Mitä suurimmat kiitokset,
legenda 
Vau, aika yllättävää, ettei nyt sattunut suuria virheitä, vaikka tekstiä ei olla betattu ollenkaan. Olen yllättynyt. Mutta todella hienoa että pidit, voisin tässä samaan syssyyn pistää vielä neljännenkin osan, kun ei muutakaan nyt ole! Ja sanokaa sitten heti, kun löytyy jotain mitä pitää muuttaa tai joka häiritsee elämää suuremmin, koska minua pelottaa että niitä kohtia tulee huomaamattani!
------
4. The red train- Kulta, pärjääthän sinä nyt? rouva Evans varmisti tyttäreltään, joka työnsi painavaa matka-arkkua melkein itseään pidemmissä kärryissä.
- Joo, enköhän minä osaa junaan mennä, Lily virnisti ja nosti peukalonsa ylös. Rouva Evans halasi Lilyä tiukasti ja pörrötti tämän punaisia hiuksia. Vihreät silmät tuijottivat toisiaan, punaiset hiukset kietoutuivat toisiinsa kesken halauksen. Lily oli kuin äitinsä pienoiskoossa. Petunia oli enemmän isänsä näköinen, ruskeahiuksinen ja melko luiseva.
- Isä olisi halunnut tulla, mutta hänellä oli töitä, rouva Evans sanoi ja työnsi Petuniaa hieman edemmäs. - Petunia, sanos sinäkin nyt hyvästit siskollesi! Olemme hänestä niin ylpeitä, velho omassa perheessä! hän jatkoi, kuiskaten sanan “velho” hyvin hiljaisesti. Petunia ei innostunut Lilyn hyvästelemisestä, sanoi vain “näkemiin” ja oli valmis lähtemään auton takapenkille takaisin, mutta tyttöjen äiti esti ja käänsi hänet takaisin. Rouva Evans palasi autoon ja jätti molemmat tyttärensä hyvästelemään toisensa.
- Näämme sitten jouluna, Petunia tuhahti ja tunki kätensä housujensa taskuihin. Taskusta pullotti pergamentinpalasia. Ei tavallista jästipaperia vaan täysin samaa pergamenttia, josta Tylypahkasta tullut kirje oli tehty. Lisäksi kirjeen kulmassa näkyi pieni pätkä lausetta, joka oli kirjoitettu tismalleen samanlaisella kynällä, vaikkakin kirjoittaja oli tällä kertaa eri. Petunia huomasi Lilyn tuijottavan hänen taskuaan ja yritti tarrata kirjeistä kiinni, mutta tasku oli tiukka eikä hän ehtinyt nostaa kättään ensin ulos ja muutenkin, Lily oli paljon nopeampi sormistaan. Petunia yritti kurkottaa kirjeitä kohti, mutta Lily oli sen verran ketterämpi, että onnistui kiipeämään matka-arkkunsa päälle, jonne hänen siskonsa ei enää ylettänyt. Kirjeitä oli kolme, jokaisessa oli liitettynä mukana Petunian kirjoittamat kirjeet. Jokainen kirje oli tullut Tylypahkasta, rehtori Dumbledorelta itseltään.
“Hei, Petunia Evans.
Kiitän kiinnostuksestasi Tylypahkaa kohtaan. Joudumme kuitenkin suurien pahoittelujen kera sanomaan, että emme valitettavasti voi ottaa jästejä oppilaiksi. Harvat velhot ovat jästisyntyisiä ja juuri tässä tapauksessa on käynyt niin, että vain siskosi Lily Evans on omannut velhon - kuten jästit sanoisivat - geenit. Pyydämme, ettet enää lähettäisi kirjeitä tänne, sillä jästien postijärjestelmä on meille liian monimutkainen ja asia on nyt harvinaisen selvä.
Mitä lämpimin terveisin,
Albus Dumbledore, rehtori”
- Petunia… Sinähän vihasit taikuutta? Haukuit meitä hulluiksi, etkä nähtävästi ajatellut sitä kun kirjoitit tämän, Lily kuiskasi itku kurkussa ja tuijotti siskoaan, joka oli kyykistynyt maahan istumaan ja niiskutti hiljaa.
- Äiti ja isä ovat sinusta niin ylpeitä… Halusin kerrankin olla samanlainen kuin sinäkin! Petunia kiljahti ja polkaisi maata niin, että hänen jalastaan kuului kova ruksahdus. Lily pelkäsi jonkin menneen poikki. Lily tunsi sisällään pienen häpeän. Jos häntä ei olisi, kukaan Evansien perheestä ei olisi ollut noita. Tai sitten Petunia olisi saanut kunnian, ja vanhemmat olisivat hänestä ylpeitä.
- Olen pahoillani, mutta minun on nyt pakko mennä, Lily sanoi hiljaisesti, vilkutti ja lähti. - Lupaan kirjoittaa teille usein!
Severus odotti matka-arkkuineen Lilyä laiturilla yhdeksän. Lily pysäytti kärrynsä ja pyyhkäisi hikeä otsaltaan.
- Anteeksi, tulin myöhässä. Saavuitko yksin? Lily kysyi ja hymyili taas vienosti. Severus oli hetken hiljaa, yritti näyttää iloisemmalta kuin oli.
- Äiti tuli. Ei se iloista ollut. Mutta mennään nyt, Severus vastasi nopeasti ja käveli yhdeksännen ja kymmenennen laiturin välissä olevan tolpan eteen. Lily tuijotti tolppaa hämmentyneenä, eikä ymmärtänyt mitä tuli tehdä. Kun jästien viimeinenkin juna oli lähtenyt ja laituri oli tyhjä, Severus otti tiukasti kiinni kärrystään ja lähti juoksemaan tolppaa kohti. Juuri kun Severuksen ja tolpan välissä oli vain muutama sentti, Lily kirkaisi. Samassa Severus katosi tolppaan, aivan kuin olisi sulanut siihen. Lily ei jäänyt pohtimaan minne poika katosi vaan lähti omakätisesti ottamaan selvää. Hän otti kärryn kahvasta hieman jännityksestä hikisillä käsillään kiinni ja lähti myös juoksemaan kohti tolppaa.
- Auta armias, jos törmään, Lily mumisi itselleen, sulki silmänsä ja odotti törmäystä. Hetken tuntui kuin kaikki olisi sulanut. Kuului junan ulvontaa, eikä kolahdusta kuulunut. Lily raotti hitusen toista silmäänsä, kunnes sai molemmat auki. Kirkkaanpunainen Tylypahkan pikajuna ulvoi kutsuaan ja otti kyytiinsä sadoittain nousevia koululaisia. Severus oli parin metrin päässä edellä ja etsi selvästikin tyhjää vaunuosastoa ulkopuolelta.
