Sinuna en edes menisi siihen ”, varoitin häntä hiljaa, mutta Emmett ei kuunnellut. Alice pomppi paikalle, ja samassa alkoikin riita kumpi ajaa.
” MINÄ AJAN! ” Alice kiljui.
” MINÄPÄS! ” Emmett kirkui – aivan, kirkui – takaisin. Minä ärähdin heille.
” Kuulostatte siltä kuin olisitte eskari-ikäisiä, jotka kinastelevat uudesta lelusta.. Minä ajan! ” Sanoin heille napaten auton avaimet käteeni, ja hääsin heidät pois kuskin paikalta. Hyppäsin itse ratin taakse, ja käynnistin moottorin.
” Mutta.. Ethän sinä saisi edes ajaa! ” Alice sanoi minulle.
” Nytpäs saan. Sinä saat katsoa tulevaisuuteen, jäänkö minä kiinni ”, mutisin hänelle takaisin.
Alice oli hetken aikaa hiljaa.
” Et jää ”, hän tokaisi. Aloin ajaa autoa Alicen ja Emmettin viitoittamaa tietä.
” EI SINNE! ” Emmett kiljui melkein joka välissä, ja sulki silmänsä.
**
Pysäytin auton, ja Emmett ja Alice kömpivät nopeasti siitä ulos.
” Huu.. Maailma pyörii! ” Emmett sanoi pidellen päätään, ja Alice näytti pahoinvoivalta – jopa vampyyriksi.
” Alice? ” Jasper kysyi hätääntyneenä, juosten Alicen luokse. Alice pysäytti Jasperin kädellään, ja näytti saavan pahoinvoinnin aisoihin.
” Muistuttakaa minua, etten enää ikinä mene Bellan kyytiin ”, Alice mutisi, ja Emmett nyökkäsi Alicen sanojen vahvistukseksi.
” Muistuttakaa minua, etten enää ikinä aja Alicen autolla ”, minä sanoin heille vastaan.
” M-mitä tapahtui? ” Esme kysyi hämmentyneenä, tullessaan ulos talosta. Ulkona olivat jo Jasper, Edward, Rosalie ja Esme, jotka ihmettelivät mitä meille oli sattunut.
” Bella ajoi auton ojaan! ” Alice kiljaisi, ja minä punastuin – paitsi etten voinut punastua!
” Bella? Ethän sinä edes saisi ajaa? ” Esme kysyi minulta, kurtistaen kulmiaan.
” En niin ”, sanoin nostaen leukani pystyyn.
” Eikä minun olisi edes tarvinnut ajaa koko autoa, jolleivat he olisi aloittaneet riitaansa kumpi ajaa. Mikä on muuten TODELLA lapsellista ”, minä jatkoin.
”.. Oikeastaan voin hyvin uskoa että Emmett ja Alice kinastelevat joka kerta kumpi ajaa autoa ”, mutisin hiljaa.
Alice tuhahti.
” Eikä siinä kaikki! Ajoimme monta kertaa väärään suuntaan, lensimme puskaan pari kertaa, vältyimme nipinnapin poliiseilta.. Ja.. No, siinä taisi olla kaikki ”, Emmett sanoi, mutta Alice pyöritti päätään.
” Ehei. KAIKKEIN PAHIN ON TÄSSÄ!! Me jouduimme TYÖNTÄMÄÄN auton takaisin tielle. JA SAMASSA MEKKONI MENI LIKAISEKSI! ” Alice kiljui. Minä aloin nauraa.
” Saittepahan opetuksen. Sopikaa etukäteen kumpi ajaa autoa ja kumpi ei ”, Esme sanoi, mutta siirsi katseensa minuun. Lopetin naurun.
” Bella. Sinä et saa ajaa enää autoa ”, hän sanoi vakavana.
” Hyvä on! ” Minä tuiskahdin hänelle, kääntyen Alicen puoleen.
” Siinä tapauksessa sinun pitää kuljettaa minut kaupunkiin ”, sanoin hänelle.
” Mitä sinä kaupungissa teet? ” Edward kysyi rypistäen kulmiaan.
” Pidän hauskaa – vielä kun voin. Ehkäpä minun pitäisi samalla LAIHDUTTAA ”, murahdin.
Alice nyökkäsi.
” Voinhan minä sinut viedä kaupunkiin ”, hän sanoi.
” Itse asiassa meinasin itse mennä ostoskierrokselle.. ” Hän jatkoi mutisten, ja pojat katsoivat häntä silmät pyöreinä.
” Vastahan sinä kävit ostoksilla! ” Emmett ähähti, ja Alice katsoi häntä murhaavasti.
” Siitä on kaksi viikkoa! ” Alice huudahti, ja meni autoon.
” Tule, Bella! ” Hän viittoi, ja istahdin autoon pelkääjän paikalle. Alice heilautti kättään muille, ja ajoi pois pihasta.
**
” Minä jään tässä ”, sanoin Alicelle huitaisten kättäni, ja hän pysäytti auton.
” Soita sitten, jos tarvitset kyytiä ”, Alice huikkasi perääni, ja minä aukaisin oven.
” Selvä on, ÄITI.. ” Minä mutisin astuessani ulos, ja suljin autonoven. Lähdin kävelemään katua pitkin, ja samassa pysähdyin sopivalle liikkeelle. Tämähän vaikuttaa kiinnostavalta..
Aukaisin oven, ja samassa myyjä pelmahti eteeni.
” Tarvitsetteko apua, rouva? ” Hän kysyi.
” En, kiitos.. ” Mutisin, ja luin hänen nimensä nimilapusta.
