Macnairin sisarukset K-11, drama, one-shot

[Glorisablet]

// Alaotsikko: Lapsuushaaste

Title: Macnairin sisarukset
Author: minä, Lavinia
Rating: K-11
Genre: drama, one-shot
Hahmot: 9-vuotias Walden Macnair ja hänen pikkusiskonsa
Disclaimer: En omista Potter-versomia enkä sen hahmoja, kirjoitan vain omaksi ilokseni. Se mitä ette tunnista Rowlingin omaksi, kuuluu minulle.
Summary: Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun minä tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on. (Paavalin ensimmäinen kirje korinttolaisille 13: 11 - 13)

A/N: Inpiroiduin Lapsuus-haasteesta jo ennen kuin osallistuin siihen. Macnairista tiedetään melko vähän ja siksi hänestä on mielenkiintoista kirjoitta. Oletetaan että Waldenilla on pari vuotta nuorempi pikkusisko - Beatrice - ja että Macnairit asuvat Yorkshiressä kuten Giladra Carrionin Herätä meidät kuolleista -ficissä.
Kiitos, kommentteja.



1964


Varakkailla velhoperheillä kuten Macnaireilla oli varaa palkata lapsilleen kotiopettaja tai kotiopettajatar. Neiti Fancy oli nähnyt Päivän Profeetan työpaikkailmoituksen, jossa Macnair -niminen pariskunta haki kotiopettajaa tai kotiopettajatarta kahdelle lapselleen. Niin neiti Fancysta oli tullut Walden ja Beatrice Macnairin kotiopettajatar. Hän ilmiintyi neljästi viikossa Yorkshireen opettamaan lapsille lukemista, kirjoittamista, numerologiaa, maantietoa, kieliä ja vähän taikakausien historiaa. Seitsemänvuotias Beatrice oli suhteellisen sävyisä oppilas toisin kuin isoveljensä.

“No niin, Walden”, neiti Fancy huomautti, “m-m-mitä jos koettaisit keskittyä kirjoittamiseen?”

Yhdeksänvuotias Walden pyöritteli sulkakynää oikeassa kädessään nojaten veltosti korkeaselkäisen tuolin selkänojaan. Poika ei ollut kirjoittanut kuin kaksi riviä kahdestatoista isolla ja harjaantumattomalla käsialallaan.

“O-o-o-osaatteko t-t-te l-l-lainkaan p-p-puhua ä-änkyttämättä?” poika lohkaisi matkien kotiopettajatarta julman osuvasti.

“S-sillä e-ei ole mitään tekemistä tämän kanssa”, kotiopettajatar sanoi koettaen pitää katsekontaktia oppilaaseensa. “H-harjoittelemme kirjoittamista, jotta te o-oppisitte.”

“E-ehkä t-t-teidän kannattaisi h-harjoitella p-puhumista, j-jotta oppisitte puhumaan ymmärrettävästi.”

“T-tuolla n-nyt ei ole tekemistä opiskelun kanssa.”

Neiti Fancyn mitta alkoi täyttyä pikkuhiljaa täyttyä. Se ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta.

“W-walden, tämä on viimeinen varoitus! Nyt k-keskityt kirjoittamiseen t-tai saat viivoittimesta sormille.”

Poika vain hymyili maireasti ja hänen vaaleampi sisarensa tirskui hiljaa. “Hui kun minua pelottaa opettajatar-tädin isopaha viivoitin”, Walden sanoi muka pelokkaasti irvistellen.

Opettajatar nappasi ensimmäisen käteen sattuvan viivoittimen ja tarttui Waldenin ranteeseen. Neiti Fancy sai sivallella viivoittimella niin paljon kuin jaksoi, mutta hänen kuriton oppilaansa vain nauroi.

“Ei tunnu missään!”

“Voi hitto sinun kanssasi, poika!” kotiopettajatar ähkäisi siihen malliin kuin hänen kaikki hermonsa olisivat olleet riekaleina.

Nainen nappasi bambukahvaisen kukkakassinsa. “M-minä tulen kohta takaisin, l-lapset. Voitte lukea sen ajan vaikka Hopsy-kotitontun j-jännittäviä seikkailuja.”