- Severus, tuolla on yksi osasto, Lily sanoi ja osoitti sormellaan vaunua, joka oli noin neljän vaunun päässä junan ohjaamosta. Severus ja Lily nappasivat laukkunsa ja lähtivät raahaamaan niitä ylös junaan. Lily ei meinannut saada nostettua painavaa laukkuaan pieniä rappusia pitkin, joten laukku jumittui seinän ja kaiteen väliin. Lily kirosi, hieroi hetken käsiään ja yritti kiskoa laukkua uudestaan.
- Saanko auttaa? joku kysyi. Lily kääntyi ympäri ja huomasi häntä katsovan itsensä ikäinen, 11-vuotias poika jolla oli mustat pörröiset hiukset (jotka näyttivät olevan ikuisesti solmussa), pyöreät silmälasit ja hasselpähkinän väriset silmät. - Hei Sirius, Remus, neito pulassa!
Samassa vaunuosaston ovesta astuivat sisään myös toinen mustahiuksinen poika, mutta tämän hiukset olivat hieman kiharat ja myöskin hyvin takkuiset. Toinen osastolta astunut poika oli kolmikosta siistein ja hänellä oli lyhyet, siististi kammatut vaaleanruskeat hiukset. Pojat auttoivat Lilyä nostamaan laukkunsa ylös ja nostamaan heitä vastapäätä olevan vaunuosaston hyllylle.
- Hei, minä olen James Potter, silmälasipäinen poika esittäytyi ja ojensi käyttään Lilylle. - Tämä mustahiuksinen rontti on nimeltään Sirius Musta ja Remus Lupin on tämä siisti tuleva valvojaoppilas-poikamme.
- Öh, hei. Minä olen Lily Evans, Lily esittäytyi hieman hämmentyneenä tilanteen kummallisuudesta, mutta ojensi kuitenkin kätensä ja kätteli jokaista kolmikon poikaa.
- On meitä vielä Peterkin, mutta hän ei uskalla tulla ulos, Siriukseksi kutsuttu poika naurahti ja osoitti peukalollaan selkänsä takana olevaan vaunuosastoon.
- Hei Lily, haluatko tulla meidän osastoon istumaan? James kysyi ja hymyili leveää hymyä.
- Ei kiitos, olen Severuksen kans-
- Katsokaa, Kalkaroksen poika! James huudahti nopeasti keskeyttäen Lilyn puheen ja osoitti Severusta, joka yritti edelleen nostaa laukkuaan ylös.
- Mitä kuuluu, Ruikuli? Sirius naurahti ja potkaisi Severuksen laukkua, ikään kuin “vahingossa”.
Laukku aukesi sen kolahtaessa takaisin laiturille ja hieman sen sisältöä lennähti ulos.
- LOPETTAKAA! Lily huudahti ja potkaisi Jamesia tuntuvasti sääreen. Poika irvisti ja piteli jalkaansa, muttei päästänyt muuten inahdustakaan. Kolmas poika, Remus oli pysynyt koko ajan hiljaa, muttei selvästi yrittänyt tippaakaan vastustella ystäviään. - Anteeksi Severus, olen todella pahoillani, anna minä autan, Lily jatkoi ja loikkasi laiturille keräämään arkusta lennähtäneitä tavaroita. Joillakin ei sitten ole käytöstapoja, tyttö ajatteli auttaessaan Severusta nostamaan laukkua osastolle. Juna kuulutti parin minuutin välein lähtöaikoja. 10 minuuttia… 8... 6... 4... 2... juna lähti! Vaunu töyssähti hieman alkuun jolloin Lily meinasi lentää penkistään suoraan pientä seinästä tulevaa pöytää päin. Juna alkoi puksuttaa ja kulki tasaista tahtia. Lily tuijotti ikkunasta kaikkien niiden lasten vanhempia, jotka vilkuttivat nenäliinoillaan ja yrittivät vielä huutaa jotain, mutta junan meteli jätti huudot alleen. Matka Tylypahkaan oli alkanut.
Juna oli jo kulkenut reilun tunnin, kello oli hieman yli yhden. Matkaa oli vielä paljon jäljellä jonka ajan Severus oli ajatellut nukkua, mutta hän kuitenkin vain tuijotti jonkin aikaa Lilyä, joka nojasi ikkunasyvennykseen ja tuijotti ikkunasta ulos. Maisemat vilahtelivat kovaa vauhtia. Ensin näkyi Lontoota, mutta heti sen jälkeen kun juna oli saanut sujahdettua tunneliin ja ajettua sieltä ulos, tulivat esiin niityt täynnä lampaita. Lily naurahti.
- Minäkin haluaisin joskus lampaita. Kävimme kerran perheen kesken Irlannissa, siellä melkein kaikilla oli lam… Lily aloitti kertomisen, mutta vastapäisestä vaunuosastosta kuului niin kovaa meteliä, ettei meinannut kuulla edes omia sanojaan.
- Anteeksi, tulen pian! Lily tiuskahti ja paiskasi oman osastonsa oven auki, rynnäten vastapäisestä sisään.
- Remus, tuo oli tosi hyvä! Sirius käkätti ja polki jalallaan lattiaa. Remus pörhisteli rintaansa ylpeänä.
- Harva saa kyllä Siriuksen nauramaan noin pahasti… Ai hei Evans! James huikkasi huomatessaan Lilyn seisovan ovella, punaisena ja melko vihaisen näköisenä. Ei ollenkaan iloisena. - Alkoiko Ruikulin seura kyllästyttämään? James naurahti ja siirtyi hieman lähemmäs Remusta, taputtaakseen tyhjää kohtaa penkillä.
- ÄLÄ KUTSU HÄNTÄ TUOLLA TAVALLA! Lily huudahti raivon vallassa. Hän asteli suoraan Jamesin eteen (joka näytti yllättävän hätääntyneeltä) ja löi tätä toiselle poskelle melko voimakkaasti. Sirius, Remus ja viimeinen poika (joka näytti olevan aikaisemmin mainittu Peter. Rupuinen ja likaisen hiuksen omaava todella lyhyt poika) räjähtivät nauruun ja taittuivat kaksinkerroin.
