AN: taas uus luku ja vähän pidempi kuin muut on ollut ja kuudes luku tulee pian 
ja nyt on Jacob pov Ja iiiso kiitos kaikista kommenteista 
_Joutsen_ : se selviää tässsä luvussa
ja kiitos kommentista
Chelseya : joo siis kaikki on täs aika OOC .
Bawe : Kiitos.
strawberrycullen: joo siis kuten jo sanoin Chelseyalle niin kaikki on vähän OOC
Illusi: Kiitos ja jatkoa tulee tässä
Viides luku: MITÄ!!
Jpov.
Laskeutuessamme huomasin, että Bella nukkui viellä. Hänet täytyi herättää.
”Bells, herää. Bella herää!” Ei tapahtunut mitään. Aloin siis ravistella häntä. Vihdoinkin hän heräsi.
”Jake...” hän nurisi.
”Bells, ollaan perillä. Nyt sun pitää herätä”, koitin vielä herätellä.
”Okei okei, olen hereillä. Miksi sinä olet noin innoissasi? Mehän menemme vihollisiasi täynnä olevaan kaupunkiin.” hän kysyi hiljaa etteivät muut koneessa vielä olevat kuulisi.
”En tiedä, tuntuu vaan että jotain hyvää tapahtuisi”, sanoin samalla miettien sitä samaa itsekin.
Saavuimme viimein parin tunnin ajomatkan jälkeen Volterraan. Minua hermostutti hieman miten siellä suhtauduttaisiin minuun. Olenhan heidän verivihollisensa.
Mutta silti tuntui kuin jotain suurta tapahtuisi tänään. Bellan kaunis ääni toi minut takaisin maan päälle.
”Jacob, me olemme perillä.” Kun kuulin sanat, aloin katsoa ympärillemme. Olimme suuren linnan edessä. Ovet olivat suuret ja vanhaa puuta. Sitten joku avasi oven. Hän oli kaunein koskaan näkemäni olento. En voisi minkään antaa satuttaa tätä kaunotarta. Hänellä oli vaaleat hiukset ja hän näytti noin minun ikäiseltäni. Hänellä oli myös maailman kauneimmat verenpunaiset silmät. Kuulin hieman puhetta, mutta en saanut siitä selvää. Tuijotin vain tätä nuorta tyttöä, johon juuri tajusin leimaantuneeni. MITÄ!! Olin leimaantunut vamppyyriin.
Sitten yhtäkkiä tunsin suurta kipua. Kaaduin maahan ja kieriskelin tuskasta. Se tuntui kuin olisin ollut tulessa. Ja sitten se loppui ja tunsin Bellan vierelläni. Kuulin maailman kauneimman äänen. Se kuulosti pieniltä tiu’uilta.
”Kukas tämä on. Miksi hän löyhkää kauhealta? Bella, voisitko selittää?” enkelini kysyi Bellalta.
”Tämä on ystäväni Jacob Black. Hän on ihmissusi. Tulimme tänne, koska halusin liittyä teihin ja Jacob ei antanut minun lähteä yksin. Jane, voisitko päästää meidät sisälle? Voimme puhua siellä lisää”, Bella selitti enkelilleni jonka nimeksi sain juuri tietää Jane.
”Jane”, kuiskasin huomaamattani kun kävelimme käytävää.
”Mitä nyt, rakki?” Jane kysyi vihaisesti. Typerä vampyyrin kuulo.
”Öh, e-ei mitään”, sanoin takellellen. Saavuimme johonkin suureen saliin jonka päässä oli kolme suurta tuolia joilla istui kolme miestä. He olivat hyvin vanhoja.
”Hei, Bella. Miksi näen sinut jo näin pian uudestaan? Viime tapaamisestamme on vasta viikko. Ja kukas tämä tässä on?” hän kysyi ja käveli luokseni. Hermostuin vähän ollessani keskellä satoja vampyyreitä, mutta kun näin Bellan olevan aivan rento rentouduin minäkin. Bella selitti tilanteen uudestaan ja kokonaan tälle hepulle jonka jälkeen hän tuli luokseni käsi ojossa.