Nuorehko nainen riensi huoneesta kömpelöt ja kuluneet korkokengät kopisten. Macnairin lapsista kotiopettajattaren käyttäytymisessä ei ollut mitään uutta, sillä nainen menetti hermonsa sangen usein ja lähti niin sanotusta ‘kouluhuoneesta’ laukkuineen. Kerran Walden oli onnistunut penkomaan neiti Fancyn käsilaukkua, kun tämä oli lähtenyt käymään naistenhuoneessa eikä ollut muistanut ottaa kukkalaukkua mukaansa. Laukusta oli löytynyt arkisia esineitä: kolhiintunut puuterirasia, huulipuna kotelossaan, kampa, kulunut rahakukkaro ja taskumatti, joka haisi sille juomalle, mitä heidän isänsä joi aina silloin tällöin. Tuliviskille.

“Se meni taas ottamaan ryypyn siitä putelista”, Walden kailotti sisarelleen. “Se tulee kohta takaisin eikä änkytä niin paljon kuin yleensä.”

Walden vilkaisi halveksuvasti Hopsy-kotitontun seikkailuja. Harvahampainen kotitonttu virnuili valtavat mulkosilmät kierossa. Edes Beatrice ei osoittanut kiinnostusta kirjaa kohtaan, jonka sisältö soveltui lähinnä leikki-ikäisten iltasaduksi. Tyttö piirteli suttupergamentille pitkä- ja tummakutrista prinsessaa.

“Kunpa se ei tulisi vielä takaisin”, Beatrice mutisi.

Isoveli hymyili ovelasti. “Minä ajattelin pitää taukoa. Jää tänne odottamaan Fancyliinia jos huvittaa.”

“Enkä jää!”

Tyttö tiputti sulkakynän pöydälle ja huitaisi vahingossa mustepullon nurin. Sen sisältö valui pöydälle ja tahrasi osan pergamenteista ja oppikirjoista. Tiffy tai Fiffy siivoaisivat kyllä.

Walden oli ollut oikeassa sanoessaan, että neiti Fancy ottaisi ryypyn - useammankin - kukikkaan laukun taskumatista. Nainen otti tuliviskiä erinäisten syitten varjolla. Macnairin lasten kotiopettajattarena toimiminen tarjosi kosolti syitä. Neiti oli luikahtanut yhteen makuuhuoneeseen, vierashuoneena käytettävään. Hän oli käpertynyt pehmeään nojatuoliin. Lapset saisivat olla omissa oloissa ainakin tunnin. Kuinka paljon hän inhosikaan koko taloa ja työtään. Herra ja rouva Macnair olivat omahyväisiä snobeja, jotka olivat pakahtua omaan puhdasverisyyteensä. Heidän lapsensa puolestaan olivat omaksuneet lapsekkaan ylimielisyytensä vanhemmiltaan. Beatrice oli sentään helposti käsiteltävissä nyrpeydestään huolimatta. Walden sen sijaan oli sietämätön. Poika oli mahdoton! Hänellä ei ollut keskittymiskykyä nimeksikään tai käsitystä alkeellisimmistakaan käytöstavoista. Ikinä neiti Fancy ei ollut törmännyt yhtä röyhkeään yhdeksänvuotiaaseen, joka olisi osannut ladella yhtä paljon törkeyksiä.

Röyhkeys ja törkeys eivät olleet mitään sen rinnalla, ettei Waldenissa ollut kaikki kohdallaan. Yhdeksänvuotiaalla ei kuulunut olla sellaisia kiinnostuksen kohteita. Neiti Fancya puistatti muistella miten poika oli kuunnellut tarkkaavaisena tummat silmät loistaen, kun hän oli lukenut jästien historian kirjaa. Teilipyörästä, mestaamisesta ja polttoroviosta. Jästien ammoiset teloitusmenetelmät olivat kiinnostaneet poikaa niin paljon, että tämä oli piirrellyt jälkikäteen kuvia kidutettavista jästeistä. Jokaisessa piirustuksessa oli etualalla sama pitkä, mustaviiksinen mies. Yllättävän hyvin piirretty aikuinen Walden isänsä näköisenä. Kerran alkukesästä poika oli kiivennyt pihalla kasvavaan tammeen ja tuonut sieltä pesällisen varpusen poikasia emolintujen sirkuttaessa hätääntyneinä. Walden oli tarkastellut linnunpesää kuin makeisrasiaa tai uutta lelua, ei yksinkertaisina elollisina olentoina. Hän oli vähän ajan päästä kiertänyt vuorotellen taivutetun rautalangan pätkän jokaisen poikasen kaulan ympärille ja kuristanut ne hengiltä ilahtuneesti hymyillen.