- Kiitokset Evans, olemme yhden velkaa! Remus naurahti ja kätteli Lilyä edelleen nauraen kuin mikäkin mielipuoli. Myös Sirius nousi ylös kiittämään. Lily punastui huomattavasti ja mulkaisi Jamesia “se on sitten seuraavalla kerralla toinen poski”-ilmeellään. Mustatukkainen poika piteli poskeaan toisella kädellään ja valitti hiirenhiljaisesti.
Lilyn palatessa takaisin osastolleen hän jäi hetkeksi paikalleen kuunteleman tapahtumia. Kolme poikaa eivät malttaneet edelleenkään lopettaa nauramista ja härnäsivät Jamesia. He huusivat muun muassa “James sai turpaan tytöltä!” ja “mitäs olet niin suurisuinen”.
- Mitä sinä sanoit heille? Severus kysyi hiljaa ja pyöritteli peukaloitaan hieman nolostuneena. - Minun olisi kyllä pitänyt hoitaa omat sotkuni itse.
- Njääh, annoin vaan pienen oppitunnin käytöstavoista. Eikä kukaan herrasmies tyttöjä löisi, Lily naurahti ja tökkäsi Severuksen nenää joka alkoi olemaan jo melko koukukas. Tarjoiluvaunu rullasi käytävällä ja pysähtyi Lilyn ja Severuksen osastolle.
- Saisiko olla jotain? tarjoilija kysyi ja huomatessaan Lilyn nyökkäyksen hän asetteli herkkuja vaunuun hieman paremmin. Lily kiipesi penkille ja nappasi arkustaan muutaman kolikon. Vaunu oli täynnä mitä omituisimpia herkkuja. Bertie Bottin joka maun rakeita, suklaasammakkokortteja, Drooblen parasta purkkapallopurkkaa, hapanpastilleja, kurpitsaleivoksia, pieniä pulloja kurpitsamehua, lakritsitaikasauvoja, minttukarkkeja ja vaikka mitä muuta maan ja taivaan väliltä. Lily osti paketillisen joka maun rakeita, pari suklaasammakkokorttia ja kaksi kurpitsaleivosta. Hän maksoi ostoksensa, jolloin vaunu lähti jatkamaan reittiään. Lily yritti salaa kuikuilla ikkunasta, mitä vastapäisen osaston pojat ostivat. Tyttö sai kuitenkin vain järkyttyä. Silmälasipäinen poika, James ojensi muutaman kaljuunan jolla tämä osti koko vaunun lähes tyhjäksi.
- Mahtaa olla rikas, Severus huokaisi ja kilisteli taskussaan roikkuvia muutamia sirppejä. Lily vain tuhahti äänekkäästi.
- Ja pah. Mokoma vain lihoo satakiloiseksi, Lily tokaisi ja ojensi Severukselle toisen kurpitsaleivoksista.
Junamatka sujui pehmeästi töyssyilemättä. Aikaa olisi vielä jonkin aikaa, ennen kuin juna pysähtyisi Tylypahkan juna-asemalle. Taivas oli ehtinyt jo pimentyä, aurinko oli laskenut juuri hetkeä aikaisemmin. Lily ja Severus olivat kuluttaneet aikaa syömällä Bertie Bottin joka maun rakeita. He onnistuivat samaan muun muassa suklaan, ruohon, puun, yrjön, mansikan ja pekonin makuisia rakeita. Myös suklaasammakkokortit olivat tulleet hyvään käyttöön, vaikkakin itse sammakot pääsivätkin karkuun käytävälle. Matkan aikana Severus oli myös opettanut Lilylle äitinsä noitumilla pelikorteilla muutaman taianomaisen korttipelin. Kortit olivat siitä erikoisia, että ne ruiskauttivat (mustaa tai punaista, kortista riippuen) mustetta häviäjän päälle. Kuului kuulutus, jonka mukaan Tylypahkaan kesti enää viisi minuuttia. Lilyn vatsassa lenteli perhosia, Severus ei tunnustanut olevansa jännittynyt. Lily nappasi matka-arkustaan kaapunsa.
- Toivottavasti pääsemme yhdessä Luihuiseen, Severus haikaili hiljaa ja tuijotti arkkuaan penkovaa Lilyä.
- Niin… Käyn pukeutumassa vessassa, Lily sanoi ja lähti vaunuosastolta.
Severus jäi yksin istumaan ja tuijottamaan maisemia - vaikka loppujen lopuksi ne eivät edes näkyneet pimeydessä. Hän pukeutui nopeasti myös omaan kaapuunsa, hetkeä ennen kuin vaunuosaston ovi aukesi. Sisään astuivat James ja Sirius, takaperällä keikkuivat Remus ja Peter Piskuilan.
- Hei rasvaletti, James ilkkui ja naurahti ivallisesti.
- Mitä? Severus ärähti ja olisi vetänyt sauvansa samassa esiin, jos olisi osannut yhdenkin yleishyödyllisen loitsun siihen tilanteeseen.
- Hei, se myönsi olevansa rasvaletti! Sirius kähähti ja sai Peterin lähes laskemaan alleen silkasta naurusta. Severus punastui ja peitti kasvonsa nopeasti kaapunsa alle. Ilma täyttyi pilkkaamisesta, tökkimisestä ja matkimisesta. Sirius roikotti päätään ja esitti Severusta, kun taas James tuli ja oli kamppaavinaan Siriuksen maahan.
- Ja kuka hullu haluaisi Luihuiseen? Ihan roskainen paikkahan se on! Anteeksi Sirius, James tuhahti äänekkäästi. Pojat räjähtivät nauruun, mutta tunnelma jäätyi sekunnissa kun vaalea käsi laskeutui Jamesin olkapäälle. Poika valahti valkoiseksi ja kääntyi hyvin hitaasti ympäri. Käsi oli Lucius Malfoyn, viidesluokkalaisen Luihuiseen kuuluvan pitkän oppilaan. Luciuksella oli pitkät hopeaisen väriset hiukset, pitkä nenä ja kylmänharmaat silmät. Kaapu oli samanlainen kuin muillakin Tylypahkan oppilailla (yksityiskohtien väri vain oli luihuisten vihreä), mutta rinnassa koristi komea hopeavihreä merkki jossa oli käärme ja iso V-kirjain. Lucius oli valvojaoppilas.
- Potter (hän korosti P-kirjainta hieman vihaten), Musta, Lupin ja Piskuilan, mitä täällä on tapahtuvinaan?
Jokainen poika oli hiljaa ja tuijottivat lakananvalkoisina Malfoyn mulkoilevia kasvoja.