”Hauska tutustua. Olen Aro, yksi volturin johtajista. Tässä on veljeni Caius ja Marcus. Vartijamme Felixin, Heidin, Demetrin, Alecin ja Janen tapasitkin jo. Aiotko jäädä vai tulitko vain tuomaan Bellan tänne?
Olisi ilo saada sinut vartijoihimme”, Aro sanoi kätellessään minua.
”Vai niin, tämäpä kiintoisaa. Jane tiedätkö mitä tarkoittaa jos ihmissusi leimaantuu?” Aro kysyi enkeliltäni kun oli lakannut kättelemästä. Mitä?!? Mistä hän tuon tietää? Osaako tämäkin verenimijä lukea ajatuksia?
”Jacob. Minä osaan lukea koko elämäsi aikana ajattelemasi asiat, jos kosken vaikka kättäsi”, Aro vastasi jo ennenkuin ehdin kysyä mitään.
”Kyllä, mestarini, olen kuullut siitä. Eikö ne rakit silloin löydä tavallaan sielunkumppaninsa? Ja miten se tähän nyt kuuluu?” Jane kysyi Arolta. Bella katsoi minua kysyvästi ja minä vain katsoin takaisin anteeksipyytävästi.
”Kyllä, kultaseni. ja se liittyy tähän siten, että tämä yksilö on leimaantunut sinuun. Joten hän tekee mitä tahansa vuoksesi ja on mitä ikinä tahdotkaan hänen olevan sinulle. Rakastaja, veli, ystävä tai jos haluat, vihollinen. Leimaantuneille on mahdotonta elää ilman sitä johon on leimaantunut”, Aro selitti Janelle samalla, kun minä punastuin naamani tummanpunaiseksi. Bella ei enää katsonut minua kuin hetken hyväksyväksi, kun alkoikin katsoa, olikohan se nyt Alecia, silmät täynnä jotain tunnetta josta en saanut selvää. Rakkaus? Nääh. Bellahan oli juuri eronnut siitä verenimijästä joka aiheutti hänelle tuskaa. Samalla, kun ajattelin huomasin, että aloin täristä. Minun piti hillitä itseni ennen kuin muuttuisin.
”Jake, mikä sinulla on?” Bella kysyi huolissaan. Hän oli myös hieman onnessaan, että olin löytänyt jonkun muun, ettei minun tarvitse kärsiä.
”Ei mikään. Ajattelin vain sitä Ed- anteeksi siis häntä ja kuinka paljon jouduit kärsimään.” Kuulin kuinka pojan, jota Bells oli äsken katsonut, rinnasta kumpusi murinaa. Ihmettelin sitä. Ja sitten näin Bellan kypristyvän taas kerran palloksi. Joten juoksin heti hänen luokseen ja pidin häntä tiukasti sylissäni, kun kuulin jonkun ärähtävän minulle
”Päästä hänet irti!” se oli se poika.
”En! Etkö näe, ettei hän kestä?” kysyin muristen häneltä. Bella oli silti paras ystäväni.
”Ei se mitään, Jake. Ei hän voinut tietää sitä”, Bella koitti rauhoittaa minua, mutta tiesin, että hän oli suuressa tuskassa. Aina hän ajattelee muita. Sitten huomasin, että se sama poika oli vieressämme pyytämässä Bellaa itselleen.
”Bella”, hän lausui nimen pehmeästi. ”Oletko valmis jos muutamme sinut tänään?” poika kysyi ja minä tiukensin otettani Bellasta.
”Kyllä. Niin pian kuin mahdollista”, Bella vastasi tasaisella äänellä. Hän oli varma.
”Okei, vien sinut nyt huoneeseesi.” Poika kysyi Bellalta luvan ja otti hänet syliinsä. Ennen kuin he poistuivat huoneesta, hän viittoi minut mukaan. En halunnut nähdä hänen kärsivän.
”Aro, saanko minä muuttaa hänet?” poika kysyi vielä viimeisiksi sanoikseen ennen kuin lähti, saatuaan luvan.
Ja sitten jäin yksin.