Neiti Fancy oli kertonut kaiken työpaikastaan veljelleen ja tädilleen. Hänen tätinsä työskenteli parantajana Pyhässä Mungossa. Tädinkään mielestä Waldenin sadistiset teot olivat muutakin kuin puhdasveristen jästinvihaa ja lapselle sattuvia ‘vahinkoja’. Kettyah-tädin mielestä Macnairin pojan olisi pitänyt saada hoitoa. Tässä vaiheessa tappamisesta viehättyneelle lapselle saattoi vielä tehdä jotain. Kun Walden olisi kasvanut piirustustensa mustaviiksiseksi mieheksi, sadistisia taipumuksia ei voisi tukahduttaa enää millään.

Hän tiesi miksi hänen edeltäjänsä oli saanut potkut. Nainen oli erehtynyt mainitsemaan Waldenin poikkeavuudesta herra ja rouva Macnairille. Neiti Fancy oli ehtinyt huomata, ettei herra Macnair pitänyt perijäänsä kaikin puolin lupaavana. Silti hän ei ollut niin uskalias, että olisi hankkinut totuuksia latelemalla itselleen potkut säännöllisestä palkkatyöstä.


***

Beatrice väritti värityskirjan veelaa, joka liikkui ajoittain puoliksi väritettynä. Walden kiskoi omaksi huvikseen lattialla tepastelevalta jättifiguurilta raajoja irti. Sillä ei ollut enää päätä eikä kumpaakaan kättä jäljellä.

“Näin minä teen jästeille kun minusta tulee iso mies niin kuin isästä”, Walden sanoi mustanruskeat silmät innosta kaventuneina. “Tapan niin paljon jästejä kuin huvittaa.”

Pikkusisko ei nostanut katsettaan värityskirjan veelasta.

“Se ei varmaan ole oikeasti yhtä siistiä.” Beatrice kuulosti välinpitämättömältä. Isoveli oli kova uhoamaan kuten kaikkien veljet. Ehkä Walden oli jonkun mielestä Macnairin iso ja paha poika, mutta Beatricesta hän oli vain hyvä rehentelemään ja kiusaamaan heidän kotitonttujaan ja kotiopettajatartaan.

[sauniu]

Jepjep. Tykkäsin. Oli mielenkiintoista lukea Macnairista, hän kun on niin persoonallinen hahmo. Kirjoitit hyvin, ainakin minä pidin. Jokainen hahmo vaikutti hyvin suunnitellulta ja heistä oli mukava lukea.

[Glorisablet]

sauniu , thanks!  Olen otettu kun kykenin tarjoamaan sen tasoista ja miellyttävää tekstiä, jota oli kiva lukea. 

[Fiorella]

Mielenkiintoinen aihe, ja uskottavan tuntuinen tilanne. Ei käy kotiopettajatarta kateeksi.

Pidän siitä, että tahdot kertoa vähemmän tunnetuista henkilöistä ja yleensäkin velhomaailman lasten kasvatuksesta.

Neiti Fancy oli ehtinyt huomata, ettei herra Macnair pitänyt perijäänsä kaikin puolin lupaavana.

Erityisen kiintoisa oli minusta tämä lause, joka jätti paljon miettimisen varaa... Pojan orastavat psykopaatin piirteet oli siis havaittu, mutta niitä ei haluttu nähdä. Kuulostaa tyypilliseltä yläluokan salailulta, ja osin piittaamattomuudeltakin; kyllähän meidän poika saa tehdä mitä tykkää, mitä se muille kuuluu...

Pari typoa huomasin, jos tahdot korjata, teksti kun muuten oli sujuvaa ja virheettömän tuntuista:
Beatrice väritti värityskirjan veela - tästä puuttui veelasta A.
kurisanut ne hengiltä ilahtuneesti hymyillen. - kuristanut.

Myös viimeinen lause jätti hieman sellaisen tunteen, kuin ficci olisi jäänyt kesken, niin kuin siitä puuttuisi se lopullinen piste joka päättäisi tarinan selkeästi. Mutta toimii se hyvin näinkin. Siitä tulee hyvin ilmi se, että Beatricelle kyseessä on vain ihan tavallinen isoveli. 