- Ja kukas muukaan kuin Tobias Kalkaroksen poika? Lucius murahti ja tuijotti myös kauhistunutta mustahiuksista poikaa joka istui penkillään hievahtamatta. Lily saapui paikalle kuin salama uudessa Tylypahkan kaavussaan.
- MITÄ TÄÄLLÄ ON NYT TAPAHTUNUT? hän kiljahti ja mulkaisi verisesti Jamesia pähkinänruskeisiin silmiin. Poika muisti selvästi paremmin kuin hyvin saamansa löylytyksen joten hän piiloutui nopeasti huomaamatta Remus Lupinin selän taakse.
- JOS SINÄ KOSKET VIELÄ KERRANKIN…
- Neiti, minä kyllä hoidan tämän asian, Lucius tuhahti kylmästi ja mulkaisi vuorollaan Lilyä ja vuorollaan Jamesia. - Voitte puhua aviopariongelmanne myöhemmin…
- ME EMME OLE PARI. JA TUO ON PELKKÄ HAISEVA LEHMÄN-
- Sinuna en sanoisi tuota lausetta loppuun, Malfoy keskeytti ja heilautti kättään ilmaistakseen asian olevan käsitelty. Lucius hätisti pojat osastoonsa ja Lilyn omaansa hakemaan matka-arkkujaan.
- James tykkää temperamenttisista tytöistä, Remus vitsaili kavereilleen ja saikin itse Jamesilta kovan iskun takaraivoon. Juna jarrutti pikku hiljaa ja pysäytti nopeasti valaistulle laiturille. Lily ja Severus eivät kauaa hidastelleet vaan ryntäsivät junasta ulos ensimmäisten joukossa.
Asema näytti melko lailla samalta kuin King’s Cross, mutta tämä asema oli ulkona. Mustat lampputolpat joiden päässä olivat valkoiset pyöreät kuvut hohtivat kirkkaampina kuin tavalliset katulamput. Varmaankin taioilla vahvistettuja. Toisluokkalaiset ja siitä vanhemmat oppilaat kävelivät omatoimisesti vaunuille joita mikään ei näyttänyt vetävän. Samaan aikaan iso, noin kahden miehen kokoinen paksupartainen mies heilutteli jättimäistä kelloa ja huusi:
- Ekaluokkalaiset tänne, ekaluokkalaiset!
Lily vetäisi Severusta voimakkaasti perässään suuren miehen luokse. Kaikki ensimmäiselle luokalle saapuvat olivat ryhmäytyneet suureksi kasaksi suuren miehen eteen. Miehen takana oli suuri järvi ja sen rannassa kymmeniä pieniä veneitä. Mies heilautti kättään ja kaikki oppilaat hiljenivät kuin salamaniskusta.
- Kaikki paikalla? Hyvä, hyvä. Mä olen Rubeus Hagrid, sanokaa Hagrid vaan. Teiän matka-arkut toimitetaan suoraan Tylikseen. Nyt myö mennään kaikki veneeseen rauhallisest kuuden ryhmissä, ei tuupita toisia vaan istutaan paikallaan ja no… Veneeseen sitten! mies jylisi ja alkoi jakamaan oppilaita ryhmiin. Lopulta jäljellä olivat hänen ja Severuksen lisäksi junan ilkiöt James Potter, Remus Lupin, Sirius Musta ja Peter Piskuilan sekä vielä joku tuntemattomampi pelokkaan näköinen tyttö.
- Sinä, mies sanoi ja osoitti Severusta pitkällä sormellaan - Menet tuonne veneeseen kuudenneksi.
Lily yritti sanoa vastaan, mutta suu aukesi päästämättä sanaakaan ulos. Hagrid oli niin suuri mies, että hän olisi voinut liiskata Lilyn pannukakuksi pelkällä pikkusormellaan painamalla. Hagrid tuuppi lopulta jäljelle jääneet oppilaat viimeiseen veneeseen ja tuli itse soutamaan sitä. Hagridin astuessa veneeseen keula oli lähellä upota pinnan alle, jotan kaikki yrittivät päästä mahdollisimman taakse tasapainottamaan painoa. Hagrid vihelsi äänekkäästi, jolloin kaikki veneet lähtivät liikkeelle. Lily vilkaisi olkansa ylitse ja tajusi vilkaista Tylypahkaa ensimmäisen kerran. Tylypahka oli maailman suurin linna (ja myös ainut linna) jonka Lily oli koskaan elämänsä aikana nähnyt. Siellä oli useita torneja ja sitäkin enemmän ikkunoita, joissa jokaisessa paloi kirkas valo. Linna oli keskiaikaisen näköinen ja poikkesi paljon nykyajasta. Lily oli kuitenkin lukenut Historian aikakaudet-oppikirjastaan, että jästit näkivät linnan tilalla pelkät rauniot ja varoituskyltin astuessaan näköetäisyydelle.
- Hei Evans, James Potter totesi ja läpsäytti käsiään yhteen saadakseen tytön huomion. - Nyt kun Ruikuli ei ole täällä, kerrotko miksi todella olet hänen kanssaan?
Lilyn veri kiehui pahemmin kuin koskaan ennen.
- Mitä minä sanoin sen nimen käytöstä?! Ja mielestäni on oma asiani kenen kanssa aikaani vietän, eikä siihen vaikuta joku silmälasipäinen ääliö! Lily tiuskahti ja oli jo nousemassa lyödäkseen Potteria niin lujaa, ettei tämä enää saisi sanaa suustaan. Samassa James punastui ja käänsi katseensa taaksepäin. Sirius ja Remus halasivat toisiaan päästäen pusutteluääniä ärsyttääkseen ystäväänsä.
- Oi Lily, sinä olet niin ihana! Sirius mörisi ja halasi Remusta uudestaan. Pojat repesivät nauruun, jolloin Peter horjahti ja lensi yli laidan. Hagrid huudahti ja joutui kääntämään veneen ympäri hakeakseen Piskuilanin ylös vedestä.
- Aina joku tippuu veneestä, jokikinen vuosi! hän jylähti nostaessaan poikaa vedestä. Hän sieppasi nopeasti penkin alta viltin ja heitti sen Peterin syliin. - Siksipä mä näitä mukaan otinkin.
Loppumatka sujui mutkattomasti, James ei aukaissut suutaan enää. Kun vene kolahti maalle, Lily nousi veneestä heti Hagridin jälkeen ja juostessaan edellä kävelevän Severuksen perään hän kääntyi ja mulkaisi Jamesia jälleen julmimmalla ilmeellään. Punastuneen Jamesin ystävät tuijottivat häntä hämmentyneinä ja kaipasivat jonkinnäköistä selitystä.