” Amber ”, jatkoin hymyillen hänelle. Liikuin liikkeessä hetken, kunnes kyllästyin. Todellakin, shoppailu ei ole lajini – se oli jo huomattu!
**
Jatkoin kadun tallaamista. Aloin jo todellakin kyllästyä, en ollut löytänyt mitään kiinnostavaa! Pysähdyin erään näyteikkunan eteen, ja katsoin sitä kiinnostuneena.
Salon Wert.. Tutkin ikkunaa kiinnostuneena, ja tiirailin sisään. Siellä ei ollut asiakkaita. Ehkä tarvitsisin jotain muutosta hiuksiini, ajattelin, ja astuin sisään.
” Haloo? ” Kysyin varovaisesti mieheltä, joka hääri jotain tiskin takana.
” Niin, rouva? ” Hän kysyi minulta hymyillen.
” Neiti ”, tarkensin häntä, ja katsoin ympärilleni etsien hinnastoa.
” Onko teillä nyt vapaata? ” Kysyin häneltä, ja mies nyökkäsi.
” Hienoa! Voisin ottaa.. ”
KAHDEN TUNNIN PÄÄSTÄ
Astuin ulos salongista. Todellakin, mies – tai Alex – osasi asiansa! Olin erittäin tyytyväinen hiuksiini.
Lähdin suunnistamaan kaupungista pois – ehkä minä voisin juosta tämän kerran. Löysin tien, jota käytimme tullessamme tänne. Tiellä ei kulkenut ketään – eikä ollut ihme. Kaikki olivat kotonaan. Aloin juosta takaisin uutta ’kotiani’ kohti, ja pian olinkin siellä. Ihmeellistä!
Sisältä kuului monen vampyyrin ääniä, joten oletin heti että he kaikki olivat siellä. Autot tosin olivat kaikki..
Astuin sisään, vilkuillen ympäri. En ollut ollut tässä asunnossa ikinä, joten kaikki oli uutta minulle.
” Hei Bell- ” Esme aloitti, ja hänen silmänsä pyöristyivät nähdessään hiukseni.
” Olethan sinä Bella? ” Esme kysyi hämmentyneenä, ja minä nyökytin päätäni.
” Tietysti ”, sanoin hänelle virnistäen, ja hän tuli viereeni.
” Nätit hiukset ”, Esme mutisi katsoen niitä. Samassa kuulin, kuinka muutkin tulivat yläkerrasta.
” Be-Bella? Mitä sinä teit hiuksillesi? ” Alice kysyi ymmyrkäisenä, mutta näytti pitävän näkemästään.
” Värjäsin ne ”, valaisin kaikkia, jotka katsoivat minua hämmentyneenä.
” Mutta- mutta sinisiksi? ” Alice takelteli.
” Tietysti. Alex sanoi että minulle, että sininen sopii minulle todella hyvin ”, sanoin hieman virnistäen, ja tiirasin kynsiäni muka-kiinnostuneena.
” Tietysti ne sopivat sinulle – mutta eikö sininen ole aika radikaalia? ” Rosalie kysyi hymyillen muutoksestani. Kohautin olkapäitäni, mutta samassa minua alkoi naurattaa. Pidättelin nauruani vielä hetken.
” Ei minusta ”, pihisin nauruun repeämäisilläni.
” Varsinkin kun tämä on peruukki! ” Sanoin, ja aloin nauraa. Emmettin ilme suli hymyyn.
” Tietysti. Et sinä uskaltaisi tehdä hiuksille mitään niin radikaalia ”, Emmett kiusasi tökkien minua kylkeen.
Minä pihahdin nauruni välistä.
” Lakkaa tökkimästä minua ”, sanoin hänelle lopettaen nauruni.
” Mutta onhan tuolla peruukin alla todellakin luonnonhiuksesi? ” Alice kysyi varuillaan, siristäen silmiään. Minä pyöritin silmiäni.
” Ei tietenkään. Miksi olisin viipynyt siellä muuten niin pitkään? ” Kysyin häneltä, ja vedin peruukin irti. Peruukki näytti todella aidolta, mutta se oli helppo kiinnittää ja irrottaa.
Kuulin muiden vetäisevän henkeä.
” Alex tosissaankin sanoi, että punainen sopisi minulle ”, sanoin virnistäen.
” Ja tämä ei ole peruukki ”, jatkoin Emmettin yrittäessä vetää hiuksiani irti.
” Miksi sinä värjäsit hiuksesi punaisiksi? ” Edward kysyi. Vedin kilven pois.
Sanoit kerran suosivasi brunetteja. No, entä nyt? Ajattelin hänelle, laittamatta kilpeä takaisin. Edward näytti tuskaantuneelta.
” Bella! Minä rakastan sinua, vaikka sinulla ei olisi hiuksiakaan! ” Hän kirahti minulle, syöksyen minua kohti. Väistin viime hetkellä.
Unissasi sinä minua rakastat, Edward-kultaseni, ajattelin lempeästi.
” En minä näe unia! ” Hän sanoi hämmentyneenä.
” Se olikin jutun juju ”, sanoin hänelle hymyillen ystävällisesti, ja vedin kilpeni päälle. Lähdin yläkertaan etsimään Renesmeetä, välittämättä muiden katseista.
A/N2: Että tämmöistä. Kiitos ja näkemiin – TÄLTÄ ERÄÄ. Next luvussa alkaa siis Bellan rankaisu, pihhihhih. (--:: Toivottavasti seuraatte tätä vielä, vaikka onkin vähän tyhmä välillä (VÄLILLÄ??!?! Tää on aina tyhmä!!)+ kommentoitte!