[Glorisablet]

Fiorella, kiitos. Mäkään en kadehdi neiti Fancyä, vaikka hän onkin vikisevä juopposurkimus. Olen saanut samantapaista palautetta lopusta yhdellä toisella foorumilla ja olen itsekin sitä mieltä, että loppu olisi voinut olla selkeämpi eikä tällainen, mistä tulee jatkoficci-vaikutelma. Varmaan viittaisin enemmän tuohon summaryyn, johon olen lainannut Paavalin ensimmäistä korinttolaiskirjettä.^^

Neiti Fancy oli ehtinyt huomata, ettei herra Macnair pitänyt perijäänsä kaikin puolin lupaavana. Erityisen kiintoisa oli minusta tämä lause, joka jätti paljon miettimisen varaa... Pojan orastavat psykopaatin piirteet oli siis havaittu, mutta niitä ei haluttu nähdä. Kuulostaa tyypilliseltä yläluokan salailulta, ja osin piittaamattomuudeltakin; kyllähän meidän poika saa tehdä mitä tykkää, mitä se muille kuuluu...

Minustakin tämä oli tämän ficcini parhaimpia kohtia - vaikka itse sen sanonkin.

[Gwyneth Krasnaja]

Oi, tämä oli hieno fikki! Oli kiinnostavaa päästä lukemaan kirjassa vain aikuisena ohimennen esiintyvän hahmon lapsuudesta ja itse asiassa puhdasverisen perheen arjesta oli muutenkin kiva lukea. Neiti Fancy -parka! Macnairien perhe ei muutenkaan kuulostanut miltään kotiopettajattaren unelmalta, mutta Walden teki siitä kyllä melkoisen painajaisen. Ei mikään ihme, jos se tuliviski maistui ja jos kesken työpäivän kaipasi vähän vahvistusta.

Yhteys pikku-Waldenin ja kirja-Waldenin välillä on selvä, vaikka fikin pikku-Walden oli selvästi lapsi. (Tuo tiivistelmä oli loistava, harvoin mikään lainaus sopii niin hyvin kohdalleen!) Mutta siis, pikku-Walden oli lapsi, jolla on pahoja ongelmia ja joka kaipaisi aivan toisenlaista kotiopettajaa kuin tuo neiti Fancy. Tuo Fiorellan lainaama kohta kiinnitti minunkin huomioni ja tuntuu luontevalta, että yläluokassa tuollaiset asiat pitää pitää perheen sisällä ja varoa, ettei kukaan vaan saa nähdä. Tosin vanhempien taitaa yleensäkin olla vaikea myöntää, että omassa lapsessa on oikeasti jokin vialla, sitä yrittää vaan sulkea silmänsä siinä toivossa että asiat vaan jotenkin lutviutuvat ja että ongelmat katoavat itsestään kun lapsi siitä aikuistuu. Kauheaa ja myös todenmukaista, että niin moni aikuinen näki, että Waldenilla oli jokin ongelma, mutta kukaan ei puuttunut asiaan eikä yrittänyt hankkia pojalle apua. Isä kai pelkäsi joko skandaalia tai sitä, että pojassa osoittautuisikin olevan jotain pahasti vialla, kotiopettaja ajatteli ettei voi tehdä mitään, neiti Fancyn Mungossa työskennellyt täti ei varmaan ajatteli, ettei asia kuulu hänelle.

Pakko vielä sanoa, että Beatrice oli aivan ihana hahmo, vaikka hän vain häälyikin tuossa taustalla. Hän tuntui niin tottuneen veljensä tempauksiin ja suhtautui niin tyynesti tämän puheisiin - tuo Beatricen viimeinen kommentti ("Se ei varmaan oikeasti ole yhtä siistiä") oli ihana. Jäin itse asiassa miettimään, millainenkohan ihminen Beatricesta mahtaa kasvaa, kun hän viettää lapsuutensa tiiviisti Waldenin kanssa ja on varmaan ainoa, joka oikeasti näkee, millainen Walden on (vanhemmat eivät ole siellä lasten- tai kouluhuoneessa katsomassa). Etenkin jos kotona on vähän sellainen vaikenemisen ja salailemisen ilmapiiri.

[Glorisablet]

Gwyneth Krasnaja, täytyy sanoa että jännitin kovasti kun huomasin sun kommentoineen tätä tekelettä. Olet sentään todella taitava kirjoittaja, eikä tämä ficci ole parhaimpia tekstejäni.