- Äh, se johtui vain siitä iskusta, ei minua oikeasti edes sattunut. Hän haluaa minut kuitenkin! hän kuittasi ja haroi mustia hiuksiaan hermostuneena, yrittäen hymyillä.
- Eipä se meidän asiamme ole, Remus huokaisi ja heilautti kättään vähätelleen.
- Mutta se on kaverimme alkaa vehdata Ruikulin kaverin kanssa, Sirius sanoi jo vakavammin ja löi Jamesia käsivarteen varoittavasti. Silmälasipäisen pojan kasvot valahtivat valkoisiksi. Enhän minä edes pidä hänestä, hän päätti ajatella, unohti Lilyn tuijottamisen vaan keskittyi ystäviensä kanssa jutusteluun.
Hagrid avasi painavat suuret ovet ja piteli sitä auki, jotta ekaluokkalaiset pääsisivät sisälle nopeammin. Lily saapui viimeisimpien joukossa ja sai suunsa loksahtamaan auki. Eteishalli oli varmaankin suurempi kuin Evansien talo. Suoraan eteenpäin lähtivät leveät ja suuret portaat ylös ja sieltä eri suuntiin ympäri linnaa. Lily tuijotti ympärilleen, halusi nähdä kaiken yhdellä katseella. Kaikkialla oli pitkiä mattoja, neljää eri väriä. Katossa roikkuivat suuret kattokruunut, joihin olisi mahtunut istumaan kymmeniä oppilaita. Käytävillä oli hiljaista, kaikki vanhemmat oppilaat olivat menneet johonkin. Lily tarttui hieman pelokkaana Severusta kädestä ja vapisi hiljaa. Severus punastui, joka oli hyvin oletettavissa. Pakko oppia hillitsemään itseni, hän ajatteli ja veti kätensä tytön huomaamatta kaapunsa taskuun. Käytävällä käveli tummanruskea kissa, jolla oli silmien ympärillä omituisesti silmälaseja muistuttava kumio. Kun kaikki olivat kääntyneet tuijottamaan kissaa, se alkoi yhtäkkiä leventyä ja pidentyä. Etutassut muuttuivat käsiksi ja takajalat jaloiksi. Lopulta koko kissa oli muuttunut ihmiseksi! Oppilaat huokaisivat äänekkäästi ihastuksesta, kun yhtäkkiä heidän edessään seisoikin melko vanha nainen, jolla oli harmaat tiukalle nutturalle kiinnitetyt hiukset, pitkä ja todella tumma kaapu sekä samanmuotoiset silmälasit kuin kissan silmien ympärillä ollut kuvio. Noidalla oli mitä korkein suippohattu, joten kaikilla kesti hetki katsoa sen lähtökohdasta päähän asti. Noita rykäisi kovaan ääneen ja nosti sormensa toisiaan vasten.
- Tervetuloa Tylypahkaan, hän aloitti ystävällisellä, mutta tiukalla äänellä. - Minä olen professori McGarmiwa, ja opetan Tylypahkassa muodonmuutoksia joiden pariin pääsette mitä luultavimmin aivan pian. Kuten innokkaimmat jo tietävätkin, Tylypahkassa on neljä tupaa; Rohkelikko, Luihuinen, Puuskupuh ja Korpinkynsi. Kun siirrymme rauhallisesti Suureen saliin, odotatte vuoroanne ja kohtaatte no… testin. Teidät jaetaan johonkin neljästä tuvasta. Te käytte tunneilla tupanne kanssa ja keräätte yhteisiä tupapisteitä, saatte lisätietoja omalta tuvanjohtajaltanne. Itse olen Rohkelikon tuvanjohtaja, hän lopetti ylpeästi ja jopa hänen äänensä muuttui lopussa hieman ystävällisemmäksi, tiukkuus tuntui lähes unohtuvan kokonaan.
Lopulta professori McGarmiwa taputti käsiään ja kutsui kaikki oppilaat perässään jättimäisten (vähän pienemmät kuin etuovet) ovien luokse. Professori avasi ovet ja päästi kaikki oppilaat sisälle.
Jos oli sitä mieltä, että eteisaula oli Tylypahkan mahtavin huone, niin ei ollut nähnyt Suuresta salista edes nurkkausta. Kun katsoi kattoon, tuntui kuin sellaista ei olisi ollut olemassakaan. Väärin, siellä oli katto, mutta se muuttui sään mukaan erilaiseksi. Juuri nyt ilma oli tumma ja pilvinen, samoin oli myös katto. Lisäksi ilmassa leijui tuhansittain ja taas tuhansittain palavia kynttilöitä. Salissa oli neljä aivan mahdottoman pitkää pöytää, jotka ylettivät melkein salin toisesta seinästä toiselle asti. Pöydissä istujat olivat tuvittain ja jokaisen pöydän pöytäliina oli eri värinen. Pöydillä oli myös jokaiselle noin tuhannelle oppilaalle kultalautanen ja -pikari, jotka olivat kuitenkin vielä täysin puhtaat. Pitkien pöytien edessä oli vielä yksi poikittain oleva pöytä, jonka ääressä istuivat professorit ja rehtori. Rehtorin paikalla oli hyvin suuri ja koristeellinen tuoli. Vanhemmat oppilaat odottivat paikoillaan pöytiin nojaten, mutta kukaan uusista oppilaista ei vielä tiennyt, mitä tuleman piti. Lily ei saanut sanaakaan suustaan, eikä saanut myöskään Severus. Kaikki ekaluokkalaiset olivat mykistyneitä. Osa järkytyksestä, osa silkasta jännityksestä. Muutamat supisivat kauhuissaan toveriensa kanssa.
- Mikäköhän se testi on…
- …veljeni sanoi että se sattuu kovasti…
- Entä jos ei kuulu mihinkään tupaan?
Viimeisimmän jälkeen Lily nielaisi kuuluvasti. Oliko siihenkin mahdollisuus? Opettajien pöydän eteen oli tuotu pieni jakkara, jonka päälle McGarmiwa kantoi jonkin kangasmöykyn, joka oli…
- Hattu? Lily tuhahti.
- HATTU?! Sirius Musta naurahti.
