Title: Pikkulapsi-trilogia (=Sieluton, Hukkunut, Halu)
Author: Narina
Beta: -
Fandom: Houkutus
Genre: hienoinen angst, fluffy?, general
Rating: S
PoV: Edward, Bella, Jacob
Warnings: Koostuu raapaleesta, tuplaraapaleesta ja triplaraapaleesta
Summary: Pikkulapset herättävät ajatuksia Houkutus-sarjan päähenkilöissä
A/N: Tuli vain sellainen olo, että pakko kirjoittaa jotakin ihan pienistä lapsista. Harmi vain, Houkutuksesta ei sellaisia mitenkään älyttömästi löydy, ja minä kai jollakin tapaa vähän niin kuin kaipasin OC-lapsia, joista ihmiset (tai minä itse) ei ole vielä ehtinyt muodostaa ennakkokäsitystään… :) Tämä on ollut jo jonkin aikaa valmiina ja niin edelleen, mutta jostain syystä ei ole ollut motivaatiota laittaa nettiin… Tykkäisin kovasti, jos jaksaisitte kirjoitella pari ajatustanne tästä kommenttikenttään… :)
*
Edward – Sieluton
Vaelsin kiireettömänä Port Angelesin kaduilla kuunnellen vastaantulijoiden ajatuksia puolivahingossa. Työhuolia, perhehuolia, seurusteluhuolia… Yritin sulkea äänet pois päästäni.
”Voiko vampyyrit kuolla?”
Hiljainen, ääneen lausuttu kysymys pysäytti askeleeni. Katsoin alaspäin; röyhelöhameisen pikkutytön kirkkaisiin, lämpimänruskeisiin silmiin.
Samanlaisiin, jotka minun Bellallani oli.
”Bonnie, pää kiinni”, tytön äiti kivahti. ”Olen pahoillani, sir. Bonnie on vähän… suulas.”
”Voiko vampyyrit kuolla?”
”Bonnie!”
Tytön nappisilmät tapittivat minua uteliaina. Aavistiko hän jotakin? Näkivätkö viattomat lapsiolennot selkeämmin teennäisten elkeitteni taa kuin vanhemmat? Vai johtuiko se sittenkin suklaasilmistä?
”Eivät voi”, vastasin tytölle.
”Eivät tietenkään voi,” tytön äiti tiuskaisi. ”Eihän niillä ole sielua!”
Äiti raahasi tyttärensä pois.
Jäin seisomaan sanattomana tien varteen.
*
Bella – Hukkunut
Lojuin First Beachin rantahietikolla silmät suljettuina, nauttien vartaloani hyväilevästä lämmöstä. Aurinko oli vanginnut Edwardin sisätiloihin, joten olin päättänyt viettää iltapäivän Jacobin seurassa. Ja hän oli myöhässä, sivumennen sanoen.
”Mitä on passiivinen tupakointi?”
Avasin silmäni kohdatakseni viereeni kyykistyneen pienen quileuttitytön tiedonhaluisen katseen.
”Tupakointia passikuvassa”, murahdin kärttyisänä. En ollut hyvä pikkulasten kanssa.
”Onko?” tyttö ilahtui.
”No ei.” Minun oli pakko nauraa. Tyttö nauroi myös.
”Mitä se sitten on?”
Selitin hänelle. Tyttö näytti tyytyväiseltä.
”Mitä on hukkuminen?” tyttö sinkosi seuraavan kysymyksensä.
”Sitä, että joku sukeltaa liian pitkään ja kuolee, kun ei saa happea”, selitin kömpelösti. Saattoiko viisivuotiaalle lapselle sanoa asian niin suoraan?
”Ei, ei!” tyttö kiivastui. ”Ei, kun mitä tarkoittaa, että joku hukkuu huumeisiin?”
En halunnut liiemmin ajatella, mistä tyttö keksi esimerkkinsä.
”Se tarkoittaa sitä, että joku on koukussa johonkin. Lähtemättömästi, lopullisesti, täydellisesti.” Tajusin hämärästi, että kuvailin omaa suhdettani Edwardiin.