Tuo raamatusta lainattu tiivistelmä sopinee molempiin sisaruksiin, kuvastaa sitä että seitsemänvuotias Beatrice on vielä liian nuori ymmärtämään, ettei kotitonttuja ja neiti Fancya kiusaavassa isoveljessä ole kaikki kohdallaan. Näin varhaisessa vaiheessa Waldenin teot ovat vielä pienimuotoisia ja lapsekkaita, esimerkiksi eläinten kidutusta ja tappamista sekä kieroutunutta suhtautumista raakuuksiin. Tunnelma on synkistä vivahteista huolimatta vielä kepeähkö.

Walden tiedostaa jollain tasolla psykopaattiset piirteensä ja vanhemmat ovat (vastahakoisesti) perillä asioiden laidoista, vaikka vaikenevatkin. Tämän ficin epävirallisessa, itsenäisessä jatko-osassa Sivustakatsojissa isoveljen psykopaattisuus alkaa paljastua hiukan vanhemmalle Beatricelle… Herra ja rouva Macnair todellakin pelkäävät skandaalia, vaikka asia on muuten heille yhdentekevä ja tulevat tekemään kaikkensa, jotta pojan poikkeavuus tulee pysymään perheen henkilökohtaisena salaisuutena, josta ei mainita edes lähimmille sukulaisille. Toisin sanoen Beatricea kehotetaan vaivihkaa pitämään suunsa supussa ja Waldenia teeskentelemään ‘muiden’ seurassa normaalia.

Kiitokset rakentavasta palautteesta. Luojan kiitos ettet kokenut tätä totaalisena kammotuksena, vaikkei ollutkaan mikään masterpeace. Tsekkaa ihmeessä muutkin ficcini - jos vaikka nappaisi. =)

[Sleeping Sun]

Sanoit itse, ettei ficci ole parhaimpia tekstejäsi, mutta jostakin syytä minä pidin tästä erityisen paljon.
Oli erittäin mukava lukea Beatricesta ja Waldenista pieninä lapsina ja he olivat tässä erityisen onnistuneita hahmoja. Luen mielelläni tekstejä lapsista ja tämä oli hyvä kokonaisuus, jossa oli sopivassa suhteessa ajatiksia, kuvailuja ja puhetta.

Koko ficci toimi erinomaisesti, alun dialogi oli erittäin sujuva ja aito. Juuri tuolla tavalla voisi Waldenin kaltaisen pikkupojan kiusaavan.
Pidin myös kotiopettajattaresta hahmona, vaikka häntä kävi kyllä hiukan sääliksi.
Kohta, jossa Walden kuristaa linnunpoikasia oli kauhea, siis erittäin hyvin kirjoitettu, mutta siitä tuli vain erittäin elävä mielikuva!
Pidin myös Beatricen suhtautumisesta veljensä "omituisuuteen", kieltämättä hyvin aito ja vahva pikkusisaren mielipide.

Tekstissä ei ollut juuri virheitä ja kieli oli elävää. Kuvailua oli juuri sopivasti tekemään tarinasta elävän, mutta teksti pysyi silti sopivan yksinkertaisena. Sinun tektiesi myötä olen todella alkanut kiinnostua Macnaireista hahmoina, vaikka enne minulla ei ollut heitä selkeää mielikuvaa.
Kiitos jälleen kerran!

- S

[Glorisablet]

Sleeping Sun, heh nyt mä olen kuin puulla päähän lyöty.

Tuntuu huojentavalta, jos kommentoija pitää tekstiä parempana kuin kirjoittaja - tai ei pidä sitä vielä huonompana kuin kirjoittaja! Olen tyytyväinen Macnairin perheenjäsenille luomiini persooniin, mitä sitä kieltämään. Toivoisin mahdollisimman monien ihmisten kiinnostuvan Macnaireista, joten olen todella tyytyväinen kun edes yksi ihminen kommentoi Macnair -ficcejäni. Jos olet niin kiinnostunut että olet aikeissa lukea enemmän Macnair -ficcejä, suosittelen lukemaan seuraavaksi mainitsemaniSivustakatsojat ja lopuksi Hedonismin kolminaisuuden. Nämä kolme “itsenäistä” tekelettä muodostavat yhdessä eräänlaisen Macnair -trilogian.

Kiitoksia!


-Lavinia