Myös monet muut huutelivat hämmentyneinä, James tovereineen alkoi nauramaan. Severus oli vielä valkoisempi kuin hetki sitten. Yhtäkkiä hattu rykäisi ja alkoi laulaa laulua, joka kertoi Tylypahkan eri tupien eri ominaisuuksista ja Tylypahkasta. Laulu ei kestänyt kauaa, mutta sen suuremmalla syyllä monet vanhoista oppilaista lauloivat sanoja mukana. Eihän sitä tilaisuutta tullut kuin kerran vuodessa. Ekaluokkalaisten ryhmä seisoi tuppisuina ja mietti, mikä virka hatulla oli. Professori McGarmiwa otti Dumbledoren (joka raapi partaansa parasta aikaa) edestä pergamentin, kääri sen auki ja alkoi huutaa nimiä. Aakkosjärjestyksessä lapsia alkoi valua joukosta ja vuorotellen he istuivat tuolille. Hattu pistettiin jokaisen lapsen pörröiseen päähän, jolloin hetken mietittyään hattu huusi mihin tupaan jokainen kuului.
- Lily Evans! McGarmiwa huusi kirkkaalla mutta komentavaisella äänellään, jolloin tärisevä tyttö lähti vapisevin askelin kävelemään kymmenen metrin päähän kohti tuolia. Aika tuntui pysähtyvän jokaisella askeleella, jatkuvasti tuntui, että kohta jalat pettäisivät alta. Kaikki tuijottivat ja jotkut jopa nauroivat tärisevälle pikkutytölle. Heti kun Lily oli istahtanut kylmälle penkille, hattu valahti silmille ja hänen teki mieli pyörtyä siihen paikkaan. Lily tärisi, varoi päästämästä sanaakaan.
- Olet selvästikin viisas, Korpinkynnet voisivat olla onnellisia sinunlaisestasi oppilaasta. Olet myös avosydäminen, Puuskupuh saattaisi olla sinulle hyvä paikka, hattu mutisi. Muiden ilmeistä päätellen se kaikki kuului vain Lilylle, joka oli suoranainen helpotus. Olisi paljon parempi itkeä syystä jota kukaan ei tietänyt.
- Ihan minne vain, ihan minne vain… Lily rukoili ja rutisti käsiään yhteen.
- Sinusta voi tulla jotain suurta. Olkoon tupasi urhea ja rohkea ROHKELIKKO! hattu jylisi ja McGarmiwa nosti sen Lilyn punaisilta hiuksilta. Koko tyttö oli muuttunut tomaatinpunaiseksi lähitessään kävelemään kohti oikeassa reunassa olevaa pöytää, jossa kaikki rohkelikot taputtivat ja hurrasivat uuden jäsenensä kunniaksi. Kaksi poikaa siirtyivät hieman tehdäkseen tilaa Lilylle. Tyttö kiitti ja hymyili heikosti.
Lajittelu jatkui, jono liikkui ja Lilyn jälkeen oli mennyt jo noin kymmenen oppilasta. Siirryttiin K-kirjaimeen, jolloin Lilyn kädet alkoivat hikoilla.
- Severus Kalkaros! McGarmiwa huusi, jolloin mustahiuksinen poika lähti rohkeasti kohti tuolia. Kului parikymmentä sekuntia, hattu selvästikin puhui, mutta niin hiljaa ettei kukaan muu kuin Severus sitä kuullut. Severus haikaili rohkelikkojen pöytään, jossa Lily piti peukalojaan pystyssä ja toivoi pojan pääsevän samaan tupaan.
- Olkoon tupasi… LUIHUINEN! hattu huudahti ja luihuisten pöytä hurrasi. Lucius Malfoy hymyili vaimeasti tuupatessaan Severusta kevyesti pöydän ääreen. Lilyn silmät kostuivat pienistä kyynelistä, kun Severus siirtyi istumaan kauas toiselle puolelle huonetta.
- Ei… hän sanoi hiljaa ja piti käsiään suunsa edessä. Lajittelu jatkui, eikä kukaan kuullut Lilyn ärtymystä. Hän todella luuli, että he pääsisivät samaan tupaan. Mikä meni vikaan? Huonot uutiset eivät loppuneet siihen, sillä James Potter, Sirius Musta, Peter Piskuilan ja Remus Lupin pääsivät jokikinen Rohkelikkoon. Lily upotti päänsä käsiinsä eikä viitsinyt taputtaa, kun pojat juoksivat pöytään pitäen peukaloitaan ylhäällä kansan yllyttämiseksi. Joukko istui Lilyä vastapäätä ja naureskelivat.
- No, Evans? Mites kävikään näin? Potter naurahti samalla kun Piskuilan sävelkorvattomana yritti rennosti rummuttaa pöytään.
- Pää kiinni! Lily ärähti ja sai muutaman puuskupuhilaisen mulkaisut niskaansa meluamisesta. Tyttö nousi ylös ja oli juuri hyökkäämässä Jamesin kimppuun, kun McGarmiwa mulkaisi häneen puukottavan syvästi ja rehtori Dumbledore nousi ylös kilisyttäen lasiaan. Kansa kääntyi katsomaan rehtoria. Dumbledore oli pitkä ja vanha mies, jonka ikä hipoi varmasti lähemmäs sataa vuotta. Dumbledorella oli todella pitkä ja valkoinen parta, sekä myös valkoiset pitkät hiukset. Hän köhi hieman ja hieroi kurkkuaan, avatakseen kenties ääntään.
- Lämpimästi tervetuloa kaikille uusille niin kuin vanhoillekin oppilaille! Nauttikaa taas tästä runsaasta juhlaillallisesta! Hyvää lukuvuotta kaikille, Dumbledore julisti ja selvästikin nautti ensiluokkalaisten hämmentyneistä ilmeistä. Rehtori taputti käsiään.