”Se on aika paha juttu, eikö?” tyttö tivasi topakkana.
”Joo kai”, vastasin epäröiden. Vielä pahempi juttu se oli silloin, kun itse ei edes halunnut päästä riippuvaisuudestaan eroon...
Tyttö juoksi pois.
”Äiti, tuolla oli tyttö, joka sanoi, että passiivinen tupakointi on tupakointia passikuvassa!” kuulin tytön huutavan.
En välittänyt. Suljin silmäni, yritin häivyttää päästäni henkilön, jonka olemassaoloon olin hukkunut, ja annoin auringonsäteiden jatkaa tanssiaan ihollani.
*
Jacob – Halu
Leirinuotion himmeä hehku kajasti häiritsevästi suljettujen silmäluomieni läpi. Bella Swan, jonka olin silmieni eteen piirtänyt, sai epämiellyttävän, punaisen häivähdyksen kalpeille kasvoilleen. Avasin silmäni turhautuneena.
Ympärilläni pimenevässä illassa istui lähes koko quileuttiheimo. Että minä inhosin näitä sukukokoustyyppisiä illanistujaisia! Kylmää makkaraa, kehnoa laulua ja kuolettavan tylsiä kansantaruja. Ne vain olivat jotakin, mistä en osannut nauttia.
”Hei, antaisitko sinapin”, pyysin vieressäni istuvalta, ehkä kahdeksankesäiseltä pojalta. En edes vaivautunut katsomaan häntä silmiin. Keskityin vain leikittelemään käsissäni olevalla makkaranpätkällä.
”En”, poika vastasi nenäkkäästi. Mokomakin pikkuihminen!
”Mikset?”
”Koska kaikkea, mitä haluaa, ei voi saada.”
En jaksanut välittää. Näytin hänelle kakaramaisesti kieltäni ja kurottauduin hänen ohitseen ottamaan sinappipurkin. Keskityin pakenemaan todellisuutta mutustellen makkaraani ja yrittäen epätoivoisesti loihtia Bellan taivaallisia suklaasilmiä alitajuntaani.
”Kaikkea, mitä haluaa, ei voi saada.”
Pikkupojan sanat kilahtivat päässäni niin aitoina, että minun oli pakko varmistaa katseella, että hän ei ollut oikeasti puhunut. Ei ollut. Pojan katse oli kiinnittynyt naiseen, joka hyräili piirimme keskellä jotakin hautajaismarssilta kuulostavaa riitasointusikermää. Irvistys, joka oli levinnyt pojan kasvoille, tarttui minunkin suupieliini.
Yritin yhä ankarammin luoda haavekuvaa Bellasta mieleeni. Kuvittelin hänen pehmeät, taipuisat sormensa iholleni. Kuvittelin hänen hieman lohkeilleet, ruusunpunaiset huulensa. Kuvittelin, miltä tuntuisi koskettaa noita huulia, suudella niitä…
”Kaikkea, mitä haluaa, ei voi saada!”
Ei voinut olla totta. Siinä se taas oli. Ääni. Se toden totta alkoi hermostuttaa minua. Olinko minä tulossa hulluksi tai jotain? Tai, no olinhan minä jo hullu; oli täysin tuhoon tuomittua edes yrittää vietellä naista vampyyriltä. Bella -.
”Kaikkea, mitä haluaa, ei voi saada.”
Hienoa. Olin jo valmiiksi totaalisen masentunut tästä raivostuttavasta nuotioiltamasta. Tarvittiinko tähän vielä karmivia ääniä pään sisälle kuiskimaan, etten voinut saada omakseni tyttöä, johon olin niin lohduttomasti rakastunut? Ja oliko täysin kohtuutonta pyytää, että koska en voinut saada kyseistä tyttöä, voisin edes fantasioida hänestä ilman hallusinaatioita? Oliko kahjojen äänien täysin mahdotonta antaa minun -.
”Kaikkea, mitä haluaa, ei voi saada.”
Ilmeisestikin oli.