- Mutta eihän lautasilla ole mit-
Samassa pöydällä olleet kulhot ja kattilat täyttyivät sadoista eri ruokalajeista kuin taiottuna - tai sitähän se olikin. Pikarit täyttyivät juomista ja ihmiset hurrasivat, etenkin Rohkelikon pöydässä. Tarjolla oli vaikka mitä. Pihvejä ja kyljyksiä, keittoja, kastikkeita, salaatteja, suolaisia pikkupurtavia ja lihapiirakoita, leipiä, höyrytettyjä kasviksia… Lily (eikä varmasti kukaan muukaan) ollut nähnyt ikinä eläissään niin paljon ruokaa. Etenkin Severus, jonka elämä ei ollut kovinkaan ruusuilla tanssimista, innostui niin paljon että otti lautaselleen niin paljon ruokaa, ettei itse kultalautasesta näkynyt reunaakaan. Ruokailu sujui hyvissä merkeissä, ihmiset tutustuivat toisiinsa ja juttelivat yllin kyllin. Kynttilät leijuivat ilmassa, mutta jotenkin hieman hermostuneina. Juuri kun Lily oli nostamassa kulhosta kauhaa ottaakseen hieman majoneesia, kulhon lävitse loikkasi pää joka tervehti huudahtaen äänekkäästi. Ekaluokkalaiset loikkasivat paikoiltaan ja kiljaisivat, mutta vanhemmat oppilaat löivät käsiään polviaan vasten ja nauroivat katketakseen. Ainoa joka koko salissa ei mahtanut nauraa, oli Lucius Malfoy joka piti mokomaa pelleilyä arvolleen epäsopivana. Lily oli jo lähes lähtenyt juoksemaan salista ulos, kun haamu lensi jo edelle ja pysäytti hänet, palauttaen takaisin paikalleen. Tyttö loisti kirkkaanpunaisena muiden edelleen hurratessa.
- Iltaa hyvä kansalaiset! Minä olen melkein päätön Nick, Rohkelikon oma haamu! Nick esitteli itsensä ja kallisti päätään, joka heilahti toiselle olkapäälle muttei kuitenkaan irronnut kokonaan. Lasten kiljuessa kauhusta hän jatkoi: - Te kuitenkin halusitte nähdä tuon.
- Minä olen Verinen Paroni, Luihuisen haamu, punaiseen (tai oikeastaan läpikuultavaan) vereen peittynyt haamu esittäytyi ja nosti sulkahattuaan kohteliaasti. Myös Puuskupuhin Lihava Munkki ja Korpinkynnen Harmaa Leidi tulivat esille ja osallistuivat iloisiin pirskeisiin. Severus oli nauttimassa neljättä kanankoipeaan, kun Lucius laski kätensä hänen olkapäälleen rajusti ja istui alas. Severs pudotti koiven ja säpsähti hieman. Malfoy nojasi toiseen käsivarteensa ja maiskautti huuliaan aloittaakseen puheenvuoron.
- Onneksi olkoon, tiesin että pääset Luihuiseen. Näytit siltä, hän sanoi ja taputti Severusta selkään toverillisesti. Poika oli lievästi sanottuna hämmentynyt valvojaoppilaan käytöksestä.
- Öh, tuota, kiitos? Severus änkytti ja yritti taas keskittyä ateriaansa. Lucius Malfoy alkoi jutella mukavia, heilautti platinanvaaleita pitkiä hiuksiaan ja kertoi Severukselle kaiken luihuisten menestyksestä ja miten he olivat voittaneet monen edellisen vuoden tupamestaruuden. Severus kieltämättä kuunteli innostuneena, toivoen todella että Lily olisi päässyt hänen kanssaan samaan tupaan.
- Luihuinen taitaa todella olla se ainut oikea tupa, Severus naurahti ja kilisteli pikareitaan Luciuksen ja parin muun luihuisen kanssa. Tunnelma koheni hetkessä Luihuisen pöydässä.
Lily työnsi tyhjää lautastaan syrjempään ja nosti pikari huulilleen yrittäen juoda täyteen vatsaansa. James ystävineen oli Lilyn onneksi pitänyt päänsä kiinni koko maittavan illallisen ajan, joka teki hänen päivästään entistäkin paremman. Vaivihkaa tyttö kuitenkin katsoi taakseen Luihuisen pöytään ja haikaili juttuseuraa. Kuului voimakas taputus, jolloin kaikki kulhot, lautaset, kipot ja pikarit tyhjenivät. Kuului toinenkin taputus, joka sai aikaan kaikkien tarjottimien uudelleentäyttymisen. Tällä kertaa ilmestyi kymmenittäin mitä maittavampia kakkuja ja piirakoita, pullia, leivoksia ja monia erilaisia jäätelömakuja.
- Herättäkää minut, jos en aterian jälkeen ole hereillä, Remus Lupin voihki ja piteli vatsaansa. Kukaan täysjärkinen ei kykenisi syömään niin paljon.
- Siihen tottuu, joku hieman lihavanpuoleinen kolmasluokkalainen sanoi ja lusikoi vaniljajäätelöään.
- Siinäs näet, Lily, James naurahti ja osoitti kevyesti poikaa joka aloitti toista jäätelöannostaan. - Kannattaa ottaa minut, ennen kuin Ruikuli ehtii lihoa ja petyt. Aion ainakin yrittää osallistua Rohkelikon huispausjoukkueeseen.
Lilylle oli aivan sama mitä ihmettä se huispaus edes oli, mutta oliko se liikaa pyydetty, ettei haukkuisi toisten ystäviä? Lilyn pinna paloi niin pohjaan ja loppuakin alemmaksi. Hän nousi ylös, jolloin James nousi myös. He mulkoilivat toisiaan, Lilyn posket punertuivat ja hän rutisti kätensä nyrkkiin. Rohkelikkojen pöytä hiljeni ja tuijottivat kahta oppilasta hämmentyneet ilmeet kasvoillaan. Muut juhlivat välittämättä McGarmiwasta joka rymisti opettajien pöydästä suoraan rohkelikkojen pöydän luo.
- Potter? Evans? Mitä nyt on tapahtumaisillaan? professori McGarmiwa tuhahti ja tuijotti hyvin ärtyneenä. Kuka tahansa nyt olisi ärsyyntynyt kun juhlat olisivat keskeytyneet kahden lapsen riitelyn vuoksi. Lily pureskeli alahuultaan irrottamatta katsettaan mustahiuksisesta pojasta. Peter Piskuilan näytti hermostuneelta vieressä ja olikin hakevinaan pöydän toisesta päästä kastiketta, koska oma oli loppu. Lupin hermostui myös ja repi Siriusta hihasta, aivan kuin olisi yrittänyt nykäistä tämän pöydän alle piiloon.
- Jos saan pyytää, istutte alas MOLEMMAT ja-
- MINÄHÄN EN TUON KANSSA ISTU MIHINKÄÄN! Lily karjaisi ja löi pöytää vihoissaan.
Huudollaan Lily sai koko Suuren salin hiljenemään ja kääntymään Rohkelikkopöytään päin. Professori yritti saada Lilyn epätoivoisesti hiljenemään, jonka tyttö melko vastahakoisesti tekikin. Kansa kääntyi takaisin syömään jälkiruokaansa ja opettajakunta jatkoi jutusteluaan tulevista oppitunneista. Lily ja James eivät puhuneet mitään koko loppuruokailun aikana. Molemmat menettivät ruokahalunsa. Lily oli häpeästä punastunut ja James oli muuttunut valkoiseksi kuin lakana silkasta pelosta. Punahiuksinen tyttö repisi häneltä silmät päästä heti kun joutuisi tämän kanssa kahden. Kun kello löi puoli kymmenen, Dumbledore nousi ylös ja taputti taas käsiään, jolloin astiat kuraantuivat putipuhtaiksi.
- Toivottavasti nautitte taidokkaasti valmistetusta juhlaillallisestamme. Pyydän teitä uusia oppilaita siirtymään valvojaoppilaiden, jotka tunnistatte rintamerkistä, perässä tupanne oleskeluhuoneeseen. Vanhat oppilaat voivast mennä omaa tietään tuuttuun tapaan, hän julisti, sai railakkaat kunnianosoitukset ja poistui omaa tietään juhlasalista.
Rohkelikon valvojaoppilaat noudattivat neuvoa ja pyysivät kaikki ensiluokkalaiset luokseen. Joukkio lähti seuraamaan kahta valvojaoppilasta - tyttöä ja poikaa - suuria portaita pitkin ylimpiin kerroksiin saakka yhteen suurista tornista. He pysähtyivät suuren maalauksen eteen, jossa oli lihavanpuoleinen rouva jolla oli pyöreät kasvot ja pitkä mekko.
- Voi aivan ihanaa, uusia oppilaita! hän heläytti ja otti tryffelin vieressään olevasta herkkurasiasta.
- Tämä on Lihava Leidi. Sanotte vain tunnussanan ja pääsette sisään, toinen valvojaoppilaista kertoi ja kääntyi takaisin Lihavan Leidin puoleen. - Tunnussana on “kentauri”!
- Sepäs se! Lihava Leidi lallatti, jolloin taulu siirtyi ja paljasti seinässä olevan oven. Oppilaat huokaisivat jännityksestä ja astuivat sisälle Rohkelikkotorniin.
Oleskeluhuone noudatti teemaa hyvin. Huone oli peitetty punaisella värillä. Takassa paloi lämmin valkea ja sen edessä olevalla punaisella liinalla koristetulla sohvapöydällä oli jokaisen oppilaan lukujärjestys. Valvojaoppilaat kehottivat jokaisen hakemaan omansa hiljaa, sillä vanhemmat oppilaat olivat jo parastaikaa nukkumassa. Verhot oli vedetty ikkunan eteen yöksi, joka toi torniin hyvin pimeän tunnelman. Pojat ohjattiin oikeanpuoleisesta ovesta poikien makuusaliin ja tytöt tyttöjen makuusaliin. Lily jäi vielä istumaan yksikseen sohvalle tuijottamaan takkatulta. Niin paljon oli tapahtunut niin lyhyessä ajassa. Oleskeluhuone oli täysin hiljainen, ainoastaan tuli rätisi vähän väliä. Lily tuijotti lukujärjestystään ja yritti saada siitä selvää. Oli taikakausien historiaa, loitsuja, lentämistä, yrttitietoa, muodonmuutoksia, liemiä… Lily jäätyi. Joku kosketti hänen olkapäätään. Tyttö käännähti ja oli vetäisemässä taikasauvansa kaapunsa alta esiin tietämättä yhtäkään loitsua, mutta takana seisoikin ruskeahiuksinen Remus Lupin joka piti sormeaan suunsa edessä hiljentymisen merkiksi.
- Minä se vain! Remus kuiskasi ja nosti käsiään hieman ilmaan kun Lily osoitteli häntä sauvallaan.
- Tulit myös ilkkumaan Severusta? Kohta varmaan keksitte minustakin jotain, Lily tuhahti ja laittoi sauvansa takaisin kaapunsa alle. Remus naurahti matalasti.
- Ehen, haluaisin vain kertoa sinulle, että toivottavasti et suolista Jamesia. Onhan hän tyhmä ja niin (naurahdus), mutta ei hän todellakaan tarkoita mitään. Se on vain hänen tapansa… Saada huomiota, Remus lopetti ja nauroi lisää. Se poika todellaki nauroi ja paljon.
- Keneltä hän muka huomiota haluaa, luulisi että niin suuren “sankarin” perässä juoksisi tyttöjä kuin kärpäset banaanin perässä, Lily intti ja lysähti kädet ristissä takaisin sohvalle.
- Sinulta, Lupin vastasi hymyillen ja oli taas nauramassa. Lily punastui huomattavasti ja tuijotti poikaa silmät selällään.
- No, sanopa “ihanalle” pikku ystävällesi, että olisi paras lopettaa ystävieni mollaaminen tai joltakulta todella lähtee silmät päästä mitä raaimmalla tavalla, Lily uhkasi ja tökkäsi pyjamapukuista Remusta rintaan. Remus nielaisi kuuluvasti, mutta hymyili leveästi taas hetken päästä, kuin tilanne olisi aivan jokapäiväinen.
- Tiedätkö Evans, ei ihme että James on aivan sekaisin. Olet väkivaltainen, hän naurahti ja heilautti kättään mumisten hyvät yöt.
- Hei muuten, mistä olet saanut nuo arvet? Lily kysyi ujosti ja osoitti Remuksen naamaa, jota koristivat kaksi pitkää arpea, jotka näyttivät raapaisuilta.
- Kyllä James kertoo kun sen keksii ja kun te olette naimisissa…
- ME EMME MENE NAIMISIIN, Lily murahti ja mulkaisi poikaa niin pahasti, että tämä todellakin ymmärsi palata petiin. Kun tyttö jäi taas yksin, hän mietti asioita jonkin aikaa. Oliko James todella niin paha ihminen? Ei, kyllä hän oli. Poikien makuusalista alkoi samassa kuulua railakasta laulua, joka kuulosti erehtymättömästi samalta laululta, jota James ja Sirius olivat laulaneet veneessä matkalla Tylypahkaan. Kyllä elämä nyt jaksoikin koetella oikein olan takaa. Lily päätti olla murhaamatta poikia juuri sinä yönä, joten hän sammutti vielä palavat kekäleet vedellä ja lähti tyttöjen makuusaliin nukkumaan. Rojahdettuaan omaan sänkyynsä hän nukahti saman tien, jäämättä ajattelemaan seuraavan päivän ongelmia ja valituksia.
